Perjantain erikoinen

En tee tänään mitään, sanoin eilen aamulla itselleni. En opiskele, istu koneella, en en ja en. 

Menen keittiöön ja laitan itselleni aamiaista. Kahviin ripsautan mausteeksi kardemummaa, kun tekee mieli jotain hyvää, eikä kaapeissa mitään muuta "hyvää" löydy. En jää keittiöön vaan istahdan olohuoneen lattialle ja pidän aamupiknikin. 

Muistan tallentaneeni Darjeeling Limited leffan (tulee Star-kanavalta, jos jotakuta kiinnostaa). Wes Anderson on yksi monista suosikkiohjaajistani, hänen leffansa saa aina piristymään, koska värimaailma ja tarinat on jollain tapaa pehmeitä, kauniita ja huvittavia. Odotettavissa on siis aamiaisen lisäksi silmänruokaa ja nauruterapiaa.

Kun leffa on katsottu lähden hyvillä mielin kaupungille. Tai voiko sanoa että hyvillä, kun tiedän, että minut rutistetaan mankeliin muutaman tunnin kuluttua mammografiassa. En valita en, musta on järkevää käydä seulonnassa, mutta olisin iloisempi jos tekniikkaa olisi kehitetty lempeämmäksi.

Mulla on reilusti aikaa ennen puristeluun menoa, joten astelen ensin Ateneumiin katselemaan lempitauluani. Luulin kauhukseni keväällä Ateneumin remontin jälkeen, että Démasquée on laitettu kellarin syövereihin, mutta seuraavalla käyntikerralla löysinkin alakerran huoneen, jossa nainen oli kuin olikin tavattavissa. 

Tänäänkin Démasquée nojailee sohvan kulmaan, menen hänen luokseen ja kerron tämän hetken kuulumiset. Käväisen samalla kertaa vielä Kaija Saariahon ja Elin Danielson-Gambogin ja Helenen luona. Ollaan Helenen kanssa aika samanikäisiä. Minussa ikä näkyy jo enemmän, vaikka sillä on ehkä ollut rankempaa tähän ikään mennessä. 

Muut tutut jätän kiertämättä. Etsin kauniin kaiverretun penkin, istahdan alas ja jään seuraamaan ihmispaljoutta. Tänään on ilmainen museopäivä ja ehkä se on vetänyt porukan taiteen äärelle. Mietin hetken Kiasman Tom of Finland näyttelyä, mutta sielläkin oli ohi kulkiessa pitkä jono ovella, joten jätän musta-asuiset miehet toiseen kertaan.  

Kotimatkalla laitan kuulokkeet korviini ja saan korvamadoksi Arpan kappaleen Metsänpoika popparissa. Siitä tulee nostalginen fiilis ja päätän samantien ottaa kotona c-kasetit ja soittimen esiin. 

Olen miettinyt pari kertaa olenko turhaan säästellyt tätä soitinta, joka on samanlainen kuin mun ensimmäinen musavehkeeni. Mutta heti kun painan playn pohjaan totean mankan tarpeelliseksi :D

Pikkuinen soitin vertyy hiljalleen ja vähän ajan päästä se nostaa äänenvoimakkuutta. Samea ääni muuttuu yllättävän kirkkaaksi ja minä saan heilua pitkin olohuonetta ja tanssahdella sukat villisti jaloissa pyörien.

Neljännen kasetin kohdalla hiljaisuus yllättäen iskee. Käyn katsomassa loppuiko kasetin puoli. Ei loppunut, vanha teippikorjaus on hapertunut ja joudun olemaan sairaanhoitajana kasettinauhalle. 

Pitkän päiväkävelyn ja iltapäivätanssin lisäksi tunnen illalla pakottavaa tarvetta pikku kävelylle. Teen tikusta asiaa ja  lähden kauppakeskukseen ostamaan huomiseksi aamiaisbagelia, sellaista juureen leivottua seesaminsiemenillä kuorrutettua rinkeliä. Rinkeli ja kahvipaketti kädessäni suuntaan kassalle, mutta kesken matkan mulla meinaa mennä niskat sijoiltaan, muljahtaa silmät ympäri, irrota oikea olkapää paikaltaan ja selkänikamatkin natisee. 

Peruutan takaisin ja mietin kaksi kertaa, että onko nyt syyskuu vai lokakuu. Kyllä tosiaan, eivät ihan oikeasti jaksaneet odottaa joulusuklaiden kanssa yhtään pidempään. 

Kävelen hämmentyneenä kaupasta pois. Ulkona on lämmintä, ehkä jopa parikymmentä astetta vaikka on iltamyöhä. Puissa on vielä vihreät lehdet. Kuuletteko kauppiaat? Puissa on vielä vihreät lehdet!

Tässä olis joulusuklaat sulaneet ja menneet pilalle. Ei olisi ehtinyt odottamaan joulua. Sitä kai ne kauppiaat ajattelikin  ;-)

 https://www.youtube.com/watch?v=FjN3ITkX6-c

Metsänpoika popparissa

Systeemivirhe - joo ei

Olin päättänyt kirjoittaa. Tasaisella rytmillä, sillä rytmi pitää raiteella ja uuden luonti onnistuu helpommmin. Viikko sitten kuitenkin monen monta kertaa istuin tyhjän sivun eteen. Sain lauseen tai pari ulos, mutta joka kerran tuijottelin niitä hetken ja pyyhin pois. Ei syntynyt mitään, ei järkevää eikä edes järjetöntä.

Niinpä tänään sunnuntaina yritän paremmalla onnella.

Maanantain systeemivirhe

Raskas päivä. Herätys, pesulle, aamujooga, vaatteiden vaihto ja autolla huristelemaan. Istun koko päivän sisällä tietokoneen ääressä ja kerään aineksia tulevaan tehtävään, lopulta väsyneenä siirryn autoon ja kotiin. 

Perillä odottaa rento lomalainen, joka kysyy juodaanko iltapäiväkahvit. Mikäs siinä, ne onkin päivän ensimmäiset minulla. Olen siinä keittiön pöydän ääressä ja mietin, ettei tällainen toimi. Ajaudun kevään tapaan istumaan läpi päivien ja kuntoni rapautuu. 

Kahvi ei vaikuta kovin pitkään ja siirryn sohvalle muka lepäilemään. Siippa katselee minua ehkä säälien ja houkuttelee kävelylle. Mutta minä, joka yleensä jaksan kävellä ihan hyvällä tahdilla en tänään pysy miehen rinnalla, ainoastaan teen pienenä haamuna hänelle varjoa takaoikealla. Mietin, että systeemissäni on virhe. Tarvitsisin kunnon koodarin hoitamaan ongelmani. Mieluummin nopeammin kuin pian.

Tiistain korjausidea

Etäpäivä. Herään normaaliin aikaan, vaikkei kello ole soimassa. Ilman ajatusta, joka ehtisi torpata ideani, vedän heti ulkoiluvaatteet päälleni ja lähden sängynlämpimänä ulos. Sää on täydellinen. Vähän kirpeä ja raikas. 

Aamiaisen jälkeen alan hommiin ja mietin video-CV:n käsikirjoitusta. Että tällainenkin pitää tehdä. Helpointa olisi vain puhua kameralle, mutta eihän se käy. Enemmän himottaa tehdä animointia ja kehitellä video, jossa näkyy mitä olen tähän mennessä oppinut. Kesken kiihkeän suunnittelun mies tulee viereeni, käskee pitämään taukoa ja houkuttelee syömään. Niinpä kävelemme puolen tunnin matkan lounaspaikkaan. Siinä kulkiessa tajuan, että ehkäpä minun pitäisi normipäivänä herätä vain vähän aikaisemmin kuin olen tottunut ja lähteä aamukävelylle joogan sijaan. 

Käsikirjoitus valmistuu päivän aikana. Teen myös storyboardin ja taputtelen itseäni olalle. Hyvä hyvä, vielä tästä yksi video saadaan aikaiseksi. 

Illalla ennen nukkumaan menoa laitan ulkoiluvaatteet valmiiksi ja siirrän herätyskellon soimaan aiemmin.

Keskiviikon testaus

Aikainen herätys. Joku lintu huutaa oudosti ulkona ja sanon asiasta miehelle. Se nousee yhtä oudon nopeasti ylös sängystä ja menee ikkunan ääreen. Laitan ulkovaatteet pinosta päälleni ja mies päättää lähteä mukaani.

"Kuuletko sen", kysyn siipalta. "Minkä?" Mies höristelee korviaan, mutta lintu päättää olla hiljaa. Annan linnun puolesta ääninäytteen. "Olisko harmaapäätikka", se sanoo ja piipittää tikkaa. Minä totean, että väärä laulu, tämä linnun huudossa ei sävel laske lopussa. Lintu jää arvoitukseksi.

Ilma on täydellinen, yhtä hyvä kuin eilen. Minä kuitenkin katselen levottomana kelloa eikä mene kauaakaan kun totean, että pitää kääntyä takaisin kotiin, muuten tulee liian kiire. Kotona aikataulu vaan tiivistyy ja lopulta olen kiukkuinen, koska aamustani tulee kellotettu moniottelusuoritus. Olen kireä enkä rentoutunut. 

Paska idea! Pitäisi herätä melkein kolme varttia aikaisemmin kuin normaalisti, jotta ehtisin tehdä mukavan kävelyn, käydä suihkussa, laittautua ihmisen näköiseksi ja lähteä liikenteeseen ajoissa. 

Joo ei! Päätän palata takaisin vanhaan malliin. Aamulla aamujooga, mutta iltapäivällä heti kotiin tultua ulos reippailemaan ja vasta sitten kahvittelemaan! 

