Huiskin huiskin tööt tööt

Huiskis kesäkuussa
Ison ajotien vasemmalla puolella oli peltoa ja siinä välissä hiekkatie. Kävely tiellä oli hiukan tylsää, kunnes yhtenä heikkona hetkenä päätimme nostaa kätemme ja vilkutimme ohiajavalle isolle rekalle. Yllättäen käsi heilahti takaisin hytissä ja seuraavaksi kuului mojova rekan tööttäys.

Ilo, jonka vastaus meille toi oli niin suuri, että vilkuttelimme useammalle rekalle ja lähes aina saimme hauskan tervehdyksen ja mehevän tööt äänen takaisin.

Huiskis heinäkuussa
Linnunlaulun kupeessa silta ylittää rautatiekiskot. Puinen silta on kaunis ja siinä juoksi kaksi pientä poikaa päästä toiseen ja he alkoivat isovanhempien kanssa vilkuttaa tulevalle paikallisjunalle.

Huiskin huiskin, viuhui villisti pienet ja isot kädet.
Huiskin huiskin, näkyi vilkutus junan ikkunasta ja sitten kuului lyhyt junan vislaus.

Näin kaksi riemuisaa pomppijaa edessäni ja sitten pojat etsivät jo seuraavaa tulevaa junaa :D

Huiskis elokuussa
Eilen aamulla edessäni käveli kolme lasta keskenään. Liekö vanhin menossa kouluun, nuoremmat näyttivät vielä siihen liian pieniltä. Tyttö kääntyi kai jutellessaan pienempien kanssa ja yhtäkkiä alkoi vilkuttaa. Ajattelin, että ehkä vanhemmilleen. Pienet kaverit kääntyivät samantien ja vilkuttavat myös. Sitten meidät ohitti ajotiellä moottoripyöräpoliisi, ensimmäinen vilkutti lapsille ja kohta perässä toinenkin.

Tööttiä ei kuulunut, mutta pienten ilmeet olivat mojovat ja minuakin hymyilytti.


Että kuulkaa, niin pienestä on joskus kiinni ihmismielen iloisuus. Yksi käden heilutus ja parhaillaan mehukas tööttäys. Ei ihminen paljoa tarvitse :D

Viikon top 4 draamat

Maanantain kolmiodraamaa
Mies houkuttelee illaksi hautausmaalle katsomaan ulkoilmaelokuvaa. Olen tehnyt kahden tunnin kotimatkan jalan ja mietin, että aikainen nukkumaanmeno kyllä houkuttaa. Mutta mutta, haluan tehdä yhdessä jotain kivaa ja suustani pääsee myöntyvä lause, sillä elokuva alkaa yhdeksältä ja pääsisin kohtuullisen ajoissa nukkumaan.

Hautausmaalla ei kuitenkaan ajalla ole merkitystä, taivas pimenee verkkaiseen ja elokuvan aloitusaikaa siirretään pariin otteeseen. Vihdoin kymmeneltä mykkäelokuva alkaa. Se on vuodelta 1927, uskomattoman hieno taideteos täynnä huumoria, surua, rakkautta, iloa ja kauhua. Emme rienaa ketään, mutta opimme rakkaudesta paljon. Hiukan ennen kahtatoista avaan kotioven ja ajattelen nukkuvani kuin tukki. Oikeasti yö on kevyttä harsoa ja liian lyhyt.

Keskiviikon tragikomediaa
teen hengitysharjoituksia ennen optikolle menoa. Tämä on kahdeksas kerta. Joudun lähtemään töistä kamalan aikaisin tämän näytelmän vuoksi. Tiedän, ettei itku tai hammasten kiristys auta. Nyt auttaa huumori tai irti päästäminen. Istun ja odotan vuoroani. Hengitän. Menen huoneeseen sisään, annan itseni taas tutkittavaksi. En kurista optikkoa, vaan sanon kirjaimia peräkkäin. Lupaan jaksaa vielä kaksi viikkoa. En näytä kieltä, minä hymyilen. Sanon heit ja lähden kotiin. Hyvä! Minä hengitän vieläkin.

