Kulkekoon napani minne nenäni näyttää

Maailman napa on pieni
se herää aamulla pimeässä vaimeaan radiokellon musiikkiin
vetäisee sukat lattialta jalkaansa
etsii hapuillen kaapista nutun harteilleen
hiipii pimeässä vessaan
ja kurkistaa varovasti peiliin...

Kun suurimmasta säikähdyksestä on toivuttu
pieni napa siirtyy keittiöön kuikistelemaan lämpömittaria
ja kunhan loputkin vaatteet on päällä
ovi suljetaan hiljaa kiinni perässä.

Niin jäivät kaksi rakasta maailmaani kotiin
tuhisemaan pehkuihinsa
ja minä lähdin ahertamaan ensin lumituiskun läpi
sekä sitten töihin.

Minun napani pyörähtää aina heti joulun jälkeen uudelle kierrokselle. En tiedä mikä kalenteri minun sisääni on maalattu, mutta otan monen päivän varaslähdön. Ja miksipä ei, sillä oikeastihan jokainen aamu on aina uusi alku. Ja jos huomista ei jaksa odottaa, niin kannattaa ottaa jo seuraava sekunti käyttöön =)

Useimmilla kuitenkin vuosi alkaa 1.1.2015, niinpä toivottelenkin teille kaikille

Juuri sellaista vuotta kuin unelmissasi haluat =)

Minä ja possut

Olen aina pitänyt sioista (ja lehmistä, mutta jääköön se nyt tällä kertaa ;-)) Niinpä minä suurella innolla luin eräänä päivänä Tiede-lehden pientä juttua Cambridgen yliopiston sika-tutkimuksesta...

Tutkimus:
Tutkimuksessa kuukauden ikäisille possuille laitettiin karsinaan peili viideksi tunniksi. Siat tuijottelivat peilin äärellä itseään ja alkoivat ymmärtää peilikuvan ideaa. Tämän jälkeen samat possut vietiin yksi kerrallaan toiseen karsinaan, jonka keskellä oli väliseinä ja takaseinällä oli peili. Peilistä näkyi, että väliseinän toisella puolella oli kuppi (saman näköinen kuin tutut ruokakupit). Kahdeksasta possusta seitsemän vilkaisi peiliin ja kipitti oitis väliseinän ympäri kupille, vaikka niiden piti lähteä poispäin peilistä, jossa kuppi näkyi.

Peilittömässä huoneessa olleet 11 verrokkipossua innostuivat myöskin kupin näkemisestä, mutta eivät löytäneet sitä peilin takaa. Kymmenes possu kaatoi jopa peilin, mutta vain yhdestoista possu jaksoi etsiä kuppia ympäri huonetta ja lopulta löysi sen väliseinän takaa.

Kotipossu:
Peili on ollut minunkin elämäni suuria iloja. Mikään muu maailman keksintö ei auta kun aamuinen tarhapöllöhiuskuontalo pitää tarkistaa näkökentän ulottumattomista kohdista ja saada jonkinlaiseen järjestykseen. Siinä kun katsoo toisiinsa peilaaviin peileihin ja sohii kuuman suoristusraudan kanssa takaraivon puolella liehuavien hihojen heiluessa saa olla oivaltava ja osaava...
Näin minä pieni töpselinassu usein aamuisin tuijottelen vessakarsinassa itseäni ja toivon, että jostain ilmestyisi erilainen herkkukuppi, eli varmaotteinen kampaaja, joka hoitaisi hommat puolestani. Silloin tällöin kun suihkeet ja käsivoimat loppuvat kesken taiston minä jämähdän ajatukseen: voinko lähteä ulos talosta -taikka edes vessasta.

Tutkimus:
Siat ovat kuulema niin ovelia, etteivät ne mene kätketyn herkun luo niin kauan kuin näköetäisyydellä on toinen isompi lajitoveri, joka ei tiedä herkun piilopaikkaa.

Kotipossu:
Olen kauan aikaa sitten jäänyt pienimmäksi meidän perheessä, joten oveluus voittaa joskus nolon isottelun ja uhoamisen (keinot: herkkujen piilottelu, avaamattomaksi paketiksi naamioiminen). Useimmiten kuitenkin perheen nuorin veijari on olevampi ja löydän roskakorista ainoastaan herkkujen käärepaperit.

Jotta tästä kummallisesta postauksestani olisi edes jotain hyötyä, niin sika-tutkimuksen lopputulemana oli:

Virikkeellinen sika on onnellinen ja tylsistynyt sika on onneton.

Älkäämme siis jääkö pieneen tilaan tuijottamaan lattiaa ja varpaitamme. Katsellaan sen sijaan mitä ympärillämme tapahtuu, koetetaan olla uteliaita, nuuhkia uusiakin tuulia, hellitään tuttuja ja ollaan siten onnellisempia =)

Oikein upeaa viikonloppua toivotellen,
Birgitta

Ja kohta mä puraisen sua

Tunnetko sinäkin olosi vähän kannibaaliksi, kun puraiset pipariukkoa tai akkaa? Minä tunnen ja nyt tunnen muutakin kun luin erään piparinpuraisututkimuksen tuloksia:

• Kuulema ne, jotka puraisevat pipariukolta ensin pään pois ovat määrätietoisia johtajatyyppejä, jotka eivät hyväksy muilta ei-vastausta.
• Kun taas ne jotka rouskaisevat ensimmäiseksi jalat poikki, ovat herkkätunteisia ja empaattisia henkilöitä.
• Sitten jos aloittaa oikeasta kädestä, niin on epäluuloinen ja pessimisti.
• Ja vasemmasta kädestä aloittaja on taas ulospäin suuntautunut ja luova.

No, koska me kaikki ollaan parhaita itsejämme ja hyviä tyyppejä joka tapauksessa, niin kehoitan teitä nautiskelemaan ukot ja akat kaikista tutkimuksista huolimatta. Minä tästä lähtien, jos nauramatta kykenen, tungen pipariukon suuhuni yhdellä kertaa. Tehköön muut minusta sitten minkälaisen tulkinnan tahansa ;-)

Tästäkin huolimatta, leivoin huomenna kylään tuleville lintuihmisille liudan sydämiä, kuita, tähtiä, kuusia, possuja, kelloja, kukkoja ja ukkojakin. Ehkä keskityn pipariukon syönnin sijaan siihen, voiko linnuista kiinnostunut ihminen syödä lainkaan kukkopiparia ;-)

Tämä ohje on työkaverini kouluaikojen köksän kirjasta. Näistä tuli mureita ja herrrkullisia pipareita =)

Suuret kivet

Kerran iäkästä, arvostetun ENA:n professoria pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajankäytöstä ryhmälle, joka koostui suurten yritysten johtajista. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmasta ja professorilla oli tunti aikaa käytettävänään.

Seisoen tuon johtajaryhmän edessä, tarkastellen jokaista osanottajaa, professori sanoi:
"Teemme pienen testin."

Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin ja asetti sen eteensä pöydälle. Sitten hän otti esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä sinne voinut lisätä yhtään kiveä, professori  kysyi:
"Onko purkki nyt täynnä?"
Yleisö vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä!" Odotettuaan hetken, professori kysyi: "Oletteko aivan varmoja?"

Tämän sanottaan hän kumartui nostaakseen pöydän alta pienemmän ruukun, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen purkkia, jotta sora valui kivien lomiin, aivan purkin pohjalle asti. Sitten professori kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Kuulijat alkoivat ymmärtää leikin juonen ja yksi heistä vastasi: "Luultavasti ei."

"Hyvä!" sanoi professori kumartuen taas. Hän otti pöydän alta pikkuruisen rasian hiekkaa. Kun hän kaatoi hiekan purkkiin, se valui suurempien kivien ja soran täyttämiin rakoihin. Taas kerran professori kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Nyt kuuntelijakunta vastasi epäroimättä: "Ei."

"Hyvä." professori sanoi ottaen kannullisen vettä, jolla hän täytti purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi yleisöön ja kysyi: "Mitä tämä testi meille opettaa?" Yksi rohkea vastasi: "Se osoittaa meille, että silloinkin, kun kalenterimme tuntuu olevan täynnä, sinne voi aina järjestää vielä yhden kokouksen."

"Ei. Se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme, on seuraava: Jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saa niitä kaikkia sinne enää jälkeenpäin." Salissa vallitsi hiljaisuus ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne? Terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä mitä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain muuta?

Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisenä elämänsä purkkiin, muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi toisarvoiset asiat (sora ja hiekka), täytämme elämämme pelkillä pikkuseikoilla, eikä meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille. Älkää siis unohtako kysyä itseltänne, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne ensin purkkiinne."

Professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista.

* * *

Tämän tarinan lähetti edesmennyt työkaverini aikoinaan työtoverilleen
-ja minkä muiston hän tämän kirjoituksen välittäneenä jättikään itsestään.

Silmät ja vatsat täynnä

Menimme Rouva O:n luokse tänään kyläilemään.
Ensin rupateltiin niitä näitä.
Sitten syötiin maukasta kalaruokaa.
Peräruuaksi (kuten mummoni tapasi sanoa) saimme kahvin kera torttuja.

Nam!

Rouva O oli käynyt aamulla ostoksilla kukkakaupassa, mukanaan hän oli tuonut suloisia hyasintteja sekä joulutähtiä. Lämpimät vatsat täynnä läksimme O:n kanssa kirpeään ulkoilmaan hakemaan metsän antimia kukkien kavereiksi.

