Elämä huiskii eteenpäin. Ja minä siivittelen siinä sivussa.
Alkuviikon hitautta
Kaikista omista lupauksistani huolimatta en ollut kirjoittanut joulukortteja marraskuun puolella. Mutta koska hätäilemällä tulee vain pissapäitä (vai miten se nyt meni) niin maanantaina lähden töiden jälkeen harjoittelemaan täydellisen punajuuricarpaccion tekemisestä. Nautin opettelusta, herkullisten ruokien maistelusta, juomista ja erinomaisesta seurasta.
Ennen iltamyöhää palaan kotiin vain huomatakseni, että joulukortithan ne piti kirjoittaa. No onneksi olen hyvin ravittu, joten kynä huiskii kirjaimia vauhdikkaalla otteella :)
Keskimatkan kiri
Keskellä viikkoa käyn uimahallissa ystävien kanssa. Nauramme vesijuostessa ja juttelemme vakavia ja hellyyttäviä asioita saunoessa. Ihailemme jouluvaloin ja joulukuusin koristeltua uimahallia ja on kuin meidät olisi tipautettu satumaailmaan. Tunnin päästä kävelen kirpeän tummansinisen taivaan alla Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan punaisena kimmeltävää Kinky Boots esitystä. En meinaa pysyä penkissä, kun tanssijalkaa vipattaa ja olka heilahtelee musikaalin innoittamana. Sykähdyttävä esitys. Suosittelen!
Täydellisyyttä kohti
Loppuviikolla herään aamulla anivarhain käydäkseni ystävän kanssa runoaamiaisella ja seuraavana päivänä vaalin ystävyyttä lounaalla.
Työviikon päätteeksi kuljen jouluvaloin koristellussa Helsingissä ja tunnen kuinka suunnaton rakkaus täyttää minut. Sellainen kokonaisvaltainen, joka johtuu tästä kauneudesta ympärilläni sekä upeista ihmisistä lähelläni, mutta myös siitä, että olen opetellut olemaan ihmisten äärellä, olemaan oma itseni, rennommin ja lempeämmin.
Ennenkuin poksahdan onnesta kuplaksi avaruuteen, minä päätän lähteä kotiin ja muistan, että jos haluan loihtia viikonlopuksi vadelmachiahilloa, minun pitää käydä ruokakaupassa.
Niinpä minä suuntaan isoon markettiin. Löydän chiansiemenet heti kassojen läheisyydestä, mutta kuorelliset mantelit, joita alan himoita kesken kaiken, ovat toisessa päässä kauppaa. Ostoskärryt ovat kaistottaneet käytävät, ne tuuppivat hermostuneina toistensa kylkiin ja tekevät äkkijyrkkiä käännöksiä. Minä pääsen lopulta ehjänä pähkinähyllyjen luokse ja tutkiskelen mantelipusseja kärryjä edelleen väistellen. Viereeni tulee nainen, joka kysyy osallistuisinko pähkinäkyselyyn. Yleensä en osallistu mihinkään, mutta nyt huomaan kaipaavani jotain rauhoittavaa miljoonien kärryjen ahdistamana. Niin minä sitten astun sivukäytävälle vastaamaan mitä, missä ja milloin. Kun kysymykset loppuvat, nainen ottaa tarran arkista ja kertoo, että hänellä on antaa minulle pieni lahja. Ajattelen saavani valitsemani pähkinäpussin lahjaksi, mutta ei... Nainen kumartuu lattialla olevan kassin ylle, ottaa sieltä suklaalevyn ja laittaa tarran siihen merkiksi. Kiitän lahjasta jota en osannut odottaa ja lähden sukkuloimaan vastaantulevan kärrylauman ohitse kassalle.
Kotona katson tekstiä suklaalevyn päällyspaperissa. Mietin miten ihmeellinen maailma on. Joskus ei tapahdu mitään. Toisena päivänä tapahtuu vaikka mitä.
No, tähän päättyy päiväni tapahtumat, sillä nyt minun sosiaalisuusviikkoni sulkeutuu ja loppuillan aion viettää ihan vain yksin kotona.
Minä keitän teetä itselleni, istahdan lattialle, avaan suklaalevyn ja pistän yhden jokavuotisesta jouluhömppäelokuvistani pyörimään.
* * *
ps. päärynä jäi ostamatta, joten
vadelmachiahillokin jäi tekemättä
... mutta ehkä pala Rakkautta auttaa tähänkin asiaan ;-)
