Marraskuun selätys - näin se taas alkaa

Jiihaa. Se on täällä taas. SusuPetalin innoittamana jatkan tänäkin vuonna marraskuun selätyksiä. Kuukautta, jota ennen inhosin, mutta josta olen oppinut pitämään. Minä täällä siis kirjoittelen jotain pientä jokaisesta marraskuun päivästäni. Kiinnostipa se ketään tai ei ;-)

Marraskuun ensimmäinen

Etäopiskelupäivä. Istun yhteen asti tiiviisti koneella ja kuuntelen uutta tehtävänantoa. Keksin heti mistä kaupungista teen matkailujulisteen. Hyvä näin, sillä tehtävä on valtava. Maa- ja kaupunkitiekartta, infografiikat, kuvitukset ja tekstit tehdään kaikki itse koneella. 

Koska eilen oli paska sää, eli satoi ja tuuli koko päivän, en mennyt ulos lainkaan. Nyt kuitenkin ulkona näyttää olevan kaunis ilma ja lähden heti Teams-kokouksen jälkeen kävelylle. Sää on täydellinen, kirpeä ja aurinkoinen. Käyn ensin kirjastossa hakemassa varauksessa olevan kirjan ja sen jälkeen ulkoilen mahdollisimman pitkään, sillä tiedän, että palattuani kotiin minun täytyy taas palata tietokoneen äärelle etsimään uuteen tehtävään tausta-aineistoa. 

Marraskuun toinen

Aamulla satelee hiljalleen lunta. Päivän kirjoittelen hiusterällä ja musteella pienaakkosia. Saan fontin suunnitteluun tarvittavat alkutehtävät valmiiksi ja ajelen auringon paisteessa onnellisena kotiin. Kotona otan vielä valokuvat päivän tehtävistä ja palautan ne. Sitten (vihdoinkin) keitän päivän ensimmäiset kahvit ja jälkiruuaksi otan viidentoista minuutin tirsat. 

Illalla pienen kävelyn lopuksi mennään naapurikylän kauppaan. Kassajonossa seuraamme kuinka edellinen asiakas ja kaupan työntekijä kinaavat UPS-paketista. Tilanne äityy hikiseksi. Henkilökunta käyttäytyy asiattomasti ja asiakas sen jälkeen vielä asiattomammin. Mietin, että näiden marraskuu ei ole alkanut mukavasti ja päätän samantien, etten mene mukaan tähän soppaan.

Yöllä herään ajatukseen, että saatoin tehdä länkkärifonttiin vääränlaiset yläpäätteet. Samalla keksin minkälaisen oman nimilogon haluan tehdä itselleni. Aivot ovat käyneet koko opiskeluajan tällä tavalla. En saa hetken rauhaa itsestäni. 

Marraskuun kolmas

Kuuntelen aamulla luentoa ja teen samalla jäätelöpakkaussuunnittelua. Lopetan hommat kolmelta ja lepään hetken, jotta jaksan viedä päivän loppuun. 

Illalla kävellään kylmässä viimassa Helsingin Kaupunginteatteriin. Katselen ihmeissäni pääovien yllä olevan kyltin tekstiä "pieni merenneito" ja mietin ollaankohan me oikeassa paikassa. Narikassa kysytään Hiirenloukku-esityksestä ja saadaan vastaukseksi, että se menee Hämeentiellä. No onneksi matka on lyhyt  ja päästään ystävien kanssa katsomaan Agatha Christien kirjoittamaa Hiirenloukkua. Näytelmä on yllättävän viihdyttävä, nautin varsinkin ensimmäisestä näytöksestä, siinä on upea tunnelma ja sopivasti säpinää. Lavastus on todella hieno, suuri ikkuna taustalla lumisateineen on kuin unelma. Voisin jäädä tuohon taloon istumaan takkatulen ääreen vaikka kuinka lumi sulkisi kulkuyhteydet muuhun maailmaan. 

Väliajalla ystävä kysyy: No, kukas on murhaaja? Minä annan kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on kuin onkin oikea vastaus (en ole turhaan agathojani lueskellut :D) Murhaajaan paljastaminen näytännön loputtua ei ole sallittua, eli en spoilaa tämän enempää.

Kun teatteri on katsottu loppuun halaan siipan ja ystävät ja lähden pika pikaa työpaikan pikkujouluihin. Ravintola Sipuliin on kohtuullisen lyhyt matka, mutta siltikin olen paikalla vasta puoli kymmeneltä. On ihana nähdä ystäviä ja jutella heidän kanssaan, vaikka tuntuu, että minun pitäisi ratketa moneen suuntaan samanaikaisesti. Muut kyselevät kuulumisiani ja kerronhan minä, vaikkei minua yhtään kiinnosta omat tekemiset. Minä taas haluaisin kysellä heidän kuulumisiaan, mutta näin tämä ilta vaan kuluu. 

On yömyöhä kun olen kotona. Jalat on väsyneet ja pää sitäkin enemmän.

Marraskuun neljäs

Avaan silmät kello 8:30! En muista että olisin vuosiin nukkunut näin pitkään. Aamiainenkin venyy lähemmäs kymmentä. Tuntuu tosi erikoiselta ja kivalta. Siippa on kysellyt kuukausikaupalla lähtisinkö leffaan katsomaan Oppenheimeria. Tänään vihdoin lupaudun mukaan ja niin minä istun kolmisen tuntia elokuvateatterissa synkistelemässä maailman menoa. Elokuva on taitavasti tehty ja hyvin intensiivinen, mutta aihe on liian lähellä viimeaikojen tapahtumia ja uutisvirtoja, eli oloni on aika synkkä leffan jälkeen. Cillian Murphy on erinomainen Oppenheimerin roolissa ja arvelen, että tässä on yksi ensivuoden Oscar-ehdokkaista.

Marraskuun viides

Herään kuudelta ajatukseen miten ratkaisen jäätelöpakkaussuunnitelmassa pohtimaani ongelmaa. Menen koneelle ja sen ääreltä mies löytää minut parin tunnin kuluttua. Olen tyytyväinen aamun aikaansaannoksiin, ensimmäinen jäätelöpurkki on jo melkein valmis. Siihen pitää vain tehdä pieni kuva, hauska qr-koodi ja lopuksi vielä 5 eri makuversiota väreineen valmiiksi. 

Aamiaisella jutellaan eilisestä elokuvasta. Pohditaan kuinka teoreetikko osaa käsitellä vaikeaa aihetta usealta suunnalta ja kykenee erottamaan henkilökohtaisen mielipiteensä tietoa jakaessaan. Olisi hienoa osata olla yhtä rauhallinen, laskea todennäköisyyksiä ja jättää asia siihen. En kuitenkaan ymmärrä miten esimerkiksi Oppenheimer on aikoinaan saanut pidettyä päänsä koossa. No, onneksi minun todennäköisyyslaskelmani liittyvät useimmiten vain noppapeliin. Siinä on ihan tarpeeksi sykettä minun elämääni.

Päiväkävelyllä on taas kaunis sää. Näemme sattumalta miehen lintukaverin paikalla, jossa on nähty hiiripöllö. Samalla lintu lentääkin puun latvaan ja saan katsella sitä kaukoputkella. Pikkuinen pöllö on kaunis, se tuijottaa jonkin aikaa kohti ja kääntää sitten pyöreän päänsä muualle, sitä ei päiväkävelijät paljoa kiinnosta.

Tuntuu, että viikonloppu menee liian nopeasti. Sanon siipalle, että olisipa huominenkin päivä vapaa. En meinaa uskoa silmiäni kun parin tunnin päästä luen sähköpostiviestin, että huomenna on etäpäivä. Mahtavaa :D

Jatketaan ensi kerralla ;-)

Perjantain erikoinen

En tee tänään mitään, sanoin eilen aamulla itselleni. En opiskele, istu koneella, en en ja en. 

Menen keittiöön ja laitan itselleni aamiaista. Kahviin ripsautan mausteeksi kardemummaa, kun tekee mieli jotain hyvää, eikä kaapeissa mitään muuta "hyvää" löydy. En jää keittiöön vaan istahdan olohuoneen lattialle ja pidän aamupiknikin. 

Muistan tallentaneeni Darjeeling Limited leffan (tulee Star-kanavalta, jos jotakuta kiinnostaa). Wes Anderson on yksi monista suosikkiohjaajistani, hänen leffansa saa aina piristymään, koska värimaailma ja tarinat on jollain tapaa pehmeitä, kauniita ja huvittavia. Odotettavissa on siis aamiaisen lisäksi silmänruokaa ja nauruterapiaa.

Kun leffa on katsottu lähden hyvillä mielin kaupungille. Tai voiko sanoa että hyvillä, kun tiedän, että minut rutistetaan mankeliin muutaman tunnin kuluttua mammografiassa. En valita en, musta on järkevää käydä seulonnassa, mutta olisin iloisempi jos tekniikkaa olisi kehitetty lempeämmäksi.

Mulla on reilusti aikaa ennen puristeluun menoa, joten astelen ensin Ateneumiin katselemaan lempitauluani. Luulin kauhukseni keväällä Ateneumin remontin jälkeen, että Démasquée on laitettu kellarin syövereihin, mutta seuraavalla käyntikerralla löysinkin alakerran huoneen, jossa nainen oli kuin olikin tavattavissa. 

Tänäänkin Démasquée nojailee sohvan kulmaan, menen hänen luokseen ja kerron tämän hetken kuulumiset. Käväisen samalla kertaa vielä Kaija Saariahon ja Elin Danielson-Gambogin ja Helenen luona. Ollaan Helenen kanssa aika samanikäisiä. Minussa ikä näkyy jo enemmän, vaikka sillä on ehkä ollut rankempaa tähän ikään mennessä. 

Muut tutut jätän kiertämättä. Etsin kauniin kaiverretun penkin, istahdan alas ja jään seuraamaan ihmispaljoutta. Tänään on ilmainen museopäivä ja ehkä se on vetänyt porukan taiteen äärelle. Mietin hetken Kiasman Tom of Finland näyttelyä, mutta sielläkin oli ohi kulkiessa pitkä jono ovella, joten jätän musta-asuiset miehet toiseen kertaan.  

