Leffassa: The Favourite

Istu hevosrattaiden kyydissä ja tule tipautetuksi hovin pihamaalla lannalta haisevaan liejuun. Ilmoita, että olet tullut tapaamaan serkkuasi Lady Sarahia. Kun sinut ohjataan siistiytymään ja avaat oven huomaat langenneesi ansaan ja astut haisevana suoraan Lady Sarahin silmien alle. Saat armosta paikan piikana, armoa sen sijaan eivät anna muut raskaan työn raatajat, vaan he pistävät kätesi lipeään.

Miten herkullinen aloitus elokuvalle. Miten taidokasta kuvausta ja mikä äänimaailma. Olin myyty heti alusta ja veto säilyi loppuun asti.

Oppositiossa

The Favourite perustuu henkilöihin ja tapahtumiin 1700 -luvun alkupuolelle, mutta se on maustettu tulisilla ja värikkäillä mausteilla. Tämä ei ole mitään perinteistä pukudraamaa, sillä puvun alla on erityinen maailma, eikä se ole kiiltokuvaa, ei todellakaan. Elämä ja politiikka on likaista peliä, otteet ovat kovat, huvitukset ovat houkkamaiset ja selkään puukotetaan jos mahdollisuus sen suo.

Näytänkö mäyrältä?

Jos miehet kohtelevat naisia asiattomasti, saavat he samalla mitalla takaisin. Kovaa kohtelua kokee myös palvelusväki. Mutta ei ole nainen naisellekaan aina ystävä (vai onko koskaan), sen verran kovaa peliä elo Englannissa on.

Kuningatar Anna on hauras, sairasteleva ja kuitenkin vallan ja arvonsa tunteva hallitsija. Elämässä tapahtuneet menetykset ovat saaneet naisen sekaisin ja kun kirkkaiden hetkien välillä hulluus vie voimat, tai kuningatar Anna on kyvytön ottamaan otetta valtion asioista, hänen ystävänsä Lady Sarah ottaa ohjakset hovissa.

Juuri nyt vedetään köyttä siitä jatketaanko sotaa Ranskaa vastaan ja ollaan voitokkaita vai säästetäänkö kansaa ja sovitaan rauhasta.

Minä en pelkää mitään!

Oppositio toivoo rauhaa, mutta Lady Sarah haluaa sodan jatkuvan, vaikka hänen miehensä on eturintamassa. Miksi näin? Siinäpä kysymys. Kuvio selvenee serkku Abigailille pikku hiljaa ja tästä elokuva saa lisäpontta kuin nuotio bensasta.

Lady Sarah on kylmän laskelmoiva ja järkähtämätön nainen. Hän pitää langat käsissään tapahtuipa mitä tahansa. Hän ei sääli mitään, sääli on sairautta, myös itseä kohtaan. Minä teen mitä minä haluan, siinäpä elämän motto.

Seuraava liikkeeni on...

Serkku Abigail taas on mielenkiintoinen mysteeri. Hän menee eteenpäin sitkeästi, taiten ja omaa sopivan määrän kylmäpäisyyttä, voimaa sekä periksiantamattomuutta.

Missään vaiheessa en ole selvillä kumpi serkuksista voittaa keskinäisen kisan ja se tässä onkin parasta.

Vaikka miehet ottavat osansa hovissa, niin näiden kolmen naisen kanssa elämä ei ole helppoa, tai se ei ainakaan ole yksitoikkoisen tylsää. Todennäköisesti minä olisin paennut paikalta, olisinpa ollut mitä sukupuolta tahansa...

The Favourite on täynnä mielenkiintoisia kuvakulmia, hekumallista elämää, tiukan terävää sanailua. Hovin tunnelma muuttuu hetkessä hersyvän hauskasta ikävään ja elokuvassa sen tiivistää erinomainen musiikki. Pahaenteisyys kasvaa ja pitenee hetki hetkeltä. Ehdottomasti herkullinen elokuva. Erittäin viidyttävä.

En ole koskaan pitänyt elokuvan tarinan liiasta valottamisesta. Senpä vuoksi sanon vain, että menkää elokuviin. Mikään ei ole niin hienoa kuin taitavan kameratyöskentelyn, äänimaailman ja elokuvantekijöiden taiteen seuraaminen.

Elokuvan traileri

Elokuvassa käynti kannattaa aina ♥



Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Deborah Davis, Tony McNamara

Pääosissa:
Kuningatar Anna - Olivia Colman
Lady Sarah (Malborough) - Rachel Weisz
Palvelijatar Abigail - Emma Stone
Oppositiojohtaja Harley - Nicholas Hoult
Lord Malborough - Mark Gatiss

Tavallaan yksin, muttei kuitenkaan

Aamulla kohtasin miehen kylpyhuoneessa.
Se kurkisti suihkusta pyyhettä ottaessaan ja näytti vesipisaroituneena hauskalta.