Suhailen autolla opiskelemaan. Teen aikakausilehtimainosta. Varsinaisen opiskelun jälkeen näytän vastuuopettajalleni miehen kirjaan tekemääni kirjankantta ja sitten kotiin.

Lopen väsyneenä avaan kotioven. Mies kysyy otanko kahvia vai lähdetäänkö kävelylle. Minne lie tahtotilani jäikään, sillä haluan ainoastaan kahvia ja lepoa ;-) Levennän koko päivän istuttamaani takapuolta keittiön tuolilla ja kuuntelen kun mies kertoo, että naapurin lintukaveri oli tunnistanut aamuisen linnun nuolihaukaksi. Jaa-a. Nyt minä sitten tiedän miltä sellainenkin lintu kuulostaa. Ihminen kehittyy omituisissa asioissa, eikä aina niissä mitä itse haluaisi ;-)

Torstaina veivataan eri kuvioilla

Etäpäivä. Kuulen heti herättyäni avoimesta ikkunasta nuolihaukan huudot. En raaski herättää miestä, sillä se on nukkunut yön huonosti. Jätän kaverin koisimaan, pistän vaatteet päälleni ja heti rapun ulko-ovella kuulen linnun uudestaan. Se on jostain syystä nyt tykästynyt tähän paikkaan. On kirpeä ja ihana aamu. Tunnen kuinka hyvä olo leviää sisuksiini. Näin aamut pitäisi aloittaa. 

Teen päivän ulkomainosta, hion sitä, väännän still-kuvasta kolmiulotteista tunnetta ja animoin tekstejä. Käyn lounaalla ulkona ja palaan taas tietokoneen ääreen. 

Illalla lähdemme ensimmäistä kertaa yhdessä laitepilates-tunnille. Ohjaaja tuntuu tosi mukavalta. Tunti menee kuin hujauksessa ja olen innoissani ajatuksesta, että kenties saamme tästä uuden yhteisen harrastuksen, kun parisalsa ei saanut miestäni liekkeihin...

Paluu vanhaan systeemiin

Noniin, vanha tuttu herätys, aamujooga ja niin edelleen. Päivän suunnittelen ja teen sanomalehtimainosta ja olen onnellinen, että on perjantai. Kotona vaihdan vaatteet, laitan ruokaa, syön, otan 15 minuutin tirsat ja sitten vaihdan taas vaatteet. Tänään on työpaikan juhlat, ja tiedän, että tarjolla on ystäviä, hyvää musiikkia ja tanssilattia. Kutsussa ilmoitettiin, että juhla on cocktail-tilaisuus ja jalkaan kannattaa laittaa mukavat kengät. 

Bändi on hyvä ja tennarit ovat mainiot tanssiessa. Koska lähden juhlista mieluiten silloin kun ne ovat parhaimmillaan, niin teen tuhkimot puolen yön maissa. Vaikka ollaan jo syyskuussa, on sää yöllä ihanan lämmin. Olen iloinen saamastani kutsusta viettää yhteistä aikaa työkavereiden kanssa ja nyt saan nauramisesta ja tanssimisesta nauttineena tepastella pimeässä illassa kevein askelin kotiin. 

Vaikka viikko on ollut raskas ja tunkkainenkin, niin lopulta sekin päättyi letkeään menoon.

Jään odottamaan sitä hemmoa, joka koodaisi päiviini istumisen ja liikunnan tasapainon. Sitä kaveria odotellessa pitää varmaan kokeilla erilaisia versioita päivä toisensa perään. 

Lauantaiaamun muodonmuutos

Blogi on ollut monesti mielessäni, mutten ole saanut mitään aikaiseksi. Kirjoitusaiheita oli kesän aikana, mutta näin vain kävi. Nyt kun arki hyrrää, on varmasti hyvä ajatus laittaa kirjoitusvaihdekin taas päälle.

Naputtelin jo pitkän pätkän turhautumistani itseeni, mutta kesken valivalin kuulen huudon makuuhuoneesta: Keittäisitkö kananmunia?

Tulen niin hyvälle tuulelle tuosta hihkaisusta, että päätän poistaa kaiken jo kirjoittamani. Tajuan, että mulle on tehnyt hyvää palata pitkän kesäloman jälkeen normirytmiin. Arkipäivien jälkeen tuntuu erityiseltä herätä lauantaihin. Nousta aikaisin ylös, ja niinkuin tänään sateen ropistessa ikkunalautaan, istahtaa keittiön pöydän ääreen ja lukea blogeja. Palata takaisin omaan pieneen maailmaan.

Mies nouseekin yllättävän nopeasti ylös ja lopulta laitamme yhdessä aamiaispöydän valmiiksi. Istutaan vastakkain ja jostain pulpahtaa mieleen sana adonis, että mitä se nyt ihan tarkkaan tarkoittaa. Kännykkä esiin ja netistä nopea tietoinfo. Ajatus siirtyy jumaliin ja mytologeihin. Pääsemme yhdestä mutkasta toiseen, sieltä labyrinttiin ja Ariadnen punaiseen lankaan. Kun juon viimeistä kahvikuppiani mies alkaa lukea Anu Kaajan novellia Palava sokeri. Melkein maistan marengin suussani kuunnellessani ihanaa tekstiä. Jos osaisin kuvitella mielessäni mielikuvia, niin hetki olisi varmasti taivaallinen!

Kuvista tulee mieleen opiskelut. Ne alkoivat viime viikolla. Tietoa tulee paljon ja tehtäviä sen mukaisesti. Suunnittelen parhaillaan ulkomainosta noihin isoihin ja pieniin näyttöihin, joita kauppakanavat ripottelevat ympärillemme. 

Ihmettelen, etten ole pahemmin häiriintynyt päästäni, sillä välttelen itse mainoksia mahdollisimman paljon. Ainoa paikka, jossa siedän niitä edes vähän on painotuotteet, paperi, jossa yksikään teksti tai kuva ei liiku ja voin sivuuttaa sen huolettomasti. Mutta juuri nyt olen itse luomassa näitä liikkuvia mainoskuvia, hahhahhaaaa :D

Lisäksi tehtävänäni on toteuttaa uusi lakupakkaus. 

Mitä mieltä olet, haluaisitko maistella uudenlaista

• kirpeäsitruuna-salmiakki-lakritsipalloa vai 
• arvioisitko mieluummin laadukkaan shampanjalakritsipallon 
• tai ehkä olet maistellut kesän suosikkijuomaa, ottaisitko sen seuraksi ananaslonkero-täytelakua?

Pakkaukset on aika mielenkiintoisia juttuja. Yhtenä päivänä oli tarve saada kilo porkkanaa. Katselin ymmyrkäisenä pussin tekstiä. 

Onko tämä uusi innovaatio, eli sika- ja kanatäytejuures. Ideoijalla on ollut varmaan hauska työpäivä :D

ps. päivän knoppi: aktiivinen netin käyttäjä näkee päivässä 6000-10000 mainosta. Kääk!

Heinäkuun himopyykkäys - mikset tekisi kaikkea kahteen kertaan

Ei uskoisi ihan heti kun minut näkee, että tuo nainen se himoitsee puhdasta pyykkiä. Sellaista joka tuoksuu raikkaalle, on kirkastettu sekä etikalla että tuplahuuhdonnalla, ettei jopa voisi kehua tuplapesemisellä. Mutta kyllä näin on. Minä nykyään pesen pyykin ensin yhden kerran ja heti perään varmistan puhtauden toisella täyspesulla.

Olen myös kehittynyt erinomaiseksi sääennustajaksi. Olen ilmoittanut naapurustoon, että kun haluavat tietää milloin paikalliset kaatosateet saapuvat, niin ei kun vaan puhelinsoitto minulle ja tarkistus milloin aion viedä hyvin pestyt ja tehokkaalla linkouksella melkein kuivaksi pyöritetyt pyykkini pihanarulle kuivumaan. Katsos, olipa miten pilvetön sää tahansa, ulos pyykkinarulle pyykit vietyäni ei kulu kuin viitisentoista minuuttia ja ensimmäiset auringonpaisteen kirkastamat pikku pisarat tipahtelevat taivaasta. Viimeistään puolen tunnin kuluttua alkaakin armoton kaatosade ja se kestää vähintään parisen tuntia.

Olen testannut monta kertaa uuden taitoni. Se toimii. Sataprosenttisesti. 

Eli jos pihasi kaipaa sadetusta ja sieltä löytyy kunnon pyykkinaru, niin tilaa vain minut juuri pestyn pyykkini kanssa luoksesi. Ennen kuin ehdit minulle kahvia keittää saat ilmaisen luonnonmukaisen kastelun perennoille ja nurmikolle :D

Hallitsematon kukkahimo

Olen palannut kotiin.

Ensin ovella vastaan tulee tuulettamaton ilma, mutta saman tien onnellisuus tulvahtaa ylitseni. Tällainen paikka minulla on palata. Pikkuruinen koti, jossa on kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Yksinkertaisen reissuelämän aikana luksusta oli maisemat, suihku ja ruoka. Kotona luksusta tuntuu olevan kaikki. Tai ainakin melkein.

Tulen parvekkeelle usean kerran päivässä. Lattialla on talven jäljiltä ruukku ja siinä sinnittelee viimekesäinen köynnöskasvi. Paljon muuta täällä ei olekaan. Tunnen kuinka kevääseen kuuluva kukita parvekkeesi -himo kasvaa sisälläni ja houkuttelen miehen lähtemään kanssani puutarhaliikkeeseen.

