Kuupan uudelleen organisointi

Eilen oli menossa toinen lomapäivä ja vietin sen kokonaan ja täysin sisätiloissa. Hissuttelin, mutten  ajatuksellisesti, sillä mietin mm. kulunutta vuotta.

Kirjasin ylös ajatuksiani ja pisteytin tylysti, mutta rakastavasti, asteikolla 0-10 seuraavat asiat:

* tämä keho jossa asun
* työ
* raha
* rakkauselämä
* perhe ja ystävät
* itsearvostus

Vedin pohjalukemat kehostani (4), mutta onneksi muut olivat reilusti paremmalla tolalla.

Seuraavaksi pohdin
* vuoden 3 hyvää asiaa, 3 pohjanoteerausta ja miten hanskasin ne
* mitä opin tästä vuodesta
* mistä olen ylpeä tänä vuonna ja
* mitä toiveita ja unelmia minulla on ensivuodelle

En ole aiemmin miettinyt näin tarkkaan miten olen kuluneen vuoden elänyt. Mutta täytyy sanoa, että näkymät kirkastuivat, kuin olisin pessyt silmälasit autorasvasta.

Nyt etenen pienillä askelilla. Ajattelin tuijotella ensin omaa napaani, tutkiskella hellästi tätä kehoa, joka on kaipaillut minua ja huomiotani, pyytänyt pitämään itsestään huolta NYT
ei huomenna ... tai ensi maanantaina ;-)

Kiitän ja kumarran tälle vuodelle. Olen tehnyt sen minkä olen kyennyt tällä ymmärrykselläni ja jaksamisellani.

Sinulle toivottelen oikein antoisaa vuoden viimeistä päivää, iltaa ja yötä! Tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja ole oman itsesi paras ystävä tänään ♥

* * *

ps. jos mietit mitä se taas touhuaa, niin voit tulla mukaan Mel Robbinsin ilmaiseen 35-päivän mindset reset -ohjelmaan.

Ole kuusi ja ota rennosti

Luin jostain lehdestä pienen jutun, joka meni ylimalkaisesti näin:

älä riistä kuusta luonnosta, anna sen elää vapaana vanhaksi ja korkeaksi
älä kasvata muovijätettä ja kanna kaupasta muovikuusta kotiisi
sen sijaan valitse perheestäsi joku, joka puetaan vihreään asuun ja koristellaan koreaksi :)

No niin. Nyt meillä on sitten kuusi kotona.

Jos olet seurannut vuosien varrella kuusipostauksiani tiedät, että silmät turpoavat jos hipaisenkin havunneulaseen ja muovikuusen vastustajat ovat enemmistönä tässä taloudessa. Jos asuisit siinä huoneistossa, jonka parvekkeelta näkyy meidän kotiimme, toteasit ehkä järkyttyneenä, että olen tänä(kin) iltana kietoutunut vihreään A-malliseen kuusiasuun (kukaan muu ei suostunut), tukkani on koristeltu pikkulinnuilla ja tähtipölyllä, vartaloani peittää olkikoristeet, lankatontut ja punaiset omenat.

Kyllä tosiaankin. Oloni on vehreän jouluinen, vaikka hieman kieroutunut, ja siksipä jatkuvalla syötöllä hoilaan joululauluja kovaa ja korkealta ;-)

Enää neljä aamua jäljellä :D

Mikä laskeutuminen jouluun?

Elämä huiskii eteenpäin. Ja minä siivittelen siinä sivussa.

Alkuviikon hitautta

Kaikista omista lupauksistani huolimatta en ollut kirjoittanut joulukortteja marraskuun puolella. Mutta koska hätäilemällä tulee vain pissapäitä (vai miten se nyt meni) niin maanantaina lähden töiden jälkeen harjoittelemaan täydellisen punajuuricarpaccion tekemisestä. Nautin opettelusta, herkullisten ruokien maistelusta, juomista ja erinomaisesta seurasta.

Ennen iltamyöhää palaan kotiin vain huomatakseni, että joulukortithan ne piti kirjoittaa. No onneksi olen hyvin ravittu, joten kynä huiskii kirjaimia vauhdikkaalla otteella :)

Keskimatkan kiri
Keskellä viikkoa käyn uimahallissa ystävien kanssa. Nauramme vesijuostessa ja juttelemme vakavia ja hellyyttäviä asioita saunoessa. Ihailemme jouluvaloin ja joulukuusin koristeltua uimahallia ja on kuin meidät olisi tipautettu satumaailmaan. Tunnin päästä kävelen kirpeän tummansinisen taivaan alla Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan punaisena kimmeltävää Kinky Boots esitystä. En meinaa pysyä penkissä, kun tanssijalkaa vipattaa ja olka heilahtelee musikaalin innoittamana. Sykähdyttävä esitys. Suosittelen!

Täydellisyyttä kohti
Loppuviikolla herään aamulla anivarhain käydäkseni ystävän kanssa runoaamiaisella ja seuraavana päivänä vaalin ystävyyttä lounaalla.

Työviikon päätteeksi kuljen jouluvaloin koristellussa Helsingissä ja tunnen kuinka suunnaton rakkaus täyttää minut. Sellainen kokonaisvaltainen, joka johtuu tästä kauneudesta ympärilläni sekä upeista ihmisistä lähelläni, mutta myös siitä, että olen opetellut olemaan ihmisten äärellä, olemaan oma itseni, rennommin ja lempeämmin.

Ennenkuin poksahdan onnesta kuplaksi avaruuteen, minä päätän lähteä kotiin ja muistan, että jos haluan loihtia viikonlopuksi vadelmachiahilloa, minun pitää käydä ruokakaupassa.

Niinpä minä suuntaan isoon markettiin. Löydän chiansiemenet heti kassojen läheisyydestä, mutta kuorelliset mantelit, joita alan himoita kesken kaiken, ovat toisessa päässä kauppaa. Ostoskärryt ovat kaistottaneet käytävät, ne tuuppivat hermostuneina toistensa kylkiin ja tekevät äkkijyrkkiä käännöksiä. Minä pääsen lopulta ehjänä pähkinähyllyjen luokse ja tutkiskelen mantelipusseja kärryjä edelleen väistellen. Viereeni tulee nainen, joka kysyy osallistuisinko pähkinäkyselyyn. Yleensä en osallistu mihinkään, mutta nyt huomaan kaipaavani jotain rauhoittavaa miljoonien kärryjen ahdistamana. Niin minä sitten astun sivukäytävälle vastaamaan mitä, missä ja milloin. Kun kysymykset loppuvat, nainen ottaa tarran arkista ja kertoo, että hänellä on antaa minulle pieni lahja.  Ajattelen saavani valitsemani pähkinäpussin lahjaksi, mutta ei... Nainen kumartuu lattialla olevan kassin ylle, ottaa sieltä suklaalevyn ja laittaa tarran siihen merkiksi. Kiitän lahjasta jota en osannut odottaa ja lähden sukkuloimaan vastaantulevan kärrylauman ohitse kassalle.

Kotona katson tekstiä suklaalevyn päällyspaperissa. Mietin miten ihmeellinen maailma on. Joskus ei tapahdu mitään. Toisena päivänä tapahtuu vaikka mitä.

No, tähän päättyy päiväni tapahtumat, sillä nyt minun sosiaalisuusviikkoni sulkeutuu ja loppuillan aion viettää ihan vain yksin kotona.

Minä keitän teetä itselleni, istahdan lattialle, avaan suklaalevyn ja pistän yhden jokavuotisesta jouluhömppäelokuvistani pyörimään.

* * *

ps. päärynä jäi ostamatta, joten vadelmachiahillokin jäi tekemättä

... mutta ehkä pala Rakkautta auttaa tähänkin asiaan ;-)

Mustan muistikirjan julkiset salaisuudet

Eräänä marraskuun päivänä Marika avasi oman muistikirjansa blogiin ja kysyi samalla: Onko sinulla muistikirjaa? No toki on, vastasin ääneen.

Olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa vuodesta 2006. Vuonna 2012 aloin pitää kirjaa siitä mitä olen lukenut, nähnyt tai postannut.

Reilut pari vuotta sitten aloin pitää bullet journalia, josta on tullut todella mukava matkakumppani. Koska muistikirjan sisällä on monta hyvää hetkeä ja tarinaa, niin jatkan ensi vuodenkin samoihin kansiin, niin pitkään kuin sivuja vain kirjassa riittää.

Tavallisin, ja itselleni ehkä avartavin, osuus mustassa kirjassani on kuukausiaukeama.

Normimenot merkitsen vasemmalle sivulle. Aukeaman oikealle sivulle kirjaan asiat, jota ovat tuoneet minulle energiaa tai vieneet sitä. Energiapankin tiliotteesta huomaan ilot ja riepomiset. Asioita jälkeenpäin silmäillessäni ymmärrän mitä pitäisi tehdä enemmän ja mikä tekee minulle hallaa.

