Kuumia hetkiä

Perjantai-iltana olen palaamassa takaisin keskustaan, sillä treffit on sovittu asemalle kuudeksi. Junatorkahtelun välttämiseksi kuuntelen Esa Saarisen luentoa Sydämen ääni ja nautin tarinasta, jossa mies nuorena Kokkolassa saattoi tarttua syrjähypyn matkaan tai sitten ei. Elämä on nimittäin täynnä valintoja, beibi.

Junasta noustuani näen kuinka siippa kävelee laiturilla vastaan. Se on niin ajatuksissaan, ettei näe tai kuule, vaikka kolmesti kutsun sitä. Tepsuttelen miehen nenän eteen, vaihdamme pikakuulumiset, sitten hän lähtee pohjoiseen ja minä etelään.

Treffipaikalla kuuntelen edelleen Esaa, muttei mene kuin pari minuuttia ja toinen ystävättäristä saapuu. Iloinen rupattelu alkaa kunnes (niin, luulen että joku koski olkapäähäni, koska miksi muuten olisimme kääntyneet) käännymme ja katsomme miestä takanani. Hän sanoo tähän tyyliin: Anteeksi, että häiritsen, mutta ajattelin täs, et jos sun kaveri ei tulekaan tänään paikalle, niin mä olisin niinkuin tässä ...

"No, mun ystävä kuitenkin nyt tuli paikalle", vastaan hymyillen ja siihen se erittäin hyvä yritys sitten kuihtuu. Odotamme vielä kolmatta kokoonpanoomme ja me lähdemme kohti illan ohjelmaa, eli Menopaussi -musikaalia.

Sali näyttää täydeltä ja kun esitys alkaa, venyy suupieleni väkisinkin hymyyn. Neljä taitavaa naista esittää lavalla elämäni viimeisiä vuosia. Tai no, minun lääkitykseni on lieventänyt oireet minimiin, mutta tarina on niin tuttua, että nauran lähes kaksi tuntia yhteen soittoon. Musikaali ja seura on niin hauskaa, että tiedän saaneeni lisävuosia elämääni. Lisäksi sain erinomaisen muistutuksen siitä, etten ole yksin kehoni ja sen muutosten kanssa. Teitä on pari muutakin kanssasisarta :)

Kun esitys on ohitse, ystävättäret ovat vielä hyvässä vedossa ja he jatkavat matkaa ravintolaan syömään. Minäkin mielelläni menisin, mutta tiedän viikon vieneen minusta suurimmat mehut ja olevani kuin vanha kaali tunnin päästä, joten sanon ystävällisesti suurkiitokset illasta ja lähden paluumatkalle.

Aseman läpi kävellessäni muistan, kuinka ystäväni mietti, että jos joutuisi yhtäkkiä elämään yksin, niin mistähän sitä enää osaisi etsiä itselleen miesystävää. Huvittuneena tajuan, että eihän sitä tarvitse kuin tulla seisomaan tänne asemarakennuksen ison näyttötaulun alle :D

Minä valitsen nytkin toisin ja kävelen suoraan junaan, köröttelen hymyssä suin kotiin ja olen aamulla onnellinen pitkistä yöunista.

Kiitokset ystäväni hienosta illasta ja paljosta nauramisesta. Ja sille miehelle siellä asemalla toteaisin, että olet rohkea kaveri. Kaunis kysyminen ei koskaan ole pahasta. Tai kenties kuitenkin silloin, jos vastassa on vaihdevuosinainen, jolla aivan tyhjästä kehkeytyy negatiivislatautunut tunnemyrskytornado ;-)

ps. Tornado on yleensä halkaisijaltaan n. 50-200 m ja sen elinikä on yleensä alle 10 minuuttia, mutta joskus kuitenkin huomattavasti enemmän (sanoo wikipedia)

Tekisitkö remonttia vai kävisit ruokakaupassa

Naapuritaloon on muuttanut nuori nainen. Se on remontteerannut ahkerasti asuntoa jo parisen viikkoa. Kirkas valo loistaa iltaisin ja jättiläisvarjo liikkuu valkoista seinää vasten kuin venähtänyt hirviö.