No miten käy ihmiselle kesäkuun lopulla taimitarhalla? Näky on lohduton. Eihän siinä mitään, jos olisi puutarha, jonne hankkia pensaita tai perennoja, mutta hullun-kuuman-parvekkeen omistajalle tarjolla on viimeiset irtokappaleet, kuten täällä: yksi - siis yksi - kesäneilikka. Hämmentyneen kiertelyn jälkeen kannamme kassalle sen yksinäisen neilikan, yhtä yksinäisen köynnöskasvin sekä kuusi pelargoniaa. Että näin vähälläkö ihmisen pitäisi kukittaa ympäristönsä?

Ehdotan käväisyä toisessakin kukkapaikassa. Sinne siis.

Kävelen pitkin käytäviä. Katselen mykkänä tarjontaa. Osa on homeessa, osa muistuttaa nahistunutta ylivuotista porkkanan naattia. En taida saada täältäkään yhtään mitään. Pysähdyn kulmaukseen ja totean kovalla ja lannistuneella äänellä: "Voi hiton hiton hitto!" Mietin miksei siippa vastaa mitään lohduttavaa ja katsahdan häneen. Mutta edessäni onkin aivan tuntematon heppu. Tikkusuorana tuo vakavailmeinen mies tuijottaa minua. Ilme ei värähdä, eikä mies sano mitään.

Säikähdän ensin, mutta sitten alkaa naurattaa: "Anteeksi! Mä luulin sua mun mieheksi." Melkein taputan kaveria olkapäähän, mutta onneksi tajuan olla ahdistelematta häntä enempää. Mies on edelleen kuin seipään niellyt. Seisoo kivettyneenä aivan nenäni edessä. Pyydän uudestaan anteeksi, ohitan hänet pienestä tilasta ja hipsin omani luokse. Alan kertoa siipalle tapahtunutta ja ennenkuin olen päässyt tarinan loppuun nauran niin, ettei asiasta meinaa saada selvää. Samalla näen kuinka tuntematon mies kääntyy ympäri, vilkaisee kulmansa alta ja lähtee puutarhaosastolta pois. Senkin suupieli jo vähän nykii.

Saldona hiton hiton hitosta tuli vain neljä lobeliaa (tiedän, nämä ei kestä meidän partsia) ja yksi neilikka, joka täälläkin odotti pelastajaansa.

Nyt parvekkeella on kukat ruukuissa ja jossain päin pääkaupunkia kulkee viaton mies, joka ei ehkä ikinä palaa tiettyyn puutarhakauppaan ;-)

No niin. Pieni tutkimuskäynti kaupungilla kertoo,
että kukat onkin juhlistamassa monimuotoisuutta :D

Mikä on sopivasti?

Enemmän on enemmän.

Hiki tulee ajatellessa tuota lausetta. Olen puristanut tavarani mahdollisimman pieneen määrään. Siltikin niitä on enemmän kuin haluaisin. Ei ehkä määrällisesti, mutta painollisesti. 

Vähemmän on enemmän.

Ei tuokaan nyt kuulosta ihan kivalta. Olisi mukavaa, jos voisin ottaa mukaan oman ihanan tyynyn. Ehkä jonkun kivan mekon, tai kaksi. Tai edes huulipunan. Mutta ei. 

Tässä on mun jonkin aikaa mun rinkan sisältö. Kuvasta kyllä uupuu juomapullo, mutta muuten kasassa on kaikki mitä kannan mukanani. Ugh!

Painoa on ehdottomasti liikaa, mutta kaipa sitä ihminen vahvistuu retuuttaessaan kiloja vatsan lisäksi myös selkäpuolella, hihii :D

Kevyttä kesäkuun jatkoa sinulle!

Kuohuvaa ja valkosipulia

Tulin torstaina onnellisena kotiin jo reilusti ennen puolta päivää. Näyttö meni hyvin. Niin hienosti, että vajosin päiväuniin sohvalle. Yleensä torkahdan vain viideksitoista minuutiksi, mutta nyt annoin villien unien viedä mennessään ja heräsin tunnin päästä. Koska ei huvittanut tehdä mitään järkevää, niin lähdin ulos selvittämään päätäni, käveleskelin löysästi sinne tänne, ihailin omenapuun kukkia ja kuuntelin ensi kertaa tänä vuonna tervapääskyn laulua.

Lopulta siippakin irrotti otteensa tietokoneesta. Aika juoksi, niin kuin se joskus tekee ja lopulta tuloksena oli aivan hirmuinen nälkä. Kaikkia ohjeita vastaan minä tein niinkuin ei pitäisi. Avasin sipsipussin ja napostelin niitä ensihätään. Seuraavaksi tajuttiin, ettei oltu vielä juhlistettu mun ensimmäisten opintopisteiden saamista. Niinpä avattiin myös pieni kuohuva pullo ja skoolattiin. Sitten laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttiin ruuanlaittoon.

Mua alkoi siinä linssicurrya tehdessä naurattaa. Yleensä me kaksi ei mahduta samaan aikaan keittiöön (ruuanlaittomielessä), mutta nyt oli niin erikoiset yhdistelmät tiskipöydällä, ettei kumpikaan kommentoinut toisen tekemisiä. Välillä hörpittiin kuohuvaa, samalla pilkottiin sipulia, paprikaa ja valkosipulia ja lisäksi siinä sivussa napsittiin pikkulautasilta sipsejä. 

Tällaista ruoantekoa meillä ei ennen olekaan harrastettu. Ehkä pitäisi ;-)

Toukokuu - kuuletko hullun huutoni

Oi mikä ihana toukokuu. 

Se on hurahtanut nopeaan ja olen tuntenut saamattomuutta, kun aikani ei ole muka riittänyt kirjoittamiseen ja rentouttavaan näppäimistöllä revittelyyn. Olen vain ideoinut mainoksia (minä joka välttelen niitä tavallisesti, hehee), tehnyt nettisivuja, piirrellyt tietokoneella kuvia ja loihtinut animaatioita. 

Valon ja vihreän (käärijämäisen heräämisen) äärellä olen tarkastellut itseäni. Luulen, että olen tehnyt samaa juttua jo vuosikymmeniä, enkä näytä valaistuvan kuin hetkeksi, ehkä pariksi päiväksi maksimissaan :D 

Niinpä taas kerran olen kuukauden verran miettinyt ketä oikein pokkuroin. Muitako ja niiden odotuksia? Joo, kyllä. Muttei tuo ole mitään oman sisäisen "neiti-täydellisyys-ei-tee-virheitä" tyyppiin verrattuna. Ehkä egollani on kriisi tai sitten minulla egostani johtuva kriisi, sillä nyt on alkanut ottaa päähän "neiti-täydellisyyden" kuunteleminen ja varsinkin totteleminen. Luulisi, että tämän ikäisenä osaisin ottaa rennosti ja antaisin valohoitoa vähämerkityksellisille ei-kiireellisille asioille. Mutta ei, kumarran edelleen olkapäälläni kaulinta heiluttavaa Justiinaa enkä korvaani lotkauta toisella puolella olevalle Muumimammalle.

Ajattelin ensin, ettei asia koske opiskelujani, sillä nautin suunnattomasti kaikesta uuden oppimisesta ja kivojen asioiden tekemisestä. Tosiasiassa kuitenkin näen itsessäni epäreallistet merkit: en ole jättänyt edes vapaaehtoisia tehtäviä tekemättä ja oletan että pitäisi hallita täydellisesti ohjelmat, joita ei voi oppia kokonaan. Missäköhän määrin olen kadottanut todellisuuden tajun, kun yritän ansaitulla vapaa-ajallani kilpajuosta mahdottomuuden toiselle puolelle.

Noh, ensiviikon jälkeen tähän kaikkeen tulee paussi. Minulla alkaa ansaittu kesäloma. Olen suunnitellut (hehee, ei kai neiti-täydellisyys voi muuta tehdäkään) ensimmäisten viikkojen ohjelmaksi omaan napaan katselua. Jospa löytäisin jostain syvältä todellisen itseni. Sen pehmeämmän ja lempeän tyypin, joka ei hätäile turhia, antaa asioiden olla asioita ja taputtaa itseään hyväksyvästi olkapäälle. 

Mutta sitä ennen... mun pitäisi tehdä vielä yksi ideointi-tehtävä valmiiksi. Mistä löytäisin maailman parhaimman idean ja mitenköhän toteuttaisin sen niin, että vastuuopettaja vapisee innostuksesta ja sen silmät aukeavat hämmästyksestä isommaksi kuin lohikäärmeen kita ;-)

Kuuletko huutoni: Loma! Loma! Missä viivyt! 

Tai vaihtoehtoisen huutoni: Annetaan ilmaiseksi täydellinen valmentaja-ego. Se opastaa sinut maksimitulokseen jokaisessa elämäsi osa-alueessa! Ei palautusoikeutta!

ps. Suomi soi -ohjelmassa oli aivan mahtava Olavi Uusivirran versio Losing My Religion biisistä.

Olavi Uusivirta: Sokkotanssi

Iloiset kevään top vitoset

Erehdyn laskemaan viikkoja. Niitä on neljä. Miten voi olla vain neljä viikkoa kesän alkuun? Ihan sitä tässä ihmettelen. Ja samalla ajattelen, että huhtikuu on ollut aika mahtava. Monta mukavaa asiaa on tapahtunut.

