Minkä taakseen jättää, sen taakseen jättää

Minun päässäni vuosi loppuu aina jouluun. Ja niin minä nytkin olen jättämässä hyvästit kuluneelle vuodelle. Joskus vuosi on vaikeampi toista, mutta jotain hyvääkin jää käteen ja juuri siitä syystä sanon näin:

Kiitos

• Teille, jotka lähditte tänä vuonna matkalle tuonpuoleiseen. Kyyneleet ovat puhdistaneet silmiäni ja minä ymmärrän, että itseään ja rakkaita tulee rakastaa nyt
• Sairaudet, jotka kävitte luonani ja onneksi lähditte poiskin. Minä hengitän, minä elän!
• Kotini, tämä pieni pesä, jossa on rauhaa, rakkautta ja pieni hipaisu hulluutta (viimeksi mainittu koskee vain minua ;-))
• Vuodenajat ja monimuotoisuus, hetket luonnon helmassa, kuumassa, kylmässä, paahteessa, tuiskussa ja tuulessa
• Nauru, paras terapiamuoto, joka hytkyttää ilmaiseksi koko kehoa päästä varpaisiin
• Lumi ja pakkanen ja marraskuun talven lupaus. Minä olen nyt ostanut uuden hyvän talvitakin pakkaspäiviä varten. Kuuleeko kukaan siellä jossain? Pakkasherra?!?
• Vartaloni kurvit. Oho! ... minä havahdun olevani samojen todennäköisyyksien verkostossa muiden kanssa. Varjeltu illuusioni syödä herkkuja loputtomiin ja pysyä kaposissa vyötärömitoissa ei taidakaan olla totta ;-)
• Sinulle blogiystäväni - ihanaa, että olet käynyt täällä luonani. Kiitos :)

♕  ♕  ♕

Pienenä vastalahjana jaan, jonkun minulle tuntemattoman henkilön kehittämän, herkullisen ohjeen. Suosittelen kokeilemaan ja piristämään tällä hillolla vaikka aamiaispöydän antimia.

Päärynäinen vadelma-chiahillo

1 kypsä päärynä
3 dl vadelmia (pakaste tai tuore)
2 tl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
2 rkl chiansiemeniä

• Kuori päärynä, poista siemenkota ja soseuta päärynä (haarukalla tai sauvasekottimella)
• Laita kattilaan päärynäsose, vadelmat ja sitruunamehu (vadelmat voi laittaa jäisinä) 
• Kuumenna ja sekoittele kiehuvaa seosta 2-4 minuuttia, niin että vadelmat soseutuvat
• Lisää hunaja ja chiansiemenet
• Sekoita vielä hetki liedellä ja nosta kattila sivuun. Makeustestaus halutessa :)
• Anna tekeytyä ainakin 5 minuuttia
• Tarjoile lämpimänä tai jäähdytettynä

Hillo säilyy jääkaapissa suljetussa purkissa viikon ♥

Olen enemmän kuin valmis

Ihanaa kulta, olet ostanut minulle taas pikkupaketin
lakritsaa, salmiakkia ja suklaata!

Olen
paistanut karjalanpiirakat karrelle. No munavoi pelastaa ne.

Olen puhallellut pienemmät villakoirat nurkkiin ja sängyn alle sekä ottanut ohimennen rikkaharjalla isoimmat kivet eteisen matolta.

Olen katsellut joulukortin kuvaa ja arvellut sen perusteella lähettäjää. Olen iloinnut heistä ja teistä jokaisesta.

Olen ollut töissä tähän asti ja menen joulun jälkeen takaisin. Minua ei haittaa, kun muut jäävät nukkumaan aamuisin. Voin vastailla omituisiin puheluihin, soittaa hiljalleen radiota, pitää villasukkia jalassa, hyräillä työhuoneessa, enkä taatusti häiritse ketään.

Olen notkahtanut töiden jälkeen sohvalle. Haistellut hyvää kahvia kupissa ja nauttinut salaa taatelikakkua.

Olen tehnyt u-käännöksen ruokakaupassa, koska en halunnutkaan ahtautua siellä paniikki-ihmismassan mukana. Voin olla nyt ilman ja ostaa juustoa ensiviikolla.

Olen soittanut äidille ja sopinut huomisesta ruokailusta. Olen miettinyt, että ensivuonna perinteiset jouluruuat jäävät kauppaan ja jokainen saa toivoa jotain herkkua joulupöytään.

Olen ajatellut, että huominen on ihan samanlainen päivä kuin kaikki muutkin. Huomista varten ei tarvitse tehdä muuta kuin herätä aamulla. Venytellä keho suoraksi ja notkistaa sitä vetreyttävästi. Syödä aamiainen, käydä kävelyllä ja sitten odottaa näenkö sitä valkopartaista miestä tai saanko risuja...

Menin nimittäin taas koskemaan siihen kuuseen!

Jotkut asiat taitavat olla järkevän olemiseni ulottumattomissa, hehee ;-)

Muista ostaa suklaata!

Tykkään

pilkkeestä silmäkulmassa
rennosta touhuamisesta
mausteiden tuoksusta
kuusen koristelusta
jouluelokuvista
yhdessäolosta
lauluista
valosta

EnTykkää

kiireestä
älämölöstä
ylensyönnistä
turhan ostamisesta
epämääräisestä härdellistä
kuumeisesta puunaamisesta
joulukuusenhavun aiheuttamasta allergiasta ;-)

Niinpä olen kehittänyt itselleni joulustaselviytymismetodin:

• hoida asiat ennen kuin muut tunkevat samaan neliöön kanssani (lahjat marraskuussa)
• pidä koti siistinä (muulloinkin kuin jouluaaton aattona)
• mieti etukäteen (kokkaus on helpompaa, kun välineet ja ainekset on kotona valmiina)
• älä panikoi (joulun pitäisi olla iloinen asia)
• osta suklaata (itselle ja muille ja paniikin varalle)
• pukeudu lämpimään ja usko joulupukkiin (hae puku, parta ja töppöset valmiiksi)

vielä on reilusti aikaa kaikelle tarpeelliselle

Lyhyet hitaat nopeat ja pitkät

Lyhyt juoksee
Kävelen mummon ja äidin kanssa kaupoille. Mummon askellus on nopeaa ja lyhyttä, sen kengän kärjet osoittavat hauskasti ulospäin (vähän niinkuin Iines-ankalla). Jos mansikkamaalla mummon jalat ovatkin aina paljaana, niin kaupoille lähdettäessä kapeat korkokengät napsahtelevat somasti. Äidin askel on siro, kaunis ja pitkä. Ja minun aivan liian lyhyt, jotta pysyisin ilman juoksuaskelia mukana. Odottakaa!!

Pitkä hidastelee
Aika kuluu ja mummo jää meistä lyhyimmäksi. Askel on edelleen näpsäkkä, mutta joudun jo hidastelemaan hänen vierellään. Harvoin kävelemme enää kolmistaan, jollei rollaattoria lasketa kolmanneksi pyöräksi.

Korkealle ja kovaa
Mummosta aika jättää. Äitini kävelee ahkeraan ja harjoitus on tehnyt hänestä mestarin. Jooga ja kaunis luonto on pitänyt hänen vauhtinsa reippaana ja jalkansa edelleen sirompana kuin minun. Yllättäen äiti on kuitenkin tullut lyhyeksi ja minä siirryn johtoon. Olen pisin, ehdottomasti nopein ja pitkäaskeleisin olipa jaloissani korkokengät tai tennarit. Jihaa!

Maanpinnalle takaisin
Hetkinen... saavutukseni haihtuvat savuna ilmaan. Oma nuorukaiseni taputtaa päätäni, se nojailee rennosti minuun ja tuskin yllän häntä kainaloon. Kun kävelen hänen vierellään joudun miettimään pyydänkö kaveria hidastamaan tahtia vai nöyrrynkö taas juoksuaskeliin. Höh!

Jollen pysty hämäämään häntä ministeritason kävelyllä, niin pitänee miettiä vauhtia kehittäviä harrastuksia. Olisko pikamatkat parempi vaihtoehto kuin pitkänmatkan juoksu?

Tai ehkä vain annan maailman mennä menojaan ;-)

Hämmästyttävää mutta totta

Aivan mahtava marraskuu!

En tajua miten näin kävi, mutta yllättäen marraskuuni oli, poikkeuksena vuosien marmatukselle, mitä suloisin. Syksyn keuhkokuumeen jälkeen olin niin hidas ulkoisesti ja sisäisesti, että jokin sisälläni nitkahti. Minä muutuin lempeämmäksi maailmalle. Liekö väliaikaisesti, sen aika näyttää.

Jottei totuus unohtuisi, niin kuukaudessa oli myös mutrupäiviä, omituisia puhelinsoittoja, liukastelua jäisillä teillä, ruuanlaittopäänsärkyjä ja tappavia hermosärkyjäkin. Niistäkin huolimatta olen mitä parhaimmalla tuulella.

