Repolainen kysyi blogissaan, että missä ja miten hilloat muistojasi? Arvostan kovasti vadelma-päärynä-chia-hilloani, mutta nyt kaikki muu hilloaminen on alkanut painaa mielessäni.
Tässä vastauksiani yhdistettynä minimalistiseen marraskuuhuni.
Marraskuun kuudes
Tänään selailen muistojen leikekirjaani, jonka tekemisen aloitin ehkä noin viikko sitten. Pohdin nimittäin yhtenä aamuna sängyn laidalla istuessani ja edessäni olevaa aarrekarttaa katsoessani, että mihin olet nainen kadonnut? Oletko muistanut katsoa tuota tekemääsi julistetta vuosiin? Että mitä toivot ja minne haluat mennä?Siitä se sitten lähti. Nousin tuolille, kurkotin ylähyllylle ja nostin alas kaikki vuosien aikana tekemäni kartat. Katselin niitä ensin ehkä hiukan kyynelehtien ja sitten päätin, että kokoan nämä yksiin kansiin, enkä enää ikinä piilota niitä silmiltäni.
Ja nyt minulla on muistojen leikekirjassa ensimmäisenä osiona kuvia kaikista aarrekartoistani. Niiden lisäksi yhdellä sivulla on otteita teinikalentereistani (loput menivät roskikseen). Pari aukeamaa on täyttynyt miehen jättämistä kivoista viestilappusista. Ja tänään minä teen aukeaman, jossa on lehtileikekuvia Bowiesta, niitä joita olen lapsesta asti ihaillut. Kaikki muut Bowie-keräilykamani saavat lähteä jollekin, jonka kotona on tilaa mahdottomalle määrälle lehtileikkeitä, julisteita, kirjoja ja nuotteja.
Marraskuun seitsemäs
Istahdamme elokuvateatterin taaimmaiselle riville. Japanilainen draamaelokuva on kaunis, rauhallinen, hidas ja hiljainen. Se sopii erinomaisesti mielenmaisemaani. Etummaisessa penkkirivissä nainen katselee välillä kännykkäänsä, hänen rytminsä on epäsynkassa elokuvaan. Hakeudun asentoon, jossa minulla ei ole mahdollisuutta nähdä kännykkää. Samalla tungen korvatulpat korviin, jotta voin eristäytyä paperipussirapistelijan äänistä.
Elokuvan henkilöt ovat hiukan melankolisia, ehkä myös masentuneita, mutteivät kuitenkaan luovuttaneita. Luontokuvaukset ovat upeita, sateen, lumen ja jään liike tai liikkumattomuus, valo ja hämäryys ja pimeys.
Two Seasons, Two Strangers sopii minulle juuri nyt. Se luo hidasta ja rauhallista kauneutta.
Kotona taiteesta keskustelu jatkuu. Siippa kyselee mitä piirustuksia hänen kannattaisi säilyttää omaan leikekirjaansa. Olen aina pitänyt miehen sakuraväriliidulla tehdyistä kuvista. Niitä on kohtuullinen ja järkevä määrä, toisin kuin minun maalauksiani ja piirustuksiani, jotka on hillottu liukuovikaapin ylähyllylle peittojen alle, ja A3 koosta lähtien alas vetolaatikkoon. Niitä tuntuu olevan liian paljon.
Marraskuun kahdeksas
Herään kuudelta. Tänäänhän on isänpäivä ja se aiheuttaa pientä hämmennystä, sillä olen unohtanut koko asian! Siispä salassa kirjoittelen siipalle kortin. Parvekkeelta haen pelargonioita maljakkoon, kaapista kaivan pikkuleipiin varatun suklaalevyn, laitan siihen nauhasta rusetin ympärille ja katan aamiaispöydän odottamaan päivän sankaria.
No, onneksi mieskin on unohtanut päivän, joten hän ei tunnu pahoittelevan tyhjentynyttä päätäni ;-)
Illalla haen Bujoni, joillaisia olen tehnyt vuosikausia. Pieneen Moleskinen vihkoon luon kuukaudelle aina kolme aukeamaa, jonne tulee kuukausikalenteri, asiat, jotka haluan hoitaa (lue: asiat, jotka siirrän usein seuraavalle kuukaudelle, jne jne), energiapankin tiliotteeni, mistä olen kiitollinen ja mitä olen oppinut tänään.
