Istun asiantuntijoiden valmennuskoulutuksessa. Mitä enemmän mietin koulutusta, sitä enemmän se tuntuu oikealta. Sopivalta tähän hetkeen, jolloin olen palannut takaisin töihin. Sillä:
Ensiksi on kovat odotukset
Kenellä? No minulla tietysti. Siitä vaan hanko kouraan ja lappamaan heinää seipääseen.
Heti ensi päivistä asti odotan, että kaikki menee nappiin. Olenhan ollut täällä töissä ennenkin ja hoitanut kaiken tuosta vaan. Mutta eihän se niin mene. Joudun samantien toteamaan, että olen muiden armoilla pelkästään tekniikan, työkalujen ja uusien järjestelmien vuoksi.
Sitten ovat muiden kuvitelmat
Ei ole kulunut montakaan päivää, kun huomaan, ettei kenelläkään ole aikomustakaan perehdyttää minua mistään. Heidän ajatuksissaan mikään ei ole muuttunut parin vuoden aikana ja oletus on, että tiedän kaiken mitä pitää. Että siitä vaan Birgitta heinäpellolle hommiin!
Minä taas koen, että oikeastaan kaikki on muuttunut, enkä saa mistään turvallista otetta. Paine kasvaa ja mietin itsekseni, että, tässä sitä pitäisi hoitaa työtehtävänsä, mutta miten ja millä. Niinpä uppoudun intran saloihin ja selvittelen yksinäni mikä kaikki tieto, joka pikkuhiljaa pulpahtaa mieleni sopukoista, on saanut valohoitoa tai siirretty romukoppaan.
Ehkä ulkopuoliset näkevät paremmin
Mitä enemmän olen töissä, sitä enemmän huomaan, että minun kannattaa muuttua. Joten tässä minä nyt istun ja imen tietoa kouluttajalta. Esimerkiksi pohtimalla mihin oikein keskityn?
Keskitynkö siihen mitä mun täytyy ja pitää? Onko tämä se asenne, jolla haluan tarpoa työpäiväni läpi? Ööö, täytyy ja pitää on aika ... ääh, ikävän nihkeiltä kuulostavia työpäiviä ja tunnustan, että tällaisia olen jo ehtinyt tehdä viimeisen kuukauden aikana.
Ehkä mieluummin keskittyisin siihen mitä osaan ja opin. Sillä kyllähän mun taidot on todellisuudessa laajemmat kuin asiat, joita mun pitää ja täytyy tehdä. Ja onhan mulla lähiaikojen kokemusta siitä, että opin ihan mitä vaan, kun tarve on.
Ja jospa keskittyisinkin osaamisen lisäksi myös siihen mitä haluan. Vaikkapa millä fiiliksellä haluan tehdä töitä ja mitä kohti edetä.
En kaipaa yhtään niitä tunteita, joita muutama vuosi sitten pyörittelin sisuksissani. Ja kun työvuosia on vielä reilusti jäljellä, niin todellakin tuntuu hyvältä idealta kehittyä ihmisenä.
Jospa menenkin rohkeasti eteenpäin ja laitan uuden vaihteen työkuvioihin. Samanlaisen kun otin käyttöön opiskeluvuosinani: uuden oppimisen ilon ja keskittymisen siihen mitä haluan saavuttaa.
Tässä voisi olla hyvä lista mun uuteen työelämään:
yhdessä tekemistä
uusia taitoja
keskittymistä
herkkyyttä
rajoja ja jämäkkyyttä
itsenäisyyttä
ja tietysti
hauskanpitoa :)
***
Juuri kun olen kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi, menen juutuubiin ja näen ihanan kaverin tuoreen videon. Painan play ja mietin kuinka sopivasti Rajiv sattuikin miettimään syntyjä syviä. Taidan miettiä vielä lisää mitä oikein haluan. Ehkä haluaisinkin lähteä opiskelemaan Firenzeen maalaamista, ah se olisi ihanaa.
Kurkkaa jos kiinnostaa, ehkä kenties sinäkin innostut pohtimaan kaikenlaista jännittävää ja innostavaa :)
Reilu viikko enää vapaata ja sitten palaan graafisen suunnittelun äärestä tavallisen pc:n eteen näpyttelemään ei-visuaalisia hommia.
En tiedä pitäisikö olla hämmästynyt siitä kuinka nopeasti syksy hurahti vaiko siitä, että olen oppinut valtavasti viime vuoden aikana.
No, kuten huomaat olen miettinyt menneitä. Tapanani on ollut aina tähän aikaan vuodesta tutkailla miten elo on mennyt ja mitä tulevalta vuodelta toivoisin. Niinpä olen parina päivänä kirjoitellut ylös asioitani vanhoilla ja uusillakin kysymyspaketeilla.
Uudet ideat nappasin Mel Robbinsin videosta. Esimerkiksi viime vuoden kohokohtia katselin puhelimen valokuvista, sillä kuvia minulla on reilusti. Huomasin nopeasti mistä asioista ja henkilöistä olen saanut virtaa.
Pohdin myös mitä olen oppinut vuodestani ja mitä juttuja haluan ottaa mukaan tuleville kuukausille. Ja koska kaikki ei mene aina ihan nappiin, listasin myös asioita, jotka veivät minut syviin vesiin ja joista haluaisin päästä eroon. Sanon siis toivottavasti hyvästit turhalle neuvomiselle (kukaan ei kaipaa neuvoja), epämääräiselle miellyttämishalulle (ketä se palvelee) ja itseni liian tosissaan ottamiselle (en halua myöskään olla tosikko ja kankea).
Ehkä kivointa on ollut miettiä asioita, jotka haluan aloittaa ensi vuonna. Niitähän ei voi olla paljoa, sillä tiedän meneväni eteenpäin ainoastaan pienen pienin askelin. Osaan tehdä enää yhden asian kerrallaan ja kivoiksi tavoiksi saan taottua juttuja vain hitaalla ja sitkeällä toistolla. Huomaatko, olen siirtynyt monitehonaisesta putkiaivoiseksi-birgitaksi.
Jos haluat kokeilla miltä tällainen pohtiminen tuntuu, niin ehkä käyt kurkkaamassa Melin videon. Ja jos tällainen touhu ei yhtään kiinnosta sinua, niin sekin on enemmän kuin ok, mitä sitä turhaan kuluttamaan aikaansa asioihin jotka eivät resonoi :D
Mutta uutta vuotta ennen haluan ehdottomasti kiittää sinua kuluneesta vuodesta. Siitä että olet tuonut minulle iloa kommenteillasi ja läsnäolostasi. Kiitos kaikille bloggareille antoisista teksteistä ja ideoista joita olen saanut.
Toivotan sinulle oikein antoisaa vuoden vaihdetta. Tulkoon uudesta vuodestasi paras pitkään aikaan. Täyttyköön se oikein makoisilla yöunilla, lempeillä taputuksilla omalle olkapäälle, arvostavilla sanoilla itselle ja kaikella muulla mitä toivot sydämestäsi itsellesi ja läheisillesi.
Mikset tehnyt niin kuin ennen, kysyn itseltäni tämän joulun suhteen. Monta asiaa on mennyt ihan miten sattuu, mutta kaikesta on selvitty. Melkein ;-)
Postikortit
Utelen osoitetietoja vasta kaksi päivää ennen korttien viimeistä lähettämispäivää. Saan vastauksen kolme päivää viestin lukemisen jälkeen. Tulos: Ennen kuin reaktioni pääsee valloilleen, katson yhden videon. Jälkeenpäin olo on sopivan hervoton ja osaan olla vetämättä hernettä syvälle nenään, sen sijaan päätän lähettää sähköisen joulukortin.
Ruokakauppa
Lähden ruokakauppaan ostamaan asiat, joita en ole hakenut ajoissa. Näen jo kaukaa ruuhkautuneen tien ja satamäärin autoja. Päätelmä: Teen täyden ympyrän kiertoliittymässä ja palaan kotiin. Myöhään illalla palaan kiertoliittymään, tie on hiljaisempi ja reitti kauppaan rauhallinen. Saldo: Vähemmän ihmisiä, vähemmän hulinaa, mutta ei myöskään yhtään luumumarmeladia. Ostivat sitten päivällä ison marketin tyhjäksi ;-)
Mietin että jos katson yhden videon, niin eiköhän sen jälkeen ole yhdentekevää onko meillä joulutorttumarmeladia vai ei...
Lahjat
Kuten kaiken muunkin, olen jättänyt joululahjat pakkaamatta (omituinen marras-ja joulukuu). Olen ehkä arvellut, että ne osaavat pukea itse naamiaisasut päälleen, mutta ei. Koska kohta joulu on ovella, on pakko tehdä kunnon toimintasuunnitelma. Katson ensin yhden videon ja sen jälkeen sanon topakasti siipalle: "Tänne ei saa nyt tulla". Laitan takanani oven kiinni. Pistän soimaan imelän-herra-bublen, joka saa lanteeni keinumaan. Taittelen winterwonderlandin tahdissa yhtä jos toista paperirullaa ja kihartelen paperinaruja. Lopputulos: Hervottoman näköisiä paketteja.