Torstain vuoropuhelua
Mies sanoo seitsemältä aamulla jotain ihmeellistä. Se sekoittaa minun mielestäni aiemmin sovittua pakkaa oikein olan takaa. Minun ääneni nousee, seuraavaksi nousee kyyneleet ja tilanne on valmis. Päivä kuluu ja luulen asian jo selvinneen, kunnes iltapäivällä saan oudon viestin mieheltä. Soitan, olen hämmentynyt, ärtynyt ja virttynyt. Näen miten alkuviikko alkaa painaa käytöstäni ja suljen suuni. Etsiydyn sinne minne mies haluaa ja odotan. Sitten näen sen tulevan, annan suukon ja hän sanoo: voidaanko unohtaa kaikki mitä tätä ennen tapahtui. Olen täydellisen valmis unohdukseen. Tyhmiä asioita ei kannata vatvoa.

Perjantaina taivaan täydeltä
Herään sateeseen, kovaan sellaiseen. Kun loikin keskustan mukulakiveltä toiselle näen järviä ja pieniä kapeita saarekkeita. Sateenvarjo päästää pisaroita läpi ylhäältä eivätkä jalkani pääse sen helpommalla alhaalla. Töissä kuivaan ensiksi kengät, yritän irrottaa märkiä housuja ihostani ja otan litimärät sukat pois jaloistani. Huomaan: ei ongelmaa, ei häiriötä. Housut ovat kuivat kymmeneltä ja sukat ennen yhtätoista.

Illalla sade yltyy taas ja minä iloitsen tästä luonnon näytelmästä. Tämä täyspesu saa taltuttaa viikon draaman kaaret. Minä laitan lämpimät sukat jalkaani, katson ikkunasta ulos ja nautin perjantai-illasta ilman jälkipuintia.

ps. Videossa huonolaatuista hautuumaakuvaa, mutta rakkauden kolmiodraama tulee selväksi ;-)

Totuus näkemisestä

Aina ei nappaa.

Ei näe - näkee
Ikkunanpesu - joo, se on yhtä kivaa kun vessan kaakeleiden pesu :D. Ikkunoihin palaan kahdesti vuodessa, mutta viime syksyn jälkeen remonttimiehet ovat olleet lähistöllä enkä ole halunnut tehdä turhaa työtä. Nyt kuitenkin meni hermot, sillä koti tuntuu nuhjuiselta vain sen vuoksi, ettei ikkunasta näy kuin rapaa ja pölyä. Otan tietoisesti riskin, että vielä kerran ne miehet tulevat katolle tai seinälle ja pistävät paineet kehiin tai heittävät laastia. Minä avaan ikkunat ja saan järkyttävän hien pintaan sekä leukalihakset kireälle yrittäessäni irrottaa ikkunasta rappauslaastia. Perhana miten tiukassa se istuu. Kulutan varmasti 2548 kilokaloria pelkästään toisen makuuhuoneen lasia hinkatessani.

Lopputulos - kodin itäpuolelta näkee maiseman. Länsirintamalla vielä pelkkiä remonttimiehiä.

Ei näe - ei näe - ei tiedä näkeekö
Silmälasit - ovat tulleet tutuksi pienestä asti. Ymmärrän miten ne toimii ja osaan käyttää niitä.
Huhtikuun alussa menen asianmukaisten lappusten kanssa talon määräämään optikkoliikkeeseen saadakseni uudet näyttöpäätelasit. Silmälääkärin papereiden lisäksi tehdään uusi näöntarkastus. No ei siinä mitään, tehdään vaan ja pistetään lasit tilaukseen.

