Elokuvasalien tuoliin on tullut istuttua taas muutamaan otteeseen. Kävin itkemässä itseni tyhjäksi Les Miserablesin tunnelmissa. Sitten hämmennyin ja vähän petyin
Vieras talossa filmin lopun keveydestä. Vaikka
Les Miserables ansaitsi ehdottomasti Oscarinsa, niin viidyin kuitenkin parhaiten muutama viikko sitten herra Kauhun ohjauksessa.
Leffassa: Hitchcock
Vuonna 1959 Hollywoodin lehdistö ei kumartele enää kuusikymppiselle herra Hitchcockille. Miehen kepeä televisiosarja ja ajan muuttuminen vaatii lehdistön mielestä uusia tuulia ja kysymys kuuluukin: Onko tästä miehestä meille enää mitään iloa? Eiköhän papparaisen pitäisi jäädä eläkkeelle.
Kun Hitchcock päättää näyttää mistä kana pissii, hän haluaa tehdä elokuvan karmeasta rikossarjasta, josta on tehty kirja nimeltä Psyko. Hitchcockin tuttavat eivät voi ymmärtää miksi makaaberi ja kuvottava tarina olisi tuottoisa taikka ohjaajan arvon mukainen. Myöskään elokuvastudio ei usko aiheen olevan kassamagneetti, eikä se ei siis suostu rahoittamaan elokuvaa. Rahaongelmista huolimatta karmeimmalta tuntuu aikakauden naurettava sensuuri. Varmaan useampi kuin yksi ohjaaja on miettinyt kuristamista sensuuriherrojen kanssa taistellessaan.
Hitchcock ei kuitenkaan lannistu, vaan keplottelee rahan kanssa. Mies ostaa markkinoilta kaikki Psyko -kirjat itselleen. Hän sulkee elokuvastudionsa ulkopuolisilta sekä vannottaa henkilökunnan ja näyttelijät vaikenemaan kaikesta elokuvaan liittyen, aivan kaikesta.
Kun miehen taistelut alkavat rahan, sensuurin ja itseluottamuksen kanssa horjua, korostuu taustajoukkojen vahvuus. Jos joku uskoo kauhun tasapainon mestariin, niin se on hänen vaimonsa Alma Reville ... ja tässä kohtaa minun elokuvanautintoni syttyy...
Kaikki elokuvassa on viihdyttävää, mutta minulle suurin herkku on juuri Alma. Hän on elokuvan syvyys sen kaiken keveyden tasapainoksi. Egoistisen ja ainutlaatuisuutensa tuntevan miehen kumppanina eläminen on haastavaa sekä kiehtovaa. Vaimo uskoo, luottaa, tekee ja taitaa, mutta saako hän itse olla mestari, julkisesti taitava ja varteenotettava ohjaaja ja käsikirjoittaja. Voisiko vihdoin tehdä mitä itse haluaa? Näyttäisikö taitonsa, ne jotka ovat koko ajan olemassa, mutta joita ympäristö sekä oma mieskin mustasukkaisesti näyttää jättävän huomioimatta.
60-luvun elokuvastudion maailmaan on ihana päästä kurkistamaan. Siellä pieni tirkistelijä Hitch ohjaa ja vaatii alaisiltaan mitä milloinkin ja on mustasukkainen yhdestä jos toisesta asiasta. Taiteilija on taiteilija ja hänelle suotakoon temput ja keinot.
Elokuvan lavastemaailma on tyylikäs ja näyttelijäkaarti minusta sopiva. Itse Hitchcockin rooli on kevyt ja välin suorastaan lapsekkaan huvittava. Alma Reville kantaa vahvana läpi elokuvan. Psykon näyttelijät ovat komeita ja kauniita ja ovat kuin osa lavasteita (lukuunottamatta sarjamurhaaja Ed Geiniä, joka kummittelee Hitchcockille läpi Psykon tekemisen).
Scarlett Johanssonissa on sellaista pastellin sävyistä herkkyyttä ja kauneutta, joka aivan kuin sulaa aikakauteen. Samoin Jessica Biel uppoutui kauniina lavasteisiin ja elokuvan pieneen sivuosaan. James D'Arcy on mitä sopivin valinta Anthony Perkinsin rooliin. Hänen hämmentynyt ja vaikeroiva kehonkielensä on jotenkin suloisen karmeaa.
Jos sinua kiinnostaa vanhat elokuvat, pieni ja hauska kuoleman karmeus, ehdottoman ja taitavan mestarin kipuilu ja upeus sekä taustavaikuttajien näkeminen, niin kurkista elokuvaan
Hitchcock. Leffa ei enää pyöri saleissa, mutta kaupasta tai vuokraamosta sen saa jo kotiteatteriin.
Ohjaaja Sacha Gervasi
Näyttelijät:
Anthony Hopkins ... Alfred Hitchcoch
Helen Mirren ... Alma Reville
Scarlett Johansson ... Janet Leigh
James D'Arcy ... Anthony Perkins
Jessica Biel ... Vera Miles
Michael Wincott ... Ed Gein