Kotimatkalla laitan kuulokkeet korviini ja saan korvamadoksi Arpan kappaleen Metsänpoika popparissa. Siitä tulee nostalginen fiilis ja päätän samantien ottaa kotona c-kasetit ja soittimen esiin. 

Olen miettinyt pari kertaa olenko turhaan säästellyt tätä soitinta, joka on samanlainen kuin mun ensimmäinen musavehkeeni. Mutta heti kun painan playn pohjaan totean mankan tarpeelliseksi :D

Pikkuinen soitin vertyy hiljalleen ja vähän ajan päästä se nostaa äänenvoimakkuutta. Samea ääni muuttuu yllättävän kirkkaaksi ja minä saan heilua pitkin olohuonetta ja tanssahdella sukat villisti jaloissa pyörien.

Neljännen kasetin kohdalla hiljaisuus yllättäen iskee. Käyn katsomassa loppuiko kasetin puoli. Ei loppunut, vanha teippikorjaus on hapertunut ja joudun olemaan sairaanhoitajana kasettinauhalle. 

Pitkän päiväkävelyn ja iltapäivätanssin lisäksi tunnen illalla pakottavaa tarvetta pikku kävelylle. Teen tikusta asiaa ja  lähden kauppakeskukseen ostamaan huomiseksi aamiaisbagelia, sellaista juureen leivottua seesaminsiemenillä kuorrutettua rinkeliä. Rinkeli ja kahvipaketti kädessäni suuntaan kassalle, mutta kesken matkan mulla meinaa mennä niskat sijoiltaan, muljahtaa silmät ympäri, irrota oikea olkapää paikaltaan ja selkänikamatkin natisee. 

Peruutan takaisin ja mietin kaksi kertaa, että onko nyt syyskuu vai lokakuu. Kyllä tosiaan, eivät ihan oikeasti jaksaneet odottaa joulusuklaiden kanssa yhtään pidempään. 

Kävelen hämmentyneenä kaupasta pois. Ulkona on lämmintä, ehkä jopa parikymmentä astetta vaikka on iltamyöhä. Puissa on vielä vihreät lehdet. Kuuletteko kauppiaat? Puissa on vielä vihreät lehdet!

Tässä olis joulusuklaat sulaneet ja menneet pilalle. Ei olisi ehtinyt odottamaan joulua. Sitä kai ne kauppiaat ajattelikin  ;-)

 https://www.youtube.com/watch?v=FjN3ITkX6-c

Metsänpoika popparissa

Viimeaikojen top kolmoset

Kuvituskurssi

on nyt valmis! Jippii. Kun hetki sitten sain viimeisenkin lastenvaatekuosin tehtyä ja palautin portfolion tunsin itseni iloiseksi. Mikään ei piristä niin kuin asia, joka on aloitettu, tehty valmiiksi ja lopulta saatu pois käsistä ja mielestä. Rukkasin moneen otteeseen tehtäviä, mutta nyt voin siirtyä muihin hommiin. Eli ei kun lukemaan typografiatenttiin ja viilaamaan viimeisiä valokuvamuokkauksia.

Elokuvat

Talvilomalla ("hiihtoloma" on kuulema niin 80-lukua, ettei sitä termiä saa enää käyttää) kävin kolmesti leffassa. Tarkoitus oli nähdä Oscar-ehdokkaita, jotta saisin edes kalpean käsityksen mistä tämän vuoden gaalassa kohkataan. Ensimmäisenä listallani oli suorastaan herkullinen eteläkorealainen dekkari Decision to Leave. Elokuvan rytmi on mukava ja mielenkiintoinen ja sen läpi leijuva kaipuun tunne on hieno elementti. Missään vaiheessa en osannut ajatella miten tarina etenee saati miten se loppuu. Tällaiset elokuvat ovat ihanimpia. Täydet pisteet. Ohjaaja Chan-wook Park, pääosassa Park Hae-il ja Tang Wei.

Toisena oli irlantilaiskylän tapahtumista kertova The Banshees of Inisherin.  Tarinan juoni vaikutti mielenkiintoiselta: Mies toteaa yllättäen ystävälleen, ettei enää koskaan halua keskustella tämän kanssa. Mutta, mutta... Ilmeiseti odotukseni olivat liian korkealla, koska ohjaaja McDonaghinn sekä pääosanesittäjien Collin Farrellin ja Brendan Gleesonin aiemmat elokuvat ovat olleet hyviä. Keskustelimme elokuvan jälkeen siitä miten vastaavat kokemukset tuntuisivat omissa nahoissamme, mutta koska sen syvempää keskustelua ei syntynyt eikä elokuva saanut aikaan yhtään syvää henkäystä niin tämä jäänee minulle yhden kerran elokuvaksi.

Viimeisin ja ehdottomasti sävähdyttävin elokuva oli Tár. Olin nähnyt varmaan viisi kertaa lyhyen mainospätkän, jossa Cate Blanchett puhkuu hiukan eläimellisesti juuri ennen konserttilavalle astumistaan. Pelkkä naisen näkeminen vakuutti minut ja niinpä suljin aina silmät ja korvat jos jossain alkoi tulla tietoa elokuvasta. Tár oli pitkä, mutta se ei päästänyt hetkeksikään otteestaan. Amerikkalaisen kapellimestarin elämä Berliinissä näyttää vakuuttavan kaikilla osa-alueillaan. Lopulta tilannekuvat murenevat päähenkilöllä ja laajentuvat katsojalla. Loppuratkaisu, ah se on todella herkullinen. Ohjaaja Tod Field, pääosassa Cate Blanchett, Nina Hoss ja Noémie Merlant.

Suositteluni Decision to Leave ja Tár elokuville :)

Tanssiminen

Jokainen maanantai minä lähden siipan kanssa tanssikurssille. Ensimmäiset neljä kertaa tulin kotiin väsyneenä ja itseni hukanneena. Miten ihmeessä en tajua ja osaa? Olenko kankeutunut kaikkoseksi ja menettänyt lantioni letkeän liikkeen? Kuka on sitonut nilkkoihini näkymättömät kuminauhat, jotka kiskovat eri suuntiin kuin opettaja ehdottaa? Sitten viidennellä kerralla tulimme iloisina kotiin. "Olipas kivaa", pääsi meidän molempien suusta. Siitä lähtien, vaikka musiikin tempo on liian nopea ja pyörähdykset akselin ympäri kahdesti saavat silmänikin pyörimään päässä, me molemmat olemme nauttineet uudesta harrastuksesta. 

Viimeaikoina eloani on yllättänyt myös valtavat mega-super-hyper-jätti-päärynät. Kolme päärynää painoi yli kilon. Yksi tällainen järkäle mahtui käteen, viereen juuri ja juuri sopi sellainen normikokoinen herkkupäärynä ;-)

Maaliskuun valo alkaa jo toimia. Kohta on kevät :D

Marraskuun selätys - tippuvat istuimet ja muita höpötyksiä

marraskuun kahdestoista

Veikö eilinen Pete Parkkosen keikka voimat vai mitä, mutta tänään en tee paljoakaan. Palautan OddMollyn housut postiin, käyn kävelyllä ja katson korealaisen elokuvan: Nainen joka juoksi karkuun.

marraskuun kolmastoista

On aurinkoinen ja kaunis päivä. Käydään ajelulla ja yritetään käydä kävelylläkin. Aamiaisen rajun nestetankkauksen vuoksi minulle kuitenkin iskee niin kova pissahätä, että joudutaan keskeyttämään hyvin alkanut kävely. 

Tänään kotileffana on hieno ranskalainen Nuoren naisen muotokuva. Elokuvan tilannekuvat ovat itsessään kuin maalauksia. Todella kaunis ja herkkä elokuva. Suosittelen. 

Elokuva on nähtävissä telkkarista perjantaina 18.11. klo 20 Teemalta tai kuten tuo korealainenkin leffa YleAreenasta. 

marraskuun neljästoista

Lekurikäynti. Tuntuu siltä, että lääkärin vaihto on onnistunut. Minulla on olo, että tulen kuulluksi. 

Illalla lähdetään keskustaan viettämään iltaa siipan veljen perheen ja meidän nuorenmiehen kanssa. Aika hurahtaa todella nopeasti kun syödään ja rupatellaan. Nautin illasta ja tunnen, että näen aivan liian harvoin näitä itselle tärkeitä ihmisiä. No, sanon samantien itselleni, olenko ollut itse aktiivinen? Niin olenko tosiaankaan? Että ihan voin peiliin katsoa tässäkin asiassa. Mutta marinat sikseen. Meillä on kiva ilta ja onneksi joulu on kohta tulossa ja silloin meillä kaikilla on enemmän vapaata aikaa olla yhdessä. 

marraskuun viidestoista

Kotiin on tullut tiedote asukkaille. Vinkkejä energian ja kustannusten säästämiseen. Esimerkiksi tällainen: Ilmoita välittömästi kiinteistöhuoltoon tippuvista/vuotavista hanoista ja wc-istuimista. 

Että mitä! En tiennyt tuollaisen olevan mahdollista. Toivon todella, etten koskaan jää tippuvan wc-istuimen alle!!

Illalla menen taas kerran viimeisenä noutopäivänä kirjaston varaushyllylle. Paikanpäällä kuulen erikoisia ääniä ja kurkistan syvemmälle saliin. Mitä ihmettä!

Tänne on tullut Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorvikvartetti. 

Kuuntelen puolisen tuntia ihania töräytyksiä ja pöräytyksiä. Mietin miten sopivalta tuntuukaan kuunnella kirjastossa huumaavan kovalta käyrätorvipuhallettua Mozartin Ave verumia. Ennen täällä sai ainoastaan kuiskailla ja sitäkin vain hiljaa. Kaikenlainen hihittely ja älämölö oli ehdottomasti kielletty. Onneksi nykyään puhaltaminen on sallittua.

marraskuun kuudestoista

Huomaan aamulla, että keskustan talojen katolla on ohut valkoinen lumipeite. Huomaan myös, että alan pehmentyä ja palata omaksi itsekseni. Enää ei purista päästä ja rinta-alasta niin paljoa. 

