Tuoksuu... atshii... kesältä

Sain herätyksen sunnuntaina, kun näin tervapääskyt taivaalla. Ne ovat taas täällä. Ja se tarkoittaa minulle, että kesä on tullut!

Jotain erityistä tapahtuu sisälläni, kun näen nuo vauhdilla lentävät linnut ja kuulen suloisen kriik kriik -huudon. Se on jotain epätavallisen rakasta, aivan kuin olisin tullut kotiin - vaikka enhän minä minnekään ole siirtynyt, vaan nuo linnut. Sielulintuja, sanoo mieheni. En tiedä, mutta kyllä minä nyt tajusin, että olen aivan vaiheessa.

Ei kai se ihme ole, sillä omituinen symbioosi on ollut vallalla reilut kymmenen viikkoa. Elo on kaventunut pikkuhiljaa ja tiedän kohta olevani kuin kärpäsen surina, jollen ala ilmaantua muiden luokse.

No jotain sentään olen saanut aikaiseksi. Pääsiäisestä asti olen kävellyt viikottain sellaisia pidempiä irtiottoja, kolmesta neljään tuntiin kerrallaan. Tietysti mukana on teetä ja pientä suolaista, jotta voin nautiskella taukopaikassa hetkisen, mutta pääosin olen vain kävellyt metsässä tai luonnon siimeksessä.

Viime viikonloppuna poikkesin asfalttiteille. Hiukan hämmästyin ja mietin, että olenko ollut liian pitkään eristyksissä, kun jalankulkijat ovat muuttaneet muotoaan katumerkeissä ;-)

Mutta ei, vielä ollaan maan kamaralla, kukaan ei sohi minua valomiekalla tai ahdistele dystooppisessa maailmankaikkeudessa. Minä voin vielä kerätä ilman isoveljen valvovaa silmää voikukkia ja nokkosia, kunhan en poimi koronaa. Voin myös aivastella mielin määrin hihaani, sillä siitepölyallergia pysyy sitkeästi vain minussa ja minä pysyn kaukana muista ihmisistä.

Aivasteluni ei taida olla ainoa asia, miksi muiden kannattaa karttaa minua. Olen alkanut näyttää aika tapaukselta. Ripsiväriä olen käyttänyt ehkä neljästi ja huulipunaa kerran. Enää en itse pelästy, kun katsahdan peiliin. Silti mietin, että pitäisikö olla huolissaan...

Aurinkoiset päivät ja säännöllinen ulkoilu on varmasti vaikuttanut siihen, ettei mua enää ärsytä tämä omituinen elo samalla tavalla kuin vielä maalis-huhtikuussa. Kaikki kevään ja kesän suunnitelmat on murrettu muiden toimista, niin että olen joutunut antautumaan täysin. Ja kun nostin kädet pystyyn ja päätin vain hengittää syvään, alkoi helpottaa. (Hengitysharjoitukset saattoi myös auttaa siihen infernaaliseen hermosärkyynkin, joka piinasi minua vielä kuukausi sitten.)

Elämä on muuttunut sellaiseksi pienimuotoiseksi kuvioksi. Makkari-vessa-eteinen-ulos-sisään-keittiö-työhuone-keittiö-vessa-työhuone-keittiö-eteinen-ulos-sisään-olkkari-vessa-makkari.

Jos tätä jatkuu loppuvuoden, niin alan olla mestari ainakin napani ympäri pyörimisessä, säästämisessä, pukeutumisen tylsyydessä, haaveilemisessa ja pilvien tuijottelussa.

Kehittyykö ihminen? Ja mihin suuntaan?

Tästä on varmaan hyvä jatkaa, kun ei muutakaan voi ;-)

Pidetään lippu korkealla ♥♥♥

Jaksaa jaksaa

Ray Dalio on kuulema todennut: Jos et katso taaksepäin ja ajattele "Vau, miten tyhmä olinkaan vuosi sitten", et luultavasti ole oppinut paljonkaan viimeisen vuoden aikana.

Älä hylkää pirun hyvää asiaa
Jep, tiedän oppineeni viime vuonna. Ja tänä vuonnakin on tyhmyyskoe taas testattu.

Tajusin että korona meinasi viedä naista, mutta lopulta kiskaisin härkää sarvista. Ei kun naista kädestä, ja palasin perusjuurille. Olin kotona työskentelyn myötä jättänyt arkipäiviini kuuluneen kiitollisuudenpäiväkirjan kirjoittamisen viikoiksi - syytä en tiedä, mutta idea on mätä. Minä niin helposti hukkaan uskon ja luoton, jos en kirjoita hyviä asioita ylös. Olen testannut kirjoittamattomuutta muutaman kerran ja lopulta tajunnut pyörittäväni ajatuksissani vain huolia. Eli nostan kynän taas käteen ja rustailen hyviä asioita paperille.

Näe pidemmälle
Joillain ei nyt ole. Joillain se on nyt tauolla. Mutta minulla sen määrä ei lopu. Töiden nimittäin. Myönnän että tekee mieli välillä narista, muttei se ole kai sallittua. Lomaan on kolmisen kuukautta. Toivon, etten hajoa sitä ennen. Mutta minulla on. Sisäsiistiä ja vaaratonta. Sen voi kirjoittaa ylös, huomennakin.

