Marraskuun selätys - taistelu tuplatäkin kanssa

Marraskuun kymmenes

Suuntaamme aamukävelyn rantaa pitkin itään ja päädymme umpikujaan, eli uimapaikkaan. Täällä hiekkarantojen sijaan on betonitasanteita, joissa paikalliset ottavat aurinkoa ja pulahtavat mereen. Aallot puskevat pään kokoisiin pyöreisiin rantakiviin, ne liikahtelevat veden voimasta ja ääni kuulostaa siltä kun pesisi kiviä (joo, teen sitä silloin tällöin). Ylhäältä tasanteelta on tehty 45 asteen kulmaan betoniluiska veteen ja sitä pitkin mummelit ja papat harjoittavat uimaan menoa. 

Ensin neljä miestä yrittävät könytä ehjin nahoin ylös merestä ja kun he ovat ”turvassa” laskeutuu nainen luiskan alaosaan. Vesi kastelee nilkat, nainen tekee ristin merkin ja aloittaa hitaan etenemisen. Minua naurattaa tuo ristin merkki, muttei kovin kauaa. Kun naisen polvet peittyvät veteen, hän sukeltaa pääsemättä kuitenkaan tarpeeksi kauas rannasta. Aallot kieputtavat naista edes takaisin, lopulta niin, että hän liukuu aallon mukana kasvot edellä rantaan. Kun aalto vetäytyy takaisin merelle nainen on mahallaan luiskalla. Ajattelen, että naiselle käy huonosti jos uusi aalto raahaa hänet veteen ja paiskaa takaisin, mutta niin hänkin taitaa ajatella, koska nousee polvilleen ja kiipeää luiskan ylös ja menee pois. Enpä ole ennen jännittänyt ihmisten puolesta uimaan menemistä, mutta nyt sellainenkin on koettu.

Hikisen tilanteen jälkeen jatkamme kävelyä, mutta olo senkun kärventyy ja saman tekee mieleni. Totean lopulta, että nyt täytyy saada helpotusta, eli jäätelöä! Ostan sitruunasorbetin, siippa kirsikkagelaton ja istumme varjon alle. Huomaamme vieressä olevan lämpömittarin. Se näyttää +32 astetta, joka on minun mielestäni vähän epäsopivaa, koska minulle on informoitu, että täällä on marraskuussa sellainen parikymmentä astetta lämmintä. Onneksi jäätelö uhkaa sulaa ja minun täytyy keskittyä tärkeämpiin mietteisiin.

Marraskuun yhdestoista

Kävelemme rantakadun bussipysäkeille. Katselemme miltä pysäkiltä lähtee numero 7, sillä haluamme päästä Ribeira Bravaan, rannikkojyrkänteelle tai edes kalastajakylä Camara de Lobosiin. Koska missään ei lue etsimäämme linjaa kävelemme pääteasemalle ja tarkistamme siellä pysäkin toisensa jälkeen. Käymme myös kysymässä lippukioskista mistä löydämme bussin nro 7. Nainen osoittaa tulosuuntaamme ja vastaa: ”Kävelkää tästä tuonne 5 minuuttia, bussi lähtee sieltä.” Kysyn onko mitään tarkempaa maamerkkiä ja vastaus on: ” Siinä on kioski kohdalla.”

Kävelemme takaisin viisi minuuttia ja vähän pidenpääkin. Seiskan pysäkkiä ei näy. Palaamme alkupisteeseen ja kysymme viereisestä kioskista mistähän bussi seiska Camara de Lobosiin lähtee. Mies vastaa, ettei sitä bussia tule, hypätkää bussiin nro 3 tai 96. Samalla tulee kolmonen ja pääsemme vihdoin pieneen kalastajakylään. 