Viime kuussa lisäsin "Viis veisaan" kohdan, koska huomasin, että asiat, joista en enää halua välittää, poistuivat melkeinpä pelkällä asian ylöskirjoittamisella.

To do -kohta ei kaipaa selvitystä. Tilaa on vähän, mutta se riittää minulle paremmin kuin hyvin. Ihan alimpana aukeamalla on ruksauslista, jonne merkitsen ne toistuvat asiat, joita haluan jostain kumman syystä seurata. Miracle morning on siellä ehkä turhaan, koska sen teen aina arkisin, mutta muut aiheet vaihtelevat kausittain.


Muut muistiinpanot on niitä, joihin palaan aina välillä.

Kurssimuistiinpanoja
Eräs aukeamista liittyy erityiseen lempiasiaani enneagrammiin, eli ikiaikaisiin persoonallisuustyyppeihin. Enneagrammi on mielestäni paras tapa kuvata meidän hyviä ominaisuuksiamme, kehittymistämme ihmisenä, stressikäyttäytymistämme ja vaistojamme. Itsetuntemus avasi silmäni siitä, millainen automaattiohjaus minulla on päällä, kun en ole läsnä. Nykyään näen helpommin miten hienoja ihmisiä me jokainen olemme, vaikka motiivimme ovat erilaiset ja käyttäydymme hyvin erilailla.

Innostavia ihmisiä tai ideoita
Iloitsen ihmisistä, joilta voin oppia jotain erityistä. Toisia kuuntelen vaikkapa radion kautta, toisia seurailen somemaailmassa. Osalta otan kopin yhdestä ideasta ja toisilta toisen opin.

Tämän vuoden alussa kuuntelin Mel Robbinsin ja Jordan Petersonin tarinointia. Olin silloin niin innoissani tyypeistä, että pulputin siipalle heistä monena päivänä. Mel Robbinsilta minulle on jäänyt elämään hänen käyttämänsä lähtölaskenta silloin, kun sisäinen ääneni sanoo, että minun pitäisi tehdä jotain, mutta minulla ei ole motivaatiota pisaraakaan.

Vaikka Peterson on saanut kovaakin kritiikkiä, niin minusta on hienoa, että joku opastaa nuoria(kin) ottamaan itseään niskasta kiinni, jos elämä on pelkkää vetelehtimistä. Mies on huumorintajuinen ja vakuuttava. Jos kaveri ärsyttää jotakuta, niin silloin voisi kuunnella Jordanin sanoja: On sinun vastuullasi tehdä niin kuin itsellesi on parasta. Jos et halua kuunnella jonkun puhetta - älä kuuntele ;-).

Omat tärkeät asiat
Äh, olen jo sen ikäinen, että kirjaan itselleni miten usein pitää käydä milläkin lääkärillä ja mitä he ovat sanoneet minut nähdessään ;-)

Joihinkin aukeamiin kertyy uusia ohjeita joita minulle määrätään. Aijai tätä ruostuvaa kehoa...

Listat
Toiset tykkää listoista, minä vain muutamasta: mitä olen lukenut, nähnyt ja kokenut tai sitten erityiset kuten "nuorenmiehen muutto/hankintalista" (Eikös tällaisen listan pitäisi olla sen muuttajan eikä äidin muistikirjassa, heh heh.)

Kirjat ja niistä poimittuja

Onnellisuusprojekti: "Ei ole rakkautta, on vain rakkauden osoituksia."

The 5 sec rule: "It's OK to be scary. Being scared means you're about to do something really, really brave."

Timanttipesula: "Kolme ensimmäistä suupalaa ovat herkullisimmat. Tauko lykkää turtumista. Fiksu lykkää nopean nautinnon saadakseen isomman hyödyn myöhemmin. Fiksu ei jää roikkumaan asioihin, töihin, ihmisiin, jotka tuhoavat ilon jatkuessaan." "Antaminen palkitsee aivojasi. Se tekee sinusta onnellisemman. Antamalla voit kasvattaa euron satakertaiseksi. Antamisen ilo kasvaa vapaaehtoisuudesta. Antamisen pieni kipu muuttuu yhteiseksi iloksi."

Kirja Viis veisaamisen elämänmullistava taika tuntui mielestäni ensin jenkkihapatukselta, mutta tiivistettynä pariin sivuun se saikin minut innostumaan. Elämässä on asioita, joissa EnAioPyytääAnteeksi -menetelmä on erityisen vapauttavaa :).

Lomamuistot
Loma! Ah mikä ihana ajatus. Ennen säästin kuitteja ja lippuja albumien sivuille. Nyt se aika on ohi ja muistikirja täyttyy pikku nippelitiedoistakin.

Tässä viimekesäisen Tsekin matkan muistoja. Valokuva-albumi on vieläkin tekemättä, mutta muistikirja pelaa :).

Jos suunnittelet matkaa Tsekkeihin, niin suosittelen kovasti käymään Unescon maailmanperintökohteessa Cesky Krumlovissa.

* * *

Teinikalenteriin liimasin nuorena vain laulajien ja bändien kuvia. Taskukalentereita täytin aina vain kuukauden tai pari. Mutta bujon löydettyäni olen iloinnut muistikirjan pitämisestä.

Tämä musta kirja ei ole kuitenkaan elämäni. Se vain tallentaa asioita, joita en halua kantaa päässäni. Tai se on lähtölaukaus toiminnalle taikka rauhoittumiselle.

Niinpä tässä kuussa minä alan laskeutua hiljaa aloilleni.

Nyt on kuulkaas jo joulukuu ja lunta maassa :D

Marraskuun selätys - päivät 28-30

Jaahas, nyt tämä leikki on loppu. Täytyy sanoa, että on ollut kivaa pitää pientä päiväkirjaa ja osallistua haasteeseen.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Pidän bileet pesuaineen ja harjan kanssa vessassa. Biisit vaihtuvat toiseen ja minä ylhäältä alas, kulmasta kulmaan. Ja koska olen tehnyt mielestäni enemmän kuin yhteen päivään mahtuu, menen sohvalle ja laitan soimaan lempimusiikkiani. Herään puolen tunnin kuluttua kesken villien unien vain todetakseni, että taas on pukeuduttava ihmisten ilmoille, tavattava ystävät ja Tuomari Nurmio.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Aamulla on todella liukasta.  Minä hipsin hiljaa, mutta mahdollisimman rennosti mäkeä alas. Sitten kuuluu tömähdys ja näen toisella puolella katua naisen kaatuneen selälleen. Katson pitääkö mennä apuun, mutta ihmisethän on sellaisia, että ne nousee jaloilleen alta aikayksikön ja on niin-kuin-ei-mitään (jos ei satu pahasti) ja näin käy nytkin.

Päivällä tuuli puhaltaa pyörän melkein ajotielle ja lennättää metrikaupalla kuivuneita lehtiä kuin parven kottaraisia. Kotimatkalla päätän jäädä illaksi sisälle, mutta otan oppia tuulenpuuskasta ja imaisen tornadon lailla pölyt pois talosta. Kuten tornadon niin minunkin innostukseni kestää vain kymmenisen minuuttia. Myönnän reilusti, etten ole mikään kodinhengetär, toiset osaa sen paljon paremmin ;-)

Marraskuun kolmaskymmenes
Joskus on tehtävä valintoja. Nyt teen sen mitä viime vuonna en tehnyt. En mene pikkujouluihin (toinen kerta elämässäni), sen sijaan laitan ruokaa miehen kanssa huomenna tuleville vieraille. Tietysti olisin halunnut viettää uusien ja vanhojen työkaverieni kanssa vapaailtaa, mutta tiedän, että jos juhlin tänään, niin mulle jää kaikki tekeminen huomiseksi ja väsyneenä olen ikävää seuraa vieraille.

Viimeiseksi illalla katsomme yhdessä leffan Salaisuuksien illallinen. Herkullinen elokuva ja mielenkiintoinen loppu. Suosittelen :)



Aivan mahdottoman hyvää joulukuun alkua sinulle! Ota rauhallisesti, jos olosi kaipaa rentoutumista. Anna mennä, jos kehossasi lepattaa villiintynyt fiilis.

Pidä huolta itsestäsi ♥

Marraskuun selätys - päivät 22-27

Osaan laskea seitsemään, mutta tänään lasken vain kuuteen.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen
Jotta en söisi sanojani, annoin ennen marraskuun alkua luvan itselleni, että kirjastosta tupsahtavat elokuvat saa katsoa television kautta. Näitä harhailuja on tapahtunut neljä kertaa tässä kuussa. Tänään kotiin tuli The Lady in the Van, joka on viihdyttävä tositapahtumiin perustuva elokuva. Pisteytin sen marraskuun leffoista jaetulle ykkössijalle elokuvan The Book of Henry kanssa.