Sitten minä ilolla seurasin, kuinka ruukku toisensa jälkeen täyttyi kukkasista ja sammalista, kuusen havuista, mustikan varvuista, puolukan oksista ja jäkälöityneistä puiden oksista.

Tässä pienet kännykkäkuvamaistiaiset teillekin =)

Hetkinen, olinko hukassa?

Kuukausi vuodesta, joskus se vuoden raskain, pyyhälsi ohitseni. Se veteli litsareina tihkusadetta kasvoilleni, mutta sitten kuitenkin pehmeni valoisiksi leijaileviksi hiutaleiksi.

Elämä on perseestä hetket:
Alkupäivät olivat täynnä ärtymystä kivusta, lääkäreiden mielipiteistä sekä siitä mitä kaikkea he osalleni ennustivat. Kiukuspäissäni latelin työkaverilleni, että vedän ranteet auki ennemmin kuin menen minnekään leikkaukseen, jonka jälkeen räjähdimme nauramaan ;-) Joku jossain universumin laidalla kuuli varmasti sisäiset mutinani, sillä puolessa välissä kuuta työn määrä hellitti. Sain purettua rästejä ja jopa hengitettyä sinne missä pahin kipu tuntui.

Ei kun, elämä onkin hyvää hetket:
Keskivaiheilla minä otin niskasta pukin avustajaa. Kävin tilaamassa paketin sinne ja toisten tänne. Tunsin onnellisuuden leviämistä saadessani lähettää tonttupostia tuntemattomille. Kiitokset Helmelle, joka näytti yhden tavan jakaa iloa: Jouluapu.

Joku tietää minua enemmän hetket:
Viime viikolla taikasormifyssarini sai minut tajuamaan taas, etten ole toivoton tapaus. Niinpä nostin pääni ylös ja uhosin mielessäni: Minä näytän niille turpeisille, jotka minuun eivät usko! Korjaan: Me yhdessä vielä näytämme! Eikun: Fyssarini näyttää meille kaikille :)

Eteenpäin meneminen vie eteenpäin hetket:
Ja kuukauden kantavin asia oli kenties osallistuminen ekspressiiviselle taidekurssille itseni sekä seitsemän ihanan ihmisen kera. Siellä minä vetelin viivoja ja värejä valtavalle paperille isoilla sienillä ja siveltimillä. Minä puristelin käsissäni märkää ja kylmää savea, muotoilin sitä hengityksen tahtiin ja annoin luvan syntyä jotain erilaista. Joka viikko minä osallistuin, riemastuin, leikin ja opin siinä sivussa millainen olen, mitä mukanani olen kantanut ja mistä haluan päästää irti.

Taas kerran sain muistutuksen, joka harhautuu välillä ymmärryksestäni: Meistä jokainen on hieno ihminen. Sisällämme asuu sympaattinen ja rakastettava sielu. Ympärillemme on saattanut kasvaa vaikka minkälainen piikkilanka-aita, taikka kokonainen betonibunkkeri, mutta siellä sisällä on jotain todella valoisaa; minä ja sinä.

Niinpä niin.

Marraskuu antoikin yllättäen minulle monivitamiiniruiskeen (tai rakkausruiskeen) persuksiini. Sillä tajusin juuri käyneeni kolmesti viikon sisällä kellarissa. En hermostunut kertaakaan. En antanut siipalle satikutia kuten aina aikaisemmin.

Minulle on tapahtunut jotain.

Olen ruvennut tontuksi ;-)
Tai muuten vaan hiukan hupsuksi =D

Liikkuu, ei liiku

Työminäni
lähti tänään aikaisin kotiin jotensakin kummallisen työviikon jälkeen. Ensimmäistä kertaa työhistoriani aikana minä en osallistunut illalla alkaviin pikkujouluihin. Joku kysyi miksi. En oikein osannut vastata. Huomasinpa vain, etten lähettänyt missään vaiheessa osallistumisilmoitusta -jokin minussa valitsi toisin...

Niinpä minä iltariekkumisen sijaan astelin rautatientorin ohi kohti kotia katsellen hetken miestä, joka suihkutti vettä kauniissa kaaressa.  Mietin kuinka hienolta jääkenttä näyttääkään Ateneumin edustalla.  Huomisesta lähtien paikka on läpi talven täynnä keveää musiikkia ja hyväntuulisia ihmisiä. Hymykasvoja, punaposkisia, joko innokkaita luistelijoita taikka kuuman kaakaon nauttineita.

Kotiminäni
nosti postit ovien välistä. Huikkasin tervehdyksen keittiöön, kävin antamassa pusun poskelle ja rupattelin niitä näitä.

Sitten laitoin pyykkiä pyörimään ja otin toisesta koneesta puhtaat astiat kaappiin. Vielä ladoin likaisia altaasta tyhjään koneeseen ja päätin lopettaa ahertamisen vähäksi aikaa. Niinpä minä enää pesin ison omenan, puraisin siitä pienen palan ja istahdin sohvalle avaten postiluukusta tulleen jättimäisen "osta-meiltä-joulu" -lehden.

Hiljaa kuin etana minä selailin lehden sivuja. Katselin mitä kaikkea maailmassa on tarjolla. Mietin etten minä mitään tarvitse (... paitsi uudet alusvaatteet ja ehkä jopa jonkin hömpän kotiasun). Ihailin mielenkiintoisia lahjaideoita, kuten lasipurkkia, johon oli laitettu kuivakakun kuivat ainekset. Purkkiin oli kiinnitetty kaunis kortti, josta selvisi purkin sisältö sekä ohjeet mitä kakkuun vielä lisätään ja kuinka se paistetaan valmiiksi. Hauska idea, vai kuinka?

Koska minulla on kuviot lähes kokonaan selvänä Joulupukin kanssa, niin minä laskin lehden käsistäni. Otin vetelämmän asennon, laskin pääni selkänojalle ja katselin ulos ikkunasta.

Eikä mennyt kauankaan kun jo hihkaisin: Hei! Siellä sataa lunta!

Ja ilokseni lunta sataa vieläkin =)

Minä nyt jatkan ulos tuijottelua. Jos sinä vietät pikkujouluja, niin nauti niistä täysillä. Jos olet töissä, niin oikein hyvää viikonloppua sinne. Ja kaikille muille: ottakaa iisisti, vielä tässä ehtii hötkyillä. Välillä kannattaa vain silittää omaa olkapäätään, lepuuttaa jalkojaan yläasennossa ja olla vain.

Vieraalla maalla: Kotikuntoilu

Blogimaailmassa käydessäni löysin Vieraalla maaperällä -haasteen. Haasteessa on tarkoitus blogata jostain itselle vieraasta aiheesta, jota ei muutoin toisi blogiinsa. Tähän haasteeseen on vastannut ainakin Pihi nainen, Taikasaappaat ja Kirjavalas.

Unelma - tavoitetila:
Lähes vihreänä kateudesta katselen miehen siskoa, jolla on älyttömän vahvat ja lihaksikkaat kädet, kauniit jalat, mahdottoman upea niska ja selkä. Siis kokonainen pakkaus kiinteää, kesäisin suklaanruskeaa naista. Tiedän että tämän eteen on tehty työtä: käyty salilla jne...

Kotikuntoilulla kohti tavoitetta:
Työpaikkani tarjoaman ilmaisen kuntosalin sijaan minä ahkeroin ehdottomasti kotona. Syy on lähinnä siinä, että joutuisin kävelemään "väärään suuntaan" noin kilometrin mittaisen matkan.

Siispä kotiharjoitteluni koostuu mm. seuraavista mahdollisuuksista:

Käsipainot 1 ja 3 kg
Joskus meille hankittiin 3 kilon mustat käsipainot (rumat). Ei mennyt kauaakaan, kun huomasin punttien olevan liian painavat ja meille tuli kauniit valkoiset kilon painot.

Liike: molempiin käsiin yhdet painot ja sitten vaan käsiä heiluttelemaan suuntaan jos toiseen. 3 x 10 toistoa. Muista hallitut liikkeet ja pidä keskivartalo tiukkana ja leukaperät rentona.


Keppijumppaa
Työkaverini innoittamana hankin aikoinaan Gymstickin. Sitä olen käyttänyt alle 20 kertaa. Viimeksi viime viikolla lämmittelin vehkeellä olkapäitäni. En viitsinyt turhaan ottaa suojapussia pois tikun päältä, tulihan siitä pientä lisäpainoa liikkeeseen...

Liike: Olkapäiden lämmittely: 3 x 10 toistoa suorin käsin yläviistoon sekä 3 x 10 toistoa kyynärkoukusta suoraksi yläviistoon.

Wii  + tasapainolauta
Viriiliä kotiliikuntaa varten on myös Wii. Satunnaisesti kaivan sängyn alta tasapainolaudan esiin, laitan levyn pesään ja sitten ihmettelen mikä mättää. Useimmiten mättää se, että ohjainten tai laudan patterit ovat heittäneet veivinsä. Parhaimmassa tapauksessa saan kerättyä patterit talon muista laitteista ja sitten aloitan heilumisen.

