keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Marraskuun selätys - silmäpusseista itsepetokseen

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Hiljaiseloa. Ainoa päivän askare on valita valokuvat joululahjakalenteriin. Ennen tein vuosikalenterin alusta loppuun itse, mutta nyt tilaan sen jo toista kertaa netistä. 

Huomaan, että kuvaliikkeestä saisi tilattua muistipelin omilla valokuvilla. Päätän kuvata ensi vuoden aikana kasan värikkäitä, hassuja valokuvia ja teettää niistä lahjan -kenties itselleni. 

Äidin ja isän joululahja on siis hoidettu. Miehen lahjan olen jo selvitellyt päässäni. 

Vielä kun keksisin jotain hauskaa nuorellemiehelle, se kun ei koskaan toivo eikä halua mitään. Idean pitää siis olla joko aineeton tai syötävä/juotava. Onneksi aattoon on riittävästi aikaa...

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs

Olen ripotellut viimeiset lomapäivät loppuvuoden viikkoihin ja tämä maanantai osui onnettaren käteen. 

En oikein ymmärrä mitä tapahtuu, mutta aamupäivällä huomaan puunaavani vessaa. Taputan olalleni katsellessani kaakeleiden kiiltävää pintaa, ja sitten haluan unohtaa tuollaiset omituiset lomatouhut. 

Lähden kirjastoon etsimään uusia tuttavuuksia. Löydän aivan hervottoman hauskan Cath Taten kirjan Vanhempi ja valloittavampi. Hihittelen illalla tunnistaessani itseni monesta kuvasta.  

Viimeistelen pikkuruisen maalauksen. Ja sitten jätän jäähyväiset isoveljelle. Onneksi seuraavaan kauteen menee monta monta kuukautta :)

Koronatukkani on alkanut kiusata minua. Se kiskoo minua yllättävän usein, milloin taistelee selkäni ja sohvan välissä tai kutittelee kasvojani nukkuessa. Kaipaan lyhyitä hiuksiani, mutten viitsi etsiä kampaajaa, kun elo on pääosin kotona olemista. Siispä katson siippaa syvälle silmiin ja kysäisen, josko hän ottaisi sakset käteensä ja olisi omantoimen ohella hiusmuotoilijani. 

No todellisuudessa siippa on kaukana Jormasta (voi miten kaipaankaan entistä kampaajaani), joten palaan tosiasioihin ja mietin kuinka aiheutamme mahdollisimman vähän tuhoa. Menen keittiöön ja otan laatikosta  sellaisen litteän ja leveän pussinsulkijan. Tarkan kampaamisen jälkeen laitan pussinsulkijan hiuksiin ja niin ohuet hiukseni ovat tiukassa nipussa. Hetken päästä kuuluu nips ja naps ja olen muutamaa senttiä lyhyempi -hiuksistani.

Marraskuun kolmaskymmenes

Minulla on ollut vuosikausia mahtava piparkakkuresepti, jota tehdessä en koskaan muista, kannattaako taikinaa tehdä tuplasti vai ei. Viime vuonna taisin tehdä tuplataikinan tuplasti, koska olin laittanut pakkaseen todella monta taikinapötkylää.

Tänään otan pakkasesta jäisen pötkylän, vuolen siitä veitsellä ohuita siivuja ja laitan pellille uuniin. Kanelin, neilikan, inkiväärin ja pippurin aromit leijailevat miehen työpisteeseen asti, eikä mene kauaakaan, kun hän päättää lopettaa työt ja tulla keittiöön. 

Kuten tavallista, keitämme kahvit ja pelaamme Yazzy-turnauspelimme (olen nyt 11 pisteen johdossa!). Samalla syömme melkein pellillisen pipareita. Ähky ja Röyh ;-)

En tajua miten nopeaan yksi kuukausi voi kulua. Olen mielestäni ehtinyt elää sen mukana monet pitkältäkin tuntuvat hetket, ja siltikin nyt on jo joulukuu. 