Keikat

Olen Putroni kuunnellut totesin itselleni kauan sitten. Mutta joskus tässä vuoden sisällä kuulin biisin Kakarat ja se jäi pysyvästi korvamadoksi. Kappaleen nostalgiavibat osuu suoraan sisuksiin. Se muistuttaa omista nuoruusreissuista molempiin paikkoihin, Turkuun ja Ruotsiin, ja tietysti ne tunnetilat, jossa laulussa lauletaan. Itse keikka sai täydet 5 tähteä. Samuli Putro on mainio esiintyjä, sitä on suorastaan hauska katsoa, vaikka kaverini vieressä naureskelivat: että keski-ikäisen miehen aatoksia tässä pitää nyt tunnistella itsessään. Ehkä minusta mukavinta juuri olikin, että naisena sain kuunnella niiden salaista sisäistä puhetta, hehee.

Kävin myös Arpan keikalla. Häntäkin olen aiemmin nähnyt livenä. Bändin meno on jotenkin hervottoman ihanaa. Pidän sanoituksista ja bändin livesoitosta. Arppaa kuunnellessa tulen aina hyvälle tuulelle. Tällekin keilalle täydet 5 tähteä. Siitäkin huolimatta täydet pisteet, että väistelin humalaisia isoja köriläitä ja siirryin useamman tyypin takaa sivummalle, jotta näin kännykän näytön ja sen hipelöinnin sijaan varsinaista bändiä. 

Ystävät

Keikkakavereiden lisäksi olen nähnyt ystäviäni. Mikään ei tee niin hyvää, kuin katsoa itsensä ulkopuolelle ja kysellä ystävien kuulumisia. On ollut mukavaa kuunnella heidän hyvistä hetkistään ja keskustella myös matalistakin tunteista. Kiitos siis ystäville, jotka ovat pysyneet sitkeästi mukanani -minusta huolimatta :)

Luonto

Löin vetoa siipan kanssa parisen viikkoa sitten milloin pihan valtava lumikasa on sulanut pois. Mies veikkasi torstaita 27.4. ja minä 2.5. No kuulkaa, tuolla se lumikasa vielä on. Se on huventunut viikossa yhdeksänteen osaan, mutta vielä on lunta maassa. Olen siis selkeä voittaja. Nyt pitäisi muistaa, että mikä oli voittajan palkinto ;-) 

Kun tässä katson ikkunasta ulos näen pienen pienet vihreät lehdenalut koivuissa. Takametsässä kukkivat valkovuokot ja linnut, ne ovat aivan villeinä. Tuntuu upealta lähteä aamukävelylle ja haistella raikasta ilmaa. Taivaalla lentelee vieläkin isoja auroja ja mies on onnensa kukkuloilla ottaessaan lomapäiviä ja retkeillessään. Lammella kurnuttaa sammakot ja eilen näin keltavuokkoja.

Miniloma

Pääsiäisenä matkasin yli vuosikymmenen jälkeen Tallinnaan kahdeksi päiväksi. Sää oli lämpimin siihen mennessä kevättä. Majoituimme kauniiseen vanhaan hotelliin ja herätessäni katselin mahtavaa auringonnousua ikkunasta. Kävelimme kaksi päivää tutkien mitä kaikkea kaupunkiin on tullut sitten viime kerran ja kotiin päästyä pitikin nostaa jalat ylös ja levätä ;-). Voisin käydä useamminkin naapurimaassa, jos vain voisin välttää ne tylsät laivamatkat...

Höntsät

Imma Tataranni on pelastanut minut monesti huhtikuussa. Paahdettuani aivoni kuumaksi päivän aikana istahdin usein lattialle tai sohvalle ja laitoin tättärää Imman telkkariin seurakseni. Minua nauratti, kuinka hän nakkeli niskojaan, sanoa täräytti mitä halusi ja sivakoi menemään. Mikä ihana nainen. Olisinpa tuollainen... tai ehkä vähän olenkin, hehee. Nyt kun olet katsonut molemmat kaudet mietin pitääkö jaksot katsoa uudestaan, kun en keksi mitään yhtä viihdyttävää. Onko teillä hyviä vihjeitä?

Jos kaipaat ruutuaikaasi tuijoteltavaa, niin suosittelen Imma Tatarannia ja ehdottomasti kotimaista Kirjolla sarjaa ♥

Kirjamaailmani on ollut täynnä symboleja Helsingissä, typografiaaaaaa ja kevyttä hupia Richard Osmanin Hutiluodin seurassa. Jos olet lukenut Torstain murhakerhon ja pidit siitä, niin suosittelen myös Hutiluotia (Mies joka kuoli kahdesti ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin nämä kaksi).

No niin, nyt se on tämäkin kuukausi menossa umpeen. Eihän tässä muuta kuin, että eteenpäin vaan :D

ps. vappujuhlimista ajatellen

kuulin juuri, että alkoholia ei tulisi nauttia krapulaa edeltävänä iltana :D

Kamalaa - kevät on tullut ja minä olen kateissa

Kodin lattioilla juoksee villakoirakennelin isoimmat tyypit. Ikkunat hehkuvat juovikkaan harmaina auringonpaisteen osuessa niihin. Ja niin, lekasora on asettunut asumaan eteisen lattiamatolle. 

Onko joku tyhjentänyt meidän siivouskomeron?
Varastanut imurin?
Kolkannut siivoojan?

Ei. Komerossa näyttää olevan siistissä järjestyksessä siivouskamat. Siivoaja on vain unohtunut opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Imurin sijaan olen ottanut käsiini kasan videoklippejä ja sommitellut niistä eteenpäin kulkevia tarinoita. Pölyliinojen tilalla ovat fontit ja tekstit, jotka leijailevat klippien päälle milloin mistäkin suunnasta. Lekasoran rahinan peitän musiikkitiedostoilla miettien kuumeisesti mistä leikkaan sopivat pätkät 20 sekunnin videoon. 

Kodinhengetär on muotoutunut tietokoneen ruutua tuijottavaksi olioksi, joka haluaa intohimoisesti luoda sulkapallovideon, jossa jokainen liike on harkittu, kuvakulma oikea, siirtymät täydellisiä. 

Kevät saa useimmilla aikaan kodin/pesänlaittovimman. Tänä keväänä tauti ei ole iskenyt minuun. Sen sijaan minä, joka inhoan (toistan inhoan) mainoksia teen nyt sellaista kuin mikään maailmassa ei olisi tärkeämpää. 

Huomaan seisahtuvani kesken liikkeen katsomaan jos tv-ohjelmassa on uudenlainen fontti. Tai jos näen minkä tahansa mainospätkän. Mistä liike tulee ja minne se menee. Voi hyvä tavaton ;-)

Yhtenä päivänä tuijotan basilikapakkausta. "Oi miten ihana kani tähän on piirretty. Ja katso kuinka hauska QR-koodi! Mä haluan myös tehdä tuollaista!", huudahdan miehelle. 

Onneksi pysyn hetken paikallani ja aloitan sen mitä olin tekemässä, eli leikkaan yrtin latvat kaupan ruukusta ja laitan ne vesimukiin. 

Katsos kaupan ruukkubasilikat ei kestä kuin hetken ja sitten ne nuupahtavat mustan ruskeiksi (ainakin minulla). 

Jotta niistä on mitään iloa, leikkaan  latvat ja laitan ne juurtumaan veteen. Parin viikon kuluttua basilikoissa on mahtavat juuret ja voin istuttaa ne multaan. Näistä kavereista saan monta upeaa vahvaa vartta, jotka kestävät monta monta monta aikaa, jollen ehdi syödä niitä kaikkia. 

Suosittelen kokeilemaan, jos ehdit omilta intohimon kohteiltasi :D

Ihanaa kevättä sinulle!

(ps. Just tajusin, tänään on hääpäivä. Kääk! Olen unohtanut sen kokonaan!! Nyt kyllä pitää palata todelliseen maailmaan ja loihtia jotain kivaa aamiaiseksi.)

Ensin minä ja sitten mieskin

Istun pikkuhuoneessa ja kesken opiskelun tajuan, että on hirrrveä nälkä!

- Pitäiskö syödä?
- Joo pitäis!
- Teet sä jotain?

- Luen!

Kävelen olkkariin ja seisahdun katsomaan kuinka mies on nenä kiinni läppärillä ja sen ympärys on levällään kirjoja. Tiedän, että kun kaveri on noin keskittynyt tekemiseensä, niin en saa houkuteltua sitä kanssani ruuan laittoon. Tosiasiassa ei muakaan nyt mitenkään kiinnosta. Ei ole kiinnostanut puoleen vuoteen (voiko tällaista tunnustaa). Muistelen että lähistölle on avattu pikaravintola ja kokeilen laiskana: Haluaisitko sä käydä hakemassa siitä uudesta ruokapaikasta meille jotain?

- Öööö
- Okei, jos mä haen, niin mitä sä haluat?
- Öööö
- Otatko samaa kuin mä?
-  Ö-Joo

Laitan ulkovaatteet päälle, kävelen pikku kivijalkaliikkeeseen ja suoraan tiskille. Saan ruokalistan eteeni ja sitä hetken tutkailtuani kysyn kassahenkilöltä: Saako teiltä ollenkaan kasvisruokaa? Nuori nainen vastaa, että kaikkia listalla olevia ruokia saa myös kasvisversioina ja minä sitten tilaan yhden tuollaisen ja toisen erilaisen, molemmat kasvisversiona ja ilman allergisoivaa selleriä. Kiitos.

Saan ruokakassin aika nopeasti käteeni ja kipitän kotiin. Siellä mies onkin jo kattanut pöydän ja ei kun syömään.

