La la la

Mä en ehdi mukaan
mun päässä kiistelee paneeli
joka haluaa yhtä ja toista samaan aikaan:

• Tylsänää mietin mitä sapuskaa miehille pitäisi loihtia... ugh
• siinä samalla kirjoitan maahantuojalle viestiä, että lähettäisi oikean pituiset kengännauhat nuorelle miehelle
• keittiöön siirtyessäni jalkapohjani huutavat imuria, mutta mieluummin katsoisin junareittejä kesäksi
• vessassa käydessä muistan, etten laittanut ystävälleni viestiä pesuaineen tilauksesta
• sitten keksin, että Kylie Minogue tulee kesällä Poriin ja huomaan rallattavani: la-la-la lal-lal-la-laa-laa la-la-la
• makuuhuoneessa pyörähtäessäni katselen ärsyttäviä pinoja -toinen kirpparipaikka pitäisi etsiä
• niin ja keittiön kattoon pitäisi kivuta asentamaan lamppu
• ehkä kuitenkin nyt lähden kirjastoon, sillä illalla P.D. James kääntää kirjansa viimeisen sivun
• blogejakin olisi luettavana pitkä pino viikon ajalta
• puntteja pitäisi heilutella ylös, alas, vinoon ja suoraan
• ja länsinaapurimaan kauppaan pitäisi palauttaa pojan tyrmäämä säilytyslokerikkoo.

A-P-U-A

Olisko jollain toiminta-ruiskua tarjolla? Mä olen jämähtänyt Do-Be vaiheesta pelkkään Be-Be-Be-tilaan!

La-La-La Lal-Lal-La-Laa-Laa

Odotan Ajax-miestä

Elän kaukana Strömsöstä
ja ehkäpä juuri sen vuoksi
olen keittänyt riisipuuroa tässä sellaiset puolitoista tuntia...

Katselin jo 40 minuutin kohdalla, että puuro näytti oudolta. Tunnin jälkeen kurkistin kattilaan uudestaan ja mietin, että jotain mätää tässä nyt on. Puuroriisit ei todellakaan puuroudu.

Taitaa olla miehellä taas sormet pelissä, se on varmaan tyhjentänyt jonkin pussin "ruokariisiä" puuroriisipurkkiin...

Uuden puuron valmistumista odotellessani olen katsellut nostalgiajuttuja juutuubista. Myötätuntoisia pätkiä ovat olleet mm. Maraton ja ihanan Jussi Jurkan Muurari kävi.

Mutta jokatapauksessa miehen on parasta tulla kotiin Ajax-pastilli poskessa... muuten voi tulla vähän sanomista ;-)

Parempaa viikonlopun alkua teille =)

Tavarataivaan ja maailman äärellä

Se oli lauantai kun ystäväni soitti murheellisin mielin.
En voinut häntä auttaa muuten kuin kuuntelemalla, mutta onneksi...

Sunnuntaina
mies saapui kurssilta ja ajoimme ystävän luokse keskelle muuttolaatikoita. Otimme porat, ruuvimeisselit, vahvat lihakset ja ruikulalihakset ja useamman kertaa kehutut älynystyräni käyttöön (hmmmm vähänkö olin otettu ;-)) ja autoimme sen minkä kykenimme.

Maanantaina
mies kantoi kellarista kotiin isoja laatikoita täynnä valokuvia, postikortteja ja muuta. Hän levitti paperit ympäri asuntoa ja lajitteli niitä useana päivänä. Yritin olla kovin ymmärtäväinen, mutta levottomaksihan minä vaan tulin...

Keskiviikon
naisena sain sitten toisen lomapäivän lomalla-olo-hepulin. Minä raivasin kaikki jouluhärpäkkeet laatikoihin ja napisin miehelle kuinka meillä oli liikaa tavaraa.

Olin muuttanut viimekuukausien aikana niin monta kertaa mieltäni siitä, kuinka tavarasta pitää päästä eroon, että mieskin oli mennyt solmuun. Niinpä totesin, ettei auta muu kuin kävellä lähimmälle itsepalvelu-kirpputorille kyselemään paikkahintoja -ja niin minä sitten heti teinkin.

