Minä tunnen ryhdin murtuvan,
kasteen valuvan ripsiltäni,
sateen piiskan poskillani
minä näen pelon nousevan vatsasta
ylös kaulalleni...
ja minä kuristun mieleeni
kunnes on pakko löysätä huivia
avata huulet
antaa ilman kulkea lävitse
varpaisiin asti
Huomaan astuvani itseni sivuun ja katson naista, jolla ego vetää itseään mutkalle. Jonka pieni pelko ja peloista suurimmat mustaavat silmänaluset, kääntää katseen sisäänpäin, kasvattaa käärmeenpesiä toistensa lomaan ... se murhaa hitaasti itseään.
Sitten kuulen jonkun sisälläni puhuvan jollekin toiselle sisälläni:
Hengitä nainen syvään, hengitä ja katso. Katso ulkopuolelle, tähän maailmaan, jossa energia virtaa, joka elää eteenpäin. Sinä olet tätä samaa energiaa. Tuo lintu laulaa myös sinun korvillesi, nämä kivet allasi kantavat sinua. Sinulla on vielä keho, joka kulkee mukanasi, sinulla on tunteet, jotka ohjaavat eteenpäin. Olet osa tätä kaikkea, raikasta sadetta, kosteaa ilmaa, pisaran kauneutta. Olet tuon vastaantulevan naisen henkeä ja tuon vanhan miehen sisar myöskin.
Olet paljon enemmän kuin voit kuvitellakaan.
Ja sinulla on aina mukanasi rakkaus!
Love you ♥
Miksi Austin Powers naurattaa?
Koska täyskaheleita hymynaamoja on hauska katsoa.
Mitä sitten tehdään kun joku kaataa kaikki nappulat laudalla?
Nostetaan ne ylös, pikkuhiljaa tai jopa kertaheitolla.
Miksi kummallinen Dr. Martin on suloinen?
Erilaisuus on kiehtovaa.
Onko anemia otettava kiitollisuudella vastaan?
Parempi vaihtoehto se on kuin jokin vakavampi sairaus.
Voiko viinimarjoja syödä liikaa? No enpä ole koskaan kuullut moista.
Onhan aarrekarttani niin vahva, että se parantaa minun kroppani?
On, muuten olet nainen kusessa.
Ja taas on tulossa vaalit. Noiden joukosta pitäisi löytää oma ehdokas. Kuka, mitä, häh?
Valitse vähiten haittaa luova henkilö
... en minä tiedä...
Niin monta suurta kysymystä on yhdessä pienessä päässä.
Taidan keskittyä oleelliseen, eli hyvällä mielellä pysymiseen. Kuvittelen kaikkea kivaa ja suunnittelen vielä parempaa... Mä lupaan olla valmis kaikkeen ilonpitoon =)
Kuten yleensä, olin unohtanut sen trailerin jonka aikoinaan Birdmanista olin nähnyt, ja niinpä minä menin elokuvateatteriin täysin tyhjänä odotuksista. Tai ehkä vähän varautuneena, sillä tiesin elokuvan saaneen useita Oscar-palkintoja.
Elokuva ei ollut päässyt kunnolla alkuunkaan, kun olin jo täysin haltioitunut. Pidin musiikista, pidin siitä miten kuvaus oli kuin yhdellä otolla tehty. Elokuvan kuvauspaikka ja tunnelma sai minut kierroksille ja tajusin samantien, että elokuva oli nähtävä pian uudestaan, sillä en millään ehtinyt huomata mitä kaikkea hienoa taustalla tapahtui...
Riggan Thomson sekä taustalla paasaava Birdman
Elokuvan tarinan näyttelijä Riggan Thomson kantaa mukanaan vanhaa elokuvasankari Birdmanin painolastia. Mies kuulee päässään Birdmanin puheen, välillä viekoittelevat sanat ja toisinaan matalan uhoilun. Media ja yleisö näkee näyttelijässä vain sankariolennon, vaikka Riggan haluaisi päästä urallaan eteenpäin.
Kunnianhimossaan Riggan haluaa ohjata ja näytellä pääroolin Broadwaylla Raymond Carverin novellista What We Talk About When We Talk About Love. Ja tästä näytelmään valmistaumisesta, muutamasta päivästä Broadwayn teatterissa, sen käytävillä, nurkkauksissa, lavalla sekä lähitienoilla, elokuva näyttää meille.
Riggan levitoi pukuhuoneessaan, siirtelee tavaroita yliluonnollisen näköisesti, kuuntelee Birdmanin puhetta päässään ja yrittää saada näytelmää valmistumaan ennen ensi-iltaa. Näyttelijöiden kanssa tulee ongelmia eikä Riggan tunnu saavan näytelmää läpi kertaakaan, ei edes ensinäytöksessä taikka kenraaliharjoituksessa. Rahatilannekin on huonossa jamassa ja tyttären päihdeongelmakin painaa mieltä.
Vaikka tarina kuullostaa hiukan tylsältä, elokuva on kaikkea muuta. Tapahtumien kuvaus on niin sujuvaa, että aika kului kuin siivillä (ja siivillähän välillä edettiinkin ;-)). Elokuvan musiikki ja äänimaailma oli niin hienoa, etten muista vähään aikaan olleeni niin innostunut.
"Hulttionäyttelijä" Mike ja Rigganin tytär Sam teatterin katolla
Olisin juhlinut elokuvaa, jos se olisi loppunut yleisön seisomaan nousuun, mutta vielä enemmän juhlin mielessäni, kun näin todellisen loppukohtauksen. Sitä en osannut odottaa ja kuitenkin tämä loppuratkaisu oli juuri se, mitä sisimmissäni toivoin. Kiitokset siis ohjaajalle ja käsikirjoittajille hienosta lopusta =)
Oscar-juhlia katsoessani olin vähän epäileväinen menikö palkinnot oikealle elokuvalle, mutta nähtyäni Birdmanin en epäröi enempää.
Koska haluaisin sinunkin kokevan elokuvan yhtä tyhjältä pöydältä kuin minäkin, niin en kerro juonipaljastuksia laisinkaan. Kerron vaan, että elokuva oli osin syvällinen, hauska, hervoton, erikoinen ja jollain tapaa (minulle) täydellinen.
Tässä pienoinen tunnelmapala elokuvan mahtavasta musiikista. Jazz-rumpali Antonio Sánchez:
Minä tunnen ryhdin murtuvan,