Liikkeet:
Notkeus: vähintään 6 eri joogaliikettä, joista saan lähes aina 100 pistettä (kyllä nyt oma kehu haisee).
Voima: puserran vähintään 4 lihasvoimaharjoittelua (arvasitkin jo, ettei tästä tule pistejuhlaa).
Aerobinen: Jos oikein innostun vedän pari nyrkkeilysäkkiharjoitusta -säkin potkiminen on muuten oikein hauskaa (mitään muuta ei sitten saa potkia).
Reaktiokyky: Jalkapallomaalivahtina. Pelissä pitää puskea palloa, mutta väistää kohti lentäviä kenkiä. Minä useimmiten pukkaan kengätkin ja saan runsaasti miinuspisteitä ;-).

Yhden käden leuanveto jalat lattiassa =D

Lisävoimaa oman kehon painolla
Ystäväni mies katsoi kesällä ruikulakäsiäni ja kertoi, että voimaa saisin negatiivisilla punnerruksilla ja leuanvedoilla sekä tekemällä lankkua.

Kokeiltiin sitten kotona leuanvetoa:
kodin molemmat miehet auttoivat minut ylös valmiiseen leuanveto-asentoon, josta sitten yritin laskeutua hallitusti suorille käsille.

Tämän hetken tulos:

• negatiivinen leuanveto - 1 veto (koska en pääse alkuasentoon yksin, enkä enää kehtaa kysyä miehiltä apua)
• negatiivinen punnerrus - 10 tehty kesän jälkeen (no olen vaan niin pirun laiska)
• lankku - aina menee vähintään 15 sec enemmän kuin siipalla ;-)

* * *

Tämä oli niin surkeata ajateltavaakin, etten enää postaa kotiharjoitteluistani. Lupaan ja vannon... kautta kurttuisten kyynärpäitteni...

Lähden mieluummin kävelylle =)

Eri taajuuksilla

Perrrrjantaina kesken työpäivän kännykkäni soi prrrrr

Minä: "Birgitta"

Mies: Se ja se täältä puhelinyhtiöstä hei!

Minä: "Hei" (hmmmm ja mullahan on se puhelinmyyntikielto)

Mies: Kuule sulla on sellainen puhelinliittymä, joka kannattaisi heti vaihtaa parempaan. Mulla olis nyt sulle tällainen liittymä, jossa sä saat puhua ja tekstata näin paljon ja sitten sä saat surffailla tuplanopeudella ja muutenkin tämä on juuri sitä mitä sä nyt tarviit. Kuule, vaihdetaanko tää sun vanha liittymä uuteen ja parempaan, joka maksaa vain näin vähän?

Minä: "Kiitos, mutta mä olen tyytyväinen käyttämääni liittymään enkä halua vaihtaa sitä." (sitäpaitsi toi sun tarjous on kalliimpi kuin mitä mun liittymä nyt maksaa)

Mies: Niin mutta... plaa plaa plaa... ja sitten sulla on toinenkin liittymä, tällä ja tällä numerolla, olisko tyttären tai jonkin liittymä?

Minä: "Joo, on mun lapsella liittymä ja me ollaan nykyisiin liittymiin tyytyväisiä eikä olla vaihtamassa niitä." (kohta mä kysyn siltä miten ne tulkitsee puhelinmyyntikieltoa)

Hiljaisuus (tätä minä osaan kuunnella)

Mies: Jaa...    .... Jaa

Tuut-tuut-tuut

Ja näin koin ensimmäisen kerran ikinä, kun puhelinmyyjä löi minulle luurin korvaan.

Ensin vähän ärsytti, sitten hiukan hymyilytti ja lopuksi ajattelin, että kenties kaverilla oli ollut paska työviikko takana eikä sitä enää huvittanut jatkaa. Niinpä toivotin puheäänen taajuudella hänelle parempaa loppupäivää.

Näillä mennään =)

Tunti lisää ja kaksi taivaan tuuliin

Se oli sunnuntaipäivä,
kun sain itseni vauhdilla liikkeelle.

Minä otin mittanauhan käteeni, tein tarkistusmittauksia ja laitoin tulokset paperille ylös. Halusin ehdottomasti saada itseni ja mieheni hyvälle tuulelle ja siirtää musiikkipisteemme uuteen loistavaan tilaan.

Niinpä nostin lattialle kasvaneen 15 senttisen vinyylipinon olohuoneen pöydälle. Samoin siirsin itse-tuunatulta hyllyltä tavarat pois. Tyhjensin myös kaiken paitsi levysoittimen ja kaiuttimet pitkältä tasolta.

Sitten istahdin lattialle seinän ja tason väliin. Mies ohjasi tasoa toiselta päädyltä ja minä tuuppasin jaloillani voimieni takaa niin, että väliin syntyi kunnollinen tila. Seuraavaksi nostin hyllyn tason viereen ja olin tyytyväinen kuin onnellisuusvalmentaja konsanaan...

Kurottauduin ähkien tason taakse irroittamaan laitteiden virtajohtoja. Varovasti vedin cd-soittimen ja vahvistimen tasolta lattialle. Irrottelin piuhoja ja hyräilin mielessäni.

Muistaen kaikki ohjeet nostin lattialta laitteet kätösilläni ja suoralla selällä ylös ja siirryin hyllylle. Kohta jouduin pyytämään poikaa avuksi, sillä johdot roikkuivat ikävästi tiellä, varsinkin kun tila tuntui kovin ahtaalta.

Apu jäi lyhyeksi, kun tajusin, että hyllyväli oli jäänyt mittaamatta eivätkä laitteet mahtuneet uudelle paikalleen. Siinä minä murisin ja pähkäilin kilot käsissäni. Mies oli seurannut tilannetta ulos lähtiessään ja tuli kohta kellarista kantaen toista cd-soitinta.

Sain lisäpontta elämääni. Tiesin samantien, että kellari-soitin muuttaa sisälle. Pinosin uuden laitekaksikon mitään turhia mittailematta ja nostin taas yhdistelmää hyllyyn. ... se pirun hyllyväli oli edelleenkin 5 milliä liian matala!

Päätin sitten laittaa vehkeet omille hyllyilleen, cd:n ylös ja vahvistimen keskihyllylle (johon se oli selvästi tarkoitettu).  Mutta hyllyni takaosassa oli pystytuki, kohdassa jossa vahvistimen virtajohto tönötti. Kohta ymmärsin, etten voinut myöskään siirtää vahvistinta hyllyn toiselle reunalle, koska silloin vasemman kaiuttimen johto ei ollut enää riittävän pitkä...

Minulla alkoi hiki olla jo pinnassa ja mielikin kireä. Niinpä lähdin suihkuun, tulin sieltä pian pois, nostin lattialta vahvistimen ja cd-soittimen takaisin tason sisälle, kiinnitin kaikki johdot takaisin taas kertaalleen, ujutin virtajohdot ja levysoitinjohdot takalevyn pienestä reijästä ulos ja pistin töpselit pistorasiaan.

Vielä nostin hyllyn takaisin vanhalle paikalleen, palautin sille kaikki tavarat kuten ennenkin sekä siirsin lattailla olleet levyt (sentään uuteen koriin) tason sivulle.

Katselin kaikkea sitä mihin oli mennyt pari viimeistä tuntia. Laitoin Neil Youngin soimaan ja päätin päästä tämän takapakin yli. Minä etsin uuden hyllyn tai teen sellaisen, taikka ihan mitä vaan, mutta kyllä tämä musiikkipiste vielä siirtyy ja muuttuu juuri niin kuin minun sisäinen maailmani sanoo.

Näin on ;-)

Mr. Elvis Perjantai

Perjantain TOP 5 hetket

1. Hitaan aamun päivä

Lämpimässä peiton alla heräsin radion ääneen. Miten mahtavaa olikaan kipristyä pienemmäksi täkin suojassa ja haistella avoimesta ikkunasta tulevaa kylmää ilmaa. Radio oli jo hiljainen, mutta minun korvissani soi jotenkin enteellisesti Burning Love (unen jälkimaininkejako ;-)).


2. Auringonpaisteen päivä

Ihana valo, se kimmelsi heti verhoja avatessa. Se sai vaahteranlehdet loistamaan kilpaa, se innosti kävelemään kahisutellen lehtimaton läpi ja loihti minun mieleni tuhat kertaa paremmalle tuulelle.

3. Elviksen lantion keikutuspäivä

Annoin päivän jatkua hurmurin äänellä. Se lauloi satisfy me ja hakkasi hypnoottista rytmiä... Kuvittelin kaverin villit liikkeet töihin matkatessani ja yritin pysyä samassa tahdissa. Saatoinpa olla siis huvittava näky aamuisella rautatientorilla.

4. Lyhyen työpäivän päivä

Iltapäivällä läksin töistä ennen aikojani (Ei, en minä lintsannut, vaan käytin +saldojani pois, joten vapaus oli ansaittua). Rubberneckin tahditti minua heti ulko-ovelta ja askel oli kevyt kuin tuulen henkäys. Mietin Sibelius -näyttelyä ja elokuvaakin, mutta jalkani suuntasivat jotenkin vain kotia kohti... enkä sitten hennonnut panna vastaan.