Junassa oli viisi hiljaista ihmistä. Istuin heidän keskellään perille asti. Meistä kukaan ei tuijottanut kännykkäänsä, mutta emme kyllä tuijotelleet toisiammekaan ;-)

Kaupungin jäisillä kaduilla kuljin muiden hissuttelijoiden tahtiin. Silmiin katsomisen sijaan etsimme todennäköisesti kitkaa luovia hiekkakiviä maassa.

Töissä kohtasin työkaverin käytävällä ja iloitsin hyvästä hengestä, joka porukassamme hehkuu.

Palaverissa tapasin tuntemattoman konsultin. Kaveri oli pyydetty äkkiseltään tuuraamaan sairastunutta. Miestä taisi jännittää hiukan, mutta hyvin se esitys meni.

Töiden jälkeen valitsin Jari Sarasvuon seurakseni, kuulokkeiden kautta kuitenkin. Mies sai minut naurahtamaan ääneen kotimatkalla, katseeni osui vastapäätä istuvaan kaveriin. Sitäkin alkoi naurattaa.

Pian kotiuduttuani avasin ulko-oven äidilleni, jonka kassissa meille tuli aivan liian paljon pullaa ja tuoretta leipää. Ihana äiti.

Vielä illalla kohtasin Esa Saarisen juutuubin kautta. Jään odottamaan sitä hetkeä, että tapaan hänet yliopiston luentosalin ovella livenä ja saan kuunnella hänen tarinointiaan hienovaraisen jännittävistä asioista :)

Erikoisen hiljainen päivä puhumisen suhteen. Mutta yllättävän monimuotoinen kuitenkin...

Oranssista rohkeutta ja elinvoimaa

Auto on hautautunut lumeen,
vaikka ei siitä ole montaa päivää kun se viimeksi kaivettiin esiin.

Olisin yhtä hautautunut sohvalla valkoiseen nenäliinavuoreen, jollen olisi keksinyt, että jaksan olla ylhäällä niin kauan, että ennätän kävellä vessaan, niistää vessapaperiin ja vetää sen samantien viemäriin.

Olen miettinyt miten kummaa on, että levolla tautia hoitaessaan voi saada jälkitaudin. Mutta sellaista se kai on nykyään. Sekin on omituista, ettei yöllä saa kivulta nukuttua, mutta päiväaikaan sohvalla huomaa silmien lupsahtavan kiinni hetki toisensa jälkeen.

Ja näillä vähillä aivonystyröilläni olen pyöritellyt sellaistakin ajatusta, että tulenko huonovointiseksi antibiootista vain sen vuoksi, etten voittanut eilen grand slam peliä lääkäriä vastaan. Vaikka tiedän, että mieli on vahva, niin miksen ymmärrä, ettei se kanssa kannata leikkiä kun muutenkin on hutera olo ;-)

Sitä samaa taisi miettiä kanssaeläjäni, sillä aamulla keittiössä minua
odotti vatsansuojalääkitys á la puoliso.

Tulin tästä värikylläisestä asetelmasta niin iloiseksi, että söin heti ensimmäiseksi tuon porkkanan. Mutta täytyy sanoa, että lautasen näkeminen on ollut tähän asti mukavin hetki tänään...

Tänään pitäisi tulla siipan työkaveri hakemaan meiltä yhtä kaappia. En tiedä minne menisin piiloon siksi aikaa. En mahdu sängyn alle ja kylppärikin on huono paikka, jos sen kaverin tulee kesken kaiken vessahätä.

Onneksi mulla ei ole normaalisti näin omituisia ongelmia ;-)

Valoa tunnelin päässä

Palveleeko tämä minua?
Palveleeko tämä ajatukseni tai tekoni minua?

Tällaisia elämääni mullistavia asioita olen pähkäillyt viime aikoina.

Katsos, kaikki sai alkunsa siitä kun synnyin. No ei ;-) Mutta oikeasti tätä on ollut ilmassa jo pitkään. Minä en haluaisi enää lyödä montaa kertaa päätäni mäntyyn. Haluaisin mieluummin tehdä hyviä asioita sekä itselleni että muille. Ja jos aloitan itsestäni, niin muut saavat siinä sivussa parempaa oloa aivan kuin itsestään. Eikö niin? Valo itsessä luo valoa ympärillekin!

Olen miettinyt päänuppiani. Sen siivous ei ole helppoa, sillä olen kehittänyt kaikenlaisia ajatuksia itsestäni: mihin kykenen, mihin en, mitä haluan, mitä en, miten teen, miksi teen ja minkälainen tyyppi oikein olen.

Juttelin ajatuksistani miehelle. Ja kun päästin suustani mietteeni minkälaisia huonoja ajatuksia minulla on itsestäni, katsoi mies minua kieroon. Siis ei se laittanut oikeasti silmiään killiin, vaan sanoi, että "Hei haloo! Tuohan ei ole totta!" Minä tavallaan tiesin, ettei se totta olekaan, mutta silti päässäni on syvälle kaivettu olettamus, että olen joissain asioissa täysin mätä ja arvoton.

