Marraskuun selätys - viimeiset kiihkeät hetket

Jep, tästä tuli aivan kamalan pitkä postaus, mutta marraskuu oli nyt tällainen tapaus. Ensikerralla sitten taas normaaliin tyyliin :)

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Nuorimies tulee käymään. Hän näyttää onnelliselta ja minä olen onnellinen. Saan hieroa varpaita ja notkua hänen kanssaan sohvalla. Koko perhe yhdessä. Ihana lauantai.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Mies on tilannut auringonpaistetta. Tilaus vastaanotettiin ja kun taivas hiukan repeää, me lähdemme rinkka selässä linturuokintapaikalle. Löydämme läheiseltä aukealta ystävämme, sen jonka puhe on aina niin heleää. Suurten kuusten alta kuljemme eteenpäin ja jäämme korkealle katsomaan ovatko linnut jo löytäneet tutun paikan. Loputkin lintukaverimme ilmentyvät ja kun kaikki ruuat on katsastettu alamme täyttää ruokinta-automaatteja: yhteen kauraa, toiseen pähkinöitä, auringonkukan siemeniä isoon, läskiä läskilautaan ja makkaraa toiseen. Kun tärkein on hoidettu siirrymme syrjempään nauttimaan kuumasta juomasta ja pikkueväistä. Sivusilmällä tutkaillaan tiiviisti mitä ruokinnalla tapahtuu ja lopulta maassa lehtien seassa näkyy jotain. Järripeippo saa lintuihmiset eloon ja minä seurailen heidän innostustaan. Kun aurinko siirtyy piiloon, lähdemme meille ottelemaan lintuaiheisesta lauluvisasta. Päivä vierähtää nopeaan ja myöhään talo hiljenee.


Marraskuun kahdeskymmenesviides
Lakko vaikeuttaa töihin menoa ja lisäksi työhuoneessa on muuttomyräkkää. Niinpä aamulla lähden taas pienelle kävelylle, tulen kotiin ja syön miehen taikoman aamiaisen ja teen keittiössä päivän työt. Rauha maassa.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Tulen töihin ja huomaan, etten pääse työpöytäni ääreen. Vaihdan toiseen huoneeseen, jossa en saa kytkettyä isoa näyttöä läppäriini. Menen vielä kolmanteen, jossa on surkea äänieristys. Olen aika valmista kauraa...
Päivä on harmaa, sade ja tuuli piiskaa Helsinkiä ja illalla kuin teemaan viitaten minä suuntaan seuralaisena Dinner in the Dark -iltaan. Meitä on ehkä parikymmentä henkilöä. Saamme silmälaput ja meidät kuljetetaan huoneeseen, istutetaan tuolille, minut mieheni viereen. Tunnistan pöydällä aterimet, lautasliinan, vesilasin sekä sen vieressä tyhjän viinilasin. Sitten valot sammuvat ja kahden tunnin illallinen täydessä pimeydessä voi alkaa. Tarjoilijat kulkevat pimeäkiikarit silmillään tarjoilemassa ja lisäksi seurassamme on sokea kuusikymppinen herrasmies, jonka tarinointi saa meidät mukaansa ja vapauttaa mukavasti tunnelmaa.

Alkupalalautaselta saan heti haarukan kärkeen osuman ja vien sen suuhuni. Makoisa kirsikkatomaatin puolikas on hyvän makuinen ja tunnen oloni voittajaksi. Seuraava suupalallinen onkin sitten jännittävämpi ja olen iloinen, ettei tilannetta kuvata. Pääruuan aikana keskustelu huoneessa on jo täydessä vauhdissa, kun mietimme mitä kalaa maistelemme. Vaihtoehtoja, hyviä ja aivan poskettomia, lentelee ilmassa. Sokean herrasmiehen makuaisti taitaa olla herkin, sillä jälkikäteen annoksen nähdessäni totean hänen olleen oikeassa.