Illalla on todella kiva sää, tähdet loistavat kirkkaalta taivaalta. Soitetaan nuorelle miehelle ja sovitaan milloin ehdittäisiin mennä isovanhempien luokse käymään.

marraskuun seitsemästoista

Sataa lunta. Todella vähän, mutta sataa kuitenkin. Kuulen säätiedotuksesta että sunnuntaina etelään pitäisi tulla enemmänkin lunta. Jään innolla odottamaan. 

Soitan äidille sopiiko meidän kyläilysuunnitelmat heille. Äiti on parhaillaan jakamassa sukkalankaa kateen osaan. Hän on jo tehnyt polvisukat valmiiksi ja nyt hän valmistautuu toisten tekoon. Ostin molempiin langat Joensuun Taitokorttelin Kuitukeijusta, kun siellä käydessä oli mahdollisuus saada kestävää puuvillaista sukkalankaa. Tuo Joensuun Taitokortteli on muuten ihana paikka. 

Illalla mies lähtee ystävien kanssa kuuntelemaan Jacques Brel -tulkintoja. Minua se ei huvita ollenkaan, ei kun asiaa ehdoteltiin eikä nyt. Minä olen brellini kuunnellut. 

Vietän rauhallisen koti-illan ja valmistaudun huomiseen lomapäivään.

* * *

Viikko meni hurahtaen. Sää on muuttunut kirpeämmäksi. Välillä kaupungilla on tuullut niin, että on pitänyt pitää kaksin käsin hupusta kiinni. Lisäksi olen vihdoin saamassa jotkin terveysasiat paremmalle tolalle. 

Monimutkaisia polkuja

(Editoitu jälkeenpäin pienen ajatuskuvion seurauksena)

Katselin tässä yksi päivä elokuvaa Mary Shelleystä. Frankenstein -kirjan luojasta. 

Reilut parisataa vuotta sitten kuusitoistavuotias kirjailijan urasta haaveileva Mary Godwin tapasi runoilija Percy Shelleyn ja rakastui tähän. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta tai juuri siitä syystä Mary karkasi miehen matkaan ottaen mukaansa sisarpuolensa Claire Chairmontin. 

Pari vuotta myöhemmin kolmikko lähti Geneveen lordi Byronin luokse, johon Claire oli rakastunut. Elämä huvilalla oli railakasta. Iloliemi, huuruiset hetket, suru ja kiihko lensivät kartanon sisällä. Ulkona myrskysi ja oli kylmä Tambora-tulivuoren purkauksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi.

Ajankuluksi kerrottiin kummitustarinoita ja lopulta Byron julisti tylsyyden karkoittamiseksi vierailleen kauhutarinan kirjoituskilpailun. 

Byronin henkilääkäri John Polidori alkoi kehitellä huvilalla modernia vampyyritarinaa ja Mary puolestaan kirjoittaa tarinaa hirviöstä, joka saatiin herätettyä eloon sähköllä. 

Talon tunnelma muuttui ilonpidosta murheeseen ja lopulta tunteet ja riidat nousivat niin pintaan, että Shelleyt palasivat kotiin Lontooseen. Maryn ja Percyn suhde rakoili, mutta Mary jatkoi kirjoittamista ja sai lopulta valmiiksi tarinansa Frankensteinin hirviöstä. Hän vei kirjansa kustannusliikkeestä toiseen vain saadakseen hylkyjä.

Lopulta Frankenstein kuitenkin julkaistiin. Ei Maryn nimellä vaan Percy Shelleyn, koska ... niin, koska Mary oli nainen. (Lontoon kirjakustannusmaailma sentään muutti mielensä toista painosta tehtäessä ja vihdoin Mary Shelley sai nimensä kirjan kansiin.)  

Otteita: "Oli synkkä marraskuinen yö, kun näin uurtamiseni tuloksen. ... Muista että olen sinun olentosi. Minun pitäisi olla Aatami, mutta olenkin langennut enkeli, jonka pakotat pois ilon luota syyttä suotta. Näen kaikkialla onnea... josta .. josta yksin minä jään aina paitsi. Olin hyvä ja suopea. Kärsimys teki minusta pahan. Teki minusta onnellisen. Olen jälleen hyveellinen. Pian minä kuolen. Silloin tunteeni katoavat. Pian tämä polttava kärsimys on ohitse. Nousen hautajaisroviolleni voitonriemuisena - ja ilakoin kiduttavien lieskojen tuskassa. Henkeni nukkuu rauhassa, ja jos se jotain miettii, se ei enää mieti tätä. Hyvästi."

Elokuvan perusteella nuo kirjan lauseet kenties kuvailivat myös kirjailijan omaa elämää. Kuinka sukupuoli vaikutti arvostukseen. Miten kaipuu ja suru mursi mielen ja siirtyi omiin näkökulmiin. Ja miltä tuntui kun lopulta löysi oman äänensä, näki oman kädenjälkensä ja pystyi toteamaan, että minä tein sen. 

Lopputekstien pyöriessä kiipesin tuolille ja kaivoin kaappini uumenista yhden harvoista nuoruuteeni liittyvistä muistoista, lehtikotelon täynnä kuvisvihkoja. Elokuvan Geneven tapahtumia katsellessani olin nimittäin kuullut kiihkeiden ja juopuneiden runoilijamiesten lausuvan runoa. Tunnistin säkeen heti. Se oli jossain sisälläni ja hetken päästä kaivaessani menneisyyttä löysin säkeistön omituisen lintuolennon alta. 

Luin runoa ja ihmettelin sen voimaa. Mikä lie siinä vedonnut nuoreen minään. Miten ihmeessä saatoin heti tunnistaa sen. Enhän osannut yhdistää sitä lordi Byroniin. En tiennyt kirjoittajaa.

Päädyin kaivelemaan vihkojani enemmänkin. Löysin sieltä hupaisia kauhukuvituksia, joita nuorena piirtelin. (Löysin myös ihanan muiston nuoruuden ystävästäni. Kirjoitin hänestä jo aiemmin, mutta postauksen sekavuuden vuoksi editoin nyt pois.)

Lopputulokseksi käteeni jäi mielenkiintoinen elokuva naiskirjailijasta, hervottoman sekavista ja komeista runoilijamiehistä, omituinen yhteys omaan menneisyyteeni ja ihmeellinen voimaantuminen Mary Shelleyn lopulta saamasta arvostuksesta. 

Jos Mary Shelley pystyi löytämään oman äänensä tuossa maailman ajassa 200 vuotta sitten, niin enköhän minäkin voi päästää irti epäilyksistäni ja luoda jotain uutta.

Näillä mennään!

Ihanaa syyskuun loppua sinulle ♥

Mary Shelley -leffa on nähtävissä Yle Areenassa 3.10. asti: https://areena.yle.fi/1-60937564

Kirsikkapuun kukat

Viikonlopun aamiaishetket on erityisen maukkaita, silloin pöytä on katettu arkipäivistä poiketen. Ei sillä, että kaurapuuro marjoilla ja jugurtti siemensekoituksella olisi huonoja valintoja viikonloppuna, ei todellakaan. Mutta rauhallinen istuminen värikkäiden hedelmien, vihannesten ja muiden herkkujen kanssa saa meidät usein keskustelemaan pitkään kaikenlaisista asioista.

Eilen puhe palasi taas kerran elokuvaan Everything everywhere all at once, jota kävimme viikko sitten katsomassa. Mietimme kuinka helposti ihminen jämähtää vanhaan tuttuun, ei ota askelta sivuun tai katso mitä vaihtoehtoja maailma tarjoaa. On ihmisiä, jotka pääsääntöisesti menevät pelkoa kohti, niitä jotka silloin tällöin tekevät yllättävän hypyn tuntemattomaan ja heitä jotka valitsevat aina tutun ja turvallisen. Kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia ja kaikki ovat yhtä oikein. Päätös on aina oikea, niin kauan, kuin syvällä sisimmässä siltä tuntuu. Joudumme joka tapauksessa tekemään valintoja joka hetki, eli mikään ei ole kallioon hakattua. Aina voi valita toisin. Jos ei muuta, niin oman asenteensa.

Ahmiaisen jälkeen mietittiin päivän muita anteja. Koska kirsikkapuut kukkivat juuri nyt, päätimme lähteä Roihuvuoreen. Huomenna paikassa vietetään hanamia, mutta silloin me olemme muualla. 

Suuntaamme siis kirsikkapuiden alle ihailemaan vaaleanpunaista maailmaa. Tunnelma on yhtä suloinen kuin omenapuutarhassa käynti niiden kukinta-aikana. 

Ajatukset päässä hiljenevät ja katse kiinnittyy kuhmuraisiin pieniin oksiin sekä herkkiin vaaleanpunaisiin kukkiin ja nuppuihin. Mereltä puskee kylmää ilmaa, muttei se tunnu haittaavan ihmisiä, jotka levittävät filttejä nurmelle ja avaavat termospullojaan. 

Me ihailemme japanilaistyylistä tunnelmaa, kauniita kaarevaksi haravoituja hiekkakenttiä, kallioseinän pienestä kolosta puskevaa saniaista, sekä sammalpeittoa, joka kumpuilee aaltoilevasti kuhmuraisten puunjuurien päällä. Nuoret ovat pukeutuneet keskiaikaisiin pukuihin ja poseeraavat ison puumiekan kanssa. Aikuiset asettavat isoäidin kirsikkapuun alle ja ottavat hänestä valokuvia. Kun isoäiti huomaa hymyni hän hämmentyneenä toteaa: "me herätetään huomiota". Toisaalla nainen istuu nurmella t-paita päällään ja heilauttaa pitkiä hiuksiaan kuvaajalle. Se, että taustalla näkyvien ihmisten pintaa peittää paksut takit, ei haittaa kuvattavaa tai kuvaajaa. Täällä ovat sulassa sovussa lapset ja aikuiset, nuoret ja vanhat. Todella mukava tunnelma. 

Paluumatkalla autolle näemme leikkipuiston edessä pöydän, jossa myydään kotitekoisia herkkuja. Päätämme ostaa iltapäiväkahville mokkapalat ja saan ne mukaani paperilautasilla. Koska matkaa on vielä jonkin verran, sujautan palat samalle lautaselle ja laitan toisen "kanneksi". Leivoksessa on kaunis kirsikkakukkakuorrutus, joten suojelen sitä erittäin hennolla otteella, niin ettei tuuli vie kansilautasta, muttei se oikein kosketa kuorrutustakaan.