Kuusi
Ja onko mitään laitaa siinä, että joulukuusessa loistaa vain valot. Ei ole. Päätän ottaa vauhtia yhdestä videosta ja sen jälkeen haen koristelaatikot kuusen viereen. Vaihtelun vuoksi pistän taustalle tomusokerilla kuorrutettua Frank Sinatran, Dean Martinin ja Bing Crosbyn joulumusiikkia. Kerään samantyyliset koristeet yhteen ja kierrän niiden kanssa kuusta ympäri. Lopputulema: "Mikset tehnyt tätä aiemmin", kysyn ääneen itseltäni. En saa vastausta, johtunee ehkä hervottomista tonttu-ukoista.
Viimeinen silaus
Vielä pitäisi yksi asia hoitaa. Lähettää kaukaisille ystäville valokuvalliset terveiset. Tätähän ei ole voinut hoitaa aiemmin, koska tonttulakit ovat kellarissa. Hohhoijaa. Siippa lähtee kellariin noutoretkelle ja koska valokuvaus tarkoittaa pienimuotoista ehostusta, peittoan vitkuttelun yhdellä videolla ja saan virtaa sen verran, että pääsen suihkuun. Kohta muiskautan huulipunan huulille, punaa vähän poskille, kivat joulukoristeet korviin ja vähän enemmän jouluista koristelua juuri pestyihin hiuksiin. Tehtäväsuoritus: Siippa haluaa valokuvat nyt ja heti, mutta en tahdo asettua valokuvaan mukavasti. Olen jotenkin äkäinen. Onneksi mietin tonttu-ukkoja ja haen keittiöstä oman sellaisen yhteiskuvaan mukaan. Kohta kuva on napattu ja viimeinenkin rivi tehtävälistalta suoritettu.
Hetken kestää elämää
Päätän olla loppupäivän kuin ellun kana, tai mikä lie epätonttu. Lisäksi kaivan vielä esiin, ehkä kuudennen kerran tällä viikolla, Herra Ylpön Hei tonttu-ukot hyppikää esityksen. Siinä on mukavan vaarallinen tunnelma ja nopeita liikkeitä. Ihailen erityisesti kaverin ammattimaista asioiden loppuun asti hoitamista, tapahtuupa ihan mitä tahansa :D Tätä kohti olen yrittänyt suunnata näinä joulukuun päivinä, jolloin keho ei olisi ollut halukas liikauttamaan evästäkään mihinkään suuntaan.
Kaikki ei joulusta tykkää (kuten muistaakseni Ylppö), joten olitpa mitä mieltä tahansa tästä ajasta, niin toivottelen mukavia tulevia päiviä sinulle. Tee jotain sellaista mistä pidät erityisen paljon ja jos olet töissä, niin rauhallisia työpäiviä ♥
"Miksi te ette ole avanneet joulukalenteria", kysyy nuorimies meillä ollessaan.
En kerta kaikkiaan ymmärrä mitä on tapahtunut? Olemme päästäneet kaksi päivää ohitsemme noin vain. Samalla tajuan, että vielä isompi katastrofi on käsissäni jo toistamiseen. Olen unohtanut joulutontun kellariin. Pelkään pahinta, se on taas suu mutrullaan ja kiukuttelee minulle loppuviikon.
No ei ole ihmekään. En itsekään tykkäisi, että minut jätetään pimeään kellariin, kun muut saa viettää joulukuuta yhdessä riemuiten.
Menen heti hakemaan kaverin kotiin. Ehkä vien sen huomenna pulkkamäkeen :D
Olemme onnekkaita. Eilen jälkeemme tulleet koneet eivät päässeet laskeutumaan Madeiralle, vaan lensivät Kanariansaarille ja jäivät yöksi sinne. Emme huomanneet mitään eilisessä säässä, olimme vain tyytyväisiä +20 asteeseen. Tänään kävelemme Lidoon ja takaisin. Matkalla meitä houkutellaan ilmaisella viinipullolla hotellin lomaosake tms tilaisuuteen. Tunti ajastamme tuntuu aivan liian paljolta asiaan, josta emme voisi vähempää olla kiinnostuneita. Ja viiniähän saa mistä vaan :)
Vaikkapa illallisella, jossa seuraamme sisäänheittäjien ja turistien välistä tanssia. Kapean kadun molemmin puolin on pieniä pöytiä. Meidän puolella tarjoilija osaa kumman helposti vetää turisteja puolelleen. Naapuriravintoloitsija taas kiukuttelee näyttävästi jokaisen menetetyn asiakkaan jälkeen. Tilanne on selvästi 6-0 ravintola Galerielle. Kun lopettelemme ruokailua naapuriravintolan mies sanoo meille: Huomenna Sitten Tulette Meille Syömään!
Pikku kävely illallisen jälkeen tuntuu ihanalta ajatukselta, joten lähdemme pimeässä tunnelmoimaan satamaan ja kuuntelemaan meren ääntä. Jo kaukaa näemme valtavan risteilyaluksen. Se on Maltan lipun alla seilaava Ilma. Tämä kelluva talo on 330 m pitkä ja 60 m leveä, siihen mahtuu 448 matkustajaa ja melkein jokaiselle riittää oma henkilökuntahemmo (niitä on 374 hlöä). Huh, sanon ääneen. Alus näyttää melkein yhtä suurelta kuin eilinen Aida-risteilyalus, johon mahtui yli 3000 matkustajaa, Ilmalaisilla on oltava hulppeat tilat.
Täällä risteilyaluksia putkahtaa satamaan päivittäin marraskuusta huhtikuuhun. Päiväaikaan suurin osa matkailijoista rantautuu Funchaliin. Jonnekin ne sulautuvat, kun olo ei tunnu yhtään ahtaalta.
Marraskuun kuudes
Illalla nousemme hotellin kattoterassille, on aika kuunnella fadomusiikkia ja illallistaa samalla. Iloinen nainen kertoo laulujen tarinan ensin englanniksi ja laulaa sitten kirkkaalla äänellä kahden mieskitaristin säestyksellä. Musiikin lomassa testaan hotellimme versiota paikallisesta mustahuotrakalasta banaanin ja passion hedelmän kera (paikalliset sanovat kalaa rumaksi, mutta ihan tavalliselta se minusta näyttää). Ruoka ei vedä vertoja vanhan kaupungin ravintolalle, haluan sinne vielä takaisin syömään.
Marraskuun seitsemäs
Avaan ikkunan ja kurkistan alas kadulle. Viereisen kahvilan myyjä seisoo autiolla kadulla. Hän pitää toisessa kädessään korkeaa kakkua ja toisessa kännykkää. Otteet naisella on varmat, kakku heiluu eri taustoja vasten, kaupan ikkunaa, kivikoristeista maata ja on täydellisen näköinen. Kohta kuva on postattu someen.
Me päätämme lähteä kaapelihissillä ylös vuorille Monten kylään ja siellä trooppiseen puutarhaan. Ympärillämme on upeita kasveja, ne ovat niitä samoja, joita meillä on huonekasveina, mutta täällä kaikki on hervottoman kokoisia.
Päivä menee ihaillessa kasveja ja teehuoneella istuessa (iltapäivätee on kuulema portugalilainen keksintö, ei englantilainen). Lisäksi huvittelemme katselemalla kuinka paikalliset miehet laskettavat turisteja korikelkoilla alas vuorelta. Kapean kadun reunat pitävät kelkan oikealla reitillä ja hitaimmissa kohdissa miehet antavat juosten vauhtia turisteille.
Marraskuun kahdeksas
Aikainen aamu ja olemme ensimmäisenä aamiaisella. Matkaamme pienen ryhmän kanssa Rabacaliin, jossa kävelemme Levada das 25 Fontes -reitillä. Täällä syvän vihreässä laaksossa on kiva kävellä (vaikka jonokulkeminen ei olekaan suosikkiani). Maisemat ovat upeita, mutta huomaan heti, että ne kokee vain silmillään, kamera ei saa taltioitua tunnelmaa. Vesi valuu lähteistä ja yllä olevan metsän pohjasta saniaisia pitkin alas ja jatkuvasti vieressäni vesi juoksee kourussa alaspäin. Näen pieniä taimenia altaassa, se on kuulema merkki hyvälaatuisesta vedestä, kuten metsässä näkyvä naava hyvälaatuisesta ilmasta.
Peipot ovat saaneet niin paljon ihmisiltä eväsruokaa, että ovat todella rohkeita ja ahneita. Ikävä kyllä ihmisruokavalio ei ole linnuille sopivaa, eivätkä ne kehity normaalisti, lentokyky on huono ja jalat ovet heikot. Kävelijöitä tulee jatkuvasti vastaan ja olen iloinen, että kapeimmissa kohdissa vaijeriköysi suojaa meitä tipahtamasta rotkoon. Matkalla on kiviportaita kohtuullisen paljon, joten saan hyvää jalkatreeniä halusin sitä tai en ;-)
Loppumatkassa laskeudumme alaspäin ja eukalyptuspuut alkavat tuoksua ympärillä. Reilun kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen sukellamme 800 metrin pituiseen tunneliin. Täällä fikkarille tulee käyttöä ja olen iloinen että laitoin vaelluskengät jalkaan, sillä kapea kulkureitti on tosi märkä ja lätäkköinen. Tunnelin käytävä on kapea, mutta siellä on turvallisen tuntuista kulkea. Tämä ei ole Madeiran pisin kävelytunneli, kuulen että jossain on yli 3 km:n pituinen tunneli, jonka läpi käveleminen vie tunnin. Se on rakennettu niin suoraan, että kävelijä voi nähdä valon pilkahduksen tunnelin toisen suun päästä.