"Minä syön kyllä kaiken käsin", sanoo kello yhdessä istuva nainen useasti illan aikana. Minä sensijaan pidän aterimista, mutta huomaan olevani kuin viisivuotias, sillä olen lähes lautasen päällä, jotten sotkisi itseäni jos haarukka ei osukaan suuhun ;-). Ilta on hauska ja opettavainen. Nyt ymmärrän paremmin joitain asioita sokean elämästä. Ruoka oli erittäin maukasta ja olen todella iloinen, että mieheni sai näin hauskan lahjan itselleen (ja minä siinä samalla).

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Niin kuin eilen, on tänäänkin sekasortoinen työpäivä, suorastaan "#&%€#. Huomaan sanovani työkaverilleni kireällä äänensävyllä tylysti aiheesta, josta olen mielestäni oikeassa. Kotona puran ärtymystäni kahvipöydässä. Myöhemmin pelaan pasianssia ja kelaan asiaa uudestaan. Luon ensin paskan ensimmäisen version (PEV). Se on kai hyvä purku, muttei ole kelvollinen kenenkään toisen silmille tai korville ;-). Älämölön jälkeen mietin, että
kenties hän teki parhaimpansa,
tai ehkä hän ei tarkoittanut sitä mitä sanoi,
tai ehkä hän ei sanonut sitä mitä oikeasti tarkoitti,
ehkä asia ei kuulunut minulle ollenkaan
ja ehkä vain ylireagoin, koska olen aika finaalissa. Enhän koskaan käyttäydy noin, paitsi joskus kotona täydellisessä turvassa läheiseni seurassa.

Juon iltateen, menen sänkyyn, luen kirjaa, sammutan valot ja herään kolmelta yöllä. Minä valvon, kelaan kahta lausetta edes takaisin, työasiaa tietenkin. Sanon itselleni: Hei haloo, kaikki aivosolusi ovat nyt tekemässä muita töitä, et voi ratkaista mitään tässä vaiheessa yötä! Sitten minä vaihdan toiseen työasiaan, pyöritän luupissa lauseita, käännän kylkeä, katson kelloon, se on neljä, siirryn selälleni, nyt se on viisi, silmät auki olen vielä puoli kuudelta, ja kun kuudelta mies sipaisee minua, nousen ylös.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Aamulla koputan hänen ovelleen, kysyn voimmeko keskustella ja kun löydämme rauhallisen paikan pyydän eilistä anteeksi. Sovimme tilanteen ja sisälläni asuu tyyneys. Olen eilisen ja yön aikana tajunnut miten stressaantunut olen. Päätän vaihtaa taas suuntaa. Muistutan itseäni, että totesin itselleni nämä samat asiat jo kuukausi sitten. Joten kuuletko nainen: oma vastuu, oma valinta, vain yksi asia kerrallaan.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Pikkujouluilta. En oikeasti halua osallistua juhliin, mutta ajattelen, että sosiaalisuus kuuluu asiaan ja se tekee minulle hyvää. Niinpä käyn hakemassa pikkuiset pullot kaupasta ja vien ne etkoille jaettavaksi. Kuohuva nostaa kipinää varpaista ylöspäin ja siinä vaiheessa kun siirryn ruokapöytään olen täynnä kuplia.

Alkudrinkki, ruokaviini ja kahvin avec jäävät minun osaltani juomatta. Ruoka maistuu erinomaiselta ja seura on hyvää. Mutta tanssilattia vetää puoleensa enemmän kuin mikään muu. Paikan akustiikka on ikävä, se ei suosi bändiä, mutta minä heilun melkein kaikkien kappaleiden soidessa lattialla ja tyhjennän itseni maailman asioista.

Kun työkaveri houkuttelee kotimatkalle, otan kutsun ilolla vastaan. Kotona on vielä valot päällä ja saan höpötellä ja hupsutella hetkisen. Korkokengissä murhatut jalat päätän pestä ja rasvata kunnolla ennen kuin vedän villasukat jalkaan ja painun pehkuihin. Olen tyytyväinen että menin juhliin. Kyllä tanssi ja nauraminen tekee ihmiselle hyvää.