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Totean huokaisten, että loman jälkeinen työviikko nollaa nopeasti edesmenneet lepopäivät. Olen aivan puhki kuluneesta työviikosta ja makaan raatona illalla, kunnes siippa houkuttelee iltakävelylle. Kävelyn jälkeen makaan hiukan virkeämpänä raatona kotona.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Huomaan että Teeman elokuvafestivaali lähestyy. Katson ohjelmalistaa ja totean, että tallennan varmaankin kaikki 15 ohjelmaa ja nautin niistä joulukuun aikana.

Ensinnäkin olen innoissani, että Square on mukana ohjelmistossa, sillä missasin sen teatteriesityksenä. Kaksi kreikkalaista helmeäkin taitaa olla tulossa. Suosittelen klikkaamaan Teeman elokuvafestivaali-sivulle. Ainahan voi olla mahdollista, että jokin laadukas leffa saa sinut hurmioituneeseen tai hekumalliseen tilaan.

Marraskuun kahdeskymmenesviides
Seisoskelen tänään kirpputoripöydän takana ja seuraan kuinka ihmisiä tulee, menee, pysähtyy kohdalle, hipelöi tavaroita, juttelee hauskoja, kysyy hintoja huvikseen, tekee ostoksia tai jatkaa matkaansa. Tätä hommaa ei todellakaan kannata tehdä ansaintamielellä, näin totesin sen jälkeen, kun pienet lastenvaatteet loppuivat myyntivalteistani.

Parhaimpia asiakkaita minusta tänään ovat lapset, ne pikkuruiset, jotka kaivavat lelulaatikon aarteita. Yksi pikkukaveri seisoi varmaan puoli tuntia pidellen yksi kerrallaan palloja, autoja, ötököitä ja figuureja kädessään. Kun vanhemmat lopulta kysyivät, että mikäs valitaan, poika oli saanut tarpeekseen eikä halunnut mitään.

Mikä mahtava pikkumies, mitä sitä turhaa hankkii tuollaista kamaa, kun leikkihetken voi saada vain käymällä vieraan tädin laatikolla. Kyllähän minäkin rakastan hyviä lp-levyjä, mutten enää hanki niitä kuin todella suuressa himossa.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Seisahdun Antikvariaatti Sofian ikkunan eteen ja katselen tämän vuoden jouluikkunaa. Tuo lumiukko hoitaa hyvin tehtävänsä ja saa minut hymyilemään.

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Aamut ovat nyt mahtavia. Tänään kuura peittää maata ja ilma on mukavan kirpeä. Katselen aamulla valmistuvaa rautatietorin luistelukenttää. Kohta se on valmis ja jäällä alkaa huiske ja piruetit. Kun käännyn toisesta kadunkulmauksesta, näen joulukuusen latvan ja siellä kimmeltävät valot. Kipuan kirkon edustalle ja katselen miten kaunis Helsinki on.

Kuukauden viimeisimmät kuusi päivää ovat olleet hiukan stressaavia, mutta ei kai kukaan olettanut, että tämä aika menee ihan tanssiaskelin.

Tästäkin huolimatta: Hyvää ötyä!

Marraskuun selätys - päivät 15-21

Marraskuun viidestoista
Luen Taina Latvalan Venetsialaiset. Mietin miten erilaista olisi, jos olisi sisaruksia. Ehkä olisin parempi kinaaja, tai osaisin painia ja pitäisin puoleni fyysisesti oikein kunnolla tai kenties minulla olisi syvempi ystävyyssuhde kuin kenenkään toisen ihmisen kanssa.

No toisaalta minulla on kaverina tuo mies, jonka kanssa koen kaikenlaisia juttuja. Tänään istumme iltapäivällä pitkään sohvalla. Mies lukee minulle näytelmää ja minä kommentoin ja mietin juonikuvioita. Samalla huomaan (Marjaanan tapaan) seinässä tuijottelevan nallekarhun. Onkohan sillä jotain mielipiteitä meidän jutuista? Ainakin se on jotenkin hämmentyneen näköinen.

Marraskuun kuudestoista
Herään ensin. Menen keittiöön ja laitan aamiaista. Minusta aamiaisen laittaminen on kivaa. Kun on vieraassa paikassa, niin pöytä näyttää aina erilaiselta.

Päivällä pistämme nastat kenkiin ja lähdemme luontoon. Kun maasto alkaa näyttää liian pahalta, minä totean, että tämä ei ole enää kivaa. Mies kehittelee päässään uuden reitin ja kohta tarvomme toiseen suuntaan. Kuten eilen, niin tänäänkin pienet suloiset lapintiaiset tulevat luoksemme ruokailemaan. Niiden paino on kevyt kämmenellä. Kuukkelin kynnet sen sijaan nappaavat tiukasti kiinni pikkurilliin.

Marraskuun seitsemästoista
Kävelemme aamupäivällä kahvitupaan, jossa emäntä rupattelee kanssamme. Kuulemme kuinka hän nuorena innostui kullankaivuusta ja myöhemmin perusti oman valtauksensa. Nainen kuuntelee välillä ulkona kuuluvia ääniä: " Ne on luvanneet 20m/s myrskytuulta maa-alueelle."

Me palaamme takaisin kylille ja katsomme hetken hiihtokilpailua. Kapealla ladulla hiihtää vierekkäin molempiin suuntiin menijät. Välillä joku huutaa tietä nopeammalle ja ladulla suihkii miehiä kolme rinnakkain. Tuuli on yltynyt ja minun on kylmä ytimiä myöten. Illalla olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse lähteä ulos. Humina mökin ulkopuolella on mahtava.

Marraskuun kahdeksastoista
Matkapäivät ovat mielestäni aina vähän väsyttäviä päiviä ja niin on tämäkin sunnuntai. Vaikka lentokoneessa istuminen ei tunnu minusta ihmisen paikalta, niin siltikin katselen ihmetellen kaunista auringonkajoa pilvien yllä.

Marraskuun yhdeksästoista
Takaisin ruodussa. Puran tavarani toivottavasti nyt viimeisen kerran. Hommia on kertynyt reilusti ja huomaan olevani töissä pidempään kuin kannattaisi. Tulen siis taas nälkäisenä kotiin. Laitan pakkasesta tulista ja tuhtia keittoa lämpiämään. Lusikoin sen napaani ja sitten puran postipaketin. Olen osunut onnettaren haaviin, sillä osallistuin Leenan Kaunein kirjankansi -arvontaan ja voitin Krista Launosen Ofelian surun. Silitän kaunista kirjaa ja laitan sen pakettiin itselleni jouluksi.

Marraskuun kahdeskymmenes
Kierrätys on hyväksi. Nuorukainen on järjestänyt itselleen ruokapöydän, jonka haemme illalla kaupungilta. Aivan priimakuntoinen täyspuinen pieni pöytä löytää ilmaiseksi uuden kodin. Antajan ilo on todellakin saajan ilo. Kun pöytä on paikallaan pääsemme testaamaan sitä talon isännän kokkaamalla ruualla. Tunnen itseni superonnelliseksi äidiksi. Kyllä minulla on hieno nuorimies :D

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Olen soitellut puheluita. Toiset tykkää soitella, mutta minä en oikein hanskaa tätä juttua. Ensin hoidin vakuutusasioita ja soittamalla sain hiukan säästöjä itselleni. Toinen puhelu on tärkeämpi, se on äidille. Tämä puhelu päättyy molempien iloiseen ääneen. Joitain asioita voi opetella tähänkin ikään :)

Kulunut marraskuun kolmas viikko on mennyt lomaillessa ja ahertaessa. Tiedän, että haluaisin hoitaa joululahjat kuntoon tässä kuussa. Parasta olisi, jos voisin antaa kaikille kokemuksen hauskoista lapintiaisista kädellä, kaulaliinalla, olkapäällä tai pään päällä, mutta arvatenkin joudun tyytymään johonkin tavanomaisempaan. 

Ensiviikolla siis suuntaan erityisesti valikoituun kulttuuriin panostavaan liikkeeseen (tai pariin). 

Koettakaa jaksaa. Tätä kuukautta on enää vähän jäljellä ja kuukauden päästä päivä alkaa pidentyä ♥

Elävänä elokuvan tunnelmassa

Oltiin ostettu liput iltatapahtumaan muutama päivä sitten. Silloin idea tuntui mahtavalta, mutta kuten yleensä, niin illalla kun kello lähestyy yhdeksää ja minun pitäisi lähteä, alan jarrutella umpimielisesti.

Mietin päässäni:
siellä on niin kamalan pimeää
meidän pitäisi kiivetä se hirveän pitkä rinne ylös
siinä tulee varmasti kuuma, onko sitten kivaa olla hikisenä ravintolassa
jäätä ja liukasta, kyllähän sitä vielä ylös menee, mutta alas...
ja hitto vie - voihan täällä olla susia!

Sanon sanat "susi - raatelukuolema" jopa ääneen ja kantapääni jarruttaa jäljen lattiaan ;-).