- Ostin erilaiset hampurilaiset, mutten muista miten ne eroaa. 

Haukkaan palan, pysähdyn kesken kaiken, pureskelen hämmentyneenä ja alan tutkailla tarkemmin käsissäni olevaa ruokaa.

- Onko sulla siinä lihaa?
- Joo ... on tässä.

- No voi perse. 

Nälkä on jo niin kova, että päätän unohtaa ruokavalioni ja tuhoan hampurilaisen. Se on iso ja tuhottoman rasvainen. Ugh! 

Vartin päästä se tulee ensimmäisen kerran: röyh. Puolen tunnin jälkeen lähtiessämme kävelylle se tulee toistamiseen: röyh. Kävelyn aikana: röyh, röyh, röyh... Kuulen kuinka mieheltäkin pääsee ja totean sille: Olikohan se sikaa, röh röyh röh röh ;-)

Elämässä pitää olla vähän rosoa

Täydellinen yö takana. Uskomaton auringonsäde makuuhuoneen katossa. Vieressä tuhisee onnellisen tuntuinen mies. Ja uusi kirkas päivä on edessäni.

"Ihanaa, tänään menen ulos ja nautin keväästä!" ajattelin, kun eilen heräsin täydelliseen auringonpaisteeseen. Oli etäpäivä, ja olin nukkunut yllättävän hyvin. (Nukun nykyään pää höyryten: yleensä havahdun aamuyöstä kummallisiin luuppi-uniin, joissa tuijottelen kuvankäsittelyohjelmaa ja mietin miten joku tyyppi saa erikoisefektejä painamalla aivan vääriä komentosarjoja.) 

Nousen ylös ja kohta mies tulee perässäni keittiöön. Se keittää puuroa ja minä teen meille aamujugurttihässäkät. Syödään aikatauluttomassa rauhassa ja mies toteaa, että hän lähtee linturetkelle. Sen lähtöä katsellessani suunnittelen päivääni: Kun sain eilen tehtyä englanninkielisen videonäytön, niin tänään voisin rustailla ruotsinkielisen tekstinäytön ja sen jälkeen lähden tosi pitkälle kävelyretkelle. Ah, kuuntelen lintujen kevätlaulua ja annan auringonsäteiden lämmittää ihoa! Jep, näin teen.

Otan läppärin esiin ja tutkin tehtävänantoa. Jaa, että tuollaista ja että ruotsiksi. Nopeasti voisi olettaa, että jos etunimi on mukavan ruotsalainen, niin kielenkannatkin olisi laulavan pyöreät, mutta tässä kehossa taidon laajentuminen ei ole toteutunut. Saan kuitenkin aika mukavasti kirjallisen tekstinäytön valmiiksi. No, voisin samalla pohtia mitä kerron suullisessa näytössä. Sen jälkeen: piruvie, mitäs jos hoidan koko homman työlistaltani. Kun olen viisi kertaa videoinut mehevän historiani på svenska (itkunauruhahhaa) kilahtaa kännykkä. Etsin puhelimen ja katson sitä hämmentyneenä. Mies ei kysykään lounasseuraa, viesti on jotain aivan muuta. Ja kello on vähän yli kolme! 

Järkyttävän monta tuntia läppärillä. Voi apua. Tajuan, että pahan nälkäkiukun välttääkseni nyt on syötävä. Eli ei kun keittiöön laittamaan sapuskaa. Kuten aina ruokataukoni venyessä liian pitäksi, niin nytkin suhteettoman iso annos laskeutuu nopeasti alas ja olen pakotettu istahtamaan sohvalle vähäksi aikaa. Siinä tönöttäessäni mies palautuu retkeltään ja me rupatellaan yhtä jos toista. Niin, ja minä retkottelen edelleen sohvalla.

Kuudelta kyselen varovasti, että voitaisko juoda iltapäiväkahvit, ne kun on unohtunut kokonaan. Sen jälkeen menee hetki, että huomaan olleeni sisällä koko päivän. Kysyn kiinnostaisiko miestä pieni kävely, mutta eihän tuota innosta.

Niinpä minä vaihdan ulkokengät jalkaan, pistän heijastimen nilkkaan ja mietin, että tällainen auringonlaskun jälkeinen auringonpaistekokemus onkin aivan uutta. Kaivan kännykän esiin ja etsin monen viikon takaisen levylautakunnan radiotallenteen. Nekin onneksi säilyvät, kun en opiskeluilta ehdi kuunnella ajallaan. Jalka nousee mukavasti varsinkin Marjo Leinosen Loose Hat -biisin soidessa. Pitänee etsiytyä naisen keikalle lähiaikoina :)

Aamulla heräsin taas ihan itsekseni seitsemältä (se eilinen kilahdus puhelimessa oli tiedote opettajan sairastumisesta ja että tänään on "vapaapäivä"). Katsoin ulos. Paksu pilvipeite. Sataa lunta! No josko tänään pääsisin valoisaan aikaan ulos. Saa nähdä ;-)

Marjo Leinonen & BubliCans: Loose Hat 

https://www.youtube.com/watch?v=LypON3PoM5E

Viimeaikojen top kolmoset

Kuvituskurssi

on nyt valmis! Jippii. Kun hetki sitten sain viimeisenkin lastenvaatekuosin tehtyä ja palautin portfolion tunsin itseni iloiseksi. Mikään ei piristä niin kuin asia, joka on aloitettu, tehty valmiiksi ja lopulta saatu pois käsistä ja mielestä. Rukkasin moneen otteeseen tehtäviä, mutta nyt voin siirtyä muihin hommiin. Eli ei kun lukemaan typografiatenttiin ja viilaamaan viimeisiä valokuvamuokkauksia.

Elokuvat

Talvilomalla ("hiihtoloma" on kuulema niin 80-lukua, ettei sitä termiä saa enää käyttää) kävin kolmesti leffassa. Tarkoitus oli nähdä Oscar-ehdokkaita, jotta saisin edes kalpean käsityksen mistä tämän vuoden gaalassa kohkataan. Ensimmäisenä listallani oli suorastaan herkullinen eteläkorealainen dekkari Decision to Leave. Elokuvan rytmi on mukava ja mielenkiintoinen ja sen läpi leijuva kaipuun tunne on hieno elementti. Missään vaiheessa en osannut ajatella miten tarina etenee saati miten se loppuu. Tällaiset elokuvat ovat ihanimpia. Täydet pisteet. Ohjaaja Chan-wook Park, pääosassa Park Hae-il ja Tang Wei.

Toisena oli irlantilaiskylän tapahtumista kertova The Banshees of Inisherin.  Tarinan juoni vaikutti mielenkiintoiselta: Mies toteaa yllättäen ystävälleen, ettei enää koskaan halua keskustella tämän kanssa. Mutta, mutta... Ilmeiseti odotukseni olivat liian korkealla, koska ohjaaja McDonaghinn sekä pääosanesittäjien Collin Farrellin ja Brendan Gleesonin aiemmat elokuvat ovat olleet hyviä. Keskustelimme elokuvan jälkeen siitä miten vastaavat kokemukset tuntuisivat omissa nahoissamme, mutta koska sen syvempää keskustelua ei syntynyt eikä elokuva saanut aikaan yhtään syvää henkäystä niin tämä jäänee minulle yhden kerran elokuvaksi.

Viimeisin ja ehdottomasti sävähdyttävin elokuva oli Tár. Olin nähnyt varmaan viisi kertaa lyhyen mainospätkän, jossa Cate Blanchett puhkuu hiukan eläimellisesti juuri ennen konserttilavalle astumistaan. Pelkkä naisen näkeminen vakuutti minut ja niinpä suljin aina silmät ja korvat jos jossain alkoi tulla tietoa elokuvasta. Tár oli pitkä, mutta se ei päästänyt hetkeksikään otteestaan. Amerikkalaisen kapellimestarin elämä Berliinissä näyttää vakuuttavan kaikilla osa-alueillaan. Lopulta tilannekuvat murenevat päähenkilöllä ja laajentuvat katsojalla. Loppuratkaisu, ah se on todella herkullinen. Ohjaaja Tod Field, pääosassa Cate Blanchett, Nina Hoss ja Noémie Merlant.

Suositteluni Decision to Leave ja Tár elokuville :)

Tanssiminen

Jokainen maanantai minä lähden siipan kanssa tanssikurssille. Ensimmäiset neljä kertaa tulin kotiin väsyneenä ja itseni hukanneena. Miten ihmeessä en tajua ja osaa? Olenko kankeutunut kaikkoseksi ja menettänyt lantioni letkeän liikkeen? Kuka on sitonut nilkkoihini näkymättömät kuminauhat, jotka kiskovat eri suuntiin kuin opettaja ehdottaa? Sitten viidennellä kerralla tulimme iloisina kotiin. "Olipas kivaa", pääsi meidän molempien suusta. Siitä lähtien, vaikka musiikin tempo on liian nopea ja pyörähdykset akselin ympäri kahdesti saavat silmänikin pyörimään päässä, me molemmat olemme nauttineet uudesta harrastuksesta. 

