melkein joulukalenteri - kun toisella on enemmän

Naapuri tulee rappukäytävässä vastaan. Se on vaimonsa kanssa laskenut pari kertaa paketteja yhteen ja toisella lapsella on kuin onkin kaksi lahjaa enemmän kuin toisella! Miten tämä on mahdollista? 

Pikainen kivi-sakset-paperi -ottelu ja näin ratkaistaan viikon kuumin ongelma, eli kumpi lähtee etsimään rauhaa kaupan leluhyllyjen väliin ;-)

Itse olen päässyt seuraavaan vaiheeseen. Yhden pikkulahjan olen jo käärässyt paperiin ja solminut kierrätysnauhalla tiukasti kiinni. 

Jätän loput huomiselle, jottei tule tehtyä liikaa yhden päivän osalle :D

Suosittelen kaikenlaisen tekemisen oheen rentouttavaa musiikkia. Minusta on ainakin mukavampi touhuta tai vaikka vain tanssahdella ympäri kotia letkeä rytmi veressä.

Tässä vähän pakkausmusaa niille, joilla vielä riittää huumoria ennen aattoa.

Can't wrap this!

melkein joulukalenteri - joko ollaan puolivälissä

Apua! Ajantajuani on riivanneet näyttötyöt, ne ovat raivanneet tieltään joulukuun rauhoittumisaikani. Mutta onneksi nyt alkaa näyttää siltä, että ehdin kuitenkin mukaan.

Luulin äsken, että se oli eilen, mutta taisikin olla toissapäivänä, kun siippa lähti jonnekin rientoihin. Minä päätin tehdä ensimmäisiä jouluasioitani kuntoon. Ensin käänsin volyyminappulan, en nyt ihan kaakkoon, mutta tuimasti pohjoiseen kuitenkin. Kun sopiva rytmi alkoi napsuttaa jalkapohjaa ja laulunystyrätkin värähteli kannoin ison laatikon olohuoneen lattialle. 

Avasin teipit ja levitin päällimmäisenä olleen maton lattialle. Sitten laitoin jalat ristiin (siis kuusen) ja tökkäsin rangan siihen jatkoksi. Tunnin verran istuskelin matolla ja muokkailin oksia, yhtä ylös, toista ja kolmatta vähän sinne ja tänne. Lopuksi pyörin ympäri kuusipuuta ja mietin, että jos sinulle vielä valot saan oksille, niin olen todella onnellinen. 

Nyt meillä sitten seisoo olohuoneessa kuusi. Himottaisi vähän koristella sitä lisää, mutta pitää kai jättää kivoja juttuja myöhemmällekin.

Marraskuun selätys - nousukiito loppua kohden

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Olen tänäänkin etänä, on sen verran nuhjuinen olotila. Käydään lävitse kaikkien jäätelöpakkaukset. Saan hyvää palautetta. Työni on valmis, vaikka suoraan kaupan hyllyyn. Mutta! Mutta, silti yhtä sanaa pitää siirtää pari milliä vasemmalle ja kahteen sanaan tehdä lihavoinnit. Huomaan sisälläni nousevan kapinamielen. Ai, että pitää?!?

Olen kysynyt kolme kertaa jäätelöpurkille mockup-pohjaa ja joka kerta opettaja on luvannut antaa sellaisen käyttöön. Nyt tajuan, ettei pohjaa ole tulossa ja päätän hommata sen itse. Hitonmoinen etsintä käyntiin ja löydän kohtalaisen mallin. Lopulta saan kaikki jäätelöaiheen työt tehtyä. Näihin en enää halua palata. 

Illalla lähdetään Sepikan keikalle. Kuulin kaverilta parisen vuotta sitten biisin, joka herätti kiinnostusta. Keikka on hauska ja saa minut vihdoin hyvälle tuulelle. Onneksi tuli lähdettyä tänne.

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Röhnötän aamiaisen jälkeen keittiössä. Ollaan juteltu veden kiertokulusta. Mietin kuinka paljon infoa 7. luokkalainen voi ottaa vastaan (animointi on siis tarkoitettu 12-13 -vuotiaille) sekä mitä kaikkea on edessä. Esimerkiksi tänään pitäisi lähteä pilatestunnille, eikä minua huvita ollenkaan.

Oikaisen kuitenkin itseni pöydänpäällämakaamisesta hyvään ryhtiin ja ehdotan, ennen kuin torpeedoin oman ideani: "Mitäs jos mennään pilateksen jälkeen etsimään mulle kitkakengät." Olen nimittäin ollut tämän viikon pulassa. Vanhat kitkakenkäni olivat rakkaat ja todella hyvät, mutta kuolivat viimeisellä reissullani. Minulla ei siis ole talvikenkiä. Pihamaa ja jalkakäytävät on jäiset ja olen pääasiallisesti luistellut jännityksellä ja ajatellut kallon halkaisemista. 

No menemme pilatekseen, tunti on aivan mahtava! En tajua miksi olen jo muutaman päivän ajatellut, etten halua tulla tänne. Sitten suuntaamme kauppakeskukseen, jossa on tietysti blackfridayostoshuuma menossa. Apua. Tämä ei ollut toiveitteni täyttymys. Jätän miehen lukemaan kirjaa rauhalliseen paikkaan ja lähden etenemään ihmismeren ja kuulutusten kakofoniaan. 

Oikeasti mä inhoan kaikkia blackfridayjuttuja, en kestä ylikuluttamista, johon se suuntaa ihmisiä. Yleensä olen viettänyt tähän aikaan "älä osta mitään" -päivää, mutta nyt käy päinvastoin. Minä menen täpötäyteen kauppakeskukseen ja tulen sieltä reilussa tunnissa ulos mukanani asioita, jotka ovat tarpeen: kitkakengät, toppahousut, sekä huulipuna ja meikkivoide joita kumpaakin käytän päivittäin. 

Olen hämmästynyt yllättävään pitkäpinnaisuuteeni ihmispaljoudessa. 

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Herään aikaisin ja näen naapuritalon katon yllä syvän oranssina loistavan kuun. Se on kuin valtava appelsiinin värinen jättijuustopallo. 

Myöhemmin katselen naapureiden ottamia valokuvia eilisillasta. Revontulet ovat loimutelleet tässä yläpuolellani. Pienesti harmittelen asiaa, mutta minkäs sille voi, etten ollut liikkeellä ilta yhdeksän jälkeen. 

Aamiainen vierähtää pitkäksi. Minnekään ei ole kiire. Taivaalta leijailee hiljalleen isoja lumihiutaleita. Autojen katot ovat valkoiset, kuusen oksilla on pehmeä peitto. Ihmiset kulkevat varovasti pihamaalla. 

Marrakuun kahdeskymmenesseitsemäs

Illalla menemme katsomaan kirjailijahaastattelua. Olen kuunnellut Juha Hurmeen värisyttävän matalaa ääntä ennenkin ja tiedän, että tästä tulee hyvä ilta. Tilaisuuden pitäisi jo alkaa, mutta kirjailijaa ei näy. Haastattelija ilmoittaa, että Tampereen juna on tunnin myöhässä ja Juha samoin. Haastattelija kertoilee meille Juha Hurmeesta ja pohtii ääneen mitä kaikkea haluaisi kysyä. Puolen tunnin päästä herra Hurme tulee paikalle, hän istahtaa tuoliin ja ottaa mikin käteensä. Haastattelija ei ehdi tehdä monista kysymyksistään kuin pari lyhyttä avausta. Juha Hurme sen sijaan puhua palpattaa rempseällä tyylillään. Ronskin rehellisesti hän kertoo kirjoitustavoistaan, suhteestaan kustannustoimittajiin, viimeisimmistä kirjoistaan sekä tulevistakin ideoista. Olen täydellisesti rentoutettu. Oih, tätä miestä voisin kuunnella useamminkin.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Aamulla auton putsaus lumesta. Lämmitinjohdon irroitus tolpasta. Autoon sisään ja käynnistys. Auto ei inahdakaan. Öh! Käännyn kotiin ja mies alkaa selvitellä, mistä saisi laturia autolle ... hetken kuluttua hän toteaakin, että parempi hankkia uusi akku samalla kertaa. Kysyn voinko jättää asian hoitamisen hänelle ja jatkaa etäopiskelua. Näin tehdään ja minä menen toiseen huoneeseen ja vedän oven kiinni perässäni. 

Illalla ohjelmassa on Laajasalon opiston Näyttelijäntaide 2 tyylilajikurssin demo Tsehovin näytelmästä Lokki. Istumme pienessä VPK:n salissa ylimmällä penkkirivillä ja katson nuoria näyttelijöitä. Ne on niin täynnä elämää! Ehkä juuri tässä ja nyt haluaisin kokea tuon nuoruuden vaiheen. Mutta vain tämän hetken. En yhtään pidempään :)

Näytelmä on mielenkiintoinen. Roolihenkilöt tunnistaa heille ominaisesta vaatteesta tai esineestä. Tämä on hyvä idea, sillä roolihenkilöitä esittää useampi näyttelijä läpi parituntisen illan. Samalla näytelmässä vaihtuu kerrontatyyli. Välillä on expressionismia, kohta brechtiläistä, antiikin kreikan tragediaa, realismia, absurdia ja vaikka mitä. Nautin illasta todella paljon, olen viihdytetty ja kosketettu. On hauska kuunnella yleisön reaktioita, naurun ryöpsähdyksiä ja hiljaista hengitystä. Samalla on ihanaa katsella nuorten ihmisten omistautumista aiheeseen. Täydellinen ilta.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs

Päivät jatkuvat edelleen töiden parissa, mutta tänäkin iltana on jotain hermoja lepuuttavaa. Menemme Arpan keikalle. En tiedä monesko kerta tämä jo on, mutta ei haittaa. Kaveri bändeineen on niin herkullinen, ettei voi kuin henkäillä syvään. Loppuillan minulla on ihanan rento ja levollinen olo, päässä soi hyvä biisi toisensa jälkeen.

Marraskuun kolmaskymmenes

Herään yöllä 4:40 ja mietin (aargh) jäätelöpakkauksen mockupia ja veden kiertokulku -animaatiota. Eikö ihminen voisi nukkua öisin? 

Päivällä pidän vastuuopettajan kanssa HOKS-keskustelut. Ilmoitan haluavani keväällä kahteen projektiin mukaan. Saa nähdä onnistuuko se. Toivottavasti onnistuu :) Kenties olen kesän alussa aivan muusina, mutta onpahan sitten pitkä kesäloma edessä :D

Marraskuun viimeinen viikko oli yhtä huisketta. Opiskelutehtäviä on ollut paljon, mutta tasapainoksi oli paljon kivaa ilta-ohjelmaa. Ainoa mikä mietityttää on, että normaalisti hoidan kaikki jouluasiat marraskuussa. Tänä vuonna olen hankkinut vaivaiset 10 postikorttia. Loput kortit, lahjat tai edes ideoinnit on hoitamatta. 