Marraskuun yhdeksäs
Höntsäpäivä. Tai sellainen tästä piti tulla. Aamiaisen jälkeen käymme tutkimassa kaksi museota ja yhden näyttelyn sekä tietysti niiden yhteydessä olevat puistot. Puistot ovat täällä minusta melkein parasta. Vuorella huomasin, että loppuviikosta Funchalissa on Street Art Festarit, joten menemme illalla katsomaan Karcochan huippuhauskaa improesitystä. (Kävimme eilen saman kaverin keikalla enkä voi kuin ihailla tyypin huumorintajua ja vekkulimaisuutta).
Lisäksi illalla käymme katsomassa Madeiran Street Breakdance kilpailua. Kyllä siinä omakin lanne ja jalat nytkähtelevät kun saa katsella taitavia tanssijoita. Illalla väsyttää. Ihanaa että huomenna on sunnuntai, vaikka mitäs se merkitsee, kun loma vielä jatkuu ;-)
* * *
No niin. Tässä erilaista marraskuun selätystä. Ihan killeriä kirjoitella blogia kännykällä, mutta yritän nyt kuitenkin. Kuvat ja linkit latailen kotiin tultuani, siihen asti voitte kuvitella kaiken omin mielin :D
Tekee mieli huutaa Yay! En tajua miten lokakuu on mennyt näin nopeaan. On aika taas lokakuun kolmen alkukirjaimen listaukseen ja se tulee tässä:
Löytö
Löysin aivan ihania suodatinpussin suojalaatikoita, vai olisiko nämä suojakoteloita? Mikä lie nimi, mutta aivan ihana keksintö, sillä minulla suodatinpussit alkavat kiikkua erikoisiin suuntiin aina, kun papereiden määrä hiipuu. Vaihtoehtoja oli jokaiseen makuun.
Tässä liikkeessä hipelöin poikkeuksellisesti monia tavaroita. Ihailin upeasti tehtyä uusiopaperia, lisäksi löysin muistivihkoja joihin oli laitettu vanhoista kirjojenkansista kannet. Huokailin monen asian kanssa, että pitäisikö ostaa vaiko ei pitäisi. No en ostanut kuitenkaan.
Aiheeseen liittyen, opiskelen nyt sopivasti kurssia, joka on täynnä Kestävää kehitystä. Se imee minusta kaikki mehut pois ja olen viimepäivinä menettänyt kaiken energianitehokkuuteni ;-)
Lehdet
Luonto on ollut parhaimmillaan. Keltaisen talon edustalla oli monta pihlajaa ja niiden kirkkaat marjat ja hämmentävän punaiset lehdet olivat mahtava yhdistelmä. Jos kevät onkin kaunista aikaa, niin tavallaan syksyllä palaan samaan väriloisteeseen.
Tällä viikolla ihmettelin sataako lunta, mutta tuuli se vaan leijailutti koivunlehtiä ylös ja alas pitkin pihamaata. Onneksi meidän pihassa on useammanlaista koivua, toiset tuuli puhalsi paljaiksi, mutta suurimmassa osassa on vielä lehdet tallella. Nyt kun aurinko paistaa, värjää se keltaiset koivut hehkuvaksi loisteeksi. Tuntuu kuin Klimt olisi käynyt vetelemässä kultamaalisella siveltimellä koivuihin kultahippuja.
Mietin näitä puita katsellessani, että kyllä luonto on uskomattoman kekseliäs. Se voi kasvattaa siemenestä puun ja puusta siemeniä. Kun viimeisetkin lierot ovat menneet maahan talvea pakoon tulevat tilhet ja rastaat syömään marjat, kakkailevat pois lentäessään siemenet minne sattuu ja keväällä niistä alkaa itää uusia pihlajia. Aika hyvin suunniteltu systeemi :)
Linnut
Mitäs sitten sanot näistä kavereista? En voinut kuin hihitellä nähdessäni tuon hiukan pää kallellaan olevan pöllön. Aivan mahtava kaveri. Melkein haluaisin tuon asuinkaverikseni :)
Nämäkin tyypperöt, kuten kaikki valokuvat tässä lokakuun alkukirjain-haasteessa on otettu Fiskarsissa. Kävimme siellä ihailemassa vähän taidetta, paljon keramiikkaa, jonkin verran koruja ja mukavan määrän kierrätysmateriaalista tehtyä käyttötavaraa.
Nyt minun pitäisi vielä rustata lisää tekstiä energia- ja materiaalitehokkuudesta. Ei kyllä huvita ollenkaan.
Sen sijaan taidan laittaa teille juutuubivideon, jota katselin parikin kertaa riemuissani. Tekisin todella mielelläni tuollaista animaatiota aiheesta enkä kirjoittelisi mitään liibalaabaa.
No, turha tässä on nurista. Hommat on tehtävä kuitenkin loppuun. Mutta voisin kyllä sen verran olla armollinen itselleni, etten jatkaisi opiskelua enää tänään. Olenhan istunut peffallani tässä keittiön pöydän ääressä aamu yhdeksästä lähtien.
Jotta pääset miettimään mistä videosta se graafinen suunnittelija siellä puhelee, niin tätä tarkoitan. Jos jaksat, niin katsopas miten asiasta kuin asiasta saa tehtyä erinomaisen hauskan videon. Tietysti voit myös miettiä miten hieno tulevaisuus meillä voi olla sitten joskus...
Haluaisin laittaa kultaiset kiiltävät housut jalkaan nakata hartiat irtonaiseksi
tanssia itseni sekaisin päästää kaikki ajatukset irti ja vaan olla
kuukausi takana on ollut hurja en tiedä haluanko ajatella sitä suljen jo silmäni tietyiltä henkilöiltä joita vielä nähtävä on enkä jaksaisi tehdä asioita joita pitäisi kuitenkin
päätän: viisveisaan niistä siis vahvasti ehkä ehkä tunnollisena en kuitenkaan olen sisuuntunut, mutta siis sisuton sittenkin
aamulla mies tulee unisena keittiöön nousen tuolilta menen nenä kiinni siihen laitan kädet kämmeniä vasten nostan niitä ylös vähän sinne ja tänne ja hyristelen ensin hiljaa ja kohta vähän kovempaakin
se miettii kuumeisesti mikä kappale on menossa ja löytää kuin löytääkin letkeän hauen
nousen paremmalle tasolle
löydän entisen itseni
hitot, että haluaisin vain hetkutella elämääni näin
unohtaa kaiken ahkeran ahertamisen
haluan löytää kirjoittamisen äänen
rennon naisen ilon ja kesän
päätän heilua vielä vähän lisää saatana sentään mikä kuukausi.
Naapuri tulee rappukäytävässä vastaan. Se on vaimonsa kanssa laskenut pari kertaa paketteja yhteen ja toisella lapsella on kuin onkin kaksi lahjaa enemmän kuin toisella! Miten tämä on mahdollista?
Pikainen kivi-sakset-paperi -ottelu ja näin ratkaistaan viikon kuumin ongelma, eli kumpi lähtee etsimään rauhaa kaupan leluhyllyjen väliin ;-)
Itse olen päässyt seuraavaan vaiheeseen. Yhden pikkulahjan olen jo käärässyt paperiin ja solminut kierrätysnauhalla tiukasti kiinni.
Jätän loput huomiselle, jottei tule tehtyä liikaa yhden päivän osalle :D
Suosittelen kaikenlaisen tekemisen oheen rentouttavaa musiikkia. Minusta on ainakin mukavampi touhuta tai vaikka vain tanssahdella ympäri kotia letkeä rytmi veressä.
Tässä vähän pakkausmusaa niille, joilla vielä riittää huumoria ennen aattoa.
Olen tänäänkin etänä, on sen verran nuhjuinen olotila. Käydään lävitse kaikkien jäätelöpakkaukset. Saan hyvää palautetta. Työni on valmis, vaikka suoraan kaupan hyllyyn. Mutta! Mutta, silti yhtä sanaa pitää siirtää pari milliä vasemmalle ja kahteen sanaan tehdä lihavoinnit. Huomaan sisälläni nousevan kapinamielen. Ai, että pitää?!?
Olen kysynyt kolme kertaa jäätelöpurkille mockup-pohjaa ja joka kerta opettaja on luvannut antaa sellaisen käyttöön. Nyt tajuan, ettei pohjaa ole tulossa ja päätän hommata sen itse. Hitonmoinen etsintä käyntiin ja löydän kohtalaisen mallin. Lopulta saan kaikki jäätelöaiheen työt tehtyä. Näihin en enää halua palata.
Illalla lähdetään Sepikan keikalle. Kuulin kaverilta parisen vuotta sitten biisin, joka herätti kiinnostusta. Keikka on hauska ja saa minut vihdoin hyvälle tuulelle. Onneksi tuli lähdettyä tänne.
Marraskuun kahdeskymmenesviides
Röhnötän aamiaisen jälkeen keittiössä. Ollaan juteltu veden kiertokulusta. Mietin kuinka paljon infoa 7. luokkalainen voi ottaa vastaan (animointi on siis tarkoitettu 12-13 -vuotiaille) sekä mitä kaikkea on edessä. Esimerkiksi tänään pitäisi lähteä pilatestunnille, eikä minua huvita ollenkaan.