Paikan kauneus vetää kameraa puoleensa, ja kun otan valokuvaa, sanoo mies pitelevänsä herkkuja puolestani. Kun lähden kävelemään taas miehen perään tajuan huudahtaa hänelle, ettei purista kansilautasta, jottei kuorrutus ei tartu siihen. Mies sanoo jotain, mutta olen liian kaukana kuullakseni vastausta. Seuraavaksi huomaan, kuinka mies kääntyy edessäni ja ottaa kameran esiin. Sillä on toisessa kädessä mokkapalalautanen pystysuorassa ja ote on tiukka. Voi s***ari sentään. Olen nyt miehen kohdalla ja otan mokkapalat sen sormien puristuksista. Lautaset on niin tiukasti kiinni toisissaan, että tiedän tuhon tapahtuneen.

Kotiin päästyä mies lähtee kirjanjulkkareihin ja minä keitän iltapäiväkahvit. Katson surkeasti paperilaustasta, joka on liiskattu kiinni mokkapalakuorrutukseen. 

Varovasti nostan kansipahvilautasta. Varovaisuus ei ole tarpeen, sillä siinä on koristekirsikankukka ja puolet kuorrutuksesta. Leivos on niin surkuhupaisan näköinen, että syön sen oikein hartaasti herkutellen. Eihän se ulkonäkö, vaan maku totean jo hymyillen. 

Jos ehditte, niin käykää ihailemassa lähistöllänne olevia kirsikkapuita. Puiden kukinta-aika on lyhyt, mutta juuri näistä pienistä ja lyhyistäkin asioista kannattaa nauttia. 

Tänään iloitsen myös uudesta euroviisuvoittajasta. Kaikki tuki on tärkeää heille, joilta vapaus rauhalliseen eloon yritetään riistää. 

Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinulle ♥

Kuollut rusina ja iloisempia versoja

Hirvittää hiukan tämä kirjoittamattoman aikakauden pituus. Luulen, että elän ainoastaan kesää odottaen. Olen lojunut kädet kylmässä tiskivedessä tammikuun ensimmäisestä viikosta lähtien, odottanut... niin kesää ja ilmeisesti lomaa (vähän kaikesta).

Tuntuu, että elämässä ei ole muuttunut mikään. Pientä yritystä on ollut, mutta työpaikalle meno on siirtynyt flunssan vuoksi. Ystävien kanssa syömään meneminen on siirtynyt saman flunssan vuoksi. Ulkona ei ole tullut käveltyä, tiedät varmaan syynkin jo. Elokuvissa käynti, joo nollissa. Näyttelyissä, ei kertaakaan. Sentään kirjoja olen lukenut ja tehnyt omaa pikku projektia, joka toivottavasti joskus tulevaisuudessa saa mulle hymyn huulille.

Varsinkin liikunnan puute on alkanut tuntua päänupissa. Pahoin pelkään, että jos lääkitystä ei pian saada kuntoon, niin rupsahdan kurttuiseksi rusinan puolikkaaksi, tipahdan vahingossa jalkalistan ja seinän väliin ja unohdun sinne.

Mutta, koska rusinat on sitkeitä, enkä halua postauksesta pelkkää ruikutusta, niin pistän tähän jotain itseäni herättävää.

Esimerkiksi Oscarit, jotka katsoin silmät kiiluen. Kun leffateatterissa on tullut käytyä parin vuoden aikana todella harvoin, niin oli ihana fiilistellä Oscareita. Ja tunnelmahan oli ihan kiva, kunnes miespääosaehdokas kävi yllättäen läimimässä lavalla ollutta koomikkoa ja haukkui hänet vielä perään. Katselin hölmistyneenä suoraa ohjelmaa ja mietin mitä hittoa oikein tapahtuu. Lähetys katkesi, kotimaan kommentaattorit pääsivät kuvaan ja hekin totesivat, ettei tilanne vaikuttanut näytellyltä. Jotenkin Oscareiden tunnelma lätistyi kokoon ja olin aika sanaton loppulähetyksen ajan. Että plääh. 

Otin parit elokuvat itselleni muistiin ja katsoin Teemalta ehdokkaina olevia dokumenttielokuvia. Suosittelut Areenassa näkyville Tulella kirjoitettua ja Pako (jota en ole itse vielä ehtinyt katsoa). Pari päivää sitten katsoin uskomattoman dokkarin Taming the Garden, jossa Georgian ex pääministeri ostaa ja siirrättää pitkiä matkoja todella vanhoja kauniita puita omaan yksityiseen puutarhaansa. Olin kuin puulla päähän lyöty, että tuollaista oikeasti tehdään. 

Muutenkin Areenassa on nyt katsottavissa mielenkiintoisia Oscar leffoja (ja ehdokkuuksia), kuten Parasite (mielenkiintoinen, pelottava, ahdistava ja todella hyvä), And Then We Danced (georgialaista kurinalaista tanssijan elämää), The Artist (kaunista mustavalkoista romantiikkaa) ja La Dolce Vita (jonka ihmiskuvaus on todellista ja hirveää). Katson usein samoja leffoja uudestaan, mutta nyt päätin, etten enää palaa tuohon Fellinin elokuvaan, en ikinä ;-). 

Palaan kuitenkin vielä georgialaisen ex-pääministerin puutarhaan, sillä se vaikutti minuun aika syvästi. Kun itselläni ei ole edes pientä maaplänttiä, ajattelin täyttää ikkunalautani ja kesällä parvekkeeni basilikasadolla. En aiheuttanut itkua kenellekään, en varastanut tai vienyt menneiden sukujen muistoja halutessani itselleni basilikamaan. Ihan vaan kaupasta ostin ruukkubasilikan ja leikkasin siitä varsia juurtumaan vesilasiin. Jos idea kiinnostaa, niin tässä skottilaisen kaverin video, kuinka loppuelämän basilikat saa loihdittua yhden kaupparuukun menetelmällä. Olen kokeillut systeemiä ennenkin ja se toimii erinomaisesti. 

Ihanista basilikan lehdistä hyppään seuraavaan kasviaiheeseen, sillä huomasin toissapäivänä, että kukkiva orkideani saa kaverin viereisestä ruukusta. Mulla on länsi-ikkunalla ollut vuosikausia orkideoita. Mitään ihmettä en tiedä tekeväni, joskus annan niille raasuille vettä, kesällä satunnaisesti ravinnetta, mutta niin taas on käynyt, että kaksi orkideaa kukkii. Vahva suositus, joka perustuu ehkä sattumaan: laita orkideat länsi-ikkunalle. 

Lisää kukkivia kukkia taloon tuli viime viikolla, kun ensin mies ja sitten käly toivat ihania pikkunarsisseja. Niiden keltaista kukintaa on ollut ilo katsella tässä sohvalla lojuessa. Narsissien kaveriksi olisi kiva saada paljon muitakin kukkivia, mutta vielä on aivan liian kylmää kantaa parvekkeelle mitään. 

Siinäpä oli aika täydellinen tilannekuva täältä päin Suomea. Tai ei ihan kaikki. Tein eilen korjauksia veroilmoitukseen ja täytyy kyllä kehua miten järjettömän selkeät ja hyvät nettisivut on verottajalla. Mikään ei saa huokaisemaan niin mukavasti, kuin virallisiin asioihin liittyvät hyvät järjestelmät. Kokeilkaa, jos ette ole vielä ehtineet tutustua :)

Eli lyhyesti tiivistettynä, jos elämä tuntuu hailakkaalta, niin sitä voi ehkä piristää katsomalla mielenkiintoisia elokuvia tai dokkareita. Lisäksi voi haistella yrttejä ja yrittää kasvattaa niitä ikkunalaudalla. Toki aina voi vain tuijotella ikkunasta ulos tai repäistä oikein kunnolla ja tehdä veroilmoitusta :D

Siinä tämän huhtikuunalun parhaimmat ideani, hehhee ♥

Marraskuun selätys - kalkkunaa ja muita härpäkkeitä

Marraskuun kahdeksastoista

Menemme töiden jälkeen ruokakauppaan. Odottelen miestä pakasteiden kohdalla ja alan uteliaana katsella mitä altaista löytyy. Kun mies palaa luokseni päätän yllättää ja ehdotan, että ostettaisko pieni luomukinkku. Jouluksi. 

Sellainen on siis hankittu, vaikka vuosia haaveilin kalkkunasta ja jopa kokonaan lihattomasta joulusta. Nyt haluan kuitenkin tarjota kinkkua aattoväelle, kun ne siitä niin kovasti tykkää.

Kalkkuna selviää tänäkin vuonna käsittelystäni :D

Marraskuun yhdeksästoista

Mulla on lomapäivä. Lähden kaupungille, mutta junan leimauslaite ei ota vastaan lataustani eikä myy lippuakaan. Näen tarkastajat toisessa päässä junaa ja kipitän heidän luokseen. Kaverit ovat yhtä ihmeissään tilanteesta. Menen rautatieasemalla HSL:n toimistoon, edelläni on kuusi henkilöä ja odotan noin tunnin tiskille pääsyä. Lopulta saan itselleni uuden matkakortin kiiltävillä vihreillä kuorilla. 

Koska tarkoitus oli tehdä lomalla jotain kivaa, kävelen Stoccalle ja seison pienten naperoiden kanssa katsomassa jouluikkunaa. Lisäksi etsin ja kierrän kaikki mahdolliset joulutunnelmapaikat. Ihan vain saadakseni taikatähtipölyä. 

Löydän patterilla ja ajastuksella toimivat ledivalot parvekkeelle. Mietin riittääkö yhdet vai pitääkö ostaa kaksi. Ostan vain yhdet valot. 

Siipalle hankin miestenpäivän kunniaksi suklaarasian. (Se oli ympyröinyt kalenterissa miestenpäivän, jotta huomaan asian.)

Olen tämän marraskuun kierrellyt joulukorttitelineitä ja ihmetellyt, kun joka paikassa näyttää olevan tarjonta. Niinpä hyppelehdin innosta, kun löydän Akateemisessa kortteja, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Tietysti itse tehdyt olisi parhaita, mutta kyllä nämäkin ovat kivoja. Ostan kaikki tarvittavat kortit.

