Ihan jotain muuta tällä kertaa

Olin loppuviikolla reissussa. Ensin sellaisessa aluksessa, jossa kuljetetaan ihmisiä toiseen valtakuntaan. Ja matkan ääripäässä, sinikeltaisen lipun alla, astelin aina käymisen arvoiseen valokuvamuseoon Fotografiskaan, jossa on juuri nyt kolme hienoa näyttelyä.

Tänään näitä valokuvia katsellessani tulin siihen tulokseen, että haluaisin järjestää nopean rajanylityksen ja suunnata uudestaan samaan tilaan. Minuun jäi selkeästi aukko, jonka voisi täyttää vain palaamalla rikospaikalle :)

Tiesin ennestään, että museo on valtavan kokoinen. Ajattelin keskittyä kahteen näyttelyyn kolmesta, mutta miten siinä kävikin niin, että petin heti itseni ja aloitin näyttelyt väärässä järjestyksessä.

Niinpä minun oli kuitenkin pakko käydä kaikki kolme läpi. Onnekseni näyttelyt ovat niin eri maailmoista, että uuteen tilaan siirtyessä virkistyin automaattisesti.

Mutta jos totta puhun, niin olisi ollut hienoa käyttää kaksi päivää näiden teosten tutkimiseen.

Zanele Muholi
on eteläafrikkalainen valokuvaaja, jonka näyttely on sarja omakuvia. Muholi sanoo itseään visuaaliseksi aktivistiksi ja näyttely osoittaa selkeästi, miten oikeassa hän onkaan. Olin aika mykkänä kuvia katsellessani. Tämä näyttely tuntuu nahoissa - ja hyvä niin.

Ikävä kyllä Muholin näyttely loppuu jo 1.4.2018, joten toivottavasti hänen töitään saadaan meille Suomeen.

Italialaisen Cristian Tagliavinin

The Extraordinary Word of Christian Tagliavini taas koostuu kaverin uskomattoman tarkoista valokuvista, joissa kaikki näkyvät materiaalit on käsityötä. Kuvista välittyy täydellisyyteen pyrkiminen ja aiheeseen syvälle uppoutuminen.

Työkaverini kehotti minua katsomaan valokuvan mallin silmiin. Kun kävelin valtavan kokoisen kuvan eteen ja yletin silmien korkeudelle, näin siellä valkoisen kahdeksankulmaisen heijastuksen, jonka sisällä taas oli valokuvaajan silhuetti. Huh, mitä tarkkuutta!

Nämä pimeässä tilassa otetut kännykkäkuvat eivät tee oikeutta Tagliavinin teoksille, mutta niistä saa pienen häivähdyksen taiteilijan innostuksesta Jules Vernen ihmeelliseen maailmaan taikka 1500 -luvun elämään.

Hungry for You

Jos olisin tehnyt niin kuin aioin, olisin aloittanut näyttelyt ylläkerrasta, eli yllä olevista näyttelyistä. Sen sijaan etenin suoraan alakerran suurimpaan tilaan, jossa oli kylläkin erinomainen, mutta todella iso kokoelma saksalaisen Ellen von Unwerthin teoksia
Devotion! 30 Years of Photographing Women

Unwerthin tutut kuvat muistuvat mieleen nopeasti: mainokset, mallit, muusikot ja julkisuuden henkilöt. Valokuvat ovat vetovoimaisia ja mallit persoonallisia, sensuelleja, hauskoja, vahvoja ja täyttä elämää eläviä naisia.

Kierroksen lopuksi kannattaa ehdottomasti kiivetä vielä rakennuksen kolmanteen kerrokseen ottamaan välipalaa, kahvia tai ruokaa. Ravintolassa voi nauttia upeista maisemista tai vielä kerran näyttelyn sadosta leppoisissa nojatuoleissa :)



Että tällaista tällä kertaa :)

Että mitä?

Sä olet ollut ihanan seesteinen,
sanoi mies sunnuntai-iltana ruokapöydässä.

En tajunnut yhtään mistä se puhui. En mielestäni ollut tehnyt mitään. Mutta sitten mua alkoi huvittaa, ehkä juuri siitä olikin kyse ;-)

Mun kanssa ei ole varmaan kovin helppo elää. Olen temperamenttisempi kuin mies, olen myös nopeampi ja sanavalmiimpi. Se taas nokittaa mut mennen tullen rauhallisuudella, hiljaisuudella ja järjettömällä määrällä tietoa sekä tyylikkäällä pätemisellä.

Mutta että seesteinen... melkein nousi pissa päähäni ;-)

Mietin pitkään ja pieniä vihjeitä nousi mieleen:

Jotain uutta
Olen lopettanut kinan itseni kanssa siitä, että en tykkää ruuanlaitosta ja huomannut yllätyksekseni pitäväni siitä enemmän. Laitan nykyään erilaisia pöperöitä. Käytän uusia mausteita ja täytän tasaisesti murisevan napani rennommalla mielellä.

Päiväunet - ne jatkuu näköjään aina vaan.

Työpisteen siivous
Olen pistänyt tuhottavat paperit omaan laariinsa. Vienyt tyhjät mapit uudelleen käytettäväksi. Olen päivittänyt ohjeita, jotta seuraava tietää mitä, missä, milloin ja miksi. Kotikonmarin jälkeen huomaan töiden uudelleen järjestelyn olevan superhelppoa. Turhat pois, hyvä kiertoon ja loput iloiseen järjestykseen.