Tästä alkaa nyt hiljainen leijailu kohti joulua :D

Musta varmaan tulee jonain päivänä vielä tällainen tapaus ;-)

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - pyörimistä oman navan ympärillä

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas

Aamulla on lunta maassa. Liukastelen ulos päästyäni ja palaan samantien vaihtamaan lenkkarit parempiin kenkiin. Ohut lumikerros ja sininen kirkas taivas kuiskuttelevat ihania talven kuvia: Täältä tulen, oletko valmis. Illalla aika kuluu rupatellessa, ensin mies soittaa pojalle ja sitten minä isälle. Sovimme, että torstaina käydään yhdessä ostamassa uusi tietokone.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs

Luen Hesarista afantasiasta. Olen kolmekymmentä vuotta sitten tajunnut siipan kanssa keskustellessani, että hän miettii asiat kuvina ja minä sanoitan ne sanoina. Ajattelin aina, että siippa on kummallinen. Mutta lukiessani Hesarin esseetä, huomaan että se olenkin minä, joka olen omituinen. Pohdin mistä kaikesta jään paitsi, kun en näe mielikuvina muistoja tai asioita. Se ei siis olekaan höpöttelyä ja öyhötystä, kun jotkut kertovat elämän kulkevan elokuvana silmiensä edessä. Tai meditoidessa näkevät rentouttavan merimaiseman hiekkarantoineen, tai unettomina hetkinä laskevat lampaita. Että oikeastiko ihminen voi nähdä ne lampaat hyppimässä aidan tai aitojen yli? Mitä hittoa! 

Marraskuun kahdeskymmenesviides

Minulla on kehityskeskustelut. Olen kehityksen äärirajoilla, eli melkein täydellinen ;-) Tajuan iloita pomon sanoista läpi päivän. Tiedän, että viikon kuluttua olen todennäköisesti unohtanut kuulemani lauseet tai en enää usko niihin. 

Isä soittaa, ettei tarvitsekaan tietokonetta, eli vapauduimme musta-aukkoperjantai-ostosriehasta. Näin ne asiat joskus muuttuu lennossa ;-)

Palaan ties monennenko kerran afantasiaan, mielikuviin. Tenttaan miestä ja ihmettelen. Jos muistelet äitiäsi, niin näet hänet, mutta kuuletko myös hänen äänensä? Etkö oikeasti kuule mitään sisäistä puhetta, kun mietit jotain mennyttä asiaa? Jos mietit lapsuudenkotiasi ja näet pihamaan silmiesi edessä, niin tunnetko myös ne tuoksut? 

Ai että, tämä asia häiritsee minua. Tunnen jääväni vaille jotain erityistä, vaikka mielikuvituksettomuuteni on ilmeisen lievää. Minulla silmien edessä näkyy ainoastaan läsnäoleva todellisuus. Jos ajattelen mennyttä, en näe mitään. Kun laitan silmät kiinni, näen vain mustaa. Minä sanoitan muistot, sen minkä tiedän, että isoäidin talo oli valkoinen ja sen oikealta reunalta noustiin rappusia pitkin ylös. Ulko-oven avattua tultiin verannalle, jonka ikkunalaudoilla oli pelargonioita ruukuissa, verannalla tuoksui erilaiselle kuin eteisessä, jossa taas oli täysin omanlaisensa tuoksu. Ja, että Pihlajatiellä oli yhdessä rappukäytävässä aivan sama tuoksu. Mutta minä en saa mieleeni tuota tuoksua, jollen mene jompaan kumpaan paikkaan käymään. Minulla kuvan tilalla on tieto, se ilmenee minulle sisäisenä puheena. 

Ärsyttävää. Olen niin usein miettinyt, kuinka kyllästynyt olen omaan ääneeni. Ei ihme ;-) Te muut saatte välillä levätä itsestänne erilailla. Siippa tosin ei nyt saa lepoa minun kysymyksiltäni...

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes

Taputan itseäni olalle työpäivän lopuksi. Pari isompaa työtehtävää valmistui ja olo on onnellinen. No, käsiä on kyllä särkenyt kaksi päivää ja tiedän, että kipu kestää pitkään. 

Koska työpaikan pikkujoulut jää tänään väliin, ehdotan että vietämme kotona kekkerit. 

Ostamme kaupasta viiniä ja ruoka-aineksia, mutta kun en älyä edes pukeutua, niin ruokailu menee tavallisesta päivällisestä. Katselemme illalla Vain elämää lauleluja (tunnustan, että marraskuun televisiottomuus on epäonnistunut) ja kello kymmeneltä olen niin väsynyt, että painun sänkyyn nukkumaan.

