lauantai 31. elokuuta 2019

Huiskin huiskin tööt tööt

Huiskis kesäkuussa
Ison ajotien vasemmalla puolella oli peltoa ja siinä välissä hiekkatie. Kävely tiellä oli hiukan tylsää, kunnes yhtenä heikkona hetkenä päätimme nostaa kätemme ja vilkutimme ohiajavalle isolle rekalle. Yllättäen käsi heilahti takaisin hytissä ja seuraavaksi kuului mojova rekan tööttäys.

Ilo, jonka vastaus meille toi oli niin suuri, että vilkuttelimme useammalle rekalle ja lähes aina saimme hauskan tervehdyksen ja mehevän tööt äänen takaisin.

Huiskis heinäkuussa
Linnunlaulun kupeessa silta ylittää rautatiekiskot. Puinen silta on kaunis ja siinä juoksi kaksi pientä poikaa päästä toiseen ja he alkoivat isovanhempien kanssa vilkuttaa tulevalle paikallisjunalle.

Huiskin huiskin, viuhui villisti pienet ja isot kädet.
Huiskin huiskin, näkyi vilkutus junan ikkunasta ja sitten kuului lyhyt junan vislaus.

Näin kaksi riemuisaa pomppijaa edessäni ja sitten pojat etsivät jo seuraavaa tulevaa junaa :D

Huiskis elokuussa
Eilen aamulla edessäni käveli kolme lasta keskenään. Liekö vanhin menossa kouluun, nuoremmat näyttivät vielä siihen liian pieniltä. Tyttö kääntyi kai jutellessaan pienempien kanssa ja yhtäkkiä alkoi vilkuttaa. Ajattelin, että ehkä vanhemmilleen. Pienet kaverit kääntyivät samantien ja vilkuttavat myös. Sitten meidät ohitti ajotiellä moottoripyöräpoliisi, ensimmäinen vilkutti lapsille ja kohta perässä toinenkin.

Tööttiä ei kuulunut, mutta pienten ilmeet olivat mojovat ja minuakin hymyilytti.


Että kuulkaa, niin pienestä on joskus kiinni ihmismielen iloisuus. Yksi käden heilutus ja parhaillaan mehukas tööttäys. Ei ihminen paljoa tarvitse :D



sunnuntai 25. elokuuta 2019

Viikon top 4 draamat

Maanantain kolmiodraamaa
Mies houkuttelee illaksi hautausmaalle katsomaan ulkoilmaelokuvaa. Olen tehnyt kahden tunnin kotimatkan jalan ja mietin, että aikainen nukkumaanmeno kyllä houkuttaa. Mutta mutta, haluan tehdä yhdessä jotain kivaa ja suustani pääsee myöntyvä lause, sillä elokuva alkaa yhdeksältä ja pääsisin kohtuullisen ajoissa nukkumaan.

Hautausmaalla ei kuitenkaan ajalla ole merkitystä, taivas pimenee verkkaiseen ja elokuvan aloitusaikaa siirretään pariin otteeseen. Vihdoin kymmeneltä mykkäelokuva alkaa. Se on vuodelta 1927, uskomattoman hieno taideteos täynnä huumoria, surua, rakkautta, iloa ja kauhua. Emme rienaa ketään, mutta opimme rakkaudesta paljon. Hiukan ennen kahtatoista avaan kotioven ja ajattelen nukkuvani kuin tukki. Oikeasti yö on kevyttä harsoa ja liian lyhyt.

Keskiviikon tragikomediaa
teen hengitysharjoituksia ennen optikolle menoa. Tämä on kahdeksas kerta. Joudun lähtemään töistä kamalan aikaisin tämän näytelmän vuoksi. Tiedän, ettei itku tai hammasten kiristys auta. Nyt auttaa huumori tai irti päästäminen. Istun ja odotan vuoroani. Hengitän. Menen huoneeseen sisään, annan itseni taas tutkittavaksi. En kurista optikkoa, vaan sanon kirjaimia peräkkäin. Lupaan jaksaa vielä kaksi viikkoa. En näytä kieltä, minä hymyilen. Sanon heit ja lähden kotiin. Hyvä! Minä hengitän vieläkin.

Torstain vuoropuhelua
Mies sanoo seitsemältä aamulla jotain ihmeellistä. Se sekoittaa minun mielestäni aiemmin sovittua pakkaa oikein olan takaa. Minun ääneni nousee, seuraavaksi nousee kyyneleet ja tilanne on valmis. Päivä kuluu ja luulen asian jo selvinneen, kunnes iltapäivällä saan oudon viestin mieheltä. Soitan, olen hämmentynyt, ärtynyt ja virttynyt. Näen miten alkuviikko alkaa painaa käytöstäni ja suljen suuni. Etsiydyn sinne minne mies haluaa ja odotan. Sitten näen sen tulevan, annan suukon ja hän sanoo: voidaanko unohtaa kaikki mitä tätä ennen tapahtui. Olen täydellisen valmis unohdukseen. Tyhmiä asioita ei kannata vatvoa.