Mies katsoo minua levollisesti. Se on tottunut tällaiseen. Ja lopulta, kun en voi päästää miestä yksin kipuamaan tunturille, pimeässä, ilman turvaa, minä laitan naskalit kenkien pohjiin ja lähden taistoon arvaamatonta maailmaa vastaan.

Kylä on tyhjän oloinen. Se jää taakse, kuten iso ajotiekin, meidän kääntyessä autiolle sivutielle. Minä otan hanskat pois ja tapailen miehen kättä. Kuin käärme kiemurtelemme tietä pitkin eteenpäin, ja aina tasaisin välein mustaa maata valaisee pieni katulamppu. Tuulenvire nousee ja se rikkoo pilviä taivaalla. Näyttää kirkastuvan. Monen mutkan jälkeen katuvalot loppuvat ja me askellamme taskulampun valossa perille.

Ulko-oven edustalla ihmiset ovat tupakalla pikkutakeissaan. Me otamme raudat pois kengistä ja astumme sisään ravintolaan. Kukaan ei kysy lippujamme, mutta mies ottaa takkimme, nuori nainen ohjaa meidät pieneen ikkunapöytään ja tuo meille juotavaa.

Tila on kaunis ja paikka rinteen reunalla täydellinen. Valtava takka lämmittää ilmaa. Viereisen pöydän äänet nousevat ja jonkun pää notkahtelee väsymyksestä. On jotenkin odottava hetki. Me nojaamme lähemmäs toisiamme ja juttelemme hiljaa ja ihailemme ikkunasta näkyvää maisemaa. Alhaalla olevan tunturikylän valot loistavat kauniisti. Siellä täällä kiemurtelee ajoteitä, mutta autoja ei ole liikkeellä.

Aika kuluu. Nainen saapuu lavalle kvartetin kanssa. Hän tervehtii meitä ja sanoo: "Olkaa kuin kotonanne, voitte jutella tai tehdä mitä vaan." Kvartetti soittaa kauniisti ja laulu solisee mukana. Minä istun ja kuuntelen. Katselen ihmisiä ympärilläni, mutta maisema pimeässä ulkona vetää minua puoleensa. Kuu pilkistää esiin pilven takaa, kuin tervehtien, mutta katoaa samantien.

Joku taputtaa innokkaasti. Toinen keskustelee kovempaan ääneen bisneksistä. Minä yritän kuunnella kappaleiden sanoja, mutta hukkaan ne. Huomaan etsiväni kuuta taivaalta, muttei sitä näy. Uppoan pieniin valonvälkkeisiin kaukana kylässä ja kellun kuin toiseen todellisuuteen.

Otan kulauksen lasistani ja sitä laskiessani takaisin pöydälle katsahdan miehen lasiin. Sen pohjalla näkyy kirjaimia. Tuijotan niitä ihmeissäni ja lopulta otan kameran esiin. Mies kääntyy puoleeni, näyttää huvittuneelta ja kysyy: "Onko sulla tylsää?"

"Ei", naurahdan. "Mutta minulla on tunne kuin olisin elokuvassa Lost in Translation", minä kuiskaan. "Ajattele, täällä korkealla ravintolassa, kaupungin valot kaukana tuolla, keltaisena ja punaisena. Joku laulaa pitkässä kauniissa asussa, nämä ihmiset tässä ympärillä, en ole lainkaan niiden kanssa samassa moodissa, vaan kuin omassa maailmassa unen ja valveen rajalla, ja ... sitten tämä lasin pohja... katso miten ihmeellisen kaunis. Tämä on jotenkin epätodellista..."

Poistumme aikanamme paikalta. Taskulamppu näyttää meille reittiä, mutta kohta mies sammuttaa sen. "Katso, tuolla on Orion", hän näyttää minulle. Alhaalla kimmeltää tähtien kaltainen kylä ja sitten kuin tyhjästä tulee esiin käsittämättömän hieno ja iso ruosteenpunainen kuu.

En enää tiedä mihin pitäisi katsoa, alas jalkoihin, taskulampun valokiilaan, taivaalle tähtiin vai tuohon mahtavaan ruskean punaiseen kuuhun. Jatkamme iloisin mielin alaspäin. Nastat tarttuvat mukavasti jäähän ja meistä kuuluu hauska rapina kävellessä. Muistelemme mihin suutaan pitää kääntyä risteyksissä. Nauramme minun puheilleni, joilla yritin selvitä, kun joku tuntematon kysyi mielipidettäni illasta, ja ähkien sain sanottua jotain kaunista kvartetista. Mutka toisensa perään laskeudumme alas ja lopulta tulemme pirteinä ja huvittuneina takaisin tunturikylään.

voi olla ettet tajunnut tätä juttua, ei se mitään,
en minäkään oikein tajunnut,
mutta hienoa se oli kuitenkin :)

En ollut koskaan kadonnut elävässä elämässä elokuvaan, mutta nyt sekin on koettu, kun katosin Tokion tunnelmaan Saariselän tunturissa. Luulen, että tämän retken muistan hyvin pitkään :)

Marraskuun selätys - päivät 8-14

Hitonmoista menoa...

Marraskuun kahdeksas

Päivä sujahtaa kuin pulu pullan perään. Käsiä särkee. Ehkä syynä on uusi työpöytä, liian painavat ovet, joita olen yrittänyt kiskoa auki viime päivinä tai viikonlopun kantamiset. En muista syödä välipalaa, ja kun koukkaan ruokakaupan kautta kotiin, ostan kaikkea mitä ei pitäisi. Kevennän kassia palauttamalla kirjastokirjan, mutta tasapainotan tilanteen heti ottamalla uuden kirjan lainaan. Samalla mietin miten mahtava asia on tämä meidän kirjastojärjestelmämme.

Illalla lyömme korttia kaksin. Toivon, että meidän iltapeliperinne jatkuu hamaan tappiin :)

Marraskuun yhdeksäs

Herään jo kolmannen yön jälkeen päänsärkyyn. Teen aamulla pienen kiertokävelyn ja ihastelen kaupungin valoja. Iltapäivällä tarjoan eilen ostamiani konvehteja ja katson kuinka työkavereiden suu napsaa.

Töistä suuntaan suoraan Yrjönkadun uimahalliin. Pehmeä höyrysauna ja lempeä vesi, kaunis ympäristö ja tyytyväiset ihmiset saavat kolotukseni kaikkoamaan. Juuri tässä ilmapiirissä tajusin kerran kadottaneeni ikävät ajatukset vanhenevasta kehostani. Täällä tajusin myös, että kaikki naiset ovat kaikkina aikoina kauniita. Skool sille :D

Marraskuun kymmenes
Vietän päivää itsekseni. Kuuntelen juutuubista  Esa Saarisen Rakkaudellisesti - 5/8 Filosofia ja systeemiajattelu -luentoa. Koska luento on aika pitkä, keitän välillä paahdettua kurpitsakeittoa ja jatkan taas Saarisella. Olen lukenut tänään kaksi kirjaa loppuun, ensin hauskan dekkarin Nokisen tomumajan arvoitus ja hyvän JUU EIn. Illalla mennään vielä The Holyn levyjulkkareihin ja sen jälkeen kävelemme hiljaisessa kaupungissa, sillä sää on kaunis ja iltakävely tekee aina hyvää.

Marraskuun yhdestoista
Tänään herätään kahvinjuontipäivään. Keitän aamukahvit sankarille ja aamiaista syödessämme katsomme kuinka lippu liehuu salossa. Olin ollut siinä uskossa, että isänpäivänä on aina liputettu, mutta ehkä niin on tehty vain meidän pihamaallamme. Seuraavat kahvit keitän isäni luona ja kolmannet kahvit taas meillä. Kun päivä on hengailtu viemme pojan kotiinsa ja lähdemme viikonlopun viimeiseen ohjelmaan, eli katsomaan ja kuuntelemaan Dr. Jordan Petersonia. Ilmeisesti kaikki tuli sanottua ja vatsani on terästä, sillä yön nukun kuin tukki.

Marraskuun kahdestoista
On maanantai. Herään, joogaan, kirjoitan, syön aamiaista, lähden töihin.

Kuulen, että muutan taas huomenna. Niinpä työpäivän lopuksi minä pakkaan takaisin punaisiin muuttolaatikoihin ne vähäiset tavarat, jotka olin ottanut esille. Lisäksi laitan sähköpostiin viestin (kuva)

No enhän laittanut ;-)

Lähden kotiin ja aloitan erilaisen pakkaamisen. Huomenna olen jossain muualla. Ihanaa!

Marraskuun kolmastoista

Olen ollut metallihäkkyrän sisässä ja tupsahtanut Lappiin. Täällä oli vielä alkukuusta lunta maassa, mutta tänään sataa vettä ja maa on paljas tai jäinen. Minua ei haittaa. Jos on märkää, olen sisällä. Jos on kylmää, puen lisää päälle, laitan tulen takkaan tai menen saunaan.

