Ensin minä ja sitten mieskin

Istun pikkuhuoneessa ja kesken opiskelun tajuan, että on hirrrveä nälkä!

- Pitäiskö syödä?
- Joo pitäis!
- Teet sä jotain?

- Luen!

Kävelen olkkariin ja seisahdun katsomaan kuinka mies on nenä kiinni läppärillä ja sen ympärys on levällään kirjoja. Tiedän, että kun kaveri on noin keskittynyt tekemiseensä, niin en saa houkuteltua sitä kanssani ruuan laittoon. Tosiasiassa ei muakaan nyt mitenkään kiinnosta. Ei ole kiinnostanut puoleen vuoteen (voiko tällaista tunnustaa). Muistelen että lähistölle on avattu pikaravintola ja kokeilen laiskana: Haluaisitko sä käydä hakemassa siitä uudesta ruokapaikasta meille jotain?

- Öööö
- Okei, jos mä haen, niin mitä sä haluat?
- Öööö
- Otatko samaa kuin mä?
-  Ö-Joo

Laitan ulkovaatteet päälle, kävelen pikku kivijalkaliikkeeseen ja suoraan tiskille. Saan ruokalistan eteeni ja sitä hetken tutkailtuani kysyn kassahenkilöltä: Saako teiltä ollenkaan kasvisruokaa? Nuori nainen vastaa, että kaikkia listalla olevia ruokia saa myös kasvisversioina ja minä sitten tilaan yhden tuollaisen ja toisen erilaisen, molemmat kasvisversiona ja ilman allergisoivaa selleriä. Kiitos.

Saan ruokakassin aika nopeasti käteeni ja kipitän kotiin. Siellä mies onkin jo kattanut pöydän ja ei kun syömään.

- Ostin erilaiset hampurilaiset, mutten muista miten ne eroaa. 

Haukkaan palan, pysähdyn kesken kaiken, pureskelen hämmentyneenä ja alan tutkailla tarkemmin käsissäni olevaa ruokaa.

- Onko sulla siinä lihaa?
- Joo ... on tässä.

- No voi perse. 

Nälkä on jo niin kova, että päätän unohtaa ruokavalioni ja tuhoan hampurilaisen. Se on iso ja tuhottoman rasvainen. Ugh! 

Vartin päästä se tulee ensimmäisen kerran: röyh. Puolen tunnin jälkeen lähtiessämme kävelylle se tulee toistamiseen: röyh. Kävelyn aikana: röyh, röyh, röyh... Kuulen kuinka mieheltäkin pääsee ja totean sille: Olikohan se sikaa, röh röyh röh röh ;-)

Elämässä pitää olla vähän rosoa

Täydellinen yö takana. Uskomaton auringonsäde makuuhuoneen katossa. Vieressä tuhisee onnellisen tuntuinen mies. Ja uusi kirkas päivä on edessäni.

"Ihanaa, tänään menen ulos ja nautin keväästä!" ajattelin, kun eilen heräsin täydelliseen auringonpaisteeseen. Oli etäpäivä, ja olin nukkunut yllättävän hyvin. (Nukun nykyään pää höyryten: yleensä havahdun aamuyöstä kummallisiin luuppi-uniin, joissa tuijottelen kuvankäsittelyohjelmaa ja mietin miten joku tyyppi saa erikoisefektejä painamalla aivan vääriä komentosarjoja.) 

Nousen ylös ja kohta mies tulee perässäni keittiöön. Se keittää puuroa ja minä teen meille aamujugurttihässäkät. Syödään aikatauluttomassa rauhassa ja mies toteaa, että hän lähtee linturetkelle. Sen lähtöä katsellessani suunnittelen päivääni: Kun sain eilen tehtyä englanninkielisen videonäytön, niin tänään voisin rustailla ruotsinkielisen tekstinäytön ja sen jälkeen lähden tosi pitkälle kävelyretkelle. Ah, kuuntelen lintujen kevätlaulua ja annan auringonsäteiden lämmittää ihoa! Jep, näin teen.

Otan läppärin esiin ja tutkin tehtävänantoa. Jaa, että tuollaista ja että ruotsiksi. Nopeasti voisi olettaa, että jos etunimi on mukavan ruotsalainen, niin kielenkannatkin olisi laulavan pyöreät, mutta tässä kehossa taidon laajentuminen ei ole toteutunut. Saan kuitenkin aika mukavasti kirjallisen tekstinäytön valmiiksi. No, voisin samalla pohtia mitä kerron suullisessa näytössä. Sen jälkeen: piruvie, mitäs jos hoidan koko homman työlistaltani. Kun olen viisi kertaa videoinut mehevän historiani på svenska (itkunauruhahhaa) kilahtaa kännykkä. Etsin puhelimen ja katson sitä hämmentyneenä. Mies ei kysykään lounasseuraa, viesti on jotain aivan muuta. Ja kello on vähän yli kolme! 

Järkyttävän monta tuntia läppärillä. Voi apua. Tajuan, että pahan nälkäkiukun välttääkseni nyt on syötävä. Eli ei kun keittiöön laittamaan sapuskaa. Kuten aina ruokataukoni venyessä liian pitäksi, niin nytkin suhteettoman iso annos laskeutuu nopeasti alas ja olen pakotettu istahtamaan sohvalle vähäksi aikaa. Siinä tönöttäessäni mies palautuu retkeltään ja me rupatellaan yhtä jos toista. Niin, ja minä retkottelen edelleen sohvalla.

Kuudelta kyselen varovasti, että voitaisko juoda iltapäiväkahvit, ne kun on unohtunut kokonaan. Sen jälkeen menee hetki, että huomaan olleeni sisällä koko päivän. Kysyn kiinnostaisiko miestä pieni kävely, mutta eihän tuota innosta.

