Ihan hyvinhän tämä sujuu, ajattelen ensimmäisen työpäivän jälkeen. Toki tiedän, että eilen päättyi viiden viikon kesäloma, mutta mietin tosissani, mikä ihme mulla riipi nuppia koko alkuvuoden työpäivien jälkeen (ja aikana).
Tulee tiistai. Ei mitenkään kiivas työpäivä. Selvittelen edelleen sähköposteja, mitkä vaati heti toimia, mitkä ei. Roskathan tuhosin jo eilen. Mutta, mutta, tuntien kuluessa huomaan miten tappavaa työni tietokoneella on. Iltapäivällä niska on jumissa, päätä särkee ja olen jo aika loppu. Siis kello kahdelta.
Se viikko meni, meni toinenkin. Nyt kolmantena viikkona kuuntelen kehoni viestejä. Pitäisikö tehdä jotain? Karata?
|
Erik Johansson: Office Escape |
Ajatus vie minut samantien Vaasassa olevaan valokuvanäyttelyyn, jossa ihastuin Erik Johanssonin mahtaville kuvauksille nykyajan elämästä. Samaistun moneen teokseen. Kuten tähän toimistotyöläisen aamupäivän hetkeen.
Pikkuruisen puhaltimen, monen pienoismallin ja sitkeyden avulla tämä kaveri on rakentanut varman tavan paeta kopperostaan. Musta hahmo odottaa oven takana, mutta onneksi ikkunat saa auki ja vapaus on pienen rohkean hypyn päässä.
Rohkea hyppy onkin se juttu, josta haaveilen salaa. Toteutus onkin sitten toinen asia. Voisin hypätä, jos selviäisin varmasti, mutta enhän voi sitä tietää. Tai oikeasti tiedän, että selviän kaikesta niin pitkään kunnes kuolen. Ja kuolen todellakin jossain vaiheessa. Eli mikä mättää? Varmastikin ajatusvirtani, joka kulkee vastapäivään, katsoo vain menneisyyteen, etsii sieltä varoittavia esimerkkejä ja merkityksiä, joihin jään roikkumaan. Ja kuitenkin tiedän ajatusteni huijaavan minua. Todellisuudessa ne eivät tiedä mitä kaikkea minulle tapahtuu minuutin, vuoden, kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Minun pikkuiset aivoni vain kuvittelevat, ne eivät tiedä. Sen vuoksi olisikin vaan parasta ottaa ilo irti mahdollisuuksista. Tehdä oma lennokki ja hypätä sen selkään :)
|
Erik Johansson: Go Your Own Road |
Tuo avoin ikkuna tuntuu minusta nyt tutulta. Ehkä pitkä kesälomani oli vapaa tuulahdus, kenties lensin hetken lennokillani...
Olin nimittäin (hämmentävän) onnellinen loman alkupäivistä asti, jolloin pääni irrottautui työn vaatimuksista ja pääsin hitaan ja rauhallisen elämän makuun. Vähän niin kuin tässä Johanssonin kuvassa, vihreiden peltojen äärelle, kuuntelemaan sammakoiden kurnutusta joessa ja astelemaan vapaana omia polkujani. En välittänyt oliko vauhtini hidas, pakeninko hellettä sisälle tai vastustinko verikuppausta tappamalla paarmoja ja hyttysiä. Minä olin kuitenkin rento ja rakastettu. Tunsin sen joka solullani. Ajatella.
Ja nyt on vasta elokuun alku. Kesää on reilusti jäljellä. Elämääkin on. Tai voihan olla, että se loppuu huomenna, mutta jos voin yhtä hyvin kuin kuvittelen, niin vuosia voi tulla se viisikymmentä vielä lisää. Sitä toivoessa minun kannattaa siirtyä ajatusvirrastani sivuun.
Kun katson tätä eloa. Mennyttä viimeistä puoltatoista vuotta, etätöissä kotona, yksin tietokoneen ääressä, eristyksissä yhteisöstä, eristyksestä melkein kaikesta entisestä. Niin hurjasta ajasta huolimatta olen selvinnyt hyvin. Läheiseni ovat lähellä ja terveinä. Minä olen hoitanut monta henkilökohtaista asiaa parempaan kuntoon kuin mitä ne olivat vuosi sitten. Nämä kirkkaat tähdet pitää vain nähdä. Ja omasta itsestä pitää pitää huolta, että voi antaa valoa sitä tarvitsevalle. Siispä huomenna monta taukojumppahetkeä työpäivän lomassa. Ja soitto jollekin rakkaalle ♥
|
Erik Johansson: Looking for Stars
|
Jos tykkäsit valokuvista, niin etsiydy Vaasaan Kuntsin Modernin taiteen museoon: 12.6.- 24.10.2021 tai mene Erik Johanssonin kotisivuille
erikjo.com ja ihmettele miten hauska ja inspiroiva hän on.