Salakapakkaa ja muita lääkkeitä

Nainen
sen kanssa ei ole aina helppoa
eilen se oli kuin persiiseen ammuttu karhu
naarasolio, jonka pahalle tuulelle ei vetänyt vertaa mitkään
myrskyt, lumisateet eivätkä vaakaan sataneet jäätävät rakeet...

Tänään
se heräsi tukka sekaisin yön pyörimisistä,
mietti, ettei tartuta pahaa tuultaan yhtään kehenkään
jäi kotiin, sanoi heit talosta poistuville miehille
katsoi yhden leffan
nukkui pari tuntia päiväunia
kuunteli omaa kehoaan ja totesi, että aamun ajatus oli ollut hyvä.

Toinen mies saapui illemmalla kotiin
sen kanssa laitettiin auton ikkuna-aukkoon pahvia ja suojamuovia.
Todettiin, että oli se sitten hyvä, ettei takapenkillä ollut ystävä loukkaantunut, kun sivuikkuna tuli sisälle motarilla ja sirpaleet lensivät ympäri autoa.

Sitten valmistauduttiin myöhäisillan sovittuun ohjelmaan.
Koska neljäskään lääkekuuri ei näytä tehoavan naiseen, niin nyt se lähtee

Korjaamoon

Tänä iltana Korjaamo tarjoaa Wapputanssit
odotamme paikalta parempia lääkkeitä kuin mitä tähän asti on annettu
odotamme järisyttäviä rytmejä, joilla ravistellaan kaikenmaailman virukset irti pysyvästi ja lopullisesti...

Kai edes salakapakassa löytyy riittäviä troppeja ;-)

Isot murheet ja pienet murheet - taidan tanssia kuitenkin

Huh! Olen ollut sekaisin, mutta mikäs yllätys se kenellekään on =D

Olin merkinnyt kalenteriini tälle kuulle hoida-itsesi-kuntoon lääkärikeikan. No, minä menin yhdelle, jota seurasi toinen.  Etupainotteisen terveydenhoidon sijaan sainkin yhtä ja toista vaivaa, jonka jälkeen olen vain todennut, ettei olisi pitänyt ajatella terveyttä, kun sain sairautta tilalle. Kun viimeisen lääkkeen papereista luin, että lääke saattaa vaikuttaa mielenterveyteen, aloin jo nikotella ja taittelin lapun pieneen tilaan. Mies sitten sai lukea, että mitä ruokia pitää vältellä ja kuinka monen tunnin välein saa tehdä sitä ja tätä, heh heh.

Moni asia, joka aiemmin olisi harmittanut, on jäänyt ärsyttämättä. Pihalta kaadetaan puita ja tilalle tulee autoparkkipaikkaa... Uusi kukkani tiputtaa aivan kaikki lehtensä pois. Makuuhuone on ollut kolme kuukautta kuin räjähdyksen saanut. Matkalevarini, jonka vein huoltoon ei tullut kuntoon, eikä sitä voi enää soittaa (vaikka ennen huoltoa pystyi).

Kaikesta shitistä huolimatta on tapahtunut myös mukavia asioita:

• Olen saanut viettää pääsiäisen Hangon kauniissa maisemissa, kävellä hiekkarannoilla ja mäntymetsissä, haistella tuulta ja kuunnella meren aaltojen ääniä
• Sain saunoa ja katsella takkatulen loimua kuukausien taukojen jälkeen
• Olen saanut uuden oman kirjan painosta ulos. Tässä kohdin huudan kotonani: Jippii!

Tänä aamuna olen katsellut kuinka lumi sataa isona lämpäreinä pihamaalla. Koska olen elossa ja luonani on nuo kaksi ihanaa, niin mitäs minä hiutaleista mutisisin, vaikka kesää tekee jo kovasti mieli. Minä katselen sen sijaan pari kertaa tämän kaverin liikkeitä ja mietin, josko ottaisin lattialta maton sivuun ja aloittaisin muuvien harjoittelun.



Jos oma olotilasi on hyvä, niin muista nauttia siitä. Jos olosi on hutera tai kivulias, ole itsellesi armollinen. Tee kaikkea sitä mikä tuntuu oikeasti hyvältä teolta itsellesi. Mieti enemmän hyviä asioita kuin maailman murheita. Yksikään maailman murhe ei juuri nyt auta sinua parempaan olotilaan.