5. Hitaan hitaan hitaan illan päivä

Huomasin neljän jälkeen, että perjantai-ilta on edelleenkin "vasta aluillaan". Kävin miehen kanssa ostamassa Liiteristä ison ruokakassillisen pöperöä mielettömän pienellä loppusummalla ja tulin niin iloiseksi. Mitä sitä muuta itselleen haluaisi kuin ruokaa ja lämpimän paikan olla. Hiukan kateellisena mietin niitä, jotka saavat laittaa perjantaisaunan päälle, mutta minä (saunaton) ajattelin korvata puutteen monella kauniilla kynttilällä. Lisäksi päätin ajatella mukavia ajatuksia ja laittaa pari iltaverryttelybiisiä soimaan, jotta saan vetäistä viimeisetkin lihasjännitteet kehostani pois.

Yhtään tylsää ajatusta en aio tänään antaa mieleeni tulla. Tänään nautin jokaisesta minuutista ja sen pienemmistä osistakin.

Suosittelen ehdottomasti sinulle samanlaista pääntyhjennysiltaa.

Tee kaikkea sitä mikä tuntuu hyvältä ja jos jokin ikävä sattuu pulpahtamaan mieleesi, nosta se saippuakuplassa ilmaan ja tökkäise sormellasi rikki =)

Upeaa perjantaita ja nautinnollista viikonloppua!

Karkea luonnos

Kun on tirskahdellut kolmisen viikkoa
puristellut sitruunaa ja inkivääriä juomiin
hautautunut huivien höyheniin
ja vielä tunkenut kylmät nyrkkinsä syvemmälle kainaloihin

on aika todeta, että tämä nainen on
kuin monen päivän sijaamaton peti,
pelkkä kuvitelma,
katkenneella hiilen pätkällä hutaistu luonnos omasta itsestään.

Niinpä tässä ja nyt
pikkuista nenääni lepytellen
tuijotan miehen luomaa kuumaa ja
tappavan punaisena hehkuvaa keittoa,
lisään siihen hiukan mustapippuria
   (hatshii)
ja kyllä,
kyllä minä kuvittelen tervehtyväni vielä vereväksi
pirskahtelevaksi naiseksi.

Tästhäkin huolimatta: Oikein virkistävää viikkoa sinulle =)

... muista syödä  D-vitamiinia... 

ja suklaata...ja inkivääriä...ja ehkä hiukan hinajaa...

Saavuttamattoman äärellä

Kuin taudissa,
kuumeen kourissa,
minä avaan ikkunan
ja hengitän raikasta aamun kylmää.
 
Sitten käännän katseeni kuuhun,
tuohon loimuavaan yön valoon.

Sietäisit hävetä. Valvotit minua, sanon sille.
Muttei se vastaa,
hymyilee vain ohuempana harsona
kunnes luovutan otteeni ja
käännyn hiljaa pois.

Olen saanut tartunnan
taudin oireet päivieni hetkiin
  sillä sinä näyt jokaisen kadun kulmassa
   tuoksut viimeisenkin väreeni pinnalla
    tunnut ohikulkevana hekumana
samalla kun aivastan syksyn kylmää.

Sitten kuu iskee minulle silmää
minä isken takaisin ja venyttelen itseni pitkäksi
sillä olen valmis odottamaan
ja minä odotan...
 milloin tuot etäisyytesi lähemmäksi
  milloin tunnen tuoksusi kielelläni
   milloin huumaa saa juoda kaksin käsin...

Mysteeriviesti

Koti oli lähes normaalin näköinen
kun palasin töistä kotiin.

Useamman päivän se on ollut peitettynä
muovilla
pahvilla
lakanoilla
hiekalla,
kanankakkaseinän murusilla
ja leijailevalla pölyllä.

Keittiön pöydälle oli jätetty pieni lappu. Kävelin sen luokse ja katsoin tekstiä:

Nyt on lokakuu ja sinusta näkee sen
                                          sitten oli nuoli alakulmaan

Minä jäin tuijottamaan lappua ja mietin, että mistä sen lokakuun näkee. Keittiössä ei nyt näe iltaisin mitään, kun kattolamppu joutui ikkunaremontin alta lamppujen varaosahautuumaalle... Ja ulos ei ikkunasta näe laisinkaan, sillä remppaan ei kuulunut ikkunoiden pesu, vaan lähmäiset sormenjäljet, imukuppien hienot renkaat, tarran jäämiä sekä pölyä ja likaa.

Pohdittuani aikani miehen tiivistä viestiä päätin, että lokakuun näkee siitä, kun tämä nainen istuu sohvalle (eikä vahingossakaan pese ikkunoita) odottamaan lapun laatijan yllättävää palkintoa.

Tämän lapun on parempi merkitä jotain kivaa ;-)

Opuscolon Limerikki -haaste

Jaa-a, runoa pukkaa. Todella tarkoin säännöin, mutta ainahan haasteessa pitää olla jotain vaikeaa...

Vastaan siis Leenalta tulleeseen haasteeseen ja miettiessäni riimejä huomaan lauantaiaamuni muuttuneen hekumallisen huvittuneeksi.

Limerikki-runokyhäelmäni:

Nuori Lappeenrantalainen kelmi
oli rakkauteni ensi helmi.
  Hän riisui minut, myös vaatteeni,
  kunnes heräsin ja vaihdoin aatteeni:
Hitot, mä en kanssas enää telmi!

       * * * * *

Kun sä vihdoin tulit stadiin
mä vein kitaran ja kengät kaniin
  himoitsin sua hotellin edessä
  uin bändärinä kuin kala vedessä
Illalla uuvuin pesemättömän käsivarteni pariin.

     * * * * *

Helsinkiläisravintolassa istui neito kaunis ja hento
aavistin sen olevan sekä vapaa että rento.
  Häntä mä nyt syvästi rakastin
  enkä tiennyt että oli se kuin pakastin
kunnes poskeani koski märkä oluttuopin lento.

     * * * * *

L niinkuin Limerikki -blogihaasteen säännöt:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotain Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa: "Limerikki on viisisäkeinen, usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä: AABBA. (Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä).

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse teksissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki Opuscolon kirjoitukseen (Huom! ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi

Minä nyt haastan tähän pari sanaseppoa:

Ari
Outo Paimen

Ja tämäkin tarina on tosi

suunnilleen näin se meni

Se oli eilen, kun päivällä kipitin Aleksanterinkatua pitkin ohittaen kirjailija Tervon. En moikannut sitä, kuten joskus nuorena tyttönä erehdyin vahingossa moikkaamaan Paavo Väyrystä kuin parastakin tuttua
;-)

Vaihdoin kadun toiselle puolelle, jotta saisin ihailla Minna Parikan kenkäkauppaa. Näyteikkunan edustalle oli kuitenkin parkkeerannut pari turistinaista, joten korkokengät ja iloiset värit jäivät näkemättä ja minä jatkoin pitkillä askeleilla eteenpäin.

Kluuvikadun kohdalla silmäkulmani huomasi vihreän vavan. Käänsin päätäni auringon suuntaan ja mitä näinkään.

Siinä Kluuvikadun kulmassa istui parrakas mies jakkaralla. Kaveri piteli tyynesti vapaa kädessään. Siima laskeutui viemäriin, jonka kansiluukku oli nostettu asfaltille. Ja siinä maassa oli avonaisen viemärin vieressä oli kaksi mahtavaa vonkaletta.

Voi jösses sentään. Eihän siinä voinut kuin levittää hymyn huulille ja jatkaa matkaa pysähtymättä, sillä perille oli päästävä ajoissa maksoi mitä maksoi. Ja voitte kuvitella miten mua harmitti, ettei mukanani ollut kameraa.

Mutta voihan olla, että jonain päivänä vikkelät koipeni vilahtavat jossain piilokameraohjelman pätkässä =)

Kaupunkilaiset livenä

Oli aika rauhallinen aamu,

minä vetelehdin hetken kellon soitua,

sain itseni ruokittua ja vaatetettua

ja sitten katsoin kännykkää.

Tavoitteellisena kaupunkilaisena ;-)

tarkistin mahtaako aamun juna olla taas myöhässä...

Ja mitä hakutulos kertoikaan: Seuraava juna oli peruttu.

Niinpä minä istahdin nojatuoliin. Tyhjensin hetkisen päätäni

ja seuraavan kerran kelloa silmäillessäni minun olikin jo aika lähteä asemalle.

Juna tuli ajoillaan. Vau!

Seistessäni siellä, sillinä toisten sillien seassa, katselin maisemia. Aamuinen sumu oli kerrassaan upea, mutta kohta näkymän peitti tunnelin seinä ja minä siirsin katseeni ikkunoiden sisäpuolelle.

Meitä oli monta seisojaa, useimmilla kuullokkeet korvissa. Istujilla oli pääsääntöisesti kännykkä kädessä, katse alhaalla, peukalot tai etusormet liikkeessä. Joillain oli kirja luettavana, harvoilla enää kynä täyttämässä sanaristikkoa. Tuskin kukaan katsoi ulos, unia sentään jokunen.

Vasemmalla puolellani viiden hengen loossissa reunapaikan nainen laittoi ripsiväriä. Kolme muuta naista tuijotti tiiviisti kännykkäänsä. Ikkunapaikan mies luki vasemmassa kädessään pitelemäänsä tablettia ja samalla kertaa hän oikealla kädellään kirjoitteli viestiä kännykkään.

Sillä on tehokas juna-matka, ajattelin siirtäen katseeni toiselle puolelleni. Kyljessäni seisoi nainen, joka luki pientä kirjasta, jonka aukeama oli avattuna kohdasta "16. sunnuntai Helluntaista". 