Tänään poninhäntä heiluu samaan tahtiin kuin pikkuruinen suti seinällä. En ymmärrä miksi se maalaa pensselillä eikä telalla. Mutta mikäs minä olen täältä toisesta asunnosta sanomaan ;-)

Minun remonttini odottaa edelleen inspiraatiota. Maalaamani seinän väri ei olekaan mieluinen. Mutta rajaaminen, pohjaväri ja uusi pinta ei saa minua liikkeelle. Liian iso työmaa.

Sen sijaan olen mietiskellyt kynän käyttöä. Että jos alkaisin kantaa mukanani pientä muistikirjaa, johon vetelisin viivoja vaikkapa kahvilassa tai penkillä istuen. Tai niin kuin se eräs mies, se piirsi junassa upeita sarjakuvahahmoja aamuisin.

Ja kun nyt olen ruvennut hitaaksi, enkä saa mistään kiinni, niin kaksi viikkoa olen pohtinut sopivaa vastausta haasteeseen on "Suljettu". Olisiko suudelmalla suljettu kirje hyvä idea? Sellainen rakkautta täynnä oleva. Kenties lumesta paljastuva kukan nuppu? Vai ovi, jonka toiselta puolen hohkaa maahan houkutteleva valo?

Tänään sitten iltapäiväkahvin ja noppapelin jälkeen tiesin, että on ruokaostoslistan aika. Mutta mitä teki käteni, se päätti toisin, ja ahtasi ihmisen pieneen suljettuun tilaan.

Siitä se sitten ajatus lähti, enkä nyt enää viitsi lähteä ruokakauppaan :D

Ajatusten ajattelua

Nyt on niinkuin tiistai.
Tiedän olleeni jo kahtena arkipäivänä töissä ja tehneeni täydet tunnit. Mutta molempina olen haukotellut läpi päivän ja vielä kotiin tullessa olo on vastaheränneen töttöröinen.

Omituista.

Usvaputkessa on se jännä asia, että silloin huomaan sen minkä normaalisti jätän taakseni. Tänään mietin miksi pähkäilen asioita niinkuin tapani on. Minä seurasin sivusta myös sitä miten ajattelin ajatteluani. Sekä miten ajattelen siitä miten äsken ajattelin ajattelustani.

Katsos, mies sanoi eilen lauseeni olevan vähän niinkuin huijarisyndroomalaisen suusta. "Jos jotain huijaan, niin itseäni", taisin vastata. Niinpä, mitäs jos en olekaan sellainen kuin ajattelen? Mitä jos vain mitätöin itseni ja taitoni?

Leijailen puolihaukoitellen tätä myöten toiveeseeni, jota pelästyin kaksi viikkoa sitten. Miksi ihminen, tai siis, miksi minä, joka omaan jonkin taidon ehkä luontaisesti, näen pelottavana ajatuksen, että opiskelisin aihetta ihan niinkuin oikeasti? Eikö ole hullua?

Merkityksellistä nyt ei siis olekaan alkuperäinen ajatukseni (taidon opettelu),
vaan sen ajatteleminen (miksi ajatus aiheuttaa minussa kauhun väristyksiä)
ja tilanteen uudelleen arviointi erilailla ajatellen.

Ehkäpä tarvitsen vielä yhden ajattelutason lisää, jotta pääsen asiassani eteenpäin. Tai kenties tarvitsen terapiaa, heh heh.

Pitänee kai laittaa filtti niskaan ja mennä kelailemaan kuvioita sohvalle ;-)

Video ei tavallaan liity asiaan, mutta siinä on mahtavat värit ja ihana nuoren ihmisen asenne.

