Istun asiantuntijoiden valmennuskoulutuksessa. Mitä enemmän mietin koulutusta, sitä enemmän se tuntuu oikealta. Sopivalta tähän hetkeen, jolloin olen palannut takaisin töihin. Sillä:
Ensiksi on kovat odotukset
Kenellä? No minulla tietysti. Siitä vaan hanko kouraan ja lappamaan heinää seipääseen.
Heti ensi päivistä asti odotan, että kaikki menee nappiin. Olenhan ollut täällä töissä ennenkin ja hoitanut kaiken tuosta vaan. Mutta eihän se niin mene. Joudun samantien toteamaan, että olen muiden armoilla pelkästään tekniikan, työkalujen ja uusien järjestelmien vuoksi.
Sitten ovat muiden kuvitelmat
Ei ole kulunut montakaan päivää, kun huomaan, ettei kenelläkään ole aikomustakaan perehdyttää minua mistään. Heidän ajatuksissaan mikään ei ole muuttunut parin vuoden aikana ja oletus on, että tiedän kaiken mitä pitää. Että siitä vaan Birgitta heinäpellolle hommiin!
Minä taas koen, että oikeastaan kaikki on muuttunut, enkä saa mistään turvallista otetta. Paine kasvaa ja mietin itsekseni, että, tässä sitä pitäisi hoitaa työtehtävänsä, mutta miten ja millä. Niinpä uppoudun intran saloihin ja selvittelen yksinäni mikä kaikki tieto, joka pikkuhiljaa pulpahtaa mieleni sopukoista, on saanut valohoitoa tai siirretty romukoppaan.
Ehkä ulkopuoliset näkevät paremmin
Mitä enemmän olen töissä, sitä enemmän huomaan, että minun kannattaa muuttua. Joten tässä minä nyt istun ja imen tietoa kouluttajalta. Esimerkiksi pohtimalla mihin oikein keskityn?
- Keskitynkö siihen mitä mun täytyy ja pitää? Onko tämä se asenne, jolla haluan tarpoa työpäiväni läpi? Ööö, täytyy ja pitää on aika ... ääh, ikävän nihkeiltä kuulostavia työpäiviä ja tunnustan, että tällaisia olen jo ehtinyt tehdä viimeisen kuukauden aikana.
- Ehkä mieluummin keskittyisin siihen mitä osaan ja opin. Sillä kyllähän mun taidot on todellisuudessa laajemmat kuin asiat, joita mun pitää ja täytyy tehdä. Ja onhan mulla lähiaikojen kokemusta siitä, että opin ihan mitä vaan, kun tarve on.
- Ja jospa keskittyisinkin osaamisen lisäksi myös siihen mitä haluan. Vaikkapa millä fiiliksellä haluan tehdä töitä ja mitä kohti edetä.
En kaipaa yhtään niitä tunteita, joita muutama vuosi sitten pyörittelin sisuksissani. Ja kun työvuosia on vielä reilusti jäljellä, niin todellakin tuntuu hyvältä idealta kehittyä ihmisenä.
Jospa menenkin rohkeasti eteenpäin ja laitan uuden vaihteen työkuvioihin. Samanlaisen kun otin käyttöön opiskeluvuosinani: uuden oppimisen ilon ja keskittymisen siihen mitä haluan saavuttaa.
Tässä voisi olla hyvä lista mun uuteen työelämään:
