Heinäkuun himopyykkäys - mikset tekisi kaikkea kahteen kertaan

Ei uskoisi ihan heti kun minut näkee, että tuo nainen se himoitsee puhdasta pyykkiä. Sellaista joka tuoksuu raikkaalle, on kirkastettu sekä etikalla että tuplahuuhdonnalla, ettei jopa voisi kehua tuplapesemisellä. Mutta kyllä näin on. Minä nykyään pesen pyykin ensin yhden kerran ja heti perään varmistan puhtauden toisella täyspesulla.

Olen myös kehittynyt erinomaiseksi sääennustajaksi. Olen ilmoittanut naapurustoon, että kun haluavat tietää milloin paikalliset kaatosateet saapuvat, niin ei kun vaan puhelinsoitto minulle ja tarkistus milloin aion viedä hyvin pestyt ja tehokkaalla linkouksella melkein kuivaksi pyöritetyt pyykkini pihanarulle kuivumaan. Katsos, olipa miten pilvetön sää tahansa, ulos pyykkinarulle pyykit vietyäni ei kulu kuin viitisentoista minuuttia ja ensimmäiset auringonpaisteen kirkastamat pikku pisarat tipahtelevat taivaasta. Viimeistään puolen tunnin kuluttua alkaakin armoton kaatosade ja se kestää vähintään parisen tuntia.

Olen testannut monta kertaa uuden taitoni. Se toimii. Sataprosenttisesti. 

Eli jos pihasi kaipaa sadetusta ja sieltä löytyy kunnon pyykkinaru, niin tilaa vain minut juuri pestyn pyykkini kanssa luoksesi. Ennen kuin ehdit minulle kahvia keittää saat ilmaisen luonnonmukaisen kastelun perennoille ja nurmikolle :D

Hallitsematon kukkahimo

Olen palannut kotiin.

Ensin ovella vastaan tulee tuulettamaton ilma, mutta saman tien onnellisuus tulvahtaa ylitseni. Tällainen paikka minulla on palata. Pikkuruinen koti, jossa on kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Yksinkertaisen reissuelämän aikana luksusta oli maisemat, suihku ja ruoka. Kotona luksusta tuntuu olevan kaikki. Tai ainakin melkein.

Tulen parvekkeelle usean kerran päivässä. Lattialla on talven jäljiltä ruukku ja siinä sinnittelee viimekesäinen köynnöskasvi. Paljon muuta täällä ei olekaan. Tunnen kuinka kevääseen kuuluva kukita parvekkeesi -himo kasvaa sisälläni ja houkuttelen miehen lähtemään kanssani puutarhaliikkeeseen.

No miten käy ihmiselle kesäkuun lopulla taimitarhalla? Näky on lohduton. Eihän siinä mitään, jos olisi puutarha, jonne hankkia pensaita tai perennoja, mutta hullun-kuuman-parvekkeen omistajalle tarjolla on viimeiset irtokappaleet, kuten täällä: yksi - siis yksi - kesäneilikka. Hämmentyneen kiertelyn jälkeen kannamme kassalle sen yksinäisen neilikan, yhtä yksinäisen köynnöskasvin sekä kuusi pelargoniaa. Että näin vähälläkö ihmisen pitäisi kukittaa ympäristönsä?

Ehdotan käväisyä toisessakin kukkapaikassa. Sinne siis.

Kävelen pitkin käytäviä. Katselen mykkänä tarjontaa. Osa on homeessa, osa muistuttaa nahistunutta ylivuotista porkkanan naattia. En taida saada täältäkään yhtään mitään. Pysähdyn kulmaukseen ja totean kovalla ja lannistuneella äänellä: "Voi hiton hiton hitto!" Mietin miksei siippa vastaa mitään lohduttavaa ja katsahdan häneen. Mutta edessäni onkin aivan tuntematon heppu. Tikkusuorana tuo vakavailmeinen mies tuijottaa minua. Ilme ei värähdä, eikä mies sano mitään.

