Lähdettiin Tampereelle. Muistelin, että viime kerralla kun kahdestaan oltiin täällä oli hyytävän kylmä ja niin on nytkin! Mietin yrittääkö kaupunki kertoa minulle jotain, mutta kuulema kotonakin puhaltaa jäätävä pohjoistuuli.
Jottei viima puistattaisi vain ulkosalla, käy hotellihuoneessakin ilmastointi niin että korvissa soi. Menen alas respaan kysymään voiko sitä säätää. "Ei voi, mutta pyydämme huoltomiestä käymään." Päätän luottaa ihmeeseen ja totean, että käymme sillä aikaa kaupungilla.
Pellas Café on täpösen täynnä, mutta ehkä juuri sen vuoksi lämmin. Pieni ikkunapöytä vapautuu sopivasti ja siinä on mukava katsella kuinka ratikat suihkivat oikealle ja vasemmalle (ehkä myös länteen ja itään). Joku kylmäverinen kävelee shortsit jalassa, mutta suurin osa on jo toppatakeissa ja huivit monta kierrosta kiedottuna korvia myöten.
Ja kun usko sisäiseen lämpöön on palautunut lähdemme ulos kohti Tallipihaa. Alue näyttää mukavasti tulevalta kurpitsajuhlalta. Putiikkien edustoilla on kauniita asetelmia ja valonauhoja kieppuu siellä täällä.
Ehkä oli järkevää käydä ensin kahvilla ja Brita-kakulla, sillä kun menemme Tallipihan suklaakauppaan meillä ei järki katoa heti ulko-ovella. Yllättäen mieli ei teekään suklaata. Sen sijaan näen yhden houkuttelevan salmiakkipussin. Ja siippakin ostaa vain kovia salmiakkikarkkeja.
Pitäisiköhän olla huolissaan?
Illalla nälkä kuitenkin iskee. Tiedämme pari hyvää ruokapaikkaa ja menemme syömään erinomaiseksi todettuun Muusaan.
Ah miten taivaallisen hyvää onkaan Kukkakaali Bang Bang! Niin, arvelen, että joku saattaa ihmetellä että "kukkakaalia?!?!" Mitä se nyt horisee? Mutta käypä kokeilemassa. Sitten tiedät, miksi niin kovasti haluaisin saada itselleni tuon reseptin. Paukuttelisin kotona aika monta kertaa talven aikana bang bang -henkseleitäni ja olisin onnellinen.
Masut täynnä päätämme vielä lähteä kävelylle rantaan. Katselemme kuinka Särkäniemen valot heijastuvat veden pintaan ja taustalla kuuluu kiljahteluja ja kirkaisuja.
Ehkä melkein tekisi mieli mennä mukaan, mutta kylmyys ei houkuttele ollenkaan. Siksipä kävelemmekin Milavidan mäelle ja laskeudumme sieltä syksyn lehtiä kahisutellen alas.
Aamulla huoneessa taas puhaltaa. Minunkin mieleni tekee vähän vinkua, mutta päätän mennä mieluummin aamiaiselle. Sen jälkeen lähdemme ulos.
Koska Milavidassa on häänäyttely, annan siipalle armoa ja jätämme sen väliin ;-)
Sen sijaan kävelemme Sara Hildénin taidemuseoon katsomaan Etelä-Korealaisen Lee Bulin näyttelyä.
Lee Bul tekee kantaaottavia teoksia ja käsittelee niissä kauneutta, sen rappiota ja hajoamista. Hän kasvoi toisinajattelijoiden lapsena Korean poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten myrskyisinä vuosina ja tämä näkyy teoksissa. Olisi ollut kiva nähdä enemmän Bulin cybertaidetta, mutta näitä töitä näyttelyssä oli vähemmän.
Täytyy todeta, että ääniopastus pelasti näyttelykäyntini. En olisi saanut teoksista irti paljoakaan ilman lisäinfoa taiteilijasta tai mistä aiheista ja millä tavalla hän asioita käsittelee.
Näsineula tönöttää aivan museon vieressä ja sinnehän on tietysti mentävä. Katselen alapuolelleni ja mietin, että on harmi, kun Sara Hildénin taidemuseon maat menevät huvipuiston käyttöön. Sitten nostan katseen ylemmäs, unohdan harmitukset ja jään ihailemaan maisemaa. Voi veljet, miten kaunis syksy täällä on. Vaikka on pilvistä ja kylmää, niin siltikin keltaiset ja vihreät puut näyttävät kuin paletin kirkkailta maaliläiskiltä.