Jos unohdin isänpäivän valmistelut, niin olen myös unohtanut tehdä tämän kuukauden sivupohjat valmiiksi. Niinpä vihdoin kokoan marraskuun tiedossa olevat asiat vihkoon ja katselen mitä tässä kuussa pitäisi tehdä. Se ei ole onneksi paljoa.
Kaikki ihanat tapahtumat, myös ikävät, olen siis säilyttänyt BulletJournaleihini, jotka makoilevat järjestyksessä yöpöytäni välihyllyllä. Sieltä minä aina voin tarkistaa mikä oli se kiva paikka, jossa käytiin, kun olimme Tsekeissä, Tampereella tai Porvoossa.
Marraskuun yhdeksäs
Aamu alkaa heräämisellä klo 02 ja valvoen aina viiteen asti. Sen jälkeen näen painajaisia. Huh, mikä aamu. Mutta tässähän piti keskittyä hyviin asioihin, joten sellaista sitten.
Lähdemme kastelemaan nuorenmiehen kukkia, kun kaveri ei ole itse paikalla. Täällä on mukava käydä auttelemassa. Pitkät ikkunalaudat ovat täynnä kasveja. Kivan näköisiä, välillä eksoottisiakin taimia, ilmestyy tasaiseen tahtiin. Viime viikolla nuorimies oli saanut vielä ikkunalautamansikoita, mutta nyt on tarjolla vain raakileita. Chilipaprikaa sen sijaan olisi tarjolla.
Näin jokunen vuosi sitten artikkelin, jossa nainen kasvatti keittiön ikkunalaudalla kurkkuja ja sato oli vaikuttava. Mietin olisiko ensikesä sellainen, että voisin kokeilla keittiökurkkuja?
Marraskuun kymmenes
Mies käy hakemassa kellarista kirkasvalolampun. Järjestelen keittiön ikkunalaudalle sille vapaata tilaa ja katselen postikorttia, jonka ystäväni on lähettänyt. Siinä kaksi vanhempaa kreikkalaismiestä hymyilee kahvittelun lomassa. Molemmilta puuttuu osa hampaista, mutta siten, että ne mitkä toiselta puuttuu ovat toisella vielä tallella :)
Meillä on pari ihanaa ystävää, jotka lähettävät kortteja. Ostin Sara Hildénin taidemuseon kaupasta postikorttikehyksen, johon nyt laitetaan uusin postiluukusta tullut kortti. Muut kortit laitan omaan mappiin, jossa ne ovat neljän kortin muovitaskuissa.
Muistoja on siis kerätty monella tapaa, kirjoittaen, leikekirjaan liimaten, yhteen mappiin tallentaen ja jonnekin hyllyyn pinoten.
***
Tässä vaiheessa marraskuuta oli pari tosi kaunista kirpeää päivää, tähtikirkkaita öitäkin oli. Nyt harmaus on tullut pilvien myötä ja vähän sateleekin.




Bowie oli minunkin idolini. Olen hukannut yhden biisin nimen. Se alkaa ...she'll com and go ....ja siinä on ihana tausta. En löydä mistään.
VastaaPoistaMinulla on kirkasvalolamppu käytössä myös. Kamala kaamosväsymys tästä ilkuisesta pimeydestä. Onneksi kohta alkaa kevät 😀
Enkulin käsityöt; no sehän on Lady Grinning Soul, jonka löydät Aladdin Sane levyltä. Kappale alkoi heti soida päässäni, kun näin kirjoittamasi sanat :)
PoistaOlikohan se viime vuonna kun meille tuli kirkasvalolamppu. Päätin uskoa vahvasti, että se parantaa kaikki pöpöt mielestä ja kehosta.