Kuukauden päästä soitan, että oliskohan ne lasit valmiit. Ai olette unohtaneet asian, no ei se mitään, laittakaa nyt ne lasit tilaukseen. Tiedoksenne, että olen matkalla x-x-2019. Päivää ennen lomalle lähtöä saan viestin, että lasit voi noutaa. Ilmoitan etten pääse, sillä olen varattu tänään ja huomenna lähden pitkälle matkalle, eli pääsen hakemaan lasit vasta heinäkuun alussa. Ollessani matkalla saan kaksi viestiä, jossa kehoitetaan hakemaan lasit. Soitan, että olen matkalla - ai se tieto jo lukeekin teidän papereissa, jep jep.

Tulen kotiin, menen optikolle, laitan lasit päähäni ja sanon samantien, etten näe mitään vasemmalla linssillä - ai, että pitää tulla huomenna uudestaan näön tarkastukseen, no tehdään niin. Tulen huomenna, mitataan ja mitataan, saan tehtäväksi kokeilla linssejä kaksi viikkoa, jos silmät vaikka kuitenkin osaavat tulkita tietokoneen näyttöä.

Menen töihin ja testaan kaksi viikkoa. Vasen silmä ei näe mitään linssin vasemmalla puolella, oikea näkee kaiken hyvin. Saan päänsärkyä ja kyllästyn elämääni. Soitan ja varaan uuden optikkoajan. Mitataan ja testataan, tilataan uusi linssi. Palaan viikon päästä optikolle hakemaan laseja. Katson töissä tietokoneen ruutua, kaikki on sitä samaa shittiä, joudun kääntämään päätäni kuin tennisottelussa, jotta edes oikea silmäni näkee mitä vasemmalla tapahtuu. Soitan optikolle, joka sanoo, että hän muuttaa tilauksen yksitehoisiin. Lasken puhelimen kädestäni, mielessäni lasken sataan. Viikon päästä perjantaina saan soiton, että linssit ovat valmiit. Palaan optikolle. Saan lasit ja laitan ne kassiini ja yritän osata käyttäytyä optikon kysellessä että onhan ne lasit nyt hyvät. (Mistä minä tiedän, kun tässä ei ole sitä tietokonetta mitä katsoa.)

Lopputulos - jää nähtäväksi

Näkee - ei tiedä näkevänsä väärin
Keittiön ikkunan läpi näkee juuri ja juuri lämpömittarin. Koska joskus sää saattaa muuttua aamuisen kuikuiluni jälkeen, katson aamulla myös sääappia. Supersään arvioiden mukaan on kiva suunnitella milloin teen viikon pitkän kävelylenkin ja milloin kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan.

Perjantaina katson appia. Sitten huomaan, että ihan hyvinhän nuo ennusteet toimii, vaikka helsinkiläisenä olen katsellut viikon verran Hangon sääennustuksia.

Lopputulos - palautan Hangon sään Hankoon :D

Kaikesta huolimatta, oikein hyvää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa meille kaikille!

Viikon erikoiset lauseet

"Oletko sä käynyt ahtaajakoulun?", kysyy mies eräänä päivänä.
Loistan kuin tähti taivaalla.
Olen otettu.
Vihdoinkin ruokakassin pakkaustaitoani osataan arvostaa!

"Näytät hyvältä ilman paitaa." Näen sanat ja kävelen sujuvasti ohitse. Sitten alkaa naurattaa ja käännyn takaisin tallentamaan tilanteen.

Tiedän, ettei teksti ole minulle. Tai onko? Mieheni ei osaisi kirjailla noin kauniisti. Vai aliarvioinko siippaa. Hän tietää, että kuljen usein tätä kautta.

Toisaalta, parvekeremontin miehet ovat hilluneet ikkunan takana päiväkausia nostureiden kanssa. Voisikohan joku niistä osata käyttää noin hyvin neulaa ja lankaa? Toivon ettei asianlaita ole niin, mutta torpeedoinko samalla lauseen sisällön?