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs

Voi myrkky! Herään neljän aikaan aamuyöstä tukkoisena ja aivan pirteänä. Nousen ylös ja katson eilisen BigBrother -koosteen. Kun senkään jälkeen ei nukuta jatkan elokuvalla Ilta Andrén kanssa. Mies hipsii pimeästä makuuhuoneesta ulos. Olen kuulema herättänyt hänet miljoonalla aivastelullani. (Aivastelu on nykyään kamalaa, se tuntuu huonolta tavalta. Paheksun itseäni.)

Mies käy rakentamassa metsään linturuokintapaikan. Minä hipsuttelen kotona. Ulkona on mahtava pakkassää. Fiilis on kaikesta huolimatta hyvä :D

tiistai 23. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - kalkkunaa ja muita härpäkkeitä

Marraskuun kahdeksastoista

Menemme töiden jälkeen ruokakauppaan. Odottelen miestä pakasteiden kohdalla ja alan uteliaana katsella mitä altaista löytyy. Kun mies palaa luokseni päätän yllättää ja ehdotan, että ostettaisko pieni luomukinkku. Jouluksi. 

Sellainen on siis hankittu, vaikka vuosia haaveilin kalkkunasta ja jopa kokonaan lihattomasta joulusta. Nyt haluan kuitenkin tarjota kinkkua aattoväelle, kun ne siitä niin kovasti tykkää.


Kalkkuna selviää tänäkin vuonna käsittelystäni :D

Marraskuun yhdeksästoista

Mulla on lomapäivä. Lähden kaupungille, mutta junan leimauslaite ei ota vastaan lataustani eikä myy lippuakaan. Näen tarkastajat toisessa päässä junaa ja kipitän heidän luokseen. Kaverit ovat yhtä ihmeissään tilanteesta. Menen rautatieasemalla HSL:n toimistoon, edelläni on kuusi henkilöä ja odotan noin tunnin tiskille pääsyä. Lopulta saan itselleni uuden matkakortin kiiltävillä vihreillä kuorilla. 

Koska tarkoitus oli tehdä lomalla jotain kivaa, kävelen Stoccalle ja seison pienten naperoiden kanssa katsomassa jouluikkunaa. Lisäksi etsin ja kierrän kaikki mahdolliset joulutunnelmapaikat. Ihan vain saadakseni taikatähtipölyä. 

Löydän patterilla ja ajastuksella toimivat ledivalot parvekkeelle. Mietin riittääkö yhdet vai pitääkö ostaa kaksi. Ostan vain yhdet valot. 

Siipalle hankin miestenpäivän kunniaksi suklaarasian. (Se oli ympyröinyt kalenterissa miestenpäivän, jotta huomaan asian.)

Olen tämän marraskuun kierrellyt joulukorttitelineitä ja ihmetellyt, kun joka paikassa näyttää olevan tarjonta. Niinpä hyppelehdin innosta, kun löydän Akateemisessa kortteja, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Tietysti itse tehdyt olisi parhaita, mutta kyllä nämäkin ovat kivoja. Ostan kaikki tarvittavat kortit.

Illalla kun annan suklaarasian siipalle, se esittää yllättynyttä. En mene lankaan ;-)

Marraskuun kahdeskymmenes

Aamulla tuulee. Etsiydymme kävelyllä metsäreiteille, jolloin puhuri on hiukan pienempi. Mies saa houkuteltua minut myös hiekkamyrskyyn, eli elokuvaan Dyyni. Muistan kuinka 80-luvulla olin pettynyt leffaversioon (kirja siis toimi paremmin) ja nyt uusi versio tuntui toistavan tarinaa liiankin samanlaisesti. No, tulipahan nähtyä. Ei tarvitse katsoa toiste.

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen

Vien parvekkeelta kylmettyneet kukat kompostiin. Yritän järjestellä pienelle tasolle valokylää, mutta se jää ankean näköiseksi. Olisi kuitenkin pitänyt ostaa lomapäivänä kahdet patterilla toimivat valot.

Vaikka blackfriday nostaa minulla hiuskarvoja pystyyn, niin illalla avaamme netin mustan aukon ja alamme etsiä isälleni uutta tietokonetta. Nyt sellaisia voisi saada kohtalaisen hyvällä hinnalla. 

Marraskuun kahdeskymmenestoinen

Klo 6:35 lämpömittari näyttää pakkasta ja appi sanoo, että säätila tuntuu kuin -8 astetta. Puen sen mukaisesti päälle ja lähden ulos. Takaisin tultuani olo on raikas ja pääsen aloittamaan työpäivääni. 