Perjantaina taivaan täydeltä
Herään sateeseen, kovaan sellaiseen. Kun loikin keskustan mukulakiveltä toiselle näen järviä ja pieniä kapeita saarekkeita. Sateenvarjo päästää pisaroita läpi ylhäältä eivätkä jalkani pääse sen helpommalla alhaalla. Töissä kuivaan ensiksi kengät, yritän irrottaa märkiä housuja ihostani ja otan litimärät sukat pois jaloistani. Huomaan: ei ongelmaa, ei häiriötä. Housut ovat kuivat kymmeneltä ja sukat ennen yhtätoista.

Illalla sade yltyy taas ja minä iloitsen tästä luonnon näytelmästä. Tämä täyspesu saa taltuttaa viikon draaman kaaret. Minä laitan lämpimät sukat jalkaani, katson ikkunasta ulos ja nautin perjantai-illasta ilman jälkipuintia.



ps. Videossa huonolaatuista hautuumaakuvaa, mutta rakkauden kolmiodraama tulee selväksi ;-)

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Totuus näkemisestä

Aina ei nappaa.

Ei näe - näkee
Ikkunanpesu - joo, se on yhtä kivaa kun vessan kaakeleiden pesu :D. Ikkunoihin palaan kahdesti vuodessa, mutta viime syksyn jälkeen remonttimiehet ovat olleet lähistöllä enkä ole halunnut tehdä turhaa työtä. Nyt kuitenkin meni hermot, sillä koti tuntuu nuhjuiselta vain sen vuoksi, ettei ikkunasta näy kuin rapaa ja pölyä. Otan tietoisesti riskin, että vielä kerran ne miehet tulevat katolle tai seinälle ja pistävät paineet kehiin tai heittävät laastia. Minä avaan ikkunat ja saan järkyttävän hien pintaan sekä leukalihakset kireälle yrittäessäni irrottaa ikkunasta rappauslaastia. Perhana miten tiukassa se istuu. Kulutan varmasti 2548 kilokaloria pelkästään toisen makuuhuoneen lasia hinkatessani.

Lopputulos - kodin itäpuolelta näkee maiseman. Länsirintamalla vielä pelkkiä remonttimiehiä.

Ei näe - ei näe - ei tiedä näkeekö
Silmälasit - ovat tulleet tutuksi pienestä asti. Ymmärrän miten ne toimii ja osaan käyttää niitä.
Huhtikuun alussa menen asianmukaisten lappusten kanssa talon määräämään optikkoliikkeeseen saadakseni uudet näyttöpäätelasit. Silmälääkärin papereiden lisäksi tehdään uusi näöntarkastus. No ei siinä mitään, tehdään vaan ja pistetään lasit tilaukseen.

Kuukauden päästä soitan, että oliskohan ne lasit valmiit. Ai olette unohtaneet asian, no ei se mitään, laittakaa nyt ne lasit tilaukseen. Tiedoksenne, että olen matkalla x-x-2019. Päivää ennen lomalle lähtöä saan viestin, että lasit voi noutaa. Ilmoitan etten pääse, sillä olen varattu tänään ja huomenna lähden pitkälle matkalle, eli pääsen hakemaan lasit vasta heinäkuun alussa. Ollessani matkalla saan kaksi viestiä, jossa kehoitetaan hakemaan lasit. Soitan, että olen matkalla - ai se tieto jo lukeekin teidän papereissa, jep jep.

Tulen kotiin, menen optikolle, laitan lasit päähäni ja sanon samantien, etten näe mitään vasemmalla linssillä - ai, että pitää tulla huomenna uudestaan näön tarkastukseen, no tehdään niin. Tulen huomenna, mitataan ja mitataan, saan tehtäväksi kokeilla linssejä kaksi viikkoa, jos silmät vaikka kuitenkin osaavat tulkita tietokoneen näyttöä.

Menen töihin ja testaan kaksi viikkoa. Vasen silmä ei näe mitään linssin vasemmalla puolella, oikea näkee kaiken hyvin. Saan päänsärkyä ja kyllästyn elämääni. Soitan ja varaan uuden optikkoajan. Mitataan ja testataan, tilataan uusi linssi. Palaan viikon päästä optikolle hakemaan laseja. Katson töissä tietokoneen ruutua, kaikki on sitä samaa shittiä, joudun kääntämään päätäni kuin tennisottelussa, jotta edes oikea silmäni näkee mitä vasemmalla tapahtuu. Soitan optikolle, joka sanoo, että hän muuttaa tilauksen yksitehoisiin. Lasken puhelimen kädestäni, mielessäni lasken sataan. Viikon päästä perjantaina saan soiton, että linssit ovat valmiit. Palaan optikolle. Saan lasit ja laitan ne kassiini ja yritän osata käyttäytyä optikon kysellessä että onhan ne lasit nyt hyvät. (Mistä minä tiedän, kun tässä ei ole sitä tietokonetta mitä katsoa.)