Kuukauden alussa tein itselleni tehtävälistan. Listan piti olla mieluinen ja kuitenkin asioita toteuttava:

joululahjahankinnat
modiglianin näyttely
autolla suhailu
leffassa käynti
keittiön pöydän vahaus
isän ja äidin luona käyminen
viestittely ystäville
hervoton kotona laulaminen ja tanssiminen (pääosin yksin)
tarpeettomien valokuvien poisheitto

Do Did Done =)

Modigliania olen käynyt katsomassa kahdesti. Autolla huristellut enemmän kuin aikoihin. Olen nähnyt ystäviä ja siirtänyt tämän osuuden joulukuullekin, sillä mikään ei tunnu piristävän mieltäni niin kuin ihmiset ympärilläni. Joulupukin apulaistehtävät olen lähes kokonaan hoitanut. Paketointipäivä on vielä edessä ja pari pientä ruoka-ostosta odottaa parempaa hetkeä, kuten myös oma tekemä lahjahillo. Olen niin allerginen hulinalle, joka kiihtyy ennen aattoa, että mieluummin hoidan asiat alta pois nyt.

Olin kirjoittanut marraskuun osalleni: 

tee sitä mikä tekee iloiseksi

mikä tuntuu hyvältä sydämessä

Nyt näen ajatukseni vaikutuksen. Koti on leppoisa, siellä hengittelee rauhallinen nainen, ehkä vähän tylsä nyttemmin, mutta mies ainakin nauttii, kun naisemootiot ovat vähentyneet kuumehoureiden vaikutuksesta, heh heh.

Kuluvan joulukuun listani on täyttynyt ystävistä, korttien kirjoittamisesta, mausteiden tuoksutteluista ja itsen hoitamisesta. Toivoin jo äidiltä taatelikakkua jouluksi, joten yksi tuoksu- ja makuhermoja herättävä lahja on tilattu =).

Nimesin tämän kuukauden valaisevaksi joulukuuksi. Antaa tulla valkeus lumen muodossa, led-valoissa, kirkkaissa lasten ja aikuisten silmissä. Ollaan mieluummin hyväksyviä kuin sanansäilällä tappavia ja otetaan oma vastuu tekemisistämme (ihan vaan kommenttina tähän meneillään olevaan poliittiseen älämölöön ;-)).

Puhaltakoon sinulle hyvät tuulet ja leppoisat joulukuun päivät. Toteutukoon unelmasi loppuvuodelle ja alkakoon mietintä ensivuoden toiveistasi kehittyä sanoiksi paperille ja tiedoksi maailmankaikkeudelle.

Ihanaa viikonloppua sinulle ♥

Nuijalla päähän ja avainta lukkoon

Heräsin perjantaina pää täynnä kipinöitä. Paneelikerho riiteli pienessä aivokopassani ja sanat sinkoilivat suuntaan jos toiseen.

Minä nousin ylös, kävin pesulla, join lasin vettä ja aloitin aamujoogan. Voi perse, sanoin itselleni kesken selkäliikkeen, kun älämölö jatkui aina vaan. Pääni valitti minulle eilistä huonoa työpäivääni, miten menetin oman malttini ja kaduin sanojani... "Se on mennyt jo!", teki mieleni huutaa itselleni, mutta nielaisin sanat, koska muut nukkuivat vielä.

Hampaat kiristellen astelin töihin. Löysin uuden vaihteen kiukkuuni, kun muistin lupautuneeni illaksi valokuvakerhon vuosi-iltaan.  En varmaan mene! En, en ja vielä kerran en!

Sitten päätin tehdä täyskäännöksen. Tiesin, että jos jatkan tällä mallilla, heitän vain loskaa niskaani vaikkei lumesta ole tietoakaan. Ja niin töissä, nähdessäni ystävän aamukahvi kädessään, hain kupillisen vettä ja istahdin hänen viereensä. Siinä hetkisen maailmaa paranneltuamme tajusin, että seurakunta päässäni oli nukahtanut. Se älämölö kuulkaa haihtui jonnekin...

Tein päivän työt ja lähdin kotiin. Olin edelleen sitä mieltä, etten halua muuta kuin olla vain kotona. Kului pari tuntia ja sitten huomasin pohtivani, onko sohva parempi paikka kuin sosiaalinen tilanne, jota kaihdan aina mahdollisuuksien mukaan. Mitä jos egoni on taaskin ottamassa minusta otettaan? Katsoin ympärilleni, nuorimies teki omiaan, vanhempikin luki kirjaa, ja niin minä lähdin takaisin kaupunkiin.

Valokuvakerho tapasi erään korttelin sisäpihalla olevassa saunatilassa. Tullessani portille ihmettelin kun se normaalista poiketen oli kiinni. Soitin herra D:lle, joka sanoi tulevansa minua vastaan. Muttei hänestä apua ollut, sillä porttia ei saanut auki ilman avainta sisä- eikä ulkopuolelta. Kadulle pysäköidystä autosta asteli viereeni mies, hän otti avaimen esiin ja niin pääsin sisäpihalle. Herra D laittoi taitetun hesarin lukon väliin ja toivoimme sen pysyvän siinä lähtöömme asti.

Sisällä kisailevat kuvat pyörivät valkokankaalla ja keittiön pöytä notkui herkullisen näköisistä ruuista. Istahdin rentoon seurueeseen, joista parin tunsin nimeltä ja muut kasvomuistista. Siinä ollessani mietin miten kertakaikkisen vähän olen kilpailuhenkinen, ja  kuitenkin huomasin jännittäväni hiukan tuomaroivan ammattivalokuvaajan kommentteja kuvistani.

Ilta kului katsellen valokuvia. Tunnit hurahtivat jutellessa mielenkiintoisten ihmisten kanssa tai seuratessa soljuvaa puheensorinaa.  Kaiken keskellä minä huomasin -niin- että minä olin onnellinen.

Kun aikani tuli täyteen, sanoin kiitokset ja lähdin ulos. Pihaa ympäröivä aita oli kaksimetriä korkea ja toivoin kovasti hesarin olevan paikallaan. No tietysti portti oli lukossa ja minä nyin liikkumatonta kahvaa. Kävelin aidan viertä nurmella ja etsin pimeässä toista portin tapaista. Pieni sellainen löytyikin sivummalta ja se avautui naapuripihalle. Samalla edessäni olevasta rapusta astui ulos nuoripari ja heidän mukanaan pääsin seuraavasta lukitusta portista vapauteen.

Kävellessäni kotiin mietin, että ilman pariskuntaa vaihtoehtonani olisi ollut epätoivoinen kipuaminen aidalle. Ajatelkaa miltä olisin näyttänyt siellä ylhäällä jumissa viininhuuruisena... Posket punottaen olisin arponut soitanko itse palokunnalle vai odotanko ilmiannettuna poliisia ja käsirautoja.

* * *

Ihminen on sosiaalinen eläin. Muistan sen joka kerta, kun nitkuttelen oman mieleni kanssa ja vastoin sen pulinoita lähden ihmisten ilmoille. Joka kerta minulla on ollut hauskaa ja jokaikinen kerta minä olen saanut uutta virtaa itseeni.

Lisäksi nyt mietin mitkä voimat olivat mukanani, kun sain kerholle tullessani ja sieltä poistuessani paikalle jonkun, jolla oli avain. Kiitokset vaan kovasti sille joka järjesteli näitä lukkoseppiä matkalleni ;-)

Elämä on ihmeellistä, välillä se tuntuu surkealta ja hetken päästä kaikki voi olla jo aivan toisin.

Suloista viikonloppua sinulle ♥

Aamulla ennen yhdeksää

Lankean
kuin korko eräpäivänä isoäidin tilille

Astelen luokse
 nuuhkaisen ilmaa
   kiepsahdan taakse ja takaisin eteen
Pääni sävelet saavat
lanteeni keikkumaan yhteen suuntaan
ja pääni toiseen

En herkeä
Asetan napani vasten sinun
nostan varpaani päälle jalkapöytien
eikä tässä ole enää mitään epäselvää

Sinä virnistät ja toteat verkkaisesti
kesken touhujesi,
  Taidat olla halausta vailla

Toiveet on tehty toteutettavaksi

Marraskuu,
viimeinen syyskuukausi on meneillään ja minä hyrisen onnesta.

Kävellessäni töistä kotiin pienet valkoiset pallot suihkivat ympärilläni. Tuuli kisailee hiutaleiden kanssa, ja jos joku yrittääkin suojautua sateenvarjolla niitä vastaan, jää hän leikissä toiseksi.

Rautatientorin laidalla minä pysähdyn rosoisen puunrungon suojaan. Ihailen tasaista kauniin valkoista maata. Seuraan kuinka useampi ottaa laillani kameran esiin ja taltioi Helsingin ensilumen.