Mene eteenpäin vai kasva pidemmäksi
Mulla ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen näin pitkiä hiuksia. Joskus nuorena oli sellainen kaunis siili, myöhemmin pitkät kiharat. Ja kun suhde oli karikolla, menin kampaajalle ja sanoin, että laitatko mut täysin uusiksi. Kampaaja teki parisen tuntia työtä ja taikoi minut. Sen seurauksena minä erosin ja annoin mahdollisuuden tälle nykyiselle.

Joskus pieni muutos on isoin mahdollinen eteenpäin vievä voima. Sen taikurikampaajan leikkaamalla mallilla olen elellyt kuuden viikon kampaajavälein koronan tuloon asti. Nyt olen 10 viikkoa liian pitkä. Tuntuu omituiselta. Ne kasvaa vaikken tee mitään.

Eikä tunnu missään
Punnertanutkin olen. Monta kertaa päivässä. Ihan vaan sen vuoksi, ettei päänsärky helpota. Sitä se sähköpöydättömyys aiheuttaa - sähkötuoli varmaan auttaisi asiaan ;-)

näin mentiin 90-luvulla (U Can't Touch This)

Olen kokeillut myös TV:n jumppahetkiä. Areenan kotijumppaa hiphopin tahtiin. Se meni kuitenkin hihittelyksi, kun oletin pääseväni 90-luvun CityJam tuntien tunnelmaan.

Oletuksethan ei toimi. Eihän.

Meidän tunnilla oli silloin yksi ohjaaja. Se oli mieletön ja ihmeellinen. Se katseli musiikkivideot ja teki niiden mukaan koreografiat. Ja se huusi aina:
"Jaksaa Jaksaa!"
"Eikä tunnu missään!"

Samalla naisen jalka nousi ylemmäs, nopeammin ja kevyemmin kuin kenenkään. Ja me muut pinnistimme itsemme äärirajoille.

No jos ihan totta puhutaan, niin en enää pysyisi sen ohjaajan perässä. Sen sijaan palaan perusasioihin ja teen parit lisäpunnerrukset. Ja jos oikein innostun, niin pistän MC Hammerin uudestaan soimaan ja hillun kunnes nikamat pysäyttää liikkeen ;-)

Ja kuten huomaat, tässä ei ollut päätä eikä häntää. Mutta siitäkin huolimatta: Oikein hyvää sunnuntaita! Oikein hyvää :D

Koti numeroina

Marjaanan ja Helmin innoittamana päätin katsella miltä koti näyttää numeroina. Idea on ilmeisesti pyörinyt pitkään maailmalla ja kenties hyvinkin erilaisena, kuin mitä itse ajattelen.

Suomalaisessa kodissa on joidenkin tutkimusten mukaan noin 50 000 tavaraa. The Minimalists -kavereiden mukaan amerikkalaiskodissa taas noin 350 000 tavaraa. Keskimäärin. Jep jep, siinäpä onkin ajattelemisen aihetta kerrakseen :D

Ihan näin vaan hassuttelun merkeissä (mutta kuitenkin tosissaan) koti numeroina menee meillä näin:

0 magneettia jääkaapissa
1 punainen sohva
1 kannettava C-kasettisoitin

2 levysoitinta
2 isoa aarrekarttaa
2 hedelmäkulhoa

3 pöytää
3 torkkupeittoa, joista
yhtä käytän minä,
toista nuorimies vieraillessaan ja
kolmas toimii aamujooga/hengitysharjoitusalustana

4 patsasta; 3 egyptiläistä ja 1 kreikkalainen
4 matalaa kirjakaappia, joista 1 on kylläkin kirjakaruselli

5 tietokonetta (joista 2 etävierailijoita)
6 peiliä
7 tuolia
8 valokuvaa kehyksissä

9 elävää ja kovasta käsittelystä selviävää viherkasvia
11 basilikan taimea
11 optista vehjettä; 6 kameraa, 4 kiikaria, 1 kaukoputki

12 shamppanjalasia (0 pulloa shampanjaa, kuohuviiniä tai kuusenkerkkäkuohuvaa)
16 lasinalusta

33 lautapeliä tai peliä
118 maalausta (joista 112 on pinottuna kaappiin)
122 tussia ja värikynää
172 vinyyliä

kirjoja enemmän kuin vinyylejä
sitäkin enemmän pölyhiukkasia
valokuvat (mukaanlukien digitaaliset) kenties voittaa pölyhiukkasten määrän
ja toivottavasti niitäkin enemmän talosta löytyy rakkausatomeja

sillä kuten sanonta kuuluu
Love People and Use Things, because the opposite never works

* * *

Tässä kodissa asuu tällä hetkellä kaksi aikuista. He ovat hengitelleet samaa ilmaa (kauppa ja kävelylenkit mukaanluettuna) nyt 8 viikkoa.
"Ja tilanne näyttää jatkuvan ainakin kuutisentoistaviikkoa", totesi esimies torstaina.

Huh huh!
Ei kai tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan.

Skool sille!
Ai niin... se kuohuva onkin loppu ;-)