Minulla kevät alkaa heti joulupäivän jälkeisenä päivänä. Olen niin kummallinen tyyppi, etten malta odottaa uuteen vuoteen, vaan vuosi vaihtuu heti joulusta ja samalla tuntuu, että kevät on lähellä.
IHANAAAA. KIITOSSSS ❤️❤️❤️❤️
PoistaSinulla on imponoivia tapoja säilöä muistojasi! Nostan olematonta hattuani. 👒 Minulla on hallitsematon kaaos digi-valokuvia varmaan kymmenen vuotta sitten täyttyneessä pilvessäni. Juuri luettiin kuopuksen kanssa teinareitani. Ei niissäkään paljon säilytettävää ole (kohokohta teini-iästä kun Hombre moikkasi ja pyysin häneltä nimmarin). Minulla on albumillinen Terence Trent D’arby -kuvia ja lehtileikkeitä. Fanitin häntä nuorena sekä Slashiä, josta on myös joku juliste. Kortit ja kirjeet olen säilyttänyt. Jokunen lapsuuden kirja on tallella. Valokuvia minulla on säilössä jo neljältä sukupolvelta. Yksi nukke kummitädiltä Hollannin-matkalta 70-luvulta ja Molla-Maija äidiltä 80-luvulta nököttävät esillä. Säilön fanaattisesti lasten lapsuuden tavaroita. On hankalaa miettiä, mistä seuraavat sukupolvet voisivat olla kiinnostuneita (jos mistään). Itse hamuan pieniäkin muistoja edesmenneistä mummoistani, ehkä koska en koskaan heitä tavannut. Parin vuoden aikana elämän sattumusten myötä minusta on haihtunut jonkinlainen melankolinen nostalgia, jota podin koko ikäni. Heittäköön seuraava sukupolvi tavaraa pois, jos eivät halua säilyttää. Kaappien raivausta olen kyllä tehnyt. Kaatopaikkakamaa en halua taakseni jättää. Lähinnä jää vaatteita, kirjoja ja joulukoristeita. No mutta, tulipas tästä pitkä sepustus kommenttikenttääsi. 😆
VastaaPoistaJoululainen; lohduttavaa, että muillakin on valokuvakaaos.
PoistaTeinikalentereissa oli kamalan pienet tilat päivän tapahtumille. Olin kirjoittanut päivän kohtaan kolme riviä pienellä käsialalla, nyt piti oikein tiirailla mitä niissä luki. Mutta kyllä siellä oli noita se ja se moikkasi -juttujakin paljon. Terence Trent Dárbya tuli täälläkin fanitettua, mutta se olikin jo paljon teinareita myöhemmin..
Jokaisella on omat kiinnostuksen aiheet ja tunnearvoltaan arvokkaat asiat. Jos niitä on kohtuullisesti, niin eiköhän jälkipolvetkin pärjää tulevaisuudessa. Ja isoäitien asioista kannattaa aina olla kiinnostunut :)
Oooh-tulinpas kysyneeksi ja oppineeni samalla paljon! Ihailen aikaansaannostasi ja pidän mielessä -joskus vähemmän on tosiaan enemmän… teinikalentereista toivoisin kyllä olevan jäljellä edes yhden sivun, mutta ei! Osaisikohan enää kirjoittaa niin pienellä käsialalla ja niin paljon!
VastaaPoistaKiitos upeasta haastekopista ja terkut Indonesiasta!
<3 t. Aki A, jolla vielä hampaat tallella
VastaaPoistamainiota nämä marraskuun selätyksesi! Inspiroiduin itsekin pohtimaan bujoa ja jonkinlaista luovempaa päiväkirjaa, ne käyvät ajoittain mielessä mutta en vain saa ryhdytyksi.
VastaaPoistaHienoja tapoja säilöä muistoja. Aloin miettimään, että pitäisiköhän minunkin joskus päiväkirjaa tai bullet journalia. Bloginihan on myös päiväkirjani ja sähköiset välineet ovat minulle niin jokapäiväistä kauraa, mutta askartelu on jäänyt ihan olemattomiin, joten kädet kaipaisivat jotain pientä puuhaastelua.
VastaaPoista