Tämän paikan edustalla vuonna 1419 oli laivassa tutkailemassa uutta asutettavaa maata aatelismies Bartolomeu Perestrello ja näki rannalla köllöttelevät munkkihylkeet (monachus monachus). Paljon myöhemmin toinen herra Winston Churchill tykkäsi maalata täällä tauluja sikari suussaan. Nyt emme näe kumpiakaan rannalla, joten kiertelemme vielä hiukan aikaa ympyrää ja päätämme tutkimusmatkamme lyhyeen. Että sellainen reissu tähän aamuun :D

Marraskuun kahdestoista

En osaa olla petaamatta sänkyä. Täällä on jostain kumman syystä yhdelle hengelle tuplaleveä lakana sekä tuplaleveä täkki, lisäksi on kaksi jättikokoista tyynyä + kaksi koristetyynyä. Petaaminen ei siis ole ihan simppeliä. Pakkaan ensin tuplatäkin pois tieltä, jotta saan aluslakanan hyvin. Kun nostan hiton painavaa tuplapeittoa takaisin sänkyyn omalle puolelleni, selkäni sanoo ”ööö”. Petaan sängyn loppuun ja mietin sitten mitä tuli tehtyä. Ensin kuuntelen, että menikö pahasti, ja toiseksi mietin, ettei tänään ehkä kannata lähteä suunnitellulle retkelle itään ja kipuamaan portaita ylös ja alas. Päätämme lähteä helpommalle päiväretkelle, eli toistamiseen Montelle ihailemaan maisemia ja puutarhan ihmeitä. 

Illalla mietin pitäisikö lopettaa petaaminen ;-)

Marraskuun kolmastoista

Selkä on parempi ja lähdemme bussilla Baio D’Abraan, saaren itäisimpään osaan, jossa on myös Madeiran kapein kohta. Bussimatka kestää parisen tuntia. Vaikka bussissa meitä ei ole kuin muutama seurue, niin perillä on autoja rivissä pitkät matkat ennen kääntöpaikkaa. Ja sitten alkaa se letkassa käveleminen. Ensin portaita alas, seuraavaksi pitkospuita pitkin (sanomme niitä potkospuiksi, koska ovat poikittain). Onneksi porukka hajaantuu alun jonosta ja poikkeaa jonnekin niemen tapaiseen ihailemaan merimaisemaa. 

Upeinta minusta ovat pohjoispuolen karut ja jyrkät laavakivimuodostelmat. Meri näyttää voimiaan ja paiskoo aaltoja korkealle ja tunnelma on kuin ukkosenilmalla. Täällä tunnen luonnon alkuvoiman ja tiedän miten pieni ihminen on. Etelän puolella taas kaikki on niin kirkasta ja tyyntä, pelkkää kimallusta meille turisteille. 

Muutaman kilometrin kipuamisen jälkeen edessä siintää palmujen katveessa kahvila sekä pitkä vessajono :D Sen jälkeen voi kivuta ylös ja vielä ylemmäs mäkeä kärkeen asti ja katsella meren kimmellystä ja aaltoilua. Takaisin pääsee vain samaa kautta ja loppumatkasta alkaa sataa ihan tosissaan. Onneksi uskoimme ohjeistusta ja kaivamme repusta sadetakit. Vettä valuvana pääsemme pian takaisin lähtevään bussiin. Tämä oli kiva reissu :)

Marraskuun neljästoista

Olemme nähneet kaksi kertaa maanantain jälkeen bussin nro 7. Päätämme etsiä sen käsiimme ja lähteä Euroopan toiseksi korkeimmalle rantajyrkänteelle. Tiedämme aikataulun ja olemme oikealla pysäkillä. Ehkä jo arvaat. Juuri niin. Bussia ei kuulu eikä näy. Kohta kioskin mies tulee luoksemme ja kysyy mihin olemme menossa. ”Cabo Giraoon, bussilla 7.”  ”Seiskaa ei tule, hypätkää tähän bussiin nro 8”, sanoo mies meille, ja niinhän me teemme. 

Matka kestää noin tunnin ja sinä aikana ajelemme ylös mutkaisia teitä. Ihailen valtavia banaaniviljelyksiä ja pieniä viinitiloja. Perillä sisäänpääsymaksun jälkeen kävelemme jyrkänteen reunalle, siellä on pikkuruinen aidattu tasanne sekä lasinen lattia, jossa voi tönöttää ja ihmetellä alla olevaa 580 metrin tyhjää ilmaa. No, jottei kuulosta ihan noin tylsältä, niin totean heti perään, että itseasiassa täällä on tosi kivat maisemat. 