Marraskuun kolmaskymmenes
Herään kuudelta. Haen ison joulutontun kellarista kotiin. Mies laittaa pihalle linturuokinnan ja nyt minä ajattelin olla vaan ja nauttia viikonlopusta. Täydellinen lopetus marraskuulle ♥

* * *

Jotenkin tämä kuukausi tuntuu olleen täynnä tapahtumia ja tunteita. Vaikka töissä on ollut tosi raskasta, niin vapaalla on ollut mitä rentouttavimpia ja ihanimpia asioita (no juurihoito ei kuulu siihen kategoriaan, heh heh).

Tiedän, että joulukuu täytyy jaksaa painaa töissä, mutta tammikuun alkuun otan loman. Siihen on kuitenkin aikaa, joten nautiskelen hetkistä Flavia de Lucen kanssa. Ai, siitä tulikin mieleeni (en jaksa kertoa asiayhteyttä, mutta se on olemassa), että työkaverini kysyi minulta eilen illalla: Oletko sinä sellainen Kohtalokas nainen. Räjähdin nauramaan ja totesin, että: Kyllä olen! Mitäs sille tehtäis?

Kaikenlaisia hupsutuksia toisille ihmisille tuleekaan mieleen :D

Marraskuun selätys - Satumaisia ja usvaisia päiviä

Marraskuun viidestoista
Haihtuu yksin ollessa ilmaan kuin savukiehkura. Kuulen illalla ilotulituspaukkeen ulkoa ja arvaan että liuta jalkapallofaneja on onnessaan tulevista EM-jalkapallokisoista :)

Marraskuun kuudestoista
Kaapelitehtaan Pannuhuoneessa tupsahdan sirkuksen sydämeen katsomaan tanssiteatteri Hurjaruuthin esitystä Talvisirkus BAU. Olen haltioissani, kuin satuun tipahtaneena. Ihmettelen kuinka kevyesti ja ketterästi ihmisistä ja kummittelijoista taikuus syntyy. Miten kauniisti sitä voikaan liikehtiä, näyttää leijuvalta ja olla samalla kertaa oikea voimanpesä. Luulen olevani välillä hämmästyneempi kuin lapset ympärilläni, minusta pääsee ääniä: oooh, aaah, hahaa. Haluaisin osata kaiken tuon, ja samalla tiedän, että jo pelkkä kuperkeikka olisi voitto minulle. Mutta kotona odottaa jonglööripallot, niihin voisin kyllä tarttua hetimmiten.

Marraskuun seitsemästoista
Olen onnellinen ja paikallani. En liikahda koko päivänä minnekään. En kyllä myöskään jonglööraa...
Mutta olen ottanut paperin ja kynän käteen. Kuva numero kaksi on syntynyt.

Marraskuun kahdeksastoista

Mieletön usva nousee mereltä, se peittää maiseman niin kauniisti, että jään porttikongiin ihailemaan näkymää. Monta ripeää kävelijää ohittaa minut, mutta minä vaan jumitan. Kun hetken päästä jatkan matkaa, on taas pysähdyttävä kesken kaiken. Ei jestas, kuinka hienolta kirkkokin nyt näyttää.

Marraskuun yhdeksästoista
Olen soittanut kitaraa melkein päivittäin sen jälkeen kun televisio on ollut suljettuna. Tänään huomaan miten sormeni ovat nopeutuneet. Kuinka nekin soinnut, joihin sormeni eivät taipuneet tai yltäneet, ovat jo helpompia. Olen myös hakenut tänään toisen uuden lelun itselleni - hulavanteen. Pitkään pörpöttelin huuliani miettiessäni ettei kai tämä olisi mikään hetken huuma. Toivottavasti ei, sillä en ole aikoihin hassannut mihinkään shittiin, enkä toivo sitä nytkään tehneeni.