Illalla kun annan suklaarasian siipalle, se esittää yllättynyttä. En mene lankaan ;-)

Marraskuun kahdeskymmenes

Aamulla tuulee. Etsiydymme kävelyllä metsäreiteille, jolloin puhuri on hiukan pienempi. Mies saa houkuteltua minut myös hiekkamyrskyyn, eli elokuvaan Dyyni. Muistan kuinka 80-luvulla olin pettynyt leffaversioon (kirja siis toimi paremmin) ja nyt uusi versio tuntui toistavan tarinaa liiankin samanlaisesti. No, tulipahan nähtyä. Ei tarvitse katsoa toiste.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Vien parvekkeelta kylmettyneet kukat kompostiin. Yritän järjestellä pienelle tasolle valokylää, mutta se jää ankean näköiseksi. Olisi kuitenkin pitänyt ostaa lomapäivänä kahdet patterilla toimivat valot.

Vaikka blackfriday nostaa minulla hiuskarvoja pystyyn, niin illalla avaamme netin mustan aukon ja alamme etsiä isälleni uutta tietokonetta. Nyt sellaisia voisi saada kohtalaisen hyvällä hinnalla. 

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Klo 6:35 lämpömittari näyttää pakkasta ja appi sanoo, että säätila tuntuu kuin -8 astetta. Puen sen mukaisesti päälle ja lähden ulos. Takaisin tultuani olo on raikas ja pääsen aloittamaan työpäivääni. 

Juttelen työkavereiden kanssa pikkujouluista. Epäröimme niihin osallistumista. 

Ihana ystäväni toteaa, että hän osti uuden huivin pikkujouluihin, mutta jos ei osallistu kekkereihin nyt, niin onneksi hän mahtuu siihen myös ensi vuonna :D

Minä mietin pitäisikö mun ostaa isompi huivi ;-)

Marraskuun selätys - paljon väkeä ja vähän räiskintää

Marraskuun kolmastoista

Ystävät tulevat kylään. Tarjoamme talon ei-kuuluisia-hampurilaisia, joissa on kunnon sämpylä, väliin saa siipan lihaisia pihvejä tai kahta erilaista kasvispihviä ja päälle vuollaan cheddaria sulamaan. Lisukkeita on niin paljon, ettei väki näytä kaipaavan tavallisia tai bataattiranskalaisia, joita vielä eilen suunnittelin tekeväni. 

Itseäni ei koskaan mietitytä kenenkään tarjoamiset tai esillelaitot kyläillessäni, sellaisilla asioilla ei ole minulle väliä. Joten kun näen vatsojen taputukset ja tyytyväiset ilmeet, mietin miksi ihmeessä otan stressikierrokset siitä mitä kotonani tarjoan tai teen. Menikö aamun murehtimiseni täysin hukkaan, vai onnistuinko vain siksi, että kuiskuttelin keittiössä touhutessani: Relaa nainen, kaikki menee ihan hyvin, kyllä ne tietää ennestään, etten ole mikään kodinhengetär. 

Päivä jatkuu rupatellessa ja naureskellessa. Jossain välissä ulko-ovi aukeaa. Nuorimieskin tulee kutsusta syömään ja seuraamaan jalkapallo-ottelua.

Ihana päivä ja ihana ilta!

Marraskuun neljästoista

Eiliset vieraat toivat siipalle kassillisen suppirovahveroita, sipulin, kermaa ja liemikuution :D Mies loihtii ohjeen mukaisesti suppirovahverokeittoa. Se on hyvää. Laiskottelen koko päivän. 

Marraskuun viidestoista

Saamme nuorenmiehen mukaamme leffaan. Houkuttimena on Daniel Craigin viimeinen esiintyminen James Bondina leffassa No Time to Die. 

En ole nähnyt etukäteen traileria tai arvosteluja. En siis tiedä yhtään mitä tuleman pitää. Ensimmäinen katselukerta on parasta silloin, kun on avoin kaikelle syntymän ja kuoleman välillä, olla valkoinen tyhjä paperi. Sitten kun leffan näkee toisen kerran voi kiinnittää huomiota tarinan sisällä oleviin vihjeisiin. 

En spoilaa elokuvaa, mutta sen verran paljastan, että herkullisia käänteitä on riittävästi. Bond flirttailee edelleen, mutta onneksi vanhat sovinistiset tavat ovat hioutuneet pois. Naiskuva on ottanut askelen tähän päivään, enää ei olla pelkkiä objekteja tai notkahdeta polvilleen mistä tahansa lauseesta. Ja kuten tavallista, autot ovat upeita ja maisemat mahtavia.

Ohjaaja Cary Joji Fukunaga on tehnyt jännittävän, tapahtumarikkaan ja herkänkin Bond-leffan. Aänimaailma ja musiikki on onnistunut ja tarinan rauhallinen eteneminen nostattaa sopivasti tunteita pintaan Craigin viimeisessä Bond -tarinassa.

Skyfall on tähän mennessä ollut lempi 007 -leffani ja nyt tämä uusin kipuaa rinnalle. 

Marraskuun kuudestoista

Kamala työpäivä. En viitsi edes avata tätä. Laitan tähän edes hauskan kuvan ;-)

Marraskuun seitsemästoista

Menen pitkästä aikaa keikalle. Onkohan edellisestä vuosi vai kaksi? Olen kieltäytynyt keikasta jo kerran aiemmin, sillä tiedän, että tämä artisti ei ole minun juttuni. Mutta kun mukaan tulee liuta ystäviä, päätän lähteä mukaan. 

Musiikki ja tila on pelkkää sinistä ja violettia, melankoliaa. Kun käymme jälkipuintia, huomaan kuinka erilaisia olemme. Yhtä häiritsi laulukieli, toinen oli seurannut pääosin basistin touhuja, kolmas totesi että rumpali oli liian päällekäyvä ja onneksi yksi piti kaikesta kuulemastaan. 

Minäkin suljin nopeasti lyriikat pois ajatusvirrastani ja keskityin vain säveliin. Unohdin artistin siirtyen seuraamaan pelkästään kitaristia. Hänen pitkät sormensa näyttivät yltävän kahdesti kaulan ympäri. Miten minun käteni on aina liian pienen tuntuinen kitarani kaulaan. Mistä saisin sormien venytyskoneen?

Ennen nukkumaanmenoaikaa haluamme vielä kuulla toisistamme.  Kerromme kuulumisia, haaveilemme yhteisistä hetkistä, kenties pitkäaikaisista, jossain kaukana unelmamaisemissa. 

Illalla toivon näkeväni unta meistä yhdessä Italiassa, laventelipeltojen keskellä tai vain istumassa yhdessä pihamaalla hedelmäpuiden alla. Olispa ihanaa jos vielä jonain päivänä pääsemme kaikki lähtemään yhteiselle lomalle...

Kissa vieköön

Kohta tulee vuosi siitä, kun olen hommaillut asioita vain kotosalla. Vuosi tuntuu ajatuksena pysähtyneenä, mutta eihän se sitä voi olla. Jotain on myös muuttunut parempaan päin.

Enemmän askeleita

Yhtenä iltana täytellessäni bujoani aloin selailla sitä taaksepäin ja huomasin, että viime maaliskuusta asti olen kävellyt enemmän kuin ennen. Lähes päivittäin on tullut lähdettyä ulos, tampattua tuttuja teitä ja poikettua oudoillekin poluille. Erittäin harvassa oli ne päivät, jolloin vain makasin sairaana sisällä.

Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä useammin ulkoilin. Kesä oli aivan parasta aikaa, kunhan muistin ottaa juomapullon mukaan. Tajusin nimittäin jossain vaiheessa, että välillä tarvitsen huikan vettä. Liekö jokin vaihdevuosijuttu? Kulutin lenkkareitani siihen tahtiin, että mun oli pakko kesken kesää paikata niitä jesarilla. Ajattelin, että kun en kerran ketään näe, ja jos itseäni ei haittaa kauniisti paikatut lenkkarit, niin antaa palaa vaan! Keväällä aloitin myös aamukävelyt, eli hyppäsin suoraan sängystä ulkovaatteisiin ja lähdin raikkaisiin tuuliin. Tätä tapahtui joulukuun alkuun asti, jolloin iski flunssa, tuli joulu, tammikuun lomat, uudet flunssat ja kaikki muut tekosyyt, jotka ajattelin ensiviikolla lopettaa, hehee. Sillä nuo kirpeän aamun hetket, yksin hiljakseen ulkona astellen olivat mitä ihanimmat päivän aloitukset.

Lisäaskeleita vastaan menetin kyllä jotain. Taakse jäi työkavereiden kanssa käynnit Yrjönkadun upeassa uimahallissa. Samalla jäi nautinnolliset saunassa rupattelut, yläkerran pikkupöytien ääressä herkullisen siman nauttiminen uimareita katsellen. Menneisyyden vangiksi jäi myöskin ystäväni kanssa juuri aloitettu salsakurssi. Ai että, juuri kun mun lantio oli lähdössä irti. Tai sitten ei ;-). Noh, nyt se keinuu ainoastaan hulavanteen kanssa. 

Enemmän unihiekkaa

Silloin vanhoina aikoina heräsin kuudelta ja vähän seitsemän jälkeen olin jo matkalla töihin. Vielä marraskuussa heräsin puoli seitsemältä ja aamulenkin jälkeen aloitin työt kahdeksalta. Nyt olen kahtena aamuna herännyt 7:45 ja mennyt suoraan tietokoneelle. Jaahas, ei ole ihan laadukasta tällainen toiminta, mutta tämän viimeisen vuoden aikana olen tajunnut, että ehkä minulle tekee hyvää saada nukkua ainakin puoli tuntia pidempään kuin ennen. 

Se on kyllä hassua, että jos arkipäivänä en nouse salamana sängystä ylös kun kello soi, niin sitten vitkuttelen täkin alla viimeiseen asti. Mutta kun viikonloppuna saa nukkua vaikka kuinka pitkään, niin saatan herätä jo kuudelta. Erikoista :)

Harrastuksille lisäaikaa

Mitä pidemmälle korona-kevät kulki, sitä enemmän ajattelin, että minun on aloitettava jotain uutta mielen virkistämiseksi.