Lähdemme takaisin bussipysäkille ja kuulemme, että seuraava bussi kulkee ohitse tunnin päästä. Hyppäämme taksiin ja hurautamme alas Lidoon, josta teemme aamukävelyn Funchaliin. Vieläkään emme ole päässeet bussin nro 7 kyytiin. Jos en olisi nähnyt sitä kahdesti, niin en ehkä uskoisi sen kulkevan ollenkaan :D

Palaan tämänkin jutun kuvatunnelmiin kotosalla. Siihen asti, voikaa hyvin 🩷

Marraskuun selätys - fadoa ja rumaa kalaa

Marraskuun viides

Olemme onnekkaita. Eilen jälkeemme tulleet koneet eivät päässeet laskeutumaan Madeiralle, vaan lensivät Kanarian saarille ja jäivät yön yli sinne. Emme huomanneet mitään eilisessä säässä, olimme vain tyytyväisiä +20 asteeseen. Tänään kävelemme Lidoon ja takaisin. Matkalla meitä houkutellaan ilmaisella viinipullolla hotellin lomaosake tms tilaisuuteen. Tunti ajastamme tuntuu aivan liian paljolta asiaan, josta emme voisi vähempää olla kiinnostuneita. Ja viiniähän saa mistä vaan :) 

Vaikkapa illallisella, jossa seuraamme sisäänheittäjien ja turistien välistä tanssia. Kapean kadun molemmin puolin on pieniä pöytiä. Meidän puolella tarjoilija osaa kumman helposti vetää turisteja puolelleen. Naapuriravintoloitsija taas kiukuttelee näyttävästi jokaisen menetetyn asiakkaan jälkeen. Tilanne on selvästi 6-0 ravintola Galerielle. Kun lopettelemme ruokailua naapuriravintolan mies sanoo meille: Huomenna Sitten Tulette Meille Syömään!

Pikku kävely illallisen jälkeen tuntuu ihanalta ajatukselta, joten lähdemme pimeässä tunnelmoimaan satamaan ja kuuntelemaan meren ääntä. Jo kaukaa näemme valtavan risteilyaluksen. Se on Maltan lipun alla seilaava Ilma. Tämä kelluva talo on 330 m pitkä ja 60 m leveä, siihen mahtuu 448 matkustajaa ja melkein jokaiselle riittää oma henkilökuntahemmo (niitä on 374 hlöä). Huh, sanon ääneen. Alus näyttää melkein yhtä suurelta kuin eilinen Aida-risteilyalus, johon mahtui yli 3000 matkustajaa, Ilmalaisilla on oltava hulppeat tilat. 

Täällä risteilyaluksia putkahtaa satamaan päivittäin marraskuusta huhtikuuhun. Päiväaikaan suurin osa matkailijoista rantautuu Funchaliin. Jonnekin ne sulautuvat, kun olo ei tunnu yhtään ahtaalta.

Marraskuun kuudes

Illalla nousemme hotellin kattoterassille, on aika kuunnella fadomusiikkia ja illallistaa samalla. Iloinen nainen kertoo laulujen tarinan ensin englanniksi ja laulaa sitten kirkkaalla äänellä kahden mieskitaristin säestyksellä. Musiikin lomassa testaan hotellimme versiota paikallisesta mustahuotrakalasta banaanin ja passion hedelmän kera (paikalliset sanovat kalaa rumaksi, mutta ihan tavalliselta se minusta näyttää). Ruoka ei vedä vertoja vanhan kaupungin ravintolalle, haluan sinne vielä takaisin syömään.

Marraskuun seitsemäs

Avaan ikkunan ja kurkistan alas kadulle. Viereisen kahvilan myyjä seisoo autiolla kadulla. Hän pitää toisessa kädessään korkeaa kakkua ja toisessa kännykkää. Otteet naisella on varmat, kakku heiluu eri taustoja vasten, kaupan ikkunaa, kivikoristeista maata ja on täydellisen näköinen. Kohta kuva on postattu someen.

Me päätämme lähteä kaapelihissillä ylös vuorille Monten kylään ja siellä trooppiseen puutarhaan. Ympärillämme on upeita kasveja, ne ovat niitä samoja, joita meillä on huonekasveina, mutta täällä kaikki on hervottoman kokoisia. 