Juttelen työkavereiden kanssa pikkujouluista. Epäröimme niihin osallistumista. 

Ihana ystäväni toteaa, että hän osti uuden huivin pikkujouluihin, mutta jos ei osallistu kekkereihin nyt, niin onneksi hän mahtuu siihen myös ensi vuonna :D

Minä mietin pitäisikö mun ostaa isompi huivi ;-)

perjantai 19. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - paljon väkeä ja vähän räiskintää

Marraskuun kolmastoista

Ystävät tulevat kylään. Tarjoamme talon ei-kuuluisia-hampurilaisia, joissa on kunnon sämpylä, väliin saa siipan lihaisia pihvejä tai kahta erilaista kasvispihviä ja päälle vuollaan cheddaria sulamaan. Lisukkeita on niin paljon, ettei väki näytä kaipaavan tavallisia tai bataattiranskalaisia, joita vielä eilen suunnittelin tekeväni. 

Itseäni ei koskaan mietitytä kenenkään tarjoamiset tai esillelaitot kyläillessäni, sellaisilla asioilla ei ole minulle väliä. Joten kun näen vatsojen taputukset ja tyytyväiset ilmeet, mietin miksi ihmeessä otan stressikierrokset siitä mitä kotonani tarjoan tai teen. Menikö aamun murehtimiseni täysin hukkaan, vai onnistuinko vain siksi, että kuiskuttelin keittiössä touhutessani: Relaa nainen, kaikki menee ihan hyvin, kyllä ne tietää ennestään, etten ole mikään kodinhengetär. 

Päivä jatkuu rupatellessa ja naureskellessa. Jossain välissä ulko-ovi aukeaa. Nuorimieskin tulee kutsusta syömään ja seuraamaan jalkapallo-ottelua.

Ihana päivä ja ihana ilta!

Marraskuun neljästoista

Eiliset vieraat toivat siipalle kassillisen suppirovahveroita, sipulin, kermaa ja liemikuution :D Mies loihtii ohjeen mukaisesti suppirovahverokeittoa. Se on hyvää. Laiskottelen koko päivän. 

Marraskuun viidestoista

Saamme nuorenmiehen mukaamme leffaan. Houkuttimena on Daniel Craigin viimeinen esiintyminen James Bondina leffassa No Time to Die. 

En ole nähnyt etukäteen traileria tai arvosteluja. En siis tiedä yhtään mitä tuleman pitää. Ensimmäinen katselukerta on parasta silloin, kun on avoin kaikelle syntymän ja kuoleman välillä, olla valkoinen tyhjä paperi. Sitten kun leffan näkee toisen kerran voi kiinnittää huomiota tarinan sisällä oleviin vihjeisiin. 

En spoilaa elokuvaa, mutta sen verran paljastan, että herkullisia käänteitä on riittävästi. Bond flirttailee edelleen, mutta onneksi vanhat sovinistiset tavat ovat hioutuneet pois. Naiskuva on ottanut askelen tähän päivään, enää ei olla pelkkiä objekteja tai notkahdeta polvilleen mistä tahansa lauseesta. Ja kuten tavallista, autot ovat upeita ja maisemat mahtavia.

Ohjaaja Cary Joji Fukunaga on tehnyt jännittävän, tapahtumarikkaan ja herkänkin Bond-leffan. Aänimaailma ja musiikki on onnistunut ja tarinan rauhallinen eteneminen nostattaa sopivasti tunteita pintaan Craigin viimeisessä Bond -tarinassa.

Skyfall on tähän mennessä ollut lempi 007 -leffani ja nyt tämä uusin kipuaa rinnalle. 

Marraskuun kuudestoista

Kamala työpäivä. En viitsi edes avata tätä. Laitan tähän edes hauskan kuvan ;-)


Marraskuun seitsemästoista

Menen pitkästä aikaa keikalle. Onkohan edellisestä vuosi vai kaksi? Olen kieltäytynyt keikasta jo kerran aiemmin, sillä tiedän, että tämä artisti ei ole minun juttuni. Mutta kun mukaan tulee liuta ystäviä, päätän lähteä mukaan. 

Musiikki ja tila on pelkkää sinistä ja violettia, melankoliaa. Kun käymme jälkipuintia, huomaan kuinka erilaisia olemme. Yhtä häiritsi laulukieli, toinen oli seurannut pääosin basistin touhuja, kolmas totesi että rumpali oli liian päällekäyvä ja onneksi yksi piti kaikesta kuulemastaan. 