Viimeaikoina eloani on yllättänyt myös valtavat mega-super-hyper-jätti-päärynät. Kolme päärynää painoi yli kilon. Yksi tällainen järkäle mahtui käteen, viereen juuri ja juuri sopi sellainen normikokoinen herkkupäärynä ;-)

Maaliskuun valo alkaa jo toimia. Kohta on kevät :D

Puolivälin kuolema

Jaahas, pääsin kuukauden minimalistihaasteessa päivään 16+ ja sitten loppui karsittavat. Kotia on tutkailtu joka kolkasta ja nurkasta ja omat kamat hipelöity. Puolison tavarathan jätetään rauhaan ja hänen läpikäytäväkseen :D

Päivä 12

Löysin pinon muovikortteja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin ja joista osa kasvoi melkein sammalta. Onneksi monet liikkeet ovat ottaneet muunlaiset kanta-asiakassysteemit käyttöön. Pidon päällimmäisessä kortissa oli kyllä tietoja etupuolella, mutta päätin olla mainostamatta firmaa tai itseäni ;-)

Päivät 13 ja 14

Sekalainen seurakunta purnukoita, kaulaliinoja, hattuja ja rukkaset. Tuhat kertaa paikattuja ja täydelleen räjähtäneitä villasukkia oli pari kappaletta. Alusvaatteita lähti päivänumeron verran. 

Päivä 15 ja 16+

Päivän saldo oli parhaimmat päivänsä nähneet vaellussukat ja urheilupaidat. Talvitakkia en yrittänytkään mahduttaa kuvaan. Taidetarvikkeista keräsin minulle ylimääräiset hiusterät kierrätykseen, muut kuolleet musteet pistän roskikseen. Plussaldona yhdellä ikkunalaudallani odottaa kaksi amaryllistä intohimoista hortonomia, mutta jos en löydä sellaista helposti, niin komposti odottaa lähistöllä.

Täytyy kyllä todeta, että pidin enemmän konmarituksesta kuin kuukausihaasteesta. Olen ilmeisesti tyyppi, joka mieluummin tekee ison urakan kerralla kuin hivuttaa sitä päivittäin eteenpäin. Vuoden 2015 konmaritus oli minulle niin hieno kokemus, että sen jälkeen keittiööni ei ole tullut ruokien lisäksi uutta kuin surullisen kuuluisat mokkakupit. Olohuoneeseen on tullut vuosien aikana vain 4 kirjaa ja joitain vinyyleitä. Vaatekaappi on ainoita paikkoja joissa on ollut liikettä, mutta koska kesän jälkeen käyn vaatteet läpi ja nyt talvivaatteet, niin turhaa ehkä-joskus-saatan-pitää-tuota-vaatetta ei enää pyöri henkareissa tai hyllyillä. Eli tässä oli minun osaltani tämän haasteen vastaukset, pois lähti 139 tavaraa.

Siivouksen lopetus oli myös syvä huokaus. Opiskelu vie todella paljon aikaa ja ystävänpäivänä saamani viestit työkavereilta ja ystäviltä sai sydämeni kolkuttamaan. Olen ollut niin syvällä opiskeluissa, etten ole pitänyt keneenkään yhteyttä. Kyllä tuntuu kamalalta. Huomasin tietysti jos joku oli laittanut minulle viestiä, katsoin sen iloisena läpi ja mietin, että vastaan kohta kun olen saanut tämän tai tuon homman tehtyä... ja sitten unohdin koko asian. Tunnen itseni hirviöksi!

Tämä ei voi jatkua. Nyt täytyy ottaa järki käteen ja pitää vapaapäiviä viikossa kuten normaalielämässä kuuluu. En voi enää opiskella päivisin, iltaisin ja viikonloppuisinkin. Tästä lähtien yritän pyhittää toisen viikonlopun päivistä vain olemiselle. Toivottavasti harjoittelun jälkeen saan koko viikonlopun itselleni ja ystävilleni, johon mukaanluen myös teidät täällä blogimaailmassa.

Pitäkää itsestänne huolta ♥

Minimalismihaaste - ajattelua ja toimintaa

Ajattelin, että olisi aika tylsää ainoastaan listata asioita, joita siivoilen pois kuukauden aikana. Senpä vuoksi tässä postauksessa mietin myös miksi ihmeessä teen tätä.

Ensinnäkin haluan sanoa, etten ehdottele kenellekään minkäänlaista siivoilua, jollei se itsestä tunnu hyvältä idealta. Yleensä en itse ota keneltäkään neuvoja vastaan, joten en halua niitä itsekään kauheasti viljellä. Mutta minä kyllä haluan kokeilla erilaisia juttuja, varsinkin kun löydän idean joka resonoi sisälläni. Olen vuosikausia testaillut yhden jos toisen tyypin vinkkejä: "kun toimit näin, niin elämäsi muuttuu mahtavaksi". Mitä enemmän näitä tulee vastaan sitä vähemmän uskon minkäänlaiseen täydelliseen totuuteen. Että esimerkiksi minimalismi auttaisi elämässä tai jokin idea toimisi kaikille. Ei sellaista yhtä ideologiaa tai ideaa ole olemassa, joka pelastaisi meidät ikäviltä asioilta (minun mielestäni, joku toinen saa olla vapaasti eri mieltä). Ja vaikken usko mihinkään niin se ei estä minua innostumasta ja kokeilemasta, kuten nyt tätä kuukauden minimalistihaastetta.

Päivä 6

Kylpyhuoneen kaapista lähti kuolleita ja parhaat päivänsä nähneitä tuotteita (hygieniamuovipurnukathan voi laittaa muovikeräykseen). Mukana on deodorantti, jonka mainoksesta innostuin ylenmäärin. En tajua kuinka en muistanut kaupassa, etten tykkää hajustetuista voiteista tms. Miten ihmeessä en ajatellut asiaa? 

Käytin deodoranttia kahtena päivänä toimistolla ja tajusin ettei se toimi. Jos joskus haluan tuoksua niin käytän yhtä ja samaa parfyymia, mutta nyt nuuhkin käytävillä omituista hajua, ja se tuli minusta. Ei, minä palasin hetimmiten vanhaan hyväksi havaittuun tuoksuttomaan dödöön. Ärsyttää tällaiset aivopieruostokset. Lähes käyttämätön tuote menee roskiin.

Tällä viikolla mietin tosissani, että onkohan minulla haastekuukauden noin neljääsataa tavaraa, joista haluan luopua. Aika jännä seurata onko etukäteismietintäni oikeassa vai löytyykö kodin kätköistä paljon turhuuksia. Muistan hyvin kuinka vuonna 2015 vaatteistani jäi jäljelle vain murto-osa ja kirjoistakin lähti yli puolet kiertoon. Muutenkin koti kellareineen sai täyspuhdistuksen, joten saa nähdä miten hyvin olen noiden päivien jälkeen saanut kierrätettyä itselle tarpeettomia tavaroita.  

Päivä 7

Tussien testaus. Seitsemän sijaan kahdeksan tussia on kaput. En ole aivan varma pystyikö mangatusseihin ostamaan täytteen, mutta koska tusseja on edelleen paljon, niin päätän heittää toimimattomat pois. Kuvassa näkyy poisheitetyt reunimmaisena vasemmalla ja kaikki muut jäävät kotiin. Jotenkin tuntuu, että niitä on enemmän kuin riittävästi ;-)

Sen jälkeen kun olin ottanut tämän valokuvan löysin laatikostani vielä lisääkin tusseja. Jotenkin olivat jääneet sinne piirustusarkkien alle piiloon. Eli kyllä tätä lajia riittää tähän taloon :D

Päivä 8 ja 9

Kylppärissä uudelleen. Kaapista löytyi tyhjiä purnukoita, loppuun kulutettu puuteri, väärän värinen silmänalusvoide, työkaverilta sata vuotta sitten saatu kynsiviila, jossa palomiehen näköinen kaveri virnistelee. Hammashygieniatuotteet vaihdan tässä samalla kertaa.

Viikon kuluessa olen ollut aikataulullisesti tiukoilla. Opiskeluun olisi otettava aikaa iltaisinkin ja liikunta on jäänyt todella vähille. Aloin siis miettiä miksi ihmeessä innostuin viikko sitten tästä haasteesta. Eikö tässä olisi aivan tarpeeksi muutakin tehtävää. 

Syy johtunee viime vuodesta, jolloin olin aika syvällä ja loppuvuodesta huomasin miettiväni, että jos siivoaisin koko kotini, niin ehkä oma elämäni kirkastuisi siinä samalla. No näinhän ei ole, ei kodin siivous poista ongelmiani, asioita joiden kanssa painiskelen. Mutta oloani saattaa helpottaa tunneakselilla, kun silmissäni ei näy sellaisia rikkinäistä, tarpeettomia tai huolta vaativia tavaroita, joita en tarvitse tai halua.

Päivä 10 

Kaapista löytyi edelleen kyniä. Voi jestas miten paljon meillä onkaan kyniä! Löytyi myös kahdet ylimääräiset Fiskarsin sakset ja lintupikkujoululahjaksi saatu lintukynä. Öh, ehkä joku lapsi tykkäisi ja käyttäisi tuota mieluummin kuin minä. 

Muiden luona kyläillessäni ihailen kauniisti sisustettuja ja tavaraa täynnäkin olevia koteja, niitä jotka näyttävät pehmeiltä ja lämpöisiltä. Tällaisiin paikkoihin olisi ihana käpertyä olemaan koko talvikausi, no miksei oleskelisi pidemmänkin aikaa. Olen joskus yrittänyt loihtia sellaista itselleni, mutta tulos on ollut omituinen, koska kuitenkin haluan vapaata tilaa aivan kaikkialle.

Minusta olisi ihaninta, jos kodissani olisi avaraa, ilmavaa ja myös tyhjiä hyllyjä. Ajattele, joku tykkää tyhjistä hyllyistä :D Olisin valmis luopumaan kodissani monesta tavarasta avaruuden vuoksi. Mutta asiaa parisen kertaa kokeiltuani huomasin, että puoliso täytti yllättävän nopeasti luomani väljän tai tyhjän tilan. Tämän vuoksi en edes yritä karsia omia tavaroitani minimiin. Luulen, että alkaisin kiukutella, kun kaikkialla tuntuisi olevan vain siipan tavaroita.