Oikaisen kuitenkin itseni pöydänpäällämakaamisesta hyvään ryhtiin ja ehdotan, ennen kuin torpeedoin oman ideani: "Mitäs jos mennään pilateksen jälkeen etsimään mulle kitkakengät." Olen nimittäin ollut tämän viikon pulassa. Vanhat kitkakenkäni olivat rakkaat ja todella hyvät, mutta kuolivat viimeisellä reissullani. Minulla ei siis ole talvikenkiä. Pihamaa ja jalkakäytävät on jäiset ja olen pääasiallisesti luistellut jännityksellä ja ajatellut kallon halkaisemista.
No menemme pilatekseen, tunti on aivan mahtava! En tajua miksi olen jo muutaman päivän ajatellut, etten halua tulla tänne. Sitten suuntaamme kauppakeskukseen, jossa on tietysti blackfridayostoshuuma menossa. Apua. Tämä ei ollut toiveitteni täyttymys. Jätän miehen lukemaan kirjaa rauhalliseen paikkaan ja lähden etenemään ihmismeren ja kuulutusten kakofoniaan.
Oikeasti mä inhoan kaikkia blackfridayjuttuja, en kestä ylikuluttamista, johon se suuntaa ihmisiä. Yleensä olen viettänyt tähän aikaan "älä osta mitään" -päivää, mutta nyt käy päinvastoin. Minä menen täpötäyteen kauppakeskukseen ja tulen sieltä reilussa tunnissa ulos mukanani asioita, jotka ovat tarpeen: kitkakengät, toppahousut, sekä huulipuna ja meikkivoide joita kumpaakin käytän päivittäin.
Olen hämmästynyt yllättävään pitkäpinnaisuuteeni ihmispaljoudessa.
Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Herään aikaisin ja näen naapuritalon katon yllä syvän oranssina loistavan kuun. Se on kuin valtava appelsiinin värinen jättijuustopallo.
Myöhemmin katselen naapureiden ottamia valokuvia eilisillasta. Revontulet ovat loimutelleet tässä yläpuolellani. Pienesti harmittelen asiaa, mutta minkäs sille voi, etten ollut liikkeellä ilta yhdeksän jälkeen.
Aamiainen vierähtää pitkäksi. Minnekään ei ole kiire. Taivaalta leijailee hiljalleen isoja lumihiutaleita. Autojen katot ovat valkoiset, kuusen oksilla on pehmeä peitto. Ihmiset kulkevat varovasti pihamaalla.
Marrakuun kahdeskymmenesseitsemäs
Illalla menemme katsomaan kirjailijahaastattelua. Olen kuunnellut Juha Hurmeen värisyttävän matalaa ääntä ennenkin ja tiedän, että tästä tulee hyvä ilta. Tilaisuuden pitäisi jo alkaa, mutta kirjailijaa ei näy. Haastattelija ilmoittaa, että Tampereen juna on tunnin myöhässä ja Juha samoin. Haastattelija kertoilee meille Juha Hurmeesta ja pohtii ääneen mitä kaikkea haluaisi kysyä. Puolen tunnin päästä herra Hurme tulee paikalle, hän istahtaa tuoliin ja ottaa mikin käteensä. Haastattelija ei ehdi tehdä monista kysymyksistään kuin pari lyhyttä avausta. Juha Hurme sen sijaan puhua palpattaa rempseällä tyylillään. Ronskin rehellisesti hän kertoo kirjoitustavoistaan, suhteestaan kustannustoimittajiin, viimeisimmistä kirjoistaan sekä tulevistakin ideoista. Olen täydellisesti rentoutettu. Oih, tätä miestä voisin kuunnella useamminkin.
Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Aamulla auton putsaus lumesta. Lämmitinjohdon irroitus tolpasta. Autoon sisään ja käynnistys. Auto ei inahdakaan. Öh! Käännyn kotiin ja mies alkaa selvitellä, mistä saisi laturia autolle ... hetken kuluttua hän toteaakin, että parempi hankkia uusi akku samalla kertaa. Kysyn voinko jättää asian hoitamisen hänelle ja jatkaa etäopiskelua. Näin tehdään ja minä menen toiseen huoneeseen ja vedän oven kiinni perässäni.
Illalla ohjelmassa on Laajasalon opiston Näyttelijäntaide 2 tyylilajikurssin demo Tsehovin näytelmästä Lokki. Istumme pienessä VPK:n salissa ylimmällä penkkirivillä ja katson nuoria näyttelijöitä. Ne on niin täynnä elämää! Ehkä juuri tässä ja nyt haluaisin kokea tuon nuoruuden vaiheen. Mutta vain tämän hetken. En yhtään pidempään :)
Näytelmä on mielenkiintoinen. Roolihenkilöt tunnistaa heille ominaisesta vaatteesta tai esineestä. Tämä on hyvä idea, sillä roolihenkilöitä esittää useampi näyttelijä läpi parituntisen illan. Samalla näytelmässä vaihtuu kerrontatyyli. Välillä on expressionismia, kohta brechtiläistä, antiikin kreikan tragediaa, realismia, absurdia ja vaikka mitä. Nautin illasta todella paljon, olen viihdytetty ja kosketettu. On hauska kuunnella yleisön reaktioita, naurun ryöpsähdyksiä ja hiljaista hengitystä. Samalla on ihanaa katsella nuorten ihmisten omistautumista aiheeseen. Täydellinen ilta.
Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Päivät jatkuvat edelleen töiden parissa, mutta tänäkin iltana on jotain hermoja lepuuttavaa. Menemme Arpan keikalle. En tiedä monesko kerta tämä jo on, mutta ei haittaa. Kaveri bändeineen on niin herkullinen, ettei voi kuin henkäillä syvään. Loppuillan minulla on ihanan rento ja levollinen olo, päässä soi hyvä biisi toisensa jälkeen.
Marraskuun kolmaskymmenes
Herään yöllä 4:40 ja mietin (aargh) jäätelöpakkauksen mockupia ja veden kiertokulku -animaatiota. Eikö ihminen voisi nukkua öisin?
Päivällä pidän vastuuopettajan kanssa HOKS-keskustelut. Ilmoitan haluavani keväällä kahteen projektiin mukaan. Saa nähdä onnistuuko se. Toivottavasti onnistuu :) Kenties olen kesän alussa aivan muusina, mutta onpahan sitten pitkä kesäloma edessä :D
Marraskuun viimeinen viikko oli yhtä huisketta. Opiskelutehtäviä on ollut paljon, mutta tasapainoksi oli paljon kivaa ilta-ohjelmaa. Ainoa mikä mietityttää on, että normaalisti hoidan kaikki jouluasiat marraskuussa. Tänä vuonna olen hankkinut vaivaiset 10 postikorttia. Loput kortit, lahjat tai edes ideoinnit on hoitamatta.
Tästäkin huolimatta aion ottaa (pitäisikö sanoa: yrittää ottaa) rennosti tulevan kuukauden. Toivottavasti sinäkin otat iisisti :D
Se on hurahtanut nopeaan ja olen tuntenut saamattomuutta, kun aikani ei ole muka riittänyt kirjoittamiseen ja rentouttavaan näppäimistöllä revittelyyn. Olen vain ideoinut mainoksia (minä joka välttelen niitä tavallisesti, hehee), tehnyt nettisivuja, piirrellyt tietokoneella kuvia ja loihtinut animaatioita.
Valon ja vihreän (käärijämäisen heräämisen) äärellä olen tarkastellut itseäni. Luulen, että olen tehnyt samaa juttua jo vuosikymmeniä, enkä näytä valaistuvan kuin hetkeksi, ehkä pariksi päiväksi maksimissaan :D
Niinpä taas kerran olen kuukauden verran miettinyt ketä oikein pokkuroin. Muitako ja niiden odotuksia? Joo, kyllä. Muttei tuo ole mitään oman sisäisen "neiti-täydellisyys-ei-tee-virheitä" tyyppiin verrattuna. Ehkä egollani on kriisi tai sitten minulla egostani johtuva kriisi, sillä nyt on alkanut ottaa päähän "neiti-täydellisyyden" kuunteleminen ja varsinkin totteleminen. Luulisi, että tämän ikäisenä osaisin ottaa rennosti ja antaisin valohoitoa vähämerkityksellisille ei-kiireellisille asioille. Mutta ei, kumarran edelleen olkapäälläni kaulinta heiluttavaa Justiinaa enkä korvaani lotkauta toisella puolella olevalle Muumimammalle.
Ajattelin ensin, ettei asia koske opiskelujani, sillä nautin suunnattomasti kaikesta uuden oppimisesta ja kivojen asioiden tekemisestä. Tosiasiassa kuitenkin näen itsessäni epäreallistet merkit: en ole jättänyt edes vapaaehtoisia tehtäviä tekemättä ja oletan että pitäisi hallita täydellisesti ohjelmat, joita ei voi oppia kokonaan. Missäköhän määrin olen kadottanut todellisuuden tajun, kun yritän ansaitulla vapaa-ajallani kilpajuosta mahdottomuuden toiselle puolelle.
Noh, ensiviikon jälkeen tähän kaikkeen tulee paussi. Minulla alkaa ansaittu kesäloma. Olen suunnitellut (hehee, ei kai neiti-täydellisyys voi muuta tehdäkään) ensimmäisten viikkojen ohjelmaksi omaan napaan katselua. Jospa löytäisin jostain syvältä todellisen itseni. Sen pehmeämmän ja lempeän tyypin, joka ei hätäile turhia, antaa asioiden olla asioita ja taputtaa itseään hyväksyvästi olkapäälle.
