Sitä mieli tekee mitä ei saa

- Sitten viikkoon et saa syödä hedelmiä, marjoja, vihanneksia tai siemeniä.
- Niin, että mitä! En saa syödä?
- Ei mitään siemeniä, eikä hedelmiä, marjoja tai vihanneksia, joissa on siemeniä.

Menen aika mykäksi, mutta uskon kun kerran käsketään. Niinpä olen edesmenneen viikon ollut kuin orpo urpo. Tuntuu, että palaan jonnekin hamaan maailmaan etsiessäni höttöleipää. Tai laitan tomaatin sivuun ja kurkusta kaivan sen mehukkaimman keskiosan pois. Ei kiiwiä, mutta päärynää keskikohtaa kiertäen. Ja mä haluan kaikkea mitä en saa.

Mitä lähemmäs tähystyspäivä tulee sitä enemmän kieltoja ilmaantuu: Ei kovin kuitupitoista. Nyt vain kevyttä. Tästä lähtien ei kiinteää ollenkaan, ja lopulta jugurttikin on pannassa.

Vain yksi innostava ajatus ilmaantuu mieleen: Jos tämä toimii, niin voisin repäistä jatkoksi nestepaaston. Eipähän olisi mitään kuona-aineita kehossa jäljellä.

Sitten... On aika juoda litra purista-kaikki-ainekset-sisuksistasi-ulos -lientä. Nieleskelen. Ensituntuma on aika ok, mutta kun olen vetäissyt ensimmäisen lasin kitaani, ja tiedän niitä olevan vielä neljä jäljellä, alan kutistua henkisesti.

Tiedät mitä sen litran juomisen jälkeen tapahtuu. Ei puhuta siitä. Sen lisäksi minä ohjeen mukaan kiskon lisää nestettä: 2 lasia mansikkamehua, 1 mukin lihalientä, 3 mukia lakritsiteetä ja 3 mukia kamomillateetä. Lopulta huomaan valuneeni sohvalta puoliksi lattialle (?matkalla vessaan?) ja olen varma, että jos hengitän syvään sisään, niin maailma räjähtää...

Tulee yö ja aamu saa. Kello viideltä nousen juomaan taas litran juo-tai-itket-ja-juot-sitruuna-ällö-ällö-ällö-juomaa. Puolen tunnin jälkeen kyyneleet (vai juoma) kostuttavat silmiäni, mutta se mömmö on vedetty sisuksiin. Ja ihan kuin ei olisi muutakaan tekemistä, kiskaisen litran teetä kaupanpäälle.

Luojan kiitos, että mies lupaa viedä minut lääkärille. En tiedä kuinka muuten selviäisin liikkeelle. Yhtä onnellinen olen, kun hän hakee minut pois. Mies katsoo mua kuljettajan paikalla ja kallistaa päätään kun nousen kyytiin.
- Otitko sä esilääkitystä?
- No en tosiaankaan, vastaan.
- Mä luulin, että otit, kun sain tän sun viestin: "Mä oon yäsdäuökona ennen tisteystä"

Tuijotan viestiä ja ähkin että tuohan on ihan selvästi: mä oon tässä ulkona ennen risteystä

Mies päättää viedä mut ensin syömään ja sitten kotiin. Ja sitten mä päätän, etten mä mitään nestepaastoa aloita. Tässä oli täystyhjennystä ihan tarpeeksi seuraavien vuosienkin edestä ;-)

No, nyt olen palannut sallittuihin aineksiin. Olen syönyt siemenellisen tomaatin (ostin 10 jättimäistä sellaista, maksoivat yhteensä 1,01e) ja heti päälle ison palan kurkkua siemenineen. Ja huomenna suuntaan mansikkamaalle haalimaan järjettömän määrän siemenellisiä mansikoita ja pistän niitä suuhuni niin paljon, että alkaa naurattaa!

Lauantaina lomalle Kreikkaan

Ajatella, me laskeudutaan Haniaan 5 minuutin päästä!

Niinhän me laskeuduttaisiin, jos paria mutkaa ei olisi tullut matkaan. Sen sijaan, että jäisimme itkemään lentokentän laidalle, päätämme järjestää ystäväperheen kanssa heti matkan alkuun ole-kuin-olisit-kuitenkin -päivän.