Päivä menee ihaillessa kasveja ja teehuoneella istuessa (iltapäivätee on kuulema portugalilainen keksintö, ei englantilainen). Lisäksi huvittelemme katselemalla kuinka paikalliset miehet laskettavat turisteja korikelkoilla alas vuorelta.Kapean kadun reunat pitävät kelkan oikealla reitillä ja hitaimmissa kohdissa miehet antavat juosten vauhtia turisteille. 

Marraskuun kahdeksas

Aikainen aamu ja olemme ensimmäisenä aamiaisella. Matkaamme pienen ryhmän kanssa Rabacaliin, jossa kävelemme Levada das 25 Fontes -reitillä. Täällä syvän vihreässä laaksossa on kiva kävellä (vaikka jonokulkeminen ei olekaan suosikkiani). Maisemat ovat upeita, mutta huomaan heti, että ne kokee vain silmillään, kamera ei saa taltioitua tunnelmaa. Vesi valuu lähteistä ja yllä olevan metsän pohjasta saniaisia pitkin alas ja jatkuvasti vieressäni vesi juoksee kourussa alaspäin. Näen pieniä taimenia altaassa, se on kuulema merkki hyvälaatuisesta vedestä, kuten metsässä näkyvä naava hyvälaatuisesta ilmasta.

Peipot ovat saaneet niin paljon ihmisiltä eväsruokaa, että ovat todella rohkeita ja ahneita. Ikävä kyllä ihmisruokavalio ei ole linnuille sopivaa, eivätkä ne kehity normaalisti, lentokyky on huono ja jalat ovet heikot. Kävelijöitä tulee jatkuvasti vastaan ja olen iloinen, että kapeimmissa kohdissa vaijeriköysi suojaa meitä tipahtamasta rotkoon. Matkalla on kiviportaita kohtuullisen paljon, joten saan hyvää jalkatreeniä halusin sitä tai en ;-)

Loppumatkassa laskeudumme alaspäin ja eukalyptuspuut alkavat tuoksua ympärillä. Reilun kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen sukellamme 800 metrin pituiseen tunneliin. Täällä fikkarille tulee käyttöä ja olen iloinen että laitoin vaelluskengät jalkaan, sillä kapea kulkureitti on tosi märkä ja lätäkköinen. Tunnelin käytävä on kapea, mutta siellä on turvallisen tuntuista kulkea. Tämä ei ole Madeiran pisin kävelytunneli, kuulen että jossain on yli 3 km:n pituinen tunneli, jonka läpi käveleminen vie tunnin. Se on rakennettu niin suoraan, että kävelijä voi nähdä valon pilkahduksen tunnelin toisen suun päästä.

Marraskuun yhdeksäs

Höntsäpäivä. Tai sellainen tästä piti tulla. Aamiaisen jälkeen käymme tutkimassa kaksi museota ja yhden näyttelyn sekä tietysti niiden yhteydessä olevat puistot. Puistot ovat täällä minusta melkein parasta. Vuorella huomasin, että loppuviikosta Funchalissa on Street Art Festarit, joten menemme illalla katsomaan Karcochan huippuhauskaa improesitystä. (Kävimme eilen saman kaverin keikalla enkä voi kuin ihailla tyypin huumorintajua ja vekkulimaisuutta). Lisäksi illalla käymme katsomassa Madeiran Street Dance kilpailua. Kyllä siinä omakin lanne ja jalat nytkähtelevät kun saa katsella taitavia tanssijoita. Illalla väsyttää. Ihanaa että huomenna on sunnuntai, vaikka mitäs se merkitsee, kun loma vielä jatkuu ;-)

No niin. Tässä erilaista marraskuun selätystä. Ihan killeriä kirjoitella blogia kännykällä, mutta yritän nyt kuitenkin. Kuvat ja linkit latailen kotiin tultuani, siihen asti voitte kuvitella kaiken omin mielin :D