Mutta sitä ennen... mun pitäisi tehdä vielä yksi ideointi-tehtävä valmiiksi. Mistä löytäisin maailman parhaimman idean ja mitenköhän toteuttaisin sen niin, että vastuuopettaja vapisee innostuksesta ja sen silmät aukeavat hämmästyksestä isommaksi kuin lohikäärmeen kita ;-)
Kuuletko huutoni: Loma! Loma! Missä viivyt!
Tai vaihtoehtoisen huutoni: Annetaan ilmaiseksi täydellinen valmentaja-ego. Se opastaa sinut maksimitulokseen jokaisessa elämäsi osa-alueessa! Ei palautusoikeutta!
ps. Suomi soi -ohjelmassa oli aivan mahtava Olavi Uusivirran versio Losing My Religion biisistä.
Haasteen saaminen voi saada aikaan erilaisia tunteita. Kristiinalta saamani 3 asiaa -haaste on iloinen yllätys, sillä alkuvuosi on mennyt jännittäessä ja uuden äärelle asettautumisessa. Tarkoitus on löytää kolme asiaa per aihe, joten katsotaan mitä tästä syntyy.
Näiden tekemistä olen lykännyt
Olemme jo pitkän aikaa suunnitelleet ensi kesäksi vaellusta Espanjan halki. Tehtävänä oli enää saada pomolta lupa pitkälle kesälomalle. Mutta nyt kun olenkin opiskelemassa, täytyy matka siirtää tulevaisuuteen. Harmittaa aika tavalla, sillä olin jo päästänyt reissuinnostuksen sisälleni kasvamaan ja nyt siitä pitääkin päästää irti.
Muita lykättyjä asioita minulla ei taida olla. Sen sijaan vitkuttelulistallani on hoitamattomia juttuja. Tuolla olohuoneen kulmauksessa odottaa vanha tietokone tehdasasetuksiin laittoa ja kierrätykseen vientiä. Kyselen tässä itseltäni, että olisiko tammikuu hyvä ajankohta työlle. Katsotaan miten käy ;-)
Näitä kaipaan
Torstaina venyttelin rankaani, olin istunut reilut kaksi tuntia tuijotellen tietokonetta ja suunnitellut kansilehden taittoa. Tiesin, että pieni jaloittelu tekee ihmeitä päänupille, joten nousin ylös ja kävelin puiset rappuset alakertaan ja avasin vanhan ulko-oven. Astuin jäiselle hiekkamaalle ja tunsin, kuinka lumivesirähmä lätskähti silmääni. Kävelin varovasti ulos ja vedin henkeä. Kaikki oli hienosti, mutta huomasin kuitenkin kaipaavani kevään tuoksua, sulia kävelyreittejä ja kirkasta auringonpaistetta.
Nämä olen pannut merkille
Muistin miten hyvältä tuntuu, kun tekee asioita itsensä eteen. Olen usein liottanut käsiäni liian pitkään haaleassa tiskivedessä ja odottanut, että maailma hoitaisi ankeat ja ikävät asiat puolestani pois. Mutta nyt kun ihan itse päästin tulpan irti, pesin käteni puhtaiksi ja kuivasin ne, näyttää maailma taas hyvältä ja ihanalta paikalta.
Olen alkanut puhua itselleni kannustavasti. Se vie varmemmin perille kuin tasaisesti tappava nalkutus.
Tarvitsen lepoa ja rauhaa yllättävän paljon. Teen työtä aina täysillä, enkä tunnu osaavan hellittää tuosta tavastani, joten vastapainoksi annan itselleni luvan olla kuin ellun kana ja levätä. Onneksi viikonloput on olemassa!
Asioita jotka tekevät minut iloiseksi
En voi kylliksi kiittää miestäni, joka on todella lempeä ja ymmärtäväinen. Paras kaveri elämänkumppanikseni. Mistä taas on jatkoa nuorimies, jonka elämän seuraaminen tuottaa suurta riemua.
Iloitsen myös palaamisesta blogikirjoitusten pariin. Edellisvuoden paineet ja kirjoittamattomuus kulkivat näköjään käsi kädessä. Minulle kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia ja käytän blogeja omanlaisena muistikirjana. Puhumattakaan siitä, että täällä on oma porukkansa, joka tuo aina iloa :D
Suosittelen
En ole käynyt elokuvissa pitkään aikaan, en myöskään näyttelyissä taikka lukenut uusia kirjoja (olen vain uudelleen lukenut vanhoja kirjojani). Meille kuitenkin vähän niinkuin vahingossa tilattiin kuukaudeksi Netflix, sieltä katsoin joulukuussa Wednesday -sarjan, josta pidin todella paljon. No minä olenkin lapsuudessa täyttänyt sisimpäni kauhu- ja shokkisarjakuvalehdillä ja suosittelen sarjaa samanmielisille.
Mies toi yhtenä päivänä ison kasan appelsiineja kaupasta. Hedelmäkulhon päälle jäi edellisestä kauppasatsista kaksi kivikovaa appelsiinia. Mies tökki niitä sormellaan epäilevän näköisenä ja halusi heittää pois. Minä kielsin. Seuraavana aamuna hieroin kovia hedelmiä pöytätasoa vasten oikein kunnolla ja sitten kaivoin ylähyllyltä mehupuristimen. Kahdesta appelsiinista tuli kaksi täyttä lasia mitä parhainta mehua ja kun lisäsin lasiin hedelmälihan, niin ai että siinäpä oli täydellinen aamun herätys. Kokeile siis hedelmähierontaa ;-)
Noista kivikovista appelsiineista tulee mieleen, että minusta on hyvä välillä tuijotella omaan napaan ja miettiä mitä oikeastaan haluan ja tarvitsen. Oma kuori voi välillä näyttää nahistuneelta tai puolikuolleelta, mutta sisus on kuitenkin mehevä, kun vähän kaivelee. Hyviä kysymyksiä itselle on esimerkiksi tämän haasteen aiheet.
Nämä haluan tehdä pian
Hurvittelin huonojen ilmojen aikaan vispaamalla kotona hulavannetta. Aikaa edelliskerrasta oli tosi pitkään ja veivasin sitten oikein kunnolla useampana päivänä. Seurauksena oli, että jokin/jotkin lihakseni alaselässä on aivan jumissa ja nyt saan täräyttäviä hermosärkyjä nivuseeni ja jalkaani. Täytyy siis varata aika hierojalle, jottei vaiva pääse kehittymään pahemmaksi.
Sain torstai-iltana viestin taidetarvikelistauksesta maanantain tunteja varten. Nyt on siis lähdettävä kauppaan hankkimaan mustetta pullossa, valkoista väriä, isoja pyöreitä siveltimiä, papereita monenlaisia, lyijykyniäkin (niitäkin ihminen vielä näinä aikoina tarvitsee). Onneksi kotoa löytyy mustekynän varsi ja vanhoja kirjoituspäitä ja jotain taustapahveja, ettei ihan kaikkea tarvitse kantaa kaupungista.
En millään keksi mitä muuta haluaisin tehdä pian. No, ehkä yhden hedelmän haluaisin syödä :D
Satulla on blogissa hauska haaste, johon osallistun. Kysymyksiä on paljon ja vastauksia saman verran.
Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissasi?
Olen yrittänyt pitää blogin pääasiassa mukavana käyntipaikkana. Välttelen täällä riehumista, paheksuntaa, älämölöä ja huutamista. Vaikkei asiat aina ole hyvin, niin niistä puhuminen tai kirjoittaminen voi olla rauhanomaista.
Missä pihistelet/säästät?
Kirjoitin jokunen vuosi sitten bujooni tavoitteeksi:
Älä osta paskaa!
Tuo lause on toiminut oikein hyvin. Eli pihistän asioista
jotka on huonolaatuisia
jotka eivät mielestäni kestä aikaa
ei tule käytettyä/syötyä
jolle ei ole tilaa ja
joita en oikeasti halua tai tarvitse
Tällä ideologialla olen säästänyt monta euroa.
Missä et pihistele/säästä?
Mitäköhän tähän pitäisi vastata? Ystävistä? Mielenkiintoisista kulttuurikokemuksista? Ruuasta? Vastaan rakkaudesta!
Lempikotityösi?
Petaaminen. Pimennusverhojen nostaminen aamulla. Ja kyllähän tiskaaminenkin on kivaa.
Inhokkikotityösi?
Imureeraus. Tosin hyvin pitkän harjoittelujakson jälkeen olen alkanut sietää sitä. Onneksi siippa kuitenkin tykkää imurista, joten saan vapautuksen noin 95 prosenttia vuodesta.
Vanhin omistamasi esine?
Tämä oli vaikea. Molièren Ihmisvihaaja on vuodelta 1929. Yksi isoäidiltä saatu sormus on ehkä vähän vanhemmalta ajalta. On mulla yksi Kalevala-korukin, joka näyttää hitonmoisen vanhalta. Mutta onko se sitä, en tiedä?
Eli vastaan kirja.
Eniten käyttämäsi puhelinapplikaatiot (Top 5)
Tästä tulisi niin tylsä vastaus, koska käytän puhelinta aika vähän mihinkään. Kerron mieluummin kivoimmat appit mitä käytän.
Wallet, jolla maksan ostokset silloin kun kortit on kotona. Erittäin kiva vaikkapa iltakävelyllä, jos yhtäkkiä iskee himo saada jotain kaupasta. Tai esimerkiksi kun toissapäivänä siippa totesi matkalla lounaspaikkaan, että hän unohti lompakon kotiin.
