Makeaa mahantäydeltä omenapuun alla

On lämmin toukokuun päivä
kävelen pieni reppu selässäni ensin pehmeästi asfaltilla, hetken muhkuraisella pellolla siirtyen hiekkantien rahinan kautta lopulta ruoholle ja porttien välistä sisään omenapuutarhaan.

Mikä lie satu on levittäytynyt vihreän nurmen, keltaisten voikukkien ja miljoonien omenapuunkukkien lomaan. Täällä tekee mieli hengittää hiiskumatta vain sisään päin sekä pitää pää täysin tyhjänä, jottei taika raukeaisi.

Joitain pieniä pöytiä penkkeineen on ripoteltu puiden lomaan ja aukealle nurmelle, suurin osa niistä on tyhjinä. Toisaalla on muutama seurue istuu filtillä, retkieväät nostettu esille ja sopuisa rupattelu soljuu ilmassa.

Minä kävelen oksien alla. Annan jalkani nousta, ojentua ja laskeutua. En tallo voikukkaa, vain nurmea ja sitäkin varovasti. Sukellan valkoiseen mereen, joka peittää minut alhaalta polvesta ylös kohti taivasta. Puiden oksat ovat mukavan muhkuraiset, kukan nuput puhertavia, mutta aukinaiset kuin pilviä poutataivaalla. Seuraan katseella aasialaista poikaa, joka myös astuu puiden siimekseen, ja kuten minä, sekin tuntuu olevan sekaisin siitä mihin suunnata katseensa tai kameran linssiä. Nuoret naiset ottavat ylioppilaslakit päässään valokuvia. He kävelevät paljain jaloin, mutta oksalla istuessaan laittavat korkokengät koristeiksi, vaikka paljasjalkaisena he olisivat mielestäni suloisempia. Toisaalla pienet japanilaislapset tepastelevat juuri ja juuri pitävin askelein ja päästelevät onnellisia kiljahduksia. Taitaisin kiljahdella minäkin, jos vain kehtaisin...

Minä levitän filtin nurmelle. Kaivan omenan repustani, istahdan alas ja puraisen punaista mehukasta poskea. Haluaisin ajan pysähtyvän nyt ja niin aikani pysähtyy. Kairoksen taikaa =). Seuraavalla hetkellä eräs nuoripari, aasialaisia nämäkin, aloittaa käsikädessä hupaisan pitkän hidastetun juoksun valkoisten kukkien lomassa ja minua naurattaa.

Siinä minä sitten istun ja ihmettelen. Olen onnellinen kuin ellun kana. Omenapuunkukkien lumo saa minut huomaamaan, että maailmaa ei ole menetetty. Tämä samainen puutarha on nyt pelkkää valoa ja iloa, toisin kuin se syksyinen tapan-sut-jos-viet-mun-omenan päivä. Nyt saatavalla on vain aurinko, lämpö, kauneus, herkkyys, luonnon arvostus ja yhteys. Kukaan ei "vie keneltäkään mitään", vaan kaikki saavat sitä mitä itse ovat tuoneet mukanaan.

Kyllä aineeton asia on kaikista paras lahja =)

Tästä on taas hyvä jatkaa, joten mainiota ja mehevää viikon jatkoa sinulle ♥