Minäkin suljin nopeasti lyriikat pois ajatusvirrastani ja keskityin vain säveliin. Unohdin artistin siirtyen seuraamaan pelkästään kitaristia. Hänen pitkät sormensa näyttivät yltävän kahdesti kaulan ympäri. Miten minun käteni on aina liian pienen tuntuinen kitarani kaulaan. Mistä saisin sormien venytyskoneen?

Ennen nukkumaanmenoaikaa haluamme vielä kuulla toisistamme.  Kerromme kuulumisia, haaveilemme yhteisistä hetkistä, kenties pitkäaikaisista, jossain kaukana unelmamaisemissa. 

Illalla toivon näkeväni unta meistä yhdessä Italiassa, laventelipeltojen keskellä tai vain istumassa yhdessä pihamaalla hedelmäpuiden alla. Olispa ihanaa jos vielä jonain päivänä pääsemme kaikki lähtemään yhteiselle lomalle...

perjantai 12. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - murrunko vai olenko kuitenkin leijona

Marraskuun yhdeksäs

Päivä menee levätessä. Parhaimpana hetkenä käyn parvekkeella ja nostan aurinkokennovalaisimet pois ja laitan kaiteelle pimeänajan ledivalot. Iloinen Jack näkee viimeiset silmäyksensä kun laitan hänet pilkkeeksi ja vien kompostiin. 

Illalla siippa kysyy tehdäänkö sanaristikkoa. Mietin miksei mökkiharrastusta voisi tehdä kotonakin, joten suostun. Otamme reteästi kuulakärkikynän esiin ja istumme kylki kyljessä. Ensimmäinen kulmaus syntyy hetkessä. Oikea yläkulma ei aukene, joten siirrymme vasemmalle. Lopuksi palaamme takaisin koilliseen ja kampitamme senkin. Saldoksi saamme täyden ristikon, kolmella korjatulla kirjaimella, joista yksi on ajatusvirhe kirjoittaessa. Katsomme mitä täydestä ristikosta voittaa ja olemme suunnattoman pettyneitä, kun tajuamme, ettei palkintoa ole luvassa. Että kyllä kehtaavat! 

Illalla minun pitää vaihtaa kirjaa tylsempään, koska piristyn mitä pidemmälle luen. Toinen kirja ei ole huono, mutta se hoitaa tehtävänsä ja kohta pääsen unten maille.

Marraskuun kymmenes

Soitan heti aamusta pomolle, sillä yksi tehtävä on hoidettava (mielellään jo eilen). Se kysyy olenko kunnossa? Totean, että aika, ehkä, joo. Aamupäivä meneekin hyvin, saan kaksi hommaa valmiiksi. Mutta iltapäivällä tunnen aivojeni kompuroimisen ja lopetan työt ajoissa. 

Mietin mikä olisi lempeintä lääkettä olotilaani. Menen lämpimään suihkuun, keitän itselleni kahvia ja paahdan hyvää kauraleipää. Päälle laitan omatekoista vadelma-chiahilloa ja sitten vain nautiskelen ja olen mitään tekemättä. Suosittelen testaamaan tuota hilloa, se on todella hyvää :D

Marraskuun yhdestoista

Luulen, että kello on jotain viisi aamulla. On säkkipimeää ja olen täysin hereillä. Makaan paikallani, aika kuluu, käännän kylkeä ja kohta toiselle. Mietin työasioita. "Ajattele nyt jotain muuta, kohta kello soi ja sitten voit aloittaa työpäivän", sanon itselleni. Tik,tak,tik,tak... nostan päätä ja silmämaskia. Kello on  kaksi yöllä. No niin, totean hiljaa. Teen kehomeditaation, pyöritän mielessä työkuvioita, teen anteeksiantoharjoituksen, ajattelen edelleen töitä, ihan typeriä sellaisia. Lasken alaspäin numerosta 387 ja pääsen todella pitkälle kunnes huomaan miettiväni taas tyhjänpäiväisiä juttuja. Kurkistan kelloa ja se on reilusti yli kolme. 

