Oletko valmis?

Aatto on ohitse ja olen siirtynyt ajatuksissani jo päiviä sitten uuteen vuoteen. Olen miettinyt mitä olen tehnyt ja jopa kuka minä olen (ilman paatosta ja pääkalloa).

Jos ja kun huomisen jälkeen olen itsekseni ja hetken irti työelämän myllerryksistä, saan varmasti syvemmän rauhan sisuksiini ja voin katsoa avoimin silmin mihin haluaisin mennä.

Siinäpä sitä onkin taas pohtimista tähän pikkuruiseen kuuppaan :D

Niin, ja sitten olet sinä siellä!

Suurkiitokset sinulle kuluneesta vuodesta. Kiitokset ilosta, jota olet tuonut minulle, lahjoista, kommenteista ja viesteistä. Vuosi toisensa perään olen ihmetellyt miten hienoa on ollut tutustua verkkomaailman äärellä ihaniin ihmisiin.

Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi. Jos kaipaat muutosta vanhaan, niin ota tilalle jotain uutta. Uudessa kannattaa ottaa aluksi pieniä askeleita. Pienistä askeleista tulee helpommin tapa kuin isoista loikista. Jos taas mielesi tekee kulkea tuttuja latuja, niin pidä siitä ja nauti elostasi.

Sillä ei ole väliä sataako tai paistaako ulkona. Silläkään ei ole merkitystä onko pari kiloa lanteilla ylimääräistä. Vain sillä on merkitystä mille merkityksen annat.

Aina voi katsoa itseään ja muita lempeämmin. Mennä peilin eteen, heilauttaa hiuksensa sekaisin, mutristaa huulensa suppuun ja muiskauttaa lentosuukon vähintäänkin itselleen, jos ei muita ole lähistöllä.

Joten Skool sinulle ystäväiseni ja uudelle vuodelle ♥♥♥

Mitä ihmettä me voimme tehdä, Dogger?

Jos aluslakana on ratkennut, onko syynä
huono puuvillan laatu vai villit
vaiko kuumeiset yöt?

Mitä lienen olen tehnytkin, jouduin nyt lähtemään ostoksille, sillä se aluslakana on ainoa laatuaan... Tiedän. Tämä saattaa aiheuttaa toisille ahdistusta tai kauhun tunteita, mutta minulla tosiaan on vain yksi aluslakana. Sen kun aamulla laittaa pesukoneeseen ja sieltä kuivaamaan, saa sen illaksi putipuhtaana petikaveriksi.  Niin, paitsi jos siihen on loihtinut järkyttävän reiän...

Menin kauppaan, etsin silmää miellyttävän sävyn, käteen sopivan tuntuman. Mietin että vaikka millainen herne olisi tämän ja patjan alla, niin minulle kyllä kelpaa.

Se oli eilen se.

Tänään kiepuin kuin tuhkimo tanssilattialla, kaverinani oli sateenvarjo ja tuuli. Sade kuvitteli olevansa shampanjapullo ruiskuttaen ilolientä kainalosta varpaisiin. Ja huvittipa minua tai ei, niin eteenpäin oli mentävä. Kiersin ehkä pidempää kautta ja pitkiä puroja väistellen, mutta lopulta avasin painavan oven ja astuin hammaslääkäriin. Avasin myös pienen suuni ammolleen ja annoin naisen upota sinne kaverinsa kanssa. Lopuksi hän totesi lempeällä äänellä, että keväällä olisi sitten kyllä tultava ottamaan sellainen kruunu ♛

Kotimatkalla kun puudutus oli vielä parhaimmillaan, tuntui oloni keveämmältä (lompakkokin oli sitä) ja jotenkin aivan ihanan jouluiselta.

Tuhkimona tänään...
mutta, että keväällä minusta tulee kai sitten prinsessa. Vau! Tätä en osannutkaan arvata ;-)

Yksin kotona

Meni sitten ihan pipariksi kaikki suunnitelmat.
Tai no, joulukuuhan on piparien aikaa, mutten arvannut että ihan tällä tavalla.

Ensin tauti tyrmäsi minulta elokuvatreffit ja seuraavaksi reissun,
jossa nyt viettää hauskaa aikaa siippa sekä ystävät.

Minä, pieni joulupossu sen sijaan köhistelen itsekseni ympäri taloa. Klementiiniä ja omenaa olen tuoksutellut ja puraissutkin, sekä heittäytynyt helpoimpaan ajankulutukseen mitä nyt kykenen tekemään

eli joulun esitunnelmointiin.

Ensin selaan kirjastosta löytämääni Vegaanin Joulu kirjan herkullisia reseptejä. Tiedän, että meille tulee pikkuruinen kinkku, mutta sen seuraksi voisin tehdä itselleni punajuurimustapapupyöryköitä. Kun pääsen kohtaan uuniviikuvat, alan huokailla ja voihkia. Ja koska sairasta naista ei pidä kiusata kiusauksilla, pistän kirjan kiinni ja otan käteeni jouludekkarin.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin jatkan hämärän tultua ruokaohjelman tuijotuksella. Nautin Jamien isoäidistä. Pikkuruisesta suloisesta naisesta. Häntä sanotaan Tiikeriksi, eikä nainen paljasta lempinimensä salaisuutta. Mahtaa olla aikamoinen mummi! Ihan muistuttaa omaani.

Kun ilta on pimentynyt aikoja sitten, eikä naapureista enää kuulu ääniä, minä alan kaivata lohtua yksinäisyyteen. Kuten voin lukea lempikirjojani kerta toisensa jälkeen, on minulla leffojakin, joihin palaan aina vaan uudestaan. Niinpä menen etsimään elokuva-aarteistani ystävää. Otan käteeni tarinan, jossa on kaikki mahdolliset hömppäromanssijoulutarinan ainekset, mm. yksin kotona tanssiriehumiset ja luovuttamiset. Niistä on minutkin tehty, vaikken nyt kykene kuin luovuttamiseen. Seuraksi keitän lämmintä glögiä, täytän lautasen epäterveillä ja terveillä antimilla. Teen pesän lattialle ja matkaan toiseen maahan ja todellisuuteen.

Kyllä näillä eväillä pitäisi toipua, totean itselleni. Tai jos ei toivu ja tokene, niin sitten pitänee palata Jamien ohjeeseen ja loihtia lääkkeeksi yksi joulumargarita :D

Hellurei (tämä on kuulema seitinohut puudutus loppupäivään)

ööö - mulla onkin aineksista vain marjoja kotona

tehosekoittimeen
5 cl limen mehua
seuraksi 10 cl tequilaa
5 cl triple seciä tai Cointreau käy myös
kourallinen pakastemarjoja
kourallinen jäitä
pari kolme mintunlehteä

sekoitus tehosekoittimessa noin puolisen minuuttia. Pikkuinen mintunlehti koristeeksi ja sitten makunystyrät kuulema heräävät unestaan...

Marraskuun selätys - viimeiset kiihkeät hetket

Jep, tästä tuli aivan kamalan pitkä postaus, mutta marraskuu oli nyt tällainen tapaus. Ensikerralla sitten taas normaaliin tyyliin :)

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Nuorimies tulee käymään. Hän näyttää onnelliselta ja minä olen onnellinen. Saan hieroa varpaita ja notkua hänen kanssaan sohvalla. Koko perhe yhdessä. Ihana lauantai.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Mies on tilannut auringonpaistetta. Tilaus vastaanotettiin ja kun taivas hiukan repeää, me lähdemme rinkka selässä linturuokintapaikalle. Löydämme läheiseltä aukealta ystävämme, sen jonka puhe on aina niin heleää. Suurten kuusten alta kuljemme eteenpäin ja jäämme korkealle katsomaan ovatko linnut jo löytäneet tutun paikan. Loputkin lintukaverimme ilmentyvät ja kun kaikki ruuat on katsastettu alamme täyttää ruokinta-automaatteja: yhteen kauraa, toiseen pähkinöitä, auringonkukan siemeniä isoon, läskiä läskilautaan ja makkaraa toiseen. Kun tärkein on hoidettu siirrymme syrjempään nauttimaan kuumasta juomasta ja pikkueväistä. Sivusilmällä tutkaillaan tiiviisti mitä ruokinnalla tapahtuu ja lopulta maassa lehtien seassa näkyy jotain. Järripeippo saa lintuihmiset eloon ja minä seurailen heidän innostustaan. Kun aurinko siirtyy piiloon, lähdemme meille ottelemaan lintuaiheisesta lauluvisasta. Päivä vierähtää nopeaan ja myöhään talo hiljenee.


Marraskuun kahdeskymmenesviides
Lakko vaikeuttaa töihin menoa ja lisäksi työhuoneessa on muuttomyräkkää. Niinpä aamulla lähden taas pienelle kävelylle, tulen kotiin ja syön miehen taikoman aamiaisen ja teen keittiössä päivän työt. Rauha maassa.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Tulen töihin ja huomaan, etten pääse työpöytäni ääreen. Vaihdan toiseen huoneeseen, jossa en saa kytkettyä isoa näyttöä läppäriini. Menen vielä kolmanteen, jossa on surkea äänieristys. Olen aika valmista kauraa...
Päivä on harmaa, sade ja tuuli piiskaa Helsinkiä ja illalla kuin teemaan viitaten minä suuntaan seuralaisena Dinner in the Dark -iltaan. Meitä on ehkä parikymmentä henkilöä. Saamme silmälaput ja meidät kuljetetaan huoneeseen, istutetaan tuolille, minut mieheni viereen. Tunnistan pöydällä aterimet, lautasliinan, vesilasin sekä sen vieressä tyhjän viinilasin. Sitten valot sammuvat ja kahden tunnin illallinen täydessä pimeydessä voi alkaa. Tarjoilijat kulkevat pimeäkiikarit silmillään tarjoilemassa ja lisäksi seurassamme on sokea kuusikymppinen herrasmies, jonka tarinointi saa meidät mukaansa ja vapauttaa mukavasti tunnelmaa.

