Sametin pehmeää iholla ja kenties suklaatakin

Kuuman polttavan auringon paahteessa minä autuaana puraisin mansikan halki. Mehustin sen huulieni välissä kuin vampyyri ja näytin lapsellisuuteni maailmalle. Näinä hetkinä minä sulin rakkaudesta kesään ja valoon, tietäen kuitenkin, ettei tämä autuus ikuisesti kestä. 

Minä mietin, että kun kesän lapsi olen, niin rento tuuleni saattaa hukkua syksyn vaateisiin. Jossain vaiheessa tuntien ja päivien tietokoneen sisuksiin tuijottaminen aiheuttaa jäykkyyttä ja ähkinää, kenties pahimmillaan takahampaiden kirskuntaa, ehkä jopa niiden näyttämistä julkisesti (se on kuulkaa paha, paha, paha tilanne). Niinpä laitoin kesäloma-anomukseeni ensin sen varsinaisen loman ja kuuden viikon työrupeaman jälkeen vielä huoltovarmuus-loman.

Luulen oppineeni jotain palautumisesta ja jaksamisesta. Kannattaa toimia ennemmin kuin liian myöhään. Vaikka pomo sanoo silmiin tiukasti tuijottaen, että ilmoita ennen kuin olet sippi ja kuitti, niin olen vähän nuhju tekemään niin. Minä olen sitkittelijöiden sukua. Mutta tällainen etukäteen miettiminen, loman ajoissa anominen, se voi toimia. 

Nyt, ennen kuin kukaan ehtii painaa syksyn kaikki-satakymmenprosenttisesti-hommiin nappia, minä pidän viikon itseäni latauksessa. Sujahdan nautinnollisin tunnelmin valtavaan siniseen nojatuoliin. Heitän kannat kattoon, otan kirjan käteen, luen otsa jännityksestä sileänä hurjia kertomuksia ja piirrän välillä pieneen vihkoon omituisia naisia.

Ja kun nojatuoli ei kutsu, niin minä lähden ulos. Toivottavasti poimimaan variksenmarjoja ja katsomaan taivaalle linnunrataa...

Ai niin, eihän lomasuklaata voi unohtaa. Kumpaa suosittelisit, konvehteja vai reilusti suklaalevyjä? 

Kevyttä keskellä päivää

Arkiaamut kulkevat kuin juna, se tulee laiturille ja lähtee ajallaan. Ei odottele, mutta ottaa kyytiin jos on hereillä. 

Viimeiset kaksi viikkoa ovat hurahtaneet kuin siivillä. Liekö Finskin vai tervapääskyn? Tervapääskyt on kai jo lähtemässä luotani pois. Joskus näen nopean liikkeen taivaalla, mutta hyvin harvoin kuitenkaan. Kriik kriik -huutoja en ole kuullut enää vähään aikaan.

Olen ilahtunut perjantai-iltapäivisin tajutessani, että viikonloppu on edessä. Olo on rento ja hiukan väsynyt, ja ehkä sen vuoksi tämä kuva sai aikaiseksi hihityskohtauksen. Kiitos Turku!

Mutta tosiaan. Tuo jumppaaminen. Tämän vuoden puolella olen vihdoin saanut kaikki Kaik jumppama -listan asiat kuntoon. Kenties olen unissani salaa sotkeutunut tuohon kuvan asentoon, tai sitten omaan napaan tuijottaminen, kehon viestien kuunteleminen, sitkeästi samojen asioiden toistaminen uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan ja vielä vaan uudestaan on saanut elon tuntumaan normaalilta. Mikä ihana fiilis!

Mikä tuo taas mieleen menneen kesän, loman ja ne lämpimät säät. Helle ei ole enää mun juttu, sen opin tänä vuonna. Kylmä uimavesi yllättäen olikin makoisa kokemus. Auringon valossa lekottelu on myös minulta ohitse. Sen sijaan vuokramökeissä tulee olla monta varjoista paikkaa. Moni muu kuitenkin osasi ja ottikin todella ilon irti menneen kesän helteistä. Useampana kertana näin mitä hassuimmissa paikoissa ihmisiä makoilemassa. Tämä mattolaiturin leidi sai kyllä parhaimmat huvittuneisuuspisteet. Jäin miettimään joutuiko hän pitkäänkin odottamaan selänpesijää ;-)

Mattolaiturin leidi vie ajatukset olemiseen. Olen tällä viikolla yllättyneenä ihmetellyt, kuinka paljon työpäivän jälkeen jää aikaa. Se oli keskiviikko, kun muistin, että minähän tein koko viime syksyn ja kevään opintoja iltaisin. Ei ole ihme, että nyt tuntuu oudon vapaalta. 

Pohdin pitäisikö aloittaa uusi harrastus. Mutta kun katson sohvan vieressä olevaa kitaraa, ajattelen miten käteni haluaisivat piirtää ja kirjoittaminenkin houkuttelee... niin eiköhän tässä ole aivan tarpeeksi tekemistä loppuvuodelle.

Pikkuhiljaa haluan aloittaa myös laveamman elämän. Paluun elokuvateattereihin, näyttelyihin ja keikoille. Ja ehkä jonain päivänä pääsen myös takaisin toimistolle lähestymään varovasti työkavereita. 

Sitä päivää odotellessa voin käyskennellä etätyöpäivän jälkeen läheisille viljelypalstoille. Haistella herkkien loppukesän kukkien tuoksuja. Ihmetellä värien syvyyttä ja säihkyä. 

