Fever

kuumana sinuun - Peggy Lee

Kalpeakasvoisena

minä tulen viereesi
ja tunnen punan nousevan poskilleni

ihossasi kiinni

väreillen

lämpenen

ja sukellan syvemmälle sinuun

ja viime hetkellä
ennen kun tajuntani katoaa

minä katson kosteilla silmilläni maailmaa

tunnustan ääneen

  olet huume, jota rakkaudella hengitän

mutta tämä kuume

taitaa kohta viedä minulta hengen

voisitko taluttaa minut sänkyyn

Tahdon olla näin kauan, vaikka ainiaan...

Kun aamu sai
vedin verhon ikkunan edestä pois
katsoin sinistä taivasta
nopeasti eteneviä pieniä pilvenhattaroita
ja kellahdin takaisin peiton alle lämpimään.

Ikkunan välissä olivat heränneet kärpäsetkin
vieläkö niitä näkee...
Lauma joutsenia kaarsi laulaen
ne laskeutuivat pellolle
eikä siinä enää voinut makoilla vaan oli noustava istumaan ja lumoutumaan.

Päivän tunneilla
miehet suuntasivat metsään.
Minua houkutti pihakeinu, niinpä puin monet sisävaatteet päällekäin, laitoin oman talvitakin päälle miehen isomman. Kävelin kirja kädessä lukemaan auringonpaisteiseen lokakuun päivään. Uppouduin Kiltin tytön jännittävään maailmaan, mutta kun järveltä kantautui laulu, nostin katseeni ja seurasin kuinka joutsenparvi toisensa jälkeen lensi taas pellolle. Kymmeniä joutsenia ylitti minut, kohta ne aloittivat vasemmalta kaartaen siipien jarruttavan liikkeen, huminan ilmassa, ja kauniin laskeutumisen. Miten uljaita ne olivatkaan...

Illan hehkussa
kuuntelin sähkökitaran heleää sointia. Katselin sormien liikettä ja mietin miten helpolta se näyttikään. Toisaalla sormet sekoittivat korttipakkaa taikka heittivät noppaa. Kun leikit väistyivät oli helppo vain nauttia lämpimästä löylystä, nuotiotulen loimusta taikka maiskutella mehukkaita vastapoimittuja puolukoita...

Yötä vasten päiväni vaan huipentui,
minä hautauduin taas vaatekerrosten alle. Menin pihamaalle makaamaan selälleni ja jäin katsomaan tähtitaivasta. Mitä kauemmin katsoin jonnekin kauas, sitä enemmän häkellyin. Näkyi sumuinen galaksi ja ohi lipuva satelliitti, oli tähtiä lähellä ja todella kaukana. Minä mietin miten pieni olenkaan. Miten suuri maailmankaikkeus onkaan. Miten kaunista tämä kaikki on... ja että minä olen osa tätä kaikkea.

Mietin vuosia sitten saamaani intiaaninimeä, Hän joka lensi kuuhun, ja miten minä toivoinkaan sinne lentäväni.

Kyllä me ollaan paljon enemmän kuin luulemmekaan.

Kuten sanottu, elämä on...
... rakkautta ♥

Scifi saapuu perheeseen

Olin voidellut sieluani kaikilla niillä kerroilla, kun kuulin pehmeä-ääniset lupaukset. Olin niin onnellinen ajatuksesta, että mies hoitaa koko kellarin siivouksen...

Sitten eräänä päivänä minä kysyin, mitä siellä alakerrassa oikein oli tapahtunut. Lopputuloksena sain järisyttävän emootiokohtauksen, jonka vaikutuksesta naapurilähiöiden miesten juuristotkin väräjivät.

Kukaan ei uskaltanut tulla tukemaan miesparkaa, joten minäkin päätin lopettaa ennemmin kuin myöhemmin. Vedin takin päälleni ja menin alakertaan. Temmoin siellä itseni hikeen. Lopulta riehumisen jälkeen istahdin muovilaatikon päälle ja avasin vanhan pahvilaatikon, jossa oli kamojani. Rauhottelein tunteitani ja katsoin läpi papereitani. Niissä ei ollut säästettävää kuin yksi pieni lappunen, joten tein taas roskiskeikan. Sitten kävin läpi laatikon pohjalla olleet kasetit. Muistin edelleen mitä niissä oli. Tiesin heti, että kultaiseksi maalaamassani C-kasetissa oli David Bowien Heroes saksaksi. Löysin myös Rock Radion syvähaastattelut, Hands up -biisit ja kaikki muut hassut kappaleet -Vill ha dig i mörket hos mig (hahaa). Säästin itselleni 12 C-kasettia. Laitoin ne retroon kasettikoteloon ja kannoin sylissäni yläkertaan kotiini.