Tunsin itseni tunkeilijaksi ja siirsin katseeni takaisin seisovaan ihmismereen. Kaiken näköisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja keski-ikäisiä. Jotenkin kerrassaan suloisia. Kauniita. Jokainen. Tietämättä tarinaa, ottamatta kantaa, miettimättä eroja tai samanlaisuutta. Ja sitten eräs nainen nosti katseensa, katsoimme hetken toisiamme silmiin ja kasvoillemme nousi hymyn vire.

Pienen pieni hetki. Ja mieleeni tuli, että olimme kuin pari kapinallista siellä koneiden äärellä =)

Kukat ja mehiläiset

Nuorukainen tuli illalla kysymään osaanko vastata seuraavaan matematiikan tehtävään:

Mehiläinen ja perhonen katselevat kukkaniittyä ja uskovat kumpikin olevansa origossa. Mehiläisen mielestä päivänkakkara on pisteessä (-4, 2, 5) ja perhonen pisteessä (-1, -4, 2). Molempien koordinaatistossa on samat kantavektorit.

a) Kumpi on lähempänä päivänkakkaraa?

b) Missä pisteessä mehiläinen ja päivänkakkara ovat perhosen mielestä?

c) Mitä mieltä päivänkakkara on tästä touhusta?

Kaikkea se tuleekin kysymään, minä mietin siinä sängyssä jo kirjaa lukiessani.

Ja sitten pohdin kuumeisesti
hetkisen...

origo, mehiläinen, perhonen, päivänkakkara, kantavektorit... mitä mieltä touhusta on päivänkakkara?

Ja sitten me hihitettiin matematiikankirjan tekijän rikasta mielikuvitusta =)

Päästä varpaisiin

Olen himonnut iltakävelyjä,
kävellyt himoissani niin paljon,
että koipeni muuttuivat 50 vuotta vanhemmiksi
ja rupesivat hoipertelemaan.

... alaraajojen jäykistely johti myös yläpään vaivoihin, päävaivat taas aiheuttivat ärsytystä,
joka levisi ympäri taloa ja puutarhaa...

Kun raid ei tappanut minua
- tuota kammottavaa inisevää ötökkää-
päätin ottaa itseäni niskasta kiinni
ja varasin ajan hoitoon.

Jos hoitopöydällä sätkähtelinkin holtittomasti,
kimmeltävät hikipisarat noroivat selkäpiissäni
ja kyyneleet polttivat poskiani

niin lopuksi minut palkittiin
kauniin vihreällä lahjanarulla...

Kyllä näillä kelpaa tepastella huomenna töihin =D
Jos kehtaisin, laittaisin kaveriksi upean kesähattuni!

Koneesi ei näytä toimivan oikein

Mur mur,
sanoi pieni pääni
kun eilen kuulin kotona ihmetystä siitä
miten saan itseni tiistaisin niin lopen kuolleeseen kuntoon.

Sur sur
teki mieleni näyttää
sormella korvan kohdalta
ja kysyä oletko elänyt viimeisen vuosikymmenen kanssani vai et
sekä kuunnellut ja katsonut kehoni salamointia.

Päästin kuitenkin ilmat pois poskistani,
jätin sanomatta osin ne sanat
joita mieleni teki,
kun ymmärsin, että se luulee tarkoittavansa hyvää
vaikkei sillä ole lähimainkaan käsitystä siitä mitä minun kehossani tapahtuu
ja miten yritän parastani ja koetan olla antamatta kivulle valtaa ja identiteettiä.

Ja vaikka mieleni teki potkaista seinää
  taikka kostoksi sen säärtä ;-)
niin lähdin miehen kanssa kävelylle,
sain aimo annoksen kostean märkää happea
ja annoin maailmalle kaiken ainakin hetkiseksi anteeksi.


ps. No tänään soitin kovalla volyymilla Olavi Virran Hurmion, hain siipan tanssiin ja hämmensin sen nautinnolla solmuun ;-)

Parasta siis toivottaa: Oikein nautinnollista viikonjatkoa meille kaikille. Muistakaamme tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä =)

Alle kaksikymmentäkaksi astetta lämmintä

Nainen oli kesällä syntynyt ja mies talvella.
Ja sen aisti hyvin, kun he joivat aamukahvia parvekkeellaan.

Miehellä oli shortsit ja t-paita,
naisella taas toppi, neule, huppari, pitkät housut ja filtti siinä jalkojen päällä.

Olisinpa syntynyt edes keväällä,
ajatteli nainen ;-)

Kun loppu häämöttää

Leikitäänkö kaverit,
ettei tänään ole kesäloman viimeinen päivä.
Ettei ilta ole tullut, eikä pilvi tuonne auringon eteen.

Tai sovitaanko ainakin, että huomenna on vain hiukan erilainen päivä. Puetaan hienommat vaatteet päällemme, lähdetään yhdessä kaupungille, tanssitaan letkassa toimistolle ja puuhaillaan tietokoneilla ja puhelimilla kunnes kyllästytään. Tullaan sitten illalla taas tänne yhdessä pisamoitumaan ja olemaan.

Mutta nyt, käydäänkö vielä meren aalloissa, annetaan pisaroiden huutoa, villitä pintamme ja keinuttaa. Riekutaan vallattomina kunnes nauru kirpistää poskia, juodaan limonaadia ja vielä yksi lasillinen kuplivaa...

Eikä mennä aikaisin nukkumaan, eihän. Vaan hymyillään  super-kuu-ukon kanssa tämä yö.

Mä haluan ottaa tästä illasta kaiken mahdollisen irti
... sillä seuraavaan lomaan on järkyttävän pitkä matka...

Kesäretkellä

Hei ystäväiseni,

terveiset täältä maaseutumatkaltamme. Olemme nauttineet olostamme täysin rinnoin, ihailleet paikallisten vieraanvaraisuutta ja nähneet yhtä jos toista ihmeellistä. 

Ajelimme ensin pariin isoon kaupunkiin (olin tiukkana enkä ostanut mitään), mutta huomasimme kaipaavamme enemmän rauhaa. Pienemmässä J:n kylässä vuokrasimme maatilalta itsellemme torpan. Mökkiä reunustavat vehnäpellot ja isäntä on tehnyt pienen polun peltojen lomitse rantaan. Vilja ei ole vielä valmis, mutta kyllä sielu niin lepää kun keinuvaa viljapeltoa katsella olen saanut. 

Olemme saunoneet hatarassa pikkuisessa rantasaunassa ja ihailleet punaisena loimottavaa auringonlaskua. Ja joka päivä uimme kalojen kanssa yhtenä suurena perheenä. Iso hauki polskii rannassa, muttei se ole vielä varpaasta palaa ottanut. 

Järvessä huutelee satunnaisesti härkälintuja ja pihassa lentelee pääskysiä. Olen ihastunut niiden laulantaan. Jos osaisin yhtä hyvin, olisin varmaan jo uusi lailakinnunen. 

Pikkuruisessa K: n kylässä oli menneellä viikolla latotanssit ja viereisellä pellolla sai kisata 14 hv:n Massey Fergusonin käynnistämisestä kammella. Ei tällainen kaupunkilainen kehdannut siihen komeuteen koskea. Olisivat vielä nauraneet, nuo maatalon isännät. 

Metsästä löysimme tänään mustikoita. Syönniksi varten vain. Mistä tulikin mieleeni, kun P:n kylän kauniin keltaisessa puutalon kahvilassa olimme yhtenä päivänä nauttimassa kahvia ja kanelipullaa -kyllä oli voilla ja sokerilla oikein tehty. Siellä emäntä kertoi kovalla äänellä kylän naisille kuinka se oli ajanut ulkomaalaiset mustikanpoimijat mailtaan pois. Oli lapsenlapsikin pelästynyt mummon huutoa niin kovin, että näki painajaisia seuraavana yönä. -Eihän asia tietysti minulle kuulunut, mutta ajattelin etteikö metsämarjaa riitä kaikille? Olin kuitenkin hiljaa ja päätin nautiskella pullastani... olisi se topakka emäntä voinut viedä pullani pois...

Yhden huoltamon kupeessa vanhempi mies myi hienoja mopedeja. En ostanut menopeliä, kun autolla on helpompaa. Siellä latotanssipaikassa oli muuten näytillä avo-Lada. Siinä vasta oli auto. Kaikkea kummallista olivat kirjoittaneet auton peltiin: 

  K: Miksi kutsutaan avoladaa?  V: Roskalaatikoksi.

  Puskurissa luki: Varo sinkoilevia varaosia. 

  K: Miten kaksinkertaistat Ladan arvon?  V: Täytä tankki. 

  K: Miksi Ladassa ei tarvita navigaattoria?   V: Koska sillä ei kuitenkaan pääse perille. 

Eli kuten huomaat, hyvin meillä on mennyt. Toivoin niin ehtiväni Jklään uuteen hattukauppaan, mutta se reissu täytyy jättää seuraavaan kertaan. Säästämäni rahat siis ovat vielä kuluttamatta ;-)

Nyt meillä alkaa olla matkaeväät syöty. Olen varmasti jo kotona kun tämän luet. Tomaatintaimenen laitan auton katolle matkalaukun viereen. Siinä on jo monta hienoa raakiletta -tomaatissa siis :)

kesäterveisin,
Birgitta

Kuumalla tiellä

Oli lämmin päivä
aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja
moottoritiekin aaltoili.
Edessämme lähestyi vaaleansinisen rättisitikan perä.