Taskukirjasto, olin aikoinaan tosi innoissani kun tajusin, etten tarvitse kirjastoon mennessä enää korttia, puhelinappi riitti. Kaikki lainaamiseen ja varaamiseen ja varaushyllyn numeron tarkastamiseen löytyy erittäin kätevästi Taskukirjastosta.
Justin Guitar, pistä vain kuulokkeet korviisi, ota kitara käteesi, valitse harjoitus tai biisi jonka haluat soittaa ja anna mennä! Mahtava appi, jonka avulla saa taustabändin ja ehkä vokalistin omalle keikalle. Itsekin voi lauleskella sanojen kanssa, jos oikein kurkkua kutittaa.
YleAreena, täältä kuuntelen tiettyjä radiotallenteita, vaikka Levylautakuntaa tai kesällä Klassikkokäräjiä. Joskus kuuntelin hauskoja kuunnelmia. Eilen jaoin telkkariin Hal Ashbyn mahtavan Shampoo-leffan, eli täyden nautiskelun appi.
Sitten tämä viimeisin on tylsä kivuudessaankin. Eli Spotify, kuuntelen kävellessä tai työmatkoilla podcasteja ja toisinaan artistiradioita. Välillä tarkistelen tyyppejä, joita olen kuullut jossain muualla. Olen ärtynyt kaikkiin algoritmeihin, joten olen huono kuuntelemaan mitään "sinulle ehdotettuja" listoja. Vaikka kyllähän nuo artistiradiot on algoritmipohjaisia juttuja.
Käytätkö vitamiineja? Jos, niin mitä?
D-vitamiinia ja B12-vitamiinia. Jostain syystä D-vitamiinitasoni ovat laskeneet huomattavasti viimeisen puolentoista vuoden aikana, vaikka syön deetä. En tajua mistä on kyse.
Työ, jota et voisi koskaan tehdä?
Ovelta ovelle myynti tai puhelinmyynti.
Olisin todella huono myymään muille mitään sellaista johon en itse uskoisi satasella. Enkä tiedä uskonko mihinkään täysillä :D
Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä?
Hyvää kuuntelutaitoa ja kunnioittavaa yhdessäoloa. Sitä ettei huuda ja pelottele. Yleisesti ottaen on ihanaa kun ihmisessä on hengissä pieni hassuttelija.
Mitä sinulla on aina jääkaapissasi?
Noh, yleensä siellä on lähes a i n a maustamatonta jugurttia, margariinia, kasviksia, juureksia, kahviin luomumaitoa tai kauramaitoa.
Kaunein näkemäsi paikka?
Ihmisen muokkaamana Egyptissä Karnakin temppeli, luonnonmukaisempana Espanjan Foncebadonin laaksot, kukkulat, niityt ja vuoret, kotimaassa Pallastunturi.
Mistä pidät itsessäsi?
Olen vähän hupakko, sellainen iloinen ja tanssahteleva tyyppi.
Mistä taas et pidä itsessäsi?
Ylenmääräisestä herkkyydestä. Siitä että aina särkee jostain, se on todella ärsyttävää. Olen myös pelkuri monessa asiassa (toisaalta kun raja tulee vastaan saatan tehdä rohkean hypyn).
Harrastus, jonka haluaisit aloittaa?
Mulla on niin paljon harrastuksia, joihin ei riitä aika tai tarmo. Eli en haluaisi aloittaa uutta harrastusta, mutta olisi kiva, jos jatkaisin kitaran rämpyttämistä. Ei kun soittamista.
Kuvaile kotiasi kolmella sanalla
Sopiva Mukava Rauhallinen
Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa?
Mulle riittäisi paljon paljon vähempi. Mutta jos 10 milliä pärähtäisi tilille, niin varaisin siitä 0,02% itselleni, 0,05% lähipiirin "tarpeisiin", laittaisin 1 millin sijoituksiin ja loput säätiöisin.
Lempiherkkusi?
Karkkiherkku on salmiakki, mutta siipan leipoma kääretorttu on mmmmmmm-ihanaa ja isoäidin makea marenkipiirakka oli täydellistä.
Ainakin Kathrine Switzerin kokemus Bostonin marathonilta on jäänyt vahvasti mieleen.
Videota ei voinut upottaa blogiin, joten kuvassa on linkki YouTubeen.
Lempihedelmäsi?
Nautin aina kauden hedelmiä ja nyt herkkuani luumut, jotka on todella mehukkaita ja lisäksi vielä edullisia.
Mitä kaipaisit enemmän elämääsi tällä hetkellä?
Rautaista luottoa siihen, että tässä tulee käymään vielä todella hyvin.
Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi?
Olen leijona, joka nousee joka aamu venytellen sängystä, välillä syvältä pohjalta ponnistaen ja toisinaan ketterästi. Kuten huomaat, mulla ei ole hajuakaan nousevasta merkistä ;-)
Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsisi?
Pitäisi ottaa yhteyttä kodinkoneyhtiöön, että tulisivat huoltamaan pesutornia ja siirtäisivät sitä hiukkasen. En tajua miksi tämä asia on roikkunut vain mielessä enkä tee asialle mitään. Asia on kuitenkin pakko hoitaa tämän vuoden puolella, eli mulla on vitkutteluaikaa parisen kuukautta, hehee.
Lupasinko viimeksi, että olen omassa vaaleanpunaisessa hubbabubbapurukumissani, kuplassa, jonne maailman paskat asiat ei osu, vaan kimpoavat miljardeina kipinöinä ilmakehään ja palavat. No palaneen käryä on ollut ilmassa ja muitakin yhdisteitä.
Hulluus
Tunnustan heti, että tuli tehtyä mitä-pahaa-maailmalla-tapahtuu tilannekatsauksia viime viikolla. Perjantain Hesarin etusivulla Finlaysonin mainos pesi rähmät silmistä. Näin niskakarvat nostattavia otsikkoja. Siirryin katsomaan entisten työkavereiden pitämää tiedotustilaisuutta. Oli lohduttavaa nähdä ystävälliset ja tutut kasvot näytöllä, kuunnella asiantuntevaa puhetta ja rauhoittaa mieltään. Tuon jälkeen laitoin kaikki uutiskanavat kiinni.
Herkut ja ystävyys
Kun työhanskat tippui kädestä lähdin ystävän kanssa kahville. Kahvi oli hyvää, mutta kaveriksi otettu jäätelö vielä parempaa. Se oli tämän vuoden ensimmäinen pistaasipalloni. Täydellisen pehmeää ja suloista. Olisin nuollut kupin, jos olisin kehdannut.
Ystävyyttä vaalittiin jakamalla tunteet, tilanteet, notkahdukset ja toiveet. Välillä itkettiin ja sitten taas naurettiin. Sellaistahan se ystävien kanssa on :D
Tulevaisuuden toivo
Kotona odotti mies. Se oli jutellut nuoremman kanssa. Kaikki on siellä päin maailmaa ihan hyvin ja opiskeluun liittyvä lopputyöpaikkakin oli varmistunut. Olin niin hyvällä tuulella kuulemastani, että päätin yrittää mennä samalla fiiliksellä koko loppuviikon.
Feromonit
Huumassani tungin itseni sohvalla olevan miehen kainaloon. Änkesin siihen ihan kunnolla. Vähän ajan päästä oli pakko nostaa katse ylös ja todeta, että "nyt sun kyllä pitää mennä pesemään kainalot". Kaveri meni siistiytymään ja laittoi tuoksua vastapainoksi. Mutta minä niiskuttelin. Nenässä haisi edelleen. Kun lähdin keittämään teevettä nuuhkin taas ilmaa. Miten se haju on täällä keittiössä asti? Eihän se voi olla mahdollista! Sitten tajusin, että mun oma olkapää lemuaa. Menin miehen luokse. "Haista nyt. Haista. Olin vain vähän aikaa sun kainalossa ja nyt mun neule on tällanen." Kaveri katsoi silmät isoina takaisin ja totesi tyynesti: "en mä haista mitään". Vein neuleen parvekkeelle tuulettumaan, hain toisen päälleni ja palasin sohvalle, mutten voinut keskittyä Voiceen kun nenäkarvat kärysi edelleen. Mies on pesty ja mun vaate on ulkona. Miten ihmeessä tyjy haju vieläkin oli ilmassa? Nuuhkin sohvan selkänojan tyynyä. Ei hyvää päivää, sekin oli turmeltunut! Miestä vaan nauratti ja se totesi leveästi, että: Kyl mul on sitten hyvät feromonit!
SoulTrain
Feromoneista tuli kuitenkin sen verran hyvät vibat, että lauantaina heräsin auringon paisteeseen ja letkeään aamumusaan. Hain miehen lattialle heilumaan ja siinä me notkuteltiin natisevia polviamme (oikeasti vain mun polvet rahisee). Ensimmäinen kevätkuukausi näytti parastaan. Sininen taivas. Linnut täydessä kevät fiiliksessä. Tikka nakutteli tolppaan, pikkulinnut titityytteli kovalla äänellä, naakat oli taas pareittain liikenteessä ja mieskin katseli taivaalle sillä silmällä, että "oliko tuo sepelkyyhky, mitä, häh?"
Iltapäivällä parvekkeelle tuli keltainen kiila. Suunnittelin, että kun asennan tuolit peräkkäin jonoon valokeilaan, voidaan kahdestaan kuunnella räystäiden tippumista ja haistella kesän tuloa. Aloin miettiä myös mitä haluaisin kasvattaa parvekkeella tänä vuonna. Kenties tomaatteja ja amppelimansikkaa. Yrttejä ja salaattia ja tietysti kukkasia.