You Can't Always Get What You Want

Kymmenen hassua

Tiedän miten hiljaa oleminen vaikuttaa,
se tekee enemmän hiljaiseksi.
Ja senpä vuoksi päätin napata Tiialta kymmenen hassua kysymystä, koska ne saivat minut hereille eri tavalla kuin mitä muuten olen ollut tammikuussa.

Ja näin se menee:

1. Imetkö hiuksiasi?
Jotta tuollainen erikoinen tapaus onnistuisi, minun pitäisi kiskoa tai leikata hius irti päästäni ja laittaa se suuhun. Jotenkin ajatus tuntuu omituiselta, joten jätän kokeilematta tätä erikoista toimintoa.

2. Petaatko pedin joka aamu?
Meillä pedataan peti joka aamu ja olen aika varma, että se johtuu melkein pelkästään minusta ja petauspakkomielteestäni. Kun mies arkiaamuna siirtyy sängystä suihkuun käyn petaamassa sängyn. Mutta yleensä herään pimeään taloon ja lähdenkin sieltä ennen kuin siippa nousee sängystä. Noina päivinä jätän väliin. Voisi tuo mies vähän ihmetellä, jos petaisin hänet päiväpeiton alle ennen töihin lähtöäni, heh heh.

3. Mikä on suosikkilaulusi?
Tämä on todella epäreilu kysymys.
Ihan kuin voisi valita yhden... ei vaan voi!
Mutta sanon tänään: Young Americans.
Tai sanonkin: My baby just cares for me.
Ei kun: Let´s Misbehave.
Valitsen sittenkin: Maailma loppuu sun suudelmaan.

4. Mitä mietit, kun olet yksin autossa?
"Apua, olen joutunut yksin autoon!" No ei :D En varmaan mieti muuta kuin kohdetta jonne autolla pääsee.

5. Mikä keittiötarvike olisit?
Olisin teräskattila. Sellainen moninainen tyyppi, eli minua voi käyttää paistamiseen, muhennoksiin ja keittoihin. Olen aika joviaali ja ymmärrän monia kantoja, eli aineksina sisääni voi heittää kaikkea mahdollista. Minusta saa kyllä reaktion, jos oikein osuu kohdalle ja sekoittaa kunnolla pohjalta asti lastalla tai kauhalla. Minussa on kaikki maailman tunteet, minua on maustettu suolaisilla kyyneleillä, tulisella chilillä, maukkaalla hunajalla ja rehevillä yrteillä. Kattilasta voi syödä suoraan haarukalla tai lusikalla tai sitten siitä voi kauhoa lautaselle mitä haluaa. Olen siis kohtuullisen avoin, vaikka ehdottomasti olen myös sisäänpäin kääntynyt. Jos oikein haluan olla umpimielinen, niin laitan itselleni kannen päälle ja puhisen vain höyryä.

6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissaeläin, eli leijona. Kuva kertoo kaiken :D

7. Mitä teet, kun olet vihainen?
Olen yleensä vihainen vain itselleni, omalle toiminnalleni, toimimattomuudelleni, uskomukselleni, ahdistukselleni, osaamattomuudelleni tai harhoilleni. Parhaimmillani tuolloin sulkeudun jonnekin pieneen tilaan itkemään itsekseni.

Itselle vihastuminen voi tietysti ikävästi suuntautua kiukkuna johonkin toiseen ihmiseen tai asiaan. Tuolloin näytän rumalta, kiristän koko kroppani mutkalle, ääneni kohoaa ja artikuloin joko hyvin epäselvästi tai äärimmäisen korostavasti. Olen siis täysi pissapää.

8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?
Armoa ja lempeyttä. Uskoa, että asiat menevät parhain päin. Luottamusta itseen ja siihen, että teen oikeita asioita.