Se oli kuin unelma,
tai mehevä persikka, jota teki mieli puraista.
Täydellinen herkku:

Auton rättikatto oli kerätty koreasti rullalle.
Etupenkillä istui kaksi ladya,
molemmilla hulmusivat vaaleat kiharat hiukset.

Ne olivat kuin kaksi herkullista marjaa
kuin keski-ikäiset marilyn-kaksoset
nauttimassa tuulen tuiverruksesta
taivaansinisessä kaarassaan
moottoritien huumassa.

LOVE =)

Selkeää

Palasin ruotuun,
sillä viikon loma ja sen jälkeinen päivätirsaviikko oli tehnyt minut laiskaksi. Laitoin siis tossut jalkaan ja lähdin ulos lenkille.

Kävelin, liekö tuhansien kertojen jälkeen, yhden tien sinne ja toisen tänne, poiketen välillä sivureiteillä ja pikkupoluilla. Haistelin heinää, vaikka se aivastuttaa minua enemmän kuin varmasti. Sitten tunsin kuinka vesipisara tipahti käsivarrelleni. Minä nostin katseeni yläilmoihin. Edessä oli paljas taivas ja aurinko helotti kuumana. Takanani oli tummat pilvet ja mietin sateen tuloa.

Voi miten olisikin ihanaa jos tulisi ukkosen ilma. Sellainen kaatosade, joka pesisi meidät oikein kunnolla. Mutta ei sitä sadetta tullut, pari irtopisaraa vain. Aurinko jatkoi loimotustaan, pilvet kiersivät toisaalle ja sain kävellä hikisenä ja nihkeänä kotiin saakka. Pesin sitten nahkani aivan itse. Kuurasin korvantaukset ja varpaat.

Pohdin miten pienestä sitä saa itselleen hyvän mielen. Siitä samasta ulkoilureitistä, vuosi toisensa jälkeen. Huomiosta, että kroppa suostuu liikkumaan ja veri kiertää tasaisen varmasti. Tunteesta kuinka vesi puhdistaa, sadevesi tai hanavesi, ihan miten vaan. Miltä koti tuntuu, se turvallinen ja jopa tylsän tavallinen.

Ja kohta palaan taas Donna Tarttin Tiklin pariin. Minä poistun tästä todellisuudesta ja huumaudun kirjan rajusta maailmasta, jossa lapsen turvallisuus murenee, missä valhe, pelko, addiktit ja toive maailmassa selviämisestä kietoo minut harsoonsa. Tässä on teos, jonka sanat aiheuttavat minulle pahaa oloa, mutta joka vetää puoleensa magneetin lailla. Olen ollut niin lumoutuneena kirjaan, että huomaan inhoavani tietoa sen loppumisesta.

Samalla olen erittäin tietoinen siitä, miten onnellinen saan olla, kun kestän tätä maailmaa selvin päin.

Donna Tarttin kiihottamana toivotankin erittäin selkeitä päiviä, kirkkaita ajatuksia, hyviä tuoksuja ja maukkaita makuja sinun tulevaan viikkoosi =)

Kesäherkkuja

Keittiön pöydän äärellä
poika pelasi tietokoneella ja availi samalla herneenpalkoja.

Pöydän päässä minä putsasin mansikoita.

Ja kohta mies tuli keiton teosta myös kekkereihin.

Hän otti herneenpalon,
napsautti sen hauskasti
ja heitti herneet suuhunsa.
Naps viuuh,
  naps viuuuh,
    naps viuuh  ...

ja nuorimies siinä vieressä:
naps viuuh,
  naps viuuuh...

Jättäkää mullekin!
sanoin jo hädissäni, sillä näin vain lenteleviä tyhjiä palkoja, enkä millään halunnut jättää mansikoiden puhdistusta kesken.

Mies sitten ystävällisesti ehdotti, että hän voi kuoria minulle herneet astiaan, jotta voin napsia ne siitä suuhuni. Ja minä tajusin: Ei, en halua niin.

Herneen syönnissä on nimittäin hauskinta juuri tuo: naps- aukaisu, varovainen kurkinta palon sisään - onko siellä pelottavia matoja. Tämän jälkeen vielä herneiden vetäminen kämmenelle ja rennolla käden liikkeellä -viuuuuh- heitto suuhun. Ja sitten vasta antaudutaan rouskutteluvaiheeseen.

Eikö niin?

Ja se toinen herkku, mansikka, sitä pitää puraista tai leikata pienemmäksi, jotta punainen liha tirskahtaa, makunystyrät heräävät ja mansikka sokeroituu moninkertaisesti.

Jep, kyllä näin on =)

Viikon top 5 työn lomassa

Maanantaina
mietin voinko niellä ylpeyteni ja mennä töihin vaikka lähtiessäni uhkasin palata vasta kun lämpötila oli iholleni sopiva. Aamupöpperöisenä annoin itselleni luvan olla erehtyväinen ihminen. Laitoin lämpimät vaatteet päälleni, vedin hupun pääni suojaksi, avasin sateenvarjon ja astelin märkään ja kylmään ulkoilmaan.

Loma oli ollut hyvä, sillä huomasin askeleeni olleen hitaampi ja letkeämpi kuin tavallisesti. Työpäivä meni hymyillessä ja rennolla mielin. Minä ihan ihmettelin asiaa ja kuiskasin itselleni: Mielenkiintoista ;-)

Tiistaina
rehkin pitkän työpäivän. Olin syönyt vain surkean lounaan, sillä ruokalassa oli selleripäivä. Niinpä iltapäivällä työtäni häiritsivät ajatukset, tai paremminkin mielikuvaharjoitukset, kun kävin läpi askeleeni kotiovelta jääkaapille, näin silmissäni kaikki olemassa olevat ruoka-ainekset ja järjestelin ateriaani valmiiksi. Kun vihdoin sain kotioven auki ja astuin eteiseen kuului keittiöstä lausahdus: Otatko halloumisalaattia? Voi jestas sentään, kyllä minä niin onnelliseksi sillä hetkellä tulin =D

Keskiviikkona
nukahdin taas töiden jälkeen sohvalle. Mies sanoo, että minulla on tiistai-päivän jälkeinen väsymysuskomus, mutta mikäs uskomus se sellainen on, joka aina vaan toteutuu ;-). Olin tehnyt omien töiden lisäksi lomille lähteneen kollegan hommia ja joutunut käyttämään pientä päätäni oikein tosissani. Ei siinä muuta tarvittu kuin kotiintulokahvin nautiskelu, katsahdus lempeän punaiseen sohvaan ja samantien torkahtaminen.

Illalla siippa houkutteli minut juoksulenkille (viime kerrasta olikin kulunut noin vuosi). No minä laitoin upouudet ale-paljasjalkalenkkarini jalkaan ja vedimme ihan pikkuruisen lenkin. Tästä se alkaa, sanoin mielessäni ja siinä olinkin oikeassa...

Torstain
vastaisena yönä minä kuuntelin kuinka lihakseni olivat edelleen lenkillä ja aamulla mietin kaksi kertaa, että millähän jaloilla meinasin lähteä töihin. Hips hips hips minä etenin mittarimadon tapaan pitkin kaupunkia, kun pohkeet ja päkiät harasivat kaikkea liikettä vastaan...

Illalla nuorimies kertoi, että se oli imuroinut kotona. (Minä nolona mietin, että kuinka en ollut huomannut, mutta kuinkas sitä mitään näkee, jos vain nukkuu sohvalla...) Ja kyllä minä taas olin niin onnellinen. Miten voikin yksi lause tehdä naisihmisen pelkäsi hymyksi ja hiusten pörröttelijäksi =D

Perjantai-aamuna
näin pitkästä aikaa asemalla miehen-joka-lukee-lehteä. Hän on kulkenut kanssani vuosia samoilla aamujunilla, mutta nyt aikataulumme ovat olleet kuukausia ristissä. Jossain vaiheessa aloimme tervehtiä toisiamme ja niinpä eilenkin sanoimme hyvät huomenet ja hymyilimme leveästi. Sitten astuimme junaan ja istuimme kumpikin minne halusimme. Kaveri varmasti heti avasi lehtensä, kun minä taas istuin kuuntelemassa musiikkia ja mietin syntyjä syviä, kuten tervehtimistä: Minut on opetettu jo pienenä tervehtimään tutut sekä vieraat, myös nämä kaupunkilaisnaapurit. Tervehtiminen on kiva juttu. Se ei velvoita sen enempään, mutta sillä voi osoittaa huomaavansa toisen ihmisen.

Mutta jos ei uskalla sanoa mitään, niin sanatonna voi vaikka hymyillä. Sekään ei maksa mitään. Ihan se on ilmaista. Ja siitä saa todella hyvän olon itselleenkin =)

No nyt on kuitenkin minun työviikkoni ohi. On viikonlopun alku ja lauantai. Voin aloittaa listani viikonlopun top vitosista...

Sää näyttää ulkona olevan kaunis ja lämmin. Nautitaan tästä päivästä!

Olen valmis

Joskus saa päivänsä eritavalla täyteen.

Sitä kerää irtoarkit isoon kekoon kahden jättipinon viereen. Laittaa lapun tulevien postien laatikkoon: "Älä jätä tähän, kukaan ei tee papereillesi hetkeen mitään."