Marraskuun kahdeskymmenes
Herään normaalia myöhemmin, käyn puolen tunnin kevyellä kävelyllä, tulen takaisin kotiin, teen aamupalan ja nostan työläppärin keittiön pöydälle. Tänään en siis mene työpisteelleni, vaan poikkeuksellisesti olen hiljaisessa kodissa ja saan keskittyä töihin paremmin kuin aikoihin. Vaikka ergonomia on täällä surkea, niin rauhallisuus saa minulta täyden kympin. Kukaan ei häiritse eikä kuukkeloi. Täydellisen työpäivän jälkeen lähden kaupungille kuuntelemaan Juha Hurmeen esitystä rakkaudesta vanhoihin kirjoihin. Kyllä on kuulkaa tässä miehessä sellaista hurmaa, että ihan sukat pyöri jaloissa. Mikä intensiivisyys ja intohimo nousee miehen läsnäolosta ja sanoista. Juha Hurme päästelee suustaan täydellisiä lauseita, ihanaa huumoria ja syvää, hehkuvaa rakkautta historiaan ja kirjallisuuteen. Olen haltioitunut ja lupaan itselleni palata pariin iänikuiseen kirjaan, joita uudemmat ovat aina vaan syrjäyttäneet.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen
Se oli eilinen päivä. Kai se oli ihan hyväkin päivä. Juuri nyt en muista eilisestä mitään ja senpä vuoksi tässä postauksessa onkin seitsemän päivän sijaan kahdeksannenkin päivän selätystunnelmat, uups.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Kamala työpäivä. Ihan käsittämättömän sekava ja täynnä älämölöä ja härdelliä.

Olen kuin rutistettu paperipussi, aivan kuollut kotiin palatessani. Laitan työvaatteet samantien pesukoneeseen. Pistän pehmeää ja lämmintä päälleni. Vaihdan levyn soittimeen ja menen sohvalle makaamaan. Voi jumankauta!

Sydämen syke laskee hiljalleen. Huomaan korvien särkevän. Makaan A-puolen loppuun ja sen jälkeen nousen keittämään kuumaa vettä. Miten tämä päivä saattoi olla niin hirveä. Jokin yllättävä pyörre kierrähti minun työpisteelläni, se oli kuin tornado, jossa lensivät kysymykset, lauseet, toiveet, ärtymykset ja sekametelisopat yhtä soittoa ympäri, ympäri, vetäen minut mukanaan suonsilmään.

No mutta,  nyt nuo päivän työtunnit ovat takanapäin. Niitä ei kannata enää murehtia. Kuuma tee on juotu ja olo on rennompi ja levollinen. Olen kirjoittanut sanoja tänne muistoksi siitä miten marraskuu etenee päivä päivältä. Kuinka mielessä edelleen pyörii se, että pitäisikö ostaa muovikuusi vai aito. En tiedä. Ehkä minun ei vielä tarvitse tietää. Ja seuraavaksi nousee ajatus, kuinka optikkoliikkeen omistaja loihti minut onnelliseksi antamalla kehykset ilmaiseksi sen kaiken vaivan ja juoksemisen ja jaksamisen jälkeen. Ajatelkaa! :D

Jos välillä usva muuttuu savusumuksi, niin sekin aikanaan hälvenee. Jokin muuttuu aina!

Marraskuun selätys - päivät 12-14

Marraskuun kahdestoista
Illalla surffailen Luovan lauantain haasteisiin ja tajuan Siskon taidetta katsellessani minä oikein haluan.

Kuukausien tauon jälkeen tunnen pakonomaista tarvetta hakea kynä ja paperia. Koska tauko on ollut pitkä ja olen potenut siitä syyllisyyttä, en odota tuloksesta mitään. Suoraan tussilla paperille, osin lyhyitä ja arkoja viivoja ja sitten antaumuksella juoksevaa. Lopuksi vielä kevyttä hienosäätöä ja nopeasti paperi pois käsistä. (Tuollainen siitä nyt tuli. Kyllä minä vielä jotain taidan.) Pienikin piirros saa sydämeen hyvää värettä ja annan itselleni hetken ajaksi kaiken anteeksi.

Tiedän että ainoastaan päivänvalossa kannattaisi valokuvata valkoista paperia, mutten malta odottaa huomiseen. Keikun keittiön pöydän yllä ja tasapainoilen kameran vatupassiin.

Vihdoinkin olen tehnyt jotain muuta kuin kuluttanut aikaani tyhjään.

Marraskuun kolmastoista
Sataa koko päivän. Vetkuttelen töistä lähtöä, käväisen syömässä lämmintä baarissa, jonka ikkunasta näen mustan märän maan, varjojen alla kulkevat kyyryt vartalot sekä ledvaloin koristellun kuusen.