Olin saanut kuusivuotiaana isältäni oman pienen kasettisoittimen ja nyt aloin haaveilla samanlaisesta pikku vempeleestä. Niinpä suuntasin ostajan markkinoille ja löysin heti itselleni oman lelun. Sellaisen samantyylisen, pienen ja kannettavan mallin.

Siinä sitten hymisin mielessäni. Olin saanut ilmaa kellarin hyllyille, olin selvittänyt omat kamani lopullisesti. Kyllä kuulkaa oli kuitenkin hyvä juttu, ettei se mies ollut tehnyt osuuttaan, niin kuin oli alunperin luvannut. Mutta älkää vain kertoko sille. Antaa sen väristä vielä vähän aikaa ;-)

Ainiin,
se pieni lappunen sisälsi tämän tekstin:

Frederik Brown on kirjoittanut maailman lyhimmän scifin, tieteistarinan:
"Viimeisen ydinsodan jälkeen
maailma oli kuollut;
mitään elävää ei ole jäljellä,
mikään ei kasvanut enää.
Viimeinen ihminen istui yksinään huoneessa.
Silloin ovelle koputettiin"

...
ihan kuin teksti olisi synkronoinut minun aamuiseen yksipuoliseen älämölööni ;-)

Mihin aika oikein kuluu?

On tapahtunut paljon
eikä ole tapahtunut mitään.

No tietysti: Jorma jätti minut. Hän jätti minut ja monet muut naiset pulaan. En tiedä kuinka tästä selvitään... ehkä joudumme perustamaan eroryhmän. Olen tosissani!

Toisekseen olen ollut syntisillä teillä. Tanssilattialla kuuntelin sisäistä eläintäni, sen murahduksia ja kehräystä. En suonut ajatuksilleni armoa, vaan rutistin ne kauimmaiseen nurkkaan ja annoin tunteiden ja kehon viedä mennessään. Pompin ja riekuin kuin pieni apina siihen asti, kunnes Mikael Konttinen laittoi pillit pussiin.

Olen yrittänyt olla ikiliikkuja, sillä kaverini ilmoittivat minut mukaan askelkampanjaan. Olen puristanut itsestäni hikeä kuntoillessa salilla. Mutta kävely aamulla, päivällä ja illalla on niin helppoa kesän pyhiinvaelluksen jälkeen, että se on minulle nyt pelkkää terapiaa, pään puhdistusta.

Kokeilin myös miltä tuntuu valita omia valokuviaan toisten arvosteltavaksi. Pähkäilin koneen äärellä kuvia pari iltaa ja sain päänkivistystä ja pienoista ahdistusta, heh heh.

Sitten olen ollut tekemättä mitään. Olen katsellut ja ihmetellyt miten maailma makaa. Olen ollut hiljaa ja kuunnellut. Kuka mitäkin tahtoo, puolustaa, himoaa, pelkää tai toivoo. Olen ollut kirjoittamatta. Ollut pois tietokoneelta. Olen ollut vastustamatta muutoksia, olen siis ollut myös vastustamaton ;-)

Tänään en kuitenkaan enää voinut vastustaa tekemättömien tehtävieni listaa, vaan ostin itselleni museokortin.

Samoin tein kävin tapaamassa
Susanna Iivanaista hänen taidenäyttelyssään.

Sen jälkeen menin Amos Andersonin taidemuseoon ratkaisemaan henkirikosta:
Helsinki Noir -Kosijana kuolema. Hrrrrr...

Viikon taidepläjäys on nyt suoritettu ja minä lopetan tekemisen tältä päivältä. No, kenties vielä sukellan jonkin herkullisen iltapalan maailmaan ja toivotan samalla sinulle leppoisaa iltaa, hyvin levättyä yötä, innokasta huomista päivää ja mahdottoman paljon sydämellisiä hetkiä!