Aurinko paistaa lähes tavanomaisen kuumasti.  Rouva O:n upean lierihatun reuna keinahtelee hänen esitellessään villan muutoksia. Terassituolit on uusittu. Ja katsos, pihan ruokapöytäkin on erilainen kuin viime reissulla. Uima-allas on laitettu remonttiin, sen tilalla on tänä vuonna tarjolla vastaleikattua nurmea.

Laseihin kaadetaan kylmää retsinaa ja näin tämä iloinen jälleennäkeminen voi alkaa. Koska ulkomailla sää on aina suotuisa, olemme tänäänkin lähes koko päivän ulkona - turvavälit tietenkin muistaen. Poikkeuksellisesti nyt reissullamme on mukana koirat, jotka unohtavat koronan ja tulevat iholle häntää heilutellen ja rapsutuksia toivoen.

Alkudrinkkien jälkeen keittiö loihtii taivaallisen maukkaat kreikkalaiset salaatit. Paikalle on roudattu kilokaupalla suomalaista tomaattia, kurkkua, vihreää paprikaa. Kaikki tarjotaan isoksi paloiksi lohkottuna. Punasipuli sentään on ohuina suikaleina, makeana niin kuin täällä päin aina on. Päälle on aseteltu vielä tummia kivellisiä kalamata oliiveja, valtava pala fetajuustoa, oregaanoa sekä tietysti Kreetalaista oliiviöljyä. Lisukkeeksi tsazikia, valkosipulileipää ja olutta kaipaaville Mythosta.

Ruoka maistuu niinkuin aito ruoka vain voi. Huokaamme onnesta kuin parhaatkin lomalaiset ja kohta huomaan, että rouva O. on käynyt vaihtamassa toisen kesämekon päälleen (ja mietin miten vähän pakkasinkaan matkalaukkuuni vaatteita).

Siirrymme hetkeksi varjoon. Minäkin otan ison vihreän aurinkohattuni päästä ja annan 14 viikkoa ylipitkien hiusteni heilua kuin shampoomainoksessa konsanaan.

Koska matkaan on aina kuulunut tiukkoja kilpailuja, vetää rouva O. tänään meille tietovisan Kreikan -matkoistamme kautta aikojen. Yllättäen minä voitan kisan, mutta unohdan kokonaan kysyä mikä mahtaa olla palkinto.

Toinen kisa onkin jo sen verran kinkkisempi, että jään kuivakkaasti jälkeen kärkisijoista, mutten ehdi harmitella sitä, sillä seuraavaksi nälkä on taas iskenyt meihin ja päätämme tilata paikallisesta ravintolasta kaikille pork souvlakit. Niin, sitä se kaiho tekee, että tällainen lihasta luopunutkin päättää repäistä ihan vaan muistojen vuoksi. Tunnin kuluttua keittiö tuo ruuat pöytään ja pian huomaan, että olen tyhjentänyt lautasellisen lämmintä lihavarrasta lisukkeineen.

Koska matkoilla emme koskaan harmittele tehtyjä tyhmyyksiä, vaan otamme kaiken rennosti turvaväli-etäyläfemmoilla häpeät nollaten, kerron aamuisesta valmistautumisestani. Se kävin näin: katselin eteisessä miestä, joka tuijotteli hiljaa ja pitkään aurinkovoidepulloa.
Mitä sä nyt ihmettelet? kysyin.
Että mistä suunnasta se voide oikein tulee, vastaa mies.
Naureskelin hänelle ja kävin auttamassa voiteen levittämisessä. Sitten olikin minun vuoroni. Suihkuttelin voidetta jaloille ja levitin sen. Seuraavaksi kädet. Vasen käsivarsi meni hienosti, mutta sitten vaihdoin kättä ja yhtäkkiä ruiskautinkin voidetta suoraan silmään. Että ketä täällä oikein pitää ohjailla? Ei se mies mikään kummallinen otus sitten ollutkaan.