Marraskuun neljästoista
Olen nukkunut melkein yhdeksän tuntia ja kun herään on aamu täydellinen. Aurinko kurkistelee matalalla ja ulkona on pakkasta. Nousemme liukastellen Kaunispäälle. Siellä tuulee niin, että meinaa viedä järjen päästä, mutta kaunista on. Alastulo on vielä vaikeampaa, joten perillä etsiydymme jokamiehenvarusteliikkeeseen ja juttelemme "jalkaraudoista" - eikun matkailusta, Kreikan ihanista saarista, ulkomaalaisista turisteista ja meistä suomalaisistakin. Vajaan tunnin rupattelun lopuksi sovin lähettäväni myyjälle vinkkejä mahdollista Tsekin matkaa varten. No, koska tästä kaupasta ei löytynyt sitä mitä etsimme, menemme toiseen liikkeeseen. Siellä on yhtä mahtava myyjä ja saamme oikein mainiot naskalit kenkiemme pohjiin ja turvaksi jäisessä maastossa kulkemiseen.

Kyllä täällä Saariselällä on kuulkaas aivan mahdottoman ihania ihmisiä.

Marraskuun toinen viikko on sujahtanut kamalalla tohinalla. Menoa ja tekemistä on ollut niin paljon, että lepo on nyt todella tarpeen. Loman ja itseni kunniaksi lupaan olla nyt rakkaudellinen :)

Kokonaisuutena sanoisin marraskuun toisesta viikosta itselleni, että: GOOD JOB.

Marraskuun selätys - päivät 1-7

Näin SusuPetalin mainion marraskuun selätys haastevastauksen eilen. Haasteen on aloittanut Lepis vuonna 2007. Ajatelkaa miten pitkän ajan haaste on elänyt :)

Tartun ideaan, koska uskon selviäväni tästä kuukaudesta helpommin kuin ikinä. Hehheh, voi olla, että kuvittelen itsestäni liikoja...

Marraskuun ensimmäinen
Pääsen katsomaan nuorenmiehen uutta kotia. Mittanauha heiluu ja ensimmäiset itsepäällystetyt tuolit kannetaan asuntoon. Isäntä oli asentanut kirkkaat kattovalot, joten pimeydessä marraskuuta ei tarvitse aloittaa. Männyt seisovat jykevästi henkisenä tukena ikkunan takana ja minä killotan tuolilla tutkimassa, että täällähän on valmiina u-kiskot verhoja varten.

Marraskuun toinen
Katson työhuoneen seinällä olevaa taulua ja mietin, että noilla kavereilla oli paljon rankempaa tuo töissä olo. Minä saan tehdä siistiä sisätyötä ja lounaskin tarjotaan lautasella ja vielä lämpimänä. Aika luksusta, sanoisin.

Marraskuun kolmas
Menee ihan vaan kirjoja lukiessa ja kotona edestakaisin pörrätessä. Taidan olla vähän laiska ja saamaton tänään, mutta ketäs se haittaa...

Marraskuun neljäs
Minulla on mitä-sattui-osumaan-päälle-vaatteet, kun lähden aamupäivällä kukkasen kanssa matkaan. Availen ovia, kannan tavaraa, suljen ovia, milloin auton, milloin talon. Syön päivän aikana vain yhden lämpimän aterian Ikean ruokalassa ja sitä mutustellessani totean, että pihvi on supermaukasta (vetoan hurjaan nälkään ja ehkä  laadukkaaseen maustamiseen). Iltamyöhällä palaan takaisin kotiin, huomaan vetimet, joissa olen kulkenut ympäri kaupunkia. Minä viis veisaan asiasta, sillä päivä on jo mennyt, eikä kukaan ilmeisesti menettänyt näkökykyään takiani. Tänä iltana uni tulee nopeaan.

Marraskuun viides
Töissä riittää tekemistä ja tekemisen lomassa muutan kerrosta ja huonetta. Hengitän syvään. Ajattelen, että tämä kaikki on vain väliaikaista (niinkuin onkin - kaksi viikkoa ja taas uusi muutto). Lopulta huomaan tehneeni työt, tiputan hanskat käsistäni ja lähden kotia kohti.

Marraskuun kuudes
Tajuan ettei kotona ole ruokaa. Tajuan myös olevani stressaantunut. Päätän ymmärtää tunteitani, mutta lopettaa tyhmät oireet samantien: kiroilun (oioi) ja pahanpuhumisen (yök, jäk). Ne ei ole tehneet mulle aiemminkaan hyvää, joten jos vaan tunnustan uuden elämänvaiheen olevan tosi nyt, kuuntelen itseäni kun surettaa tai kuohuttaa, niin eiköhän tämä tästä hellitä.


Marraskuun seitsemäs
Istahdan vihreään elokuvasaliin. Ihmettelen hetken miksi elokuvan äänentoisto on täysillä. Pyytäisin korvalääkäreitä suosittelemaan elokuvateattereille oikeaa (lue: alhaisempaa) desibelirajaa, jotta me leffahullut säästymme kuulovaurioilta, mutta elokuvateatterissa ei saa ottaa kännykkää esiin ja häiritä muita soittelemalla ympäri korvalääkäriasemia.

Öh, narisenko taas ;-)

No, avaan käsilaukun vetoketjun reteästi, otan sieltä korvatulpat ja tungen ne korviini.


Kuukauden ensimmäisten päivien aikana saattoi paistaa aurinko. Jos näin oli, olin silloin sisällä. Arkipäivisin pistäessäni pääni ulos sää oli mielestäni aina tihkusateinen. Ratkaisin ongelman vetämällä hupun päähän. Televisiottomuus ei ole ollut ongelma, olen jopa vähän yllättynyt tästä.

Ei paha alku, sanoisin :)

Ja tilanne muuttuu lennossa

Perjantai tune: Foxy Lady

Me muutetaan huomenna,
sanoi työkaverini eilen, kun tulin lounaalta työpisteeseeni.

Että ajoissa ilmoitetaan, naureskeltiin. Kannettiin muuttolaatikoita sisään ja täytettiin. Laputin tietokoneen, näytön ja tuolin ja mietin, että tämä on jo toinen muutto tänä vuonna.

Kännykkä värisi: "Mä sain avaimet. Tuutteko katsomaan kämppää?" Vilkaisin kelloa: Jep, ehdin kun lähden tästä kipinkapin. Ja niin vaihtui maisema vanhasta konttorista uuteen asuntoon. Mahtava mesta. Aivan toista ovat kuin minun nuoruudessani :)

Tänä aamuna kävelen eiliseen työhuoneeseeni. Kaikki on vielä paikallaan. Niin kuin koko viikon, minua vedetään sinne ja tänne. Vastaan omituisiin kysymyksiin, helppoihin sekä vaikeisiin, autan ja jumitan sekä pähkäilen miten ehdin tehdä ne, joissa sijaistan muita. Puhelin soi ja ensiviikon loppupuolelle sovittu työ pitääkin tehdä maanantaina. Sitten korviini kulkeutuu huhu, että muuttokin siirtyy maanantaille. Vaihdan vaihdetta isompaan vaikken viitsi enää huolestua. Ehkä saan kaiken tehtyä tai sitten en saa. Ehkä maanantaina minulla on jossain käytettävissä tietokone, tai sitten ei.

Kännykkä värisee: "Mennään hakemaan sänkyä. Olen käynyt ruokakaupassa." Minä katsahdan kelloon: päivä on pulkassa. Suljen kaikki ohjelmat, tietokoneen ja työasiat mielestäni. Juttelen hetken huoneessa oleville. Ihania tyyppejä. Onneksi on nämä työkaverit.

Koukkaan kotimatkalla ostamaan nuorelle miehelle pari pientä juttua uuteen kotiin. Saan ehkä satikutia, mutten taida välittää siitäkään.

Ai mitä menit ostamaan? Miksi? No näytä sitten. Noohjooo, on tää ihan jees.

Saan äitikohtaukseni anteeksi ja lisäksi miehen loihtimaa ruokaa. Luen kännykästä ystävän Perjantai-huudon, hymyilen ja päätän olla kuin ellunkana.

Se on viikonloppu nyt! Tämä ilta menee hengaillessa ja huomenna asiat voi olla taas miten sattuu  ;-)

Työkaveri vinkkasi mahtavasta sarjakuvasta
Markus Miettisen ja Jaakko Seppälän: Malinen

Pimeys - Olen valmis!

Nopeat syö hitaat ja jotkut pääsee vauhtiin vasta jouluvaloilla aattoaamuna.

Mutta minäpäs olen laittanut parvekkeen kaiteeseen pimeän-ajan-led-valot! Olin ensimmäinen meidän talossamme! Että ottakaas oppia naapurit :D

Koska ovella on ehkä viimeinen kellonsiirtosyksy ja iltapäivät muuttuvat tummanpuhuvaksi, niin päätin nostaa panoksia ja jaksaa pirteämpänä loppuvuoden.