Taikka kävellä lähitienoon hauskaan pikku kahvilaan. Valita vitriinistä joku makoisa leivos sekä kahvia pannusta. Mennä siipan kanssa ulos keikkuville metallituolille istumaan. Siinä kun juttelee hiljakseen mukavia ja maistelee mitä herkullisinta mustaherukkaleivosta ei voi kuin hyristä onnesta.

Ihanaa että kesä jatkuu vielä.

Eikö totta :)

 

Rento ja rakastettu

Ihan hyvinhän tämä sujuu, ajattelen ensimmäisen työpäivän jälkeen. Toki tiedän, että eilen päättyi viiden viikon kesäloma, mutta mietin tosissani, mikä ihme mulla riipi nuppia koko alkuvuoden työpäivien jälkeen (ja aikana).

Tulee tiistai. Ei mitenkään kiivas työpäivä. Selvittelen edelleen sähköposteja, mitkä vaati heti toimia, mitkä ei. Roskathan tuhosin jo eilen. Mutta, mutta, tuntien kuluessa huomaan miten tappavaa työni tietokoneella on. Iltapäivällä niska on jumissa, päätä särkee ja olen jo aika loppu. Siis kello kahdelta.

Se viikko meni, meni toinenkin. Nyt kolmantena viikkona kuuntelen kehoni viestejä. Pitäisikö tehdä jotain? Karata? 

Erik Johansson: Office Escape

Ajatus vie minut samantien Vaasassa olevaan valokuvanäyttelyyn, jossa ihastuin Erik Johanssonin mahtaville kuvauksille nykyajan elämästä. Samaistun moneen teokseen. Kuten tähän toimistotyöläisen aamupäivän hetkeen. 

Pikkuruisen puhaltimen, monen pienoismallin ja sitkeyden avulla tämä kaveri on rakentanut varman tavan paeta kopperostaan. Musta hahmo odottaa oven takana, mutta onneksi ikkunat saa auki ja vapaus on pienen rohkean hypyn päässä. 

Rohkea hyppy onkin se juttu, josta haaveilen salaa. Toteutus onkin sitten toinen asia. Voisin hypätä, jos selviäisin varmasti, mutta enhän voi sitä tietää. Tai oikeasti tiedän, että selviän kaikesta niin pitkään kunnes kuolen. Ja kuolen todellakin jossain vaiheessa. Eli mikä mättää? Varmastikin ajatusvirtani, joka kulkee vastapäivään, katsoo vain menneisyyteen, etsii sieltä varoittavia esimerkkejä ja merkityksiä, joihin jään roikkumaan. Ja kuitenkin tiedän ajatusteni huijaavan minua. Todellisuudessa ne eivät tiedä mitä kaikkea minulle tapahtuu minuutin, vuoden, kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Minun pikkuiset aivoni vain kuvittelevat, ne eivät tiedä. Sen vuoksi olisikin vaan parasta ottaa ilo irti mahdollisuuksista. Tehdä oma lennokki ja hypätä sen selkään :)

Erik Johansson: Go Your Own Road

Tuo avoin ikkuna tuntuu minusta nyt tutulta. Ehkä pitkä kesälomani oli vapaa tuulahdus, kenties lensin hetken lennokillani... 

Olin nimittäin (hämmentävän) onnellinen loman alkupäivistä asti, jolloin pääni irrottautui työn vaatimuksista ja pääsin hitaan ja rauhallisen elämän makuun. Vähän niin kuin tässä Johanssonin kuvassa, vihreiden peltojen äärelle, kuuntelemaan sammakoiden kurnutusta joessa ja astelemaan vapaana omia polkujani. En välittänyt oliko vauhtini hidas, pakeninko hellettä sisälle tai vastustinko verikuppausta tappamalla paarmoja ja hyttysiä. Minä olin kuitenkin rento ja rakastettu. Tunsin sen joka solullani. Ajatella. 

Ja nyt on vasta elokuun alku. Kesää on reilusti jäljellä. Elämääkin on. Tai voihan olla, että se loppuu huomenna, mutta jos voin yhtä hyvin kuin kuvittelen, niin vuosia voi tulla se viisikymmentä vielä lisää. Sitä toivoessa minun kannattaa siirtyä ajatusvirrastani sivuun.

Kun katson tätä eloa. Mennyttä viimeistä puoltatoista vuotta, etätöissä kotona, yksin tietokoneen ääressä, eristyksissä yhteisöstä, eristyksestä melkein kaikesta entisestä. Niin hurjasta ajasta huolimatta olen selvinnyt hyvin. Läheiseni ovat lähellä ja terveinä. Minä olen hoitanut monta henkilökohtaista asiaa parempaan kuntoon kuin mitä ne olivat vuosi sitten. Nämä kirkkaat tähdet pitää vain nähdä. Ja omasta itsestä pitää pitää huolta, että voi antaa valoa sitä tarvitsevalle. Siispä huomenna monta taukojumppahetkeä työpäivän lomassa. Ja soitto jollekin rakkaalle ♥

Erik Johansson: Looking for Stars

Jos tykkäsit valokuvista, niin etsiydy Vaasaan Kuntsin Modernin taiteen museoon: 12.6.- 24.10.2021 tai mene Erik Johanssonin kotisivuille erikjo.com ja ihmettele miten hauska ja inspiroiva hän on.