Alkupalalautaselta saan heti haarukan kärkeen osuman ja vien sen suuhuni. Makoisa kirsikkatomaatin puolikas on hyvän makuinen ja tunnen oloni voittajaksi. Seuraava suupalallinen onkin sitten jännittävämpi ja olen iloinen, ettei tilannetta kuvata. Pääruuan aikana keskustelu huoneessa on jo täydessä vauhdissa, kun mietimme mitä kalaa maistelemme. Vaihtoehtoja, hyviä ja aivan poskettomia, lentelee ilmassa. Sokean herrasmiehen makuaisti taitaa olla herkin, sillä jälkikäteen annoksen nähdessäni totean hänen olleen oikeassa.

"Minä syön kyllä kaiken käsin", sanoo kello yhdessä istuva nainen useasti illan aikana. Minä sensijaan pidän aterimista, mutta huomaan olevani kuin viisivuotias, sillä olen lähes lautasen päällä, jotten sotkisi itseäni jos haarukka ei osukaan suuhun ;-). Ilta on hauska ja opettavainen. Nyt ymmärrän paremmin joitain asioita sokean elämästä. Ruoka oli erittäin maukasta ja olen todella iloinen, että mieheni sai näin hauskan lahjan itselleen (ja minä siinä samalla).

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Niin kuin eilen, on tänäänkin sekasortoinen työpäivä, suorastaan "#&%€#. Huomaan sanovani työkaverilleni kireällä äänensävyllä tylysti aiheesta, josta olen mielestäni oikeassa. Kotona puran ärtymystäni kahvipöydässä. Myöhemmin pelaan pasianssia ja kelaan asiaa uudestaan. Luon ensin paskan ensimmäisen version (PEV). Se on kai hyvä purku, muttei ole kelvollinen kenenkään toisen silmille tai korville ;-). Älämölön jälkeen mietin, että
kenties hän teki parhaimpansa,
tai ehkä hän ei tarkoittanut sitä mitä sanoi,
tai ehkä hän ei sanonut sitä mitä oikeasti tarkoitti,
ehkä asia ei kuulunut minulle ollenkaan
ja ehkä vain ylireagoin, koska olen aika finaalissa. Enhän koskaan käyttäydy noin, paitsi joskus kotona täydellisessä turvassa läheiseni seurassa.

Juon iltateen, menen sänkyyn, luen kirjaa, sammutan valot ja herään kolmelta yöllä. Minä valvon, kelaan kahta lausetta edes takaisin, työasiaa tietenkin. Sanon itselleni: Hei haloo, kaikki aivosolusi ovat nyt tekemässä muita töitä, et voi ratkaista mitään tässä vaiheessa yötä! Sitten minä vaihdan toiseen työasiaan, pyöritän luupissa lauseita, käännän kylkeä, katson kelloon, se on neljä, siirryn selälleni, nyt se on viisi, silmät auki olen vielä puoli kuudelta, ja kun kuudelta mies sipaisee minua, nousen ylös.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Aamulla koputan hänen ovelleen, kysyn voimmeko keskustella ja kun löydämme rauhallisen paikan pyydän eilistä anteeksi. Sovimme tilanteen ja sisälläni asuu tyyneys. Olen eilisen ja yön aikana tajunnut miten stressaantunut olen. Päätän vaihtaa taas suuntaa. Muistutan itseäni, että totesin itselleni nämä samat asiat jo kuukausi sitten. Joten kuuletko nainen: oma vastuu, oma valinta, vain yksi asia kerrallaan.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Pikkujouluilta. En oikeasti halua osallistua juhliin, mutta ajattelen, että sosiaalisuus kuuluu asiaan ja se tekee minulle hyvää. Niinpä käyn hakemassa pikkuiset pullot kaupasta ja vien ne etkoille jaettavaksi. Kuohuva nostaa kipinää varpaista ylöspäin ja siinä vaiheessa kun siirryn ruokapöytään olen täynnä kuplia.

Alkudrinkki, ruokaviini ja kahvin avec jäävät minun osaltani juomatta. Ruoka maistuu erinomaiselta ja seura on hyvää. Mutta tanssilattia vetää puoleensa enemmän kuin mikään muu. Paikan akustiikka on ikävä, se ei suosi bändiä, mutta minä heilun melkein kaikkien kappaleiden soidessa lattialla ja tyhjennän itseni maailman asioista.

Kun työkaveri houkuttelee kotimatkalle, otan kutsun ilolla vastaan. Kotona on vielä valot päällä ja saan höpötellä ja hupsutella hetkisen. Korkokengissä murhatut jalat päätän pestä ja rasvata kunnolla ennen kuin vedän villasukat jalkaan ja painun pehkuihin. Olen tyytyväinen että menin juhliin. Kyllä tanssi ja nauraminen tekee ihmiselle hyvää.

Marraskuun kolmaskymmenes
Herään kuudelta. Haen ison joulutontun kellarista kotiin. Mies laittaa pihalle linturuokinnan ja nyt minä ajattelin olla vaan ja nauttia viikonlopusta. Täydellinen lopetus marraskuulle ♥

* * *

Jotenkin tämä kuukausi tuntuu olleen täynnä tapahtumia ja tunteita. Vaikka töissä on ollut tosi raskasta, niin vapaalla on ollut mitä rentouttavimpia ja ihanimpia asioita (no juurihoito ei kuulu siihen kategoriaan, heh heh).

Tiedän, että joulukuu täytyy jaksaa painaa töissä, mutta tammikuun alkuun otan loman. Siihen on kuitenkin aikaa, joten nautiskelen hetkistä Flavia de Lucen kanssa. Ai, siitä tulikin mieleeni (en jaksa kertoa asiayhteyttä, mutta se on olemassa), että työkaverini kysyi minulta eilen illalla: Oletko sinä sellainen Kohtalokas nainen. Räjähdin nauramaan ja totesin, että: Kyllä olen! Mitäs sille tehtäis?

Kaikenlaisia hupsutuksia toisille ihmisille tuleekaan mieleen :D

Marraskuun selätys - Satumaisia ja usvaisia päiviä

Marraskuun viidestoista
Haihtuu yksin ollessa ilmaan kuin savukiehkura. Kuulen illalla ilotulituspaukkeen ulkoa ja arvaan että liuta jalkapallofaneja on onnessaan tulevista EM-jalkapallokisoista :)

Marraskuun kuudestoista
Kaapelitehtaan Pannuhuoneessa tupsahdan sirkuksen sydämeen katsomaan tanssiteatteri Hurjaruuthin esitystä Talvisirkus BAU. Olen haltioissani, kuin satuun tipahtaneena. Ihmettelen kuinka kevyesti ja ketterästi ihmisistä ja kummittelijoista taikuus syntyy. Miten kauniisti sitä voikaan liikehtiä, näyttää leijuvalta ja olla samalla kertaa oikea voimanpesä. Luulen olevani välillä hämmästyneempi kuin lapset ympärilläni, minusta pääsee ääniä: oooh, aaah, hahaa. Haluaisin osata kaiken tuon, ja samalla tiedän, että jo pelkkä kuperkeikka olisi voitto minulle. Mutta kotona odottaa jonglööripallot, niihin voisin kyllä tarttua hetimmiten.

Marraskuun seitsemästoista
Olen onnellinen ja paikallani. En liikahda koko päivänä minnekään. En kyllä myöskään jonglööraa...
Mutta olen ottanut paperin ja kynän käteen. Kuva numero kaksi on syntynyt.

Marraskuun kahdeksastoista

Mieletön usva nousee mereltä, se peittää maiseman niin kauniisti, että jään porttikongiin ihailemaan näkymää. Monta ripeää kävelijää ohittaa minut, mutta minä vaan jumitan. Kun hetken päästä jatkan matkaa, on taas pysähdyttävä kesken kaiken. Ei jestas, kuinka hienolta kirkkokin nyt näyttää.

Marraskuun yhdeksästoista
Olen soittanut kitaraa melkein päivittäin sen jälkeen kun televisio on ollut suljettuna. Tänään huomaan miten sormeni ovat nopeutuneet. Kuinka nekin soinnut, joihin sormeni eivät taipuneet tai yltäneet, ovat jo helpompia. Olen myös hakenut tänään toisen uuden lelun itselleni - hulavanteen. Pitkään pörpöttelin huuliani miettiessäni ettei kai tämä olisi mikään hetken huuma. Toivottavasti ei, sillä en ole aikoihin hassannut mihinkään shittiin, enkä toivo sitä nytkään tehneeni.

Marraskuun kahdeskymmenes
Herään normaalia myöhemmin, käyn puolen tunnin kevyellä kävelyllä, tulen takaisin kotiin, teen aamupalan ja nostan työläppärin keittiön pöydälle. Tänään en siis mene työpisteelleni, vaan poikkeuksellisesti olen hiljaisessa kodissa ja saan keskittyä töihin paremmin kuin aikoihin. Vaikka ergonomia on täällä surkea, niin rauhallisuus saa minulta täyden kympin. Kukaan ei häiritse eikä kuukkeloi. Täydellisen työpäivän jälkeen lähden kaupungille kuuntelemaan Juha Hurmeen esitystä rakkaudesta vanhoihin kirjoihin. Kyllä on kuulkaa tässä miehessä sellaista hurmaa, että ihan sukat pyöri jaloissa. Mikä intensiivisyys ja intohimo nousee miehen läsnäolosta ja sanoista. Juha Hurme päästelee suustaan täydellisiä lauseita, ihanaa huumoria ja syvää, hehkuvaa rakkautta historiaan ja kirjallisuuteen. Olen haltioitunut ja lupaan itselleni palata pariin iänikuiseen kirjaan, joita uudemmat ovat aina vaan syrjäyttäneet.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen
Se oli eilinen päivä. Kai se oli ihan hyväkin päivä. Juuri nyt en muista eilisestä mitään ja senpä vuoksi tässä postauksessa onkin seitsemän päivän sijaan kahdeksannenkin päivän selätystunnelmat, uups.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Kamala työpäivä. Ihan käsittämättömän sekava ja täynnä älämölöä ja härdelliä.