Kylmä kangistaa muuallakin kuin jäisessä vedessä ja paleltuvat sormet saavat minut jatkamaan matkaa. Istahdan lämpimään junaan ja olen kuin kissa uunin pankolla. Etemme suunnitelmien mukaan, kunnes kuulen kovaäänisestä miesäänen kertovan, että matka keskeytyy ja voin poistua junasta, jollen halua palata takaisin kaupunkiin. Niin minä poistun muiden mukana ahtaassa jonossa vaunusta. Laiturilla nostan hupun suojakseni ja aloitan matkani jalan kohti kotia. Vielä hetken kuulen ääniä ympärillä, mutta ajotien taakseni jättäessä liikenteen äänet vaimenevat, ihmisetkin, ja eteeni aukeaa hiljainen tie.

Tässä minä astelen ja tallon lunta. Jätän tennarin jäljet puhtaaseen lumeen. Seuraan metsäpolkua, kuikistelen ylös vaaleaan taivaaseen, laskeutuviin hiutaleisiin ja kuusten latvoihin. Pysähdyn varpusten seuraksi pensaan viereen ja havahtun metsän hiljaisuuteen. Tuntuu kuin olisin astunut Narniaan. Ja ehkä olenkin, sillä huomaan eksyneeni, vaikken ymmärrä miten se on mahdollista näillä seuduilla.

Mitä pidemmälle kävelen, sitä paksumpi on valkoinen peite jalkojeni alla. Haistan kodin suunnan ja käännyn oikealle tielle. Kaukana edessä elävät kiljahdukset paljastavat päiväkodin paljon ennen kuin saan sen näköpiirin. Minä vuorostani kiljahtelen sisällä nahoissani. Sillä jos milloinkaan, niin juuri tänään olen iloinen kesken katkenneesta junamatkasta, vaikka joudunkin kävelemään hiljaa hitaasti kotiin.

Ja miten mukavaa on perillä kotona, istahtaa alas ja jäädä katselemaan ikkunasta ulos... Miten leppoisaa ja rauhoittavaa... Aika kauan olen tällaista syksyä odottanut. Kylmää, kaunista ja värikirkasta aikaa, lyhyttä tihkusadejaksoa, aikaista lumipeitettä maassa ja pientä pakkasta (tai käy minulle kovakin pakkanen).

Millainen marraskuu voikaan tulla näin valaisevan alun jälkeen. Sitä jään nyt odottamaan =)

* * *

Sinulle toivottelen leppoisia tunnelmia olipa suhteesi lumeen millainen tahansa :)

Jos kylmä ahdistaa, niin laita jotain mukavaa ja lämmintä päälle. Jos lumi puistattaa, katso virkistäviä kesälomakuvia ja kuvittele olevasi toisaalla. Jos ulos meno ei huvita, niin suosittelen pysymään sisällä ja tekemään jotain sellaista mikä piristää mieltä. Tai jos talvi ja lumi on sinulle mieluista, niin mene ihmeessä ulos telmimään ja kävelemään. Juuri nyt se on mahdollista ♥

Viikon ilahduttavat

Vaikka pienoiset lumihiutaleet muuttuivat päivien vesisateiksi, en ole antanut asian vaikuttaa minuun harmahduttavasti. Ja niinpä yllättävän kestävyyteni innoittamana tartun usean postaamaan "viikon iloiset" aiheeseen.

Modiglianin Lepäävä alaston hiukset avoinna
oli ilmestynyt valtavan kokoisena Ateneumin ulkoseinälle. Minä heiluin sateenvarjoni kanssa sen edessä ja mietin miten ihanaa onkaan jonain päivänä päästä katsomaan taloon sisälle noita mantelisilmiä ja katseita sieluun.

Lihaksikkaat miehet
Iloitsin kun miehen sisko sai apua mieheni lihasvoimista ja kantoavusta. Minulla kun ei ollut tarjota kuin halaus kunnon auttamisen sijaan.

Remonttipölyä sohvalla
Olen seurannut sairastelusta asti Remontilla rahoiksi ohjelmaa. Saan sillä tyhjennettyä pääni ajatukset ja samalla olen ollut suunnattoman helpottunut, että omat remontit on tehty aikapäiviä sitten, eikä yhtään sellaista pinnistystä ole näköpiirissä ;-)

Kirjaston uudet palvelut
Tajusin (täh?) viikko sitten, että kirjastossa on lainattavissa hyviä elokuvia. Varasin siis itselleni leffan, jota en viime vuonna ehtinyt käydä katsomassa kaikista yrityksistäni huolimatta.

Eilen hain The Imitation Gamen ja suorastaan himoitsen sitä, vaikka kotonani ei olekaan monen metrin valkokangasta. Miten voikaan kirjaston käyttäjä olla näin hidasälyinen... olen kulkenut sen elokuvahyllyn ohitse vuosikausia ;-)

Korttelin ympäri kävely
Torstai-iltana jaksoin lähteä pienelle kävelylle. Ensimmäinen kerta tällä viikolla, jeeee! Kävelimme ensimmäiset 50 metriä liian kovaa, jalat käveli kuten ennen, mutta muu keho ei. En tahdo ymmärtää, että keuhkokuumeen jälkeen ei vaan kykene ja pysty. Pitää edetä kuin vanha mummeli ja uskoa lujasti että jaksaa takaisin kotiin... Torstain kävely teki mielelle niin hyvää, että uusin sen perjantai-iltana. Ja nyt hitaasti heti ulko-ovelta asti =D

Nuorissa on tulevaisuus
Perjantaina keskustelin kotona kysymyksestä: Jos aurinko koostuisi gerbiileistä, niin tuhoutuisiko maapallo? Olen niin iloinen, että maailma on ihmeellinen paikka ja nuoria opetetaan ajattelemaan asioita erilailla kuin minun aikanani. Mielikuvitus on juuri se, joka vie meitä eteenpäin. Antaa luovuuden ja ratkaisukeskeisen "hulluuden" kukoistaa.

Hitaat viikonloppuaamut

Lauantain hiljainen keskusteluhetki aamiaisella miehen kanssa on aina yhtä rikastuttavaa. Aihe kuin aihe on sallittu ja vaikka juttelisimme maailman järkyttävistä tapahtumista ja ihmisten lyhyestä historiamuistista tai halusta ymmärtää toisiaan, niin minulle jää aina hyvä maku aamurupattelusta. Ehkä juuri sen vuoksi, että täällä viitsin sanoa reilusti oman mielipiteeni, koska kukaan ei vedä siitä hernettä nenään :)

Työkaverit, kirjamessut ja ystävät
Sain suloiselta työkaveriltani liput kirjamessuille. Suurkiitokset! Nyt pitelen poskiani, sillä nauroin messuilla Leenan, R:n ja siipan kanssa niin paljon, että olen nuortunut ainakin vuodella. Nauru on parasta terapiaa ja hoitoa vaivaan ja ei-vaivaankin :)

Nyt olen nälkäinen kuin susi, joten lähden metsästämään keittiön uumenista jotain sisuksiini. Sinulle toivotan kaikkea hyvää. Jos tänään tai huomenna on pakko tehdä jokin asia, niin hoida se ensin pois. Sen jälkeen tee vain niitä juttuja, joista pidät ja jotka tekevät sinulle hyvää ♥

Joko nyt saa?

Minusta tämä pimeän aika on selvä lupaus
ja säätiedotuksessakin luvattiin etelään lunta

Joten yli-innokkaana utelen:

Joko saa
laittaa pimeänajanledvalot palamaan (ne ei ole mitkään jouluvalot, tiedoksi vaan)
joko pian
puristaa lapasten välissä valkoiset hiutaleet pyöreäksi palloksi ja heittää sillä siippaa takapuoleen...

Nimimerkki: olen-jo-sulattanut-hiutaleita-kielelläni

Joustava keho ja villit silmät

Kun aamulla radion lempeä musiikki soi, mies napsauttaa kellon päältä ja hipaisee minua. Minä otan tulpat pois korvistani ja nousen ylös. Heti. Mikään ei ole helpompaa kuin nousta samantien herätyksestä.

Uskotko?
Älä ihmeessä usko, mutta kokeile vaikka 30 päivän ajan ja jutellaan sitten asiasta uudestaan :)

Vedän jalkaan villasukat ja laitan pehmeät hynttyyt päälleni. Aamupesun jälkeen hipsin keittiöön juomaan lasin vettä. Tämä on pitkän ja sitkeän harjoittelun tulos. En nimittäin pidä veden juonnista, mutta olen tajunnut, että minusta tulee kuiva rusina, jollen tasapainoita hikeä ja pissaa juomalla nestettä ;-).

Sitten levitän filtin lattialle ja joogaan 15 minuuttia. Herättelen kehoni hellästi uuteen päivään, sillä riuhtomista ja räyhää se ei enää siedä. Joo, kyllä minäkin ihmettelen tätä. Haaveilin säännöllisestä kotiliikunnasta vuosikausia, mutta nyt yllättäen mielen haahuilu on siirtynyt toimintaan...