Tästäkin huolimatta aion ottaa (pitäisikö sanoa: yrittää ottaa) rennosti tulevan kuukauden. Toivottavasti sinäkin otat iisisti :D

Sepikka: Muistan sen kesän

Marraskuun selätys - omenapiirakkaa, sitruunapullaa ja vielä vähän luumutorttuakin

Marraskuun seitsemästoista

Kuten kaikkina tämän viikon päivinä aloitan päiväni alumniluennolla. On ollut mielenkiintoista kuunnella alalla olevien kertomuksia. Jotta tehokkuus olisi tapissaan teen samanaikaisesti matkailujulisteen takapuolen info-osuutta.

Perjantaithan on pikkujoulujen aikaa, ja mies lähtee sellaisiin. Käyn eteisessä toivottamassa hauskaa iltaa ja palaan tietokoneelle. Puoli seitsemältä laitan koneen kiinni. Hmmm, olisihan tuon illan voinut käyttää muutenkin kuin datailemalla ;-) Siirryn elokuvien maailmaan.

Marraskuun kahdeksastoista

Aamulla on pirteä pakkassää. Käydään kävelyllä. Samalla mietin ensi vuotta, sillä keväällä on mahdollisuus osallistua taidenäyttelyyn. Alan ideoida mahdollisia teosaiheita. 

Tänään piti mennä rakkaiden ystävien kanssa keilaamaan, mutta korona on iskenyt osaan porukasta. Eli päivän ohjelma on peruuntunut. Kuitenkin illalla naapureilta tulee viesti joulutorttukauden aloittamisesta. No meillehän iltaohjelman muutos onnistuu, joten otamme taskuun pyydetyn kananmunan ja lähdemme viereiseen taloon. Isäntä odottaa ulko-ovella voitelumunaa ja kohta talossa tuoksuu lehtevä luumutäytteinen torttu. Istun olohuoneessa ja katselen kuinka keittiö näyttää peittyvän tomusokeriin isännän tupsutellessa sitä kymmenelle tortulle. En tiedä miten kovia torttuilijoita ovat, mutta minuun ei mahdu kahta enempää. 

Marraskuun yhdeksästoista

Aamulla on kaunis pakkassää ja lähden hyväntuulisena ulos. On ihanaa kävellä kun ei tuule lainkaan. Päivällä nuorimies tulee meille ja menemme yhdessä vanhempieni luokse kyläilemään. Tarjolla on suolaista peltipiirakkaa ja makeaa omenapiirakkaa. Ihmettelen miksi äidin kuulolaite ei ota tekstiviestien ilmoitusääntä, mutta puhelun ilmoitusäänen kyllä. Tekniset ongelmat ovat siirtyneet meidän ratkaistavaksi, onneksi tämäkin omituinen oire selviää.

Marraskuun kahdeskymmenes

Olen aivan poikki päivän jälkeen. Illalla menen haukotellen pilatestunnille, sitkittelen väkisin yhdeksään ja lopulta taivun ja menen nukkumaan.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Tänään tehdään taas omia fontteja. Tunnen jo hiukan helpotusta nähdessäni niiden muotoutuvan valmiimmaksi. 

Tiettyjen kirjainten muodot tai päätteet on oltava yhtenäiset keskenään, pystyviivat on oltava saman paksuisia, mutta kuitenkin jokin oma jälki on jäätävä kirjaimeen. Minulla pyöreät linjat on todella pyöreitä, mutta osa kirjaimista tulee kivan kapeiksi. Näillä ei kirjoiteta mitään leipätekstiä, ovat sopivia ainoastaan otsikoihin tai vaikka julisteeseen. 

Olisin ehdottomasti halunnut g-kirjaimeen pienen ylä-koukeron ja suuuuren alakoukeron, mutta eihän siitä sellaista tule, kun "tietyt lainalaisuudet" ei täyty. Hitottelen mielessäni ja luovun alkuperäisesta toiveestani, nyt g näyttää siltä kuin muidenkin geet.

Ajelen Lottamuseolle tapaamaan työkaveriani. Kahvilassa tarjotaan herkullista sitruunakierrepullaa. Ottaisin toisenkin, jollei ensimmäinen olisi ollut niin iso :) On hauska jutella ja kysellä kuulumisia, omani ovat aina vaan sitä samaa. Huomaamme yhtäkkiä, että kahvila on sulkeutunut. Reilu kolme tuntia on mennyt yhdessä hujauksessa, eikä kukaan henkilökunnasta ole raaskinut tulla hätyyttelemään meitä. Parkkipaikalla mietimme vielä loppuvuotta. Toivon, että ehtisin nähdä kavereita ennen joulua, vaikka glögilasillisella, mutta luulenpa, ettei aikataulut anna millään myöten. 

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Tänään alkaa uusi tehtävä. Animoimme veden kiertokulun. Olemme parisen viikkoa sitten tehneet A4 kokoisen kuvan aiheesta, nyt kuitenkin selviää, että animaation koko tulee olla 16:9, eli useamman tekemä pysty A4 ei taivu vaadittuun muotoon mitenkään. Minä mietin animointia jo pohjatyötä tehdessä ja saan nopeasti valmiiksi storyboardin ja käsikirjoituksen. Lähden kotiin jo puoli kolmen maissa.

Illalla ei huvita yhtään mikään. Menen keittiöön ja otan korttipakan esiin. Pelaan pasianssia ja mietin mikä mättää. Olen jo todella väsynyt. Haluaisin päästä lomalle.

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Alkuviikolla kuuntelin yskintää ympärillä. Tänään herään todella nuhjuiseen olotilaan. Päätän jäädä kotiin ja siirryn Teamsiin. Teemme veden kiertokulkuun visuaalisen kartan, eli merkitsen ylös kaikki värit, fontit ja infografiikat jota käytän videossa. Sen palautettuani aloitan itse animoinnin. 

Istuskelen hiljaa animointiohjelman edessä. Miten tämän kanssa piti toimia? Kun olen pyöritellyt pohjatyötäni aikani tajuan, että minun pitää aloittaa työnteko aivan toisella tapaa kuin olin kuvitellut. Puoli viideltä illalla olen saanut aikaiseksi reilut 30 sekuntia materiaalia, jota pitää hioa vielä monta kertaa. Saman verran pitää tehdä lisääkin. 

Voin kertoa, että minuutin animaatioon saa tehdä yllättävän paljon asioita. Kieputtaa yhtä jos toista kuviota, miettiä mikä objekti tai teksti tulee mistäkin, minkä takaa, taikka edestä, minne zoomataan ja minkälaisia siirtymiä pitää tehdä. Jos taustalle tulee musiikkia, pitää kaiken liikkua synkassa sen kanssa, ja jos vielä tulee puhetta, niin kuinka se äänitetään laadukkaaksi ja leikataan sopivasti tekstin sekaan. 

Illalla mies menee keikalle ja minä jään kotiin. Teen pienen kävelyn kirjastoon ja lähiympäristöön. Sen jälkeen en jaksa tehdä yhtään mitään. Huomenna on perjantai ja olen siitä iloinen. Arkipäivät on kohta ohitse tältä viikolta ja se on hyvä juttu.

Viikko on ollut todella tiukka. Opiskelussa olen tehnyt samanaikaisesti fontteja, matkailujulisteen etupuolen karttaa ja takapuolen informaatio- ja infografiikkapuolta sekä animointiin liittyviä alkutehtäviä ja itse animaatiota. Aloittamatta on vielä fonttijuliste. 

Tunnustan, että nyt alkaa jo vähän ärsyttää tämä tekemisen jatkuva paine. 

Haluaisin vain maata lattialla ja puhallella pölyhiukkasia ilmaan... vaihtoehtona voisin maata lämpimällä hiekalla meren rannalla ja tuijotella tähtitaivasta ylläni...

Marraskuun selätys - riisuttuja paitoja ja käsijarrun puutetta

Marraskuun yhdestoista

Herään kuudelta. Luulin eilen saaneeni jäätelöpakkaustehtävän kokonaan valmiiksi, mutta tajuan sängyssä, että siitähän puuttui valmistajatiedot. Eli kaikkiin kuuteen versioon pientä viilausta heti aamutuimaan ;-) 

Päivällä katsomme Risto Jarvan leffan Jäniksen vuosi. Huomaan opiskelun vaikuttaneen minuun pysyvästi, sillä tuijottelen innostuneena alkutekstien kirjasintyylejä. Leffa on upean nostalginen, vanhaa Helsinkiä liikkeineen ja vaatteineen. Mietin kuinka viatonta 70-luvulla olikaan, vaikka jo silloin herra Vatasella puristi päätä markkinatalouden huuma ja aikataulupaineet. Nykyään Vatanen huutaisi suoraa huutoa pihamaalla, kun oma itsenäisyys olisi levällään somessa.

Käyn sadesäässä ulkona ja salaa ostamassa huomiseksi kortin ja pienen lahjaherkun. Päivällä syödään miehen tekemää poropizzaa ja illalla siivoan puhelimesta satoja kuvia pois. Siirrän aina kaikki kuvat tietokoneelle ja jätän mukavia muistokuvia kännykkään. Siellä on kuitenkin edelleen yli 5000 kuvaa, joten siivousta pitää jatkaa ;-)

Marraskuun kahdestoista

On sunnuntai aamu ja mies nukkuu pitkään. Minä taitan parvekkeen kukkivia pelargonioita maljakkoon, laitan kortin ja herkkupaketin pöydälle odottamaan siippaa.

Päivällä pakkaan kesävaatteet pois vaatekaapistani ja otan tilalle pari lämpimämpää vaatetta. 

Tänäänkin sataa koko päivän. Kävelylle on kuitenkin lähdettävä, jottei ranka jäykisty kokonaan. 

Marraskuun kolmastoista

Kamala päivä. En jaksa edes kertoa.

Marraskuun neljästoista

Eilen illalla tuli ilmoitus, että tänään onkin itsenäinen opiskelupäivä. Menen siis heti aamusta rokotukseen.

Olen paikalla 30 minuuttia ennen rokotusten alkua. Minua ennen jonossa on pirteä rouvashenkilö. Hän nyökkää minulle ja kertoo olleensa tässä palvelutalossa pari vuotta sitten oikein ratkiriemukkaassa tilaisuudessa. Kysyn mikä tilaisuus oli ja rouva kertoo silmät vilkkuen: 

Täällä oli esiintymässä Hunksit! 