Marraskuun selätys - tekisinkö lumiukkoja

Nyt ei ole synkkä ja myrskyinen yö! Hui-ui, vaan nyt on aika marraskuun. Kuukauden, josta ei pääse yli eikä ympäri. Tehkäämme siis parhaamme, jotta tihkusade tai pimeys ei vie ajatuksia liian syviin soihin ja pohjamutiin. Löysin joitain vuosia sitten Marraskuun selätys -haasteen SusuPeltalilta, mutta alkuperäinen idea onkin Lepiksen. Tänä vuonna tarkoitus on ottaa päivittäin valokuva aakkosjärjestyksen kirjaimen mukaisesti ja postata kuva. Koska en kykene mitenkään näin ahkeraan toimintaan, niin teen kuten olen edellisinäkin vuosina, eli kirjoittelen jotain pientä päivän meiningistä ja postailen harvemmin kuin tiheämmin ♥

Marraskuun ensimmäinen

Vettä tulee taivaan täydeltä, mutta mies lähtee reippaana ulos. Tänään vaihdetaan heti aamusta talvirenkaat autoon. Olen kuullut lupauksen, että johonkin päin sataa paljon lunta ja jään sisätiloihin odottamaan ihmettä. 

Olen yllättävän hyvällä tuulella. Syynä on varmasti parinpäivän takainen nuoren miehen kanssa vietetty aika sekä iltapäivä, jolloin minut houkuteltiin pitämään työkavereille piirustuskoulua. Voitko kuvitella miltä tuntuu kertoa sekalaiselle sakille, että jokainen maalaa työkaveristaan muotokuvan, ilman että niiden paniikkinappula menee jumiin ja mieli huutaa: "Mä en osaa piirtää!". Lopputuloksena kuitenkin jokainen maalasi akryyliväreillä jotain eikä kukaan purrut minua kostoksi nilkkaan.

Illalla siippa lähtee pikkujouluihin. Jätän sille nukkumaan mennessäni valon eteiseen, jotta näkee tulla hiljaa yöllä kotiin ;-)

Marraskuun toinen

Aamulla nojailen keittiön ikkunan pieleen. Pihamaalla on ohuelti lunta ja se valaisee mukavasti. Eihän se kauaa tuossa nurmen pinnalla ole, sillä tänään on talkoot ja porukka varmaan menee tekemään lumiukkoja. Uskotko? En minäkään :)

Marraskuun kolmas

Sunnuntaisin on mukavaa venytellä aamiaista pitkäksi. Lopulta kuitenkin alkaa tuntua siltä, että pitäisi liikutella muutakin kuin äänihuulia. Lähdemme pitkälle lenkille kosteassa ja räntäisessä sateessa.

Päivä hurahtaa pakkausmietinnöissä. Tuntuu oudolta katsella valtavaa matkalaukkua, joka otetaan reissulle mukaan. Sinnehän mahtuu melkein koko koti sisälle. Kun olen tottunut jo rinkka/reppureissuihin ja minimoituun tavaran määrään, niin nyt kaikki hullutukset on sallittu. Ottaisinko jopa kolmet kengät mukaan? 

Mitä pidemmälle päivä etenee, sitä sakeammaksi muuttuu lumisade ulkona. Minä ihailen näkymää, ja toivon, että parin viikon päästä maa on pysyvästi valkoinen. Olisi ihanaa aloittaa talvi heti marraskuusta, aivan kuten viime vuonna.

Marraskuun neljäs

On aikainen aamu. Minä nousen silmät sikkurassa ylös, pesen kasvoni ja pohdin miksi näissä elämänvaiheissa mielikuvitus ottaa aina kummat kierrokset: Että soiko kello aamulla, se sama kello joka jokaikinen aamu herättää varman tasaisesti. Että nukunko hyvin, vaikka tiedän etten kuitenkaan ;-) Ja että toimiihan lentokentän systeemit tänään jouhevasti ja matkatavarat pääsevät perille sinne minne minäkin.

Vielä kuukausi sitten tähän päivään oli pitkä pitkä aika, mutta nyt minä vastaanotan lahjan parin vuoden irtiotostani ja aherruksestani. Lähden katselemaan vähäksi aikaa erilaisia maisemia.

Kun lentosukat on riisuttu jaloista ja hehkeitä maisemia on tuijoteltu ja tallusteltu minä palaan takaisin. Siihen asti, rentoudu, rakasta tai ole halloweenimaisesti hullaantunut (joo, olen vähän myöhässä näiden huhuu-juttujen kanssa). Tämä kuukausi selätetään vaikka miten päin, olivatpa kädet desinfioitu taikka ei :D