Minna Parikka ja upeat töppöset

Vielä kerran ennen aamiaista minä palaan keittiönpöydän ääreen. Otan esille unelmieni kirjan. Katson ja tunnustelen sivuja, joihin olen tehnyt luonnoksia ja leikannut kuvia toiveistani ja haaveistani. Täydennän uusia, jos mieleeni sellaisia tulee. Minä kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaani hetkisen ja lopuksi luen sellaisten ihmisten kirjoituksia, joita arvostan ja joiden aavistan innostavan minua ideoillaan.

Sitten olenkin antanut itselleni omaa aikaa tarpeeksi. Ruokkinut kehoani, mieltäni ja sydäntäni. Antanut itselleni uskoa, toivoa ja rakkauttakin.

Vaikka olen Aina ajatellut, etten Koskaan pystyisi heräämään tuntia aiemmin kuin "normaalisti", niin nyt olen kolmisen kuukautta (kahden viikon sairastelua lukuunottamatta) todellakin tehnyt niin. Ja kun katson peiliin, niin näen naisen, jonka ymmärryspiuhat ovat pidentyneet ja silmät katsovat avoimemmin maailmaa.

Juuri nyt tuntuu siltä, että jos minulla olisi vielä pitkävartiset supertöppöset, niin elo olisi täydellistä ...no ainakaan töihin mennessä ei paleltaisi...

Jos tällaiset "aikaa itselleni ja hyvinvoinnilleni" aamut innostavat, niin Hal Elrodin Miracle Morning voisi kolahtaa sinulle. Kirjastoihin teosta on tilattu myös suomeksi nimellä "Aamun ihme: miten yksi tunti päivässä voi muuttaa elämän".

Valoa ja iloa -vaikka silmät kiinni

The Tango - Scent of a Woman

Palataanko alkuun.
Siihen päivään, jolloin ajattelin jakaa enemmän valoa kuin murhetta. Omaan huomioon, että elämä sujuu helpommin, kun tajuaa mihin kiinnittää huomionsa.

Se kasvaa, mille ajatuksesi annat.
Ikävä juttu, mutta samalla hauska.
Elämän tarkoitus: ollako vai eikö olla. Jos olet niin Ole, kun elät niin Elä.

Miten yhdentekevää onkaan murjottaa, kun miettii elämän rajallisuutta ja todellisia menetyksiä. En enää pelkää, että minusta tulee joidenkin silmissä tylsämielinen, jos harjoittelen mustien sanojen nielemistä ulostamisen sijaan.

Tahdon olla ennemminkin vapaa kurasta. Tahdon nauraa, ravistella solujani, herkutella sillä mikä on tarjolla, kurotella teoilla ja sanoilla sinne minne mieleni tekee. Mennä eteenpäin...

Jotenkin hullusti olen kiitollinen viimeviikkoisista sairasteluista. Niistä hienovaraisista kuumehoureista, joissa leijailin. Muistin taas kerran syvemmät tarpeeni. Lukea ennemmin vetävää kirjaa kuin katsella vaikka presidenttikilpailijoiden pahoinvoivaa oksentamista. Lumoutua ystävän upeista valokuvista. Kuunnella mustarastaan loitsumaista laulua hämärässä illassa. Nähdä ihmisiä. Koskettaa. Nauraa työkaverin kanssa hassuille jutuille ja jatkaa sitten taas työntekoa.

Elämä on täynnä tekoja. Jos sanon ja teen asiani niin hyvin kuin voin ja toisia kunnioittaen, se jättää jälkensä. Tästä ymmärryksestä en haluaisi nyt lipsahdella. Voisin luovuttaa lipsumisen vaikka harvoille hiihtoreissuilleni...

Palaan siis taas alkuun.
Unelmoidaan usein ja toivotaan parasta.
Otetaan itse vastuu valinnoistamme.
Jos valinta olikin väärä, ei jäädä jumiin, vaan valitaan uudestaan. Mikään ei ole peruuttamatonta.
Annetaan anteeksi itsellemme.
Annetaan toisillekin.

Ja muistetaan silittää itseämme olkapäästä ja sanoa: olet tosi hyvä tyyppi ♥

Absintti vs. antibiootti

Aamulla pitää ottaa lääke ennen ruokaa, vartin päästä otan ruokaa toisella lääkkeellä.

Työkaveri kyselee vointia ja minä vastaan miten hidasta elo on etanan nahoissa.

Liikkumaton kehoni sekä keuhkoni huutavat happea, joten puen kaksi takkia päälleni, kiedon kaulaliinan moninkertaisesti ympärilleni ja astelen ulos aurinkoon. Kyllä onkin kaunis syyspäivä, ei voi muuta todeta :)

Kävelen pienen matkan pellon laitaa, haistelen ilmaa, katselen varpusia ja lentokoneita. Käännyn omakotitaloalueelle ja sieltä takaisin polulle kahisuttamaan lehtiä. Potkiskelen ilmaa lehtien alle niin iloissani, että hämmästyn, kun nainen kohdallani kysyy olenko sen yhden pikkumiehen äiti. No minähän se olin, reilut viitisentoistavuotta sitten se äiti, joka toi ja haki lastaan päiväkodista. Miten voi joku päiväkodin hoitaja muistaa lasten vanhempia, kyllä minä kovasti sitä ihmettelen...

Seisoskelen rohkeasti jonkin aikaa kastanjapuun alla. Katselen kuinka pari piikkipalloa tipahtaa maahan, halkeaa ja päästää vapauteen ruskeat sileät kanstanjat. Nostan niitä taskuihini ja kannan kotiini.

Kotona laitan uuniin kasviksia ja pähkinöitä päiväpillerin kaveriksi. Yritän saada niin paljon kuin mahdollista kuitua sisääni. Kahdet antibiootit tappavat pahiksien seuraksi hurjan määrän hyviäkin bakteereja, ja välillä tuntuu että suorastaan kuulen suolistoni huutavan apua.

Sitten istahdan lattialle katsomaan parasta kotimaista elokuvaa: Komisario Palmun erehdystä. Hihittelen ja yskin vuorotellen. Koska en voi vielä nauttia päiväabsinttia, niin keitän itselleni päiväkahvit. Ei soita postimies kelloa, eikä kukaan muukaan, joten otan kahvin seuraksi lautaselleni maitohappobakteerin sekä miehen matkalta tuomia viikunoita mantelitäytteellä. Myönnän samantien, että parempaa herkkua kahvin kanssa on vaikea löytää...

Ehkä alan tottua tähän hitaaseen elämään. Vielä pitää muistaa hoitaa kotitehtävät ja puhaltaa kuplia vesipulloon ;-)

Neljä päivää usvassa

Näen suljettujen luomieni alla valkoista ilmavaa tilaa, jossa kulkee lauseita

..... elämä on       k a u n i s            rakkaus on . . .     j o k a p a i k a s s a       ... k a i k k i on hyvin...

Nukun vain tunnin pätkiä. Se ei edes ärsytä. Niin se vain nyt on, sanon itselleni ja vaivun taas tilaan, vaalean harmaaseen. Olen jossain sisälläni, keuhkoni rakkuloissa tai ehkä kukkakaalissa.

.... elämä on   r a k k a u s .....    Niin, minä olen tämä sama energia....   i h m e e l l i s t ä

Olen saanut jo lääkkeet. Kuume on laskenut. Öitä en saa edelleenkään nukuttua, mutta jossain unen rajamailla olen nyt vihreän lehden ruotiosien sisällä sukeltelemassa

    ... mahtavaa . . .    elämä on . . .          r a k k a u s     Vau!     ...

Mies on palannut juuri matkaltaan kotiin. Sillä oli hieno reissu (varsinkin kun en ilmoittanut sairastelustani), se katselee ja kuuntelee minua ja halaa lempeästi.

Minä liitelen edelleen. En tiedä haluanko koskaan palata täältä kirkkaasta ja syväsukeltavasta olotilastani. Jos olen ollut jossain välitilassa, missä lie sielunmaailmassa, niin toivon, että tila jää minuun pysyvästi.

Keskiyön aikaan

Junassa nainen istuu vihko sylissään
 se kumittaa nuotteja viivastolta
  piirtää uusia tilalle vetää kaaria
   napsuttaa jalalla lattiaan
    sormellaan ilmassa pehmeästi tahdittaa...

Jätän hänet asemallani
jääden yksin pimeään
meitä on vain minä ja pitkä mäki.
Vaikka askeleeni vetävät alaspäin
minä nostan katseeni ylös
kurkotan puiden latvojen ylle
ohi putoilevien lehtien
ja hyräillen venyn korkeuksiin.

Käännyn kohti kirkasta kuuta
sillä on varjo koillisesta lounaaseen.
Isken sille takaisin silmää, keimailijalle.

Hetki katoaa
toinen tulee edessäni vasemmalta mutkan takaa
ohittaa minut kiihtyvällä vauhdilla ja jatkaa taakseni.
Näen varjona miehen laskettelevan laudalla autiolla ajotiellä
ja minun sisälläni kuplii riemu.

Siinä keskellä tietä, minä etsin puhelimen,
näppäilen sanat.