Näsineulan hissin musa- ja valoshow aiheutti meissä hilpeyttä ylöstullessa ja alas matkatessa villiinnymme jo yökerhomaiseen menoon. Suosittelen käymään, vaikka disco kestää vain muutaman sekunnin :D
Päivän aikana käymme kahdesti syömässä. Ensin lounaalla kasvisravintola Gopalissa. Erinomaista ruokaa, joka maksetaan painon mukaan. Minun annokseni maksoi 8e, mutta isokokoinen mies maksaa ruuasta varmaan enemmän kuin lounasedun verran. Tämän paikan laitan muistiin tulevia käyntejä varten.
Illallisen syömme tutussa libanonilaisessa Zeytuun ravintolassa. Tännekin kannattaa varata pöytä, sillä paikka on pikkuruinen. Ruoka on maukasta ja ainakin minulle Meze-lautasen annos on tuhti kooltaan. Jos kaipaat ruuan kanssa viiniä, niin tämä paikka ei ole sinulle.
Iltaviihteeksi menemme nauttimaan runoraadista Ravintola Kiveen. Muistatko sellaista tv-ohjelmaa kuin Runoraati? Vaikka tilaisuuden alkuun on vielä puoli tuntia, on talo niin täynnä, että saamme viimeiset kaksi tuolia itsellemme. En tiedä onko hyvä vai huono asia, että vakioraatilaiset ovat tänään poissa, mutta nopeasti totean, että sijaisena oleva filosofi Mikko Lahtinen on todella maino tyyppi. Jos ei muuta, niin yleissivistys laajenee häntä kuunnellessa :D
Mikäli runoraati kiinnostaa, niin niitä järjestetään kuukausittain Tampereella. Tilaisuudet on maksuttomia, eli astelet vain paikalle ja jos kurkkua kuivaa niin hae tiskiltä juotavaa. Saat kuunnella uusia ja vanhoja runoja, kertoa oman mielipiteesi niistä jos huvittaa ja jopa lopuksi jopa loistaa, jos tiedät kuka runon on kirjoittanut. Minä en tiennyt yhtään kuudesta runoilijasta, muttei se menoa haitannut.
Päivällä kävinkin jo toteamassa hotellin respassa, että huoneessa on taas puhuri. Saimme toisen huoneen, jossa yö sujuu ilman ajatusta kaulaliinasta ja piposta ;-)
Seuraavana aamuna molemmat on kuitenkin tarpeen, sillä ulkona lämpötila on nollassa ja tuulee edelleen pohjoisesta. Eli kaikki vaatteet päälle ja ulos.
Autotallissa suustani pääsee "Oooh!" Tuollainen karkki olisi varmasti kiva.
Mennään kuitenkin omaan autoon ja suhataan Pispalaan. On ihana kävellä mäkisiä katuja ylös ja alas, tällaista ei kotona ole lainkaan. Käymme kävelemässä myös Pispalan harjulla.
Harjulla on paraatipaikalla kahvila, jonka erkkerissä on monelta vuodelta Paras Tamperelainen kahvila -tauluja. Katselen niitä miehen ollessa jonottamassa ja päätän kuitenkin maistaa munkkia, vaikken niistä pidäkään.
Munkissa on tarpeeksi sokeria päällä. Niin paljon, että kukaan ei olisi pystynyt syömään sitä nuolematta välillä huuliaan. Ei ollut rasvainen, eikä tunkkainen, ei liian painava, eikä liian mitään. Kertakaikkiaan mainio munkki, jonka voimalla jaksan mennä hissillä Pispalan torniin. Hissi notkahtelee kummasti ylösmennessä ja seinässä on kyltti: Hississä ei saa hyppiä. Hyppiminen pysäyttää hissin. Mietin, että kyltti aiheuttaa itsessäni ennemminkin ajatuksen pomppimiseen kuin sen välttämiseen. Päätän kuitenkin olla järkevä ja käyttäydyn asiallisesti.
Kyllä nyt tuli pitkä postaus, mutta sellaista se välillä on...