Viikonloppu meni hujauksessa. Tänään kuulin, ettei maailma parantunut sillä aikaa kun minä leikin mistään tietämätöntä. Joka tapauksessa meidän kotona on asiat hyvin ja voin halata sohvatyynyäkin. Se tuoksuu enää vain pölylle. Atshii!
Ajattelin joskus nuorena, että olisin kuulunut 1920-luvulle. Ei minulla mitään kättä pidempää sisäiselle tunteelleni ollut, mutta iloinen meno ja naiseuden tyyli veti minua puoleensa.
Tampereen Museo Milavidassa on parhaillaan näyttely Paluu 20-luvulle. Jos sadan vuoden takainen elo kiinnostaa sinua, mene ihmeessä Tampereelle. Tästä tulee minulle poikkeuksellisen pitkä postaus, kentis jaksat lukea loppuun, tai ehkä et ;-)
Aloitan kierrokseni pukeutumishuoneesta, jossa huomasin olevan kenties kaikki asiat mitä itse tarvitsisin:
taidetta,
levysoitin ja musiikkia,
peti lepäämiseen,
värikkäät vaatteet,
peili,
huulipunat ja tuoksut
ja löytyyhän tuolta sängyn vierestä puhelin,
lehtiä ja
juomistakin.
Olavi Paavolainen kirjoitti herkullisesti Nykyaikaa etsimässä teoksessaan tämän ajan hienostonaisesta: Shinglattu, kiharoitettu, maalattu ja puuteroitu pää kätkee sisälleen merkillisen määrän itsenäisiä ajatuksia, käytännöllisyyttä ja toimintatarmoa, kun sen sijaan ankaran yksinkertaisen tailor-made'in alla versovat turmeltuneet intohimot ja hienostunut paheellisuus.
Jos haluat nykypäivän budoaarikokemuksen, suosittelen Porvoon Helmen Budoaaria.
Kuohuva 1920-luku ja ilo irti elämästä
1920-luku oli moderni, teknistyvä ja värikäs aikakausi sotien välissä. Elämään piti saada iloa, joten kaupungit täyttyivät kahviloista, ravintoloista ja mainoksista. Nyt päästettiin irti vanhasta. Naiset heittivät korsetit kaapin nurkkaan (kiitokset 20-luvun leidit tästä) ja lyhensivät hameen pituutta aina 30-luvulle asti.
Muutosta vauhditti varsinkin elokuvien salaperäiset kaunottaret, joista otettiin roolimallia ja tyyliä.
Jazzklubit täyttyivät juhlijoista, tupakointi yleistyi (no tuon jättäisin tekemättä) ja treffeillä käytiin oman mielen mukaan. Epäsovinnainen poikatyttö tuli ihanteeksi ja tällä lapsella oli monta nimeä; la garconne, flapper tai suomeksi jazz-tyttö.
Vapaus valita väljää ja yksinkertaista
Vaatteissa korostui huolettomuus ja yksinkertaisuus. Mallia otettiin miesten pukeutumisesta sekä urheiluvaatteista. Muoti oli mahdollista yhä useammalle, koska vaatteita tehtiin sarjatuotantona, ja jos oli näppärä käsistään, niin yksinkertaiset mallit oli helppo valmistaa myös kotona.
Muoti korosti suoria linjoja, pienirintaista ja kapealanteista naista (liekö tästä alkanut langan laihojen ihmisten ihannointi). Vaatteiden vyötärölinja laski lantion korkeudelle. Päivällä pukeuduttiin väljään jakkuun, neuletunikaan, yksinkertaisiin puseroihin ja laskoshameisiin. Rohkeat naiset käyttivät pitkiä housuja. Asusteina oli kauniit kellohatut, hihna-avokkaat ja tietysti pienet käsilaukut.
Illalla sujautettiin helmikirjailtu hihaton iltapuku päälle. Hapsut vain heiluivat tanssin tahdissa ja pitkät helminauhat ja sulkakoristeet täydensivät eleganssia. Juhlavaatteet olivat keveitä ja rohkeita ja kankaat läpikuultavia. Helmet, kulta, hopea ja paljetit kimalsivat kankaiden koristeina.
Pikkumusta pelastaa aina (kiitos Coco)
Toisaalta samaan aikaan Coco Chanel loi meille yksinkertaisen pikkumustan. Kun ennen musta oli yhdistetty suruun tai palvelusväen pukeutumiseen, nyt Chanelin puku muutti mustan värin muodikkaaksi.
Vogue-lehden sanoin: pikkumusta on käytännöllinen, koruton, kaunis ja ylellinen, mutta sovitettavissa yksilöllisiin tarpeisiin.
Mitä iso maailma edellä sitä meilläkin perässä. Muoti kiiri tänne pohjolaan ja kuten tavallista muutos ei ollut kaikille helppoa. Täälläkin huolestuttiin jazz-tytöistä. Ai ai, miten käy meidän naisillemme, kun perinteitä uhataan näin rajusti.
Isoäitiäni ei koskaan pidätellyt muiden mielipiteet. Liekö hän saanut 20-luvun pistoksen aikanaan tai oli luonteeltaan muuten vain rohkea. Muistan hänen kertoneen, kuinka palkasta ostettiin ensin mekko, sen jälkeen siihen sopivat kengät, laukku ja hattu. Hiukset oli lyhyet ja laineilla, ja totta, valokuvista näkyy kuinka tavattoman kaunis nainen hän oli.
Hatusta kuulin useimmiten naurun kera tämän lauseen: "ja sitten hattu tuhman pään peitoksi". Kadulla hän saattoi sytyttää tupakan ja tiedän enoni useamman kerran vaihtaneen kadun toiselle puolelle kävelemään :)
Minulla on edelleen tallella isoäidin pieni musta käsilaukku sekä puuterirasia jonka kantta koristaa Eiffel-torni.
Viereinen pörrötys ei ole isoäidiltäni, vaan museon näyttelystä. Katselin pitkään mikä ihme tuo on, kunnes tajusin lukea kyltin. En ole koskaan törmännyt yöpukupussiin -johtunee yöpuvun käyttöasteesta ;-)
Tämä höyhenillä ja budoaarinuken kasvoilla koristettu pussukka on matkatuliainen Pariisista. Vau!
Lyhyet suorat ja villisti kiharat
Uusi lyhyt hiusmuoti aiheutti kamppailua kodeissa ja kampaajalla. Miehet ja perheenisät vastustivat jyrkästi lyhyttä kampausta, mutta joskus kävi niinkin, että nainen itse kävi hurjaa sisäistä kamppailua ollako sovelias vaiko innostua muodin virtaan.
Kampaaja Aune Rahikka kertoi näin: "Huvittavana tapauksena voin mainita erään rouvan, joka oli ottanut valeriaanaa, että jaksoi kestää tämän leikkauksen." Ajatelkaa miten helpolla me nykyään pääsemme :D
Permanenttikin tuli suosioon. Hiukset kierrettiin rullille, joihin yhdistettiin sähköjohdot. No niin tässä vaiheessa voit arvata, että asiakkaat saivat palovammoja tai sähköiskuja. (Olen itse pari kertaa kärväyttänyt korvanlehden kampaajalla, eikä se todellakaan ole mukava juttu.)Kun kampaajat eivät hallinneet hiustenleikkuun tekniikkaa, naiset astelivat parturiliikkeisiin. Siellä heille erotettiin kampaamo-osastoja tai omia aitioita. Parturit ottivat naiset mielellään asiakkaiksi, sillä markkinakoneisto oli saanut miehet ostamaan partahöyliä ja nyt he ajoivat partansa kotona.
Kähertäjä-lehti kirjoitti vuonna 1920: "Leikkotukka on saanut kestää kovan kiirastulen; sitä vastaan ovat taistelleet kaikki mahdolliset voimat valtioiden päämiestä myöten, mutta turhaan, nainen on voittanut kuten tavallista muotiasioissa."
Huulipunalla ihana amorinkaari esille
Kun elokuvat innostivat uuteen naismalliin oli kätevää, että Hollywoodissa filmitähtiä maskeerannut Max Faxtor toi tavarataloihin kaikkien saataville kehittelemänsä ehostustuotteet, make-upin. Meikkien lisäksi kosmetiikka-ala kasvoi, kun kaksi sen vaikutusvaltaisinta ja vahvatahtoista kilpakumppania Helena Rubenstein ja Elisabeth Arden kehittivät ihonhoito- ja meikkituotteita.
Hissuttelu haudattiin ja rohkeus otti vallan. Poskipunaa ja puuteria ei säästelty. Luomet värjättiin mustalla, turkoosilla tai vihreällä. Silmien rajaukset olivat tummat ja voimakkaat. Viimeistely tehtiin ripsivärillä ja kulmakarvat vedettiin ohuiksi ja mustiksi. Ja huulet, ne rajattiin tarkasti tummanpunaiseksi amorinkaarta korostaen.
Lehdissä päiviteltiin, kuinka jokaisella naisella on käsilaukussaan kauneusapteekki puutereineen, huulitikkuineen, ripsiväreineen ja maaleineen. Nyt kunniallinenkin nainen saattoi julkisesti lisätä puuteria tai huulipunaa.
