maanantai 27. lokakuuta 2014

Tunti lisää ja kaksi taivaan tuuliin

Se oli sunnuntaipäivä,
kun sain itseni vauhdilla liikkeelle.

Minä otin mittanauhan käteeni, tein tarkistusmittauksia ja laitoin tulokset paperille ylös. Halusin ehdottomasti saada itseni ja mieheni hyvälle tuulelle ja siirtää musiikkipisteemme uuteen loistavaan tilaan.

Niinpä nostin lattialle kasvaneen 15 senttisen vinyylipinon olohuoneen pöydälle. Samoin siirsin itse-tuunatulta hyllyltä tavarat pois. Tyhjensin myös kaiken paitsi levysoittimen ja kaiuttimet pitkältä tasolta.

Sitten istahdin lattialle seinän ja tason väliin. Mies ohjasi tasoa toiselta päädyltä ja minä tuuppasin jaloillani voimieni takaa niin, että väliin syntyi kunnollinen tila. Seuraavaksi nostin hyllyn tason viereen ja olin tyytyväinen kuin onnellisuusvalmentaja konsanaan...

Kurottauduin ähkien tason taakse irroittamaan laitteiden virtajohtoja. Varovasti vedin cd-soittimen ja vahvistimen tasolta lattialle. Irrottelin piuhoja ja hyräilin mielessäni.

Muistaen kaikki ohjeet nostin lattialta laitteet kätösilläni ja suoralla selällä ylös ja siirryin hyllylle. Kohta jouduin pyytämään poikaa avuksi, sillä johdot roikkuivat ikävästi tiellä, varsinkin kun tila tuntui kovin ahtaalta.

Apu jäi lyhyeksi, kun tajusin, että hyllyväli oli jäänyt mittaamatta eivätkä laitteet mahtuneet uudelle paikalleen. Siinä minä murisin ja pähkäilin kilot käsissäni. Mies oli seurannut tilannetta ulos lähtiessään ja tuli kohta kellarista kantaen toista cd-soitinta.

Sain lisäpontta elämääni. Tiesin samantien, että kellari-soitin muuttaa sisälle. Pinosin uuden laitekaksikon mitään turhia mittailematta ja nostin taas yhdistelmää hyllyyn. ... se pirun hyllyväli oli edelleenkin 5 milliä liian matala!

Päätin sitten laittaa vehkeet omille hyllyilleen, cd:n ylös ja vahvistimen keskihyllylle (johon se oli selvästi tarkoitettu).  Mutta hyllyni takaosassa oli pystytuki, kohdassa jossa vahvistimen virtajohto tönötti. Kohta ymmärsin, etten voinut myöskään siirtää vahvistinta hyllyn toiselle reunalle, koska silloin vasemman kaiuttimen johto ei ollut enää riittävän pitkä...

Minulla alkoi hiki olla jo pinnassa ja mielikin kireä. Niinpä lähdin suihkuun, tulin sieltä pian pois, nostin lattialta vahvistimen ja cd-soittimen takaisin tason sisälle, kiinnitin kaikki johdot takaisin taas kertaalleen, ujutin virtajohdot ja levysoitinjohdot takalevyn pienestä reijästä ulos ja pistin töpselit pistorasiaan.

Vielä nostin hyllyn takaisin vanhalle paikalleen, palautin sille kaikki tavarat kuten ennenkin sekä siirsin lattailla olleet levyt (sentään uuteen koriin) tason sivulle.

Katselin kaikkea sitä mihin oli mennyt pari viimeistä tuntia. Laitoin Neil Youngin soimaan ja päätin päästä tämän takapakin yli. Minä etsin uuden hyllyn tai teen sellaisen, taikka ihan mitä vaan, mutta kyllä tämä musiikkipiste vielä siirtyy ja muuttuu juuri niin kuin minun sisäinen maailmani sanoo.

Näin on ;-)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Mr. Elvis Perjantai

Perjantain TOP 5 hetket

1. Hitaan aamun päivä

Lämpimässä peiton alla heräsin radion ääneen. Miten mahtavaa olikaan kipristyä pienemmäksi täkin suojassa ja haistella avoimesta ikkunasta tulevaa kylmää ilmaa. Radio oli jo hiljainen, mutta minun korvissani soi jotenkin enteellisesti Burning Love (unen jälkimaininkejako ;-)).


2. Auringonpaisteen päivä

Ihana valo, se kimmelsi heti verhoja avatessa. Se sai vaahteranlehdet loistamaan kilpaa, se innosti kävelemään kahisutellen lehtimaton läpi ja loihti minun mieleni tuhat kertaa paremmalle tuulelle.

3. Elviksen lantion keikutuspäivä

Annoin päivän jatkua hurmurin äänellä. Se lauloi satisfy me ja hakkasi hypnoottista rytmiä... Kuvittelin kaverin villit liikkeet töihin matkatessani ja yritin pysyä samassa tahdissa. Saatoinpa olla siis huvittava näky aamuisella rautatientorilla.