Nyt ei ikkunan takana ole tyhjää ja mustaa, vaan siellä hehkuu valkoista kaidetta vasten iloiset pikkuiset ledit poukkoillen välillä värikkäiden callunoiden seassa. Koska 120 lediä ei näytä vielä pistävän naapurustoamme liikkeelle, niin käyn ostamassa valoja hiukan lisää.

Kyllä minä vielä saan kuulla tästä toiminnastani ;-)

Viimeisin

Nappasin Kristiinalta mukaani pienen haasteen. Nyt keskitytään viimeisimpiin asioihin.

Viimeisin nauru
Siivosin tietokoneen tiedostoja ja löysin kysymyspatterin, jota olin udellut pojaltani hänen ollessa 15 ja 18 -vuotias. Nyt huutelin toisesta huoneesta  kysymyksiä ja nauraa hekottelin odotellessani vastausta kysymykseen: Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?

Ensinnäkin aivan kummallisesti asetettu kysymys. Ja miten niin en ole hyvä jossain? Mutta lisäksi nuorimies mietti niin pitkään vastausta, joka tuli minulle heti mieleen: Lautapelissä ryöstetyksi tulemisessa!

Viimeisin itku
Viikonloppuna katsoessani elokuvaa Hidden Figures. Suosittelen leffaa ja kyllä kai itkemistäkin voi suositella silloin tällöin.

Viimeisin viesti
Viimeisin tekstiviesti oli äidilleni, jossa totesin, ettei lautasia kannattanut ostaa. Viimeisin whatsappviesti oli ystävälleni, jossa sovimme tapaamisesta. Viimeisin sähköpostiviesti oli itselleni töihin, jotta muistaisin vinkata työkaverille yhdestä leffasta. No, en muistanut vinkata...

Viimeisin hermostumiseni
Pelatessamme viikonloppuna lautapeliä. (Hahhaa, olen niin nössö, että suutun kun muut tekee sallittuja ryöstöjä, enkä koskaan sabotoi muita, kun joku vähänkin narisee aikeistani) Kuten tavallisesti kiukustuin jatkuvasta ryöstämisestä todella pahasti ja pelasin seuraavan pelin niin röyhkeästi ja ilkeästi kuin ikinä osasin. Voitin pelin ja tunsin itseni... voittajaksi ja siaksi samaan aikaan ;-)

Viimeisin muutos sisustuksessa
Ostin loppukesästä hedelmäkärpäsillä nautiskelevan kasvin keittiöön. Kukka on vielä hengissä, vaikka meillä ei mielestäni enää ole pikkuruisia kärpäsiä.

Jaa-a, parvekkeenkin siivosin talven varalle, joten sisustus on ennemminkin riisuvaa kuin pukevaa meillä päin.

Viimeisin kosmetiikkaostokseni
Olen huono tällaisessa. Hankin mielelläni vain tarpeeseen, olen klikkiytynyt käyttämiini tuotteisiin, enkä helposti lankea uusiin juttuihin.

Ehkä parisen kuukautta sitten olen hankkinut jonkin voiteen. Olisiko ollut silmänympärysvoide.

Viimeisin ruoka
Ruokaisaa salaattia ja sen kaverina eilistä lohi-katkarapupiirakan jämää. Ruokailun jälkeen leikimme sitruunaoliiviöljypullolla. Keksimme lopulta miten pullon sisällön saa sekoitettua niin, ettei sitruuna ja öljy erotu heti ravistelun lopettamisesta.

Viimeisin juoma
Keitin jälkiruuaksi kahvia. Nautiskelin sen maidon kera.

* * *

Että tällä tavalla viimeaikoina :D

Vuoden neljätoista kuukautta

Havahduin moottorisahan ääneen.
Taas ne kaataa puita meidän pihalta. Viimevuonna lähti mm. ihana verivaahtera parkkipaikan tieltä, nyt kaatuu terijoensalava koska se on kasvanut liian isoksi ja lähentelee kerrostalon seinää. Ja vaikka muut onkin ehkä huonokuntoisia, niin kyllä pistää vanhaa naista sydämeen tällainen puiden kaato.

Niin kuin pihaltamme katoaa kauniit isot puut, niin vuodestani on huvennut kuukaudet. Heräsin huomioon, että marraskuu on kuukauden päästä. Tuosta kuukaudesta on tulossa niin vauhdikas, että tuskin huomaan pimeyttä, joka silloin ulkona huokuu. Samalla mietin olenko tänä vuonna saanut aikaan mitään ja palasin muistiooni, johon merkitsin alkuvuonna elämänlaatuani parantavia ja piristäviä teemoja.

Hah. Neljästätoista teemasta olen oikeasti yrittänyt toteuttaa kuutta. (Olin laatinut teemoja 14 kpl, eli yhden jokaiselle vuoden kuukaudelle, hehhehheee). Toivoin toki teeman jatkuvan tulevinakin kuukausina, mutta miten mahtoi käydä. Tässä harhailevaa pohdintaa aikaansaannoksistani:

Makaa sinä tyttö vaan, teippi ei auta
vaikka iloisen värinen onkin...

Liikunta (Teema 11)
Alkuvuonna innostuin kävelemään osan työmatkastani ja tunsin itseni hyväksi ihmiseksi. Lisäsin iltoihini punnerrukset, jotta ylävartaloonkin tulisi pientä voimansäiettä. No, maaliskuussa kaaduin työpaikallani ja senpä vuoksi seuraavat nelisen viikkoa kului koko kropan lihasten täysjumissa, eikä kävely tai punnerrus onnistunut. Pienen vertymisen johdosta alotin todella varovaiset juoksulenkit kesäkuussa, mutta kuinkas sattuikaan, heinäkuun puolivälissä vasen jalkani sanoi itsensä irti ja siitä seurasi puolentoista kuukauden kävelystoppi. Olin ollut innoissani osallistumassa syksyllä tanssikurssille (Teema 9 Tanssi), mutta peruin ilmottautumisen, koska jalan parantumisesta ei ollut tietoakaan ja Lindy Hopissa ja Jazz Rootsissa pitäisi hypellä enemmän kuin tarpeeksi.

Nyt vihdoin näyttää siltä, että keväisen työpaikkakaatumisen aiheuttamat jumit alkaa selvitä. Ehkä oikeasti pääsen kohta lenkille, tai ehkä en. Ehkä voisin aloittaa taas ne punnerrukset, jotka unohdin kokonaan sen jälkeen, kun polvet sietivät minkäänlaista kosketusta...

Eli hyvä teema mutta paska toteutus, sanoisin ;-)

Paljonkohan ne maksaa malleille :)

Kun loppukesästä etsin itselleni sopivaa pilates-ryhmää silmäni harhautuivat taidekurssin esitteeseen (Teema 6 Piirtäminen). Unohdin pilateksen ja innostuin elävänmallinpiirustuskurssista. Sitten näin valokuvan millaista tällaisella kurssilla oikein on ja päätin siirtyä ensin harjoittelemaan kurssille, jossa saa pitää vaatteet päällä.

Kolme piirustuskertaa on nyt takana, joka kerta olen ollut pääosin kauhuissani ja huomannut miten harjoittelemattomuus ei tee miksikään. Kynää en osaa pitää oikein kädessä ja hiili tuntuu todella kamalalta. Koska saan kuitenkin jotain mielihyvää käsillä tekemisestä, niin olen päättänyt alkaa harjoitella kotona pelkkää viivan piirtämistä toisen viereen. Ehkä kevyt ranneliike vahvistaa minussa muutakin kuin luonnetta.

ensimmäinen bargue

Näin ollen olen tämän vuoden aikana saanut kuitenkin jotain uutta luovaa alulle. Vielä kun kehitän itselleni lisäaikaa, niin osallistun Luovan lauantain haasteeseen muutenkin kuin mielessäni. Ehkä sen aika on ihanassa marraskuussa, jolloin tarkoituksenani on pitää Ei televisiota -kuukausi (Teema 3).

Vaikka teemat ovat osin vain sanoja muistiossani, olen kuitenkin iloinen, että kirjasin ne itselleni ylös. Muuten en olisi varmasti huomannut piirustuskurssia tai Jazz Rootsia, en ehkä olisi lukenut vieraalla kielellä kirjoja tai ollut niinkään sosiaalinen kuin mitä olen tänä vuonna ollut.

Puunkaatajat ovat kaataneet nyt viisi puuta, ainakin muutama kaatuu vielä. Minä taidan hengitellä vähän aikaan syvään (Teema 4 Meditointi) ja keitän itselleni hyvää iltapäiväkahvia.

Sinulle toivon oikein ihanaa viikonjatkoa. Pidä huolta itsestäsi :)

Omenapiirakan taikaa

Talo hiljeni miehistä,
olin lopettanut juuri ikuisen-maton etsintää (huomaatko, miten huonosti manifestoin itselleni mattoa)
ja mietin miksi roskis haisee, vaikka olin pessyt alakaapin eilen kiiltäväksi ja vienyt aamulla kompostin.

