Kyllä kuninkaallisetkin osaa

Herra S vetää maanantaina ensimmäisen vuoden opiskelijoille Photoshop-tuntia ja harjoituttaa kuvanmuokkauksen saloja: mitä henkilövalokuvalle tehdään, jos kuva tulisi muotilehden kanteen. Vierailen tuossa luokassa, koska haluan tulostaa tekemäni matkailuaikakausilehden, ja minua hymyilyttää. Muistan miltä tuntui tehdä näitä harjoituksia, kardashian-työkalun tekniikka tuli nopeasti yhdessä päivässä haltuun. Ei mennyt kauaa, kun oivalsin, että ammattilaiset osaavat muokata silmiemme eteen minun sarjamurhaajapassikuvastani muotimaailman kaunottaren.

Lauantaina teen itse konkreettisia ja aitoja livetaikoja. Pesen valkoiset vaatteet. Pyöräytän pesukoneessa myös keittiön tuolien istuinpäälliset, ei muuten, mutta haluan, että ne olisivat enemmän vaaleat kuin marraskuun näköiset. Mietin, että aivan kuten kuninkaallisten valokuvia vähän modataan, niin minäkin kotonani vähän vain manipuloin olemassa olevaa ;-)

Kun tänään herään uuteen aamuun on maa aivan valkoinen. Paksulla hiekalla peitetyt asfaltit ovat muuttuneet parastakin valkopesua kirkkaammaksi lumipeitteeksi. Kevättä kauan aikaa toivoneena katson epätoivoisena ulos. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Lopulta totean aikuismaisesti (mitä en ole), että minähän en nyt piittaa, en sitten ollenkaan. Kevät tulee kuitenkin, minä vain mielessäni käsittelen vähän tätä ikkunanäkymää ja tilalla on vihreä nurmi ja hiirenkorvilla olevat puiden oksat :D

Tätäkin piirustustani on nyt manipuloitu

Ehkä uskot mitä näet 

tai 
näet mitä uskot ;-)

Karkuun millä keinolla tahansa

Karkauspäivä pari päivää sitten. Katselen aamulla sumuista maisemaa. On jo vähän valoisampaa kuin kuukausi sitten, mutta hämärää kuitenkin. Haluaisin ottaa hatkat. Irrottautua kaikesta. Liidellä hetken aurinkoisissa tunnelmissa ja ehkä pulahdella lämpimiin järvivesiin. Mutta, mutta, minä olen soveliaasti paikallani koko päivän, istun Teams-luennolla ja sitkeästi tietokoneen äärellä. 

Illalla mies karkaa ystävien kanssa konserttiin, minä olen edelleen paikallani. Mietin, että jotain pitäisi kai tehdä. Että tekisikö näyttelyyn teoksia, vai mitähän ihmettä.

Avaan läppärin uudelleen. Ja painankin illustratorin sijaan juutuubin kuvaketta. Etsin jotain. Jotain erilaista... Klikkaan mitä-en-yhtään-osannut-aavistaa yhden naisen reelsin. Tyyppi on mukaansa tempaava. Ihan tavallinen nainen. Se jumppaa kotonaan, ihan rennosti lököhousut välillä putoamaisillaan ja pusero römpsöttäen. Katselen kuvaa kuin nainen tekisi jotain mahdottoman ihanaa. Seuraan hetken ja toisenkin, että mikäs tyyppi tämä on ja kuinka se muokkautuu mitä kummallisempaan asentoon.

Seuraavaksi ihmettelen itseäni. Haen kuin taiottuna sisäkengät kaapista jalkaan, vaihdan pari joustavaa vermettä päälleni ja droppaan videon telkkariin. Teen piristävän yksin-kodissa-jumpan ja mietin, että jospas rupeaisinkin kunnon vanhanaikaiseksi kotijumppariksi. Ehkäpä tästä tulee maaliskuun piristysruiskeeni :D

En päässyt kovin pitkälle työpisteeltä, mutta jonnekin kuitenkin ;-)