Silitä omaa olkaasi ja sano itsellesi: Mä olen hyvä tyyppi. Kaikesta huolimatta mä olen tosi hyvä tyyppi ♥

Enemmän on ehjää kuin rikkonaista

Aamulla junassa
viereisessä penkissä mies kysyy naiselta
pitikö hän niistä tillinsiemenistä, jotka mies antoi lahjaksi

Ennen pääteasemaa huomaan aikuisen kaverin kävelevän ovelle päin
sillä on siisti lämpenevään kevääseen sopiva takki
ja käsissään muusta asusta täysin poiketen
hupaisat luurankosormikkaat

Laiturilla astelen kolmekymppisen miehen jalanjäljissä
näen kädessä pikkuruisen lahjakassin
valkoiset ulkokuoret, vähän kimalletta reunoissa,
ja sisällä paljon vaaleanpunaista pientä nuttua

Rautatieaseman portailla vähän vanhempi mies taas tarjoaa terhakkaasti ilmaisjakelulehteä
...tässä sytykettä perjantaisaunaan, ota lehti kouraan ja ei kun aamukahville,
tykkäätkö sä perjantaista, no oikein mukavaa perjantaita sulle...

Ja vielä ennen töihin saapumista lähestyn suojatietä
sen edessä seisoo poliisiauto ja toisella kaistalla postin auto
hidastelen tarkoituksella, jotta jatkaisivat suojatien toisella puolen olevalle vihreälle aallolle
mutta ei, siinä ne vaan seisoo ja lopulta minä astelen valkoisille viivoille ja heilautan kättäni

Kotimatkalla mietin, että jos oikein hyvin käy, niin ehdin kävellä junaan -tai sitten en
edelläni oleva nuorimies juoksee letkeällä askeleella ovelle
hidastaa kohdalla ja odottaa että tulen ja astun sisään
minä kiitän ja sen kasvot hymyilevät

Ja siinä junassa istuessani minä mietin miten ihania ihmisiä onkaan olemassa

Sellaisia
pyyteettömiä
hassuttelevia, romanttisia
sosiaalisia, ystävällisiä, itsenäisiä
suojelevia, uskollisia ja kohteliaita

Tämä kaikki tapahtui oikeasti juuri tänään, perjantaina.

Illalla kotona avaan television. Räpyttelen silmiäni ja hengitän syvään. Nyt on parempi muistaa kaikki ne hyvät, tuntemattomatkin ihmiset, joita olen tänään kohdannut.

Keikkaa pukkaa

Musiikki -tuo elämän eliksiiri (ei siis punaviini ;-))

Jostain kumman syystä siipalla ei ole ihan yhtä hyvä musiikkimaku kuin minulla ja hän varmaan ajattelee toisinpäin ;-). Tästäkin huolimatta yritämme saada toisistamme kaveria keikoille. Mieheen uppoaa sellaiset melankolisen mollivoittoiset ja kauniit sävyt. Minuun taas rosoisempi, sapekkaampi tai kerrassaan hervottoman iloluontoinen meno.

Joskus kuitenkin kehittyy taikamainen yhdistelmä, joka saa meidät molemmat syttymään. Näin teki Nosturissa lauantaina Yari & Se Tuntematon numero. Minä pääsin kertaheitolla nuoruuden hekumaan, kunnon asenteeseen ja rytmiin. Mies taas sulautui sanoihin ja niiden paloon. Täydelliset yhdessä!

Täydelliset yhdessä oli myös Yari ja bändi. Jos koskaan Yari pyöräytti sinut sormensa ympärille, niin suosittelen hankkiutumaan heti keikalle. En tiedä miten pitkään tämä kokoonpano on yhdessä, joten sitäkin suuremmalla syyllä ja sydämellä kannattaa etsiytyä lavan eteen pomppimaan ja laulamaan sielunsa kyllyydestä. Ainakin maaliskuussa Yari, Litku Klemetti ja Tuntematon numero esiintyvät Jyväskylässä, Tampereella ja Porvoossa. Joten ei kun menoksi.

Ensikuussa on kaksi keikkaa, toinen miehen valitsema ja toinen minun. Luulen, että olen valinnut taas paremman vedon...

Ei liity kuvaan, mutta Litku Klemetti on tosi hyvä, kuunnelkaa vaikka!

Pakko saada

Miehiin se iskee autojen tai muiden teknisten vempainten muodossa.
Minuun se kolahtaa viherkasvien, yrttien ja mun täytyy-saada-jotain-värikästä-päälle himona.

Kevät nimittäin.

Tänä aamuna en päässyt kunnolla hereille, kun jo mietin miten saisin miehen kanssani viherpiiperryskauppaan. Sitten muistin, että yksi rautakauppatuote on hankkimatta ja aamiaispöydässä käytin tehokkaasti lausetta: mentäiskö bauhausiin hakemaan se saparokoukku?

No johan tepsi.

Miesten taivaassa etsimme koukkua, mutta sopivaa ei löytynyt. Etsimme myös pidempää kaiutinjohtoa, mutten huolinut tarjolla olevia. Seuraavaksi suuntasimme puutarhaliikkeeseen, mutta miten minun himolleni kävikään. Halusin ehdottomasti jotain isoa vihreää kotiin. Minulle ei kelvannut jukka, ei pullo, ei palmut, eivät vehkat, peikonlehdet, ei yhtään mikään. En tiennyt mitä oikein halusin, mutta mikään myynnissä oleva ei ollut juuri sitä oikeaa...