Hän nauraa ja jatkaa: "Koko talo oli täynnä väkeä, henkilökunta seisoi rivissä tuolla (näyttää sormella kohti keittiötä), asukkaat istuivat tässä ja meitä ulkopuolisiakin oli paljon (minä olin nähnyt mainoksen jossain). Se oli hieno esitys. Oikein viihdyttävä. Kaikki paidat riisuttiin pois ja niin edelleen. Eikä kukaan ollut nenä nyrpällään. Kun esitys loppui minä ihan säikähdin, kun takanani istuva 80-vuotias nainen huusi kovaan ääneen: Housut pois!" 

Siinä me sitten hihiteltiin yhdessä.

Marraskuun viidestoista

Olen salaa alkanut ajatella kynällä piirtämistä. Että ihan paperille piirtäisin :) No ei ole ihme, että tuollainen tunne tulee, kun tietokone on vienyt kaiken aikani tänä vuonna. Aika usein jätän huomiotta nämä tunteet tai sisäisen Birgittani äänen, mutta tänään menen hakemaan luonnosvihon ja lyijykynän. Istun sohvan nurkkaan, tyhjennän täysin pääni, annan kynän kulkea paperilla ilman ajatuksen tynkääkään. Siinä se kulkee ja pyörii itsekseen. Käännän sivua ja piirustelen. Tulee erikoisia kuvia, sellaisia mitä ei ole koskaan ennen syntynyt. 

Yöllä herään pamahdukseen. En ole utelias ihminen, mutta jostain syystä nousen nyt ylös ja menen ikkunaan. Näen auton omituisessa asennossa ulko-ovemme edessä. Kuskin ovi on auki ja kuulen puhetta rappukäytävässä. Päättelen, että paukuttelivat auton ovia ja hipsin takaisin sänkyyn ja työnnän korvatulpat syvemmälle korviin. 

Marraskuun kuudestoista

Aamulla näyttää olevan uskomattoman hieno ja kirkas sää. On pakkasasteita ja lähdemme pienelle aamukävelylle ennen Teams-luentoa. Tajuan ala-ovella, että se viimeöinen ääni olikin auton yritys tulla rappuun sisään. Kävi kai aika huonosti, sillä jykevä metalli-ikkuna-systeemi on täysin mutkalla. Rautaosat ovat irronneet irti alaosista ja ikkunaosat on suojattu pleksilevyillä ja suojamuoveilla. 

Päivällä kuulemme ystävämme menneen pihalle metelin kuultuaan. Naapuriyhtiön ylärinteellä olevan talon edustalle autonsa parkkiin jättänyt kuski oli käynyt viemässä jotain rappuun. Sillä aikaa auto oli lähtenyt omille teilleen, liukui jyrkkää nurmikkomäkeä alas, ohitti ison koivun ja rämähti meidän alaoveen. Että noinkin voi käydä ihmiselle, vai pitäisikö sanoa autolle.

Käyn kolmesti ulkona. On aivan mahtava sää, -6 astetta pakkasta ja kirkas taivas. Olispa tällaisia päiviä enemmän.

Marraskuun selätys - pitäisköhän ostaa Levikset?

Olisko syytä käydä ostoksilla?

Marraskuun kuudes

Etäpäivä. Teen julistekartan karttaosuutta. Ensin kaikki tiet. Niitä on aika paljon. Hmmmm. Huomaan että ehkä olisi pitänyt aloittaa taloista, koska ne rajaavat tiet itsessään. Hhhmmmm... Tein ehkä muutaman tunnin turhaa työtä.

Illalla ollaan molemmat laiskalla tuulella, eikä kokkaaminen huvita. Onneksi eiliseltä jäi ylimääräisiä tortillalettuja ja täytteitä. Mikään ei ole niin ihanaa kuin eilisen päivän ruokajämät illalla, jolloin ei jaksa evästäkään nostaa. 

Marraskuun seitsemäs

Teemme koko päivän fonttien vektorointia. Olen aivan poikki ja ajelen silmät killissä kotiin. Intensiivinen tekeminen on vienyt minusta kaikki mehut, eikä mikään saa piristymään. Illan laitepilatestuntikin on vaativa ja lopputunnista kroppa vain vapisee. Olen yhdeksän aikaan valmis sänkyyn ja nukkumaan. 

Marraskuun kahdeksas

Tänään on odotettavissa kiva päivä. Ollaan sovittu lounastreffit nuorenmiehen kanssa. Ensin mennään hänen luokseen maistelemaan kaverusten omista habaneroista tehtyä chiliöljyä. Kieli kihelmöi pienestä tipan murto-osasta ja mietin maistuuko ruoka tämän jälkeen ;-) Onneksi kieli toipuu nopeasti. Old Jerusalemissa ruoka on hyvää, kuten tavallisesti. Hiukan jännitän löytääkö ravintola uudet asiakkaansa nyt kun se on muuttanut Lehtisaaresta Pitäjänmäkeen vähän syrjäisen näköiseen paikkaan.

Tullaan meille pelailemaan hetkeksi ja kotimatkalle annan mukaan joulukalenterin :) (Ostan kaverille varmaan vielä satavuotiaanakin oman joulukalenterin.)

Marraskuun yhdeksäs

Todella raskas opiskelupäivä. Teen koneella koko päivän uusia fonttejani. Tiistaina vektoroidut fontit tuodaan tänään toiseen ohjelmaan, jossa käsittely jatkuu. Tästä tuleekin hikistä hommaa, koska ohjelmaa ei saa kotikoneelle. Kesken tekemisen kuulen, että fontit pitää esitellä omassa julisteessa. Eli taas yksi uusi tehtävä mietittäväksi, voi hyvää päivää! Iltapäivällä päätä jo särkee. 

Kotona teen hengitysharjoituksen ja sen jälkeen juon päivän ensimmäisen kahvikupin. Olisin valmis menemään yöunille jo seitsemältä, mutta venytän iltaa kävelyllä ja katson elokuvan.

Marraskuun kymmenes

Herään kuudelta ajattelemaan eilen tekemiäni fontteja. Miten o-kirjaimen leveys määritellään. Voi ei! Päätän nousta ylös, ennenkuin pää halkeaa. Päivän teen jäätelöpurkin suunnittelua ja saan väliaikaiskeskustelussa siitä hyvää palautetta. Neljän aikaan lopetan työt.

Käsiä särkee. Särky alkoi maanantaina, jolloin tein kaupunkikarttaa. En ymmärrä miksi piirsin silloin hiirellä enkä piirtokynällä, joka ei rasita käsiä. Päätän olla kuin ellun kana koko viikonlopun. Tästä hetkestä alkaen en tee enää yhtään mitään, siis viikonloppuna!

Hahaa, voihan sitä sanoa noin itselleen, mutta luuletko, että se onnistuu tällaiselta tyypiltä. Muistan, että pitää käydä kirjastossa hakemassa kirjavaraus ja postista paketti (teen nykyään kosmetiikkaostokset alennusmyyntien aikaan ja säästän vähintään 20% tuotteista, joita joka tapauksessa aina käytän, eli sellainen paketti). 

Koko päivän on satanut, joten pistän sadekamat päälle ja lähden ensin siis kirjastoon, sitten postiin ja sen jälkeen naapurikylään r-kioskille, jonne on tullut siipalle paketti. Kotona avataan ensimmäiseksi miehen paketti. Siellä on uunituore kirja. Olen iloinen hänen puolestaan. Taloon on saatu uusi kirjailija :D

Tämän arkipäiväkatsauksen saldo oli aikalailla yhtä ja samaa, mutta niinhän se tahtoo joskus olla. Energiapankin tiliotteessa oli ottoja paljon: aika tuntui juoksevan karkuun, oli väsymystä ja särkyä. Talletuksena sentään iloinen hetki nuorenmiehen kanssa ja odotus tulevasta viikonlopusta.

Toivottavasti sinun viikkosi on sujunut mukavammin. Kohta ollaan puolivälissä kuukautta!

Marraskuun selätys - näin se taas alkaa

Jiihaa. Se on täällä taas. SusuPetalin innoittamana jatkan tänäkin vuonna marraskuun selätyksiä. Kuukautta, jota ennen inhosin, mutta josta olen oppinut pitämään. Minä täällä siis kirjoittelen jotain pientä jokaisesta marraskuun päivästäni. Kiinnostipa se ketään tai ei ;-)

Marraskuun ensimmäinen

Etäopiskelupäivä. Istun yhteen asti tiiviisti koneella ja kuuntelen uutta tehtävänantoa. Keksin heti mistä kaupungista teen matkailujulisteen. Hyvä näin, sillä tehtävä on valtava. Maa- ja kaupunkitiekartta, infografiikat, kuvitukset ja tekstit tehdään kaikki itse koneella. 

Koska eilen oli paska sää, eli satoi ja tuuli koko päivän, en mennyt ulos lainkaan. Nyt kuitenkin ulkona näyttää olevan kaunis ilma ja lähden heti Teams-kokouksen jälkeen kävelylle. Sää on täydellinen, kirpeä ja aurinkoinen. Käyn ensin kirjastossa hakemassa varauksessa olevan kirjan ja sen jälkeen ulkoilen mahdollisimman pitkään, sillä tiedän, että palattuani kotiin minun täytyy taas palata tietokoneen äärelle etsimään uuteen tehtävään tausta-aineistoa. 

Marraskuun toinen

Aamulla satelee hiljalleen lunta. Päivän kirjoittelen hiusterällä ja musteella pienaakkosia. Saan fontin suunnitteluun tarvittavat alkutehtävät valmiiksi ja ajelen auringon paisteessa onnellisena kotiin. Kotona otan vielä valokuvat päivän tehtävistä ja palautan ne. Sitten (vihdoinkin) keitän päivän ensimmäiset kahvit ja jälkiruuaksi otan viidentoista minuutin tirsat. 

Illalla pienen kävelyn lopuksi mennään naapurikylän kauppaan. Kassajonossa seuraamme kuinka edellinen asiakas ja kaupan työntekijä kinaavat UPS-paketista. Tilanne äityy hikiseksi. Henkilökunta käyttäytyy asiattomasti ja asiakas sen jälkeen vielä asiattomammin. Mietin, että näiden marraskuu ei ole alkanut mukavasti ja päätän samantien, etten mene mukaan tähän soppaan.

Yöllä herään ajatukseen, että saatoin tehdä länkkärifonttiin vääränlaiset yläpäätteet. Samalla keksin minkälaisen oman nimilogon haluan tehdä itselleni. Aivot ovat käyneet koko opiskeluajan tällä tavalla. En saa hetken rauhaa itsestäni. 