Nousen ylös, laitan oven kiinni perässäni, etsin kuulokkeet ja alan katsoa sohvalla isoveljen koostetta. Välillä säikähdän kun mies hipsii vessaan. Kun BB loppuu, ei minua nukuta vieläkään. Päätän rikkoa marraskuun lupaukseni ja katson vanhoja tallenteita. Joskus viiden jälkeen menen takaisin sänkyyn ja aloitan rentoutuskeinot alusta. Jossain vaiheessa olen nukahtanut ja kun kello soi jään makaamaan kuin kuollut lahna paikalleni.

Saan päivällä äidiltä oudon viestin. Loukkaannun siitä vähän, vaikka kai minun pitäisi olla aikuinen ja antaa heidän pitää omituiset ajatuksensa, jos niin haluavat. Mietin päivän aikana moneen otteeseen ruotsalaisen munkin mantraa "Saatan olla väärässä" ja saan lopputulemakseni, että turha kai minun on vängätä toisten tahtoa vastaan, vaikka lopputulos tuntuu, niin, se tuntuu surulliseltakin.

Illalla käyn pitkällä kävelylenkillä, sillä arvelen edellisyön valvomistaudin johtuneen liian vähästä ulkoilusta. 

Marraskuun kahdestoista

Kiitän aamulla hyvin nukuttua yötä ja sitä, että tänään on perjantai. Viikko on ollut jotenkin takkuinen sairasteluineen ja muineen. 

Kuvittelemme olevamme ovelia lähtiessämme ajoissa ruokakauppaan, mutta moni muukin on ajatellut samoin. Iso kauppa on täynnä porukkaa ja ostoskärryjä. Olen väsynyt ja onnellinen, kun pääsen kaupasta pois ja vihdoin kotiin. 

Jos meillä olisi sauna, niin menisin nyt sinne ja tulisin ehkä huomenna pois, ruttuisena kuin rusina, mutta lämpimänä, avokätisenä ja rauhoittuneena. Sellaisena kuin me leijonat olemme ;-)


Viikonloppu on käsillä, joten oikein mukavaa sellaista sinulle ♥

tiistai 9. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - teetä, munkkia ja karkkia

Marraskuun viides

Aamulla sade hakkaa ikkunaan. Päätän jättää aamukävelyn väliin ja herättelen kroppani joogalla. Syön lämpimän aamupuuron ja katson kuinka siippa lähtee toimistolle. Teen töitä, laitan lounaan, syön ja palaan hommiin. Huokaisen syvään kun saan ison ja hankalan tehtävän eteenpäin. Kirjoitan maanantaiksi to-do listan ja suljen tietokoneen. 

Mieli tekee karkkia, mutta kun katson ikkunasta ulos, niin siellä sataa edelleen. Pysyn sisällä.

Kun mies tulee töistä, keitämme päivän toiset kahvit, pelaamme jo lokakuussa alkanutta maxi yatzy -turnausta. Nopan heitto on tietysti tuuripeliä, mutta olen mahtavassa seitsemän pelin johdossa. Vuoden lopussa häviäjä ostaa voittopiste-erotuksen mukaisella summalla voittajalle herkkua ;-) 

Voitan pelin. Mieleni tekee vieläkin karamellia. Katson taas ulos. Siellä sataa. 

En käy koko päivänä ulkona.

Marraskuun kuudes

Herään kuudelta. Jippii, kellojensiirto ;-)

Ihmeellinen marraskuu. Aurinko paistaa. Jo ennen kuin ehdimme laittaa ulkokenkiä jalkaan, sanon käveleväni aamulenkin lisäksi isoon kauppaan ja suoraan irtokarkkihyllylle. Sieltä saan mitä haluan (ehkä myös pahan olon). Reissu koukkaa siis kaupan kautta ja mukaan tulee läjä hedelmiä ja karkkia. 

Käyn sohvalle. Otan vetävän kirjan syliini ja kylkeen pussin.

Meinaatsä nyt syödä karkkia, kysyy mies ihmetellen.
No just nyt meinaan, vastaan. 

Kirjamessuilla näimme mielenkiintoisen videohaastattelun ruotsalaisesta Björn Lindebladista ja hänen tuoreesta kirjasta Saatan olla väärässä.

Kaveri lähti nuorena vaativasta ja hyväpalkkaisesta työstä Thaimaaseen buddhalaiseen metsäluostariin. Hän eli munkkina 17 vuotta, kunnes palasi takaisin Ruotsiin. Kotimaassaan Lindeblad sairastui masennukseen ja sen jälkeen vielä ALS-tautiin, näistä huolimatta hän vaikutti haastattelussa sekä kirjan sivuilla hyvinvoivalta mieheltä.  

