On vuosi 1965 New Penzancen saarella Englannin rannikolla.
 |
| Suzy ja kiikarit |
Siellä erään talon ikkunassa Suzy Bishop katselee horisonttiin kiikareillaan. Talossa asuu hänen lisäkseen kolme pikkuveljeä sekä lakimiesvanhemmat. Äidillä on aina megafoni kädessään, jotta perheen komentaminen sujuu kätevästi. Isä taas kulkee haamuilevana kotona yöpuku päällään. Kuinka latistavaa ja masentavaa aikuisuus onkaan...
Toisaalla Sam, Camp Ivanhoen epäsuosituin kaveri, kirjoittaa kirjettä Suzylle. He suunnittelevat jotain parempaa elämäänsä, seikkailua, yhdessä pois karkaamista. Ja siitä se sitten alkaa.
Suzy kerää tarvittavat tavaransa, kirjoittaa pikkuveljelleen ystävällisesti lappuun: Lainaan levysoitintasi kymmeneksi päiväksi. Sam taas tekee aukon pikku telttansa kankaaseen ja poistuu Camp Ivanhoesta. Hän samoilee kohti peltoa, jossa vastaan kävelee Suzy. Tytöllä on mukanaan olkalaukku, kassi, matkalaukku kirjoille ja levysoitin. Samilla on selässä rinkka ja kädessä ase. Mukana on siis kaikki mahdollinen, jota nuori mies tarvitsee matkallaan nuoren naisen kanssa.
|
|
| Tässä on se muinainen intiaanireitti jota pitkin me mennään. |
Miksi siis syntyi paniikki? Ensin se nousi partiojohtaja Wardille, jonka vastuulla Sam oli. Hänen kauttaan hätä siirtyi poliisi Sharpille. Kun tämä kävi Bishopien talolla, siirtyi ongelma myös Suzyn äidille ja isälle. Mitä, mitä, meidän 12 -vuotias tyttäremme on karannut orvon, kamalan ja kodittoman pojan kanssa luontoon -kahdestaan! Kaiken tämän lisäksi myrsky on tulossa kohti saarta. Miksi juuri nyt?
Nuorten matka kulkee läpi upeiden maisemien, Samin ohjaamana, vanhaa intiaanireittiä pitkin. Lopulta he päätyvät rannalle. Miten kaunis paikka levätä ja majoittua, miten hieno paikka vaikka rakastua. Tanssia jonkun oikean ja villin kanssa rannalla illan tummetessa.
Sitten aamu saa ja taas tapahtuu.
|
|
| Isä, äiti, partiopäällikkö Ward ja poliisi Sharp |
Elämä ei aina mene niinkuin toivoisi, tämän kokevat niin nuoret kuin heitä etsivät aikuisetkin. Aikuisten elämä tässä elokuvassa tuntuukin olevan kovin ankeaa ja alakuloista. Mutta on hienoa nähdä kuinka apeastakin nousee virtaa, kun sitä ravistaa.
Kun lähikuvassa katsoo Samia, jolla on silmälasit vinossa ja karvahattu päässä, ei voi kuin ihastua. Nuoruuden suoruus ja peittelemättömyys on niin raikasta. Kun taas seuraa Suzyn kiikarointia, kiihkeää kirjeen odotusta, aikuisten elämän seuraamista, voi oikeasti ymmärtää miksi nuorta hermostuttaa ja nyrkit heiluvat. Minäkin olisin halunnut pois, olisin halunnut mitä tahansa muuta kuin sitä pysähtynyttä elämää.
Seikkailu on aina hyväksi. Poliisille tekee hyvää miettiä mikä on oikein. Partiojohtajalle tekee hyvää ottaa ohjat käsiinsä. Nuorten tulisi pitää toisistaan huolta.
|
|
| partiopojat ja vanhemmat etsintähommissa |
Onneksi nuoret jokatapauksessa tekevät tempauksiaan. Ilman niitä me pölyttyisimme ullakoillemme. Vain muutos, vanhan ravistelu ja uuden maan löytäminen vievät meitä eteenpäin.
* * *
Elokuvalle, hullunhauskalle, erinomaiselle:
Kyllä nuoruus on niin tätä ja kyllä nuoruus on niin ihanaa. Se on suloista, herkullista ja aikuisten mielestä välillä ärsyttävää ja kuitenkin niin tarpeellista.
Elokuva on kaunis, se on täynnä upeita, kuulaita värejä. Tämä on visuaalista ja tarinallista iloittelua. Musiikista puhumattakaan -ja musiikkiin liittyen ehdotan, että elokuvassa kävijät istuvat penkillään rauhassa lopputekstien loppuun asti. Se kannattaa =)
Ohjaus: Wes Anderson
Pääosissa:
Orpo Sam Shakusky - Jared Gilman
Suzy Bishop - Kara Hayward
Paikallinen poliisi Sharp - Bruce Willis
Camp Ivanhoen partiojohtaja Ward - Edward Norton
Suzyn äiti - Frances McDormand
Suzyn isä - Bill Murray
