Mitä voi tehdä jos mökillä vain tuulee

Tuulee. Tällä mökillä vain tuulee. Niin kovaa, että meinaa sielun puhaltaa ulos, kun astelee mökistä pihalle. Ainoastaan aamu seitsemältä saattaa näyttää hetken tyyneltä ja kenties illalla, kun on aika mennä yöpuulle. 

Koska pihalla ei voi olla päiväsaikaan, niin jotain on keksittävä. 

Aika-avaruuden tutkimusmatkailua

Ensin ohjelmassa on Landefestit, eli Hämeenkyrön elokuun juhlintaa. Olen tutkaillut internetin syövereitä ja merkannut itselleni navettokirppismainoksen, jossa lukee TÄMÄ TÄYTYY NÄHDÄ JA KUULLA. Että mentäiskö tuonne?

Mulla on vain tien nimi ja numero 1788. Ensin ajetaan Hämeenkyröön päin ja sitten etelään ja sitten käännytään jo siihen suuntaan mistä lähdettiin liikkeelle. Tie muuttuu kapeammaksi ja lopulta hiekkatieksi. Mietin useamman kerran, että onkohan mulla oikea osoite, mutta ajamme sitkeästi eteenpäin. 

Lopulta jossain ihmeen kaukana näemme hiekkatien varteen pysähtyneen auton. Pysähdymme siihen perään ja löydämme navetan. Sisällä on pitkän matkaa kirppiskamaa ja kun tulen yhden ulko-oven kohdalle, näen pihamaan toisella puolen aitan, jossa nainen viittoilee minulle. Soitannan ääntäkin sieltä kuuluu ja niin minä vinkkaan miehelle, että nyt löytyi itse bändikin eli Jouhikanteleen aika-avaruuden tutkimusmatkailijat :D

Tutkimusmatkailijoita on kaksi miestä, toinen vanhempi ja toinen nuorempi. Nuorimies oli aikoinaan pyytänyt vanhempaa miestä valmistamaan ja lähettämään hänelle jouhikanteleen Japaniin ja myöhemmin pyytänyt opettamaan sen soittamista. Täytyy sanoa, että on mukavaa soitantaa. Jouhikanteleen soitto on tarkoitettu tanssia varten, mutta aitan sisällä olevat mummelit ja muut (me mukaan luettuna) emme uskalla edessä olevalle räsymatolle tanssahtelemaan. 

Sauna-taivas-avaruuden pohtimista

Illalla lämmitetään rantasauna. Sen lauteilla voi ihailla järvimaisemaa lasiovesta ja ikkunasta. Mies kävi toissailtana saunasta kahdesti uimassa ja totesi, että vesi on jäätävää. En siis ajattelekaan meneväni uimaan, menen vain jäähdyttelemään ulos. 

Istun saunaterassin reunalla ja katselen kuinka edessäni järven toiselta puolen metsän yllä taivas yllättäen mustenee. Pilven pimeä keskikohta laajenee sivuille, se kasvaa, kuin pyörien itsensä ympäri, leviää ja lähestyy minua. Tunnen miten iso pisara kastelee varpaat, nousen ylös ja mietin, että ehkäpä uinkin tänään. Pilvet ovat jo yllä, ne satavat pulleita vesipisaroita, kastun pyyhkeineni hetkessä ja totean, että sauna on kuitenkin mukavampi paikka. Muistan samalla kuinka kerran Jurmalassa ollessani rannalla kuin tyhjästä syntyi mustan puhuva taivas, jonka pilvi valui päälleni. Se oli aika pelottavaa. Tämän iltainen tummansininen pilvipyörrekeräymä oli ainoastaan mielenkiintoinen. Ehkä pitkä ja kaunis kesä on tehnyt minulle terää, kun nyt vain ihmettelin pilvien muotoa, väriä ja kohti tulemista. 

Puiden latvoista repun syövereihin kaivautumista

Yhtenä päivänä sukellamme Seitsemisen kansallispuistoon. Kävelen aarniometsässä ja kuuntelen kuinka tuuli jossain kaukana ylhäällä osuu puihin ja muuttuu ääneksi. Käyn lähentelemässä isoa kaarnarunkoa ja mietin miten vanhoja puut täällä mahtavat olla. Kun runkoa pitkin kurkistaa taivaalle näkee kippuraisen oksiston, se kiertää ympäri mutkitellen, ihmettelen voiko kauniimpaa ollakaan. 

Mättäät puiden alla ovat pehmeitä ja joustavia, sammal on tuoreen herneen vihreää ja sienet pieniä ja pullukoita. Tikka hakkaa lähistöllä puuta ja haukan ääni kuuluu edessäpäin. Seuraan miestä pitkospuita pitkin soiden ylitse, poimin välillä puolukoita ja mustikoita. Oikein hämmästyn miten herkullisia puolukat jo ovat, meheviä ja makeita. 

Haukkalammella on todettu myrkkykeisoa, joten emme hipelöi siellä sen enempää kasvillisuutta. Otamme sen sijaan esiin retkimuonan. Siippa avaa pussin ja kaataa sinne vettä. Sekoitamme molemmat tulevaa ateriaa huolellisesti ja suljen pussin, jotta ruoka valmistuu. Kun aika on, herkuttelen jo mielessäni lämpimällä aterialla. Lusikkaan kuitenkin tulee ensimmäiseksi sininen hapettumisen estopussi (unohdimme sitten poistaa sen ennen veden lisäämistä). Toteamme, että ruoka jää nyt syömättä. Katselemme toisiamme hetkisen ja sitten siippa alkaa kaivella reppuaan. Ja kuten aina, sieltähän löytyy mukaan reilusti jälkiruokaa. Ja niin nytkin mies kaivaa esiin kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksin (kyllähän sitä täytyy olla kuuden kilometrin retkellä lämmin ruoka, kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksi, hehee). Että ei kun teekupposet valmiiksi ja patukat jakoon.

Kermavaahtoseinistä pehmeään maahan ihmettelyä

Aamulla taas mietimme mikä olisi viihdyttävämpää kuin järveltä puhuroiva tuuli. Olisiko Sammatti mitään? Ja sinne me menemme, pyörimme Pukstaavissa kirjojen maailmassa, kiertelemme kaupungilla ja lopulta päätämme lähteä katsomaan Pyhän Marian kirkkoa, sen kun pitäisi olla auki.

Perillä olen mykistynyt. 

Jo heti ulko-ovelta sisälle tultuani huomaan maalattian. On ihmeellistä kävellä paljaalla maalla kirkon sisällä. 

Ylhäällä on kaunis kaartuva maalattu puukatto. Seinät ovat valkoiseksi maalatut ja riippuen siitä mistä suunnasta seinää katsoo, se saattaa näyttää pehmeältä kermavaahdolta. 

Ikkunoista tulee uskomattoman kaunis valo sisään ja tunnelma on erityinen. 

Juttelemme paikallisen oppaan kanssa ja kuulemme, että attaritaulua vastapäätä olevan seinän yläosassa hirsien takana on salakäytävä, jonka seinissä on piirustuksia. 

Kysyn kirkon ulkopuolen kahden kulmauksen "kivikasoja" ja kuulen, että ne on rakennettu jälkeenpäin tukemaan pitkää seinää. 

Kirkossa pidetään kesäisin Sastamala Gregorianan loppuesitykset ja mietin, että olisipa hienoa tulla joskus kuuntelemaan konserttia. Täällä akustiikka on kuulema todella hieno, enkä yhtään epäile sitä. 

Viha-rakkaus-suhteen tutkiskelua

Viimeisinä päivinä menemme vielä lähimetsään. Ajatuksena on kerätä niitä herkullisia puolukoita, joista sain alkumaistiaisia. Mitä pidemmälle menemme metsään, sitä enemmän hyttyset ja kärpäset pyörivät ympärilläni. Ja mitä enemmän ärsyynnyn öttiäisistä sitä enemmän ne innostuvat minusta. 

Olemme jo matkalla takaisin autolle, kun vihdoin rauhoitun ja löydämme  paikan, jossa vinkuvat  luontokappaleet eivät häiritse oloani. Ihailen metsän läpi kulkevaa poronjäkälää, haluaisin kelluskella sen pyöreiden palleroiden päällä. 

Lopulta puolukkasatoa on tarpeeksi. Myös variksenmarjaa on toisessa ämpärissä.

Tämä reissu alkaa olla nyt taputeltu. Matka kotia kohti alkaa pian ja sitten onkin kohta syyskuu. 

Hups. Näin se aika menee.