Istun pikkuhuoneessa ja kesken opiskelun tajuan, että on hirrrveä nälkä!
- Joo pitäis!
- Teet sä jotain?
Kävelen olkkariin ja seisahdun katsomaan kuinka mies on nenä kiinni läppärillä ja sen ympärys on levällään kirjoja. Tiedän, että kun kaveri on noin keskittynyt tekemiseensä, niin en saa houkuteltua sitä kanssani ruuan laittoon. Tosiasiassa ei muakaan nyt mitenkään kiinnosta. Ei ole kiinnostanut puoleen vuoteen (voiko tällaista tunnustaa). Muistelen että lähistölle on avattu pikaravintola ja kokeilen laiskana: Haluaisitko sä käydä hakemassa siitä uudesta ruokapaikasta meille jotain?
- Okei, jos mä haen, niin mitä sä haluat?
- Öööö
- Otatko samaa kuin mä?
- Ö-Joo
Laitan ulkovaatteet päälle, kävelen pikku kivijalkaliikkeeseen ja suoraan tiskille. Saan ruokalistan eteeni ja sitä hetken tutkailtuani kysyn kassahenkilöltä: Saako teiltä ollenkaan kasvisruokaa? Nuori nainen vastaa, että kaikkia listalla olevia ruokia saa myös kasvisversioina ja minä sitten tilaan yhden tuollaisen ja toisen erilaisen, molemmat kasvisversiona ja ilman allergisoivaa selleriä. Kiitos.
Saan ruokakassin aika nopeasti käteeni ja kipitän kotiin. Siellä mies onkin jo kattanut pöydän ja ei kun syömään.
- Ostin erilaiset hampurilaiset, mutten muista miten ne eroaa.
Haukkaan palan, pysähdyn kesken kaiken, pureskelen hämmentyneenä ja alan tutkailla tarkemmin käsissäni olevaa ruokaa.
- Joo ... on tässä.
Nälkä on jo niin kova, että päätän unohtaa ruokavalioni ja tuhoan hampurilaisen. Se on iso ja tuhottoman rasvainen. Ugh!
Vartin päästä se tulee ensimmäisen kerran: röyh. Puolen tunnin jälkeen lähtiessämme kävelylle se tulee toistamiseen: röyh. Kävelyn aikana: röyh, röyh, röyh... Kuulen kuinka mieheltäkin pääsee ja totean sille: Olikohan se sikaa, röh röyh röh röh ;-)