Ensiratkaisuksi sytytin kynttilän ja löyhyttelin sammuvaa tulitikkua - ihan niin kuin se ratkaisisi kaikki maailman hajuongelmat. Seuraavaksi menin parvekkeelle, toin valtavan omenakassin sisälle ja valikoin ystäväni äidin pihamaan omenoista kirpeimmän näköiset. Lohkoin valtavia omenoita isolla veitsellä, ronskisti, sillä olin juuri sellaisella tuulella.

Etsin äidin omenapiirakan ohjeen. Rikoin kananmunia ja vatkasin innolla sokereita sekaan. Kesken kaiken sipaisin radion päälle ja keittiön täytti nuoren Olivia Newton-Johnin ääni. Minä matkasin muistoissani Greasen maailmaan... miten kauan siitä olikaan, elokuvasta, johon isäni juuri ja juuri antoi luvan mennä.

Olivia pehmensi liikkeeni, se sulatti melkein voin lautasella. En voinut olla laulamatta mukana, vaikka se pilasi kodin äänimaailman.

Taikinan valmistuttua ladoin omenalohkot kauniisiin riveihin, suihkautin päälle reilusti kanelia ja laitoin pellin uuniin.

Jäin seisomaan keittiön ikkunanpieleen, aurinko paistoi ja piha näytti raikkaan kesäiseltä, vaikka pihlajan lehdissä olikin hiukan punaa. Sitten alkoi tippua valkoisia palloja taivaasta, rakeet hakkasivat ikkunalautaa, ne kimpoilivat asfaltilla ja minä tuijotin hämmentyneenä sinistä taivasta ja auringon paistetta rakeiden takana.

Siinä säätilaa ihmetellessäni kävin laittamassa juutuubista lisää Grease kamaa. Kesken mehevää vetoani Grease Lightning -biisistä soi uunin kello ja taivaallinen tuoksu tulvahti kotiin.


Nyt jälkeenpäin toivon vain ettei naapuritalon mies ollut parvekkeellaan tupakalla samanaikaisesti kun minä muistelin leffan muuveja ;-)

Kävelee - ei kävele - Ajattelee - on ajattelematon

Viisas ihminen tuntee itsensä, sanoi joku asiaa ymmärtänyt. Minä en kyllä tunne itseäni. Olen aivan omituinen.

Ei kävele
Muutuin kesälomaa ennen klonkuksi. Jos tämä on psykosomaattista niin loma auttaa, ajattelin. Mutta kattia kanssa. En päässyt kivulta kävelemään, olin liikkumaton ja mieleni muuttui mustaksi, oli kuin minut olisi tiputettu manalan syvimpään kuoppaan.

Kävelee vähän
Töihinpaluun ja puolentoistakuukauden jatkuvan säryn kunniaksi päätin käydä taikasormen luona. Kärsin pariin otteeseen naisen käsittelyä, mutta ilolla, sillä tuska hellitti hiukan ja pääsin kulkemaan jopa korttelin ympäri. Jottei uusi kiva alku olisi ollut liian helppoa, totesin että klenkkaaminen oli muuttanut kroppaa niin paljon, että sain alaselkään hermosäryn. Jos tää on psykosomaattista, tämä menee kohta varmaan ohi, ajattelin. Joo, arvaat miten menee ;-)

Takaperin
Eilen pyysin miestä kaveriksi kävelemään rinnallani oikeinpäin, kun minä kävelisin ylämäkeä takaperin (fyssarin suositus). No me vedeltiin ylämäkeä, kun kolme miestä ohitti meidät alas mennessään. Jokainen kääntyi kummeksuen katsomaan minua ja siinä sitten huikkailtiin:

Are you all right?
Jeah, I´m just fine.
OK :D

Etuperin
Muutaman ylämäkikävelyn jälkeen jatkettiin yhdessä oikeinpäin kävelyä...

Mun tekis mieli lähteä caminolle, sanoi mies.
Joo, se olis kivaa, vastasin.
Mitäs jos mentäis ensivuonna, huomasin päästäväni hetken kuluttua suustani.

Pitkää matkaa
Sitten jo alettiin suunnitella: milloin pitäisi lähteä, miten lomat riittäisivät, miten pomot suhtautuisivat asiaan. Ja melkein siinä samassa lyötiin asia keskenämme lukkoon.

Ei vielä sataa metriäkään
Tänä aamuna tein tarvittavat kehonhuoltoaamuliikkeet, jotta pääsin lähtemään töihin. Kipu riipi selästä varpaisiin ja minä aloin miettiä, että millähän ilveellä mä kuvittelen käveleväni kilometritolkulla ensi keväänä. Vaikka viimeksi vaellus onnistui hyvin, niin olin kuitenkin lähtiessäni terve selästä ja jaloista. Palatessani en niinkään, heh heh.

Mietin hetken itseäni. Ja lopulta sanoin: Höh! Laskin mielessäni viiteen, työnsin epäröivät ajatukseni sivuun ja päätin olla huolehtimatta ennenkuin pomo on antanut suostumuksensa pitkään lomaan, olen tilannut liput Espanjaan ja olen matkalla lentokentälle.

Kyllä mä niin tykkään tästä kyltistä :)

Jos en huolestu turhaan nyt, niin kenties kaikki menee aivan mahdottoman hyvin :D

Pikkuisen hupia kuuppaan

Olen maksanut laskut.
Olen kävellyt kolme pientä kierrosta korttelin ympäri.
Olen löytänyt keinon helpottaa penikoita.
Olen katsellut punarinnan hyppelyä ja pienen kanin juoksua auton alta toiselle.
Olen laittanut viestiä enolle.
Olen suunnitellut tulevaisuuttani.
Olen nähnyt ystävän.
Olen tullut paremmalle tuulelle.
Olen laittanut papiljotit päähän.

Ja juuri nyt tunnen olevani onnellinen :D

Yöväenopistossa tapahtuu

"ilmoittautuminen Helsingin Yöväenopisto", kirjoitti kamuni hakukenttään :). Mietin, että mitähän siellä oikein tarjotaan yön sankareille? Olisiko jotain tällaista:

Luonto
Ulvo kuuta kanssani - Kokoontuminen täysikuun aikaan. Yhteinen äänenavaus ennen retkelle lähtöä luokassa L302b.
Valmistautuminen yö-luonnossa retkelle - Opetellaan kokoamaan säkkipimeässä huoneessa teltta. Mahdollisuus testata 1-6 hengen telttoja. Harjoitus kestää koko yön. Ohjaaja paikalla tarvittaessa. Yhteinen retki loka-marraskuussa.

Käsityöt
Hiljaisten virkkaajien yökurssi - Harmaa ja mustasävyiset langat ja ohjeet.
Viettelevät yöasut - Ompele itsellesi vetävä yöasu seuraavaa kertaa varten tai tuunaa päälläsi olevaa. Vältetään flanellikankaita.

Yhteiskunta ja historia
Pimeä historia - Diaesityksiä historian synkistä ja mustista vaiheista. Kurssilla ei tarvitse keskustella, mutta matalaääninen murahtelu on suotavaa esitysten aikana. Ohjaajalla aiheeseen sopiva yönkäheä ääni.

Ruoka
Ranskalaisen keittiön ruuanlaittokurssi yösyöpöille - Ruuanlaittoa alusta loppuun. Aterioiden valmistusaika vähintään kuusi tuntia, jonka jälkeen syömme yksin tai yhdessä antaumuksellisesti nauttien. Kurssille voi tuoda omat viinit. Kurssilta poistuttava viimeistään kello 8.
Uniongelmaisen pastankeittokurssi - Opetellaan laadukkaan pastan oikea keittotapa ja lopuksi syödään tehdyt annokset. Taattu nukahtaminen tunnin sisällä ateriasta.

Elokuvat
Nonstop Yökino: Lampaiden laskua Sveitsin alpeilla
Kohtaa pelkosi elokuvapiiri - Mitä et uskalla katsoa yksin, katso se kanssamme. Elokuvasaliin ovat tervetulleet myös vampyyrit ja muut yön oliot.

Liikunta
Venytellen aamuun - Lopeta turha sängyssä kieriskely. Keskellä yötä heräävien neljä viimeistä nukkumatonta tuntia erilaiseen käyttöön.

Tummat hetket
Veettää-nämä-yöt - Unettomien napinanurkka.
Sudenhetki - Tukiryhmä mustimmille ajatuksille ja tunteille.