Aamulla en ihmettele kysyvää merkkiäsi viestilleni:

"Hui keltaseni! Mikä yö! Kääntääkö kuu kasvonsa oikealle? Näetkö samat tähdet kuin minä?

Yrittänyttä ei laiteta

Oliko se alkuviikolla

Hei kulta, lähdetkö katsomaan mun kanssa Bridget Jonesin uusinta leffaa?

- Täh?!?

Toissapäivänä

Kulta, minkälainen päivä sulla on ens maanantaina?

- Miten niin?

Lähdetkö mun kanssa elokuviin, Swiss Army Man esitetään klo 13:45

- Täh??!

Tänään

Hei beibe, mä tulin sun mukaan nyrkkeilyleffaan. Lähdetkö sä mun kanssa katsomaan tuota Jane Austen elokuvaa sitten kun se tulee esitykseen?

- Täh!?!

Höh!

Elokuvissa: The Lobster

Siitä onkin pitkä aika, kun olen postannut elokuvista. Kesän saaliini ei ole kovin mittava, mutta pari suositeltavaa leffaa kannattaa mainita.

Leffateatterin sali on pieni. Varasin toiseksi ylimmältä penkkiriviltä kaksi paikkaa ja siellä ajoissa istumassa ollessani huomaan erikoisen jutun: Lähes kaikki katsojat ovat pariskuntia...

The Lobster

Lespaava mies, Ontuva mies ja David

En tiennyt tästä maailmasta. Täällä sinulla pitää olla parisuhde. Jos menetät parisi, hän kuolee tai jättää sinut, sinun pitää matkata Hotelliin etsimään uutta kumppania, jotta pääset jatkamaan elämääsi kaupungissa.

Minä seuraan kuinka David saapuu koira mukanaan etsimään paria itselleen. Hotellissa hänen omaisuutensa takavarikoidaan, hänet puetaan samanlaisiin vaatteisiin kuin kaikki muutkin miehet.

Davidilta kysytään tietääkö hän miten nyt toimitaan. "Sinulla on 45 päivää aikaa löytää itsellesi puoliso, jollet löydä (tai saa lisäpäiviä metsästämällä yöllä sinkkuja) sinut muutetaan eläimeksi." David tuntee säännöt, sillä velipoika ei onnistunut puolison hankinnassa ja on nyt hänen kanssaan koiran muodossa.

Matkalla metsästämään

Lobster on hervoton elokuva. Se on surumielinen ja kaurismäkelaisen ilmeetön, mutta kuitenkin täynnä erikoisia tilanteita ja mustaa huumoria. Musiikki sopii erinomaisesti tunnelmaan ja värimaailma on sopivan kelmeä. Voin kuvitella, etteivät kaikki ole samaa mieltä, minä kuitenkin nautin elokuvan tunnelmasta ja absurdeista tilanteista.

Elokuvan tarina kasvaa hiljaa. Oman parin löytäminen ei tunnu kovin helpolta, puolisolla olisi hyvä olla samanlainen ominaisuus kuin itsellä. Yhdistävä ominaisuus on enemminkin jokin vaje, nenäverenvuototaipumus, lespaus tai vaikka ontuminen. Hotelli esittää asukkaille kohtauksia, joissa kerrotaan minkälaisia hylkiöitä yksinelävät ovat. Sinä onneton tukehdut pullaan tai tulet raiskatuksi. Sinä et ole mikään arvoinen itseksesi.  Vain kumppanin kanssa olet aito ja oikea yhteisön jäsen.

Tunteeton nainen

Löytääkö David omanlaisensa naisen Hotellista? Ainakin hän päättää kokeilla onneaan Tunteettoman naisen kanssa. Tilanne karkaa hetkeksi käsistä ja lopulta David pakenee Hotellista metsään, jossa eläimeksi muutetut ihmiset vaeltelevat.

Jos Hotellissa parinetsintä on tavoite, niin metsässä asuvat vastarintaliikkeen sinkut taas pitävät omia omituisia sääntöjään. Metsässä parisuhteet on kielletty, koskettaminen ja flirtti ei ole sallittua. Et myöskään halua tietää miten karmea kohtalo sinulla on, jos rikot sääntöjä.

Sinkkujen johtaja

Onko metsä ja sinkkuus sitten parempi paikka, kuin Hotellista paineen alla parin etsiminen. No metsässä saa ainakin elää ihmisenä, jos pysyy hengissä yöllä Hotellin metsästäviltä asukkailta. Täällä saa tanssia yksin, kuunnella musiikkia ja laulaa. Täällä David voi olla vapaa, kunnes Likinäköinen nainen astuu kuvioihin. Elämä lyö avokämmenellä molemmille poskille Davidia. Hän taitaa olla rakastumassa paikassa, jossa se on kielletty.

Loppu jääköön arvoitukseksi. Miten Davidin käy? Onko elämä reilua?

Likinäköinen nainen ja David

Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä mielenkiintoisemmaksi tilanteet käyvät. Mutkat, jotka David selvittää vaikuttavat mielipuolisilta, mutta kenties meidänkin maailmassamme parisuhteen etsiminen on osittain kaoottista tasapainoilua. Jos löydät sopivan kaverin itsellesi, niin mitä mieltä muut ovat valinnastasi? Hyväksyykö ympäristö, jos löydät kumppanisi erilaisesta kulttuurista, hän on eri "piireistä", mies on naista päätä lyhyempi tai jotain muuta täysin toisarvoista. Vai sulaudutko muottiin, uskotko auktoriteettia tai jätät vastuun toisille? Tätä pohtiessa tulen siihen tulokseen, että ehkä elokuvan Tunteeton nainen on kaikista eniten hereillä, niin kauhealta kun nainen elokuvaa katsellessa tuntuikin ;-)

Käytpä elokuvissa kumppanin kanssa tai et ;-), niin suosittelen The Lobsteria erikoisista tarinoista kiinnostuneille ja niille, joiden musta huumori kukkii.

Ohjaus: Yorgos Lanthimos

Käsikirjoitus: Yorgos Lanthimos ja Efthimis Filippou

Rooleissa:

Colin Farrel - David

Rachel Weisz - Likinäköinen nainen

Ashley Jensen - Tunteeton nainen

John C. Reilly - Lespaava mies

Bern Whishaw - Ontuva mies

Léa Seydoux - Sinkkujen johtaja

Olivia Colman - Hotellin johtajatar

Katso Trailer

Vuosihuoltoa päästä varpaisiin

Kaiken maailman vaivat ovat saaneet minut allergiseksi lääkärissä juoksemiselle, mutta olen sopinut itseni kanssa jonkinlaisesta vuosihuollon pakosta...

Harmaat aurinkolasit
Ne peittivät silmiäni kun ensin hoidin jokavuotisen hammaslääkärikäynnin. Ennen puristelin tuoliin sidottuna silmälaseja rusinaksi käsissäni. Nyt kaivelin kynnenpaloja kämmenistäni ja toivoin, ettei lääkäri soita viikon sisällä ja totea röntgenkuvissa mitään toimenpiteeseen viittaavaa... Mitään soittoa ei onneksi kuulunut.

Nostin siniset aurinkolasit silmiltäni, kun astelin gynen vuositarkastukseen. Uups, edellisestä kerrasta olikin kolme ja vanhan lääkärini tilalle oli tullut vähän tiukempi tyyppi. Se sanoi minulle: Rouvan pitää mennä mammografiaan. Teillä on sellaiset rinnat, ettei saa millään selvää onko näiden muhkuroiden seassa mitään ei-toivottavaa. Laitoin lasit takaisin päähän ja painuin kotiin...

Seuraavana päivänä etenin mustissa laseissa omalle lääkärilleni. Se avasi oven ja kysyi heti samantien: Mikä Patti? Esittelin muutamaa viikkoa sitten löytämääni kyhmyä, mies tutki minut ja sanoi: Rouva pieni, tämä on @€°§%* ja harmiton. Varaat seuraavaksi toimenpideajan ja minä poistan tämän. Astelin reippaana ulos talosta, nakkasin aurinkolasit laukkuun, annoin auringon loistaa helpottuneen hymyni kaverina. Jäin kuuntelemaan katusoittajia ja maksoin hyvästä kappaleesta kengän kannat katukivellä tahdissa napsahdellen.

Nukuin välissä yön ja sitten astelin mammografiaan. Olin puserruksessa sekä vieraan miehen käsittelyssä ultrassa. Se oli pitkään hiljaa ja lopulta sanoi: Rouvalla on kaikki hyvin. Tästä lähtien tulette säännöllisesti käymään. Melkein suukotin sairaanhoitajaa, jonka kanssa juttelin vieraan miehen lähdettyä. Vaihdoin vaaleanpunaiset aurinkolasit silmilleni. Mietin, että ostan tämän viikon lopputulosten kunniaksi jotain kivaa itselleni... En löytänyt mitään, joten juhlin säästöjäni ja päätin mennä kotiin tekemään omenapiirakkaa.

