Istun pikkuruisen pöydän äärellä.
Siippa edessäni kysyy: "Ovatko ne vinossa?"
Mietin hetken, että mistä on kyse, mutta tajuan, että silmälaseista hän puhuu. Vastaan että hyvin ovat ja hymyilen, sillä en katsellut laseja ollenkaan. Katselin siipan takana ikkunasyvennyksessä vielä pienemmän pöydän ääressä istuvaa nuorta pariskuntaa. Nainen selailee kännykkäänsä intohimoisesti ja puoliso on kaivanut muistikirjan ja kynän, ja piirtää naista tai maisemaa hänen takanaan.
On pysähtynyt hetki. Sellainen, josta pidän eniten.
Tunnistan, kuinka paljon haluaisin olla kuin tuo mies. Piirtää muistikirjaani tilanteita ja antaa algoritmien kännykässä olla vaikuttamatta itseeni mitenkään. Miten suuri autuus on siinä, että tekee käsin asioita, käyttää silmiään arvioimassa etäisyyksiä, kaaria, varjoja ja liikettä. Ero kädessä olevaan laitteeseen, josta irtipäästäminen voi vaatia mielen suurta lujuutta, on sanoin kuvaamaton.
Huomaan siinä piirtäjää katsellessani kuinka koko alku vuoteni on mennyt jotenkin sekaisin. Ensimmäisen viikon loma sai minut nukkumaan pitkään ja viritti pitkästä aikaa jonkinlaisen luovan innostuksen.
Sitten se lopahti.
Olen tuon tammikuun alun jälkeen vain pyörinyt ympyrää. Ajatuksissani olen miettinyt mikä mättää? Miksen saa rauhoitettua mieltäni? Mitä haluaisin tehdä, jos voisin tehdä mitä vaan? Miksen harrasta sitä, mikä tuo minulle iloa? Miksen tyydy siihen mikä nyt on? Huomaan vahvan turvallisuuden tunteen puristavan minua kuin kireä kalvo lihaksen ympärillä, enkä uskalla edes ajatella minkäänlaisen rohkeamman siirron tekemistä.
En tunnu saavan selville, mikä tekee minulle hyvää, mikä oikeasti on ongelmani ja miten ratkaisen sen.
Ehkä pitäisi kuitenkin ottaa jälkiruokaa, kuten siippa sanoo. Otan tarjotun viinirypäleen ja puraisen sen puoliksi. Mehukasta.
Kuorin puolisolle makean mandariinin, valitsen siitä itselleni yhden lohkon. Annan palan räjähtää suussani.
Ehkä huomenna löydän vastaukset kysymyksiini...
***
Tällä postauksella osallistun Repolaisen maaliskuun haasteeseen: Maaliskuun makuja.
Ihana postaus. Vastaukset tulevat kun odottaa ihan rauhassa
VastaaPoistaMukavaa Naistenpäivän iltaa
Enkulin käsityöt; kiitos <3
PoistaIhan paras aloitus maaliskuiseen viikkoon....
VastaaPoistaTäällä nimittäin toinen "pyöriskelijä" maaliskuun makustelija, joka ei meinaa saada arjesta kiinni lainkaan... päivät soljuvat ohi, saamatta aikaan itselleen mieluisia asioita - ja vielä vähemmän niitä ei mieluisia.
Kiitos.... kaipaisin nyt todella lempipuutani, Baobabbia... senhän sanotaan yössä ratkovan epäselvimmätkin asiat...
Kiitos siis - annoit maalikuuhuni uuden maun.... aistimuksilla on tapana muuttaa suuntaa... sitä toivon Sinullekin ja tahtomaasi suuntaan!
Repolainen; Baobab on ihanan näköinen puu, olisipa hienoa, jos meilläkin kasvaisi niitä :)
PoistaTuollainen levottomuus on minulle tuttua vuosien takaa. Itseäni auttoi maalaaminen. Luominen ilman sen kummempia tavoitteita. Maalin levittämisessä on jotain hyvin rauhoittavaa.
VastaaPoistaSusu; voi kun tämäkin jäisi taakseni ;-) Maalaaminen tuntuisi erittäin hyvältä tilanteen purulta <3
PoistaMinä olen huomannut, että mitä enemmän yritän järkeillä tuollaisessa solmutilanteessa ja miettiä, mistä mikäkin johtuu ja miten tästä tilanteesta pääsisi pois, niin sitä enemmän solmuun elämä ja ajatukset menevät. Mutta se on ihmisen luontaisin toimintatapa, että aletaan etsiä syitä ja mahdollisia ratkaisuja, ja siitä toimintatavasta on hyvin vaikea päästä eroon.
VastaaPoistaEhkä helpottaisi jos vain antaisit olla ja hyväksyisit tilanteen? Että elämä on nyt tällaista ja että nyt tuntuu tältä. Uskon, että kun et enää taistele tilannetta vastaan vaan hyväksyt sen sellaisena kuin se on, solmut aukevat kuin itsestään ja pääset taas mukavimmille taajuuksille. 🤗
Satu; olen ajatellut tätä kommenttiasi paljon ja yrittänyt olla vain. Luulen, että seison enimmäkseen oman itseni tiellä, joten on hyvä astua sivuun ja katsoa hyväksyen asioita. Kiitos <3
Poista