Hihittely
Toin kotiin siivouksessa löytämäni cd:t, jossa oli valokuvia vanhasta työpaikastani. Avasin kuvat kotikoneella ja katsoin kuinka me vietimme pikkujouluja vuonna 2008.

Ohjelmaan kuului mm. muotinäytös, jossa esittelyssä oli
lenkkipuku - makkarapötköt puvun takin koristeina
pillifarkut - juomapilleillä koristellut tiukkikset
nahkatakki - mies housuissa ja yläosa komeasti aatamin asussa
mukana oli myös: puolihame, alushame, liivit, verkkopaita, kansitakki, pumpulimekko, tupakkatakki, kellohame, t-paita ja pussihousut.

Meillä oli silloinkin huipputyyppejä töissä. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja juhlissa pidettiin superhauskaa yhdessä ohjelmia tehden.

Ehkä hihittelyn ja muiden asioiden yhteisvaikutus näkyi viime viikonloppuna. Tämän viikon tapahtumat ovatkin olleet sitten aivan toista luokkaa... Jottei elämäni shitit peittäisi mieltäni huomaan keskittyväni tänään kaariin. Syökää hyvät ihmiset hedelmiä ja jos uskallatte niin menkää vaikka avantoon. Sellainen hurjapäisyys tekee kuulemma ihmiselle hyvää :)

Päiväunia

Täydellinen pidennetty viikonloppu takana.

Olin enemmän kuin paljon tauon tarpeessa perjantaina. Tultuani kotiin istahdin sohvalle ja muistan sanoneeni: "onneksi on perjantai". Mies teki töitä keittiössä ja kuulin kenties viidentoista sekunnin verran hänen sormiensa liikettä näppäimistöllä, kunnes katseeni oli muljahtanut ylösalaisin ja näin unia. Vetäisin taas kerran aivan liian pitkät tunnin iltapäiväunet, mutten jaksanut murehtia asiaa. Minut herätti viimeistään se valtava laskiaispulla, jonka siippa tarjosi meille iltakahvilla. Mies ei ollut saanut pullaa laskiaisen aikaan, joten se päätti ottaa maaliskuun kunniaksi menetetyn herkun takaisin ;-)

Musiikki
Lauantaina löysin kirjastosta Patrik Borgin mielenkiintoisen kirjan Tunne Nälkä! Luin kirjan kertaheitolla ja suunnattomasti nauttien, aivan samoin kuin söin eilen sen pullan.

Mietin miten teos tulikin juuri nyt eteeni. Nyt kun olen miettinyt miten löytäisin parhaimman tyylin syödä loppuiäkseni. Minä kun en kiellä itseltäni mitään (paitsi sen perhanan sellerin), mutta jotain laadullista parannusta on tehtävä, jotta kehoni pysyy terveenä mahdollisimman pitkään.

No, siinä elämän totuuksia miettiessäni heräsin kirja sylissäni ihanaan musiikkiin. Oi, miten olenkaan iloinen tuosta miehestä, jonka käsissä kitara soi noin kauniisti. Olen onnellinen äiti. Samalla tajusin, että olin todellakin taas tirvahtanut ja aika pitkäksi aikaa. Aloin aavistella, että syynä päivätorkkuihin taitaa olla kevään tulo. Aurinko nimittäin paistaa sohvan kulmaan ja siinä ollessa olo on kuin kehräävällä kissalla...

Matematiikka
Kaunosieluäitiyteni katosi kyllä illemmalla, kun pelasimme (minulle) vaativaa lautapeliä. Olen kritisoinut itseäni kehittymättömyydestä. Niinpä päätin vihdoin ottaa uuden strategian käyttöön. Mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä huonommin huomasin pelaavani. Jos tähän asti olenkin ollut pelissä viimeisellä pistesijalla, niin tälläkertaa olin kaikkien aikojen huonoin tuloksellani :/

Elokuva
Sunnuntain päiväunien (kyllä - nukuin taas tunnin päikkärit) jälkeen olin valmis odottamaan Oscar-gaalan alkua. Olin varannut maanantain vapaaksi. Joten sen sijaan, että olisin herännyt puoli kahdelta katsomaan telkkaria, minä tallensin Teeman yölähetyksen ja heräsin kuudelta aamulla jännittämään ehdokkaiden kanssa.

Elokuvat ovat olleet aina minulle jotain erityistä. Varsinkin teatterissa katsottuna. Gaala sai minut entistä varmemmaksi siitä, että tällä viikolla tulee taas istahtaa punaiselle samettituolille. Useampi hyvä tarina on vielä näkemättä.

Rita Moreno sanoi Oscar-gaalassa ohjaaja Frank Capran lausuneen: Maailmassa on kolme kaikille yhteistä kieltä

musiikki
matematiikka ja
elokuva

Lisäisin rakkauden listaan ja toteaisin, että näillä pärjää oikein hyvin :)

Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta. Kuunnelkaa sisintänne parantavaa musiikkia, leikkikää ja laskekaa leikkiä mahdollisimman usein ja katsokaa hienoja elokuvia.

Ei mulla sitten muuta :)