9. Millainen olet humalassa?
Ai siitä on kauan aikaa, sillä humalatila ei ole enää hyväksi kropalleni. Mutta valokuvat, jossa olen ollut aimovauhdissa todistavat tanssihetkiä, jossa veivailen itseäni ja tanssikaveria, ja naureskelen kovaan ääneen.

10. Käytätkö hajuvesiä?
Vain yhtä ja sitäkin rakkaudella. Suihkun jälkeen tupsautan navalleni kaksi suihkautusta sitä mitä Marilynkin käytti :)

Oppii ja ei sitten ikinä kuitenkaan

Opettelin aikuisena halaamisen,
tai nuorempana opin jo kavereiden halaamisen,
mutta aikuisena päätin oikein ottaa itseäni korvista kiinni ja
opetella halaamaan vanhempiani.

Tänään äitini kävi pistäytymässä ja hän eteisessä poislähtöä tehdessään yhtäkkiä levitti kätensä niiiin leveälle kuin pystyi. Sen nähdessäni alkoi sydämessäni läpättää ja hymyilyttää väkisinkin. Kyllä se on hauskan näköinen, kun se tietää, että nyt halataan :D

Touhusin äidin lähdön jälkeen sitä sun tätä. Olin tyytyväinen elämääni ja olooni. Päänsärky oli kadonnut jonnekin, olin soittanut kitaraa, siivoillut tietokoneesta turhia asioita pois ja nyt oli mielestäni aika kirjoittaa jotain järkevää maailmalle. Mutta sitä ennen... Niin, sitä ennen käväisen laittamassa pikaisesti pyykit kuivumaan.

Ja mitäs siellä pesukoneen uumenissa taas odottikaan. Sellainen pieni lumisade, joka peitti kaikki paikat. Katselin ympärilleni ja pyörittelin silmiäni kuin parempikin joogi. Miten on niin vaikea tarkistaa pyykkikoriin vaatteita laittaessa, ettei nenäliinoja ole missään housun tai neuleen taskussa? Miten ihmeessä tätä vielä tapahtuu? Ja onko se muka talon mies, jolta unohtuu? No ei ole! Se olen minä, se tyyppi joka muka tietää aina miten asiat tehdään oikein ;-)

Kun äiti ja isä oppivat noin vain vanhoilla päivillään halaamisen taidon, niin kaipa minäkin vielä jonain päivänä huomaan, että on kulunut vuosia siitä, kun olen pitänyt omaa kivaa lumisadeleikkiä kylppärissäni. Mutta se päivä ei ole tänään.

En viitsinyt kuvata lumisadetta. Sitä oli ennen televisiossa.
Samoihin aikoihin oli myös C-kasetit, nauhat ja kynät,
ja minä muistan miksi niin oli :D

Että tällaista tällä kertaa.
Ei tullut mitään kovin järkevää ;-)

Ihmeitä ja ihmetyksiä

Olen kellunut ilmapatjalla,
leijunut monta päivää,
hyräillyt samoja säveliä, vaikka joku on yrittänytkin saada erilaista korvamatoa soimaan päässäni.

Kaiken alkuna on vuoden viimeinen päivä, jolloin aamulla kävelemme Ateneumiin. Astelen suoraan yhden ja ainoan taulun eteen, sillä aavistelen näiden päivien olevan viimeinen mahdollisuus teoksen näkemiseen.

Annan silmieni kulkea pitkin viivoja, nähdä valon ja tummat varjot, eripainoiset kynän liikkeet ja Ellen Thesleffin kauniit nuoret kasvot.

Hei sinä sulotar! Upeaa nähdä sinut vielä näin livenä! Hyvää loppuelämää jos yhteinen matkamme oli nyt tässä...

Kun hyvästit on sanottu, kuljemme pyöröovesta ulos ja astelemme toisesta sisään ja suoraan ylimpään kerrokseen.