Aurinkoisella parvekkeella istuessani tajusin vielä: ihotautilääkäri. Johan mä ajattelinkin, että jotain puuttui. Päätin syödä toisenkin omenan. Eikös omenoiden pitänyt pitää lääkärit loitolla. Vaikka toisaalta, ne on antaneet minulle tällä viikolla ainoastaan hyviä uutisia ;-)

Jos olet noussut väärään junaan...

Sanoin hyvästit tervapääskyille,
sanoin kesälle, lämmölle ja leppoisille päiville.

Jos alkuvuosi meni matalana,
ihmetellen miten yksi jos toinen lähtee
miten kolmas ja neljäs särkyy
niin elokuun kylmyys ja sade sai minut järkkymään:

Miten tämä elo voi olla näin synkkää? Mikä valitus ja marmatus. Miksi se tarttuu minuun? Miksi viimeinen kesäkuukausi lakaistuu kylmään ja märkään? Miten minun käy, nyt kun tervapääskyt ovat lähteneet ja alkaa lopun alku.

Ja niin minä lähdin pois täältä. Matkasin Suomi-neidon niskaan. Heräsin +1 asteen kirkkaaseen aamuun. Aamiaispöydässä katsoin mustikan ja puolukan varpuja, männyn kaarnaa ja roikkuvaa naavaa. Näin, että kylässä kävelevillä naisilla oli punaista yllä, miehillä enemmän vihreää, hattu päässä ja toinen käsi housuntaskussa lämmittelemässä. Kohta minäkin laitoin toppatakin päälleni, paksummat housut jalkaan ja pistin pääni ulos tuvasta. Nousin mäkeä ylös korkealle, tunsin henkeni kulkevan, edestakaisin aivan itsestään. Ja jalkani, ne sitkeästi jatkoivat, vasen - oikea - vasen - oikea. Mätäs pehmensi askellusta ja marjat, jotka pilkottivät lehtien lomassa hidastivat väliin etenemistäni. Ja kun maltoin, istahdin kivelle. Katsoin taaksepäin. Ihailin maisemaa ja sitä nousua, jonka olin tehnyt. Minä elän vielä.

Päivänä toisena, kun rentous oli ytimessä ja sydämeni nauroi perheeni kera, me istuimme suojassa joen vieressä juomassa teetä ja syömässä suklaata. Hetken päästä kaksi kuukkelia löysi luoksemme. Ne kävivät kädellä asti katsomassa meitä päät kallellaan. Herkkuja tietysti olivat vailla ja sitä saivatkin, mutta enemmän ne antoivat kuin ottivat, olen siitä varma.

Vielä virtasi aika ja päivät kuluivat. Minä viestin ystävälle ja sain vastaukseksi mitä arvokkaimman palautteen. Ei syksy ole loppu, se on alku. Sen uskomuksen voi vaihtaa. Kaikki on mahdollista. Ja nyt kun olen kotona, minä luen Leenan postauksen ensimmäisen kappaleen ja jään sanattomaksi. Jos minua näin ravistellaan samaan aikaan monesta suunnasta, niin täytyy ottaa vaaria korvista kovasti kiinni.

Päätän ostaa itselleni iloiset syyssaappaat, niiden kaveriksi kauniin sateenvarjon ja ehkä takinkin. Puraisen valmistuvaa omenaa, mehustan puolukan suussani ja lämmitän sohvan kulmauksen sopivaksi lukupaikaksi. Minä lupaan itselleni huomata syyskesän kauneuden, kun värit ovat vielä tallella ja pakkoa mihinkään ei ole. Ei ulos kuumaan auringonpaisteeseen eikä joulunajan kiireisiin. Minä käännän itselleni uuden sivun ja opettelen uusiksi kaikki vanhat tyhmät uskomukseni pimeästä ja vaikeasta ajasta. Tämä on vain uusi nousu uudelle mäelle. Voin kohta katsoa taakseni ja sanoa: tästäkin selvisin ja miten hyvältä tuo takanani näkyvä matka näyttääkään.

Näillä mennään ♥

Syys on siis uusi alku!
(tuli ensin typo: syys on siis uusi laku - no sekin voisi olla hyvä juttu, lakritsa ja salmiakki ovat herkkuani, heh heh)

Etana ja jänis

Eilen
pitkän päivän jälkeen piti mennä nopeasti kotiin. Astelin reippaasti juna-asemalle ja istahdin penkille. Minuutin päästä nostin pääni ylös ja kroppanikin, sillä ääni kuulutti, että tämä lähtö on peruutettu. Niinpä vaihdoin seuraavaan junaan, istuin ikkunan viereen ja katselin hyytävää maisemaa, harmaata ja sateista. Eikä mennyt kauaakaan, kun uusi ääni kuulutti, että juna lähtee muutaman minuutin myöhässä: "odottelemme vapautuvaa raidetta"

Ihmiset kulkivat päät painuksissa tai sateenvarjon alla. Sitten näkymä muuttui ja suorastaan virkistyin, kun näin miehen vetreällä askeleella kävelevän toisella laiturilla. Sillä oli aivan väärät vaatteet päällä, pää ylväästi pystyssä ja pitkä askellus. Jotenkin kaverista tuli mieleen iso jänis.

Katsahdin kelloon. Mietin kannattaisiko vaihtaa tästäkin junasta pois, sillä oltiin aika tavalla myöhässä. Melkein jo nousin, mutta käytävä oli tupaten täynnä ihmisiä...

Kohta näin kuinka seuraava juna starttasi viereiseltä raiteelta ja muistutin itseäni, että ensikerralla en jää seisovaan junaan. Aina kannattaa siirtyä sellaiseen, joka lähtee ajoissa! No kyllähän mekin saimme raiteen allemme ja varmuuden vuoksi pysähtelimme pariin otteeseen matkalla ;-)

Kotona heitin suuhuni pari leipäpalaa ja siirryimme autoon. Olimme jo puolisen tuntia myöhässä, kun käännyimme pihalta "nopeammalle" reitille. Hetken päästä edessämme oli sellainen isojen miesten unelma, jättimäinen moottoriajolaite, joka hurrutti 10 km:n tuntivauhdilla. Körö körö me tulimme perässä... Isolle tielle päästyämme ajoimme jo onnellisena, kunnes näimme liittymän täynnä pysähtyneitä autoja ja taaempana vilkkuvalot värähtelivät ilmassa.

Tässä vaiheessa tajusin, että olin vetänyt töistä asti puoleeni pakkivaihdetta. Päätimme olla liittymättä seisovaan jonoon, sen sijaan otimme uuden reitin, jotta olisimme edes saman illan aikana perillä ystävien luona.

Tänään
töistä lähtiessäni huomasin jo ulko-ovella tuulen taistelevan kanssani. Kietouduin takkiin ja huiviin tiukemmin ja aloitin matkani pysähtyen melkein saman tien. Se laiturijänis käveli edelläni ja sillä oli samat vaatteet päällä kuin eilen.

Sininen baskeri päässä
pyöreät silmälasit
pitkä kaula
valkoinen silitetty pitkähihainen kauluspaita
kädet lyhyiden khakin väristen shortsien taskuissa
pitkät valkoiset jalat
tummat pitkät korkealle vedetyt nilkkasukat ja
ruskeat nahkakengät jalassa.

Kaverista tulin niin hyvälle tuulelle, että kävelin sen perässä unohtaen kylmän tuulen. Mies oli kuin jostain sarjakuvasta tiputettu keskelle kaupunkia. Sitä ei tämä kylmä ja kolea elokuu paljoa vaivannut. Kaverilla oli kesäkuukauden asenne ;-)

Ajattelin, että jos kotimatka on tänään hidas, niin mä olen kuin mä en huomaisikaan sitä!

Pitänee minunkin aloittaa karaisuhoidot ennen talven tuloa.

Elämä musiikkina -blogihaaste

Leena houkutteli vastaamaan Elämä musiikkina haasteeseen. Vaikean pistit Leena, mutta tässä tulee vastauksia ;-)

Vaihtoehtoja on musiikin saralla aivan liikaa, joten mietin hetken olisinko valinnut yhden artistin tuotokset, mutta päätin sitten toisin... Vastaan haasteeseen juuri tällä hetkellä olevilla tunteillani ja muistitallenteillani...

Kappale syntymävuodeltani
useampi hyvä biisi on julkaistu samana vuonna, mutta
Erma Franklinin cover Light my Fire
on mielestäni juuri nyt sellainen herkku, jota tarjoilisin.

Musiikkia jota muistan lapsuudesta
Musiikki on rytmittänyt elämääni kai aina. Kotona vinyylit ja singlet pyörittivät rock 'n' rollia, mutta jossain vaiheessa ne jäivät kaapin oven taakse unhoon. Kelanauhuri soi (sain myös isän äänen nousemaan, kun istuin nauhurin kannen rikki). Radiosta kuului klassista ja toivelauluja. Kesäisin maalla ääniaalloilta ja mummolta kuulin kaikenlaista vanhaa ja mielenkiintoista, kuten Hiski Salomaata tai rallatuksen Kissa vieköön.