Niinpä minä vaihdan ulkokengät jalkaan, pistän heijastimen nilkkaan ja mietin, että tällainen auringonlaskun jälkeinen auringonpaistekokemus onkin aivan uutta. Kaivan kännykän esiin ja etsin monen viikon takaisen levylautakunnan radiotallenteen. Nekin onneksi säilyvät, kun en opiskeluilta ehdi kuunnella ajallaan. Jalka nousee mukavasti varsinkin Marjo Leinosen Loose Hat -biisin soidessa. Pitänee etsiytyä naisen keikalle lähiaikoina :)

Aamulla heräsin taas ihan itsekseni seitsemältä (se eilinen kilahdus puhelimessa oli tiedote opettajan sairastumisesta ja että tänään on "vapaapäivä"). Katsoin ulos. Paksu pilvipeite. Sataa lunta! No josko tänään pääsisin valoisaan aikaan ulos. Saa nähdä ;-)

Marjo Leinonen & BubliCans: Loose Hat 

https://www.youtube.com/watch?v=LypON3PoM5E

Viimeaikojen top kolmoset

Kuvituskurssi

on nyt valmis! Jippii. Kun hetki sitten sain viimeisenkin lastenvaatekuosin tehtyä ja palautin portfolion tunsin itseni iloiseksi. Mikään ei piristä niin kuin asia, joka on aloitettu, tehty valmiiksi ja lopulta saatu pois käsistä ja mielestä. Rukkasin moneen otteeseen tehtäviä, mutta nyt voin siirtyä muihin hommiin. Eli ei kun lukemaan typografiatenttiin ja viilaamaan viimeisiä valokuvamuokkauksia.

Elokuvat

Talvilomalla ("hiihtoloma" on kuulema niin 80-lukua, ettei sitä termiä saa enää käyttää) kävin kolmesti leffassa. Tarkoitus oli nähdä Oscar-ehdokkaita, jotta saisin edes kalpean käsityksen mistä tämän vuoden gaalassa kohkataan. Ensimmäisenä listallani oli suorastaan herkullinen eteläkorealainen dekkari Decision to Leave. Elokuvan rytmi on mukava ja mielenkiintoinen ja sen läpi leijuva kaipuun tunne on hieno elementti. Missään vaiheessa en osannut ajatella miten tarina etenee saati miten se loppuu. Tällaiset elokuvat ovat ihanimpia. Täydet pisteet. Ohjaaja Chan-wook Park, pääosassa Park Hae-il ja Tang Wei.

Toisena oli irlantilaiskylän tapahtumista kertova The Banshees of Inisherin.  Tarinan juoni vaikutti mielenkiintoiselta: Mies toteaa yllättäen ystävälleen, ettei enää koskaan halua keskustella tämän kanssa. Mutta, mutta... Ilmeiseti odotukseni olivat liian korkealla, koska ohjaaja McDonaghinn sekä pääosanesittäjien Collin Farrellin ja Brendan Gleesonin aiemmat elokuvat ovat olleet hyviä. Keskustelimme elokuvan jälkeen siitä miten vastaavat kokemukset tuntuisivat omissa nahoissamme, mutta koska sen syvempää keskustelua ei syntynyt eikä elokuva saanut aikaan yhtään syvää henkäystä niin tämä jäänee minulle yhden kerran elokuvaksi.

Viimeisin ja ehdottomasti sävähdyttävin elokuva oli Tár. Olin nähnyt varmaan viisi kertaa lyhyen mainospätkän, jossa Cate Blanchett puhkuu hiukan eläimellisesti juuri ennen konserttilavalle astumistaan. Pelkkä naisen näkeminen vakuutti minut ja niinpä suljin aina silmät ja korvat jos jossain alkoi tulla tietoa elokuvasta. Tár oli pitkä, mutta se ei päästänyt hetkeksikään otteestaan. Amerikkalaisen kapellimestarin elämä Berliinissä näyttää vakuuttavan kaikilla osa-alueillaan. Lopulta tilannekuvat murenevat päähenkilöllä ja laajentuvat katsojalla. Loppuratkaisu, ah se on todella herkullinen. Ohjaaja Tod Field, pääosassa Cate Blanchett, Nina Hoss ja Noémie Merlant.

Suositteluni Decision to Leave ja Tár elokuville :)

Tanssiminen

Jokainen maanantai minä lähden siipan kanssa tanssikurssille. Ensimmäiset neljä kertaa tulin kotiin väsyneenä ja itseni hukanneena. Miten ihmeessä en tajua ja osaa? Olenko kankeutunut kaikkoseksi ja menettänyt lantioni letkeän liikkeen? Kuka on sitonut nilkkoihini näkymättömät kuminauhat, jotka kiskovat eri suuntiin kuin opettaja ehdottaa? Sitten viidennellä kerralla tulimme iloisina kotiin. "Olipas kivaa", pääsi meidän molempien suusta. Siitä lähtien, vaikka musiikin tempo on liian nopea ja pyörähdykset akselin ympäri kahdesti saavat silmänikin pyörimään päässä, me molemmat olemme nauttineet uudesta harrastuksesta. 

Viimeaikoina eloani on yllättänyt myös valtavat mega-super-hyper-jätti-päärynät. Kolme päärynää painoi yli kilon. Yksi tällainen järkäle mahtui käteen, viereen juuri ja juuri sopi sellainen normikokoinen herkkupäärynä ;-)

Maaliskuun valo alkaa jo toimia. Kohta on kevät :D