Sitten annetaan kevyt hipaisu näppäimistölle todeten: "Ole nyt kiltisti, kun en ole paikalla."

Otetaan suurentava peili käteen, tupsautetaan isolla puuhkalla valkoista puuteria poskille punaa peittämään. Vaihdetaan kopisevat korkokengät matalapohjaisiin. Sammutetaan pöytävalot ja laitetaan lasitalon ovi perässä kiinni.

Pikkuloma.

Tästä alkoi minun vapaani, juhannusaaton aattona, aikana joka jostain syystä saa kansan sekaisin. Yksi jos toinen ostaa kaupan tyhjäksi ruuasta ja ajelee jonossa kauas pois. Vihdoin voi laittaa saunan pesään tulet ja hengittää syvään sisään raikasta kesäkuun ilmaa.

Minä täällä kaupungissa nautin juhannusperinteetöntä vapaapäivääni. Nostan jalat ylös. Vivutan kädet minne ne ikinä haluavatkaan ja olen kuin ellun kana.

Mietin juhannustaikojani:
  varpaan kynnet maalattu -on
  musa soimassa -on
  pyöritty itsen ympäri monta kertaa -on on
  kahvin puruihin lisätty kanelia -jep
  ulkonäkö kuin noidalla -ehdottomasti
  kaukosäätimet piilotettu -ei sentään, sitä en voi tehdä miehille ;-)

Tietämättä miksi taikoja tehdään olen siis valmis. Antaa juhannuksen tulla!

Nautinnollisia pyhiä sinullekin!

Ps. Jos et vietä juhannusta(kin) katsoen jalkapalloa, niin katso vaikka tämä: Ei se mene sinne!

Kyllä lähtee

Sain kohtauksen hengaillessani kotona Thrillerin tahdissa.

Sillä totesin: Hey baby, on aika taistella mörköjä vastaan.

Pukeuduin sota-asuun

menin vessaan

nostin sen mikä irti lähti ylös, ulos ja sivuun

kastelin koko paikan

suihkutin kymppiä ylhäältä alas

ja otin as(ent)eeni käyttöön.

Tila huusi mulle ensin 

  U Can't Touch This

Tiedän, tämä ei ole kylpyhuonekuva.
Asenne on kuitenkin oikea:
Täti tappaa talossa ja puutarhassa ;-)

U bet I can, nauroin sille takaisin.

Minä liu'uin lattialla

veden ja pesuaineen sekoituksessa

kuuntelin rytmiä ja tein parit piruetit

sudin seinää, niitä pirun kaakeleita ja saumavälejä

välillä taiteilin Hammerin liikkeet lihasmuistissani.

Jossain vaiheessa teki mieli anoa armoa,
mutta päätin voittaa tiukat mutkat ja ahtaat paikat.

Ei siinä yksi tai kaksi biisiä riittänyt.
Kun kroppa alkoi väsyä, otin loppukiriksi Gangnam Stylen.
Tarkoittipa sanat mitä tahansa, niin kyllä niissä tehoja oli.

Nyt on kuulkaa tässä talossa ainakin yksi kirkas vessa =D

Sateessa

Mitä sä oikein luet?
Taloyhtiön papereita, sanoit nuolaisten sormeasi ja kääntäen sujuvasti sivua.
Kaikkea säkin tuijottelet, vaikka minä olen tässä vieressä.

Sivu kääntyi toiseen.
Minä narahdin saranoillani:
Heitä nyt jo hittoon...

  Ja niin lensi taseet ja tilintarkastajan lausunnot ilmaan ;-)

Ikävästä ihmeeseen

Kesken viikon minä aloin aamulla herättyäni toivoa ihmeitä.

Olin kuunnellut lähes pari viikkoa marmatusta
ja nyt olin venymismittarini ylärajoilla.

Ei sillä, etteikö saisi valittaa. Valittaminen on joskus hyvä asia. Silloin kun se menee oikeaan kohteeseen. Kun on asiallisesti ilmaissut toiveensa, tarpeensa ja halunsa. Ja saa minusta marmattaa väärälle kohteellekin. Joskus pieni avautuminen saa ajatuskuviot itselle selväksi ja elämässä pääsee eteenpäin. Kotimutina vasta sallittua onkin, sillä missäs muualla, kuin turvallisessa kotonaan, sitä todellakin on lupa avata sanainen arkkunsa.

Mutta juuri nyt muiden ärtymys alkoi jo vaikuttaa minuun ja sitä minä en enää halunnut.

Niinpä minä aamulla vielä unesta sekopäisenä totesin itselleni ylösnousemuksessani:

Ihmeitä! Olisko tänään hyvä päivä nähdä ihmeitä!
Mitä jos olisin tämän päivän niin, etten laisinkaan miettisi muiden mielipiteitä. Eläisin vain omaa elämääni. Rohkeutta nainen. Kyllä sinä kykenet tähän...

Niinpä sitten

• normihommien lomassa pidin tauon ja sain pari pientä keskusteluhetkeä piristämään päivääni
• ihailin jonkun työkaverin matkatuomisten kauneutta ja makua
• työpäivän jälkeen seurasin kuinka Suurkirkon edustalla neljä nuorukaista tanssi taitavasti
• iltakurssilla tajusin, että mies jakaa rakkauttaan todella paljon tekojen ja sanojen kautta
• löysin puoleen hintaan hyvän juoksutakin ja lomalaisen shortsit (joista jollakulla voi näkö mennä ;-))
• työkaverini pelasti minut aamusateelta
• loihdin yhden marmatusongelman ratkaisun (vaikkei se minulle kuulunutkaan) ja sain lähes kaikki työt tehtyä päivän aikana (=iso ihme)
• leppäkerttu kutitti niskaani ja käveli pitkät matkat sormessani
• vietin hauskaa iltapäivää ystäväni kanssa ja sain herkullista espressoa ja jälkiruokamaistiaisen Teatterissa
• kävin hihittämässä elokuvissa -The Grand Budapest Hotel
• kuuntelin sydän väpättäen kun nuorimies soitti pitkästä aikaa kitaraa
• mussutin herkullista croissanttia aamukahvin kera
• huomisen päivän lahja ja kortti löytyi tänään ensimmäisestä kaupasta (käsittämätöntä)

Raaskiiko näin kauniita kääreitä repiä suklaan tieltä =)

Ihmeitä.

Pieniä, mutta niin tarpeeseen tulevia!
Ja mikä tärkeintä, minä huomasin ne kaikki =)

Tästäkin herkistyneenä toivotan sinulle mitä parhainta viikonloppua.

Voi hyvin! ♥

Elämäni ääkköset

Voisiko mikään olla tiistai-iltana jännittävämpää, kuin rajata elämänsä yksiin aakkosiin... Näin vihjeen aakkosideasta jossain blogissa ja nyt listauksen miettiminen voittaa mennen tullen pesukoneen täytön ja tyhjennyksen.

Siispä mietin näitä:

Arki, siihen kannattaa suhtautua lempeästi, sillä suurin osa elämästämme kuluu arjen pyörteissä.

Beatles, Bowie, Bolan veivät sydämeni jo vuosikymmenet sitten.

Chili on tulista herkkua. Sen kanssa sopii hyvin inkivääri, valkosipuli, sipuli, korianteri, tomaatti, paprika ja moni moni muu =P

D-vitamiini, sitä syön kesät ja talvet. Jo Arvo Ylppö tiesi aikoinaan, että täällä pohjolassa tulee ihmisten syödä ylimääräistä d-vitamiinia.

MBElämäntaidon valmentaja-  sekä EIFEnneagrammiohjaajakoulutus oli parasta mitä tein itselleni vuonna 2006 ja 2007. Minulla on elämä sitä ennen ja sen jälkeen. Opettelen edelleen itseni kanssa, olen hyvä ja sitkeä valmennettava =)

Faaraot ovat houkutelleet minua pienestä asti. Kävin Luxorissa Persianlahden sodan alla katsomassa faaraoiden temppeleitä ja hautoja. Meitä oli muutama ihminen Karnakin temppelin 134 valtavan pylvään lomassa. Mahtavaa! Tuskin enää koskaan pääsen niin vähässä turistimäärässä katsomaan Egyptin historiaa... Olisi hienoa maalata makuuhuoneen kattoon kuva Nutista auringonkierron kanssa.

Gigolo, kuka voi vastustaa omaa komeaa kotigigoloa ;-)

Halaaminen tekee ihmiselle hyvää. Opettelin halaamisen vasta aikuisena ja suosittelen kaikkia vielä asiaa testaamattomia kokeilemaan miten autuas olo halaamisesta tulee (jos ei itselle, niin ainakin sille toiselle).

Idänpikajunassa matkustaminen on ollut haaveenani monet monet vuodet. Vielä jonain päivänä minä astun siihen junaan...

Jörmy ja Jösses ovat meidän perheessä tavallisia tervehdys ja ihmettelysanoja.

Kirja. Aina on hyvä olla yksi tai kaksi kirjaa yöpöydällä. Joskus pino on niin korkea, että hiukan hermostuttaa sen pystyssä pysyminen... Ennen halusin kirjojen olevan aina omiani. Ne on luettu monen monta kertaa, sen voin ilolla sanoa. Nyt minä luen pääosin lainakirjoja.