Säikähdän ensin, mutta sitten alkaa naurattaa: "Anteeksi! Mä luulin sua mun mieheksi." Melkein taputan kaveria olkapäähän, mutta onneksi tajuan olla ahdistelematta häntä enempää. Mies on edelleen kuin seipään niellyt. Seisoo kivettyneenä aivan nenäni edessä. Pyydän uudestaan anteeksi, ohitan hänet pienestä tilasta ja hipsin omani luokse. Alan kertoa siipalle tapahtunutta ja ennenkuin olen päässyt tarinan loppuun nauran niin, ettei asiasta meinaa saada selvää. Samalla näen kuinka tuntematon mies kääntyy ympäri, vilkaisee kulmansa alta ja lähtee puutarhaosastolta pois. Senkin suupieli jo vähän nykii.

Saldona hiton hiton hitosta tuli vain neljä lobeliaa (tiedän, nämä ei kestä meidän partsia) ja yksi neilikka, joka täälläkin odotti pelastajaansa.

Nyt parvekkeella on kukat ruukuissa ja jossain päin pääkaupunkia kulkee viaton mies, joka ei ehkä ikinä palaa tiettyyn puutarhakauppaan ;-)

No niin. Pieni tutkimuskäynti kaupungilla kertoo,
että kukat onkin juhlistamassa monimuotoisuutta :D

Mikä on sopivasti?

Enemmän on enemmän.

Hiki tulee ajatellessa tuota lausetta. Olen puristanut tavarani mahdollisimman pieneen määrään. Siltikin niitä on enemmän kuin haluaisin. Ei ehkä määrällisesti, mutta painollisesti. 

Vähemmän on enemmän.

Ei tuokaan nyt kuulosta ihan kivalta. Olisi mukavaa, jos voisin ottaa mukaan oman ihanan tyynyn. Ehkä jonkun kivan mekon, tai kaksi. Tai edes huulipunan. Mutta ei. 

Tässä on mun jonkin aikaa mun rinkan sisältö. Kuvasta kyllä uupuu juomapullo, mutta muuten kasassa on kaikki mitä kannan mukanani. Ugh!

Painoa on ehdottomasti liikaa, mutta kaipa sitä ihminen vahvistuu retuuttaessaan kiloja vatsan lisäksi myös selkäpuolella, hihii :D

Kevyttä kesäkuun jatkoa sinulle!

Kuohuvaa ja valkosipulia

Tulin torstaina onnellisena kotiin jo reilusti ennen puolta päivää. Näyttö meni hyvin. Niin hienosti, että vajosin päiväuniin sohvalle. Yleensä torkahdan vain viideksitoista minuutiksi, mutta nyt annoin villien unien viedä mennessään ja heräsin tunnin päästä. Koska ei huvittanut tehdä mitään järkevää, niin lähdin ulos selvittämään päätäni, käveleskelin löysästi sinne tänne, ihailin omenapuun kukkia ja kuuntelin ensi kertaa tänä vuonna tervapääskyn laulua.

Lopulta siippakin irrotti otteensa tietokoneesta. Aika juoksi, niin kuin se joskus tekee ja lopulta tuloksena oli aivan hirmuinen nälkä. Kaikkia ohjeita vastaan minä tein niinkuin ei pitäisi. Avasin sipsipussin ja napostelin niitä ensihätään. Seuraavaksi tajuttiin, ettei oltu vielä juhlistettu mun ensimmäisten opintopisteiden saamista. Niinpä avattiin myös pieni kuohuva pullo ja skoolattiin. Sitten laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttiin ruuanlaittoon.

Mua alkoi siinä linssicurrya tehdessä naurattaa. Yleensä me kaksi ei mahduta samaan aikaan keittiöön (ruuanlaittomielessä), mutta nyt oli niin erikoiset yhdistelmät tiskipöydällä, ettei kumpikaan kommentoinut toisen tekemisiä. Välillä hörpittiin kuohuvaa, samalla pilkottiin sipulia, paprikaa ja valkosipulia ja lisäksi siinä sivussa napsittiin pikkulautasilta sipsejä. 

