Aamun kajo ja herääminen

Se oli eräs aamu, kun heräsin hiljaiseen taloon.

Makaan siinä kyljelläni ja katson kuinka pieni valon kajo paistaa miehen yöpöydällä olevaan kirjapinoon.

Kirjoista ainoa, jonka kylki näkyy minuun päin kertoo kävelyn filosofiasta. Minä tuijotan valoa ja kirjan kylkeä. Tunnen puristuksen rinnassani, mutta päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousen ylös taltioimaan hetken.

Valon siirryttyä seinään jään lojumaan. Mietin itseäni. Miten kovasti halusinkaan lähteä pitkälle kävelyreissulle. Kuinka tuo ajatus kasvoi innostuneisuudeksi ja levisi kuviksi (ja ehkä jopa pakoksi) mielessäni: miten hienoa olisi kulkea vaan eteenpäin, ilman arjen kuvioita ja mahdollisia huolia, miten se vaikuttaisi minuun, kuinka vahvaksi tulisin, paljon paremmaksi ja ehkä vielä enemmän. Lopulta olin varma, että käveleminen tekisi vuodestani täydellisen. Anoin ja sain loman.

Vedän verhot ikkunan edestä ja samalla kertaa silmistäni paksun sumuverhon. Lataan eteeni kaikki tosiasiat, eivätkä ne ole kannustavia. Lopputuloksen sanon ääneen, jotta oikeasti tajuaisin sen: Koska selkä ja jalat eivät tee yhteistyötä, voin unohtaa kaikki tavoitteeni kävelystä. Aivan kokonaan. Piste.

Päätä puristaa, mutta lopulta olo hiukan kevenee. Tunnustan itselleni, että kun lomani alkaa se tulee olemaan etusijalla - ei kävely.  Kohta voin levätä ja olla puolison kanssa. Saan irtautua arjesta, antaa mieleni vaellella vapaana ja varmasti myös hengittää raikasta ulkoilmaa. Ja jos hyvin käy, niin minä matkaan jalkaisin. Ehkä tallustelen kilometrin, ehkä enemmänkin. Jos askeleita tulee, ne ovat kaikki ylimääräistä lisää, pelkkää extraa.

Ei kai koskaan pitäisi olettaa mitään. Tai ainakin kannattaisi olla armollinen silloin kun mutkia tulee matkaan. Vielä hetken mietin itseäni ja melkein naurattaa. Pitikö sitä mennä virran mukana, vai taistella vastavirtaan ;-) No minä ainakin olen törmäillyt haukiin ja lohiin, rynnistänyt päin töyräitä ja hakannut koskessa kylkeäni teräviin kiviin. Nyt etsin kumiveneen, kellahdan sen reunan sisäpuolelle keinumaan ja kellumaan vapaan taivaan alle! Ehkä tipahdan välillä laidan yli roikkumaan hädissäni, mutta parempi yrittää kuitenkin sitä myötävirtaa.

Hiljaa hyvä tulee, vai miten se nyt menikään ♥

Kahvikissa

Laitoin aamiaista. Pistin munat kiehumaan, pesin pienet punaiset tomaatit ja ryppään viinirypäleitä, otin leivät esiin ja salaatit siihen päälle. Leikkasin hedelmiä ja rupattelin keittiöön ilmestyneen siipan kanssa, kunnes huomasin, ettei kahvi tuoksu nenään.

Käännyin ja näin, että punainen virtanappula paloi. Olin siis laittanut kahvia tulemaan, mutta kahvipannussa ei kuitenkaan ollut tummaa aamukultaa.

Minä napsutin virtakytkintä, sen valo syttyi ja valo sammui. Sytytin sen vielä kerran ja kuuntelin hiljaisuutta, joka ei kuulunut keittimen ominaisuuksiin. Otin kannun pois levyltä ja laitoin tilalle sormen. Ja kyllä, levy oli kylmä.

Kiskaisin keittimen töpselin pois seinästä. Laitoin sen takaisin. Napsuttelin virtanappulaa. Joo, sen valo edelleen syttyi ja sammui. Ja kuin tollo ihminen konsanaan minä toistin toimimatonta asiaa kunnes laite huusi minulle: Herää nainen, olen kaput! Rikki!

Keitettiin sitten pikakahvia.

Seuraavalla viikolla tein laajan mikä-on-paras-keitin-meille -tutkimuksen internetin ihmeellisessä maailmassa. Löysin meille kahvinkeittimen, mutta se oli mielestäni kallis.

Tuli pääsiäinen ja joimme onnellisena vuokramökin emännän kahvia. Kotona taas palattiin Nescafen muruihin.

Aikaa kului ja minä mietin päivittäin, että minkä arvoinen voi olla kahvinkeitin. Inhoan huonoa ja rilua mekaniikkaa, ylihinnoiteltua en halua, saati sitten monimutkaista tai piippailevaa. Haluan hyvän, järkevän, yksinkertaisen ja kestävän.

Kolmen viikon vieläkö-me-juodaan-tätä-murukahvia jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan "sitä oikeaa". Kun näin laitteen aloin epäröidä: Että tuollainen vempele. Otettiin nettiarvioiden sijaan neljä silmää ja kahdet aivot ja sormituntumat käyttöön ja lopulta päädyttiin ihan toiseen keittimeen, sellaiseen 60 euroa halvempaan.

Oli kuulkaa hyvä valinta. Enää ei pistetä muruja kuppiin -kuin ehkä metsäretkillä :D

Eipä tässä sitten muuta, kuin oikein makoisaa viikonloppua sinulle ♥