Kevyttä keskellä päivää

Arkiaamut kulkevat kuin juna, se tulee laiturille ja lähtee ajallaan. Ei odottele, mutta ottaa kyytiin jos on hereillä. 

Viimeiset kaksi viikkoa ovat hurahtaneet kuin siivillä. Liekö Finskin vai tervapääskyn? Tervapääskyt on kai jo lähtemässä luotani pois. Joskus näen nopean liikkeen taivaalla, mutta hyvin harvoin kuitenkaan. Kriik kriik -huutoja en ole kuullut enää vähään aikaan.

Olen ilahtunut perjantai-iltapäivisin tajutessani, että viikonloppu on edessä. Olo on rento ja hiukan väsynyt, ja ehkä sen vuoksi tämä kuva sai aikaiseksi hihityskohtauksen. Kiitos Turku!

Mutta tosiaan. Tuo jumppaaminen. Tämän vuoden puolella olen vihdoin saanut kaikki Kaik jumppama -listan asiat kuntoon. Kenties olen unissani salaa sotkeutunut tuohon kuvan asentoon, tai sitten omaan napaan tuijottaminen, kehon viestien kuunteleminen, sitkeästi samojen asioiden toistaminen uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan ja vielä vaan uudestaan on saanut elon tuntumaan normaalilta. Mikä ihana fiilis!

Mikä tuo taas mieleen menneen kesän, loman ja ne lämpimät säät. Helle ei ole enää mun juttu, sen opin tänä vuonna. Kylmä uimavesi yllättäen olikin makoisa kokemus. Auringon valossa lekottelu on myös minulta ohitse. Sen sijaan vuokramökeissä tulee olla monta varjoista paikkaa. Moni muu kuitenkin osasi ja ottikin todella ilon irti menneen kesän helteistä. Useampana kertana näin mitä hassuimmissa paikoissa ihmisiä makoilemassa. Tämä mattolaiturin leidi sai kyllä parhaimmat huvittuneisuuspisteet. Jäin miettimään joutuiko hän pitkäänkin odottamaan selänpesijää ;-)

Mattolaiturin leidi vie ajatukset olemiseen. Olen tällä viikolla yllättyneenä ihmetellyt, kuinka paljon työpäivän jälkeen jää aikaa. Se oli keskiviikko, kun muistin, että minähän tein koko viime syksyn ja kevään opintoja iltaisin. Ei ole ihme, että nyt tuntuu oudon vapaalta. 

Pohdin pitäisikö aloittaa uusi harrastus. Mutta kun katson sohvan vieressä olevaa kitaraa, ajattelen miten käteni haluaisivat piirtää ja kirjoittaminenkin houkuttelee... niin eiköhän tässä ole aivan tarpeeksi tekemistä loppuvuodelle.

Pikkuhiljaa haluan aloittaa myös laveamman elämän. Paluun elokuvateattereihin, näyttelyihin ja keikoille. Ja ehkä jonain päivänä pääsen myös takaisin toimistolle lähestymään varovasti työkavereita. 

Sitä päivää odotellessa voin käyskennellä etätyöpäivän jälkeen läheisille viljelypalstoille. Haistella herkkien loppukesän kukkien tuoksuja. Ihmetellä värien syvyyttä ja säihkyä. 

Taikka kävellä lähitienoon hauskaan pikku kahvilaan. Valita vitriinistä joku makoisa leivos sekä kahvia pannusta. Mennä siipan kanssa ulos keikkuville metallituolille istumaan. Siinä kun juttelee hiljakseen mukavia ja maistelee mitä herkullisinta mustaherukkaleivosta ei voi kuin hyristä onnesta.

Ihanaa että kesä jatkuu vielä.

Eikö totta :)