Tällaista ruoantekoa meillä ei ennen olekaan harrastettu. Ehkä pitäisi ;-)

Toukokuu - kuuletko hullun huutoni

Oi mikä ihana toukokuu. 

Se on hurahtanut nopeaan ja olen tuntenut saamattomuutta, kun aikani ei ole muka riittänyt kirjoittamiseen ja rentouttavaan näppäimistöllä revittelyyn. Olen vain ideoinut mainoksia (minä joka välttelen niitä tavallisesti, hehee), tehnyt nettisivuja, piirrellyt tietokoneella kuvia ja loihtinut animaatioita. 

Valon ja vihreän (käärijämäisen heräämisen) äärellä olen tarkastellut itseäni. Luulen, että olen tehnyt samaa juttua jo vuosikymmeniä, enkä näytä valaistuvan kuin hetkeksi, ehkä pariksi päiväksi maksimissaan :D 

Niinpä taas kerran olen kuukauden verran miettinyt ketä oikein pokkuroin. Muitako ja niiden odotuksia? Joo, kyllä. Muttei tuo ole mitään oman sisäisen "neiti-täydellisyys-ei-tee-virheitä" tyyppiin verrattuna. Ehkä egollani on kriisi tai sitten minulla egostani johtuva kriisi, sillä nyt on alkanut ottaa päähän "neiti-täydellisyyden" kuunteleminen ja varsinkin totteleminen. Luulisi, että tämän ikäisenä osaisin ottaa rennosti ja antaisin valohoitoa vähämerkityksellisille ei-kiireellisille asioille. Mutta ei, kumarran edelleen olkapäälläni kaulinta heiluttavaa Justiinaa enkä korvaani lotkauta toisella puolella olevalle Muumimammalle.

Ajattelin ensin, ettei asia koske opiskelujani, sillä nautin suunnattomasti kaikesta uuden oppimisesta ja kivojen asioiden tekemisestä. Tosiasiassa kuitenkin näen itsessäni epäreallistet merkit: en ole jättänyt edes vapaaehtoisia tehtäviä tekemättä ja oletan että pitäisi hallita täydellisesti ohjelmat, joita ei voi oppia kokonaan. Missäköhän määrin olen kadottanut todellisuuden tajun, kun yritän ansaitulla vapaa-ajallani kilpajuosta mahdottomuuden toiselle puolelle.

Noh, ensiviikon jälkeen tähän kaikkeen tulee paussi. Minulla alkaa ansaittu kesäloma. Olen suunnitellut (hehee, ei kai neiti-täydellisyys voi muuta tehdäkään) ensimmäisten viikkojen ohjelmaksi omaan napaan katselua. Jospa löytäisin jostain syvältä todellisen itseni. Sen pehmeämmän ja lempeän tyypin, joka ei hätäile turhia, antaa asioiden olla asioita ja taputtaa itseään hyväksyvästi olkapäälle. 

Mutta sitä ennen... mun pitäisi tehdä vielä yksi ideointi-tehtävä valmiiksi. Mistä löytäisin maailman parhaimman idean ja mitenköhän toteuttaisin sen niin, että vastuuopettaja vapisee innostuksesta ja sen silmät aukeavat hämmästyksestä isommaksi kuin lohikäärmeen kita ;-)

Kuuletko huutoni: Loma! Loma! Missä viivyt! 

Tai vaihtoehtoisen huutoni: Annetaan ilmaiseksi täydellinen valmentaja-ego. Se opastaa sinut maksimitulokseen jokaisessa elämäsi osa-alueessa! Ei palautusoikeutta!

ps. Suomi soi -ohjelmassa oli aivan mahtava Olavi Uusivirran versio Losing My Religion biisistä.

Olavi Uusivirta: Sokkotanssi

Iloiset kevään top vitoset

Erehdyn laskemaan viikkoja. Niitä on neljä. Miten voi olla vain neljä viikkoa kesän alkuun? Ihan sitä tässä ihmettelen. Ja samalla ajattelen, että huhtikuu on ollut aika mahtava. Monta mukavaa asiaa on tapahtunut.