Olen kuin rutistettu paperipussi, aivan kuollut kotiin palatessani. Laitan työvaatteet samantien pesukoneeseen. Pistän pehmeää ja lämmintä päälleni. Vaihdan levyn soittimeen ja menen sohvalle makaamaan. Voi jumankauta!

Sydämen syke laskee hiljalleen. Huomaan korvien särkevän. Makaan A-puolen loppuun ja sen jälkeen nousen keittämään kuumaa vettä. Miten tämä päivä saattoi olla niin hirveä. Jokin yllättävä pyörre kierrähti minun työpisteelläni, se oli kuin tornado, jossa lensivät kysymykset, lauseet, toiveet, ärtymykset ja sekametelisopat yhtä soittoa ympäri, ympäri, vetäen minut mukanaan suonsilmään.

No mutta,  nyt nuo päivän työtunnit ovat takanapäin. Niitä ei kannata enää murehtia. Kuuma tee on juotu ja olo on rennompi ja levollinen. Olen kirjoittanut sanoja tänne muistoksi siitä miten marraskuu etenee päivä päivältä. Kuinka mielessä edelleen pyörii se, että pitäisikö ostaa muovikuusi vai aito. En tiedä. Ehkä minun ei vielä tarvitse tietää. Ja seuraavaksi nousee ajatus, kuinka optikkoliikkeen omistaja loihti minut onnelliseksi antamalla kehykset ilmaiseksi sen kaiken vaivan ja juoksemisen ja jaksamisen jälkeen. Ajatelkaa! :D

Jos välillä usva muuttuu savusumuksi, niin sekin aikanaan hälvenee. Jokin muuttuu aina!

Marraskuun selätys - päivät 12-14

Marraskuun kahdestoista
Illalla surffailen Luovan lauantain haasteisiin ja tajuan Siskon taidetta katsellessani minä oikein haluan.

Kuukausien tauon jälkeen tunnen pakonomaista tarvetta hakea kynä ja paperia. Koska tauko on ollut pitkä ja olen potenut siitä syyllisyyttä, en odota tuloksesta mitään. Suoraan tussilla paperille, osin lyhyitä ja arkoja viivoja ja sitten antaumuksella juoksevaa. Lopuksi vielä kevyttä hienosäätöä ja nopeasti paperi pois käsistä. (Tuollainen siitä nyt tuli. Kyllä minä vielä jotain taidan.) Pienikin piirros saa sydämeen hyvää värettä ja annan itselleni hetken ajaksi kaiken anteeksi.

Tiedän että ainoastaan päivänvalossa kannattaisi valokuvata valkoista paperia, mutten malta odottaa huomiseen. Keikun keittiön pöydän yllä ja tasapainoilen kameran vatupassiin.

Vihdoinkin olen tehnyt jotain muuta kuin kuluttanut aikaani tyhjään.

Marraskuun kolmastoista
Sataa koko päivän. Vetkuttelen töistä lähtöä, käväisen syömässä lämmintä baarissa, jonka ikkunasta näen mustan märän maan, varjojen alla kulkevat kyyryt vartalot sekä ledvaloin koristellun kuusen.

Minä lasken tiilien päitä ja kulutan aikaa aina vaan. Kun loppukin tee on kylmää, minä nousen ylös ja kävelen HAMiin taidetreffeille. Siellä me miehen kanssa kuljemme hiljaa ihailemassa upean  Ellen Thesleffin maalauksia. Miten hurmaava nainen ja taiteilija. Sinä maalasit kuin jumala, etkä väheksynyt itseäsi.

Minä taivun La Rossan edessä. Sinua en ole nähnytkään näin likeltä. Olet kuin pieni kukka.
Lähden onnellisena ja väsyneenä pois.
Kotimatkalla kastun. Sataa edelleen. Sataa kaatamalla.

Marraskuun neljästoista
Törkeä päänsärky koko päivän. Tulen nälkäisenä kotiin, otan leikkuulaudan esiin ja pistän veitsellä halki ruusukaaleja ja palasiksi parsakaalia. Kaipaan tykytyksen sijaan jotain rennompaa ja laitan radion päälle. Kuluu vain hetki ja aalloilta soi Bay City Rollers. Nostalgia sytyttää ilon rintaan ja alan hoilata niin, että veitsi pitää turvallisuussyistä laskea alas kesken heilumisen
Bye Bye Baby, 
Baby Goodbye, 
Bye Baby Baby Bye Bye, 
Bye Bay Baby, Don´t make me cry, 
Bye Baby Baby Bye Bye....

Muistan elävästi kuinka KTL:n Harry ei voinut sietää beibi-beibi-renkutuksia ja sen vuoksi aina tasaisin väliajoin lauloin hänelle Bye Bye Babya ;-) Ai että mä olen jo vanha! Mutta sentään ketku, kun nuo vuosikymmenten takaiset kiusat saa edelleen virneen naamalle.

Ruuan jälkeen katoan juutuubin maailmaan. Löydän liudan vanhoja hauskoja biisejä, joista viimeisin on niin vetävä, että kaivan levylautaselle Communardsin levyn ja vetäisen parit piruetit lattialla. Tässä vaiheessa villasukista on tosi paljon apua.

* * *

Vielä huominen ja sitten on taas viikonloppu :D

Marraskuun selätys - päivät 8-11

Marraskuun kahdeksas
Olen kotona.
Sairaana.
Kuuntelen musiikkia, sitä surullista Ghosteen albumia.
Lopetan.
Luen kirjaa: How not to die
Molemmat toimii! Toinen syvällisesti ja toinen innostavasti.

Marraskuun yhdeksäs
Kun herään ja katson kelloon huomaan hämmästyväni iloiten. Viisari lähentelee yhdeksää, enkä muista milloin viimeksi olisin nukkunut näin pitkään.

Käymme päivällä vanhempieni luona viettämässä etukäteisisänpäivää. Saan hyvää ruokaa ja seuraa, ja mieleni virkistyy katsellessani isää ja äitiä. Illalla hurautan valtavan satsin hummusta. Tökkäisen siihen porkkanatikkuja ja katselen tolkuttoman huonon jatko-osan Mamma Mia elokuvasta. Paska leffa, mutta hummus oli hyvää.

Marraskuun kymmenes
Laitan aamuhämärässä lähes sokkona jotain päälle. Keitän aamukahvit ja katan pöydän. Sitten luen kirjaa ja olen tekemättä mitään. Kun elo käy tylsäksi avaan saamani Jacquie Lawsonin Cotswolt Advent Calenderin. Olen ehtinyt jo koristella talossani kuusen ja tänään löydän uuden pasianssin jollaista en ole aiemmin tehnytkään. On aikamoinen onni omata työkaveri, joilta saa hyvänmielen lahjoja. Illalla vaatteita riisuessa huomaan, että aamuiset höntsävetimet on edelleen päällä. Onneksi on myös mies, joka tykkää musta juuri sellaisena kuin olen ;-)

Marraskuun yhdestoista
Katson viimeisen kerran tallenteelta BB-talon elämää ja finaalilähetyksen. Tähän päättyy nyt myös vähäksi aikaa television katseluni.

Kauan aikaa sitten, vuonna 2002, näin brittien BigBrother lähetykset ja muutaman kauden sen jälkeenkin. Sitten isoveli tuli tänne. Jaksoin pari kautta seurata kotimaista ihmiskoetta, mutta lopulta kyllästyin koko hommaan.

Nyt vuosien jälkeen tutkailin taas suurella mielenkiinnolla BB-talon menoa ja täytyy sanoa, kuten silloin brittikausia katsellessani, että haluaisin ehdottomasti mennä tuollaiseen taloon, mutta vain jos sitä ei kuvattaisi televisioon. Olisi mahtavaa tavata ja elää erilaisten ihmisten kanssa, selviytyä omituisista tehtävistä ja tilanteista. Katsoa miten oma pää kestää paineita ja miten tunteet pistäisivät minuun liikettä.

Mutta ei, täytynee vain elellä täällä tavallisessa talossa, olla letku, lötkö ja vapaa. Niinpä minä nyt avaan taas adventtikalenterin ja sukellan lumisateeseen, takkatulen tunnelmaan ja ehkä uuteen lasikuulapeliin.

* * *

Marraskuu on jatkunut siis sairastellen, sisällä sadetta katsellen ja kuitenkin sillä lailla ihan hyvin :)

Marraskuun selätys - päivät 1-7

SusuPetal sai minut viime vuonna tarttumaan marraskuun selätys haasteeseen. No nyt sen aika taas on. Täältä tullaan marraskuu!

Marraskuun ensimmäinen
Aamuhämärän pakkashetkessä valkoreunaiset vaahteranlehdet maassa rapisevat jalan alla. Aurinko paistaa läpi päivän ja näen siitä pilkahduksen lounaalla ja hetkisen ennen kuin se menee mailleen. Iltapimeässä astun elokuvasaliin ja uppoudun upeiden Pittin ja DiCaprion Hollywood -maailmaan. Vajaan kolmen tunnin leffa on täydellinen pään tyhjennys ja lopetus työviikolle.

Marraskuun toinen
On lauantai. Herään viideltä. Hullua. Kellojen siirto vaikuttaa edelleen kehooni. Käyn kahdesti kävelyllä. Päivällä ja illalla. Molemmilla kerroilla sataa, mutta sadetakin alla se ei haittaa. Huomaan, että tarvitsisin sateen kestävät päällyshousut, jotka voisin vain vetäistä muiden housujen päälle. Tämä on ollut hyvä lepopäivä.