Laulu, jota äitini lapsuudessani lauloi
Mennään tällä: Piupali Paupali. Historia toistaa itseään, olemme hupsuja. Joskus suusta pääsee tällaistakin
"Tuu-tuu-tuusulan-ämmät-niillä-on-turvat-törsällään". Pahoittelen kaikkia paikkakuntalaisia, mistä lie tällainenkin kuultu... ;-)

Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta
Kun 6-vuotiaana aloitin radiosta C-kasetille nauhoittamisen, niin voi arvata, ettei minulla ole hajuakaan mitä olen silloin äänittänyt. Ystäväni kylläkin tallensi minulle alaluokilla BCR:n ja Rollareiden levyt kasetille.

Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta

Ensimmäinen vinyylini on muistaakseni Bowien. Mukaan kantautui myös Iggy Pop, jota kävin perjantaina katsomassa Flowssa. Mies vetää Lust of Lifen yhtä hyvin, jollei jopa paremmin, kuin nuorukaisena, vaikka lonkka vähän jo vihotteleekin ;-).

Musiikkiä teini-iän tuskasta
Mikä tuska, heh heh...
Ehkä vetäisen tähän Nina Hagenin My Way.
Yhtä hyvin kolahti myös Hassisen koneen Harsoinen teräs



Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa

Melkein aikaraja täyttyy. Olen ihaillut Phillip Phillipsiä siitä saakka kun näin hänet ensikerran, kaverissa on jotain hyytävän hienoa: Phillip Phillips Beggin


Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani

You do something to me

Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu

On sunnuntai ja minä soitan Iggy Popin Sundayn koska se on sairaan hyvä biisi

Elämässäni tärkeintä asiaa kuvaava laulu
Minulle on nykyään tärkeää tasapaino, olla sisäisesti hyvinvoiva kaikesta mahdollisesta huolimatta. Koska maailman tapahtumien kanssa tasapainoilu on välillä vaikeaa, olen ottanut mm. seuraavanlaisia keinoja käyttöön:

Kun shittiä tulee niskaan, soitan:
Deee-Lite Groove is in the Heart
Kun veettää: Muse Psycho
Kun kaipaan:
Grace Potter and the Nocturnals Paris (Ooh La La)
Jos haluan velloa 4 minuuttia syvissä vesissä: Radiohead Creep
Kun haluan nousta taas pintaan: Bowie Right
Kun olen mokannut pienesti tai isosti:
Max Raaben cover Oops I did it again


Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille
Elämässä pitää välillä irroitella: Cole Porter: Let's Misbehave

Kappale, jonka omistat hänelle, jolta haasteen sait
Rakkaudella sinulle soi Adelen cover kappaleesta Love song.

Antakaa musiikin värähdellä sisällenne. Soinnut tekevät meille ihmeitä ♥

Rikastumisen mahdollisuus

Vierähti yksi viikko, vierähti toinen.
Vaihtui kuukausi, vaihtui ikävuosikin.
Muuttuivat arkipäivät viikonlopuksi ja kohta viikonloppukin päättyy maanantaihin.

Jos en olekaan tehnyt mitään, olen tehnyt kaikkea. Löysin nimittäin tien rikkauteen ja päätin tarttua tilaisuuteen.

Löysin kilokaupalla kultaa: mustikkaa, mansikkaa, herukoita punaisia ja mustia. Kaikki ei kuitenkaan kimaltanut, sillä sadepäivänä Turun torilta ostamamme valtava laatikko vadelmia muuttui kulttuuripäivän rientojen aikana autossa haisevaksi läjäksi ja punainen rikkaus lensi kotona suoraan kompostiin... paskaa myivät, sanoisi joku, mutten minä kuitenkaan ;-)

Ilmasta keräsin keholleni auringon kultaa lämponä ja valona. Katselin sateenkaaren väriloistoa, kun sateet sekä ukkonen kiersivät meidät kerta toisensa jälkeen. Nuotiotuli lämmitti mieltäni yhtä hyvin kuin sauna kehoani. Saunasisuni on heikko, mutta sillä pienelläkin kävin kylmässä järvivedessä herättämässä sisäisiä solujani.

My mama said:
To get things done you'd better not mess
with Major Tom....

Sydämeni kultakimpaleita halailin, jotta rikkaus -tai siis rakkaus siirtyisi maailmassa eteenpäin.

Annoin sielulleni lepoa ja rauhaa. Vähän egolleni myös kipua ja kyyneleitä. Huomaan ajan tehneen työtään, sillä kykenen kuuntelemaan kyynelehtimättä Bowiea, no ainakin melkein. (Mitenköhän Bowie oikein taipuu oikein?)

Ennen maanantaita minä aion vielä sohvailla, kuunnella musiikkia, antaa kirjojen tarinoiden leikkiä kanssani ja miettiä kuinka minusta tulisi yhtä hieno ja mahtava ihminen kuin ne, joita ihailen ja kunnioitan.

Ja jotta minusta mitään tämän enempää tulisi, tajuan, että minun täytyy tehdä jotain konkreettista. Täytyy tehdä suunnitelmia siitä mitä haluan ja millä askeleilla sinne pääsen sekä aloittaa askeltaminen.

Pelkkä mietintä ei riitä ;-)

Kuumana kesäpäivänä

Se on ylämäki, pitkä ja jyrkkä, jota kävelen. 

Ihailen pyöreitä kiviä, ne tuntuvat sileiltä ja lämpimiltä paljaissa jaloissa. Välillä jokin terävä kirpaisee, muttei minulla ole sellaiselle turhuudelle aikaa. Hiekka tuoksuu mukavasti nenään ja pienet päivänkakkarat viilentävät jalkapohjassa. 

Huomaan saaliin, laitan sormeni sen eteen ja kohta leppäkerttu seikkailee kanssani. Se venyttelee siipiään, muttei lennä pois. Harmittelen tyhmiä aikuisia, jotka päästivät kymmenet aarteeni lasipurkista, olinhan tehnyt kiinni saamisessa kovan työn. Nyt kuitenkin  laulan laulun...

Jos palaan takaisin ja kiepsahdan talon kulman taa voin ihailla punaisia valtavia tomaatteja. Kuinka kovan torun saan jos jään kiinni yhden maistamisesta? Vähemmän kuin mansikkamaalla käynnistä, mietin ja tunnustelen mahdollisuuksia. 

Nostan katseen ylös ja näen Jussin juoksevan toisella puolen tietä, siellä se haavi kädessään tavoittelee lenteleviä, ja minä himoitsen vain punaista tomaatin lihaa.

Ketään muuta ei ole lähettyvillä. Nyt on mahdollisuus ;-)

Pullaviipaleelle mustikkaa ja metsämansikkaa

Pihakeinussa keikkuen luen kirjaa

Mietin miten kahvinkeitto valmistuu siltä joka aikaa sitten sitä lähti valmistamaan

Astun tupaan

Kuulen pelkkää tuhinaa

Tiskaan

Laitan purut ja veden ja jään odottamaan tuoksua

Katson kuinka taivas repeää

Muistan miehen aamuiset sanat: kuulitko kuinka taivas rakasteli maata?

Niillä on tänään kiihkeää, ajattelen...

  Ja minä olen järjettömän onnellinen

Kolme asiaa haaste

Marjaanan Majassa oli tarjolla pieni haaste, johon tartun kuin itikan lauluun yön hiljaisena hetkenä ;-)

3 asiaa joita odotan

• Kaikkea hyvää ystävilleni ja rakkailleni. Tämä on odotus ja sitkeä uskomukseni, josta en suostu luopumaan =)
• Odotan aina hyvää lomasäätä ja pääsääntöisesti odotukseni on täytetty.
• Toisia.

3 asiaa joita haluan

• Olla täysin eheä jonain päivänä.  Jos elän yli 100 vuotiaaksi, niin aikaa ja toivoa on vielä jäljellä ;-)
• Nauraa enemmän kuin itkeä.
• Olla mieluummin hupsu ja höpsö kuin tiukkapipo.

3 asiaa joita teen usein

• Ihmettelen maailman menoa ja ihmisten tekemisiä.
• Katselen elokuvia ja brittidekkarisarjoja.
• Ajattelen kummallisia asioita ja iloitsen, etteivät muut tiedä mitä päässäni pyörii.

3 asiaa joista tykkään

• Taide, lähes missä muodossa tahansa. Kuvataide, kirjallisuus, musiikki, elokuvat, sarjakuvat, tanssi...
• Luova hulluus. Mikään ei ole niin upeaa kuin se, ettei välitä muiden mielipiteistä, vaan luo juuri sitä mitä itsestä syntyy.
• Eteenpäin meno. Jos matkaan tulee mutka, niin ratkaisukeskeisyys auttaa paremmin kuin maahan makaamaan jääminen.