Niinpä ilmoittauduin kirjoittamiskurssille. Ilman kurssia viime syksy olisi ollut varmasti aika musta, mutta nyt en ehtinyt miettiä haluanko olla erossa ihmisistä vai en. Korkeintaan ehdin töiden jälkeen lukea, lukea ja lukea, sekä kirjoittaa kirjoittamisen perään. Joo, tiedän, kysyin usein itseltäni miksei harrastukseni näy blogin puolella, sillä postauksia tulee harvemmin kuin ennen? En voi kuin pyöritellä silmiäni, kenties elämä tuntuu vain makaavan paikallaan ja ehkä myös siksi, että luennot, pienryhmät ja tehtävät veivät yllättävän paljon aikaa. Koetan parantaa tapani, sillä kuten joku muukin bloggaaja on todennut, tällä foorumilla on merkitys meille kirjoittajille. Jokainen meistä kaipaa blogikavereitaan ja kommentteja vaikka taukoja kirjoittamisessa tulisikin. 

Mitä pidemmälle tylsyys iski minuun tänä vuoden aikana, sitä enemmän huomasin paineen myös piirtämiseen. Olen käynyt vuosikausia jotain ihmeellistä sisäistä taistelua itseni kanssa, että kädenjälkeni on aina samanlaista ja että olen supertylsä kaikkinensa. Olen odottanut ihmettä tapahtuvaksi, että pääsisin opiskelemaan kuvataiteiden perusopintoja. Sitten mietin, että "kenties eläkkeellä". Nyt aivan viimeaikoina olen lopettanut ajattelemisen, sen sijaan sanon itselleni "Paskat, älä mieti, vaan tee. Ihan miten vähän tai miten pientä tahansa. Kunhan teet."

Rakkauden puuskia

Rakkaus on pyörinyt mielessäni pitkään viimeisen vuoden aikana. Tunne nousee kehossa esiin ja myös ajatuksissa. Osa ajatuksistani saa pontta ystävän rankasta elämäntilanteesta. Suuren rakkauden menetys ei ole koskaan helppoa, mutta se ikävä kyllä jossain vaiheessa sattuu omalle kohdalle. Jos ei rikkoutuen, niin viimeistään kuoleman kautta. Mutta muuten nämä tunteeni ovat  syventyneet tämän ihmisiä näkemättömän korona-ajan vaikutuksesta. 

Mies sanoi ruokapöydässä eilen, että rakastunut näkee kohteensa täydellisenä, sellaisenaan kuin on, ja tällöin rakkaus leviää myös toiseen. Ja että caminolla voi kokea vahvasti saman rakkauden tunteen. Vaikka aluksi vähän ihmettelisi ihmisiä, niin parin viikon jälkeen sitä siirtää oman itsensä sivuun, näkee ihmisten hyvyyden, ymmärrys laajenee ja tarttuu toisiin. Lopulta syntyy kuin iso rakkaudellinen perhe. Ymmärsin häntä, juuri noin se on. Pitkällä vaelluksella, muiden joukossa, elämä näyttää meidät parhaimmillaan, avuliaisina, rakastavina, täydellisinä ihmisinä kaikkine vikoinemmekin. Jatkoimme kahvin juontia ja paransimme hetkisen aikaa maailmaa. Todettiin, että saman hyvää näkevän rakkauden voi kokea tässä ja nyt, varsinkin jos jättäisi somen mölinät ja valikoisi uutisensa, jos niitäkään haluaa kuulla.

Niin, että, jotta ... tänä kuluneena vuotena luulen, että olen muuttunut pehmeämmäksi, ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, rakastan läheisiäni enemmän kuin ennen, ainakin sisäisesti syvemmin. 

Korvikkeiden keksimistä

Olen ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta töissä keskustassa. Joka ikinen arkipäivä olen kulkenut kaupungin läpi ja ihaillut sen elämää. 

Nyt olen käynyt kymmenisen kertaa pyörähtämässä Helsingissä ja nekin kaikki pikaisia maskipäällä jonnekin sisään ja heti takaisin junaan ja kotiin. Kun katson kaupungista ottamiani valokuvia, niin aivan sydän sykähtää. Miten kaunis Helsinki onkaan. Ne ihanat mukulakivikadut, valoisa Suurkirkon tori, vihreä taikka valkoinen Tähtitorninmäki, meri ja sen houkuttelemat lokit. Kahvilat, ihmiset. Oih, ihmiset. 

No, kaipuuta kaupunkiin ja sen sykkeeseen olen onneksi saanut korvattua lukemalla hyviä kirjoja. Ville Eerolan hieno teos Nuori Waltari vei minut rakkaasta kotikaupungistani Pariisiin ja jotenkin kertakaikkisen puhtaaseen nuoreen rakkauden kokemukseen. Ja nyt aivan viime päivinä pääsin kolmanteenkin upeaan kaupunkiin, Roomaan. Sinne minut kuljetti Jyrki Erra kerrassaan herkullisessa taidedekkarissa Lyijyvalkoinen. Minä hyrisin mielihyvästä, kun pääsin kulkemaan kivisiä Rooman katuja päähenkilön kanssa, kuulin papukaijojen huudot ja tunnelmoin Caravaggion tummien teosten pintaa.

Suositteluni molemmille kirjoille. Ensimmäinen täynnä nuorta rakkauden himoa ja tuskaa, ja jälkimmäinen taidetta, verta ja jännitystä.

Kirjastojen kulutusta

Mistä voinkin sujuvasti siirtyä kirjastoihin. Olen ihaillut näitä meidän kulttuurikehtoja aina, mutta nyt viimeisenä vuotena enemmän kuin ennen. Ajatelkaa, että voit vaan mennä jonnekin taloon sisään ja lainata sieltä kirjoja. Sellaisia, joita tarvitsee opiskelua varten tai joista voi nautiskella vapaa-aikanaan. Tänään näin hyllyssä myös luistimet -niitä en kyllä lainannut ;-)

Kirjastosta löydän aina hyviä teoksia, kuten esimerkiksi viimeksi mainitsemani Plutarkhoksen, joka oli pienen pieni kirjanen, mutta jonka sisältö on suuren suuri taikakattila. En ole ostanut itselleni kirjoja enää vuosiin, en kaipaa hyllyyni sellaista täytettä, mutta nyt tämä makupala täytyy hankkia itselle. Toivottavasti avaan sen useasti jostain sattuman valitsemasta kohdasta ja luen arvokkaita ajatuksia ajatuksen kanssa. 

Tänään katsoin kirjastosta lainaamani elokuvan Jojo Rabbitin. Kun elokuviin ei pääse, niin kotiteatteri pelastaa tilanteen. Mikään ei siirrä minua niin helposti pois tämän päivän uutisvirrasta kuin elokuvat. Ja kirjastostojen ansiosta minun ei tarvitse ostaa niitäkään, tai edes mitään suoratoistopalveluja. 

Että tällaisia huomioita tänään. Nyt alkoi tehdä mieli päästä tanssimaan. Pitäisiköhän ottaa siipasta kiinni ja lähteä pyörittämään sitä kotilattialla? Se istuu aivan viattomana lukemassa tuossa nojatuolissa kirjaa. Mitäs luulet, tekiskö sen jäykälle lantiolle hyvää vetää parit salsat mun seuraksi? Tai edes jokin hidas tango :D

Marraskuun selätys - rakkaudellisia hetkiä

Marraskuun kolmastoista

Lomapäivä. Arvaa monelta herään. Klo 03:30. Pyörin sängyssä ja sitten nousen ylös. Aamiaisella päätämme tehdä tänään jotain erilaista, eli ensiksi elokuviin katsomaan Toven taiteilijaelämän vaiheita. Jos elokuvan hitauden ja kiihkeyden saisin nyt purkkiin, niin haistelisin sieltä intohimoa ja keveitä tanssiaskelia useasti. Leffa on hieno, vaikkakin yllättäen minulle hiukan liian pitkä. 

Lounaan jälkeen kaipaamme lisää kulttuuria. Kävelemme kohti egyptiläistynyttä Rexiä, mutta sen edessä on perjantaina klo 13 jono! Eli ei sinne. Kylmä tuuli puskee meidät nopeasti Ateneumiin. Edessämme on Magnus Enckellin taidetta aina synkän harmaasta kuoleman tunnelmasta hehkeään väri-iloitteluun. Mietin, että kenties Tom of Finland on aikoinaan hengittänyt syvään Enckellin taiteen voimasta. Niin paljon yhtäläisyyksiä näistä taiteilijoista löytyy.

Marraskuun neljästoista

Kummallinen lauantai. Pakerran oppimispäiväkirjan parissa, enkä oikeastaan tee mitään.

Marraskuun viidestoista

Edestakaisin päivä. Aamupäivällä lähdetään kävelylle. Kierretään ison marketin ohitse ja mietitään, että tuonne voitaisiin mennä tänään syömään, kun viime kuukaudet on vedetty vain kotiruokaa. Teemme kävelykierroksen loppuun palaten kotiin.

Kotona kirjoitamme ruokaostoslistaa ja sitä laatiessa tulee niin kamala nälkä, että päätämme mennäkin heti ensimmäiseksi syömään, ja vasta sen jälkeen ostamaan ruuat ensiviikoksi. Ja niin me onnellisena saavumme ravintolan eteen vain nähdäksemme, että olemme tuntia liian aikaisessa. Valitsemme lennossa suunnitelma B:n, eli ensin ruokaostoksille ja sitten kotiin tekemään pikaisesti valmistuvaa sapuskaa. Eli ostokset kärryyn ja nopeinta tietä kotiin.

Eteisessä olemme näännyksissä. "Mitäs jos kuitenkin mentäis sinne raflaan?", pääsee jommankumman tai ehkä molempien suusta. Harkittu silmiin katsominen, nyökkäys ja suunnitelma C käyttöön. Puramme ruuat kasseista kaappeihin ja lähdemme jo kolmannen kerran marketin kupeeseen.