Marraskuun kolmas
Kuuntelen Nick Caven viimeisintä albumia. Mietin miten voin kuunnella näin kaunista, mutta kuitenkin sydäntä musertavaa musiikkia läsnäollen ja rauhallisen tyynesti. Mutta Bowieta en vieläkään pysty kuuntelemaan ilman, että alan jossain vaiheessa kyynelehtiä.

Marraskuun neljäs
Aamulla laitan kuulokkeet korviin, lähden ulos, matkaan töihin ja kuuntelen MojoMornings-lähetyksen. Juuri ennen ulko-ovea lähetys on ohi ja päivän aihe se saa minut miettimään miten paljon olen tehnyt oman itseni eteen. Hyvä minä! Jos kaverin persoona ei ärsytä liikaa, niin napatkaa vinkki ja kuunnelkaa maanantai-aamuisin Jarin rönsyilevää puhetta asiasta jos toisesta.

Marraskuun viides
Pakkasta ja hyytävän kylmä tuuli. Vaikka olen pukeutunut hyvin, hytisen aina ulos mennessäni ja sisälle tullessani.

Iltapäivällä ajan metrolla optikolle, sillä kehoni vastustaa säätä. Näytän varmasti hurjalta. Väsyneet silmäni tapittavat tyhjää, tärisen kylmästä ja kysyn nauraen (mitä ihmettä minulle on oikein tapahtunut?!): voisinko saada joululahjani, eli toimivat lasit? Ystävällinen mies ojentaa viimeisimmät versiot ja vastaa: käykö pikkujoululahja?

Marraskuun kuudes
Eteeni tupsahtaa glögisangrian ohje. Se on pakko ottaa talteen Marjaanan fanittaessa sangriaa ja minun glögiä :D

Sitä paitsi minusta tuntuu, että poskiontelontulehdus on päällä. Kenties lämmin juoma tekisi enemmän kuin hyvää.

Marraskuun seitsemäs
Aivan mahtava aamu. Lunta maassa. Kävelen suurkirkolle ja katselen valkoista toria. Pari turistia tärisee vieressäni kylmästä. Toivon: jäisipä tämä lumi maahan, se tekisi kaupungistani niin kauniin.

Töiden jälkeen menen katsomaan joulukortteja. En löydä sopivia, mutta jään ihailemaan koristeita ja leppoista tunnelmaa. Hipelöin upeaa kuusta ja mietin, että ehkä voisin, tai voisinko, kenties, vai eikö, no ehkä voisin kuitenkin... sellaisen hankkia.

* * *

Marraskuun seitsemän ensimmäistä päivää ovat olleet vaihtelevia. Työpäivät ovat olleet kaoottisia, eikä päälle iskevä tauti yhtään helpota oloa. Kaikesta on kuitenkin selvitty. Ja hyvä niin ♥

Kuukauden kymmenen - marraskuu

Kuukauden ensimmäinen ajatus
Onneksi on perjantai!

Tämän kirjan aion lukea
Olen iltaisin väsyneenä lukenut Brené Brownin kirjaa: Nouse vahvempana. Erittäin mielenkiintoinen teos, josta olen aika innoissani. Tänä viikonloppuna toivottavasti saan lukukokemuksen valmiiksi ja kirjaan loput hyvät ajatukset ylös muistikirjaani.

Elokuva tai muu taidemuoto, jonka haluaisin kokea
HAMin Ellen Thesleffin näyttely ja elokuvista Judy. Loppukuussa esitykseen tulee taas mielenkiintoiset The Lighthouse ja Veitset esiin.

Hupia kuuppaan
Illalla jos tuijottaa Rillit huurussa -sarjan tyyppejä huomaa hekottelevansa ääneen :D

Lausahdus, josta saan nyt energiaa arkeeni
"Viikonloppuna en tee mitään"
Olen ollut täydellisessä työmylly-pyörityksessä nyt kai kolmisen viikkoa. Kun eilen työkaverini kysyi mitä tein viikko sitten "kulttuurikeskiviikkonani", päässäni oli mustaa ja tyhjää. Itseasiassa en kyennyt muistamaan mitään mitä olen tehnyt viikko sitten. En vaikka kuinka yritin. Vasta hetki sitten katsellessani edellistä blogia älysin, että onhan mulle tapahtunut vaikka mitä kivaa. Täydellinen merkki siitä, että nyt pitää nollata tämä nainen.

Ruoka, jota ajattelin kokeilla
En ole ajatellut mitään (kuten edellä huomaat). Mutta tiedän, että Jaelin kurpitsa arepat on ihania ja niitä voin tehdä vaikka tänään :)

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Televisioton marraskuu toteutuu taas (paitsi, että se alkaa vähän myöhässä ja jatkuu joulukuun ekalle viikolle). Marraskuu meni viime vuonna ihanasti, kun pidin "Marraskuun selätys" -blogeja. Ajattelin pitää saman päivitystyylin tänäkin vuonna. Joten tervetuloa vaan marraskuu. Olen sinulle valmis :)

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Parvekeremontti näyttää pikkuhiljaa valmistuvan. Toissapäivänä kaverit kävivät laittamassa parvekelasit. Vielä odottelen loppusiivousta (joka toivottavasti toteutuu ennen joulukuuta). Uskoni on ollut koetuksella tämän remontin suhteen.

Tämäkin on mahdollista
Jaa-a. Optikkoliikkeestä tuli ilmoitus, että seitsemännet näyttöpäätelasit on haettavissa. Luulen, että olen kasvattanut hermojani lähes täydellisiksi.

Minkä asian haluaisin muistaa näinä aikoina
Asiat ratkeavat aina jollain tavalla. Etene töissä vain yksi asia kerrallaan. Muista hengittää syvään välillä. Tai muista ensisijaisesti hengittää. Kyllä tästä selvitään :)

♥ ♥ ♥

Alkuviikon pelastivat naiset ja loppuviikon mies

Huomenna mä en herää kuudelta, sanoin eilen ennen nukahtamistani. Ja tässä mä nyt olen. Ennen aikojani heränneenä mitäpä muuta kuin työkuvioita miettien.

Viikon teema on ollut Sukella syvään, anna vesikasvien kietoutua ympärillesi ja koeta olla rimpuilematta. Jotenkin ihmeellisesti töiden lomaan järjestyi hetkiä, jolloin hengittäminen oli tasaista ja syvää, ja mikä tärkeintä se tapahtui veden pinnan yläpuolella.

Minäkö olin se selkeys ja voittaja?
Ehei, ensin tulivat apuun siskot.

Tiistaina ystäväni järjesti lounastreffit ja tauon keskelle päivää. Keskiviikkona otin töiden jälkeen työkavereiden takinhelmasta kiinni ja päädyin uimahalliin. Siellä paineita laski rauhalliset vedot hiljaisella radalla, hauskat tarinat vesijuostessa, sauna ja höyrysauna, kietoutuminen kylpytakkiin ja rupattelu ruuan ja juoman kera.

Puolen viikon jälkeen minut pelasti mies. Hän ensitöikseen vei minut torstaina elokuviin ja perjantain ratoksi järjesti vapaaillan: ole kuin ellun kana. Ja minähän vietin, hyvin mitään sanomattoman, tyhjän ja itselleni niin tarpeellisen löysän illan.

Vaikka heräsinkin tänään turhan aikaisin, minä näen selkeämmin. Nyt kun junaan on pitänyt hypätä sen ollessa kiihdytysvaiheessa, uusia töitä ja muutoksia tulee ikkunoista ja ovista, on minun vaikea pitää kiinni omista rajoistani. Minä olen mennyt vanhalla kiltti-ja-tehokas-suoristaa-skolioosin-vaikka-päällä-seisoen, mutta paremmin asiansa ovat hoitaneet ystäväni.

Kyllä se on niin, että muut ovat pitäneet minusta erinomaista huolta tällä viikolla. He ovat pidelleet minua hapessa ja hengissä. Saan olla siitä erityisen kiitollinen.

Kiitos ystävät!

Levy lautaselle ja levyksi lattialle

Rikkonainen ja työläs viikko takana.

Tänään iltapäivällä en enää kyennyt ajattelemaan kirkkaasti. Mieli oli täynnä tekemättömiä töitä, niitä joihin en voi vaikuttaa ja niitä, joita minulle tänään lisää annettiin. Aamun kehityskeskustelu pomon kanssa antoi kuitenkin viestiä, josta tuli hyvä fiilis. Joten kai mulla ihan hyvin menee ;-)

Ainoa t-paita jonka haluaisin

Tänäänkin meni vähän pitkäksi, mutta lopulta pistin päivän pulkkaan, annoin painavan oven sulkeutua takanani, suojauduin hupun alle tihkusateelta, astelin hiljalleen kivistä tietä ylös, sukelsin porttikongista sisään ja toisesta ulos, huristelin junalla, palautin kirjastoon elokuvia, kuuntelin lehtien kahinaa jalkojeni alla, luin rappukäytävässä uutta remonttitiedotetta ja tulin vihdoin kotiin..

Miten ihana on kun on perjantai. Voi vaihtaa pehmeät ja lempeät vaatteet päälleen ja tyhjentää päätä.

Kaiken härdellin takana on ollut mitä mahtavin viikko. Aamulla olen katsellut tummansinisen taivaan alla, kuinka kaukana hämärän katulampun alla kaartuvat mustan asfaltin päälle oranssit ja keltaiset vaahterapuun oksat. Olen kuunnellut vienoa mustarastaan lausua - kuinka se vielä tähän aikaan vuodesta laulaa. Minua on ilahduttanut pitkästä aikaa upean blogiystäväni ääni matkan päästä. Olen viettänyt superhienon illan rakkaitteni kanssa, jutellut niitä ja näitä, nauranut ja maistellut herkullisia ruokia vatsan ja makunystyröiden täydeltä.