Marraskuun kolmas

Kuuntelen aamulla luentoa ja teen samalla jäätelöpakkaussuunnittelua. Lopetan hommat kolmelta ja lepään hetken, jotta jaksan viedä päivän loppuun. 

Illalla kävellään kylmässä viimassa Helsingin Kaupunginteatteriin. Katselen ihmeissäni pääovien yllä olevan kyltin tekstiä "pieni merenneito" ja mietin ollaankohan me oikeassa paikassa. Narikassa kysytään Hiirenloukku-esityksestä ja saadaan vastaukseksi, että se menee Hämeentiellä. No onneksi matka on lyhyt  ja päästään ystävien kanssa katsomaan Agatha Christien kirjoittamaa Hiirenloukkua. Näytelmä on yllättävän viihdyttävä, nautin varsinkin ensimmäisestä näytöksestä, siinä on upea tunnelma ja sopivasti säpinää. Lavastus on todella hieno, suuri ikkuna taustalla lumisateineen on kuin unelma. Voisin jäädä tuohon taloon istumaan takkatulen ääreen vaikka kuinka lumi sulkisi kulkuyhteydet muuhun maailmaan. 

Väliajalla ystävä kysyy: No, kukas on murhaaja? Minä annan kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on kuin onkin oikea vastaus (en ole turhaan agathojani lueskellut :D) Murhaajaan paljastaminen näytännön loputtua ei ole sallittua, eli en spoilaa tämän enempää.

Kun teatteri on katsottu loppuun halaan siipan ja ystävät ja lähden pika pikaa työpaikan pikkujouluihin. Ravintola Sipuliin on kohtuullisen lyhyt matka, mutta siltikin olen paikalla vasta puoli kymmeneltä. On ihana nähdä ystäviä ja jutella heidän kanssaan, vaikka tuntuu, että minun pitäisi ratketa moneen suuntaan samanaikaisesti. Muut kyselevät kuulumisiani ja kerronhan minä, vaikkei minua yhtään kiinnosta omat tekemiset. Minä taas haluaisin kysellä heidän kuulumisiaan, mutta näin tämä ilta vaan kuluu. 

On yömyöhä kun olen kotona. Jalat on väsyneet ja pää sitäkin enemmän.

Marraskuun neljäs

Avaan silmät kello 8:30! En muista että olisin vuosiin nukkunut näin pitkään. Aamiainenkin venyy lähemmäs kymmentä. Tuntuu tosi erikoiselta ja kivalta. Siippa on kysellyt kuukausikaupalla lähtisinkö leffaan katsomaan Oppenheimeria. Tänään vihdoin lupaudun mukaan ja niin minä istun kolmisen tuntia elokuvateatterissa synkistelemässä maailman menoa. Elokuva on taitavasti tehty ja hyvin intensiivinen, mutta aihe on liian lähellä viimeaikojen tapahtumia ja uutisvirtoja, eli oloni on aika synkkä leffan jälkeen. Cillian Murphy on erinomainen Oppenheimerin roolissa ja arvelen, että tässä on yksi ensivuoden Oscar-ehdokkaista.

Marraskuun viides

Herään kuudelta ajatukseen miten ratkaisen jäätelöpakkaussuunnitelmassa pohtimaani ongelmaa. Menen koneelle ja sen ääreltä mies löytää minut parin tunnin kuluttua. Olen tyytyväinen aamun aikaansaannoksiin, ensimmäinen jäätelöpurkki on jo melkein valmis. Siihen pitää vain tehdä pieni kuva, hauska qr-koodi ja lopuksi vielä 5 eri makuversiota väreineen valmiiksi. 

Aamiaisella jutellaan eilisestä elokuvasta. Pohditaan kuinka teoreetikko osaa käsitellä vaikeaa aihetta usealta suunnalta ja kykenee erottamaan henkilökohtaisen mielipiteensä tietoa jakaessaan. Olisi hienoa osata olla yhtä rauhallinen, laskea todennäköisyyksiä ja jättää asia siihen. En kuitenkaan ymmärrä miten esimerkiksi Oppenheimer on aikoinaan saanut pidettyä päänsä koossa. No, onneksi minun todennäköisyyslaskelmani liittyvät useimmiten vain noppapeliin. Siinä on ihan tarpeeksi sykettä minun elämääni.

Päiväkävelyllä on taas kaunis sää. Näemme sattumalta miehen lintukaverin paikalla, jossa on nähty hiiripöllö. Samalla lintu lentääkin puun latvaan ja saan katsella sitä kaukoputkella. Pikkuinen pöllö on kaunis, se tuijottaa jonkin aikaa kohti ja kääntää sitten pyöreän päänsä muualle, sitä ei päiväkävelijät paljoa kiinnosta.

Tuntuu, että viikonloppu menee liian nopeasti. Sanon siipalle, että olisipa huominenkin päivä vapaa. En meinaa uskoa silmiäni kun parin tunnin päästä luen sähköpostiviestin, että huomenna on etäpäivä. Mahtavaa :D

Jatketaan ensi kerralla ;-)

Pelkkää herkuttelua

Lähdettiin Tampereelle. Muistelin, että viime kerralla kun kahdestaan oltiin täällä oli hyytävän kylmä ja niin on nytkin! Mietin yrittääkö kaupunki kertoa minulle jotain, mutta kuulema kotonakin puhaltaa jäätävä pohjoistuuli.

Jottei viima puistattaisi vain ulkosalla, käy hotellihuoneessakin ilmastointi niin että korvissa soi. Menen alas respaan kysymään voiko sitä säätää. "Ei voi, mutta pyydämme huoltomiestä käymään." Päätän luottaa ihmeeseen ja totean, että käymme sillä aikaa kaupungilla.

Pellas Café on täpösen täynnä, mutta ehkä juuri sen vuoksi lämmin. Pieni ikkunapöytä vapautuu sopivasti ja siinä on mukava katsella kuinka ratikat suihkivat oikealle ja vasemmalle (ehkä myös länteen ja itään). Joku kylmäverinen kävelee shortsit jalassa, mutta suurin osa on jo toppatakeissa ja huivit monta kierrosta kiedottuna korvia myöten. 

Ja kun usko sisäiseen lämpöön on palautunut lähdemme ulos kohti Tallipihaa. Alue näyttää mukavasti tulevalta kurpitsajuhlalta. Putiikkien edustoilla on kauniita asetelmia ja valonauhoja kieppuu siellä täällä. 

Ehkä oli järkevää käydä ensin kahvilla ja Brita-kakulla, sillä kun menemme Tallipihan suklaakauppaan meillä ei järki katoa heti ulko-ovella. Yllättäen mieli ei teekään suklaata. Sen sijaan näen yhden houkuttelevan salmiakkipussin. Ja siippakin ostaa vain kovia salmiakkikarkkeja. 

Pitäisiköhän olla huolissaan?

Illalla nälkä kuitenkin iskee. Tiedämme pari hyvää ruokapaikkaa ja menemme syömään erinomaiseksi todettuun Muusaan. 

Ah miten taivaallisen hyvää onkaan Kukkakaali Bang Bang! Niin, arvelen, että joku saattaa ihmetellä että "kukkakaalia?!?!" Mitä se nyt horisee? Mutta käypä kokeilemassa. Sitten tiedät, miksi niin kovasti haluaisin saada itselleni tuon reseptin. Paukuttelisin kotona aika monta kertaa talven aikana bang bang -henkseleitäni ja olisin onnellinen.

Masut täynnä päätämme vielä lähteä kävelylle rantaan. Katselemme kuinka Särkäniemen valot heijastuvat veden pintaan ja taustalla kuuluu kiljahteluja ja kirkaisuja.  

Ehkä melkein tekisi mieli mennä mukaan, mutta kylmyys ei houkuttele ollenkaan. Siksipä kävelemmekin Milavidan mäelle ja laskeudumme sieltä syksyn lehtiä kahisutellen alas. 

Aamulla huoneessa taas puhaltaa. Minunkin mieleni tekee vähän vinkua, mutta päätän mennä mieluummin aamiaiselle. Sen jälkeen lähdemme ulos. 

Koska Milavidassa on häänäyttely, annan siipalle armoa ja jätämme sen väliin ;-) 

Sen sijaan kävelemme Sara Hildénin taidemuseoon katsomaan Etelä-Korealaisen Lee Bulin näyttelyä. 

Lee Bul tekee kantaaottavia teoksia ja käsittelee niissä kauneutta, sen rappiota ja hajoamista. Hän kasvoi toisinajattelijoiden lapsena Korean poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten myrskyisinä vuosina ja tämä näkyy teoksissa. Olisi ollut kiva nähdä enemmän Bulin cybertaidetta, mutta näitä töitä näyttelyssä oli vähemmän.

Täytyy todeta, että ääniopastus pelasti näyttelykäyntini. En olisi saanut teoksista irti paljoakaan ilman lisäinfoa taiteilijasta tai mistä aiheista ja millä tavalla hän asioita käsittelee. 

Näsineula tönöttää aivan museon vieressä ja sinnehän on tietysti mentävä. Katselen alapuolelleni ja mietin, että on harmi, kun Sara Hildénin taidemuseon maat menevät huvipuiston käyttöön. Sitten nostan katseen ylemmäs, unohdan harmitukset ja jään ihailemaan maisemaa. Voi veljet, miten kaunis syksy täällä on. Vaikka on pilvistä ja kylmää, niin siltikin keltaiset ja vihreät puut näyttävät kuin paletin kirkkailta maaliläiskiltä. 

Näsineulan hissin musa- ja valoshow aiheutti meissä hilpeyttä ylöstullessa ja alas matkatessa villiinnymme jo yökerhomaiseen menoon. Suosittelen käymään, vaikka disco kestää vain muutaman sekunnin :D

Päivän aikana käymme kahdesti syömässä. Ensin lounaalla kasvisravintola Gopalissa. Erinomaista ruokaa, joka maksetaan painon mukaan. Minun annokseni maksoi 8e, mutta isokokoinen mies maksaa ruuasta varmaan enemmän kuin lounasedun verran. Tämän paikan laitan muistiin tulevia käyntejä varten. 

Illallisen syömme tutussa libanonilaisessa Zeytuun ravintolassa. Tännekin kannattaa varata pöytä, sillä paikka on pikkuruinen. Ruoka on maukasta ja ainakin minulle Meze-lautasen annos on tuhti kooltaan. Jos kaipaat ruuan kanssa viiniä, niin tämä paikka ei ole sinulle. 