Naureskeltiin siinä minulle ja monille vanhoille tapahtumille. Vaihdeltiin paikkaa auringon säteiden mukaan. Ihmeteltiin kuinka merituuli osuu niin kaukaa tänne villaan. Eihän reissuilla ennen näin kovaa tuullut? Rouva O. käy vaihtamassa karderoobinsa (jumankauta se on hyvin varustautunut!) ja minäkin vaihdan mukavat roosan väriset kesähousut jalkaani.

Loma jatkuu... Iltakahvit keitetään, tarjotaan sen kanssa makoisaa baklavaa ja jos vielä viini maistuu, niin sellaistakin on tarjolla.

Ja kun ilta saa ja tuhkimoiden aika koittaa, me toteamme, että meidän on palattava Kreetalta kotiin. Niin minä otan koiralta tennarini pois ja laitan ne jalkaani. Mahat täynnä herkkuja ja sielu täynnä iloista yhdessäoloa me palaamme arkeen.

Jos hyvin käy, niin ehkä taas ensikesänä matkaamme Kreikkaan. Toivottavasti silloin illalla laulaa kaskaat ja villa on yhtä hehkeä ja romanttinen kuin aiemminkin :)

Lidlissä on kuulema Kreikka-päivät. 

Taidan hakea sieltä loppuviikon ruuat ;-)

Voisin keventää kesään

Mies laittaa kesäshortsit kävelylle. Sillä on kauniit jalat, mietin, ja vanhasta tottumuksesta kiskon pitkälahkeisia jalkaani. Puolisen tuntia sujuu mukavasti, maailma lepää kesäkuussa. Aurinko porottaa kuumasti kohti ja polttaa mustien housujeni pintaa. Minä sulan.

Katson miehen keltaisia housuja. Ne on hauskat. Miten tylyt ja tylsät mun housut on. Ja miten hiton kuumat. Kyllä mun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja sheivata sääret? Ihan oikeesti! Kyllä nyt täytyy siirtyä kesäaikaan. Hameeseen, muistatkos nainen miten kivalta tuntuu olla hameessa kesällä.

Tulen kotiin. Menen suihkuun. Ensin lämpimään, sitten astun sivuun vain nostaakseni lämpötilan hyytäväksi ja hivuttaudun lopuksi jäätävään syleilyyn. Uskomaton hekuma, joka syntyy tuosta lämpötilan nostosta saa mieleni kirkkaaksi, energian virtaamaan ja varpaat niin soikeaksi, että kaikki maailman murheet unohtuvat ja lähden myöhäiseen lounaan tekoon.

Yllättäen ruuan jälkeen ei iskekään kooma. Istahdan lauantain kunniaksi alas ja matkaan kotisohvallani Hercule Poirotin seurassa Nizzan ihaniin maisemiin. Kauniiseen isoon kivitaloon, tanssin pyörteeseen, iloiseen puheen sorinaan, juomalasien kilinään ja murhan selvittämiseen. Miten raikkaalta tuo vanhan ajan maailma näyttääkään. Ollapa joskus kuukausi kaupalla jossain tuollaisessa paikassa, antaa merituulen heiluttaa keveitä helmoja, olla osa kauniita ja rohkeita...

"Eikö täällä saa kahvia", kuuluu talosta vaimea huuto. Se saa minut nauramaan, sillä kahvia kuluu nykyään hirveä määrä ja lause lentää pitkin poikin kotia milloin kenenkin huudahtamana. Suljen murhatarinan, laitan kardemummaa kahvinpurujen päälle ja siirryn parvekkeelle pienen pyöreän metallipöydän ääreen.

Sade on lakannut. Ilma on raikas, vihreys kuin tuubista juuri puserrettu. Aurinko pilkistelee ensin vain varovasti. Koska olen herkkähipiäinen, haen pitkähihaisen päälleni. Sitten tuulet puhaltavat pilvet pois ja säteet kuumottavat. Kiskon neuleen päältäni. Juon toisen kahvikupillisen kuumaa ja tunnen kuinka mustat housuni alkavat taas sulaa päälleni.

Miten lyhyt muisti ihmisellä on, mietin. Pitikö mun ajaa suihkun jälkeen nämä sääret?