Tänään perjantaina
mies ilmoitti, että paikka, jonne kuljetamme aina hyväntekeväisyystavaroita oli lopettanut toimintansa. Voiko noinkin käydä? Hyväntekeväisyystavarat siis menivät väliaikaisesti taas kellariin. Naisena minä olin tehokkaasti laputtanut kaikki kirpputoritavarat valmiiksi ja yhdessä me kiikutimme ne paikalleen myyntipöydälle...

Ah, kyllä nyt taas helpottaa! Mikään ei tee niin hyvää kuin vapaa tila kodissa ja pölyttömämpi ilman ala.

Vaikka täytyy tunnustaa, että on sellaisiakin tavaroita, joita en vain raaski laittaa eteenpäin, koska niillä on liian suuri tunnearvo.

Yhden upean säästetyn aarteen näin eilen, kun olin mukana sodan jälkeen internoitujen suomalaislasten tapaamisessa. Tilaisuudessa oli esillä mm. upea kreppipaperista tehty mekko, jonka Gunvor Brettschneiderin äiti teki lasten näytelmään prinsessan asuksi. Tämä jätti minut lähes sanattomaksi, mekko on edelleen ehjä ja upean näköinen.

Ei siis ihan kaikkea voi laittaa kiertoon.

Jotkut elämän merkit kannattaa säästää ja jättää lapsille muistutukseksi siitä mitä maailmassa on tapahtunut.

Tavaroista ja tapahtumista huolimatta, pidetään itsestämme huolta ja niistäkin jotka lähistöllämme ovat.

Halaus ♥♥♥

Ennen kuin lähdit

Olin varma etten ehdi
sillä myöhästyin junasta
ja myrskytuuli riepotti minua mennen tullen...


* * *


Kulman takaa huomasin sinut
näin pehmeät huulesi ensin
sen jälkeen silmäsi
  nuo lempeät ja hekumalliset
ja niin minä otin sinut varjon alle
annoin suukon
ja varastin vielä viisi.

Kulkekoon napani minne nenäni näyttää

Maailman napa on pieni
se herää aamulla pimeässä vaimeaan radiokellon musiikkiin
vetäisee sukat lattialta jalkaansa
etsii hapuillen kaapista nutun harteilleen
hiipii pimeässä vessaan
ja kurkistaa varovasti peiliin...

Kun suurimmasta säikähdyksestä on toivuttu
pieni napa siirtyy keittiöön kuikistelemaan lämpömittaria
ja kunhan loputkin vaatteet on päällä
ovi suljetaan hiljaa kiinni perässä.

Niin jäivät kaksi rakasta maailmaani kotiin
tuhisemaan pehkuihinsa
ja minä lähdin ahertamaan ensin lumituiskun läpi
sekä sitten töihin.

Minun napani pyörähtää aina heti joulun jälkeen uudelle kierrokselle. En tiedä mikä kalenteri minun sisääni on maalattu, mutta otan monen päivän varaslähdön. Ja miksipä ei, sillä oikeastihan jokainen aamu on aina uusi alku. Ja jos huomista ei jaksa odottaa, niin kannattaa ottaa jo seuraava sekunti käyttöön =)

Useimmilla kuitenkin vuosi alkaa 1.1.2015, niinpä toivottelenkin teille kaikille

Juuri sellaista vuotta kuin unelmissasi haluat =)

Minä ja possut

Olen aina pitänyt sioista (ja lehmistä, mutta jääköön se nyt tällä kertaa ;-)) Niinpä minä suurella innolla luin eräänä päivänä Tiede-lehden pientä juttua Cambridgen yliopiston sika-tutkimuksesta...

Tutkimus:
Tutkimuksessa kuukauden ikäisille possuille laitettiin karsinaan peili viideksi tunniksi. Siat tuijottelivat peilin äärellä itseään ja alkoivat ymmärtää peilikuvan ideaa. Tämän jälkeen samat possut vietiin yksi kerrallaan toiseen karsinaan, jonka keskellä oli väliseinä ja takaseinällä oli peili. Peilistä näkyi, että väliseinän toisella puolella oli kuppi (saman näköinen kuin tutut ruokakupit). Kahdeksasta possusta seitsemän vilkaisi peiliin ja kipitti oitis väliseinän ympäri kupille, vaikka niiden piti lähteä poispäin peilistä, jossa kuppi näkyi.