Minä lasken tiilien päitä ja kulutan aikaa aina vaan. Kun loppukin tee on kylmää, minä nousen ylös ja kävelen HAMiin taidetreffeille. Siellä me miehen kanssa kuljemme hiljaa ihailemassa upean  Ellen Thesleffin maalauksia. Miten hurmaava nainen ja taiteilija. Sinä maalasit kuin jumala, etkä väheksynyt itseäsi.

Minä taivun La Rossan edessä. Sinua en ole nähnytkään näin likeltä. Olet kuin pieni kukka.
Lähden onnellisena ja väsyneenä pois.
Kotimatkalla kastun. Sataa edelleen. Sataa kaatamalla.

Marraskuun neljästoista
Törkeä päänsärky koko päivän. Tulen nälkäisenä kotiin, otan leikkuulaudan esiin ja pistän veitsellä halki ruusukaaleja ja palasiksi parsakaalia. Kaipaan tykytyksen sijaan jotain rennompaa ja laitan radion päälle. Kuluu vain hetki ja aalloilta soi Bay City Rollers. Nostalgia sytyttää ilon rintaan ja alan hoilata niin, että veitsi pitää turvallisuussyistä laskea alas kesken heilumisen
Bye Bye Baby, 
Baby Goodbye, 
Bye Baby Baby Bye Bye, 
Bye Bay Baby, Don´t make me cry, 
Bye Baby Baby Bye Bye....

Muistan elävästi kuinka KTL:n Harry ei voinut sietää beibi-beibi-renkutuksia ja sen vuoksi aina tasaisin väliajoin lauloin hänelle Bye Bye Babya ;-) Ai että mä olen jo vanha! Mutta sentään ketku, kun nuo vuosikymmenten takaiset kiusat saa edelleen virneen naamalle.

Ruuan jälkeen katoan juutuubin maailmaan. Löydän liudan vanhoja hauskoja biisejä, joista viimeisin on niin vetävä, että kaivan levylautaselle Communardsin levyn ja vetäisen parit piruetit lattialla. Tässä vaiheessa villasukista on tosi paljon apua.

* * *

Vielä huominen ja sitten on taas viikonloppu :D

Marraskuun selätys - päivät 8-11

Marraskuun kahdeksas
Olen kotona.
Sairaana.
Kuuntelen musiikkia, sitä surullista Ghosteen albumia.
Lopetan.
Luen kirjaa: How not to die
Molemmat toimii! Toinen syvällisesti ja toinen innostavasti.

Marraskuun yhdeksäs
Kun herään ja katson kelloon huomaan hämmästyväni iloiten. Viisari lähentelee yhdeksää, enkä muista milloin viimeksi olisin nukkunut näin pitkään.

Käymme päivällä vanhempieni luona viettämässä etukäteisisänpäivää. Saan hyvää ruokaa ja seuraa, ja mieleni virkistyy katsellessani isää ja äitiä. Illalla hurautan valtavan satsin hummusta. Tökkäisen siihen porkkanatikkuja ja katselen tolkuttoman huonon jatko-osan Mamma Mia elokuvasta. Paska leffa, mutta hummus oli hyvää.

Marraskuun kymmenes
Laitan aamuhämärässä lähes sokkona jotain päälle. Keitän aamukahvit ja katan pöydän. Sitten luen kirjaa ja olen tekemättä mitään. Kun elo käy tylsäksi avaan saamani Jacquie Lawsonin Cotswolt Advent Calenderin. Olen ehtinyt jo koristella talossani kuusen ja tänään löydän uuden pasianssin jollaista en ole aiemmin tehnytkään. On aikamoinen onni omata työkaveri, joilta saa hyvänmielen lahjoja. Illalla vaatteita riisuessa huomaan, että aamuiset höntsävetimet on edelleen päällä. Onneksi on myös mies, joka tykkää musta juuri sellaisena kuin olen ;-)

Marraskuun yhdestoista
Katson viimeisen kerran tallenteelta BB-talon elämää ja finaalilähetyksen. Tähän päättyy nyt myös vähäksi aikaa television katseluni.