Kauan haaveiltu Ragnar Kjartanssonin The Visitors teos Kiasmassa on nyt ympärillämme. Teoksessa esitetään yhtä kappaletta ison kartanon eri huoneissa samanaikaisesti. Jokainen solisti on kuvattuna erikseen ja heijastettuna omalle kankaalleen.

Sävelet kulkevat ja soljuvat joka puolelta, kun istahdamme penkille ja olemme vain. Osumme juuri sopivasti edellisen videotaltioinnin loppuun, joten hetken kuluttua kaikki yhdeksän kangasta mustenevat vain syttyäkseen kohta uudestaan.

Vietämme rielun tunnin paikallamme. Olen niin vaikuttunut ja haltioissani, että tiedän tulevani tänne uudestaan. Ja kun vuoden kolmas päivä on aamussa, me molemmat palaamme Kiasmaan. Kuuntelemme esityksen kahteen kertaan, enkä edelleenkään näytä saavan tarpeekseni. Kjartanssonin teos on todella vetoavaa ja niin lohdullista. Uskomattoman koskettavaa ja ihmeellisen vahvistavaa.

Ragnar Kjartansson: The Visitors https://youtu.be/p3b7U5NS6e8

Nyt kun koneellani soi taustalla kyseinen esitys, ihokarvani nousevat pystyyn, keinun huomaamattani tuolillani. En kertakaikkiaan pysy paikallani, sillä tunteet kantavat ja painavat minua suuntaan ja toiseen.

Jos millään ehdit, ota hetki aikaa ihmettelylle. Se avartaa sinua sisältäpäin ja tekee kokonaisvaltaisesti hyvää.

Matkaa esimerkiksi Kiasmaan, jätä takkisi narikkaan, nouse viidenteen kerrokseen ja anna itsellesi tunti aikaa ihmetellä taitavia muusikkoja, suloisen rähjäisiä huoneita, syviä tunteita ja säveliä, jotka jäävät mieleesi ehkä loppuiäksesi...

Milloinkaan ei kannata unohtaa maailman kauneutta ja ihmeellisyyttä.

Oletko valmis?

Aatto on ohitse ja olen siirtynyt ajatuksissani jo päiviä sitten uuteen vuoteen. Olen miettinyt mitä olen tehnyt ja jopa kuka minä olen (ilman paatosta ja pääkalloa).

Jos ja kun huomisen jälkeen olen itsekseni ja hetken irti työelämän myllerryksistä, saan varmasti syvemmän rauhan sisuksiini ja voin katsoa avoimin silmin mihin haluaisin mennä.

Siinäpä sitä onkin taas pohtimista tähän pikkuruiseen kuuppaan :D

Niin, ja sitten olet sinä siellä!

Suurkiitokset sinulle kuluneesta vuodesta. Kiitokset ilosta, jota olet tuonut minulle, lahjoista, kommenteista ja viesteistä. Vuosi toisensa perään olen ihmetellyt miten hienoa on ollut tutustua verkkomaailman äärellä ihaniin ihmisiin.

Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi. Jos kaipaat muutosta vanhaan, niin ota tilalle jotain uutta. Uudessa kannattaa ottaa aluksi pieniä askeleita. Pienistä askeleista tulee helpommin tapa kuin isoista loikista. Jos taas mielesi tekee kulkea tuttuja latuja, niin pidä siitä ja nauti elostasi.

Sillä ei ole väliä sataako tai paistaako ulkona. Silläkään ei ole merkitystä onko pari kiloa lanteilla ylimääräistä. Vain sillä on merkitystä mille merkityksen annat.

Aina voi katsoa itseään ja muita lempeämmin. Mennä peilin eteen, heilauttaa hiuksensa sekaisin, mutristaa huulensa suppuun ja muiskauttaa lentosuukon vähintäänkin itselleen, jos ei muita ole lähistöllä.

Joten Skool sinulle ystäväiseni ja uudelle vuodelle ♥♥♥