Peilittömässä huoneessa olleet 11 verrokkipossua innostuivat myöskin kupin näkemisestä, mutta eivät löytäneet sitä peilin takaa. Kymmenes possu kaatoi jopa peilin, mutta vain yhdestoista possu jaksoi etsiä kuppia ympäri huonetta ja lopulta löysi sen väliseinän takaa.

Kotipossu:
Peili on ollut minunkin elämäni suuria iloja. Mikään muu maailman keksintö ei auta kun aamuinen tarhapöllöhiuskuontalo pitää tarkistaa näkökentän ulottumattomista kohdista ja saada jonkinlaiseen järjestykseen. Siinä kun katsoo toisiinsa peilaaviin peileihin ja sohii kuuman suoristusraudan kanssa takaraivon puolella liehuavien hihojen heiluessa saa olla oivaltava ja osaava...
Näin minä pieni töpselinassu usein aamuisin tuijottelen vessakarsinassa itseäni ja toivon, että jostain ilmestyisi erilainen herkkukuppi, eli varmaotteinen kampaaja, joka hoitaisi hommat puolestani. Silloin tällöin kun suihkeet ja käsivoimat loppuvat kesken taiston minä jämähdän ajatukseen: voinko lähteä ulos talosta -taikka edes vessasta.

Tutkimus:
Siat ovat kuulema niin ovelia, etteivät ne mene kätketyn herkun luo niin kauan kuin näköetäisyydellä on toinen isompi lajitoveri, joka ei tiedä herkun piilopaikkaa.

Kotipossu:
Olen kauan aikaa sitten jäänyt pienimmäksi meidän perheessä, joten oveluus voittaa joskus nolon isottelun ja uhoamisen (keinot: herkkujen piilottelu, avaamattomaksi paketiksi naamioiminen). Useimmiten kuitenkin perheen nuorin veijari on olevampi ja löydän roskakorista ainoastaan herkkujen käärepaperit.

Jotta tästä kummallisesta postauksestani olisi edes jotain hyötyä, niin sika-tutkimuksen lopputulemana oli:

Virikkeellinen sika on onnellinen ja tylsistynyt sika on onneton.

Älkäämme siis jääkö pieneen tilaan tuijottamaan lattiaa ja varpaitamme. Katsellaan sen sijaan mitä ympärillämme tapahtuu, koetetaan olla uteliaita, nuuhkia uusiakin tuulia, hellitään tuttuja ja ollaan siten onnellisempia =)

Oikein upeaa viikonloppua toivotellen,
Birgitta

Ja kohta mä puraisen sua

Tunnetko sinäkin olosi vähän kannibaaliksi, kun puraiset pipariukkoa tai akkaa? Minä tunnen ja nyt tunnen muutakin kun luin erään piparinpuraisututkimuksen tuloksia:

• Kuulema ne, jotka puraisevat pipariukolta ensin pään pois ovat määrätietoisia johtajatyyppejä, jotka eivät hyväksy muilta ei-vastausta.
• Kun taas ne jotka rouskaisevat ensimmäiseksi jalat poikki, ovat herkkätunteisia ja empaattisia henkilöitä.
• Sitten jos aloittaa oikeasta kädestä, niin on epäluuloinen ja pessimisti.
• Ja vasemmasta kädestä aloittaja on taas ulospäin suuntautunut ja luova.

No, koska me kaikki ollaan parhaita itsejämme ja hyviä tyyppejä joka tapauksessa, niin kehoitan teitä nautiskelemaan ukot ja akat kaikista tutkimuksista huolimatta. Minä tästä lähtien, jos nauramatta kykenen, tungen pipariukon suuhuni yhdellä kertaa. Tehköön muut minusta sitten minkälaisen tulkinnan tahansa ;-)

Tästäkin huolimatta, leivoin huomenna kylään tuleville lintuihmisille liudan sydämiä, kuita, tähtiä, kuusia, possuja, kelloja, kukkoja ja ukkojakin. Ehkä keskityn pipariukon syönnin sijaan siihen, voiko linnuista kiinnostunut ihminen syödä lainkaan kukkopiparia ;-)

Tämä ohje on työkaverini kouluaikojen köksän kirjasta. Näistä tuli mureita ja herrrkullisia pipareita =)