Lopputulos - jää nähtäväksi

Näkee - ei tiedä näkevänsä väärin
Keittiön ikkunan läpi näkee juuri ja juuri lämpömittarin. Koska joskus sää saattaa muuttua aamuisen kuikuiluni jälkeen, katson aamulla myös sääappia. Supersään arvioiden mukaan on kiva suunnitella milloin teen viikon pitkän kävelylenkin ja milloin kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan.

Perjantaina katson appia. Sitten huomaan, että ihan hyvinhän nuo ennusteet toimii, vaikka helsinkiläisenä olen katsellut viikon verran Hangon sääennustuksia.

Lopputulos - palautan Hangon sään Hankoon :D

Kaikesta huolimatta, oikein hyvää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa meille kaikille!

perjantai 9. elokuuta 2019

Viikon erikoiset lauseet

"Oletko sä käynyt ahtaajakoulun?", kysyy mies eräänä päivänä.
Loistan kuin tähti taivaalla.
Olen otettu.
Vihdoinkin ruokakassin pakkaustaitoani osataan arvostaa!

"Näytät hyvältä ilman paitaa." Näen sanat ja kävelen sujuvasti ohitse. Sitten alkaa naurattaa ja käännyn takaisin tallentamaan tilanteen.

Tiedän, ettei teksti ole minulle. Tai onko? Mieheni ei osaisi kirjailla noin kauniisti. Vai aliarvioinko siippaa. Hän tietää, että kuljen usein tätä kautta.

Toisaalta, parvekeremontin miehet ovat hilluneet ikkunan takana päiväkausia nostureiden kanssa. Voisikohan joku niistä osata käyttää noin hyvin neulaa ja lankaa? Toivon ettei asianlaita ole niin, mutta torpeedoinko samalla lauseen sisällön?

Olkoon! Päätän olla maailman parhain ahtaaja ja näyttää hyvältä ilman paitaa :D




sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kuukauden kymmenen - elokuu

Sain vinkin Marikalta tähän postaukseen. Alkuperäinen idea on Salamatkustajan, joten kiitokset teille kummallekin ideasta. Olisi hienoa päästä blogin suhteen johonkin tasapainoon. Tässä ensimmäinen yritys kuukauden kymmenen ajatuksista:

Kuukauden ensimmäinen ajatus
On oikeasti kuukauden toisen päivän ensimmäinen ajatus:
Se meni suihkuun eikä sanonut mulle mitään!

Tämän kirjan aion lukea
Avasin kaikki lukot kirjastovarauksistani ja nyt mulle kilahtaa jatkuvalla syötöllä leffoja ja lukemista. Kotikirjaston Haltiaelämää jätettiin tylysti kesken ja olen korkannut teoksen: Naiset joita ajattelen öisin. Mia Kankimäen toinenkin kirja nimittäin odottaa jo hakua kirjastosta.

Työasia jonka aion saada valmiiksi
Julkaisu, joka olisi jo valmiina, ellei joku muu olisi tehnyt säätöjä ja muutoksia kertomatta minulle.

Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussakin
Muutan tämän kotiasiaksi, sillä meillä on yksi huone, jolle haluaisin tehdä jotain hauskaa. Siellä on rivissä lattialla kuusi taulua, joille toivoisin uutta kotia. Kukakohan haluaisi ne?

Lausahdus josta nyt saan energiaa arkeeni
Älä ajattele turhia, tartu toimeen.

Ruoka jota aion kokeilla
ainakin tämä linssicurry.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Olen haikaillut tätä asiaa jo vuosikaudet. Keväällä mies sitten yllätti minut ja kysyi lähdenkö mukaan tanssikurssille. Sanoin innoissani Kyllä (ja huusin mielessäni JESSSSSS!!!!). Ilmoittauduimme intensiiviselle kurssille. Puolitoista tuntia illassa, neljä iltaa viikossa kolmen viikon ajan. Ihanaa! Mahtavaa! Superia! ... Elokuun suunnittelu on ollut mullistavaa, sillä kaikkea muuta jännittävää on pitänyt siirtää tai jättää väliin. Ja sitten sähköpostiluukkuun kilahtaa viesti: Liian vähäisen ilmoittautumisen vuoksi perumme kurssin. Täh! Siis se melkein toteutui. Pistän asian uudelleen pitkän suunnitelman toivelistaan.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
En ole koskaan halunnut roudata tavaroita, laukkuja tms. edestakaisin. En varsinkaan työmatkalla. Mieluiten en kanna mitään, korkeintaan aivan pienen pientä laukkua. Nyt kuitenkin haluan kävellä kerran viikossa töistä kotiin. Kävely on sen verran pitkä, että siinä tulee hiki, enkä voi tehdä sitä työvaatteissani. Niinpä olen alkanut harjoitella repun ja kassin kantoa. Yök! Kävely on kuitenkin hyväksi. Jep!

Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Seuraavan soinnun oppiminen.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta
Se on jo aikuinen. Ihana aikuinen nuorimies. Mutta muistaisipa hän nautinnolliset hetket meidän kanssa, kavereiden kera ja itsekseen ollessaan. Pitäisi hauskaa ja silleen, nyt kun opinnot eivät vielä ole alkaneet.