4. Lyhyen työpäivän päivä

Iltapäivällä läksin töistä ennen aikojani (Ei, en minä lintsannut, vaan käytin +saldojani pois, joten vapaus oli ansaittua). Rubberneckin tahditti minua heti ulko-ovelta ja askel oli kevyt kuin tuulen henkäys. Mietin Sibelius -näyttelyä ja elokuvaakin, mutta jalkani suuntasivat jotenkin vain kotia kohti... enkä sitten hennonnut panna vastaan.

5. Hitaan hitaan hitaan illan päivä

Huomasin neljän jälkeen, että perjantai-ilta on edelleenkin "vasta aluillaan". Kävin miehen kanssa ostamassa Liiteristä ison ruokakassillisen pöperöä mielettömän pienellä loppusummalla ja tulin niin iloiseksi. Mitä sitä muuta itselleen haluaisi kuin ruokaa ja lämpimän paikan olla. Hiukan kateellisena mietin niitä, jotka saavat laittaa perjantaisaunan päälle, mutta minä (saunaton) ajattelin korvata puutteen monella kauniilla kynttilällä. Lisäksi päätin ajatella mukavia ajatuksia ja laittaa pari iltaverryttelybiisiä soimaan, jotta saan vetäistä viimeisetkin lihasjännitteet kehostani pois.

Yhtään tylsää ajatusta en aio tänään antaa mieleeni tulla. Tänään nautin jokaisesta minuutista ja sen pienemmistä osistakin.


Suosittelen ehdottomasti sinulle samanlaista pääntyhjennysiltaa.

Tee kaikkea sitä mikä tuntuu hyvältä ja jos jokin ikävä sattuu pulpahtamaan mieleesi, nosta se saippuakuplassa ilmaan ja tökkäise sormellasi rikki =)

Upeaa perjantaita ja nautinnollista viikonloppua!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Karkea luonnos

Kun on tirskahdellut kolmisen viikkoa
puristellut sitruunaa ja inkivääriä juomiin
hautautunut huivien höyheniin
ja vielä tunkenut kylmät nyrkkinsä syvemmälle kainaloihin

on aika todeta, että tämä nainen on
kuin monen päivän sijaamaton peti,
pelkkä kuvitelma,
katkenneella hiilen pätkällä hutaistu luonnos omasta itsestään.

Niinpä tässä ja nyt
pikkuista nenääni lepytellen
tuijotan miehen luomaa kuumaa ja
tappavan punaisena hehkuvaa keittoa,
lisään siihen hiukan mustapippuria
   (hatshii)
ja kyllä,
kyllä minä kuvittelen tervehtyväni vielä vereväksi
pirskahtelevaksi naiseksi.

Tästhäkin huolimatta: Oikein virkistävää viikkoa sinulle =)

... muista syödä  D-vitamiinia... 
ja suklaata...ja inkivääriä...ja ehkä hiukan hinajaa...

torstai 9. lokakuuta 2014

Saavuttamattoman äärellä

Kuin taudissa,
kuumeen kourissa,
minä avaan ikkunan
ja hengitän raikasta aamun kylmää.
 
Sitten käännän katseeni kuuhun,
tuohon loimuavaan yön valoon.

Sietäisit hävetä. Valvotit minua, sanon sille.
Muttei se vastaa,
hymyilee vain ohuempana harsona
kunnes luovutan otteeni ja
käännyn hiljaa pois.

Olen saanut tartunnan
taudin oireet päivieni hetkiin
  sillä sinä näyt jokaisen kadun kulmassa
   tuoksut viimeisenkin väreeni pinnalla
    tunnut ohikulkevana hekumana
samalla kun aivastan syksyn kylmää.

Sitten kuu iskee minulle silmää
minä isken takaisin ja venyttelen itseni pitkäksi
sillä olen valmis odottamaan
ja minä odotan...
 milloin tuot etäisyytesi lähemmäksi
  milloin tunnen tuoksusi kielelläni
   milloin huumaa saa juoda kaksin käsin...

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mysteeriviesti

Koti oli lähes normaalin näköinen
kun palasin töistä kotiin.

Useamman päivän se on ollut peitettynä
muovilla
pahvilla
lakanoilla
hiekalla,
kanankakkaseinän murusilla
ja leijailevalla pölyllä.

Keittiön pöydälle oli jätetty pieni lappu. Kävelin sen luokse ja katsoin tekstiä:

Nyt on lokakuu ja sinusta näkee sen
                                          sitten oli nuoli alakulmaan

Minä jäin tuijottamaan lappua ja mietin, että mistä sen lokakuun näkee. Keittiössä ei nyt näe iltaisin mitään, kun kattolamppu joutui ikkunaremontin alta lamppujen varaosahautuumaalle... Ja ulos ei ikkunasta näe laisinkaan, sillä remppaan ei kuulunut ikkunoiden pesu, vaan lähmäiset sormenjäljet, imukuppien hienot renkaat, tarran jäämiä sekä pölyä ja likaa.

Pohdittuani aikani miehen tiivistä viestiä päätin, että lokakuun näkee siitä, kun tämä nainen istuu sohvalle (eikä vahingossakaan pese ikkunoita) odottamaan lapun laatijan yllättävää palkintoa.

Tämän lapun on parempi merkitä jotain kivaa ;-)