Vielä kun kellahdan tuohon lattialle ja annan lempeiden sävelten soida sieluuni, niin viikko alkaa olla valmis ja viikonloppu voi alkaa.

Näillä ajatuksilla toivottelen sinulle mitä parhainta viikonloppua :)

Mutkia ja sivupolkuja

Kun lauantaiaamuna herää 4:20
on ollut toinen silmä auki vielä viideltäkin
niin tekee mieli nousta ylös vähän ennen kuutta

Kun romanttinen osapuoli lähtee reissuun
voi oman kainalon alle kiepauttaa filtin reunan
istua lattialle ja kadota johonkin lempielokuvistaan

Kun lähtee kävelylenkille
ajatellen ulkoilevansa ainakin tunnin
ja heti alkutaipaleella muistaa, että söi miehen viimeisen keksin
voi yhtä hyvin kääntyä markettiin
käydä ruokaostoksilla ja palata puolen tunnin sisällä takaisin kotiin

Ja kun päivällä nautiskelee Nina Simonea levysoittimelta
jatkaa sen jälkeen karmealta kuulostavaa kitaransoiton alkeitaan
on oikein mainio idea vielä pehmitellä naapureita laulamalla Paula Vesalan kanssa flunssaisella äänellä

Kun sille kävelylenkille lähteekin vasta hämärän tultua
niin huomaa että syksyisten puiden sävyt ovat mahtavat
ehkä jopa paremmat tässä sinertävässä illassa
kuin päivällä auringonpaisteessa

No ei ihan, mutta voihan sitä kuvitella ;-)

Kuukauden kymmenen - lokakuu

Kuukauden ensimmäinen ajatus
Hitsit miten kylmä tässä lattialla on! (otan miehen paidan sohvalta) Hahaa, tämä onkin varmaan mun ensimmäinen miehen-paita-päällä-aamulla kerta. Kukaan ei kyllä näe tätä, joten hukkaan menee hyvät näkymät ;-)

Tämän kirjan aion lukea
Kävi taannoin niin hullusti, että jouduin palauttamaan Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin kirjastoon ennen kuin olin ehtinyt lukea sen loppuun. Nyt sain kirjan takaisin itselleni uudelleen lukuun ja tällä kertaa nautiskelen kirjan kokonaan.

Elokuva tai muu taidemuoto, jonka haluaisin kokea
Lokakuussa tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista, Finlandia talolla voisi ihailla Vuoden luontokuvia ja Sinebrychoffin taidemuseossa haluan käydä katsomassa Lucas Cranachin Renessanssin kaunottaret.

Hupia kuuppaan

Unforgettable Round of 'Taste Buds' 

Ellen G:llä on sellainen kilpailu, johon minäkin haluaisin osallistua, siipasta en ole niinkään varma.

Lausahdus, josta saan nyt energiaa arkeeni
Lokakuu ja ystävät kuuluvat hyvin yhteen

Ruoka, jota ajattelin kokeilla
Olen seuraillut juutuubissa paria tyyppiä, joiden ruuat saavat minut melkein lakoamaan lattialle ja toivomaan, että saisin vierailla heidän luonaan aina nälkää kokiessani. Ennen kuin ihme tapahtuu, minun täytyy kokkailla itse. Testiin menee ehdottomasti Vegan Moroccan Feast.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Olen suunnitellut parvekkeen sisustamista pitkään. Olen odottanut sen valmistumista keväästä asti ja miettinyt mitkä kesäkukat sinne hankin heinäkuussa. No en hankkinut. Seuraavaksi mietin mitä callunoita ostaisin syyskuuksi. Niin, enpä ostanut niitäkään. Jos kaikki hatarat ennusmerkit pitävät paikkansa, niin tässä kuussa minä voin vihdoin sulkea kotini remonttimiehiltä, laittaa parvekkeelle tuolit ja pöydän. Jos remonttimiehet vitkuttelevat vielä tämänkin kuun, niin näytän niille pitkää nenää ja teen ainakin yhden asian, eli laitan sinne (kielsivät taikka eivät)... kuuletko jo torven soiton... tättä-rättät-tääääää: pimeän ajan valot!

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Joulu tulee ihan kohta. Ensikuun jälkeen ei ole enää pitkä aika aattoon. Ja sitten onkin heti uusi vuosi, josta kuuluu hupsista vaan, ja sitten on taas kesä korvilla. Eikö ole ihmeellistä?

Tämäkin on mahdollista
Olen katsellut yleisurheilun MM-kisoja. Luulen, että lihakseni vahvistuvat superkestäviksi, kun jännitän aitajuoksijoiden aidan ylityksiä, ponnistan jokaisen korkeushyppääjän seuraksi ja nousen aina pomppimaan sohvalta lattialle, kun juoksijat taistelevat voitosta viimeisellä kierroksella.

Minkä asian haluaisin muistaa näinä aikoina
Silloin kun ei yhtään huvita, kannattaa ehdottomasti lähteä ulos pikku kävelylle :D

Olen miettinyt kaaosta

Kun kävelen portista sisään, mieli tyhjenee samantien
korvat kuulevat soran jalkojen alla, silmät näkevät hiljaisuuden

täällä egot ovat kaikonneet
mielihalut, meteli ja tavarat eivät kilpaile huomiosta
täällä kukaan ei ole parempi toista

teitä kaikkia on rakastettu
te kaikki olette olleet ja olette

on kuin enkelit kävelisivät vierelläni
näyttäisivät mitä on ollut edelläni ja mitä tulee jälkeeni

minä kierrän ja katson
minä rakastan jokaista ja kaikkea
ja kun pitkän ajan jälkeen löydän aukon muurista, kurkistan toiselle puolelle ja astun sisään puistoon.

Astelen kauas nurmen poikki
istun penkille
mutta sitä ennen katson messinkistä laattaa

kaaos ei ole tässä
tai on se ja se laajeneekin koko ajan
mutta juuri nyt se ei ole tässä

ja kuten tässä ja nyt
minä voisin olla huomennakin näin,
katsoa sinua ja tekemisiäsi sydämeni kautta
hengittää syvempään ja olla hyväksyvä
rauhoittua ja hymyillä

minä en oikeastaan ole mitään
mutta voisin olla enemmän kuin mitä luulen voivani.

Eikä sitten istuta Espanjalaisille portaille

Tiedän kuinka Loma Roomassa etenee. Se nostaa hauskoja hetkiä mieleen ja aiheuttaa aina vaan hymyn kasvoille.

Jokainen kerta kun astun aulaan, näen elokuvan pyörivän nonstoppina. Kertaakaan en ole kokenut juuri samaa kohtausta, mutta aika lähelle olen osunut.

Muttei tämä ole nyt vain elokuvaa. Tämä on oikeastikin lomaa Roomassa. Täällä missä lämpötila nousee puolilta päivin +29 asteeseen laskeakseen illaksi vain muutaman asteen.

Osaan jo ylittää kadut kuten paikalliset,
väistää kiihdyttävät Vespat ja hiljaiset sähköautot,
osaan muutaman tärkeän lauseen,
osaan elehtiä jos sille päälle satun
ja saan portieerin nauramaan.

Olen pieni hiukkanen tässä valtavassa kaupungissa, mutta koska ihmiset ovat täällä ihania, jäätelö on parasta maailmassa ja pinjapuut täydellisiä, niin mikäs tässä on ollessa. Anna palaa Gregory, otetaan vielä yksi kierros :D

Kurkistus

Olen hengaillut ja ollut aika hiljainen.
En tartu moneenkaan asiaan, varsinkaan älämölöön, sillä keho on keikuttanut venettä ihan tarpeeksi.

Nyt on sellainen tunne, että tulevan viikon jälkeen minä pistän vielä hitaamman vaihteen päälle.

En nyt sentään vielä lähde talviunille

mutta keskityn lähinnä ystäviin ja läheisiin
kävelyhetkiin syksyisessä säässä
kuunteluun ja keskusteluun
ja ihan vain omaan napaani - silleen hyväksyvästi

Tänään auringonpaiste näyttää luonnon värit voimakkaina. Nautitaan siis tästä päivästä :)

Kuukauden kymmenen - syyskuu

Jos pitäydyn kuukauden aloituspostauksessa, niin minun pitää hiukan rukata näitä Salamatkustajan kymmentä asiaa. Siispä kiitos edelleen ideasta ja anteeksi muokkauksesta.

Kuukauden ensimmäinen ajatus
Ihanan tuoksuinen aamu!

Tämän kirjan aion lukea
John Lennon - legendan elämä 1940-1980. Toivon, että alun köykäisyys tekstissä vaihtuu imuun.

Elokuva tai muu taidemuoto, jonka haluaisin kokea
Once Upon a Time in Hollywood olisi kiva nähdä. Leffaa on kehuttu aikamoisen paljon.

Hupia kuuppaan
Olen hihitellyt junassa ja kadulla. Olen purskahtanut nauruun ja nostattanut kännykkäänsä katsovien päitä ylös. Kaiken syynä on ollut Kaverin puolesta kyselen -podcastit, joita kuuntelen nykyisin milloin olotila vaatii parempaa fiilistä. Näiden naisten naurun kuullessaan ei voi olla kyyninen.

Lausahdus, josta saan nyt energiaa arkeeni
Viisveisaan kaikesta shitistä.

Ruoka, jota ajattelin kokeilla
on Jaelin rukiiset kukkakaalipihvit. Suosittelen kokeilemaan Jaelin reseptejä, niissä on herkkuja toisensa perään.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Syksyn tanssikurssin peruunnuttua piti kehittää jotain muuta liikuttavaa. Eihän tämä nyt samaa ole kuin siipan kanssa salsan tanssiminen, mutta kyllä pilatestunneille on kiva mennä. Täältä tullaan pilates!