Aikaa on mennyt jonkin verran tuosta keskustelusta, mutta päänupin tutkinnasta ei. Kun luin nuorenmiehen antamaa joululahjakirjaa Everything that remains (joka kuulema ei saa jäädä meidän hyllyyn, vaan pitää laittaa kiertämään :D) otin kirjasta yhden lauseen käyttööni: Palveleeko tämä minua? Jotenkin tunnen, että tässä yhdessä lauseessa on koko jutun avain. Ehkä nyt minulla on aika tarkka kompassi kulkea kohti omaa hyvinvointia.

Tämä on vähän niinkuin jatkoa vuoden 2015 konmarille, mutta nyt siivoan huonoja ajatusmallejani ja käyttäytymistäni oman hyvinvointini edistämiseksi.

Tällä hetkellä pääni ja kehoni on aikalailla tyhjää täynnä, sillä flunssa on iskenyt päälle eikä mikään liiku minnekään. Koska en voi vain maata koko päivää, nousin ylös istumaan ja kulutin aikaani tuhoamalla valokuvia, jotka vievät epämääräistä tilaa koneeltani. Eteeni tupsahti näytönkaappaus viime vuoden alusta.

olo keventyi ja reilusti :D

Kuvaa katsellessani tajuan, että kaikki deletoidut huonot uskomukset tekee musta voittajan :)

Vetkula

Heiluttaa vähän joka suuntaan.

Työkuvioilla uniin
Maalisudilla seinään
Lumihiutaleilla kasvoihin
Kirjan kirjaimilla aivonystyröihin
Unihiekalla silmäluomiin

Jotenkin tuntuu että aika suihkii kamalan kovaa vauhtia eteenpäin.

Jalkaakin vipattaa kamalasti,
ei kun koko kehoa :D



Ei mulla sitten muuta, kuin että ottakaa iisisti!
Tai tanssikaa :)

Skool meille!

Tänään on kunnon talvipäivä ja sen kunniaksi kuulema aurinko näyttäytyy koko valtakunnassa.

Minä olen vasta kietoutunut lämpimään neuleeseen, mutta olen laittanut hiukset kiharoille ja juonut mukillisen kuumaa mustikkamehua. Olen siis aikalailla valmis päivän alkuun :)

Tiedän, että varsinainen vaihtopäivä meni jo. Muttei se muuta miksikään sitä asiaa, että jokainen päivä on aina uusi ja jokainen hetki on uusi sekin.

Siispä toivotan sinulle ja itsellenikin

kaikkea hyvää tälle vuodelle 2019!

Olkoon tämä vuosi meille kaikille

antoisa

rakastava

opettava

kupliva

iloinen

rohkea

lempeä

Skool meille!

Kuupan uudelleen organisointi

Eilen oli menossa toinen lomapäivä ja vietin sen kokonaan ja täysin sisätiloissa. Hissuttelin, mutten  ajatuksellisesti, sillä mietin mm. kulunutta vuotta.

Kirjasin ylös ajatuksiani ja pisteytin tylysti, mutta rakastavasti, asteikolla 0-10 seuraavat asiat:

* tämä keho jossa asun
* työ
* raha
* rakkauselämä
* perhe ja ystävät
* itsearvostus

Vedin pohjalukemat kehostani (4), mutta onneksi muut olivat reilusti paremmalla tolalla.

Seuraavaksi pohdin
* vuoden 3 hyvää asiaa, 3 pohjanoteerausta ja miten hanskasin ne
* mitä opin tästä vuodesta
* mistä olen ylpeä tänä vuonna ja
* mitä toiveita ja unelmia minulla on ensivuodelle

En ole aiemmin miettinyt näin tarkkaan miten olen kuluneen vuoden elänyt. Mutta täytyy sanoa, että näkymät kirkastuivat, kuin olisin pessyt silmälasit autorasvasta.

Nyt etenen pienillä askelilla. Ajattelin tuijotella ensin omaa napaani, tutkiskella hellästi tätä kehoa, joka on kaipaillut minua ja huomiotani, pyytänyt pitämään itsestään huolta NYT
ei huomenna ... tai ensi maanantaina ;-)

Kiitän ja kumarran tälle vuodelle. Olen tehnyt sen minkä olen kyennyt tällä ymmärrykselläni ja jaksamisellani.

Sinulle toivottelen oikein antoisaa vuoden viimeistä päivää, iltaa ja yötä! Tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja ole oman itsesi paras ystävä tänään ♥

* * *

ps. jos mietit mitä se taas touhuaa, niin voit tulla mukaan Mel Robbinsin ilmaiseen 35-päivän mindset reset -ohjelmaan.