Iltaviihteeksi menemme nauttimaan runoraadista Ravintola Kiveen. Muistatko sellaista tv-ohjelmaa kuin Runoraati? Vaikka tilaisuuden alkuun on vielä puoli tuntia, on talo niin täynnä, että saamme viimeiset kaksi tuolia itsellemme. En tiedä onko hyvä vai huono asia, että vakioraatilaiset ovat tänään poissa, mutta nopeasti totean, että sijaisena oleva filosofi Mikko Lahtinen on todella maino tyyppi. Jos ei muuta, niin yleissivistys laajenee häntä kuunnellessa :D

Mikäli runoraati kiinnostaa, niin niitä järjestetään kuukausittain Tampereella. Tilaisuudet on maksuttomia, eli astelet vain paikalle ja jos kurkkua kuivaa niin hae tiskiltä juotavaa. Saat kuunnella uusia ja vanhoja runoja, kertoa oman mielipiteesi niistä jos huvittaa ja jopa lopuksi jopa loistaa, jos tiedät kuka runon on kirjoittanut. Minä en tiennyt yhtään kuudesta runoilijasta, muttei se menoa haitannut. 

Päivällä kävinkin jo toteamassa hotellin respassa, että huoneessa on taas puhuri. Saimme toisen huoneen, jossa yö sujuu ilman ajatusta kaulaliinasta ja piposta ;-)

Seuraavana aamuna molemmat on kuitenkin tarpeen, sillä ulkona lämpötila on nollassa ja tuulee edelleen pohjoisesta. Eli kaikki vaatteet päälle ja ulos. 

Autotallissa suustani pääsee "Oooh!" Tuollainen karkki olisi varmasti kiva.

Mennään kuitenkin omaan autoon ja suhataan Pispalaan. On ihana kävellä mäkisiä katuja ylös ja alas, tällaista ei kotona ole lainkaan. Käymme kävelemässä myös Pispalan harjulla. 

Harjulla on paraatipaikalla kahvila, jonka erkkerissä on monelta vuodelta Paras Tamperelainen kahvila -tauluja. Katselen niitä miehen ollessa jonottamassa ja päätän kuitenkin maistaa munkkia, vaikken niistä pidäkään.

Munkissa on tarpeeksi sokeria päällä. Niin paljon, että kukaan ei olisi pystynyt syömään sitä nuolematta välillä huuliaan. Ei ollut rasvainen, eikä tunkkainen, ei liian painava, eikä liian mitään. Kertakaikkiaan mainio munkki, jonka voimalla jaksan mennä hissillä Pispalan torniin. Hissi notkahtelee kummasti ylösmennessä ja seinässä on kyltti: Hississä ei saa hyppiä. Hyppiminen pysäyttää hissin. Mietin, että kyltti aiheuttaa itsessäni ennemminkin ajatuksen pomppimiseen kuin sen välttämiseen. Päätän kuitenkin olla järkevä ja käyttäydyn asiallisesti.

Kyllä nyt tuli pitkä postaus, mutta sellaista se välillä on...

Haastepaketin haastavat vastaukset

Satu on loihtinut kivan haastepaketin. Kysymyksiä on reilusti, joten vastauksiakin tulee paljon :D

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?

Jos leikitään, niin korkeintaan BigBrotheriin. Se on mielenkiintoinen ihmiskoe suljetussa tilassa olemisesta erilaisten ihmisten kanssa. Muistelen että aikoinaan Briteissä joku karkasi aidan yli, kun olo talossa alkoi ahdistaa. Minä tuskin pystyisin ylittämään minkäänlaista aitausta, vaan huutaisin äitiä apuun sunnuntain suorassa lähetyksessä.

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?

Tapahtui tällä viikolla: Kuljin ison rahtimerilaivan eristyksissä olevan kannen vieritse ja näin siellä satamäärin huonompiosaisia ihmisiä. En voinut jäädä siihen ihmettelemään asiaa, koska minun piti mennä sisälle tiettyyn huoneeseen. Nousin portaita huoneen yläosaa kiertävään aitioon, istuin paikalleni ja jäin hiljaa odottamaan muiden kanssa. 

Itänaapurimaan johtaja P saapui paikalle. Hän seisahtui totisena alas keskilattialle ja katsoi ylös meihin orrella istujiin. Mies sanoi antavansa kaikille lahjan. Katsoin puupalikkaa joka heitettiin minulle. Otin lahjan kiinni vasemmalla kädelläni ja tajusin samalla, että siinä olleet kolme nestemäistä pisaraa olivat myrkyllistä liimaa. Hieroin kädestäni liimat takaisin palikkaan ja samalla, kun P ylimielisesti kurmuutti meitä puheellaan minä päätin heittää häntä palikalla. Osuin rintakehään. Koska P vain mulkaisi ja jatkoi puhettaan, otin mitä käteeni sain ja viskoin niillä miestä.

Seuraavaksi piti kulkea ulkokannen kautta toiseen tilaan. Huomasin, että kannella olevat ihmiset olivat saaneet ruokaa, mutta näyttivät voivan todella huonosti. Mietin oliko heidät myrkytetty. Jatkoin matkaani eteenpäin ja näin erään oven suussa P:n seisovan selin minuun. Tiesin ettei mies siedä, että häneen kosketaan. Menin P:n taakse ja tökin häntä aina kun siihen tuli mahdollisuus. 

Tässä vaiheessa heräsin kellon soittoon enkä tiedä mitä sitten tapahtui. Onkohan minulla isokin auktoriteettiongelma ;-) 

3. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Siipalla on jo aika hyvä tuntuma. Mutta, täytyy sanoa, että tunnen itse parhaiten aivoitukseni ja joskus haluaisin ottaa eron itsestäni. Esimerkiksi viime yönä, kun heräsin kolmen jälkeen miettimään asioita, joita en pystynyt ratkaisemaan pimeässä makuuhuoneessa. Ei huvittanut yhtään tuollainen touhuaminen.

4. Mikä on vahvin aistisi?

Hajuaisti niin hyvässä kuin pahassa. 

5. Jaa joltain matkalta jäänyt kiva muisto

Kesällä vaellettiin siipan kanssa useampi viikko Espanjassa. Herättiin yhdessä, käveltiin yhdessä, istuttiin mättäällä yhdessä. Vaikka puhuttiin kukista ja mehiläisistä, niin nuotiota ei tietenkään poltettu. Oli sen verran lämmintä :)

6. Pelkäätkö vanhenemista?

Ehkä kontrollin puute kehoon on pelkäämistä. Eli joo.

7. Onko sinulla jokin lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana?

Onhan mulla se musta-vihko, jossa pidän listaa asioista, jotka haluan hoitaa kuluvan kuukauden sisällä. 

Tänä vuonna lisäsin vihkooni sivun, jonne kirjoitin neljä asiaa, jotka olis kiva tehdä. Ei ne ole mitenkään loppuelämän saavutustoiveita, enkä tiedä toteutuuko ne millään lailla. Mutta ovatpahan kirjoitettuna muistiin, jos vaikka varhaisdemis iskisi.

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?

Isoäitini sanat: Ikävä juttu, mutta samalla hauska!
Asiat voi nähdä monella eri tavalla. Jos jonnekin kumartaa niin samalla pyllistää toisaalle.

Toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?

:D

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?

Tee U-käännös

11. Onko sinua koskaan kiusattu?

Aikuisena kolmikymppisenä olin kai liian nuori tai liian jotain, koska työpaikassani kaksi naista ottivat minut hampaisiinsa vuosiksi. Onneksi kaikki muut työkaverini olivat ihania, joten selvisin isommitta traumoitta.

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?

No ne ajattelisi, että nyt on kyllä tapahtunut virhe. Poliisille, ei Birgitalle :D

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Mistään ei kannata pitää liian kovaa kiinni, sillä kaikki muuttuu koko ajan. Myös minä. Jos pyristelen muutosta vastaan teen elämäni vain hankalammaksi.

14. Kahvi vai tee?

Aamuisin aina kahvi. 
Iltaisin aina tee. Noh tutustuttuani tee-hifistelijään, pitää kai sanoa, että iltaisin vain yrttiteetä, joka siis ei ole oikeaa teetä, vai miten se nyt on ;-)

15. Lempi aineesi koulussa? Inhokkisi.

Musiikkitunnit oli ihania, niiden voimalla menin läpi myös vähän tylsemmät aineet. 

16. Arvokkainta mitä omistat?

 Yhteys rakkaisiin ja ystäviin. Muistot. Valokuvat.

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen?

Liian vaikea kysymys.

18. Uskotko jumalaan?

Uskon hyvyyteen. 

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Rakkaat
ystävät
luonto

taide
koti
sänky yöllä

sopivat vaatteet
uuden oppiminen

aamiainen aamulla

musiikki autolla ajaessa
aurinkolasit kirkkaalla säällä

vessa silloin kun hätä on suurin
tanssiminen kotona villasukat jalassa

blogikaverit, jotka keksii hyviä haasteita

20. Miten pääset eroon hikasta?

Otan lasin vettä ja juon sen tyhjäksi nielemällä monta pientä peräkkäistä nielaisua peräkkäin ilman että hengitän välissä. Toimii joka kerta.

Perjantain erikoinen

En tee tänään mitään, sanoin eilen aamulla itselleni. En opiskele, istu koneella, en en ja en. 

Menen keittiöön ja laitan itselleni aamiaista. Kahviin ripsautan mausteeksi kardemummaa, kun tekee mieli jotain hyvää, eikä kaapeissa mitään muuta "hyvää" löydy. En jää keittiöön vaan istahdan olohuoneen lattialle ja pidän aamupiknikin. 

Muistan tallentaneeni Darjeeling Limited leffan (tulee Star-kanavalta, jos jotakuta kiinnostaa). Wes Anderson on yksi monista suosikkiohjaajistani, hänen leffansa saa aina piristymään, koska värimaailma ja tarinat on jollain tapaa pehmeitä, kauniita ja huvittavia. Odotettavissa on siis aamiaisen lisäksi silmänruokaa ja nauruterapiaa.

Kun leffa on katsottu lähden hyvillä mielin kaupungille. Tai voiko sanoa että hyvillä, kun tiedän, että minut rutistetaan mankeliin muutaman tunnin kuluttua mammografiassa. En valita en, musta on järkevää käydä seulonnassa, mutta olisin iloisempi jos tekniikkaa olisi kehitetty lempeämmäksi.

Mulla on reilusti aikaa ennen puristeluun menoa, joten astelen ensin Ateneumiin katselemaan lempitauluani. Luulin kauhukseni keväällä Ateneumin remontin jälkeen, että Démasquée on laitettu kellarin syövereihin, mutta seuraavalla käyntikerralla löysinkin alakerran huoneen, jossa nainen oli kuin olikin tavattavissa. 

