Aamu jona satoi isoja valkoisia hiutaleita pimeässä kävellessäni ja jalanjälkiä maahan jättäessäni.
Seurasin lumen leijailevaa keinuntaa ja ihastelin vaahteran lehtien sävyjä valkoisen laskeutuessa niille.
Päivällä,
viikon viimeisen työpäivän viimeisenä vapaahetkenä nautin erilaisesta lounaasta. Siitä että oli rauha keskustella, ilman ruoan kanssa leikkimistä. Ymmärsin olevani kuin italialainen poliisimies; syön mieluummin erikseen ja keskustelen erikseen ;-)
Iltapäivällä saavuin kotiin. Laitoin stereot soimaan. Soimaan niin kovaa, että kaikki epäröinti siirtyi mielestäni pois taivaan tuuliin ja löysin itselleni juuri tähän iltaan sopivan asun alta aikayksikön. Näin kuinka helposti "Dance little sister" astui sisääni. Huulipuna syveni punaisemmaksi ja olin valmis.
Kun perjantain ilta pääsi käyntiin, löysin itsestäni sen kauan kaivatun ihmisen, joka päätti päästää irti kaikista maailman aiheista. Irti omistaan ja toisten.
Kun yö ja tuhkimoiden aika oli saapunut, vaihdoin tanssikengät toisiin ja astelin kevein askelin kylmässä ilmassa tolpalle. En nostanut sen kohdalla koipea, vaan otin taksin. Herrasmieskuljettajan, joka saattoi minut koti-ovelle asti.
Ja kotona, tanssin huumasta vieläkin pyörryksissä heitin tapetut tanssikenkäni roskikseen ja hymyilin leveästi kuin järjetön.
Mieletön ainakin, sillä olin jättänyt tanssilattialle murheet, surut, aatokset ja saanut ilon kuplia sisääni enemmän kuin luulinkaan.
Olipa kerran perjantai,
sellainen hyvä, kaunis, helppo ja iloinen.
Kiitos =)