Kauan aikaa sitten, vuonna 2002, näin brittien BigBrother lähetykset ja muutaman kauden sen jälkeenkin. Sitten isoveli tuli tänne. Jaksoin pari kautta seurata kotimaista ihmiskoetta, mutta lopulta kyllästyin koko hommaan.

Nyt vuosien jälkeen tutkailin taas suurella mielenkiinnolla BB-talon menoa ja täytyy sanoa, kuten silloin brittikausia katsellessani, että haluaisin ehdottomasti mennä tuollaiseen taloon, mutta vain jos sitä ei kuvattaisi televisioon. Olisi mahtavaa tavata ja elää erilaisten ihmisten kanssa, selviytyä omituisista tehtävistä ja tilanteista. Katsoa miten oma pää kestää paineita ja miten tunteet pistäisivät minuun liikettä.

Mutta ei, täytynee vain elellä täällä tavallisessa talossa, olla letku, lötkö ja vapaa. Niinpä minä nyt avaan taas adventtikalenterin ja sukellan lumisateeseen, takkatulen tunnelmaan ja ehkä uuteen lasikuulapeliin.

* * *

Marraskuu on jatkunut siis sairastellen, sisällä sadetta katsellen ja kuitenkin sillä lailla ihan hyvin :)

Marraskuun selätys - päivät 1-7

SusuPetal sai minut viime vuonna tarttumaan marraskuun selätys haasteeseen. No nyt sen aika taas on. Täältä tullaan marraskuu!

Marraskuun ensimmäinen
Aamuhämärän pakkashetkessä valkoreunaiset vaahteranlehdet maassa rapisevat jalan alla. Aurinko paistaa läpi päivän ja näen siitä pilkahduksen lounaalla ja hetkisen ennen kuin se menee mailleen. Iltapimeässä astun elokuvasaliin ja uppoudun upeiden Pittin ja DiCaprion Hollywood -maailmaan. Vajaan kolmen tunnin leffa on täydellinen pään tyhjennys ja lopetus työviikolle.

Marraskuun toinen
On lauantai. Herään viideltä. Hullua. Kellojen siirto vaikuttaa edelleen kehooni. Käyn kahdesti kävelyllä. Päivällä ja illalla. Molemmilla kerroilla sataa, mutta sadetakin alla se ei haittaa. Huomaan, että tarvitsisin sateen kestävät päällyshousut, jotka voisin vain vetäistä muiden housujen päälle. Tämä on ollut hyvä lepopäivä.

Marraskuun kolmas
Kuuntelen Nick Caven viimeisintä albumia. Mietin miten voin kuunnella näin kaunista, mutta kuitenkin sydäntä musertavaa musiikkia läsnäollen ja rauhallisen tyynesti. Mutta Bowieta en vieläkään pysty kuuntelemaan ilman, että alan jossain vaiheessa kyynelehtiä.

Marraskuun neljäs
Aamulla laitan kuulokkeet korviin, lähden ulos, matkaan töihin ja kuuntelen MojoMornings-lähetyksen. Juuri ennen ulko-ovea lähetys on ohi ja päivän aihe se saa minut miettimään miten paljon olen tehnyt oman itseni eteen. Hyvä minä! Jos kaverin persoona ei ärsytä liikaa, niin napatkaa vinkki ja kuunnelkaa maanantai-aamuisin Jarin rönsyilevää puhetta asiasta jos toisesta.

Marraskuun viides
Pakkasta ja hyytävän kylmä tuuli. Vaikka olen pukeutunut hyvin, hytisen aina ulos mennessäni ja sisälle tullessani.

Iltapäivällä ajan metrolla optikolle, sillä kehoni vastustaa säätä. Näytän varmasti hurjalta. Väsyneet silmäni tapittavat tyhjää, tärisen kylmästä ja kysyn nauraen (mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut?!): voisinko saada joululahjani, eli toimivat lasit? Ystävällinen mies ojentaa viimeisimmät versiot ja vastaa: käykö pikkujoululahja?

Marraskuun kuudes
Eteeni tupsahtaa glögisangrian ohje. Se on pakko ottaa talteen Marjaanan fanittaessa sangriaa ja minun glögiä :D

Sitä paitsi minusta tuntuu, että poskiontelontulehdus on päällä. Kenties lämmin juoma tekisi enemmän kuin hyvää.