Tänäänkin Démasquée nojailee sohvan kulmaan, menen hänen luokseen ja kerron tämän hetken kuulumiset. Käväisen samalla kertaa vielä Kaija Saariahon ja Elin Danielson-Gambogin ja Helenen luona. Ollaan Helenen kanssa aika samanikäisiä. Minussa ikä näkyy jo enemmän, vaikka sillä on ehkä ollut rankempaa tähän ikään mennessä. 

Muut tutut jätän kiertämättä. Etsin kauniin kaiverretun penkin, istahdan alas ja jään seuraamaan ihmispaljoutta. Tänään on ilmainen museopäivä ja ehkä se on vetänyt porukan taiteen äärelle. Mietin hetken Kiasman Tom of Finland näyttelyä, mutta sielläkin oli ohi kulkiessa pitkä jono ovella, joten jätän musta-asuiset miehet toiseen kertaan.  

Kotimatkalla laitan kuulokkeet korviini ja saan korvamadoksi Arpan kappaleen Metsänpoika popparissa. Siitä tulee nostalginen fiilis ja päätän samantien ottaa kotona c-kasetit ja soittimen esiin. 

Olen miettinyt pari kertaa olenko turhaan säästellyt tätä soitinta, joka on samanlainen kuin mun ensimmäinen musavehkeeni. Mutta heti kun painan playn pohjaan totean mankan tarpeelliseksi :D

Pikkuinen soitin vertyy hiljalleen ja vähän ajan päästä se nostaa äänenvoimakkuutta. Samea ääni muuttuu yllättävän kirkkaaksi ja minä saan heilua pitkin olohuonetta ja tanssahdella sukat villisti jaloissa pyörien.

Neljännen kasetin kohdalla hiljaisuus yllättäen iskee. Käyn katsomassa loppuiko kasetin puoli. Ei loppunut, vanha teippikorjaus on hapertunut ja joudun olemaan sairaanhoitajana kasettinauhalle. 

Pitkän päiväkävelyn ja iltapäivätanssin lisäksi tunnen illalla pakottavaa tarvetta pikku kävelylle. Teen tikusta asiaa ja  lähden kauppakeskukseen ostamaan huomiseksi aamiaisbagelia, sellaista juureen leivottua seesaminsiemenillä kuorrutettua rinkeliä. Rinkeli ja kahvipaketti kädessäni suuntaan kassalle, mutta kesken matkan mulla meinaa mennä niskat sijoiltaan, muljahtaa silmät ympäri, irrota oikea olkapää paikaltaan ja selkänikamatkin natisee. 

Peruutan takaisin ja mietin kaksi kertaa, että onko nyt syyskuu vai lokakuu. Kyllä tosiaan, eivät ihan oikeasti jaksaneet odottaa joulusuklaiden kanssa yhtään pidempään. 

Kävelen hämmentyneenä kaupasta pois. Ulkona on lämmintä, ehkä jopa parikymmentä astetta vaikka on iltamyöhä. Puissa on vielä vihreät lehdet. Kuuletteko kauppiaat? Puissa on vielä vihreät lehdet!

Tässä olis joulusuklaat sulaneet ja menneet pilalle. Ei olisi ehtinyt odottamaan joulua. Sitä kai ne kauppiaat ajattelikin  ;-)

 https://www.youtube.com/watch?v=FjN3ITkX6-c

Metsänpoika popparissa

Systeemivirhe - joo ei

Olin päättänyt kirjoittaa. Tasaisella rytmillä, sillä rytmi pitää raiteella ja uuden luonti onnistuu helpommmin. Viikko sitten kuitenkin monen monta kertaa istuin tyhjän sivun eteen. Sain lauseen tai pari ulos, mutta joka kerran tuijottelin niitä hetken ja pyyhin pois. Ei syntynyt mitään, ei järkevää eikä edes järjetöntä.

Niinpä tänään sunnuntaina yritän paremmalla onnella.

Maanantain systeemivirhe

Raskas päivä. Herätys, pesulle, aamujooga, vaatteiden vaihto ja autolla huristelemaan. Istun koko päivän sisällä tietokoneen ääressä ja kerään aineksia tulevaan tehtävään, lopulta väsyneenä siirryn autoon ja kotiin. 

Perillä odottaa rento lomalainen, joka kysyy juodaanko iltapäiväkahvit. Mikäs siinä, ne onkin päivän ensimmäiset minulla. Olen siinä keittiön pöydän ääressä ja mietin, ettei tällainen toimi. Ajaudun kevään tapaan istumaan läpi päivien ja kuntoni rapautuu. 

Kahvi ei vaikuta kovin pitkään ja siirryn sohvalle muka lepäilemään. Siippa katselee minua ehkä säälien ja houkuttelee kävelylle. Mutta minä, joka yleensä jaksan kävellä ihan hyvällä tahdilla en tänään pysy miehen rinnalla, ainoastaan teen pienenä haamuna hänelle varjoa takaoikealla. Mietin, että systeemissäni on virhe. Tarvitsisin kunnon koodarin hoitamaan ongelmani. Mieluummin nopeammin kuin pian.

Tiistain korjausidea

Etäpäivä. Herään normaaliin aikaan, vaikkei kello ole soimassa. Ilman ajatusta, joka ehtisi torpata ideani, vedän heti ulkoiluvaatteet päälleni ja lähden sängynlämpimänä ulos. Sää on täydellinen. Vähän kirpeä ja raikas. 

Aamiaisen jälkeen alan hommiin ja mietin video-CV:n käsikirjoitusta. Että tällainenkin pitää tehdä. Helpointa olisi vain puhua kameralle, mutta eihän se käy. Enemmän himottaa tehdä animointia ja kehitellä video, jossa näkyy mitä olen tähän mennessä oppinut. Kesken kiihkeän suunnittelun mies tulee viereeni, käskee pitämään taukoa ja houkuttelee syömään. Niinpä kävelemme puolen tunnin matkan lounaspaikkaan. Siinä kulkiessa tajuan, että ehkäpä minun pitäisi normipäivänä herätä vain vähän aikaisemmin kuin olen tottunut ja lähteä aamukävelylle joogan sijaan. 

Käsikirjoitus valmistuu päivän aikana. Teen myös storyboardin ja taputtelen itseäni olalle. Hyvä hyvä, vielä tästä yksi video saadaan aikaiseksi. 

Illalla ennen nukkumaan menoa laitan ulkoiluvaatteet valmiiksi ja siirrän herätyskellon soimaan aiemmin.

Keskiviikon testaus

Aikainen herätys. Joku lintu huutaa oudosti ulkona ja sanon asiasta miehelle. Se nousee yhtä oudon nopeasti ylös sängystä ja menee ikkunan ääreen. Laitan ulkovaatteet pinosta päälleni ja mies päättää lähteä mukaani.

"Kuuletko sen", kysyn siipalta. "Minkä?" Mies höristelee korviaan, mutta lintu päättää olla hiljaa. Annan linnun puolesta ääninäytteen. "Olisko harmaapäätikka", se sanoo ja piipittää tikkaa. Minä totean, että väärä laulu, tämä linnun huudossa ei sävel laske lopussa. Lintu jää arvoitukseksi.

Ilma on täydellinen, yhtä hyvä kuin eilen. Minä kuitenkin katselen levottomana kelloa eikä mene kauaakaan kun totean, että pitää kääntyä takaisin kotiin, muuten tulee liian kiire. Kotona aikataulu vaan tiivistyy ja lopulta olen kiukkuinen, koska aamustani tulee kellotettu moniottelusuoritus. Olen kireä enkä rentoutunut. 

Paska idea! Pitäisi herätä melkein kolme varttia aikaisemmin kuin normaalisti, jotta ehtisin tehdä mukavan kävelyn, käydä suihkussa, laittautua ihmisen näköiseksi ja lähteä liikenteeseen ajoissa. 

Joo ei! Päätän palata takaisin vanhaan malliin. Aamulla aamujooga, mutta iltapäivällä heti kotiin tultua ulos reippailemaan ja vasta sitten kahvittelemaan! 

Suhailen autolla opiskelemaan. Teen aikakausilehtimainosta. Varsinaisen opiskelun jälkeen näytän vastuuopettajalleni miehen kirjaan tekemääni kirjankantta ja sitten kotiin.

Lopen väsyneenä avaan kotioven. Mies kysyy otanko kahvia vai lähdetäänkö kävelylle. Minne lie tahtotilani jäikään, sillä haluan ainoastaan kahvia ja lepoa ;-) Levennän koko päivän istuttamaani takapuolta keittiön tuolilla ja kuuntelen kun mies kertoo, että naapurin lintukaveri oli tunnistanut aamuisen linnun nuolihaukaksi. Jaa-a. Nyt minä sitten tiedän miltä sellainenkin lintu kuulostaa. Ihminen kehittyy omituisissa asioissa, eikä aina niissä mitä itse haluaisi ;-)

Torstaina veivataan eri kuvioilla

Etäpäivä. Kuulen heti herättyäni avoimesta ikkunasta nuolihaukan huudot. En raaski herättää miestä, sillä se on nukkunut yön huonosti. Jätän kaverin koisimaan, pistän vaatteet päälleni ja heti rapun ulko-ovella kuulen linnun uudestaan. Se on jostain syystä nyt tykästynyt tähän paikkaan. On kirpeä ja ihana aamu. Tunnen kuinka hyvä olo leviää sisuksiini. Näin aamut pitäisi aloittaa. 

Teen päivän ulkomainosta, hion sitä, väännän still-kuvasta kolmiulotteista tunnetta ja animoin tekstejä. Käyn lounaalla ulkona ja palaan taas tietokoneen ääreen. 

Illalla lähdemme ensimmäistä kertaa yhdessä laitepilates-tunnille. Ohjaaja tuntuu tosi mukavalta. Tunti menee kuin hujauksessa ja olen innoissani ajatuksesta, että kenties saamme tästä uuden yhteisen harrastuksen, kun parisalsa ei saanut miestäni liekkeihin...

Paluu vanhaan systeemiin

Noniin, vanha tuttu herätys, aamujooga ja niin edelleen. Päivän suunnittelen ja teen sanomalehtimainosta ja olen onnellinen, että on perjantai. Kotona vaihdan vaatteet, laitan ruokaa, syön, otan 15 minuutin tirsat ja sitten vaihdan taas vaatteet. Tänään on työpaikan juhlat, ja tiedän, että tarjolla on ystäviä, hyvää musiikkia ja tanssilattia. Kutsussa ilmoitettiin, että juhla on cocktail-tilaisuus ja jalkaan kannattaa laittaa mukavat kengät. 