Olkoon! Päätän olla maailman parhain ahtaaja ja näyttää hyvältä ilman paitaa :D

Kuukauden kymmenen - elokuu

Sain vinkin Marikalta tähän postaukseen. Alkuperäinen idea on Salamatkustajan, joten kiitokset teille kummallekin ideasta. Olisi hienoa päästä blogin suhteen johonkin tasapainoon. Tässä ensimmäinen yritys kuukauden kymmenen ajatuksista:

Kuukauden ensimmäinen ajatus
On oikeasti kuukauden toisen päivän ensimmäinen ajatus:
Se meni suihkuun eikä sanonut mulle mitään!

Tämän kirjan aion lukea
Avasin kaikki lukot kirjastovarauksistani ja nyt mulle kilahtaa jatkuvalla syötöllä leffoja ja lukemista. Kotikirjaston Haltiaelämää jätettiin tylysti kesken ja olen korkannut teoksen: Naiset joita ajattelen öisin. Mia Kankimäen toinenkin kirja nimittäin odottaa jo hakua kirjastosta.

Työasia jonka aion saada valmiiksi
Julkaisu, joka olisi jo valmiina, ellei joku muu olisi tehnyt säätöjä ja muutoksia kertomatta minulle.

Työasia jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä ensi kuussakin
Muutan tämän kotiasiaksi, sillä meillä on yksi huone, jolle haluaisin tehdä jotain hauskaa. Siellä on rivissä lattialla kuusi taulua, joille toivoisin uutta kotia. Kukakohan haluaisi ne?

Lausahdus josta nyt saan energiaa arkeeni
Älä ajattele turhia, tartu toimeen.

Ruoka jota aion kokeilla
ainakin tämä linssicurry.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen eniten laittanut tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Olen haikaillut tätä asiaa jo vuosikaudet. Keväällä mies sitten yllätti minut ja kysyi lähdenkö mukaan tanssikurssille. Sanoin innoissani Kyllä (ja huusin mielessäni JESSSSSS!!!!). Ilmoittauduimme intensiiviselle kurssille. Puolitoista tuntia illassa, neljä iltaa viikossa kolmen viikon ajan. Ihanaa! Mahtavaa! Superia! ... Elokuun suunnittelu on ollut mullistavaa, sillä kaikkea muuta jännittävää on pitänyt siirtää tai jättää väliin. Ja sitten sähköpostiluukkuun kilahtaa viesti: Liian vähäisen ilmoittautumisen vuoksi perumme kurssin. Täh! Siis se melkein toteutui. Pistän asian uudelleen pitkän suunnitelman toivelistaan.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
En ole koskaan halunnut roudata tavaroita, laukkuja tms. edestakaisin. En varsinkaan työmatkalla. Mieluiten en kanna mitään, korkeintaan aivan pienen pientä laukkua. Nyt kuitenkin haluan kävellä kerran viikossa töistä kotiin. Kävely on sen verran pitkä, että siinä tulee hiki, enkä voi tehdä sitä työvaatteissani. Niinpä olen alkanut harjoitella repun ja kassin kantoa. Yök! Kävely on kuitenkin hyväksi. Jep!

Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Seuraavan soinnun oppiminen.

Minkä asian haluaisin lapseni muistavan tästä kuukaudesta
Se on jo aikuinen. Ihana aikuinen nuorimies. Mutta muistaisipa hän nautinnolliset hetket meidän kanssa, kavereiden kera ja itsekseen ollessaan. Pitäisi hauskaa ja silleen, nyt kun opinnot eivät vielä ole alkaneet.

Varjoon, suojaan, alta polttavan auringon

Helsingin keskustan ja Pasilan väliä on hauska kulkea. Aina sieltä löytyy kohta, jossa kuulee villin iloisen kiljunnan. Ääni tuo hymyn huulille, sillä tavalla jännästi. Se on Taiga, haluaisin mennä tuohon vempeleeseen ja samalla en haluaisi.