Kevyet keskusteluryhmät
Puhuvat koukut - Sinulle, jonka puolison unta häiritsee puhe ja puikkojen kilke.
Yö on parasta aikaa - Yökyöpeleiden parhaat keskustelut.
Valmiita fraaseja - Keksitään yhdessä lauseita aamun myöhästymisiin.
Syvä uni dekkaripiiri - Ryhmä kokoontuu divaanisaliin lukemaan ja keskustelemaan syyllisestä. Omat suklaat mukaan.
Remakat - Nauti hervottomista nauruhepuleista. Tule paikanpäälle mahdollisimman väsyneenä.
Yöherääjät - Piipahda pissalle tai juomaan samanhenkisten nestenurkkaukseen.
Viriilit seniorit - Mukavaa rupatteluseuraa. Tarjoamme teen, kahvin ja lehdet. Aamun sanomalehdet jaetaan kurssipaikalle jo kello 02.18.

Marraskuun avoimet ovet - Tiedät kyllä miksi.


Kursseille ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tule sellaisena kuin olet.

Ovet avoinna 20:00 - 08:00

ps. Uusia kurssitoiveita otetaan vastaan!

Viivoja hiekassa

Herääminen
Olen venytellyt huomeneen. Olen istahtanut kahdeksantoista portaan kuudennelletoista rappuselle. Se tuntuu täällä parhaimmalta paikalta nauttia aamiaista, olla korkealla ja kuitenkin suojassa.

Olen tuntenut miehen kyljen vierelläni. Jutellut hiljaa hänen kanssaan katsellen järvelle. Seuraten milloin tyyni vedenpinta alkaa väreillä. Miten tuulen suunta kääntyy idästä länteen ja kohta taas takaisin.

Eikä kellolla ole väliä. Se on sitä mitä se on. Ja minä olen juuri tässä juuri nyt.

Minä niin rakastan tällaisia aamuja.



Keskellä
Olen seurannut itseäni. Näen miten tappelen kuin raivohärkä kipua vastaan, mutta samalla jään kiinni siihen ja mielipahaan. Revin piraijan lailla rikki sen rakkauden jota minun juuri nyt pitäisi tuntea itseäni kohtaan. Ja täällä, täällä kaukana jossain, ymmärrän etten ole kartalla. Minun on löydettävä uusi reitti, uudet keinot olla, kun en kerran voi olla kuten ennen.

Välillä heitän filtin nurmelle. Katson Voi hyvin -lehdestä ihanan Kylli Kukkin joogaliikkeitä. Minä venyn ja muutun ja keinuttelen itseni pitkästä aikaa hyväntuuliseksi. Samalla katselen viuhuvaa taivasta, sen pilviä ja ylitse lentäviä sudenkorentoja.

Lopulta jään makaamaan paikoilleni ja seuraan perhosia, jotka vielä lentävät kukasta toiseen. Tässä lojuessani tiedän, että asiat ympärilläni ovat olleet yhtä kauniita, olenpa ajatellut mielessäni mitä tahansa, tai ollut millainen tahansa.

Kun ilta saa
Mökki on tyhjä ja minä olen yksin rannalla. Istun kuin pienenä tyttönä jalat harallaan ja pyyhin pehmeää hiekkaa kädelläni.

Sitten huomaan leikkiväni: käsi tekee viivaa ja pyyhkii kaiken pois. Syntyy uusia kuvioita, jotka katoavat muutamalla käden liikkeellä. Viivoja tulee ja samantien ne jo menevät matkoihinsa.

Jokaisen kuvan aikana yritän löytää uuden ajatuksen. Mitä voin tehdä? Mikä olisi toisenlainen ratkaisu? Ja pikkuhiljaa liikkeeni on rennompaa ja kevyempää.

Alkaa olla myöhä kun nostan katseeni järvelle. Siellä tuuli tekee samaa, se luo vedessä aaltoja jotka nousevat ja laskevat. Kuten myös kurjet, jotka taas kerran huutelevat vastarannalla. Ne tulevat, lentävät ylitseni ja katoavat takanani olevaan viljapeltoon.

Asiat muuttuvat joka hetki. Ehkä yritän taas mennä myötävirtaan, se voisi olla helpompaa ;-)

This is not a love song!

Inhoan tätä.
 Kuolevaa kehoa.
  Murehtivaa mieltä.
   Sydämetöntä itseäni.

Ja sinä viaton,
sinä yhtenä vahingollisena hetkenä
sanot väärän sanan. Ympärille sinkoavat palaset
terävät ja kulmikkaat.
Ne leikkaavat rikki ihosi pinnan
ja silpovat minut.

Alkuräjähdys.
Inhoan itseäni vielä enemmän.

Herb Ritts - Salon taidemuseo

Kummalliset värähtelytaajuudet

Liian lähellä
Poistun lomamökiltä jo toisena päivänä kymmeniä kilometrejä länteen. Siellä seison keikkalavan edessä innostuneiden filippiiniläisten kyljessä. Seuraan ensimmäisestä biisistä alkaen hämmentyneenä Alanis Morissetten keikkaa. En tiedä mitä oikein tapahtuu, mutta koen erilailla kuin nuoret vieressäni. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin, että pitäisi ottaa etäisyyttä ja poistua kauemmas eturivistä mistä näkee kaiken. Mutten lähde. Katselen koko kehollaan esiintyvän naisen menoa ja mietin miksi se näyttää minulle rankalta ja raskaalta. Siirtyykö hänen tunteensa minuun, vai luenko kehonkieltä aivan väärin. Nainen hymyilee aidosti yleisölle kiittäessään kappaleen jälkeen, mutta toisinaan hän taipuu kaksin kerroin ja näyttää jyrän alle jääneeltä. Ehkä olen väärällä taajuudella, ehkä olen väärässä moodissa. Yöllä paluumatkalla namit sujahtavat suuhun kimpoilevien sanojen väliin. Ulkona eivät onneksi hirvet kimpoile tielle, mutta valkoinen vanha volvo ohittaa meidät talla pohjassa renkaat kirskuen. Jossain kaukana auton perävalot katoavat yllättäen vasemmalle sivutielle. Ruuponperä. Siellä asuu yön kiitäjiä.

Takavasemmalle
On ensimmäinen kerta etten mene mökkilomalla saunaan. Kroppani pitää kesän lämmöstä ja saunastakin, mutta nyt kun ystävät laittavat lähes päivittäin tulen pesään minä katoan paikalta. Sisällä talon keittiössä on ruuanlaiton jälkeen reilut +50 astetta, muualla talossa ehkä +40. Ulkoilma on +30 asteinen ja järvivesikin +28 ja yhdet lämmittävät saunaa. Musta on tullut nössö näiden saunasissien keskellä :D

Luopiot
Mennään pesäpallomatsiin. Niitä on kiva käydä katsomassa maaseutumatkoilla. Istahtaa puupenkille, juoda kahvia ja syödä sen kanssa jäätelöä tai vastapaistettua pullaa. Samalla voi seurata paikallisten penkkiurheilijamiesten tiukkaa analyysia kentän tapahtumista. On hauskaa vertailla pitäjän selostajaa edelliseen kuulemaansa ja tietenkin valita oma suosikkijoukkue, jota kannustaa täysin rinnoin. Mikään sokerikuorrutettu munkki ei kuitenkaan helpota tänään teurastuksen katsomista. Kun peli on puolivälissä ja lukemat on 22 - 0 tuntuu, ettei meidän kannustus vierasjoukkueelle ole tarpeeksi tehokasta. Pettureina poistumme paikalta tässä vaiheessa. Sori.

Värisevä alahuuli
Ennen mökille menoa olin toivonut pääseväni maistamaan maailman parasta raparperipiirakkaa. Ilmoitin ainutkertaisesta mahdollisuudesta ajoissa ja mainitsin asiasta vielä auton startatessa pihalta. Lopulta käynti kuivui kokoon aikatauluongelmien (lue miesten pitkän lounaskahvittelun) vuoksi. Arvaa harmittiko.

Kotimatkalla kuljettaja muistaa hiljaisen naisen vieressään. Hän kääntyy Hämeenkyröön, jossa tie mutkittelee ohitse peltojen, ylittää sillan, kääntyy sinne ja tänne ja lopulta tulee perille Maisemakahvilaan. Puutalo on iso ja kaunis. Pihalla on taideteoksia, mutten malta jäädä ihailemaan niitä. Päästessäni tiskille näen vitriinissä ja pöydällä olevan tarjolla ainoastaan mustikkapiirakkaa. Aivoissani kiirii: No niin! Hetken järkytyksen jälkeen suustani pääsee vaimeasti: "Onkos teillä enää sitä kuuluisaa raparperipiirakkaa?" Rouva Pylsy taitaa nähdä sisäisen pikkutyttöni, sen jolta viikko sitten vietiin herkkulautanen nenän edestä. En tiedä mistä hän taikoo meille gluteiinitonta piirakkaa, mutta sellaista jostain sivuhuoneen tiskin alta löytyy. Pylsyn raparperipiirakka on taivaallisen hyvää. Paljon parempaa kuin minun tekemäni.

Ei tässä sitten muuta. Loppu hyvin. Kaikki hyvin :D