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Parvekkeen oveen on palautettu kahva. Pääsen siis parvekkeelle, mutta sitä ei saa kalustaa, koska remonttimiesten pitää tehdä vielä sitä sun tätä. Minun on jaksettava odottaa lokakuun loppuun asti. Voi ryöhkä!

Tämäkin on mahdollista
Ajattelin laiskotella tässä kuussa. Ihan kokonaisen viikon. Luulen, että olen ansainnut sen. Tai jos en ole, niin en välitä, vaan olen laiskana kuitenkin.

Minkä asian haluaisin muistaa näinä aikoina

Haluaisin muistaa, että kun yksi kohta on sairaana, niin monta muuta kohtaa on samanaikaisesti terveenä. Tämän ymmärtäminen tekee välillä tiukkaa.

Haluaisin myös muistaa ihanan kirpeät aamut, suloiset kultakolikot vihreillä nurmilla, luonnon värien leikin ja kastanjapuun piikkipallojen herkullisen olomuodon.

* * *

Tervetuloa ensimmäinen syyskuukausi :)

Huiskin huiskin tööt tööt

Huiskis kesäkuussa
Ison ajotien vasemmalla puolella oli peltoa ja siinä välissä hiekkatie. Kävely tiellä oli hiukan tylsää, kunnes yhtenä heikkona hetkenä päätimme nostaa kätemme ja vilkutimme ohiajavalle isolle rekalle. Yllättäen käsi heilahti takaisin hytissä ja seuraavaksi kuului mojova rekan tööttäys.

Ilo, jonka vastaus meille toi oli niin suuri, että vilkuttelimme useammalle rekalle ja lähes aina saimme hauskan tervehdyksen ja mehevän tööt äänen takaisin.

Huiskis heinäkuussa
Linnunlaulun kupeessa silta ylittää rautatiekiskot. Puinen silta on kaunis ja siinä juoksi kaksi pientä poikaa päästä toiseen ja he alkoivat isovanhempien kanssa vilkuttaa tulevalle paikallisjunalle.

Huiskin huiskin, viuhui villisti pienet ja isot kädet.
Huiskin huiskin, näkyi vilkutus junan ikkunasta ja sitten kuului lyhyt junan vislaus.

Näin kaksi riemuisaa pomppijaa edessäni ja sitten pojat etsivät jo seuraavaa tulevaa junaa :D

Huiskis elokuussa
Eilen aamulla edessäni käveli kolme lasta keskenään. Liekö vanhin menossa kouluun, nuoremmat näyttivät vielä siihen liian pieniltä. Tyttö kääntyi kai jutellessaan pienempien kanssa ja yhtäkkiä alkoi vilkuttaa. Ajattelin, että ehkä vanhemmilleen. Pienet kaverit kääntyivät samantien ja vilkuttavat myös. Sitten meidät ohitti ajotiellä moottoripyöräpoliisi, ensimmäinen vilkutti lapsille ja kohta perässä toinenkin.

Tööttiä ei kuulunut, mutta pienten ilmeet olivat mojovat ja minuakin hymyilytti.


Että kuulkaa, niin pienestä on joskus kiinni ihmismielen iloisuus. Yksi käden heilutus ja parhaillaan mehukas tööttäys. Ei ihminen paljoa tarvitse :D

Viikon top 4 draamat

Maanantain kolmiodraamaa
Mies houkuttelee illaksi hautausmaalle katsomaan ulkoilmaelokuvaa. Olen tehnyt kahden tunnin kotimatkan jalan ja mietin, että aikainen nukkumaanmeno kyllä houkuttaa. Mutta mutta, haluan tehdä yhdessä jotain kivaa ja suustani pääsee myöntyvä lause, sillä elokuva alkaa yhdeksältä ja pääsisin kohtuullisen ajoissa nukkumaan.

Hautausmaalla ei kuitenkaan ajalla ole merkitystä, taivas pimenee verkkaiseen ja elokuvan aloitusaikaa siirretään pariin otteeseen. Vihdoin kymmeneltä mykkäelokuva alkaa. Se on vuodelta 1927, uskomattoman hieno taideteos täynnä huumoria, surua, rakkautta, iloa ja kauhua. Emme rienaa ketään, mutta opimme rakkaudesta paljon. Hiukan ennen kahtatoista avaan kotioven ja ajattelen nukkuvani kuin tukki. Oikeasti yö on kevyttä harsoa ja liian lyhyt.

Keskiviikon tragikomediaa
teen hengitysharjoituksia ennen optikolle menoa. Tämä on kahdeksas kerta. Joudun lähtemään töistä kamalan aikaisin tämän näytelmän vuoksi. Tiedän, ettei itku tai hammasten kiristys auta. Nyt auttaa huumori tai irti päästäminen. Istun ja odotan vuoroani. Hengitän. Menen huoneeseen sisään, annan itseni taas tutkittavaksi. En kurista optikkoa, vaan sanon kirjaimia peräkkäin. Lupaan jaksaa vielä kaksi viikkoa. En näytä kieltä, minä hymyilen. Sanon heit ja lähden kotiin. Hyvä! Minä hengitän vieläkin.

Torstain vuoropuhelua
Mies sanoo seitsemältä aamulla jotain ihmeellistä. Se sekoittaa minun mielestäni aiemmin sovittua pakkaa oikein olan takaa. Minun ääneni nousee, seuraavaksi nousee kyyneleet ja tilanne on valmis. Päivä kuluu ja luulen asian jo selvinneen, kunnes iltapäivällä saan oudon viestin mieheltä. Soitan, olen hämmentynyt, ärtynyt ja virttynyt. Näen miten alkuviikko alkaa painaa käytöstäni ja suljen suuni. Etsiydyn sinne minne mies haluaa ja odotan. Sitten näen sen tulevan, annan suukon ja hän sanoo: voidaanko unohtaa kaikki mitä tätä ennen tapahtui. Olen täydellisen valmis unohdukseen. Tyhmiä asioita ei kannata vatvoa.

Perjantaina taivaan täydeltä
Herään sateeseen, kovaan sellaiseen. Kun loikin keskustan mukulakiveltä toiselle näen järviä ja pieniä kapeita saarekkeita. Sateenvarjo päästää pisaroita läpi ylhäältä eivätkä jalkani pääse sen helpommalla alhaalla. Töissä kuivaan ensiksi kengät, yritän irrottaa märkiä housuja ihostani ja otan litimärät sukat pois jaloistani. Huomaan: ei ongelmaa, ei häiriötä. Housut ovat kuivat kymmeneltä ja sukat ennen yhtätoista.

Illalla sade yltyy taas ja minä iloitsen tästä luonnon näytelmästä. Tämä täyspesu saa taltuttaa viikon draaman kaaret. Minä laitan lämpimät sukat jalkaani, katson ikkunasta ulos ja nautin perjantai-illasta ilman jälkipuintia.

ps. Videossa huonolaatuista hautuumaakuvaa, mutta rakkauden kolmiodraama tulee selväksi ;-)

Totuus näkemisestä

Aina ei nappaa.

Ei näe - näkee
Ikkunanpesu - joo, se on yhtä kivaa kun vessan kaakeleiden pesu :D. Ikkunoihin palaan kahdesti vuodessa, mutta viime syksyn jälkeen remonttimiehet ovat olleet lähistöllä enkä ole halunnut tehdä turhaa työtä. Nyt kuitenkin meni hermot, sillä koti tuntuu nuhjuiselta vain sen vuoksi, ettei ikkunasta näy kuin rapaa ja pölyä. Otan tietoisesti riskin, että vielä kerran ne miehet tulevat katolle tai seinälle ja pistävät paineet kehiin tai heittävät laastia. Minä avaan ikkunat ja saan järkyttävän hien pintaan sekä leukalihakset kireälle yrittäessäni irrottaa ikkunasta rappauslaastia. Perhana miten tiukassa se istuu. Kulutan varmasti 2548 kilokaloria pelkästään toisen makuuhuoneen lasia hinkatessani.

Lopputulos - kodin itäpuolelta näkee maiseman. Länsirintamalla vielä pelkkiä remonttimiehiä.

Ei näe - ei näe - ei tiedä näkeekö
Silmälasit - ovat tulleet tutuksi pienestä asti. Ymmärrän miten ne toimii ja osaan käyttää niitä.
Huhtikuun alussa menen asianmukaisten lappusten kanssa talon määräämään optikkoliikkeeseen saadakseni uudet näyttöpäätelasit. Silmälääkärin papereiden lisäksi tehdään uusi näöntarkastus. No ei siinä mitään, tehdään vaan ja pistetään lasit tilaukseen.

Kuukauden päästä soitan, että oliskohan ne lasit valmiit. Ai olette unohtaneet asian, no ei se mitään, laittakaa nyt ne lasit tilaukseen. Tiedoksenne, että olen matkalla x-x-2019. Päivää ennen lomalle lähtöä saan viestin, että lasit voi noutaa. Ilmoitan etten pääse, sillä olen varattu tänään ja huomenna lähden pitkälle matkalle, eli pääsen hakemaan lasit vasta heinäkuun alussa. Ollessani matkalla saan kaksi viestiä, jossa kehoitetaan hakemaan lasit. Soitan, että olen matkalla - ai se tieto jo lukeekin teidän papereissa, jep jep.

Tulen kotiin, menen optikolle, laitan lasit päähäni ja sanon samantien, etten näe mitään vasemmalla linssillä - ai, että pitää tulla huomenna uudestaan näön tarkastukseen, no tehdään niin. Tulen huomenna, mitataan ja mitataan, saan tehtäväksi kokeilla linssejä kaksi viikkoa, jos silmät vaikka kuitenkin osaavat tulkita tietokoneen näyttöä.