Bändi on hyvä ja tennarit ovat mainiot tanssiessa. Koska lähden juhlista mieluiten silloin kun ne ovat parhaimmillaan, niin teen tuhkimot puolen yön maissa. Vaikka ollaan jo syyskuussa, on sää yöllä ihanan lämmin. Olen iloinen saamastani kutsusta viettää yhteistä aikaa työkavereiden kanssa ja nyt saan nauramisesta ja tanssimisesta nauttineena tepastella pimeässä illassa kevein askelin kotiin. 

Vaikka viikko on ollut raskas ja tunkkainenkin, niin lopulta sekin päättyi letkeään menoon.

Jään odottamaan sitä hemmoa, joka koodaisi päiviini istumisen ja liikunnan tasapainon. Sitä kaveria odotellessa pitää varmaan kokeilla erilaisia versioita päivä toisensa perään. 

Lauantaiaamun muodonmuutos

Blogi on ollut monesti mielessäni, mutten ole saanut mitään aikaiseksi. Kirjoitusaiheita oli kesän aikana, mutta näin vain kävi. Nyt kun arki hyrrää, on varmasti hyvä ajatus laittaa kirjoitusvaihdekin taas päälle.

Naputtelin jo pitkän pätkän turhautumistani itseeni, mutta kesken valivalin kuulen huudon makuuhuoneesta: Keittäisitkö kananmunia?

Tulen niin hyvälle tuulelle tuosta hihkaisusta, että päätän poistaa kaiken jo kirjoittamani. Tajuan, että mulle on tehnyt hyvää palata pitkän kesäloman jälkeen normirytmiin. Arkipäivien jälkeen tuntuu erityiseltä herätä lauantaihin. Nousta aikaisin ylös, ja niinkuin tänään sateen ropistessa ikkunalautaan, istahtaa keittiön pöydän ääreen ja lukea blogeja. Palata takaisin omaan pieneen maailmaan.

Mies nouseekin yllättävän nopeasti ylös ja lopulta laitamme yhdessä aamiaispöydän valmiiksi. Istutaan vastakkain ja jostain pulpahtaa mieleen sana adonis, että mitä se nyt ihan tarkkaan tarkoittaa. Kännykkä esiin ja netistä nopea tietoinfo. Ajatus siirtyy jumaliin ja mytologeihin. Pääsemme yhdestä mutkasta toiseen, sieltä labyrinttiin ja Ariadnen punaiseen lankaan. Kun juon viimeistä kahvikuppiani mies alkaa lukea Anu Kaajan novellia Palava sokeri. Melkein maistan marengin suussani kuunnellessani ihanaa tekstiä. Jos osaisin kuvitella mielessäni mielikuvia, niin hetki olisi varmasti taivaallinen!

Kuvista tulee mieleen opiskelut. Ne alkoivat viime viikolla. Tietoa tulee paljon ja tehtäviä sen mukaisesti. Suunnittelen parhaillaan ulkomainosta noihin isoihin ja pieniin näyttöihin, joita kauppakanavat ripottelevat ympärillemme. 

Ihmettelen, etten ole pahemmin häiriintynyt päästäni, sillä välttelen itse mainoksia mahdollisimman paljon. Ainoa paikka, jossa siedän niitä edes vähän on painotuotteet, paperi, jossa yksikään teksti tai kuva ei liiku ja voin sivuuttaa sen huolettomasti. Mutta juuri nyt olen itse luomassa näitä liikkuvia mainoskuvia, hahhahhaaaa :D

Lisäksi tehtävänäni on toteuttaa uusi lakupakkaus. 

Mitä mieltä olet, haluaisitko maistella uudenlaista

• kirpeäsitruuna-salmiakki-lakritsipalloa vai 
• arvioisitko mieluummin laadukkaan shampanjalakritsipallon 
• tai ehkä olet maistellut kesän suosikkijuomaa, ottaisitko sen seuraksi ananaslonkero-täytelakua?

Pakkaukset on aika mielenkiintoisia juttuja. Yhtenä päivänä oli tarve saada kilo porkkanaa. Katselin ymmyrkäisenä pussin tekstiä. 

Onko tämä uusi innovaatio, eli sika- ja kanatäytejuures. Ideoijalla on ollut varmaan hauska työpäivä :D

ps. päivän knoppi: aktiivinen netin käyttäjä näkee päivässä 6000-10000 mainosta. Kääk!

Heinäkuun himopyykkäys - mikset tekisi kaikkea kahteen kertaan

Ei uskoisi ihan heti kun minut näkee, että tuo nainen se himoitsee puhdasta pyykkiä. Sellaista joka tuoksuu raikkaalle, on kirkastettu sekä etikalla että tuplahuuhdonnalla, ettei jopa voisi kehua tuplapesemisellä. Mutta kyllä näin on. Minä nykyään pesen pyykin ensin yhden kerran ja heti perään varmistan puhtauden toisella täyspesulla.

Olen myös kehittynyt erinomaiseksi sääennustajaksi. Olen ilmoittanut naapurustoon, että kun haluavat tietää milloin paikalliset kaatosateet saapuvat, niin ei kun vaan puhelinsoitto minulle ja tarkistus milloin aion viedä hyvin pestyt ja tehokkaalla linkouksella melkein kuivaksi pyöritetyt pyykkini pihanarulle kuivumaan. Katsos, olipa miten pilvetön sää tahansa, ulos pyykkinarulle pyykit vietyäni ei kulu kuin viitisentoista minuuttia ja ensimmäiset auringonpaisteen kirkastamat pikku pisarat tipahtelevat taivaasta. Viimeistään puolen tunnin kuluttua alkaakin armoton kaatosade ja se kestää vähintään parisen tuntia.

Olen testannut monta kertaa uuden taitoni. Se toimii. Sataprosenttisesti. 

Eli jos pihasi kaipaa sadetusta ja sieltä löytyy kunnon pyykkinaru, niin tilaa vain minut juuri pestyn pyykkini kanssa luoksesi. Ennen kuin ehdit minulle kahvia keittää saat ilmaisen luonnonmukaisen kastelun perennoille ja nurmikolle :D

Hallitsematon kukkahimo

Olen palannut kotiin.

Ensin ovella vastaan tulee tuulettamaton ilma, mutta saman tien onnellisuus tulvahtaa ylitseni. Tällainen paikka minulla on palata. Pikkuruinen koti, jossa on kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Yksinkertaisen reissuelämän aikana luksusta oli maisemat, suihku ja ruoka. Kotona luksusta tuntuu olevan kaikki. Tai ainakin melkein.

Tulen parvekkeelle usean kerran päivässä. Lattialla on talven jäljiltä ruukku ja siinä sinnittelee viimekesäinen köynnöskasvi. Paljon muuta täällä ei olekaan. Tunnen kuinka kevääseen kuuluva kukita parvekkeesi -himo kasvaa sisälläni ja houkuttelen miehen lähtemään kanssani puutarhaliikkeeseen.

No miten käy ihmiselle kesäkuun lopulla taimitarhalla? Näky on lohduton. Eihän siinä mitään, jos olisi puutarha, jonne hankkia pensaita tai perennoja, mutta hullun-kuuman-parvekkeen omistajalle tarjolla on viimeiset irtokappaleet, kuten täällä: yksi - siis yksi - kesäneilikka. Hämmentyneen kiertelyn jälkeen kannamme kassalle sen yksinäisen neilikan, yhtä yksinäisen köynnöskasvin sekä kuusi pelargoniaa. Että näin vähälläkö ihmisen pitäisi kukittaa ympäristönsä?

Ehdotan käväisyä toisessakin kukkapaikassa. Sinne siis.

Kävelen pitkin käytäviä. Katselen mykkänä tarjontaa. Osa on homeessa, osa muistuttaa nahistunutta ylivuotista porkkanan naattia. En taida saada täältäkään yhtään mitään. Pysähdyn kulmaukseen ja totean kovalla ja lannistuneella äänellä: "Voi hiton hiton hitto!" Mietin miksei siippa vastaa mitään lohduttavaa ja katsahdan häneen. Mutta edessäni onkin aivan tuntematon heppu. Tikkusuorana tuo vakavailmeinen mies tuijottaa minua. Ilme ei värähdä, eikä mies sano mitään.

Säikähdän ensin, mutta sitten alkaa naurattaa: "Anteeksi! Mä luulin sua mun mieheksi." Melkein taputan kaveria olkapäähän, mutta onneksi tajuan olla ahdistelematta häntä enempää. Mies on edelleen kuin seipään niellyt. Seisoo kivettyneenä aivan nenäni edessä. Pyydän uudestaan anteeksi, ohitan hänet pienestä tilasta ja hipsin omani luokse. Alan kertoa siipalle tapahtunutta ja ennenkuin olen päässyt tarinan loppuun nauran niin, ettei asiasta meinaa saada selvää. Samalla näen kuinka tuntematon mies kääntyy ympäri, vilkaisee kulmansa alta ja lähtee puutarhaosastolta pois. Senkin suupieli jo vähän nykii.

Saldona hiton hiton hitosta tuli vain neljä lobeliaa (tiedän, nämä ei kestä meidän partsia) ja yksi neilikka, joka täälläkin odotti pelastajaansa.

Nyt parvekkeella on kukat ruukuissa ja jossain päin pääkaupunkia kulkee viaton mies, joka ei ehkä ikinä palaa tiettyyn puutarhakauppaan ;-)

No niin. Pieni tutkimuskäynti kaupungilla kertoo,
että kukat onkin juhlistamassa monimuotoisuutta :D

Mikä on sopivasti?

Enemmän on enemmän.

Hiki tulee ajatellessa tuota lausetta. Olen puristanut tavarani mahdollisimman pieneen määrään. Siltikin niitä on enemmän kuin haluaisin. Ei ehkä määrällisesti, mutta painollisesti. 

Vähemmän on enemmän.

Ei tuokaan nyt kuulosta ihan kivalta. Olisi mukavaa, jos voisin ottaa mukaan oman ihanan tyynyn. Ehkä jonkun kivan mekon, tai kaksi. Tai edes huulipunan. Mutta ei. 

Tässä on mun jonkin aikaa mun rinkan sisältö. Kuvasta kyllä uupuu juomapullo, mutta muuten kasassa on kaikki mitä kannan mukanani. Ugh!

Painoa on ehdottomasti liikaa, mutta kaipa sitä ihminen vahvistuu retuuttaessaan kiloja vatsan lisäksi myös selkäpuolella, hihii :D

Kevyttä kesäkuun jatkoa sinulle!