3 asiaa joista en tykkää

• Kroppani typeristä jännitystiloista. Saatan huomata junassa istuessani, että jalkani ovat valmiina-pakoon -tilassa, jos vaikka taivas sattuisi tipahtamaan kohta päälleni. Voi hyvä tavaton, kuvittelenko oikeasti kykeneväni pakenemaan paikalta ;-)
• Nillittäjistä, pahansuopaisista tyypeistä (toisaalta ymmärrän, että meillä jokaisella on huonoja päiviä, mutta jatkuva pahasuopaisuus saa korvani sulkeutumaan ja mieleni surulliseksi).
• Tihkusateesta. Jos sataa, niin sitten kannattaisi sataa kunnolla. Tihkusade on tylsyyden huippu.

3 asiaa jotka minun pitäisi tehdä

• Lopettaa itseni pienentäminen.
• Hiipiä egoni pelkotilojen ohitse niin, ettei nukkuva karhu herää.
• Olla sosiaalisempi ja sillä tavalla tasapainottaa vaistopakkaani.

3 asiaa jotka rauhoittavat minua

• Kosketus. Silloinkin kun myrskynmerkki olemuksessani antaa vinkin, että "pysy kaukana", niin parhaiten minut saa lepytettyä halaamisella.
• Hiljentyminen, tila, jonka helpoiten tavoitan hengittämällä tietoisesti. 
• Liikunta saa minut ihmeelliseen selkeyden tilaan. Varsinkin jos joku muu ohjaa eikä minun tarvitse ajatella yhtään mitään...

3 asiaa jotka saavat minut stressaantumaan

• Myöhästyminen.
• Pelottavat ja agressiiviset ihmiset.
• Hermokipu.

3 asiaa joita tein viikonloppuna

• Nautin herkullisesta aamiaisesta.
• Laitoin taulun seinälle.
• Istuin parvekkeella ja rupattelin ystävän kanssa auringon paistaessa.

3 asiaa mitä olen tehnyt viimeisen viikon aikana

• Ostin itselleni keltaiset kengät! Hiukan -ja vähän enemmänkin- hämmästyin, sillä olen aika harkitsevainen vaasteostoksissani. 
• Iloitsin nuorenmiehen puolesta! Tulevaisuus näyttää todella lupaavalta :)
• Istuin Suurkirkon portailla ja katselin turistien virtaa Helsingissä. Lokit nappasivat taas kerran jäätelön joltain ja yrittivät viedä eräältä tytöltä omenankin. 

3 asiaa haaste, liekö vielä joku joka ei ole tätä tehnyt? Jos et ole, niin nappaa mukaasi =)

Vaikket olisikaan jalka/kenkäfetissi, uups, kolahtiko omaan nilkkaan ;-) niin oikein suloista viikonlopun jatkoa sinulle ♥

Baby you can turn me on

Sex Bomb

Asfaltti kapenee
muuttuu hiekkatieksi
niin kapeaksi, että kannattaa jäädä penkan viereen ja päästää kaukana näkyvä vastaantulija ajamaan vapaasti kunnes sen kylki on ohittanut meidät.

Pellon sänki tuo lapsuuden mieleen. Siihen ei tee mieli astua paljaalla jalalla. Mansikkamaalle kylläkin. Kyykin ja nostelen taimien lehtiä, kurkin alle etsiäkseni punaiset kypsät mollukat. Tuoksutan, sitten puraisen ja suurimman osan nostan koriin.

Kuulen viereisen poimijan keskustelun kaverinsa kanssa. Annan sanojen soljua tarttumatta niihin. Sillä vaikka ne kuuluvat minulle, ne eivät kuulu minulle. Huiskautan kärpäsen kasvojeni edestä. Arvelen ettei se ole p*skakärpänen, vaikka hiki on noussut pintaani. Ehkä se luulee minua lehmäksi ;-). Suoristan välillä selkäni, nappaan kannan marjasta ja mehustan itseni hekumalla.

Beatles soi päässäni, mansikkapellot ja karpalososeet... Päätän kerätä vielä vähän enemmän ja muistaa ensi talvella tämän juhannusmansikan tunnelman. Pitäisköhän kirjoittaa pussin kylkeen: Kesärakkaudella pakastettu juuri sinulle ♥

Himoja on monenlaisia. Mansikkahimo on nyt pa(r)h(a)immillaan ;-)

Varjossa auringon alla

Kävin auringossa,
paistatin monesti päivää
nauttien elämän pienistä iloista.
Enemmän kuin usein nautin aromikkaasta fetajuustosta
tai huomasin punaisten tomaattien pirskahtelevan mehukkaina pitkin leukaani.
Nuhjuisen appelsiinin kuoren alta löysin kerta toisensa jälkeen mitä herkullisemman syvän oranssin hedelmälihan ja makean mehun.
Ja sipulin sekä paprikan yhdistelmä grillatun lihan kanssa vartaassa sai varpaani kirpristelemään onnesta...

Kaiken tuon maiskuttelun lisäksi
istuin ison vihreälierisen hattuni suojassa lukien monta hyvää kirjaa. Seikkailin englantilaisessa jääkellarissa sekä japanilaisessa murhaseikkailussa sekä Oneironin rajamailla.  Kun aurinko laski mereen, minä istahdin seurueen kanssa jännittämään jalkapallon osumista maaliin. Osuiko? Kummallisen harvoin, varsinkin kun miettii pallon ja maaliverkon kokoeroa, heh heh...

Kun Kreetan raukaisema kehoni saapui toissailtana kotiin, olin onnellinen.

Loma tekee ihmiselle hyvää.

Se rentouttaa kipeät lihakset ja solmuun menneen pienen päänkin.

Jäätelö on saanut huulet makeiksi, nauru posket pehmeiksi, omatekemät tietokilpailut vireyttänyt etuaivolohkoa ja hyvä seura saanut ilon pulppuamaan.

Ja vaikka loma on aina tervetullut, niin kyllä kotiinpaluukin on yhtä mukavaa. Täällä luonto on kauniin vihreää. Parvekekukat ovat selvinneet rajujen sateiden ansiosta. Linnut laulavat vielä villisti ja kesä on mielestäni vasta aluillaan, sanoi vanha kansa mitä tahansa kesäpäivänseisauksesta ja päivän pituudesta ;-)

Ainoa mutruni oli huomio tänään ja eilen työpaikan tarjoamista tomaateista. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä minä mieluiten söisin vain kreikan auringon alla kasvaneita tomaatteja. Niiden voittanutta en ole kokenut kuin mummon rakkaudella talon kylkeen istuttamissa tomaateissa noin sata vuotta sitten...

Mutta mitäs tässä yksistä tomaateista. Mansikan poiminta-aika on aivan käsillä. Nam!

Ei murehdita pienistä, ei nekään murehdi meistä ♥

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

You Do Something To Me

Maailman napa, minun pienen elämäni suunta,
kapeni parin viime viikon kohti juhlahumua.

Istuin useana päivänä töiden jälkeen pikku parvekkeelle lukemaan kirjaa, syömään pakkasmansikoita sekä pohtimaan mitä kaikkea pitääkään tehdä ennen tulevia kekkereitä.

Minä tuijottelin kynsilakan hehkua varpaissani, oravan hyppelyä nurmella, katselin kuinka talonmies levitti nurmensiementä ja sepelkyyhkyt söivät ne pois, seurasin syreenin kukan syntymistä, lumouduin tervapääskyn lennosta ja suunnittelin samalla ajatuksissani kaiken paremmin kuin koskaan ennen.

Minä, joka en koskaan ole ollut emäntä tai kodin hengetär, sain jostain sellaisen tyyneyden, että Dalai Lamakin olisi ollut iloinen (tai hänhän on aina iloinen). No, olin siis rento, leppoisa ja kaukaa viisas. Tein pikkuhiljaa tarpeelliseksi kuvittelemani asiat ja lopulta lauantaina huomasin seisovani kotona lasi kädessä, hymy huulilla katselemassa sukulaisia, ystäviä ja perhettäni.

Ymmärsin olevani onnellinen kaikesta mahdollisesta. Olin iloinen upeista nuorista, jokaisesta uudesta ajatuksesta joita he suunnittelevat ja kaikista toimista, jotka ravistelevat ja hämmentävät meitä vanhempia. Näin tämän kaiken pitää mennäkin, minä mietin.

Päässäni syntyi myös outo kupla: Voisin järjestää joskus isot juhlat itsellenikin. Seuraavalla sekunnilla huvittuneena tajusin, että tuo hullu ajatus ehtii kuivua kokoon ennen eräpäivää...

Juhlat on siis nyt onnellisesti ohi. Ja minä olen onnellisesti taas myös selkä- ja jalkavaivainen. Liikun kuin vanha mummo, vaikka henkisesti nuorruin viime viikonloppuna vuosia. Ensiviikon lämmittelen kolottavia luitani ja kutistuneita lihaskalvojani lämpimässä auringonpaisteessa. Annan meren suolan kastella hiukseni ja varpaiden hautautua hiekkaan. Jos näet vaaleanpunaisen hattuni pilkistävän rannalla, niin tule tökkäisemään kylkeeni. Lupaan sinulle lämpimän halauksen ja leveän hymyn ♥.

Skool kesäkuulle ja pienelle kesälomalle!