Eilen 

Matkalla Alppipuistoon kuuluu kiljahdus jos toinenkin. Teen tien mukaisia mutkia ja laskeudun alas nurmikentälle. Paikalla on jo hiukan ihmisiä, mutta kuten he, niin minäkin menen tänään (poikkeuksellisesti) kauas lavasta. 

Ensin katsotaan auringon sijainti, sitten puun latvojen antama suoja ja levitetään filtti tarkasti valitulle varjopaikalle. Kengät pois, hattu pois, aurinkolasit pois ja sitten levyksi viileää maata vasten.

Tässä puun alla on ihanaa lekotella. Katsoa kuinka valo leikkii lehdillä, luo valoja ja varjoja. Seurata mehiläisen pörinää, sen sukellusta tammenlehtien lomaan ja kohta taas takaisin esille. Välillä valkoinen lentokone leikkaa sinisen taivaan. Toisena hetkenä kiskot kolisevat kuin vanhassa elokuvassa junan matkatessa pohjoisen suuntaan.

Hiljainen puheensorina tuntuu mukavalta, barokkipiknik voi kohta alkaa. Sitten Fibon Pique Nique kokoonpano astelee lavalle ja tarjoilee meille kahden tunnin barokkikonsertin. Cembalo on viety syvälle lavan uumeniin, sillä aurinko ei ole sen paras ystävä. Ymmärrän, siltä minustakin on alkanut tuntua näin täysi-ikäisenä.

Nousen välillä istumaan. Tunnen kuinka siippa torkahtaa vieressäni. Huilu leikkii sävelillä, oboe vastaa. Ihmisiä tulee, ne siirtelevät penkkejä varjoon tai arpovat mistä löytyy paras nurmipaikka. Joillain on mukanaan riippumatot ja mietin, että ehkä ensikerralla meilläkin on. Vain yksi nainen on asettautunut miksauspöydän taakse auringon paisteeseen. Siellä hän istuu ja nauttii kesän kuumista säteistä. Pikkuruinen koiranpentu lepäilee penkin alla. Pikkutyttö hakee jäätelöä kioskilta. Joku toinen vettä paikalle tuodusta isosta vesiastiasta. Pyöräilijä näyttää jättävän matkansa kesken kaiken, hän kellauttaa pyöränsä kyljelleen ja siirtyy istumaan nurmelle kuin musiikin taikomana. Eräällä vanhemmalla rouvalla lukee paidan selkämyksessä isoilla kirjaimilla: I have nothing to wear. Huomaan, että on hänellä kuitenkin -sekä housut että pusero. Ai on sillä sandaalitkin.

Mies havahtuu, sen kahvihammasta kolottaa. Pieni tutkailu repussa auttaa ongelmaan ja hetken päästä pohdimme miten ihmeellisen hyvältä tavalliset leivät maistuvatkaan termoskahvin kanssa. Ulkona syömisessä on jotain erityisen nautinnollista. 

En tarvitsisi hermon muistutusta, mutta se kertoo olemassa olostaan. Niinpä keinahdan takaisin maata vasten. Siirrän katseeni korkealla taivaalla kiertäviin tervapääskyihin. Kriik, ne välillä laulavat minulle. Iiiik, huutavat Taigan kyydissä olevat. Poks, kuuluu jonkun avatessa kuohuvaa. Ääniä on maailmassa aivan mahdottoman paljon. 

Minä palaan orkesteriin. Leikkisät sormet cembalolla ja viulun kaunis sointi. Matka Ranskasta Italian kautta Puolaan ja Ruotsiin menee nopeasti. Kaksi tuntia kuin lentäen. Mehiläisenä, lentokoneena, putoilevina lehtinä tai siemeninä ja sävelinäkin.

Kyllä kuuma kesäpäivä voi olla suloinen :D

ps. tämä helle pistää todellakin pään pörisemään. Mistä lie ajasta ennen elämää (mutta jälkeen barokin), nousi tämäkin biisi mieleen. Täydellinen veto.