Hidastuneena tallustelin taloa ympäri kaksi kertaa, silittelin timjamia kuin lohtua hakien, mutta sainkin vain kauhean yskänkohtauksen. Lopulta ostin neljä ruukullista narsisseja ja lähdin kotiin ilman koukkua, kaiutinkaapelia tai isoa kukkaa.

Kotona istahdin miehen kanssa kahvipöytään. Tuijottelimme sitä kohtaa, johon kukan oli tarkoitus tulla ja mies sanoi: "huomenna mennään siihen valtavaan kasvikauppaan, kyllä sieltä jotain hyvää löytyy." Napsautin suklaan suuhuni, imeskelin sen sisältä tajuttoman hyvän maun itseeni ja ajattelin jaksaa odottaa huomiseen...

Istutin narsissit ruukkuun parvekkeelle. Menin tietokoneelle, tilasin ja ostin meille uuden tarpeeksi pitkän kaapelin. Etsin kaupan, josta seuraavaksi tarkistetaan saparokoukun halkaisijamitta ja pysähdyin odottamaan huomista.

Kyllä se mieskin osaa vetää oikeasta narusta :)

Tekevälle ja tekemättömälle sattuu, tai sitten ei

Lipsahduksia 1
11.2. aloittamani valituslakko nitkahti ensimmäisen kahden viikon aikana 4 kertaa ja tällä viikolla kasvavalla määrällä 12 kertaa.  Uups. Olen huomannut todella selvästi kenen kanssa aikaa ei kannata viettää ja kuka saattaa olla ankeuttaja tai valittamismagneetti. Toisaalta ympärilläni on superihania ihmisiä, joiden kanssa mikään murmur-tauti ei vaan kertakaikkiaan tartu.

Lahjoja 1
Torstaina olin onnellinen kuin ellun kana. Olin poikki viikon tekemisistä ja kotiin saapui mies mukanaan kaksi isoa kantamusta ruokaa  - aah - ja siellä seassa minulle pieni kevätesikko -hip hei. Että minä iloitsin kukasta, vaikka vanhastaan tiedän, ettei se kestä käsittelyäni kovin pitkään.

Lahjoja 2
Perjantaina tultuani töistä kotiin oli keittiössä kolmiosainen paketti lahjanarulla sidottuna. Tuskin maltoin katsoa miehen näyttämää miesten hiihdon maaliin tuloa, kun samalla yritin kurkkia mitä pino piti sisällään. Ylimpänä oli lahjanarukihara, sen alla kortti, joka peitti suklaaleivoksia, joiden tuoksun alla oli Lohturuoka -kirja. Kysyin innostuneena, milloin mies loihtii meille lohtureseptejä, mutta vastaus jäi ilmaan tyhjänä leijumaan. Kirja oli siis tarkoitettu  vain minulle ;-)

Lipsahduksia 2
Viikolla muistin kahtena päivänä, että miehen nimpparit on tuloillaan. Kun ko. päivä putkahti esiin olin kuin tavallisesti. Ihan sujuvasti hippaloin pitkin päivää ja vasta kun mies kommentoi saaneensa onnittelut veljeltään minun aivonystyräni heräsivät. No kävin sujuvasti onnittelemassa, sanoin keittäneeni hetki sitten meille juhlakahvit ja tarjonneeni niitä herkullisia suklaaleivoksia, joita eilisestä oli jäänyt...

Lahjoja 3
Olen ajatellut olla ajattelematta lipsahduksiani. Kuten perjantaina eräs nainen sanoi, minun poskilihakseni ovat kireät kuin viulun kielet, hartioistani puhumattakaan. Jos näillä kireyksillä sattuu ja tapahtuu, niin olkoon niin. Annan lahjaksi itselleni aimo halauksen ja päätän unohtaa ne asiat joille en mitään voi. Venyttelen poskilihaksiani mutrustamalla pyöreän suukkosuun, jolla muiskautan jotakuta poskelle. Lisäksi levitän naamani niin leveään virneeseen, että läsnäolijat lakkaavat miettimästä omia murheitaan ja toteavat, ettei tuolla taida olla kaikki kohdallaan ;-) Seuraavaksi teen liudan pitkiä joogavenytyksiä, jotta kehoni tajuaisi rentoutua pitkäksi ja laiskaksi. Ehkä lopputulokseksi syntyy lihaslipsahdus, jossa on onnea enemmän kuin osaan odottaakaan; rennot lihakset, rento keho ja lopulta tyhjä mieli.