Menen töihin ja testaan kaksi viikkoa. Vasen silmä ei näe mitään linssin vasemmalla puolella, oikea näkee kaiken hyvin. Saan päänsärkyä ja kyllästyn elämääni. Soitan ja varaan uuden optikkoajan. Mitataan ja testataan, tilataan uusi linssi. Palaan viikon päästä optikolle hakemaan laseja. Katson töissä tietokoneen ruutua, kaikki on sitä samaa shittiä, joudun kääntämään päätäni kuin tennisottelussa, jotta edes oikea silmäni näkee mitä vasemmalla tapahtuu. Soitan optikolle, joka sanoo, että hän muuttaa tilauksen yksitehoisiin. Lasken puhelimen kädestäni, mielessäni lasken sataan. Viikon päästä perjantaina saan soiton, että linssit ovat valmiit. Palaan optikolle. Saan lasit ja laitan ne kassiini ja yritän osata käyttäytyä optikon kysellessä että onhan ne lasit nyt hyvät. (Mistä minä tiedän, kun tässä ei ole sitä tietokonetta mitä katsoa.)

Lopputulos - jää nähtäväksi

Näkee - ei tiedä näkevänsä väärin
Keittiön ikkunan läpi näkee juuri ja juuri lämpömittarin. Koska joskus sää saattaa muuttua aamuisen kuikuiluni jälkeen, katson aamulla myös sääappia. Supersään arvioiden mukaan on kiva suunnitella milloin teen viikon pitkän kävelylenkin ja milloin kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan.

Perjantaina katson appia. Sitten huomaan, että ihan hyvinhän nuo ennusteet toimii, vaikka helsinkiläisenä olen katsellut viikon verran Hangon sääennustuksia.

Lopputulos - palautan Hangon sään Hankoon :D

Kaikesta huolimatta, oikein hyvää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa meille kaikille!

Viikon erikoiset lauseet

"Oletko sä käynyt ahtaajakoulun?", kysyy mies eräänä päivänä.
Loistan kuin tähti taivaalla.
Olen otettu.
Vihdoinkin ruokakassin pakkaustaitoani osataan arvostaa!

"Näytät hyvältä ilman paitaa." Näen sanat ja kävelen sujuvasti ohitse. Sitten alkaa naurattaa ja käännyn takaisin tallentamaan tilanteen.

Tiedän, ettei teksti ole minulle. Tai onko? Mieheni ei osaisi kirjailla noin kauniisti. Vai aliarvioinko siippaa. Hän tietää, että kuljen usein tätä kautta.

Toisaalta, parvekeremontin miehet ovat hilluneet ikkunan takana päiväkausia nostureiden kanssa. Voisikohan joku niistä osata käyttää noin hyvin neulaa ja lankaa? Toivon ettei asianlaita ole niin, mutta torpeedoinko samalla lauseen sisällön?

Olkoon! Päätän olla maailman parhain ahtaaja ja näyttää hyvältä ilman paitaa :D

Kuukauden kymmenen - elokuu

Sain vinkin Marikalta tähän postaukseen. Alkuperäinen idea on Salamatkustajan, joten kiitokset teille kummallekin ideasta. Olisi hienoa päästä blogin suhteen johonkin tasapainoon. Tässä ensimmäinen yritys kuukauden kymmenen ajatuksista:

Kuukauden ensimmäinen ajatus
On oikeasti kuukauden toisen päivän ensimmäinen ajatus:
Se meni suihkuun eikä sanonut mulle mitään!

Tämän kirjan aion lukea
Avasin kaikki lukot kirjastovarauksistani ja nyt mulle kilahtaa jatkuvalla syötöllä leffoja ja lukemista. Kotikirjaston Haltiaelämää jätettiin tylysti kesken ja olen korkannut teoksen: Naiset joita ajattelen öisin. Mia Kankimäen toinenkin kirja nimittäin odottaa jo hakua kirjastosta.

Työasia jonka aion saada valmiiksi
Julkaisu, joka olisi jo valmiina, ellei joku muu olisi tehnyt säätöjä ja muutoksia kertomatta minulle.

Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussakin
Muutan tämän kotiasiaksi, sillä meillä on yksi huone, jolle haluaisin tehdä jotain hauskaa. Siellä on rivissä lattialla kuusi taulua, joille toivoisin uutta kotia. Kukakohan haluaisi ne?

Lausahdus josta nyt saan energiaa arkeeni
Älä ajattele turhia, tartu toimeen.

Ruoka jota aion kokeilla
ainakin tämä linssicurry.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Olen haikaillut tätä asiaa jo vuosikaudet. Keväällä mies sitten yllätti minut ja kysyi lähdenkö mukaan tanssikurssille. Sanoin innoissani Kyllä (ja huusin mielessäni JESSSSSS!!!!). Ilmoittauduimme intensiiviselle kurssille. Puolitoista tuntia illassa, neljä iltaa viikossa kolmen viikon ajan. Ihanaa! Mahtavaa! Superia! ... Elokuun suunnittelu on ollut mullistavaa, sillä kaikkea muuta jännittävää on pitänyt siirtää tai jättää väliin. Ja sitten sähköpostiluukkuun kilahtaa viesti: Liian vähäisen ilmoittautumisen vuoksi perumme kurssin. Täh! Siis se melkein toteutui. Pistän asian uudelleen pitkän suunnitelman toivelistaan.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
En ole koskaan halunnut roudata tavaroita, laukkuja tms. edestakaisin. En varsinkaan työmatkalla. Mieluiten en kanna mitään, korkeintaan aivan pienen pientä laukkua. Nyt kuitenkin haluan kävellä kerran viikossa töistä kotiin. Kävely on sen verran pitkä, että siinä tulee hiki, enkä voi tehdä sitä työvaatteissani. Niinpä olen alkanut harjoitella repun ja kassin kantoa. Yök! Kävely on kuitenkin hyväksi. Jep!

Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Seuraavan soinnun oppiminen.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta
Se on jo aikuinen. Ihana aikuinen nuorimies. Mutta muistaisipa hän nautinnolliset hetket meidän kanssa, kavereiden kera ja itsekseen ollessaan. Pitäisi hauskaa ja silleen, nyt kun opinnot eivät vielä ole alkaneet.

Varjoon, suojaan, alta polttavan auringon

Helsingin keskustan ja Pasilan väliä on hauska kulkea. Aina sieltä löytyy kohta, jossa kuulee villin iloisen kiljunnan. Ääni tuo hymyn huulille, sillä tavalla jännästi. Se on Taiga, haluaisin mennä tuohon vempeleeseen ja samalla en haluaisi.

Eilen 

Matkalla Alppipuistoon kuuluu kiljahdus jos toinenkin. Teen tien mukaisia mutkia ja laskeudun alas nurmikentälle. Paikalla on jo hiukan ihmisiä, mutta kuten he, niin minäkin menen tänään (poikkeuksellisesti) kauas lavasta. 

Ensin katsotaan auringon sijainti, sitten puun latvojen antama suoja ja levitetään filtti tarkasti valitulle varjopaikalle. Kengät pois, hattu pois, aurinkolasit pois ja sitten levyksi viileää maata vasten.

Tässä puun alla on ihanaa lekotella. Katsoa kuinka valo leikkii lehdillä, luo valoja ja varjoja. Seurata mehiläisen pörinää, sen sukellusta tammenlehtien lomaan ja kohta taas takaisin esille. Välillä valkoinen lentokone leikkaa sinisen taivaan. Toisena hetkenä kiskot kolisevat kuin vanhassa elokuvassa junan matkatessa pohjoisen suuntaan.

Hiljainen puheensorina tuntuu mukavalta, barokkipiknik voi kohta alkaa. Sitten Fibon Pique Nique kokoonpano astelee lavalle ja tarjoilee meille kahden tunnin barokkikonsertin. Cembalo on viety syvälle lavan uumeniin, sillä aurinko ei ole sen paras ystävä. Ymmärrän, siltä minustakin on alkanut tuntua näin täysi-ikäisenä.

Nousen välillä istumaan. Tunnen kuinka siippa torkahtaa vieressäni. Huilu leikkii sävelillä, oboe vastaa. Ihmisiä tulee, ne siirtelevät penkkejä varjoon tai arpovat mistä löytyy paras nurmipaikka. Joillain on mukanaan riippumatot ja mietin, että ehkä ensikerralla meilläkin on. Vain yksi nainen on asettautunut miksauspöydän taakse auringon paisteeseen. Siellä hän istuu ja nauttii kesän kuumista säteistä. Pikkuruinen koiranpentu lepäilee penkin alla. Pikkutyttö hakee jäätelöä kioskilta. Joku toinen vettä paikalle tuodusta isosta vesiastiasta. Pyöräilijä näyttää jättävän matkansa kesken kaiken, hän kellauttaa pyöränsä kyljelleen ja siirtyy istumaan nurmelle kuin musiikin taikomana. Eräällä vanhemmalla rouvalla lukee paidan selkämyksessä isoilla kirjaimilla: I have nothing to wear. Huomaan, että on hänellä kuitenkin -sekä housut että pusero. Ai on sillä sandaalitkin.

Mies havahtuu, sen kahvihammasta kolottaa. Pieni tutkailu repussa auttaa ongelmaan ja hetken päästä pohdimme miten ihmeellisen hyvältä tavalliset leivät maistuvatkaan termoskahvin kanssa. Ulkona syömisessä on jotain erityisen nautinnollista. 

En tarvitsisi hermon muistutusta, mutta se kertoo olemassa olostaan. Niinpä keinahdan takaisin maata vasten. Siirrän katseeni korkealla taivaalla kiertäviin tervapääskyihin. Kriik, ne välillä laulavat minulle. Iiiik, huutavat Taigan kyydissä olevat. Poks, kuuluu jonkun avatessa kuohuvaa. Ääniä on maailmassa aivan mahdottoman paljon. 

