Kymmenen hassua

Tiedän miten hiljaa oleminen vaikuttaa,
se tekee enemmän hiljaiseksi.
Ja senpä vuoksi päätin napata Tiialta kymmenen hassua kysymystä, koska ne saivat minut hereille eri tavalla kuin mitä muuten olen ollut tammikuussa.

Ja näin se menee:

1. Imetkö hiuksiasi?
Jotta tuollainen erikoinen tapaus onnistuisi, minun pitäisi kiskoa tai leikata hius irti päästäni ja laittaa se suuhun. Jotenkin ajatus tuntuu omituiselta, joten jätän kokeilematta tätä erikoista toimintoa.

2. Petaatko pedin joka aamu?
Meillä pedataan peti joka aamu ja olen aika varma, että se johtuu melkein pelkästään minusta ja petauspakkomielteestäni. Kun mies arkiaamuna siirtyy sängystä suihkuun käyn petaamassa sängyn. Mutta yleensä herään pimeään taloon ja lähdenkin sieltä ennen kuin siippa nousee sängystä. Noina päivinä jätän väliin. Voisi tuo mies vähän ihmetellä, jos petaisin hänet päiväpeiton alle ennen töihin lähtöäni, heh heh.

3. Mikä on suosikkilaulusi?
Tämä on todella epäreilu kysymys.
Ihan kuin voisi valita yhden... ei vaan voi!
Mutta sanon tänään: Young Americans.
Tai sanonkin: My baby just cares for me.
Ei kun: Let´s Misbehave.
Valitsen sittenkin: Maailma loppuu sun suudelmaan.

4. Mitä mietit, kun olet yksin autossa?
"Apua, olen joutunut yksin autoon!" No ei :D En varmaan mieti muuta kuin kohdetta jonne autolla pääsee.

5. Mikä keittiötarvike olisit?
Olisin teräskattila. Sellainen moninainen tyyppi, eli minua voi käyttää paistamiseen, muhennoksiin ja keittoihin. Olen aika joviaali ja ymmärrän monia kantoja, eli aineksina sisääni voi heittää kaikkea mahdollista. Minusta saa kyllä reaktion, jos oikein osuu kohdalle ja sekoittaa kunnolla pohjalta asti lastalla tai kauhalla. Minussa on kaikki maailman tunteet, minua on maustettu suolaisilla kyyneleillä, tulisella chilillä, maukkaalla hunajalla ja rehevillä yrteillä. Kattilasta voi syödä suoraan haarukalla tai lusikalla tai sitten siitä voi kauhoa lautaselle mitä haluaa. Olen siis kohtuullisen avoin, vaikka ehdottomasti olen myös sisäänpäin kääntynyt. Jos oikein haluan olla umpimielinen, niin laitan itselleni kannen päälle ja puhisen vain höyryä.

6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissaeläin, eli leijona. Kuva kertoo kaiken :D

7. Mitä teet, kun olet vihainen?
Olen yleensä vihainen vain itselleni, omalle toiminnalleni, toimimattomuudelleni, uskomukselleni, ahdistukselleni, osaamattomuudelleni tai harhoilleni. Parhaimmillani tuolloin sulkeudun jonnekin pieneen tilaan itkemään itsekseni.

Itselle vihastuminen voi tietysti ikävästi suuntautua kiukkuna johonkin toiseen ihmiseen tai asiaan. Tuolloin näytän rumalta, kiristän koko kroppani mutkalle, ääneni kohoaa ja artikuloin joko hyvin epäselvästi tai äärimmäisen korostavasti. Olen siis täysi pissapää.

8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?
Armoa ja lempeyttä. Uskoa, että asiat menevät parhain päin. Luottamusta itseen ja siihen, että teen oikeita asioita.

9. Millainen olet humalassa?
Ai siitä on kauan aikaa, sillä humalatila ei ole enää hyväksi kropalleni. Mutta valokuvat, jossa olen ollut aimovauhdissa todistavat tanssihetkiä, jossa veivailen itseäni ja tanssikaveria, ja naureskelen kovaan ääneen.

10. Käytätkö hajuvesiä?
Vain yhtä ja sitäkin rakkaudella. Suihkun jälkeen tupsautan navalleni kaksi suihkautusta sitä mitä Marilynkin käytti :)

Oppii ja ei sitten ikinä kuitenkaan

Opettelin aikuisena halaamisen,
tai nuorempana opin jo kavereiden halaamisen,
mutta aikuisena päätin oikein ottaa itseäni korvista kiinni ja
opetella halaamaan vanhempiani.