Keikat

Olen Putroni kuunnellut totesin itselleni kauan sitten. Mutta joskus tässä vuoden sisällä kuulin biisin Kakarat ja se jäi pysyvästi korvamadoksi. Kappaleen nostalgiavibat osuu suoraan sisuksiin. Se muistuttaa omista nuoruusreissuista molempiin paikkoihin, Turkuun ja Ruotsiin, ja tietysti ne tunnetilat, jossa laulussa lauletaan. Itse keikka sai täydet 5 tähteä. Samuli Putro on mainio esiintyjä, sitä on suorastaan hauska katsoa, vaikka kaverini vieressä naureskelivat: että keski-ikäisen miehen aatoksia tässä pitää nyt tunnistella itsessään. Ehkä minusta mukavinta juuri olikin, että naisena sain kuunnella niiden salaista sisäistä puhetta, hehee.

Kävin myös Arpan keikalla. Häntäkin olen aiemmin nähnyt livenä. Bändin meno on jotenkin hervottoman ihanaa. Pidän sanoituksista ja bändin livesoitosta. Arppaa kuunnellessa tulen aina hyvälle tuulelle. Tällekin keilalle täydet 5 tähteä. Siitäkin huolimatta täydet pisteet, että väistelin humalaisia isoja köriläitä ja siirryin useamman tyypin takaa sivummalle, jotta näin kännykän näytön ja sen hipelöinnin sijaan varsinaista bändiä. 

Ystävät

Keikkakavereiden lisäksi olen nähnyt ystäviäni. Mikään ei tee niin hyvää, kuin katsoa itsensä ulkopuolelle ja kysellä ystävien kuulumisia. On ollut mukavaa kuunnella heidän hyvistä hetkistään ja keskustella myös matalistakin tunteista. Kiitos siis ystäville, jotka ovat pysyneet sitkeästi mukanani -minusta huolimatta :)

Luonto

Löin vetoa siipan kanssa parisen viikkoa sitten milloin pihan valtava lumikasa on sulanut pois. Mies veikkasi torstaita 27.4. ja minä 2.5. No kuulkaa, tuolla se lumikasa vielä on. Se on huventunut viikossa yhdeksänteen osaan, mutta vielä on lunta maassa. Olen siis selkeä voittaja. Nyt pitäisi muistaa, että mikä oli voittajan palkinto ;-) 

Kun tässä katson ikkunasta ulos näen pienen pienet vihreät lehdenalut koivuissa. Takametsässä kukkivat valkovuokot ja linnut, ne ovat aivan villeinä. Tuntuu upealta lähteä aamukävelylle ja haistella raikasta ilmaa. Taivaalla lentelee vieläkin isoja auroja ja mies on onnensa kukkuloilla ottaessaan lomapäiviä ja retkeillessään. Lammella kurnuttaa sammakot ja eilen näin keltavuokkoja.

Miniloma

Pääsiäisenä matkasin yli vuosikymmenen jälkeen Tallinnaan kahdeksi päiväksi. Sää oli lämpimin siihen mennessä kevättä. Majoituimme kauniiseen vanhaan hotelliin ja herätessäni katselin mahtavaa auringonnousua ikkunasta. Kävelimme kaksi päivää tutkien mitä kaikkea kaupunkiin on tullut sitten viime kerran ja kotiin päästyä pitikin nostaa jalat ylös ja levätä ;-). Voisin käydä useamminkin naapurimaassa, jos vain voisin välttää ne tylsät laivamatkat...

Höntsät

Imma Tataranni on pelastanut minut monesti huhtikuussa. Paahdettuani aivoni kuumaksi päivän aikana istahdin usein lattialle tai sohvalle ja laitoin tättärää Imman telkkariin seurakseni. Minua nauratti, kuinka hän nakkeli niskojaan, sanoa täräytti mitä halusi ja sivakoi menemään. Mikä ihana nainen. Olisinpa tuollainen... tai ehkä vähän olenkin, hehee. Nyt kun olet katsonut molemmat kaudet mietin pitääkö jaksot katsoa uudestaan, kun en keksi mitään yhtä viihdyttävää. Onko teillä hyviä vihjeitä?