Marraskuun seitsemäs
Aivan mahtava aamu. Lunta maassa. Kävelen suurkirkolle ja katselen valkoista toria. Pari turistia tärisee vieressäni kylmästä. Toivon: jäisipä tämä lumi maahan, se tekisi kaupungistani niin kauniin.

Töiden jälkeen menen katsomaan joulukortteja. En löydä sopivia, mutta jään ihailemaan koristeita ja leppoista tunnelmaa. Hipelöin upeaa kuusta ja mietin, että ehkä voisin, tai voisinko, kenties, vai eikö, no ehkä voisin kuitenkin... sellaisen hankkia.

* * *

Marraskuun seitsemän ensimmäistä päivää ovat olleet vaihtelevia. Työpäivät ovat olleet kaoottisia, eikä päälle iskevä tauti yhtään helpota oloa. Kaikesta on kuitenkin selvitty. Ja hyvä niin ♥

Kuukauden kymmenen - marraskuu

Kuukauden ensimmäinen ajatus
Onneksi on perjantai!

Tämän kirjan aion lukea
Olen iltaisin väsyneenä lukenut Brené Brownin kirjaa: Nouse vahvempana. Erittäin mielenkiintoinen teos, josta olen aika innoissani. Tänä viikonloppuna toivottavasti saan lukukokemuksen valmiiksi ja kirjaan loput hyvät ajatukset ylös muistikirjaani.

Elokuva tai muu taidemuoto, jonka haluaisin kokea
HAMin Ellen Thesleffin näyttely ja elokuvista Judy. Loppukuussa esitykseen tulee taas mielenkiintoiset The Lighthouse ja Veitset esiin.

Hupia kuuppaan
Illalla jos tuijottaa Rillit huurussa -sarjan tyyppejä huomaa hekottelevansa ääneen :D

Lausahdus, josta saan nyt energiaa arkeeni
"Viikonloppuna en tee mitään"
Olen ollut täydellisessä työmylly-pyörityksessä nyt kai kolmisen viikkoa. Kun eilen työkaverini kysyi mitä tein viikko sitten "kulttuurikeskiviikkonani", päässäni oli mustaa ja tyhjää. Itseasiassa en kyennyt muistamaan mitään mitä olen tehnyt viikko sitten. En vaikka kuinka yritin. Vasta hetki sitten katsellessani edellistä blogia älysin, että onhan mulle tapahtunut vaikka mitä kivaa. Täydellinen merkki siitä, että nyt pitää nollata tämä nainen.

Ruoka, jota ajattelin kokeilla
En ole ajatellut mitään (kuten edellä huomaat). Mutta tiedän, että Jaelin kurpitsa arepat on ihania ja niitä voin tehdä vaikka tänään :)

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Televisioton marraskuu toteutuu taas (paitsi, että se alkaa vähän myöhässä ja jatkuu joulukuun ekalle viikolle). Marraskuu meni viime vuonna ihanasti, kun pidin "Marraskuun selätys" -blogeja. Ajattelin pitää saman päivitystyylin tänäkin vuonna. Joten tervetuloa vaan marraskuu. Olen sinulle valmis :)

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Parvekeremontti näyttää pikkuhiljaa valmistuvan. Toissapäivänä kaverit kävivät laittamassa parvekelasit. Vielä odottelen loppusiivousta (joka toivottavasti toteutuu ennen joulukuuta). Uskoni on ollut koetuksella tämän remontin suhteen.

Tämäkin on mahdollista
Jaa-a. Optikkoliikkeestä tuli ilmoitus, että seitsemännet näyttöpäätelasit on haettavissa. Luulen, että olen kasvattanut hermojani lähes täydellisiksi.

Minkä asian haluaisin muistaa näinä aikoina
Asiat ratkeavat aina jollain tavalla. Etene töissä vain yksi asia kerrallaan. Muista hengittää syvään välillä. Tai muista ensisijaisesti hengittää. Kyllä tästä selvitään :)

♥ ♥ ♥