Ja kuten ehkä saatat arvata, on kello jo sen verran, että aika moni muukin on miettinyt tuovansa perheensä viikonloppulounaalle samaan ravintolaan. Kun näemme täydet pöydät ja pari ihmistä jonossa edessämme, kysymme nuorelta naiselta, että saakohan täältä ruokaa mukaan. Ja kyllähän se onnistuu. Eli teemme tilauksen ja jäämme odottamaan, mahat kovasti muristen ruokaa, jonka kannamme kotiin, ja josta vihdoin nautimme oman tutun keittiöpöydän ääressä.

Marraskuun kuudestoista

Taas tervehdyttämisreissulla kaupungissa. Tuulee julmetun kylmästi ja maski tuntuu jopa kivalta asialta, kun se lämmittää kasvoja. 

Paluumatkalla huomaan, että Stoccaa vastapäätä on tullut upea joulukauppa. Menen sinne sisään. Ihailen herrrkullisia joulukalentereita. Hipelöin puuvillahanskoineni stressipalloa, mutten raaski puristella sitä kovin paljoa, sillä se on liian hellyyttävä. Hengittelen värikkäitä pöytiä ja vältän halaamasta hauskaa tyynyä. Täällä olisi monta kivaa lahjaa, olisi itselle, mutta enemmän toisille ♥

Kotimatkalla kuuntelen Samuli Putron uutta kappaletta Sydän hakkaa ahneesti. Mietin sitä katsetta, josta Putro laulaa. Ihokarvani nousevat, ja minä hengästyn tämän kappaleen äärellä. Se on ihana. Ihana! 

Illalla on taas draamaa. Luemme toistemme tekstejä. Näen monta erilaista ääntä ja kuulen omanikin. Olen mielestäni tylsä, mutta kai oma itse on yleensäkin tylsempi kuin muut.

Tove -elokuvan trailer

 

Yksin kotona

Meni sitten ihan pipariksi kaikki suunnitelmat.
Tai no, joulukuuhan on piparien aikaa, mutten arvannut että ihan tällä tavalla.

Ensin tauti tyrmäsi minulta elokuvatreffit ja seuraavaksi reissun,
jossa nyt viettää hauskaa aikaa siippa sekä ystävät.

Minä, pieni joulupossu sen sijaan köhistelen itsekseni ympäri taloa. Klementiiniä ja omenaa olen tuoksutellut ja puraissutkin, sekä heittäytynyt helpoimpaan ajankulutukseen mitä nyt kykenen tekemään

eli joulun esitunnelmointiin.

Ensin selaan kirjastosta löytämääni Vegaanin Joulu kirjan herkullisia reseptejä. Tiedän, että meille tulee pikkuruinen kinkku, mutta sen seuraksi voisin tehdä itselleni punajuurimustapapupyöryköitä. Kun pääsen kohtaan uuniviikuvat, alan huokailla ja voihkia. Ja koska sairasta naista ei pidä kiusata kiusauksilla, pistän kirjan kiinni ja otan käteeni jouludekkarin.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin jatkan hämärän tultua ruokaohjelman tuijotuksella. Nautin Jamien isoäidistä. Pikkuruisesta suloisesta naisesta. Häntä sanotaan Tiikeriksi, eikä nainen paljasta lempinimensä salaisuutta. Mahtaa olla aikamoinen mummi! Ihan muistuttaa omaani.

Kun ilta on pimentynyt aikoja sitten, eikä naapureista enää kuulu ääniä, minä alan kaivata lohtua yksinäisyyteen. Kuten voin lukea lempikirjojani kerta toisensa jälkeen, on minulla leffojakin, joihin palaan aina vaan uudestaan. Niinpä menen etsimään elokuva-aarteistani ystävää. Otan käteeni tarinan, jossa on kaikki mahdolliset hömppäromanssijoulutarinan ainekset, mm. yksin kotona tanssiriehumiset ja luovuttamiset. Niistä on minutkin tehty, vaikken nyt kykene kuin luovuttamiseen. Seuraksi keitän lämmintä glögiä, täytän lautasen epäterveillä ja terveillä antimilla. Teen pesän lattialle ja matkaan toiseen maahan ja todellisuuteen.

Kyllä näillä eväillä pitäisi toipua, totean itselleni. Tai jos ei toivu ja tokene, niin sitten pitänee palata Jamien ohjeeseen ja loihtia lääkkeeksi yksi joulumargarita :D

Hellurei (tämä on kuulema seitinohut puudutus loppupäivään)

ööö - mulla onkin aineksista vain marjoja kotona

tehosekoittimeen
5 cl limen mehua
seuraksi 10 cl tequilaa
5 cl triple seciä tai Cointreau käy myös
kourallinen pakastemarjoja
kourallinen jäitä
pari kolme mintunlehteä

sekoitus tehosekoittimessa noin puolisen minuuttia. Pikkuinen mintunlehti koristeeksi ja sitten makunystyrät kuulema heräävät unestaan...

Eikä sitten istuta Espanjalaisille portaille

Tiedän kuinka Loma Roomassa etenee. Se nostaa hauskoja hetkiä mieleen ja aiheuttaa aina vaan hymyn kasvoille.

Jokainen kerta kun astun aulaan, näen elokuvan pyörivän nonstoppina. Kertaakaan en ole kokenut juuri samaa kohtausta, mutta aika lähelle olen osunut.

Muttei tämä ole nyt vain elokuvaa. Tämä on oikeastikin lomaa Roomassa. Täällä missä lämpötila nousee puolilta päivin +29 asteeseen laskeakseen illaksi vain muutaman asteen.

Osaan jo ylittää kadut kuten paikalliset,
väistää kiihdyttävät Vespat ja hiljaiset sähköautot,
osaan muutaman tärkeän lauseen,
osaan elehtiä jos sille päälle satun
ja saan portieerin nauramaan.

Olen pieni hiukkanen tässä valtavassa kaupungissa, mutta koska ihmiset ovat täällä ihania, jäätelö on parasta maailmassa ja pinjapuut täydellisiä, niin mikäs tässä on ollessa. Anna palaa Gregory, otetaan vielä yksi kierros :D

Viikon top 4 draamat

Maanantain kolmiodraamaa
Mies houkuttelee illaksi hautausmaalle katsomaan ulkoilmaelokuvaa. Olen tehnyt kahden tunnin kotimatkan jalan ja mietin, että aikainen nukkumaanmeno kyllä houkuttaa. Mutta mutta, haluan tehdä yhdessä jotain kivaa ja suustani pääsee myöntyvä lause, sillä elokuva alkaa yhdeksältä ja pääsisin kohtuullisen ajoissa nukkumaan.

Hautausmaalla ei kuitenkaan ajalla ole merkitystä, taivas pimenee verkkaiseen ja elokuvan aloitusaikaa siirretään pariin otteeseen. Vihdoin kymmeneltä mykkäelokuva alkaa. Se on vuodelta 1927, uskomattoman hieno taideteos täynnä huumoria, surua, rakkautta, iloa ja kauhua. Emme rienaa ketään, mutta opimme rakkaudesta paljon. Hiukan ennen kahtatoista avaan kotioven ja ajattelen nukkuvani kuin tukki. Oikeasti yö on kevyttä harsoa ja liian lyhyt.

Keskiviikon tragikomediaa
teen hengitysharjoituksia ennen optikolle menoa. Tämä on kahdeksas kerta. Joudun lähtemään töistä kamalan aikaisin tämän näytelmän vuoksi. Tiedän, ettei itku tai hammasten kiristys auta. Nyt auttaa huumori tai irti päästäminen. Istun ja odotan vuoroani. Hengitän. Menen huoneeseen sisään, annan itseni taas tutkittavaksi. En kurista optikkoa, vaan sanon kirjaimia peräkkäin. Lupaan jaksaa vielä kaksi viikkoa. En näytä kieltä, minä hymyilen. Sanon heit ja lähden kotiin. Hyvä! Minä hengitän vieläkin.

Torstain vuoropuhelua
Mies sanoo seitsemältä aamulla jotain ihmeellistä. Se sekoittaa minun mielestäni aiemmin sovittua pakkaa oikein olan takaa. Minun ääneni nousee, seuraavaksi nousee kyyneleet ja tilanne on valmis. Päivä kuluu ja luulen asian jo selvinneen, kunnes iltapäivällä saan oudon viestin mieheltä. Soitan, olen hämmentynyt, ärtynyt ja virttynyt. Näen miten alkuviikko alkaa painaa käytöstäni ja suljen suuni. Etsiydyn sinne minne mies haluaa ja odotan. Sitten näen sen tulevan, annan suukon ja hän sanoo: voidaanko unohtaa kaikki mitä tätä ennen tapahtui. Olen täydellisen valmis unohdukseen. Tyhmiä asioita ei kannata vatvoa.

Perjantaina taivaan täydeltä
Herään sateeseen, kovaan sellaiseen. Kun loikin keskustan mukulakiveltä toiselle näen järviä ja pieniä kapeita saarekkeita. Sateenvarjo päästää pisaroita läpi ylhäältä eivätkä jalkani pääse sen helpommalla alhaalla. Töissä kuivaan ensiksi kengät, yritän irrottaa märkiä housuja ihostani ja otan litimärät sukat pois jaloistani. Huomaan: ei ongelmaa, ei häiriötä. Housut ovat kuivat kymmeneltä ja sukat ennen yhtätoista.

Illalla sade yltyy taas ja minä iloitsen tästä luonnon näytelmästä. Tämä täyspesu saa taltuttaa viikon draaman kaaret. Minä laitan lämpimät sukat jalkaani, katson ikkunasta ulos ja nautin perjantai-illasta ilman jälkipuintia.

ps. Videossa huonolaatuista hautuumaakuvaa, mutta rakkauden kolmiodraama tulee selväksi ;-)

Leffassa: The Favourite

Istu hevosrattaiden kyydissä ja tule tipautetuksi hovin pihamaalla lannalta haisevaan liejuun. Ilmoita, että olet tullut tapaamaan serkkuasi Lady Sarahia. Kun sinut ohjataan siistiytymään ja avaat oven huomaat langenneesi ansaan ja astut haisevana suoraan Lady Sarahin silmien alle. Saat armosta paikan piikana, armoa sen sijaan eivät anna muut raskaan työn raatajat, vaan he pistävät kätesi lipeään.

Miten herkullinen aloitus elokuvalle. Miten taidokasta kuvausta ja mikä äänimaailma. Olin myyty heti alusta ja veto säilyi loppuun asti.