Superhyvää viikonlopun jatkoa sinulle!
Ota iisisti ja pidä mieli virkeänä kaikista iloiten tai jos sulla on toisenlainen tilanne päällä, niin kaikista muista huolimatta ♥

Leffassa: Moonlight

Menin elokuviin. Tyhjänä, mitään tietämättömänä ja näin leffan, mistä kirjoittamalla todennäköisesti pilaan jotain hienoa.

Ensimmäinen osa
Olen Chiron, ne sanoo mua Littleksi. Mä juoksen karkuun. Pakenen autioon taloon ja mua pelottaa että ne pääsee sisään. Ne kiusaa mua aika usein, ei kaikki, ei Kevin, joka joskus sanoo, että mun pitää laittaa hanttiin, olla kovempi.

Juan, diileri, näkee tilanteen ja tulee taloon. Mies vie pojan syömään ja kun tästä ei irtoa nimeä tai ylipäänsä muuta tietoa kuin nälkä, hän vie lapsen omaan kotiinsa, jossa tyttöystävä Teresa petaa pojalle sängyn. Aamulla pojan kotiosoite selviää ja äiti näyttää olevan huolissaan sekä pojasta, että vieraasta miehestä. Juan ja Chiron tapaavat myöhemmin ja mieheltä poika saa jotain sellaista mitä muu maailma ei tarjoa. Juan vie pojan merenrantaan, opettaa, kertoo tarinoita ja on paikalla.

Eräänä päivänä Chiron tulee Teresan ja Juanin kotiin ja kysyy muutaman kysymyksen.

mikä on hintti
olenko mä homo
käyttääkö äiti huumeita
myytkö sä huumeita

Juan vastaa arvostavasti, mutta rehellisesti, eikä Chironin elämä ole enää ennallaan. Lapsuus loppuu tylysti.

Toinen osa
Olen Chiron, olen lukiossa. Yritän opiskella, muttei se helppoa ole. Se kusipää kiusaaja on edelleen arvaamaton. Jos vihasin äitiä lapsena, niin nyt sen kanssa on vielä vaikeampaa. Tänään se on sillä tuulella, että mun pitää hoitaa itselleni muualta yöpaikka. Menen Teresan luokse, se antaa mun nukkua luonaan. Teresa sanoo, ettei sen kotona tuijoteta lattiaan, vaan ollaan rohkeita ja nostetaan katse ylös. Kun mä palaan kotiin, äiti kyselee miksen ollut yötä kotona. Sen tuuli heittelee hellästä raivopäähän alle sadasosasekunnin sisällä. Äiti vie multa Teresan antamat rahat ja mun on parempi lähteä muualle. Kuljen läpi yön ja lopulta istahdan rannalle meren aaltojen ja tuulenvireen äärelle. Tapaan sattumalta Kevinin ja asiat tuntuvat hetken verran helpolta ja mukavalta.

Sitten tulee päivä, jolloin se kusipää haluaa taas toimintaa. Se tahtoo verta ja tällä kertaa minun vertani. Mun maailma hajoaa. Kaikki on paskaa ja epäreilua, myös Kevin. Mä päätän ettei tämä jää tähän. Ja mun nuoruus muuttuu...

Kolmas osa
Mä olen Chiron tai ehkä mä olen Black. Mulle ei nyt vittuilla, mä en ole enää vietävissä. Ja vaikka mä en jaksaisi, niin äidin soittoon mä vastaan, mä käyn katsomassa sitä. Yllättäen mulle soittaa myös Kevin. Vanhat muistot nousevat esiin, enkä mä tiedä miksi se soittaa, mitä se musta haluaa. Mutta mä lähden ajamaan kaverin luokse, kuuntelen mitä sille kuuluu, katselen sen juttuja ja kun Kevin ei lakkaa utelemasta, kerron sille jotain omasta elämästäni.

Ja Kevin katsoo mua. Se sanoo, etten mä ole mitä mä puhun tai mitä teen. Mikä mä sitten olen? Sanonko mä sulle, mikä tai kuka mä oikein olen?

_ _ _

Jos jotain, niin tämä elokuva on kaunis ja painostava samaan aikaan. Täynnä tunteita, lähikuvaa ja sanattomia lauseita. Kaikki tuntuu todelta ja käsinkoskettavalta. Mikään ei ole turhaa, ei mikään.

Sun pitää itse päättää
mikä susta tulee

Tämän leffan soisi näkevän jokaisen nuoren, jokaisen vanhemman, jokaisen aikuisen, jokaisen kusipään ja jokaisen kaverin.

Ohjaus ja roolityöt kerrassaan fantasisia.

Ohjaus: Barry Jenkins

Pääosissa:
Chiron - Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes
Juan - Mahershala Ali
Teresa - Janelle Monáe
Äiti Paula - Naomie Harris
Kevin - Jaden Piner, Jharrel Jerome, André Holland