Kuohuvaa ja valkosipulia

Tulin torstaina onnellisena kotiin jo reilusti ennen puolta päivää. Näyttö meni hyvin. Niin hienosti, että vajosin päiväuniin sohvalle. Yleensä torkahdan vain viideksitoista minuutiksi, mutta nyt annoin villien unien viedä mennessään ja heräsin tunnin päästä. Koska ei huvittanut tehdä mitään järkevää, niin lähdin ulos selvittämään päätäni, käveleskelin löysästi sinne tänne, ihailin omenapuun kukkia ja kuuntelin ensi kertaa tänä vuonna tervapääskyn laulua.

Lopulta siippakin irrotti otteensa tietokoneesta. Aika juoksi, niin kuin se joskus tekee ja lopulta tuloksena oli aivan hirmuinen nälkä. Kaikkia ohjeita vastaan minä tein niinkuin ei pitäisi. Avasin sipsipussin ja napostelin niitä ensihätään. Seuraavaksi tajuttiin, ettei oltu vielä juhlistettu mun ensimmäisten opintopisteiden saamista. Niinpä avattiin myös pieni kuohuva pullo ja skoolattiin. Sitten laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttiin ruuanlaittoon.

Mua alkoi siinä linssicurrya tehdessä naurattaa. Yleensä me kaksi ei mahduta samaan aikaan keittiöön (ruuanlaittomielessä), mutta nyt oli niin erikoiset yhdistelmät tiskipöydällä, ettei kumpikaan kommentoinut toisen tekemisiä. Välillä hörpittiin kuohuvaa, samalla pilkottiin sipulia, paprikaa ja valkosipulia ja lisäksi siinä sivussa napsittiin pikkulautasilta sipsejä. 

Tällaista ruoantekoa meillä ei ennen olekaan harrastettu. Ehkä pitäisi ;-)

Toukokuu - kuuletko hullun huutoni

Oi mikä ihana toukokuu. 

Se on hurahtanut nopeaan ja olen tuntenut saamattomuutta, kun aikani ei ole muka riittänyt kirjoittamiseen ja rentouttavaan näppäimistöllä revittelyyn. Olen vain ideoinut mainoksia (minä joka välttelen niitä tavallisesti, hehee), tehnyt nettisivuja, piirrellyt tietokoneella kuvia ja loihtinut animaatioita. 

Valon ja vihreän (käärijämäisen heräämisen) äärellä olen tarkastellut itseäni. Luulen, että olen tehnyt samaa juttua jo vuosikymmeniä, enkä näytä valaistuvan kuin hetkeksi, ehkä pariksi päiväksi maksimissaan :D 

Niinpä taas kerran olen kuukauden verran miettinyt ketä oikein pokkuroin. Muitako ja niiden odotuksia? Joo, kyllä. Muttei tuo ole mitään oman sisäisen "neiti-täydellisyys-ei-tee-virheitä" tyyppiin verrattuna. Ehkä egollani on kriisi tai sitten minulla egostani johtuva kriisi, sillä nyt on alkanut ottaa päähän "neiti-täydellisyyden" kuunteleminen ja varsinkin totteleminen. Luulisi, että tämän ikäisenä osaisin ottaa rennosti ja antaisin valohoitoa vähämerkityksellisille ei-kiireellisille asioille. Mutta ei, kumarran edelleen olkapäälläni kaulinta heiluttavaa Justiinaa enkä korvaani lotkauta toisella puolella olevalle Muumimammalle.

Ajattelin ensin, ettei asia koske opiskelujani, sillä nautin suunnattomasti kaikesta uuden oppimisesta ja kivojen asioiden tekemisestä. Tosiasiassa kuitenkin näen itsessäni epäreallistet merkit: en ole jättänyt edes vapaaehtoisia tehtäviä tekemättä ja oletan että pitäisi hallita täydellisesti ohjelmat, joita ei voi oppia kokonaan. Missäköhän määrin olen kadottanut todellisuuden tajun, kun yritän ansaitulla vapaa-ajallani kilpajuosta mahdottomuuden toiselle puolelle.

Noh, ensiviikon jälkeen tähän kaikkeen tulee paussi. Minulla alkaa ansaittu kesäloma. Olen suunnitellut (hehee, ei kai neiti-täydellisyys voi muuta tehdäkään) ensimmäisten viikkojen ohjelmaksi omaan napaan katselua. Jospa löytäisin jostain syvältä todellisen itseni. Sen pehmeämmän ja lempeän tyypin, joka ei hätäile turhia, antaa asioiden olla asioita ja taputtaa itseään hyväksyvästi olkapäälle. 

Mutta sitä ennen... mun pitäisi tehdä vielä yksi ideointi-tehtävä valmiiksi. Mistä löytäisin maailman parhaimman idean ja mitenköhän toteuttaisin sen niin, että vastuuopettaja vapisee innostuksesta ja sen silmät aukeavat hämmästyksestä isommaksi kuin lohikäärmeen kita ;-)

Kuuletko huutoni: Loma! Loma! Missä viivyt! 

Tai vaihtoehtoisen huutoni: Annetaan ilmaiseksi täydellinen valmentaja-ego. Se opastaa sinut maksimitulokseen jokaisessa elämäsi osa-alueessa! Ei palautusoikeutta!

ps. Suomi soi -ohjelmassa oli aivan mahtava Olavi Uusivirran versio Losing My Religion biisistä.

Olavi Uusivirta: Sokkotanssi

Iloiset kevään top vitoset

Erehdyn laskemaan viikkoja. Niitä on neljä. Miten voi olla vain neljä viikkoa kesän alkuun? Ihan sitä tässä ihmettelen. Ja samalla ajattelen, että huhtikuu on ollut aika mahtava. Monta mukavaa asiaa on tapahtunut.

Keikat

Olen Putroni kuunnellut totesin itselleni kauan sitten. Mutta joskus tässä vuoden sisällä kuulin biisin Kakarat ja se jäi pysyvästi korvamadoksi. Kappaleen nostalgiavibat osuu suoraan sisuksiin. Se muistuttaa omista nuoruusreissuista molempiin paikkoihin, Turkuun ja Ruotsiin, ja tietysti ne tunnetilat, jossa laulussa lauletaan. Itse keikka sai täydet 5 tähteä. Samuli Putro on mainio esiintyjä, sitä on suorastaan hauska katsoa, vaikka kaverini vieressä naureskelivat: että keski-ikäisen miehen aatoksia tässä pitää nyt tunnistella itsessään. Ehkä minusta mukavinta juuri olikin, että naisena sain kuunnella niiden salaista sisäistä puhetta, hehee.

Kävin myös Arpan keikalla. Häntäkin olen aiemmin nähnyt livenä. Bändin meno on jotenkin hervottoman ihanaa. Pidän sanoituksista ja bändin livesoitosta. Arppaa kuunnellessa tulen aina hyvälle tuulelle. Tällekin keilalle täydet 5 tähteä. Siitäkin huolimatta täydet pisteet, että väistelin humalaisia isoja köriläitä ja siirryin useamman tyypin takaa sivummalle, jotta näin kännykän näytön ja sen hipelöinnin sijaan varsinaista bändiä. 

Ystävät

Keikkakavereiden lisäksi olen nähnyt ystäviäni. Mikään ei tee niin hyvää, kuin katsoa itsensä ulkopuolelle ja kysellä ystävien kuulumisia. On ollut mukavaa kuunnella heidän hyvistä hetkistään ja keskustella myös matalistakin tunteista. Kiitos siis ystäville, jotka ovat pysyneet sitkeästi mukanani -minusta huolimatta :)

Luonto

Löin vetoa siipan kanssa parisen viikkoa sitten milloin pihan valtava lumikasa on sulanut pois. Mies veikkasi torstaita 27.4. ja minä 2.5. No kuulkaa, tuolla se lumikasa vielä on. Se on huventunut viikossa yhdeksänteen osaan, mutta vielä on lunta maassa. Olen siis selkeä voittaja. Nyt pitäisi muistaa, että mikä oli voittajan palkinto ;-) 

Kun tässä katson ikkunasta ulos näen pienen pienet vihreät lehdenalut koivuissa. Takametsässä kukkivat valkovuokot ja linnut, ne ovat aivan villeinä. Tuntuu upealta lähteä aamukävelylle ja haistella raikasta ilmaa. Taivaalla lentelee vieläkin isoja auroja ja mies on onnensa kukkuloilla ottaessaan lomapäiviä ja retkeillessään. Lammella kurnuttaa sammakot ja eilen näin keltavuokkoja.

Miniloma

Pääsiäisenä matkasin yli vuosikymmenen jälkeen Tallinnaan kahdeksi päiväksi. Sää oli lämpimin siihen mennessä kevättä. Majoituimme kauniiseen vanhaan hotelliin ja herätessäni katselin mahtavaa auringonnousua ikkunasta. Kävelimme kaksi päivää tutkien mitä kaikkea kaupunkiin on tullut sitten viime kerran ja kotiin päästyä pitikin nostaa jalat ylös ja levätä ;-). Voisin käydä useamminkin naapurimaassa, jos vain voisin välttää ne tylsät laivamatkat...

Höntsät

Imma Tataranni on pelastanut minut monesti huhtikuussa. Paahdettuani aivoni kuumaksi päivän aikana istahdin usein lattialle tai sohvalle ja laitoin tättärää Imman telkkariin seurakseni. Minua nauratti, kuinka hän nakkeli niskojaan, sanoa täräytti mitä halusi ja sivakoi menemään. Mikä ihana nainen. Olisinpa tuollainen... tai ehkä vähän olenkin, hehee. Nyt kun olet katsonut molemmat kaudet mietin pitääkö jaksot katsoa uudestaan, kun en keksi mitään yhtä viihdyttävää. Onko teillä hyviä vihjeitä?

Jos kaipaat ruutuaikaasi tuijoteltavaa, niin suosittelen Imma Tatarannia ja ehdottomasti kotimaista Kirjolla sarjaa ♥

Kirjamaailmani on ollut täynnä symboleja Helsingissä, typografiaaaaaa ja kevyttä hupia Richard Osmanin Hutiluodin seurassa. Jos olet lukenut Torstain murhakerhon ja pidit siitä, niin suosittelen myös Hutiluotia (Mies joka kuoli kahdesti ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin nämä kaksi).

No niin, nyt se on tämäkin kuukausi menossa umpeen. Eihän tässä muuta kuin, että eteenpäin vaan :D

ps. vappujuhlimista ajatellen

kuulin juuri, että alkoholia ei tulisi nauttia krapulaa edeltävänä iltana :D