Minä palaan orkesteriin. Leikkisät sormet cembalolla ja viulun kaunis sointi. Matka Ranskasta Italian kautta Puolaan ja Ruotsiin menee nopeasti. Kaksi tuntia kuin lentäen. Mehiläisenä, lentokoneena, putoilevina lehtinä tai siemeninä ja sävelinäkin.

Kyllä kuuma kesäpäivä voi olla suloinen :D

ps. tämä helle pistää todellakin pään pörisemään. Mistä lie ajasta ennen elämää (mutta jälkeen barokin), nousi tämäkin biisi mieleen. Täydellinen veto.

Nuori Fredi: Varjoon, suojaan

Aamuhetkiä kaupungissa

Pitäisikö kiirehtiä maanantaihin
Katson kelloa ja huomaan, että on aika lähteä asemalle. Pistän kengät jalkaan ja nappaan laukun mukaani. Ulko-ovella kuitenkin jokin havahduttaa minut ja katson uudestaan kelloon. Nyt on vaihdettava suuntaa nopeammalle reitille. Käännyn kannoillani 180 astetta, avaan takaportin ja astelen kohti raiteita. Hetkiseksi katoan ajatuksiini, otteeni herpaantuu ja sitten kuulen kiskojen muuttuneen äänen. Pitänee juosta. Eikun pitää juosta reippaammin, sillä juna tulee jo asemalle eikä se odottele ketään. Ei minuakaan ;-). Ehdin mukaan kyytiin ja mietin miten helpolta juoksuaskeleet tuntuivat. Herkullisilta. Ehkä vielä jonkun vuoden jonain päivänä...

Tiistaina muutosta ilmassa
Aamu ulkona on ihanan raikas. On hiljaista, lämmintä, vehreää ja kaunista. Kastanjapuun piikkipallot ovat vaaleanvihreät, eikä vielä tarvitse jännittää tippuvatko ne päähän, kun kuljen puun alitse. Olen kävellyt jo vähän aikaa kun tajuan, että täällähän tihuuttaa vettä. Jatkan matkaa ja kuulostelen tilannetta. Riittääkö huppu vai pitääkö avata sateenvarjo? Päätän vain nostaa hupun suojakseni. Taidan olla muuttumassa omituiseksi. Enkö olekaan enää sokerista?

Kevyttä keskiviikkoa
Kaupunki on entistä hiljaisempi. Liikennevaloissa odotamme kiltteinä vihreitä valoja, vaikka yhtään autoa ei näy suunnassa eikä toisessa. Letkeän kesäisen aamukävelyn jälkeen tulen työpaikalle ja jostain kumman syystä huomaan astuvani hissiin. Näytän sille kulkulupaa ja painan kerrosnappulan.

Katson näyttöä ja siihen tulee teksti: Overload

Haista nyt kukkanen, sanon ääneen. Jos nyt yhtenä aamuna ottaa hissin, niin ei tarvitse heti ruveta kettuilemaan. Tänne pitäisi tuon laatan mukaan mahtua 13 henkilöä tai 1000 kg. Hissi taitaa ymmärtää sanani, sillä se sulkee ovensa, sana poistuu näytöstä ja minut kuljetetaan hiljaisuuden vallitessa yläkertaan.

Torstaina torilla
Niissä samoissa liikennevaloissa ylitän tänäänkin suojatien ja katson ajotiellä odottavaa moottoripyöräpoliisia. Kohta on sen vuoro ja näen pyörän kaartavan edelläni kapealle kadulle. Ihailen kaverin kevyttä puikkelehtimista -miten helpolta se näyttääkään.  Kun tulen suurkirkolle avautuu edessäni erikoinen näkymä. Koko aukio on täynnä mustia autoja sekä kauniissa riveissä olevia moottoripyöriä poliiseineen. Kävelen tämän omituisen torikattauksen vieritse ja mietin, että jotkut tärkeät tyypit on kai tuotu aikaisin töihin. Ei kai ne kirkkoon kuitenkaan ole menneet.

Perjantaina paetaan paikalta 
Hiljainen aamu. Kotikadulla ei kulje ketään. Ylämäessä ei ristin sielua. Asemalla on sentään muutama muu paikalla. Helsingissä kuljen torin poikki. Tyhjää täynnä. Missä kaikki ovat?

Ehkä lomalla? Nukkumassa? Pitäisiköhän minunkin olla jossain muualla nyt?

Jeah

Viikon päivät hurahtavat vauhdilla. Huomasin jo maanantaina, että pitkä loma oli ollut pään tyhjentävä, sillä kutsuin työkaveriani väärällä etunimellä.

Kun lomalla ollessani taivalsin viikkoja parin vaatekerran, saippuapalan, kolmen rasvatuubin sekä petivaatteiden kanssa, huomasin jälleen kerran miten vähällä sitä ihminen tulee toimeen. Kun määrää on vähän ja mieli suuntautuu hiljaisuuteen, ympärillä olevat asiat kirkastuvat. Yksinkertainen elämä ei ole tylsää tai karua, se tuntuu tekevän asioista helpompia.

Tämä fiilis on kantanut minua vieläkin, mutta samalla vapauden tunne ja tai sen puute se saa minut miettimään mihin ylipäänsä haluan ottaa osaa. Tämä probleema korostautui eräänä aamuna näin:

Eräs kaveri, jonka tiedän pintapuolisesti, kytkeytyi minuun kävellessäni junalle. Ensimmäinen sana oli tervehdys, mutta sen jälkeen alkoi valitus. Ensimmäiseen ongelmaan totesin, että toivottavasti asia järjestyy. Toisessa kiukussa hän arvosteli työkaveriaan niin rumasti (en ollut koskaan kuullut sellaista nimitystä kenestäkään), että menin aivan mykäksi. Tämän jälkeen olinkin hiljaa pitkään, sillä valitus toisensa jälkeen narahti hänen suustaan. Juna tuli, menin istumaan, hän istui samaan loossiin. Sama viulun vingutus jatkui asemalle asti ja lopulta olin viettänyt parisen kymmentä minuuttia aikaani haluamalla poistua paikalta ja miettien, että onko minun pakko osallistua tällaiseen.

Minä ajattelen aika samoin kuin tuossa kuvassa sanotaan: In a world where you can be anything... be kind.

No minä olen yleensä ystävällinen. Mutta ystävällisyys menee metsään jos tuntee itsensä yliajetuksi. Minä en nimittäin halua olla kenenkään roska-astia, johon voi oksentaa kaikki elämän sulamattomat shitit. Haluan olla ystävällinen itseänikin kohtaan.

Pitänee siis harjoitella lause, jonka avulla voin poistua takavasemmalle, ja/tai opetella sanomaan oman totuuteni siten etten ole samalla kusipää.

Siinäpä onkin minulle pala purtavaksi. Puren sen kokonaan ja toivottavasti selviän ensikerralla ehjin nahoin ;-)

Mutta se siitä. Nyt ajattelin loihtia meille aamupalan talon aineksista. Tuoksutella kahvin houkuttelevaa aromia, puhdistaa mansikoista kannat ja siivutella niitä leivän päälle. Puraista mehevää tomaattia ja kurkkua, ja ehkä jotain muutakin. Sitten uusi päivä voi alkaa.

Oikein mahtavaa sunnuntaita sinulle. Jos on mahdollista, niin mene ulos, ole kiltti itsellesi ja tee jotain mistä pidät erityisen paljon :D

Viimeisiä viedään

Päivänä jolloin etelään saapuu sade me lähdemme länteen. Siellä aurinko paistaa ja tuuli puhaltaa pilvet ohitsemme.

Minulla on vain yksi pieni kassi mukanani ja perillä huomaan, että reissunaisen vähemmän-on-enemmän opit ovat menneet niin syvälle vereen, että olen jättänyt letkotteluvaatteet kotiin.

Mutta onneksi on bambut, ne jotka pelastivat minut reissulla. Siellä kävi nimittäin niin, että alkumatkasta laitoin suihkun jälkeen kauniin punaiset vapaa-ajan housut jalkaan ja istuin sängyn laidalle. Takamuksestani kuului Kräts ja suustani Apua! Katsoin ratkennutta kangasta ja tiesin, että jos olisin ollut 30 vuotta nuorempi, niin ehkä voisin näyttää pakarani vieraille, mutta nyt housut menivät roskikseen, rinkkani keveni 200 grammalla ja minun piti kehittää jotain muuta päälleni.

Varusteistani löytyi mustat bambupöksyt, jotka olin varannut kylmiä öitä varten. Nyt niistä tuli jokapäiväinen pelastajani, sillä kun ne sujautti jalkaan ja laittoi vaellushameen päälle näytin tuhat kertaa paremmalta kuin paljaspakarapöksyissä ;-)

Niinpä nyt kävelen kassilleni, näen siellä bambut, laitan ne jalkaan ja lähden pihamaalle.

Aurinko lämmittää, varsinkin kun talo suojaa meitä tuulelta. Paikka on kuin pieni pesä. Puinen penkki on mukava istua ja pöydällä on kaunis kukka. Maailma on hiljainen. Mies lukee ja niin minäkin alan. Monen sivun jälkeen kärpänen tulee kädelleni ja jään katsomaan sitä. Se sutii jalkojaan ja asettuu sitten paikoilleen. Minä nostan katseeni kohti puiden latvoja ja kirkasta taivasta. Lasken kirjan pois, sillä se ei tunnu kiinnostavan enää minua eikä kärpästäkään. Katselen mustiksi verhoiltuja kinttujani ja sitten miehen väritystä.

Kyllä sen värit on kivemmat.

Niin, pitäisikö elämässäni olla enemmän värejä? Pitäisikö maalata makuuhuoneen seinät kuten Rafael teki? Ehkä. Aloitan kuitenkin helpommasta. Lähden kahvin keittoon. Otan mansikat esiin sekä vuokraemännän hassun kultaisen lusikan.


 Heinäkuu ♥