Tänään äitini kävi pistäytymässä ja hän eteisessä poislähtöä tehdessään yhtäkkiä levitti kätensä niiiin leveälle kuin pystyi. Sen nähdessäni alkoi sydämessäni läpättää ja hymyilyttää väkisinkin. Kyllä se on hauskan näköinen, kun se tietää, että nyt halataan :D

Touhusin äidin lähdön jälkeen sitä sun tätä. Olin tyytyväinen elämääni ja olooni. Päänsärky oli kadonnut jonnekin, olin soittanut kitaraa, siivoillut tietokoneesta turhia asioita pois ja nyt oli mielestäni aika kirjoittaa jotain järkevää maailmalle. Mutta sitä ennen... Niin, sitä ennen käväisen laittamassa pikaisesti pyykit kuivumaan.

Ja mitäs siellä pesukoneen uumenissa taas odottikaan. Sellainen pieni lumisade, joka peitti kaikki paikat. Katselin ympärilleni ja pyörittelin silmiäni kuin parempikin joogi. Miten on niin vaikea tarkistaa pyykkikoriin vaatteita laittaessa, ettei nenäliinoja ole missään housun tai neuleen taskussa? Miten ihmeessä tätä vielä tapahtuu? Ja onko se muka talon mies, jolta unohtuu? No ei ole! Se olen minä, se tyyppi joka muka tietää aina miten asiat tehdään oikein ;-)

Kun äiti ja isä oppivat noin vain vanhoilla päivillään halaamisen taidon, niin kaipa minäkin vielä jonain päivänä huomaan, että on kulunut vuosia siitä, kun olen pitänyt omaa kivaa lumisadeleikkiä kylppärissäni. Mutta se päivä ei ole tänään.

En viitsinyt kuvata lumisadetta. Sitä oli ennen televisiossa.
Samoihin aikoihin oli myös C-kasetit, nauhat ja kynät,
ja minä muistan miksi niin oli :D

Että tällaista tällä kertaa.
Ei tullut mitään kovin järkevää ;-)

Ihmeitä ja ihmetyksiä

Olen kellunut ilmapatjalla,
leijunut monta päivää,
hyräillyt samoja säveliä, vaikka joku on yrittänytkin saada erilaista korvamatoa soimaan päässäni.

Kaiken alkuna on vuoden viimeinen päivä, jolloin aamulla kävelemme Ateneumiin. Astelen suoraan yhden ja ainoan taulun eteen, sillä aavistelen näiden päivien olevan viimeinen mahdollisuus teoksen näkemiseen.

Annan silmieni kulkea pitkin viivoja, nähdä valon ja tummat varjot, eripainoiset kynän liikkeet ja Ellen Thesleffin kauniit nuoret kasvot.

Hei sinä sulotar! Upeaa nähdä sinut vielä näin livenä! Hyvää loppuelämää jos yhteinen matkamme oli nyt tässä...

Kun hyvästit on sanottu, kuljemme pyöröovesta ulos ja astelemme toisesta sisään ja suoraan ylimpään kerrokseen.

Kauan haaveiltu Ragnar Kjartanssonin The Visitors teos Kiasmassa on nyt ympärillämme. Teoksessa esitetään yhtä kappaletta ison kartanon eri huoneissa samanaikaisesti. Jokainen solisti on kuvattuna erikseen ja heijastettuna omalle kankaalleen.

Sävelet kulkevat ja soljuvat joka puolelta, kun istahdamme penkille ja olemme vain. Osumme juuri sopivasti edellisen videotaltioinnin loppuun, joten hetken kuluttua kaikki yhdeksän kangasta mustenevat vain syttyäkseen kohta uudestaan.

Vietämme rielun tunnin paikallamme. Olen niin vaikuttunut ja haltioissani, että tiedän tulevani tänne uudestaan. Ja kun vuoden kolmas päivä on aamussa, me molemmat palaamme Kiasmaan. Kuuntelemme esityksen kahteen kertaan, enkä edelleenkään näytä saavan tarpeekseni. Kjartanssonin teos on todella vetoavaa ja niin lohdullista. Uskomattoman koskettavaa ja ihmeellisen vahvistavaa.

Ragnar Kjartansson: The Visitors https://youtu.be/p3b7U5NS6e8

Nyt kun koneellani soi taustalla kyseinen esitys, ihokarvani nousevat pystyyn, keinun huomaamattani tuolillani. En kertakaikkiaan pysy paikallani, sillä tunteet kantavat ja painavat minua suuntaan ja toiseen.

Jos millään ehdit, ota hetki aikaa ihmettelylle. Se avartaa sinua sisältäpäin ja tekee kokonaisvaltaisesti hyvää.

Matkaa esimerkiksi Kiasmaan, jätä takkisi narikkaan, nouse viidenteen kerrokseen ja anna itsellesi tunti aikaa ihmetellä taitavia muusikkoja, suloisen rähjäisiä huoneita, syviä tunteita ja säveliä, jotka jäävät mieleesi ehkä loppuiäksesi...

Milloinkaan ei kannata unohtaa maailman kauneutta ja ihmeellisyyttä.