Oppositiossa

The Favourite perustuu henkilöihin ja tapahtumiin 1700 -luvun alkupuolelle, mutta se on maustettu tulisilla ja värikkäillä mausteilla. Tämä ei ole mitään perinteistä pukudraamaa, sillä puvun alla on erityinen maailma, eikä se ole kiiltokuvaa, ei todellakaan. Elämä ja politiikka on likaista peliä, otteet ovat kovat, huvitukset ovat houkkamaiset ja selkään puukotetaan jos mahdollisuus sen suo.

Näytänkö mäyrältä?

Jos miehet kohtelevat naisia asiattomasti, saavat he samalla mitalla takaisin. Kovaa kohtelua kokee myös palvelusväki. Mutta ei ole nainen naisellekaan aina ystävä (vai onko koskaan), sen verran kovaa peliä elo Englannissa on.

Kuningatar Anna on hauras, sairasteleva ja kuitenkin vallan ja arvonsa tunteva hallitsija. Elämässä tapahtuneet menetykset ovat saaneet naisen sekaisin ja kun kirkkaiden hetkien välillä hulluus vie voimat, tai kuningatar Anna on kyvytön ottamaan otetta valtion asioista, hänen ystävänsä Lady Sarah ottaa ohjakset hovissa.

Juuri nyt vedetään köyttä siitä jatketaanko sotaa Ranskaa vastaan ja ollaan voitokkaita vai säästetäänkö kansaa ja sovitaan rauhasta.

Minä en pelkää mitään!

Oppositio toivoo rauhaa, mutta Lady Sarah haluaa sodan jatkuvan, vaikka hänen miehensä on eturintamassa. Miksi näin? Siinäpä kysymys. Kuvio selvenee serkku Abigailille pikku hiljaa ja tästä elokuva saa lisäpontta kuin nuotio bensasta.

Lady Sarah on kylmän laskelmoiva ja järkähtämätön nainen. Hän pitää langat käsissään tapahtuipa mitä tahansa. Hän ei sääli mitään, sääli on sairautta, myös itseä kohtaan. Minä teen mitä minä haluan, siinäpä elämän motto.

Seuraava liikkeeni on...

Serkku Abigail taas on mielenkiintoinen mysteeri. Hän menee eteenpäin sitkeästi, taiten ja omaa sopivan määrän kylmäpäisyyttä, voimaa sekä periksiantamattomuutta.

Missään vaiheessa en ole selvillä kumpi serkuksista voittaa keskinäisen kisan ja se tässä onkin parasta.

Vaikka miehet ottavat osansa hovissa, niin näiden kolmen naisen kanssa elämä ei ole helppoa, tai se ei ainakaan ole yksitoikkoisen tylsää. Todennäköisesti minä olisin paennut paikalta, olisinpa ollut mitä sukupuolta tahansa...

The Favourite on täynnä mielenkiintoisia kuvakulmia, hekumallista elämää, tiukan terävää sanailua. Hovin tunnelma muuttuu hetkessä hersyvän hauskasta ikävään ja elokuvassa sen tiivistää erinomainen musiikki. Pahaenteisyys kasvaa ja pitenee hetki hetkeltä. Ehdottomasti herkullinen elokuva. Erittäin viidyttävä.

En ole koskaan pitänyt elokuvan tarinan liiasta valottamisesta. Senpä vuoksi sanon vain, että menkää elokuviin. Mikään ei ole niin hienoa kuin taitavan kameratyöskentelyn, äänimaailman ja elokuvantekijöiden taiteen seuraaminen.

Elokuvan traileri

Elokuvassa käynti kannattaa aina ♥



Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Deborah Davis, Tony McNamara

Pääosissa:
Kuningatar Anna - Olivia Colman
Lady Sarah (Malborough) - Rachel Weisz
Palvelijatar Abigail - Emma Stone
Oppositiojohtaja Harley - Nicholas Hoult
Lord Malborough - Mark Gatiss

Marraskuun selätys - päivät 28-30

Jaahas, nyt tämä leikki on loppu. Täytyy sanoa, että on ollut kivaa pitää pientä päiväkirjaa ja osallistua haasteeseen.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Pidän bileet pesuaineen ja harjan kanssa vessassa. Biisit vaihtuvat toiseen ja minä ylhäältä alas, kulmasta kulmaan. Ja koska olen tehnyt mielestäni enemmän kuin yhteen päivään mahtuu, menen sohvalle ja laitan soimaan lempimusiikkiani. Herään puolen tunnin kuluttua kesken villien unien vain todetakseni, että taas on pukeuduttava ihmisten ilmoille, tavattava ystävät ja Tuomari Nurmio.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Aamulla on todella liukasta.  Minä hipsin hiljaa, mutta mahdollisimman rennosti mäkeä alas. Sitten kuuluu tömähdys ja näen toisella puolella katua naisen kaatuneen selälleen. Katson pitääkö mennä apuun, mutta ihmisethän on sellaisia, että ne nousee jaloilleen alta aikayksikön ja on niin-kuin-ei-mitään (jos ei satu pahasti) ja näin käy nytkin.

Päivällä tuuli puhaltaa pyörän melkein ajotielle ja lennättää metrikaupalla kuivuneita lehtiä kuin parven kottaraisia. Kotimatkalla päätän jäädä illaksi sisälle, mutta otan oppia tuulenpuuskasta ja imaisen tornadon lailla pölyt pois talosta. Kuten tornadon niin minunkin innostukseni kestää vain kymmenisen minuuttia. Myönnän reilusti, etten ole mikään kodinhengetär, toiset osaa sen paljon paremmin ;-)

Marraskuun kolmaskymmenes
Joskus on tehtävä valintoja. Nyt teen sen mitä viime vuonna en tehnyt. En mene pikkujouluihin (toinen kerta elämässäni), sen sijaan laitan ruokaa miehen kanssa huomenna tuleville vieraille. Tietysti olisin halunnut viettää uusien ja vanhojen työkaverieni kanssa vapaailtaa, mutta tiedän, että jos juhlin tänään, niin mulle jää kaikki tekeminen huomiseksi ja väsyneenä olen ikävää seuraa vieraille.

Viimeiseksi illalla katsomme yhdessä leffan Salaisuuksien illallinen. Herkullinen elokuva ja mielenkiintoinen loppu. Suosittelen :)



Aivan mahdottoman hyvää joulukuun alkua sinulle! Ota rauhallisesti, jos olosi kaipaa rentoutumista. Anna mennä, jos kehossasi lepattaa villiintynyt fiilis.

Pidä huolta itsestäsi ♥

Marraskuun selätys - päivät 22-27

Osaan laskea seitsemään, mutta tänään lasken vain kuuteen.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen
Jotta en söisi sanojani, annoin ennen marraskuun alkua luvan itselleni, että kirjastosta tupsahtavat elokuvat saa katsoa television kautta. Näitä harhailuja on tapahtunut neljä kertaa tässä kuussa. Tänään kotiin tuli The Lady in the Van, joka on viihdyttävä tositapahtumiin perustuva elokuva. Pisteytin sen marraskuun leffoista jaetulle ykkössijalle elokuvan The Book of Henry kanssa.

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Totean huokaisten, että loman jälkeinen työviikko nollaa nopeasti edesmenneet lepopäivät. Olen aivan puhki kuluneesta työviikosta ja makaan raatona illalla, kunnes siippa houkuttelee iltakävelylle. Kävelyn jälkeen makaan hiukan virkeämpänä raatona kotona.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Huomaan että Teeman elokuvafestivaali lähestyy. Katson ohjelmalistaa ja totean, että tallennan varmaankin kaikki 15 ohjelmaa ja nautin niistä joulukuun aikana.

Ensinnäkin olen innoissani, että Square on mukana ohjelmistossa, sillä missasin sen teatteriesityksenä. Kaksi kreikkalaista helmeäkin taitaa olla tulossa. Suosittelen klikkaamaan Teeman elokuvafestivaali-sivulle. Ainahan voi olla mahdollista, että jokin laadukas leffa saa sinut hurmioituneeseen tai hekumalliseen tilaan.

Marraskuun kahdeskymmenesviides
Seisoskelen tänään kirpputoripöydän takana ja seuraan kuinka ihmisiä tulee, menee, pysähtyy kohdalle, hipelöi tavaroita, juttelee hauskoja, kysyy hintoja huvikseen, tekee ostoksia tai jatkaa matkaansa. Tätä hommaa ei todellakaan kannata tehdä ansaintamielellä, näin totesin sen jälkeen, kun pienet lastenvaatteet loppuivat myyntivalteistani.

Parhaimpia asiakkaita minusta tänään ovat lapset, ne pikkuruiset, jotka kaivavat lelulaatikon aarteita. Yksi pikkukaveri seisoi varmaan puoli tuntia pidellen yksi kerrallaan palloja, autoja, ötököitä ja figuureja kädessään. Kun vanhemmat lopulta kysyivät, että mikäs valitaan, poika oli saanut tarpeekseen eikä halunnut mitään.

Mikä mahtava pikkumies, mitä sitä turhaa hankkii tuollaista kamaa, kun leikkihetken voi saada vain käymällä vieraan tädin laatikolla. Kyllähän minäkin rakastan hyviä lp-levyjä, mutten enää hanki niitä kuin todella suuressa himossa.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Seisahdun Antikvariaatti Sofian ikkunan eteen ja katselen tämän vuoden jouluikkunaa. Tuo lumiukko hoitaa hyvin tehtävänsä ja saa minut hymyilemään.

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Aamut ovat nyt mahtavia. Tänään kuura peittää maata ja ilma on mukavan kirpeä. Katselen aamulla valmistuvaa rautatietorin luistelukenttää. Kohta se on valmis ja jäällä alkaa huiske ja piruetit. Kun käännyn toisesta kadunkulmauksesta, näen joulukuusen latvan ja siellä kimmeltävät valot. Kipuan kirkon edustalle ja katselen miten kaunis Helsinki on.

Kuukauden viimeisimmät kuusi päivää ovat olleet hiukan stressaavia, mutta ei kai kukaan olettanut, että tämä aika menee ihan tanssiaskelin.

Tästäkin huolimatta: Hyvää ötyä!