Päivä 11

Hmmm. Rannekorujen vieressä on rasia kaulakoruille, ja osa pitkien korujen kaulaketjuista ovat mustunut omituisesti. Keskustelin myyjän kanssa asiasta ja hän antoi minulle puhtaat uudet ketjut. Siispä laitan kaikki löytämäni mustuneet ketjut pois. En usko, että kukaan muukaan voi käyttää niitä, joten tylsää, mutta menevät roskikseen. Metallikeräykseenkö? 

Olisi hienoa, jos joku kemiaa tunteva kertoisi mikä koruaine reagoi happeen (vai mihin?) ja mustuttaa ketjut. Korujen myyjä ei osannut avata minulle tätä mysteeriä.

Mukana on yksi sydän-riipus, jota olen kenties säästellyt koruaskartelukäyttöön. Vien kierrätykseen jos se siellä löytää uuden omistajan. 

Hopeisista ketjuista luovun myös ja kahdesta kellosta. Minulla on vielä mietinnässä mikä olisi paras paikka myydä nuo hopeaketjut ja kellot. 

Vaikka tästä aamupäivästä, jolloin minun piti tehdä kuvitustyötä meni aika tähän postaukseen, niin olen siltikin iloinen, että olen mukana haasteessa. Aihe saa kyllä ajatukseni kääntymään olohuoneeseen, josta haluaisin isot ja painavat nojatuolit pois. Ja yhden hyllykön ja matonkin. Kääk, yritän lopettaa ajattelemisen tältä päivältä ja siirtyä lounaan jälkeen siihen mihin sunnuntai oli tarkoitus käyttää.

Tähän mennessä tavaraa on lähtenyt 67 kappaletta. Kierrätykseen menevät ovat omissa kasseissaan, roskat lajiteltuna parhaimman mukaan ja nuo pari korua ja kelloa pienessä rasiassa odottamassa mihin veisin ne.

Helmikuu ja turhien tavaroiden heivaaminen

Huomasin ilokseni, että pari bloggaajaa osallistuu The Minimalists -kavereiden minimalismihaasteseen. Olen kuunnellut miesten podcastia oman nuorenmiehen vinkistä vuodesta 2018 ja päätin itsekin osallistua kisaan. 

Minimalismihan ei ole pelkkää askeettisuutta. Tietysti on ihmisiä, jotka vie asiat äärirajoille, mutta ihan tavallinenkin ihminen voi tarkastella mitä kaikkea omistaa, mikä on todella tarpeellista. Minimalisteilla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita kuten muillakin. Heillä on tavaroita :D Tavaroita joita käytetään ja joilla on merkitystä. Haasteen tarkoitus on huomata ne tavarat, joita ei tarvitse enää ja samalla voi päästä niistä eroon myymällä, lahjoittamalla, antamalla hyväntekeväisyyteen tms. Minimalistien haaste on leikkimielinen peli jonkun kanssa, mutta minä ottelen tämän helmikuun itsekseni. Kisassa on mukana myös Tilda ja Jenni :)

Ideana on yhden kuukauden aikana poistaa kodistaan itselle (ei kumppanin tai lapsen) tarpeettomia tavaroita. Kuukauden ensimmäisenä päivänä 1 tavara, toisena päivänä 2 tavaraa jne. Vaikka olen jo kerran konmarittanut koko kotini, niin uskon, että tavaraa riittää, mutta katsotaan nyt, kuinka tässä käy. 

Minä ajattelin myös välillä postata asioita, joista en luovu, jotta haasteesta tulee itselleni mielenkiintoisempi.

Päivä 1

Bujossani on ollut jo kuukausia mukana vanhan tietokoneen putsaus sekä siitä eroon pääseminen. 

No nyt vihdoin olen saanut kaikki koneella olevat valokuvani uudelle koneelle (hahaa, eihän se vienyt kuin vuoden) ja tietokone on puhdas minusta ja minä siitä. 

Täytyy todeta, että vanha koneeni oli aarteeni. Hankin sen vuonna 2010 ja ehkä viisi vuotta myöhemmin asennettiin siihen kiintolevy, jotta sain lisää tilaa. Kone oli siis todella hyvässä käytössä 12 vuotta. Ei paha :D 

Kiitos ystäväiseni hyvin palvelleista vuosista!

Päivä 2

Sitten korulippaan ääreen. Pois lähtee kaksi rannekorua, josta vaalean sain kaupanpäälle vaatekaupasta. Katselin myyjän tarjoamaa valikoimaa ja tiesin, etten halua mitään koruista, mutta jostain ihmeen syystä otin kuitenkin simpukkarannekorun. Kuvittelin ehkä käyttäväni sitä päivänä, jolloin leikin boheemia ja rentoa tyyppiä. Olen kenties ollut rennon boheemi, mutta koru on vain lojunut turhautuneena korulippaassa. 

Mustaa olen käyttänyt paljonkin, mutta koska se ei tunnu mukavalta ranteessa, niin sekin saa lähteä kierrätyskeskukseen.

Päivä 3

Lääkkeiden siivous. Vanhat lääkkeet viedään apteekkiin.

Päivä 4 

Palasin takaisin makuuhuoneeseen ja poistin kaksi vanhaa unimaskia. Sain uuden joululahjaksi, joten vanhat menee roskikseen. 

Laatikosta löysin kuulokkeet, jotka olen ostanut, kun Lidlin kuulokkeita julistettiin maasta taivaaseen täydellisinä hinta-laatusuhteeltaan. 

No, käytin kerran. Kännykän nappikuulokkeet on lenkillä mukavammat, kuin nämä kivan väriset mutta epäergonomiset vehkeet, joissa ei voinut säätää äänenvoimakkuutta.

Langattoman kajarin olen saanut lahjaksi. Ei ole tullut käytettyä, joten molemmat lähtee kierrätykseen.

Päivä 5

Samasta laatikosta löytyi vanhat aurinkolasit sekä silmälasit, jotka ei enää riitä teholta eikä innosta malliltaan. Silmälasit voi kierrättää viemällä ne optikkoliikkeeseen. Halvat aurinkolasit pitänee viedä kierrätykseen.

Silmälasikotelot tuli viime kerralla automaattisesti silmälasien mukana. En tajunnut sanoa liikkeessä, etten tarvitse niitä. Vien kaksi koteloa kierrätykseen, jos joku innostuu niistä ja yhden huonokuntoisen pistän roskikseen. 

Tässä on siis jo kaksi kertaa tapahtunut niin, etten ole tajunnut kaupassa sanoa mitä en halua mukaani. Yritän ottaa opikseni :D

Jos innostuit kisasta, niin alla on lyhyt video Joshuan ja Ryanin haasteesta. Jos asia ei voisi vähempää kiinnostaa, niin sekin on ok ;-) Kaikesta ei tarvitse innostua :D

How to Play the 30-Day Minimalism Game

Eilen, tänään ja huomenna

Tammikuu vierähtää hurjaa vauhtia. Istun pitkästä aikaa koneella niin, ettei pääni ole kovilla, yritä sisäistää jokaista sanaa tai sovelluksen ominaisuutta. Olen poikkeuksellisesti myös tuijotellut aikakausilehtiä. En niinkään lukemisen ilosta, vaan tajutakseni miten niistä tehdään houkuttelevan näköisiä. Mikä vetoaa erilaisiin lukijoihin tai sopii eri aihealueisiin. 

Tutkailin jopa lintuihmisten pikkujouluissa viime viikonloppuna emännän saksalaisia lehtiä, josko siellä olisi toisenlaisia ideoita kuin meidän glorioissa ja trendeissä. Taitot näytti samanlaisilta, mutta löysin herkullisen kuvan tee -asetelmasta. Ai miten ihanaa olisi kesällä tuoda parvekkeelle nuo mukit ja teepannu, istua rauhassa paikoillaan, kuunnella puiden lehtien kahinaa ja katsella auringon laskua. Mutta taidanpa jättää väliin, nyt ei ole aikaa maalailla mukeja ja pannuja ;-)

Voi Hyvin -lehti taas sai aikaan hilpeän tunnelman. Lehden loppupuolelle oli piirretty taivaankaaret ja kuviot sekä laadittu mittava ennustuspaketti. Minähän en näistä mitään tiedä, mutta lukaisen kerran pari vuodessa kun kohdalle sattuu. 

Uskomatonkin voi joskus innostua ja niin kävi tällä kertaa. Markku Mannisen ennusteita lukiessani gospel-tunnelma valtasi minut. Teki mieleni huutaa "Kiitos!" joka väliin ja taputtaa rytmikkäästi ja keinua puolelta toiselle. 

Vuosi 2023 Leijona

Lyijy muuttuu kullaksi alkuvuodesta. (Kiitos!) Puuduttava seitsenvuotiskriisi päättyy alkukeväällä (Kiitos!), ja innostava ja maailmoja avaava puhuri pullistaa leijonien purjeita heti vuoden alusta toukokuulle. (Kiitos! Tätä onkin odotettu hartaasti!) Varsinkin elokuun alkupuolella syntyneet vapautuvat rajoituksista ja pidäkkeistä. (Kyllä kai vapautumista pidäkkeistä riittää heinäkuisillekin?) Vaikka loppuvuosi on tasaisempi, se tuo esille leijonan halun ja tarpeen  ottaa riskejä ja vapauksia työssä ja tunneasioissa. (Kiitos! Minäkin haluan huutaa tästä lähtien Pikku Myyn tapaan: minä teen mitä itse haluan!") Leijona on parhaimmillaan elämänpiirinsä ilontuoja ja väriläiskä, jollaisille on näinä aikoina tarvetta. Ajan henki on ollut leijonia vastaan parin vuoden ajan (Todellakin!), ja nyt olo on kuin varsalla, joka pääsee kevätlaitumelle. (Niiiin ooooon!)