Levysoitin on maailman ihanin keksintö. Sinä päivänä kun löydän itselleni toimivan ja sopivan kokoisen matkagramofonin, niin olen onnellinen kolmen erilaisen levysoittimen omistaja =)

Maxim on minusta paras elokuvateatteri Helsingissä. Siellä on vielä perinteisen elokuvateatterin tunnelmaa eikä leffojen äänen voimakkuus ole yli 100dB.

Naisellisuus -siitä tulee vain niin hyvä olo.

Onnellisena eläminen on mahdollista. On se.

Pax41 on ladannut juutuubiin järjettömän määrän upeita 1920 -luvun kappaleita. Aina silloin tällöin saan keikkumisvimman ja heittäydyn villiin ja vauhdikkaaseen pyörremyrskyyn kodissani (useimmiten silloin kun muut ovat poissa).

Quadrophenia oli ensimmäinen rock-leffa jonka näin elokuvateatterissa. En voi vieläkään ajatella sen kappaleita kyynelehtimättä.

Rakkaus. Se on jotain mitä en voi todistaa, mutta johon kuitenkin uskon. Rakkaus on elämän suuria ihmeitä =)

Suudelma. Suudelma. Suudelma...

Tervapääskyn sviir srrii -huuto saa minut aina hyvälle tuulelle. Nyt olen reilun viikon kuunnellut tervapääskyjen laulua ja katsellut niiden liitoa taivaalla. Fantastisia luontokappaleita!

U-käännös. Kun mulla menee päin p..settä, niin yritän huomata asian ja tehdä u-käännöksen, eli suunnata ennemmän sinne minne haluan. Yleensä haluan mieluummin jotain muuta kuin nähdä takapuoleni ;-)

Vähemmän tavaraa. Haluan luopua turhista tavaroistani. Niistä voi olla jollekin toiselle enemmän iloa sen sijaan, että ne lojuvat nurkissani.

WC on paras paikka silloin kun on vessahätä! Vaikka en ole itsesuojelutyyppi, niin matkalla on kiva tietää minne pääsee vessaan jos tarve tulee.

Ystävät. Olkoon meillä kaikilla ainakin yksi todella arvokas ystävä. Olisiko syytä katsoa peiliin =).

Zeppelin. Ajatella mikä fiilis on ollut nousta ilmaan ja liidellä hiljaa meren toiselle puolelle.

Åhhåh sanon silloin, kun yritän puhua väsyneenä ruotsia.

Äiti. Tämä vähän yllätti minut. Mutta en olisi tässä ilman ihanaa äitiäni ja hänen äitiään ja isäni äitiä ja niin edelleen. Lisäksi olen itsekin äiti. En ole päässyt vielä muumimamma-luokkaan, joka hyväksyy kaiken ja pitää kaikkea jännittävää seikkailua hyvänä asiana... teen kuitenkin parhaani ollakseni hyvä äiti.

Öinen kuutamo on pelkkää hekumaa (paitsi silloin kun pitäisi nukkua). Olen usein valvonut kuutamon kanssa. Se tanssittaa minua pitkin asuntoa... saa verhot keinumaan ja sydämen väpäjämään...

Ei ollut muuten helppoa tämä aakkostaminen. Toisiin kirjaimiin olisi ollut niin monta hyvää sanaa tarjolla.

Yltiöpäisestä sään muuttumisesta huolimatta oikein oikein ihanaa viikkoa sinulle =)

Irti arjesta

"Otetaanko filtti esiin ja lähdetään makoilemaan meren ääreen?"

Ei minua tarvinnut sen kummemmin tänä aamuna houkutella. Siinä ei kauaa aikaa kulunut, kun levitin matkahuovan hiekalle ja istahdimme miehen kanssa katselemaan kimmeltävää merta.

Merta ja ehkä enemmän aurinkoa oli tullut kumartamaan moni muukin. Oli isoa ja pienen pientä palvojaa, oli jo paahtuneen ruskeita sekä vitivalkoisia nahkoja. Muutama uskaltautui uimaan, osa pelasi rantapelejä ja suurin osa loikoili pitkin pituuttaan.

Minä kaipasin tyynyä, sillä miehen lukiessa Tollen Uusi maa -teosta olisin mielelläni painanut pääni pehmeään tyynyyn ja katsellut ohitse lipuvia pilviä. Ensikerralla en unohda pieniä mukavia ranta-asioita...

Kuunnellessani ja pyöriskellessäni ympäri vaaka-akseliani näin kuinka morsian saapui hiekkarannalle valokuvaajan kanssa. Hiukan uteliaana ihmettelin minne sulho oli jäänyt? Toisaalla kolme muksua juoksenteli peräkanaa edestakaisin rantaveteen ja pois, isoin etummaisena ja pikkunapero viimeisenä. Aika moni käveli herkullisen näköisen jäätelön kanssa ohitseni ja kalliolla kiipeili kaksi nuorta kaunotarta napsimassa toisistaan ja itsestään kännykkäkuvia. Mietin monenmoista niitä poseerauksia seuratessani, mutta jätän varottavat mutinat sanomatta...

Kun juomapullo oli tyhjennetty ja olimme nauttineet tarpeeksi kesähuumasta läksimme kotia kohti. Mietin ajaessani Tollen sanoja kärsimyskehosta ja tajusin, että  autoa ajaessa kannattaa minunkin olla enemmän hyväksyvän läsnäolon tilassa. Minun kehossani oli kova pissahätä sekä nälkä, joten en yhtään kaivannut lisämausteeksi hermostumista muiden liikennetavoista ;-)

Niinpä minä keskityin vain kotiin pääsyyn. Perillä ammensin itseeni herkullista ruokaa (mm. Jaelin ihanaa kukkakaali-tahini-chili lisuketta). Otin poikkeuksellisesti pienet päivätorkut -vaikka oikeasti minun piti kuunnella kun mies jatkoi kirjan lukemista... uups. Lisäksi vielä laitoin parvekekukat ruukkuihinsa, kävin kävelyllä ja nyt seuraan jalkapallomatsia.

Tämä lauantai on siis ollut minulle oikea minikesäloma. Pieni pään tyhjennys =)

Toivottavasti sinunkin lauantaisi on ollut hyvä ja mieluinen.

Jos huomenna suuntaat rannalle, niin muista suojata ihosi. Muista myös juoda tarpeeksi ja katsoa, että vessa on lähellä =D

Ei hernettä patjan alla

Kädet.
Mulla on niitä kaksi.
Ne on ennen toimineet ihan hienosti. Mutta sitten rikoin ne...

Olen opetellut hoitamaan itseäni, mutta välillä tulee ylilyöntejä. Hudit huomaan aina samoista asioista, kivusta tietysti, mutta myös öisestä vempuilusta. Minä herään kun en voi nukkua mahallani. Pääni ei käänny vasemmalle laisinkaan ja oikealla se kyllästyy nopeaan. Sitten käännyn selälleni ja kohta huomaan nostavani kädet pään yläpuolelle. Siellähän käsien kuuluu olla nukkuessa. Eikö kuulukin?

Toissayönä minä taas nostin oikean käteni ylös. Ojensin (varmasti kauniisti kuin prinsessa) tuon ruipelon ulokkeen, tietoisesti suoraan ylös ja taakse kohti seinää. Sitten ranteeni jäi jumiin lukuvaloni kahden lampun väliin. Mitä tekee tällöin yön kuningatar? Se kiskaisee raajaansa oikein olan takaa... saa mukaansa lampun, proput sekä aimo annoksen betonimuruja.

Niin minä heräsin unelmistani kädessäni roikkuvaan yövaloon. Ei siinä kannattanut esittää ylvästä ja heilauttaa ilmavia laineikkaita kutriaan, vaan pistää huulet tiukasti kiinni, jottei tullut syötyä rouheaa seinää... Vipusin itseni ylös, pudistelin vähemmän kainosti ja yritin asetella lampun yöpöytäni korkean kirjapinon päälle. Sitten pyyhälsin lakanalta suurimmat kokkareet pois, siirsin tyynyni alemmas ja menin kippuraan mahtuakseni muruttomaan osaan sänkyä.

Vain poseeratessa nostan ensi kerralla käteni ylös...

Eilen minä katselin toistamiseen Kesähetket elokuvaa, se oli yhtä tylsä kuin leffassakin, mutta nyt minä jäin seuraamaan vanhimman veljen vaimon käsivarsia. Ne olivat hoikat kädet, mutta upean kiinteät ja niissä oli lihakset!

Voih, sanoin mielessäni. Jos minulla olisi tuollaiset käsivarret, niin näyttelisin niitä mielelläni kenelle tahansa. Silloin minulla olisi varmasti myös vahva lapatuki ja lihasjänteitä selkäpuolellani. Minä en enää soittelisi lapojani kylkiluita vasten, vaan hengailisin aivan erilaisessa bändissä.

Oih ja voih, olisikohan minulla vielä jotain mahdollisuuksia?  Ehkä minä kykenen... Kenties huomen aamuna otan kuntosalikamat mukaani ja löydän itseni varovasti harjoittelemassa näitä ruikuloita, jo maan vetovoiman löytäneitä käsiäni.

Ei kai tässä muukaan auta, kun en haluaisi jatkossa herätä näihin yöllisiin kipu-vempuilu-yölampun-irrotuskekkereihin! Saati paikkailla seinää ;-)