Nuori Fredi: Varjoon, suojaan

Aamuhetkiä kaupungissa

Pitäisikö kiirehtiä maanantaihin
Katson kelloa ja huomaan, että on aika lähteä asemalle. Pistän kengät jalkaan ja nappaan laukun mukaani. Ulko-ovella kuitenkin jokin havahduttaa minut ja katson uudestaan kelloon. Nyt on vaihdettava suuntaa nopeammalle reitille. Käännyn kannoillani 180 astetta, avaan takaportin ja astelen kohti raiteita. Hetkiseksi katoan ajatuksiini, otteeni herpaantuu ja sitten kuulen kiskojen muuttuneen äänen. Pitänee juosta. Eikun pitää juosta reippaammin, sillä juna tulee jo asemalle eikä se odottele ketään. Ei minuakaan ;-). Ehdin mukaan kyytiin ja mietin miten helpolta juoksuaskeleet tuntuivat. Herkullisilta. Ehkä vielä jonkun vuoden jonain päivänä...

Tiistaina muutosta ilmassa
Aamu ulkona on ihanan raikas. On hiljaista, lämmintä, vehreää ja kaunista. Kastanjapuun piikkipallot ovat vaaleanvihreät, eikä vielä tarvitse jännittää tippuvatko ne päähän, kun kuljen puun alitse. Olen kävellyt jo vähän aikaa kun tajuan, että täällähän tihuuttaa vettä. Jatkan matkaa ja kuulostelen tilannetta. Riittääkö huppu vai pitääkö avata sateenvarjo? Päätän vain nostaa hupun suojakseni. Taidan olla muuttumassa omituiseksi. Enkö olekaan enää sokerista?

Kevyttä keskiviikkoa
Kaupunki on entistä hiljaisempi. Liikennevaloissa odotamme kiltteinä vihreitä valoja, vaikka yhtään autoa ei näy suunnassa eikä toisessa. Letkeän kesäisen aamukävelyn jälkeen tulen työpaikalle ja jostain kumman syystä huomaan astuvani hissiin. Näytän sille kulkulupaa ja painan kerrosnappulan.

Katson näyttöä ja siihen tulee teksti: Overload

Haista nyt kukkanen, sanon ääneen. Jos nyt yhtenä aamuna ottaa hissin, niin ei tarvitse heti ruveta kettuilemaan. Tänne pitäisi tuon laatan mukaan mahtua 13 henkilöä tai 1000 kg. Hissi taitaa ymmärtää sanani, sillä se sulkee ovensa, sana poistuu näytöstä ja minut kuljetetaan hiljaisuuden vallitessa yläkertaan.

Torstaina torilla
Niissä samoissa liikennevaloissa ylitän tänäänkin suojatien ja katson ajotiellä odottavaa moottoripyöräpoliisia. Kohta on sen vuoro ja näen pyörän kaartavan edelläni kapealle kadulle. Ihailen kaverin kevyttä puikkelehtimista -miten helpolta se näyttääkään.  Kun tulen suurkirkolle avautuu edessäni erikoinen näkymä. Koko aukio on täynnä mustia autoja sekä kauniissa riveissä olevia moottoripyöriä poliiseineen. Kävelen tämän omituisen torikattauksen vieritse ja mietin, että jotkut tärkeät tyypit on kai tuotu aikaisin töihin. Ei kai ne kirkkoon kuitenkaan ole menneet.

Perjantaina paetaan paikalta 
Hiljainen aamu. Kotikadulla ei kulje ketään. Ylämäessä ei ristin sielua. Asemalla on sentään muutama muu paikalla. Helsingissä kuljen torin poikki. Tyhjää täynnä. Missä kaikki ovat?

Ehkä lomalla? Nukkumassa? Pitäisiköhän minunkin olla jossain muualla nyt?