Joutilaisuus, urheilullisuus ja uimarannat
Rusketus tuli myös muotiin 1920-luvulla. Villityksen laittoi kuulema liikkeelle Coco Chanel, joka välimeren lomallaan oli liian pitkään auringossa. Muoti-ikonin auringon paahtama iho herätti ihastusta ja esimerkkiä alettiin seurata. Rusketus alkoi viestiä mahdollisuudesta joutilaisuuteen. Uima-asutkin yksinkertaistuivat ja olivat hyvin samantapaisia sukupuolesta riippumatta.
Muotikuvasto no 6, kesäkuu 1929: Millainen on sitten kylpypaikkojen ja hiekkarantojen muoti? Mitä suurin pukuvapaus vallitsee rannalla. Välimeren rannalla on täysin sopivaa pelata tennistä uimapuvussa, monet naiset heiluttavat myös mailaansa pitkät ja leveät herrainhousut jalassa. Uimapuku ei saa olla urheillessa esteenä. Hattu voi olla enemmän tai vähemmän kaareva, kaksi- tai kolmekulmainen, seuraten kunkin aistia, pään muotoa ja hiuslaitteita.
Ihmiset halusivat näyttää urheilullisilta ja kaikin puolin hyvinvoivilta. (Aivan kuten tälläkin hetkellä, elämme samankaltaisessa ajatusmaailmassa)
Elokuvatähtien loistoa ja niin... jätän kommentoimatta mielipiteeni tarinoiden lopetuksista ;-)
Naisnäyttelijät loistivat 1920-luvun Hollywoodin tähtitaivaalla ja muokkasivat kauneusihanteita. Esim. Clara Bow, Louise Brooks ja Mary Pickford jättivät miespääosan esittäjät armotta varjoonsa.
Suurkaupungin sykkeessä elävä itsenäinen flapper-tyttö oli Hollywood-elokuvien vakiohahmo. Tarinoissa hän yleensä viimein luopui vapaudestaan ja lipui avioliittoon voimakkaan miehen rinnalle.
Miehiä viekoittelevaa, hupsua flapperia pahantahtoisempi oli laskelmoiva ja salakavalampi vamppi. Esim Pola Negri ja Nita Naldi.
Jazzin villi syke (syvä kumarrus tälle ihanalle musiikkigenrelle)
Vuosisadan takainen jazziin saa minut aina hyvälle tuulelle ja tietysti hymyn huulille. En tiedä helpompaa tapaa saada itseäni tanssituulelle.
Upea Joséphine Baker
Jazzin riemu levisi myös tänne meille. Vuonna 1926 Helsinkiin saapui höyrylaivalla amerikansuomalaisista muusikoista koostunut laivan yhtye. He esiintyivät pääkaupungissa muutaman kuukauden ja toivat tietoisuuteen amerikkalaisen jazzin. Upea musiikki sai seurakseen tanssityylit shimmy, charleston ja black bottom. Tanssi-illoista tuli monen ravintolan vetonaula.
Arvostelijat uskoivat jazzin ja charlestonin turmelevan nuorison ja levittävän pahellisia tapoja. Naurettavasta jalkojen sätkyttelystä toivottiin palattavan jalompiiin tanssimuotoihin. Huvittelunhaluinen kansa ei välittänyt kritiikistä vaan otti innokkaasti vastaan uudet muotitanssit.
Aikakausi, josta saattoi sanoa: että saimmekin elää ja nähdä tämän. Kohtuullinen turmelus teki kenestä tahansa mielenkiintoisen henkilön. - kirjailija Matti Kurjensaari -
Näin sadan vuoden jälkeen
Arvostelijat ovat aina kriittisiä, mutta ei nuoriso koskaan ole turmeltunut siinä määrin kuin vanhemmat ovat pelänneet. Ja vaikka kohtuullinen turmellus tekisikin minusta mielenkiintoisen henkilön, mitä siis en ole ;-), niin tiedän etten oikeasti haluaisi elää aikaa sata vuotta sitten. Syy on yksinkertainen, asiat ovat nyt paljon paremmin ja saan nauttia monesta 1920-luvun naisten antamasta lahjasta. Vapaudesta olla enemmän oma itseni, pukeutua kuten haluan tai tehdä hiuksilleni mikä parhaimmalta tuntuu. Voin vapaasti riemuita asioista ja vastata itse itsestäni.
Kiitos kaikille ihanille naisille silloin sata vuotta sitten!
Etsin vinyylin, nostan levysoittimen kannen ja lasken neulan kolmannen kappaleen alkuun. Vähän volyymia lisää, ja vielä vähän enemmän. Tahti iskee kaiuttimesta vatsaani, liukuu varpaisiin. Kaikki värisee sisälläni enkä voi estää liikettä, vaikka polvea pitäisi lepuuttaa. Minä pompin ympäri kotia, ylös, ylös, ympäri, ympäri ja koko kehoni herää eloon.
Ja minä muistan, kuinka nuorena, molemmat vielä raakoina, sinä sanoit minulle miltä tuntuu, mitä olet tässä jumalattomassa maailmassa. Pelkäsit ehkä reaktiota? Turhaa se oli, minä rakastin mitä ikinä läpi kävitkään.
Ja kuinka makasimme äitisi keltaisella sohvalla, sivelimme toistemme kasvoille kipsivelliä ja odotimme sen kuivumista yrittäen olla nauramatta. Kuinka kovasti pelkäsin olevani liian lihava tai liian tavallinen, mutta sinä rakastit. Hiljaa ja hyväksyen.
Olit puhdasta kultaa, herkkää riisiposliinia, sellaista pehmeää katsetta, isoja syviä silmiä. Ja tuntui, että mitä kovemmin puristi maailma, tai minua kylmä suhde, sitä korkeammalle me pompimme ilmaan ravintolan tunkkaisessa savussa, pidimme toisiamme pinnalla, vaaleanpunaisten silmälasien ja omituisten drinkkien sekoituksessa.
On pakko lopettaa. Hyppiminen. Minä katson peiliin ja mietin mitä sinulle mahtaakaan kuulua nyt? Sinä mitä ihanin ihminen nuoruuteni herkkinä vuosina.
Yksitoista kuukautta kotona etätöissä on alkanut tuntua pääkopassa. Olen etääntynyt niistä ihanista asioista, joista tykkään työpaikassani. Ihmisistä! Jos olisin valinnut eri tavalla nuorena, niin tekisin ehkä jotain mahtavaa työkseni, mutta valitsin toisin. Siis koulutuksen ja työn, jossa olen kyllä hyvä, mutta joka itsessään ei ole kovin ... innostavaa. Tiedän kyllä miksi teen sitä mitä teen, nyt kuitenkin kotona, ergonomia vähän niin ja näin, yksin asioita pähkäillen alan olla siinä kunnossa, että
ei kuulkaa oikein kiinnosta.
Huumorintajunikin on laskenut alleen, kuten voit nähdä kuvasta. Olen sukeltanut jopa niin syvälle suohon, että kävin yhtenä päivänä eläkeyhtiön sivulla lasketuttamassa viimeistä työpäivääni. Kun katsoin tulosta, huokaisin todella syvään, se vuosiluku oli aivan liian kaukana.
Minuu pännii!
Sattuneesta syystä olen alkanut ajatella, että olotilalle pitää tehdä jotain. Sillä voihan käydä niin, että kaikki piikit eivät löydä oikeaa olkavartta ja olen etänä vielä marraskuussa.
Minä en voi olla kuin Tuomas Jyrkinen. Minä hyväksyn asioita vaikken aina haluaisi. Eihän maailma pyöri vain minun napani ympärillä. Siispä etsin parannusta pimeään näkökulmaani ja olen alkanut huudella miehelle kesken työpäivän: Etkös jo tule tänne heiluttelemaan käsiä?
No onhan se vähän hullua huudella noin. Mutta siippa on hoitanut itseään paremmin tänä korona-aikana, joten ajattelin ottaa siitä mallia.
Kaikki alkoi siitä, kun mies yhtenä päivänä tuli tönöttämään olohuonetyöpisteeni viereen. Se seisoi ryhdikkäänä ja pyöritteli isossa kaaressa vasenta kättään etukautta ympäri niin, että melkein kuulin olkanivelen öljyyntyvän. Minua nauratti miehen totinen ilme ja enempää ajattelematta nousin ylös ja tungin itseni aivan kaverin napaa vasten. Otin tiukan tango-otteen toisella kädellä ja vapaalla kädelläni aloin pyöritellä myös valtavaa kaarta. Siinä me sitten heiluteltiin käsiämme suuntaan jos toiseen ja tuijottelimme toisiamme huvittuneina. Ja voit vaan arvata, että työpäivästä yhtäkkiä tuli vähän hauskempi.
Tiedostan olevani onnekas, mulla on töitä. Kaikilla ei ole. Enkä ole yksin, vaan kotonani on toinenkin etätyöntekijä. Ja välillä mietin, että voisiko tähän tuttua? Olisiko kotiin erakoituminen vain huono asia? Ehkä ei. Ehtisin puristaa säästöjä talteen työmatkoista, työvaatteista ja entisenlaisesta kulutuksesta, ja kun OVE lähestyisi, niin Birgitta piristyisi. (Lyhenne selviää sieltä eläkeyhtiön sivuilta ;-))
No, ei mun motivaatio ole kovin kasvanut, mutta ymmärrys ehkä on. Luulen, että juurisyy ololleni onkin vain järkyttävän kokoinen puute, ei pelkkä motivaation vaan kaiken, ihmisten, kosketuksen, taiteen, gallerioiden, keikkojen, musiikin ja tanssin.
