Jep, tästä tuli aivan kamalan pitkä postaus, mutta marraskuu oli nyt tällainen tapaus. Ensikerralla sitten taas normaaliin tyyliin :)
Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Nuorimies tulee käymään. Hän näyttää onnelliselta ja minä olen onnellinen. Saan hieroa varpaita ja notkua hänen kanssaan sohvalla. Koko perhe yhdessä. Ihana lauantai.
Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Mies on tilannut auringonpaistetta. Tilaus vastaanotettiin ja kun taivas hiukan repeää, me lähdemme rinkka selässä linturuokintapaikalle. Löydämme läheiseltä aukealta ystävämme, sen jonka puhe on aina niin heleää. Suurten kuusten alta kuljemme eteenpäin ja jäämme korkealle katsomaan ovatko linnut jo löytäneet tutun paikan. Loputkin lintukaverimme ilmentyvät ja kun kaikki ruuat on katsastettu alamme täyttää ruokinta-automaatteja: yhteen kauraa, toiseen pähkinöitä, auringonkukan siemeniä isoon, läskiä läskilautaan ja makkaraa toiseen. Kun tärkein on hoidettu siirrymme syrjempään nauttimaan kuumasta juomasta ja pikkueväistä. Sivusilmällä tutkaillaan tiiviisti mitä ruokinnalla tapahtuu ja lopulta maassa lehtien seassa näkyy jotain. Järripeippo saa lintuihmiset eloon ja minä seurailen heidän innostustaan. Kun aurinko siirtyy piiloon, lähdemme meille ottelemaan lintuaiheisesta lauluvisasta. Päivä vierähtää nopeaan ja myöhään talo hiljenee.
Marraskuun kahdeskymmenesviides
Lakko vaikeuttaa töihin menoa ja lisäksi työhuoneessa on muuttomyräkkää. Niinpä aamulla lähden taas pienelle kävelylle, tulen kotiin ja syön miehen taikoman aamiaisen ja teen keittiössä päivän työt. Rauha maassa.
Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Tulen töihin ja huomaan, etten pääse työpöytäni ääreen. Vaihdan toiseen huoneeseen, jossa en saa kytkettyä isoa näyttöä läppäriini. Menen vielä kolmanteen, jossa on surkea äänieristys. Olen aika valmista kauraa...
Päivä on harmaa, sade ja tuuli piiskaa Helsinkiä ja illalla kuin teemaan viitaten minä suuntaan seuralaisena Dinner in the Dark -iltaan. Meitä on ehkä parikymmentä henkilöä. Saamme silmälaput ja meidät kuljetetaan huoneeseen, istutetaan tuolille, minut mieheni viereen. Tunnistan pöydällä aterimet, lautasliinan, vesilasin sekä sen vieressä tyhjän viinilasin. Sitten valot sammuvat ja kahden tunnin illallinen täydessä pimeydessä voi alkaa. Tarjoilijat kulkevat pimeäkiikarit silmillään tarjoilemassa ja lisäksi seurassamme on sokea kuusikymppinen herrasmies, jonka tarinointi saa meidät mukaansa ja vapauttaa mukavasti tunnelmaa.
Alkupalalautaselta saan heti haarukan kärkeen osuman ja vien sen suuhuni. Makoisa kirsikkatomaatin puolikas on hyvän makuinen ja tunnen oloni voittajaksi. Seuraava suupalallinen onkin sitten jännittävämpi ja olen iloinen, ettei tilannetta kuvata. Pääruuan aikana keskustelu huoneessa on jo täydessä vauhdissa, kun mietimme mitä kalaa maistelemme. Vaihtoehtoja, hyviä ja aivan poskettomia, lentelee ilmassa. Sokean herrasmiehen makuaisti taitaa olla herkin, sillä jälkikäteen annoksen nähdessäni totean hänen olleen oikeassa.
"Minä syön kyllä kaiken käsin", sanoo kello yhdessä istuva nainen useasti illan aikana. Minä sensijaan pidän aterimista, mutta huomaan olevani kuin viisivuotias, sillä olen lähes lautasen päällä, jotten sotkisi itseäni jos haarukka ei osukaan suuhun ;-). Ilta on hauska ja opettavainen. Nyt ymmärrän paremmin joitain asioita sokean elämästä. Ruoka oli erittäin maukasta ja olen todella iloinen, että mieheni sai näin hauskan lahjan itselleen (ja minä siinä samalla).
Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Niin kuin eilen, on tänäänkin sekasortoinen työpäivä, suorastaan "#&%€#. Huomaan sanovani työkaverilleni kireällä äänensävyllä tylysti aiheesta, josta olen mielestäni oikeassa. Kotona puran ärtymystäni kahvipöydässä. Myöhemmin pelaan pasianssia ja kelaan asiaa uudestaan. Luon ensin paskan ensimmäisen version (PEV). Se on kai hyvä purku, muttei ole kelvollinen kenenkään toisen silmille tai korville ;-). Älämölön jälkeen mietin, että
kenties hän teki parhaimpansa,
tai ehkä hän ei tarkoittanut sitä mitä sanoi,
tai ehkä hän ei sanonut sitä mitä oikeasti tarkoitti,
ehkä asia ei kuulunut minulle ollenkaan
ja ehkä vain ylireagoin, koska olen aika finaalissa. Enhän koskaan käyttäydy noin, paitsi joskus kotona täydellisessä turvassa läheiseni seurassa.
Juon iltateen, menen sänkyyn, luen kirjaa, sammutan valot ja herään kolmelta yöllä. Minä valvon, kelaan kahta lausetta edes takaisin, työasiaa tietenkin. Sanon itselleni: Hei haloo, kaikki aivosolusi ovat nyt tekemässä muita töitä, et voi ratkaista mitään tässä vaiheessa yötä! Sitten minä vaihdan toiseen työasiaan, pyöritän luupissa lauseita, käännän kylkeä, katson kelloon, se on neljä, siirryn selälleni, nyt se on viisi, silmät auki olen vielä puoli kuudelta, ja kun kuudelta mies sipaisee minua, nousen ylös.
Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Aamulla koputan hänen ovelleen, kysyn voimmeko keskustella ja kun löydämme rauhallisen paikan pyydän eilistä anteeksi. Sovimme tilanteen ja sisälläni asuu tyyneys. Olen eilisen ja yön aikana tajunnut miten stressaantunut olen. Päätän vaihtaa taas suuntaa. Muistutan itseäni, että totesin itselleni nämä samat asiat jo kuukausi sitten. Joten kuuletko nainen: oma vastuu, oma valinta, vain yksi asia kerrallaan.
Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Pikkujouluilta. En oikeasti halua osallistua juhliin, mutta ajattelen, että sosiaalisuus kuuluu asiaan ja se tekee minulle hyvää. Niinpä käyn hakemassa pikkuiset pullot kaupasta ja vien ne etkoille jaettavaksi. Kuohuva nostaa kipinää varpaista ylöspäin ja siinä vaiheessa kun siirryn ruokapöytään olen täynnä kuplia.
Alkudrinkki, ruokaviini ja kahvin avec jäävät minun osaltani juomatta. Ruoka maistuu erinomaiselta ja seura on hyvää. Mutta tanssilattia vetää puoleensa enemmän kuin mikään muu. Paikan akustiikka on ikävä, se ei suosi bändiä, mutta minä heilun melkein kaikkien kappaleiden soidessa lattialla ja tyhjennän itseni maailman asioista.
Kun työkaveri houkuttelee kotimatkalle, otan kutsun ilolla vastaan. Kotona on vielä valot päällä ja saan höpötellä ja hupsutella hetkisen. Korkokengissä murhatut jalat päätän pestä ja rasvata kunnolla ennen kuin vedän villasukat jalkaan ja painun pehkuihin. Olen tyytyväinen että menin juhliin. Kyllä tanssi ja nauraminen tekee ihmiselle hyvää.
Marraskuun kolmaskymmenes
Herään kuudelta. Haen ison joulutontun kellarista kotiin. Mies laittaa pihalle linturuokinnan ja nyt minä ajattelin olla vaan ja nauttia viikonlopusta. Täydellinen lopetus marraskuulle ♥
* * *
Jotenkin tämä kuukausi tuntuu olleen täynnä tapahtumia ja tunteita. Vaikka töissä on ollut tosi raskasta, niin vapaalla on ollut mitä rentouttavimpia ja ihanimpia asioita (no juurihoito ei kuulu siihen kategoriaan, heh heh).
Tiedän, että joulukuu täytyy jaksaa painaa töissä, mutta tammikuun alkuun otan loman. Siihen on kuitenkin aikaa, joten nautiskelen hetkistä
Flavia de Lucen kanssa. Ai, siitä tulikin mieleeni
(en jaksa kertoa asiayhteyttä, mutta se on olemassa), että työkaverini kysyi minulta eilen illalla: Oletko sinä sellainen Kohtalokas nainen. Räjähdin nauramaan ja totesin, että: Kyllä olen! Mitäs sille tehtäis?
Kaikenlaisia hupsutuksia toisille ihmisille tuleekaan mieleen :D
Aatto on ohitse ja olen siirtynyt ajatuksissani jo päiviä sitten uuteen vuoteen. Olen miettinyt mitä olen tehnyt ja jopa kuka minä olen (ilman paatosta ja pääkalloa).
