Kaivoin äidin ja isän komerosta vanhoja maalauksiani viedäkseni ne pois. Siellä kaapin nurkassa oli myös pieni muovipussi, josta pursui epämääräisiä papereita.
Miksi ihmeessä tämä kaveri oli jäänyt komeroon? Sitä minä ihmettelin.
Karin seurana pussin pohjalla oli kaksi hehkeää mimmiä, Marianne Åström ja Barbara Karsten. Enhän minä heitä tunnistanut, mutta olin viisaasti kirjoittanut nimet paperin takapuolelle. (Tiesin jo varmaan silloin, että muistissani saattaa olla tulevaisuudessa isoja aukkoja.) Minulla ei siis ole mitään muistikuvaa naisista, mutta selvittelin, että olivat vuoden 1977 missikisojen perintöprinsessoja.
Jotenkin minusta tuntuu, etten ollut aivan paperinukketyyppiä. Sillä 70-luvulla löysin Shokki-lehdet, jotka veivät pimeän ja jännityksen puolelle. Lisäksi 70-luvun lopulla maailmaani tupsahti pellemiljoonat ja sexpistolsit ja sen sellaiset ;-)
Isän ja äidin komeron tyhjennyksen jälkeen olen siivoillut omia nurkkiani. Pistin roskikseen kuivuneet tussit ja paperinkeräykseen vanhentuneita papereita. Katselin sillä silmällä myös yhtä mappia, jossa oli postikortteja nuorelta puolisoltani ja yhtä nuorilta ystäviltäni. Kortteja oli ihana lukea ja tulin niistä erityisen iloiseksi. En raaskinut heittää yhtäkään pois, niin suloisia ne olivat. Ehkä kaapissani voi olla yksi mappi ihanille postikorteille :)
Sarjakuvien suhteen olen ollut kahden vaiheilla. Vienkö ne jonnekin divariin vai vieläkö haluan säilytellä näitä? Tällaiset tunne puolen asiat on vaikeimpia siivottavia. Ei näistä muille paljoa iloa ole, mutta etsinkö itsekään näistä enää piirustusideoita taikka kuvakulmia. Onko aika ajanut nostalgiasta ohitse? Siinäpä pähkinä purtavaksi.
Mutta paperinuket lähtevät pois. En muista leikkineeni niillä, enkä varmasti leiki nytkään. Ehkä Tapio, Marianne ja Barbara haluaisivat, että heidät muistetaan muuten kuin alusvaatteisillaan :)
* * *
Tämä siivousintoiluni osallistuu Repolaisen tammikuun haasteeseen, jonka aiheena on Touhu.