Ihanaa, enempää en kaipaakaan kuin varsamaisesta koikkelehtimisesta kevätlaitumilla. Eli ei kun odottelemaan kevään tuloa ja miettimään mitä hyvää se tuo tullessaan :)

Tehtävä: huone "noin" läpileikkauksella

Sitä ennen kuitenkin tehdään paljon erilaisia juttuja. Graafisen suunnittelun ohessa opiskelen myös kuvitusta. Kuvia on syntynyt aika tavalla. Osa on kauheaa shittiä, mutta muutama kohtalainenkin on. Ja kun joka päivä pitäisi tehdä yksi luonnospiirustus, niin aihioita taitaa tulla lähikuukausina aika tavalla. Mietin pitäisikö kehitellä jokin instatili tälle projektille...

Ihanaa viikonloppua sinulle! Nauti sinäkin kevätlaitumen odottamisesta, mä luulen, että tuo seitsenvuotiskriisi on todellisuudessa päättynyt kaikilla. Ainakin toivon, että suunta on sinnepäin ♥

Kolme kertaa oman navan ympäri kulkien

Haasteen saaminen voi saada aikaan erilaisia tunteita. Kristiinalta saamani 3 asiaa -haaste on iloinen yllätys, sillä alkuvuosi on mennyt jännittäessä ja uuden äärelle asettautumisessa. Tarkoitus on löytää kolme asiaa per aihe, joten katsotaan mitä tästä syntyy.

Näiden tekemistä olen lykännyt

Olemme jo pitkän aikaa suunnitelleet ensi kesäksi vaellusta Espanjan halki. Tehtävänä oli enää saada pomolta lupa pitkälle kesälomalle. Mutta nyt kun olenkin opiskelemassa, täytyy matka siirtää tulevaisuuteen. Harmittaa aika tavalla, sillä olin jo päästänyt reissuinnostuksen sisälleni kasvamaan ja nyt siitä pitääkin päästää irti.

Muita lykättyjä asioita minulla ei taida olla. Sen sijaan vitkuttelulistallani on hoitamattomia juttuja. Tuolla olohuoneen kulmauksessa odottaa vanha tietokone tehdasasetuksiin laittoa ja kierrätykseen vientiä. Kyselen tässä itseltäni, että olisiko tammikuu hyvä ajankohta työlle. Katsotaan miten käy ;-)

Näitä kaipaan

Torstaina venyttelin rankaani, olin istunut reilut kaksi tuntia tuijotellen tietokonetta ja suunnitellut kansilehden taittoa. Tiesin, että pieni jaloittelu tekee ihmeitä päänupille, joten nousin ylös ja kävelin puiset rappuset alakertaan ja avasin vanhan ulko-oven. Astuin jäiselle hiekkamaalle ja tunsin, kuinka lumivesirähmä lätskähti silmääni. Kävelin varovasti ulos ja vedin henkeä. Kaikki oli hienosti, mutta huomasin kuitenkin kaipaavani kevään tuoksua, sulia kävelyreittejä ja kirkasta auringonpaistetta. 

Nämä olen pannut merkille

Muistin miten hyvältä tuntuu, kun tekee asioita itsensä eteen. Olen usein liottanut käsiäni liian pitkään haaleassa tiskivedessä ja odottanut, että maailma hoitaisi ankeat ja ikävät asiat puolestani pois. Mutta nyt kun ihan itse päästin tulpan irti, pesin käteni puhtaiksi ja kuivasin ne, näyttää maailma taas hyvältä ja ihanalta paikalta.

Olen alkanut puhua itselleni kannustavasti. Se vie varmemmin perille kuin tasaisesti tappava nalkutus.

Tarvitsen lepoa ja rauhaa yllättävän paljon. Teen työtä aina täysillä, enkä tunnu osaavan hellittää tuosta tavastani, joten vastapainoksi annan itselleni luvan olla kuin ellun kana ja levätä. Onneksi viikonloput on olemassa!

Asioita jotka tekevät minut iloiseksi

En voi kylliksi kiittää miestäni, joka on todella lempeä ja ymmärtäväinen. Paras kaveri elämänkumppanikseni. Mistä taas on jatkoa nuorimies, jonka elämän seuraaminen tuottaa suurta riemua.

Iloitsen myös palaamisesta blogikirjoitusten pariin. Edellisvuoden paineet ja kirjoittamattomuus kulkivat näköjään käsi kädessä. Minulle kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia ja käytän blogeja omanlaisena muistikirjana. Puhumattakaan siitä, että täällä on oma porukkansa, joka tuo aina iloa :D

Suosittelen

En ole käynyt elokuvissa pitkään aikaan, en myöskään näyttelyissä taikka lukenut uusia kirjoja (olen vain uudelleen lukenut vanhoja kirjojani). Meille kuitenkin vähän niinkuin vahingossa tilattiin kuukaudeksi Netflix, sieltä katsoin joulukuussa Wednesday -sarjan, josta pidin todella paljon. No minä olenkin lapsuudessa täyttänyt sisimpäni kauhu- ja shokkisarjakuvalehdillä ja suosittelen sarjaa samanmielisille.

Mies toi yhtenä päivänä ison kasan appelsiineja kaupasta. Hedelmäkulhon päälle jäi edellisestä kauppasatsista kaksi kivikovaa appelsiinia. Mies tökki niitä sormellaan epäilevän näköisenä ja halusi heittää pois. Minä kielsin. Seuraavana aamuna hieroin kovia hedelmiä pöytätasoa vasten oikein kunnolla ja sitten kaivoin ylähyllyltä mehupuristimen. Kahdesta appelsiinista tuli kaksi täyttä lasia mitä parhainta mehua ja kun lisäsin lasiin hedelmälihan, niin ai että siinäpä oli täydellinen aamun herätys. Kokeile siis hedelmähierontaa ;-)

Noista kivikovista appelsiineista tulee mieleen, että minusta on hyvä välillä tuijotella omaan napaan ja miettiä mitä oikeastaan haluan ja tarvitsen. Oma kuori voi välillä näyttää nahistuneelta tai puolikuolleelta, mutta sisus on kuitenkin mehevä, kun vähän kaivelee. Hyviä kysymyksiä itselle on esimerkiksi tämän haasteen aiheet.

Nämä haluan tehdä pian

Hurvittelin huonojen ilmojen aikaan vispaamalla kotona hulavannetta. Aikaa edelliskerrasta oli tosi pitkään ja veivasin sitten oikein kunnolla useampana päivänä. Seurauksena oli, että jokin/jotkin lihakseni alaselässä on aivan jumissa ja nyt saan täräyttäviä hermosärkyjä nivuseeni ja jalkaani. Täytyy siis varata aika hierojalle, jottei vaiva pääse kehittymään pahemmaksi.

Sain torstai-iltana viestin taidetarvikelistauksesta maanantain tunteja varten. Nyt on siis lähdettävä kauppaan hankkimaan mustetta pullossa, valkoista väriä, isoja pyöreitä siveltimiä, papereita monenlaisia, lyijykyniäkin (niitäkin ihminen vielä näinä aikoina tarvitsee). Onneksi kotoa löytyy mustekynän varsi ja vanhoja kirjoituspäitä ja jotain taustapahveja, ettei ihan kaikkea tarvitse kantaa kaupungista.

En millään keksi mitä muuta haluaisin tehdä pian. No, ehkä yhden hedelmän haluaisin syödä :D

Buddy & Cathy Rich - The Beat Goes On 

Kiitos paskalle vuodelle

Erikoinen tunne.

Jos tämä vuosi olikin todella raskas ja uuvuttava, niin se hyvä puoli siinä oli, että siippa tökkäsi minua sormella kylkeen elokuussa ja kysyi: Pitäiskö sun miettiä vähän vaihtoehtoja?

Kun sivusta seuraaja sanoo, että tuo pään hakkaaminen seinään taitaa sattua, voi liikettä jatkaa, mutta onnekseni pysähdyin. Minä mietin itseäni. Tutkin ja otin selvää. Nuutuneena katsoin kuinka maailma potkaisi persuksiini ohimennessäni ja lokakuussa huomasin laittaneeni opintovapaahakemuksen eteenpäin. Ja niin... nyt minulla on edessä uudenlainen näköala. Ensi vuonna minä en enää pyörittele rikkinäisiä kuvioita päässäni, vaan laitan kädet saveen, ei kun tietokoneen hiirelle tai piirtokynälle ja matkaan tiukoista rajoista luovuuden maailmaan. 

Hyvästelen todella väsyneenä menneen ja samalla ymmärrän sanoa sille ison kiitoksen.

Kiitos

siippa tökkäisystä

että selvisin paskasta vuodesta

ihanille työkavereille loppuvuoden tuesta

mahdollisuudesta opiskella tämän ikäisenä

ja sinulle

joka vierailit luonani ja ehkä kommentoitkin

toivon että tuleva vuotesi on rauhallinen

sydämesi täyttyy rakkaudesta 

ja huulesi hymystä

♥

Parempaa odotellessa 

kuplajuomalla tai raikkaalla vedellä

Skool!