Jos kaipaat ruutuaikaasi tuijoteltavaa, niin suosittelen Imma Tatarannia ja ehdottomasti kotimaista Kirjolla sarjaa ♥

Kirjamaailmani on ollut täynnä symboleja Helsingissä, typografiaaaaaa ja kevyttä hupia Richard Osmanin Hutiluodin seurassa. Jos olet lukenut Torstain murhakerhon ja pidit siitä, niin suosittelen myös Hutiluotia (Mies joka kuoli kahdesti ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin nämä kaksi).

No niin, nyt se on tämäkin kuukausi menossa umpeen. Eihän tässä muuta kuin, että eteenpäin vaan :D

ps. vappujuhlimista ajatellen

kuulin juuri, että alkoholia ei tulisi nauttia krapulaa edeltävänä iltana :D

Kamalaa - kevät on tullut ja minä olen kateissa

Kodin lattioilla juoksee villakoirakennelin isoimmat tyypit. Ikkunat hehkuvat juovikkaan harmaina auringonpaisteen osuessa niihin. Ja niin, lekasora on asettunut asumaan eteisen lattiamatolle. 

Onko joku tyhjentänyt meidän siivouskomeron?
Varastanut imurin?
Kolkannut siivoojan?

Ei. Komerossa näyttää olevan siistissä järjestyksessä siivouskamat. Siivoaja on vain unohtunut opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Imurin sijaan olen ottanut käsiini kasan videoklippejä ja sommitellut niistä eteenpäin kulkevia tarinoita. Pölyliinojen tilalla ovat fontit ja tekstit, jotka leijailevat klippien päälle milloin mistäkin suunnasta. Lekasoran rahinan peitän musiikkitiedostoilla miettien kuumeisesti mistä leikkaan sopivat pätkät 20 sekunnin videoon. 

Kodinhengetär on muotoutunut tietokoneen ruutua tuijottavaksi olioksi, joka haluaa intohimoisesti luoda sulkapallovideon, jossa jokainen liike on harkittu, kuvakulma oikea, siirtymät täydellisiä. 

Kevät saa useimmilla aikaan kodin/pesänlaittovimman. Tänä keväänä tauti ei ole iskenyt minuun. Sen sijaan minä, joka inhoan (toistan inhoan) mainoksia teen nyt sellaista kuin mikään maailmassa ei olisi tärkeämpää. 

Huomaan seisahtuvani kesken liikkeen katsomaan jos tv-ohjelmassa on uudenlainen fontti. Tai jos näen minkä tahansa mainospätkän. Mistä liike tulee ja minne se menee. Voi hyvä tavaton ;-)

Yhtenä päivänä tuijotan basilikapakkausta. "Oi miten ihana kani tähän on piirretty. Ja katso kuinka hauska QR-koodi! Mä haluan myös tehdä tuollaista!", huudahdan miehelle. 

Onneksi pysyn hetken paikallani ja aloitan sen mitä olin tekemässä, eli leikkaan yrtin latvat kaupan ruukusta ja laitan ne vesimukiin. 

Katsos kaupan ruukkubasilikat ei kestä kuin hetken ja sitten ne nuupahtavat mustan ruskeiksi (ainakin minulla). 

Jotta niistä on mitään iloa, leikkaan  latvat ja laitan ne juurtumaan veteen. Parin viikon kuluttua basilikoissa on mahtavat juuret ja voin istuttaa ne multaan. Näistä kavereista saan monta upeaa vahvaa vartta, jotka kestävät monta monta monta aikaa, jollen ehdi syödä niitä kaikkia. 

Suosittelen kokeilemaan, jos ehdit omilta intohimon kohteiltasi :D

Ihanaa kevättä sinulle!

(ps. Just tajusin, tänään on hääpäivä. Kääk! Olen unohtanut sen kokonaan!! Nyt kyllä pitää palata todelliseen maailmaan ja loihtia jotain kivaa aamiaiseksi.)