Ilta menee äänikirjaa kuunnellessa, Lindeblad hauskuuttaa meitä hilpeillä kuvauksilla kokemuksistaan ja kertoo viisaiden munkkien viisaita lauseita. Kuuntelun lomassa piirrän pitkästä aikaa uutta kuvaa.

Marraskuun seitsemäs

Mikä viikonloppu. Taas on hieno aurinkoinen ilma. Päiväkävelyn jälkeen paleltaa. Leffateatterissa pidän takin ja hanskat kädessä (ja maskin kasvoilla). Hytti nro 6 ei ollut ensisijainen elokuvavalintani, mutta joskus aikataulut ei tue omia toiveita. Mitä pidemmälle katson elokuvaa, sitä enemmän pidän henkilökuvista ja tunnelmasta. Tulee mieleen oma nuoruus ja se kuinka olin joskus tilanteissa, joissa omat ajatukset kannatti sulkea pois, jottei pelko olisi ottanut kokonaan kontrollia. Jos olet menossa katsomaan Kuosmasen uutta elokuvaa, suosittelen olemaan katsomatta etukäteen sen traileria. 

Kun illalla vielä pitäisi lähteä kuuntelemaan kamarikonserttia, sanoudun irti lupauksestani. Paleltaa edelleen, menen sohvalle ja juon teetä.

Marraskuun kahdeksas

Sanoinko eilen siipalle, ettei muutamana päivänä ole kolottanut mistään. No niin. Tänään olen sairaana.

Soitan pomolle. Peruutan fyssarin. Pilkon mukiini inkiväärin palasia ja juon litrakaupalla lämmintä teetä ja lepään. 

Luen loppuun Alexandra Andrewsin kirjan Kuka on Maud Dixon? Kylläpä on todella herkullinen tarina, jossa kirjailijanurasta haaveileva Florence pääsee salanimellä kirjoittavan Maud Dixonin assistentiksi. Olin napannut kirjan aika sattumanvaraisesti kirjaston bestseller-hyllystä. Koska en tiennyt kirjan genreä, oli kiva miettiä miten se etenisi, että onko kyseessä kaunokirjallinen romaani vaiko dekkari vai jotain siltä väliltä. 

Suosittelen vahvasti tätä Andrewsin esikoiskirjaa ja haaveilen salaa kirjailijanurasta ;-)

perjantai 5. marraskuuta 2021

Marraskuun selätys - tilanteet ja tunnelmat vaihtuu

Taas kerran on aika marraskuun selätyksen. Nappasin idean SusuPetalilta muutama vuosi sitten, eli seuraavat postaukset kertovat marraskuustani sellaisena kuin se tänä vuonna näyttäytyy.

Marraskuun ensimmäinen

Uusi kuukausi ja uusi ajanlasku. Kehoni ei tiedä, että joku määräsi siirtämään kelloja. Niinpä herään omituisen aikaisin, laitan ulkovaatteet päälleni ja lähden kävelemään aamureittiäni. Matkalla tulee pari pyöräilijää vastaan, joella on ihmeellisen valoisaa ja joku tirppa laulelee. Muistan sen laulelleen viime viikollakin, mutten saanut silloin enkä saa nytkään lajista selvää. Kun tulen kotiin esittelen eteisessä seisovalle, tyynyn kuva poskessa olevalle siipalle pikkulinnun sirkutusta: "sellaista nopeaa lirulöriturisiritsirtsitrstdrsit". Mies herää hetkessä, kävelee hakemaan kännykäänsä ja laittaa soimaan lurituksen kysyen: tämäkö? No eihän se osunut mun mielestä oikeaan, mutta syyslaulut voi kai erota kevätlirkutuksista. Unohdan linnun, mies ei. Lähden pesulle, aamupuurolle ja lopulta sivuhuoneeseen etätöihin.

Illalla näen Mariah Careyn videon It's time ja alan hymyillä salaa. Hän on oikeassa, nyt on juuri oikea aika murskata turhat mutinat ja keskittyä oleelliseen ;-) 

Marraskuun toinen

Asiat sähköistyvät. Olen ollut tänään kolmessa palaverissa, josta viimeinen kestää kaksi tuntia ilman hengähdystaukoja. Naapuripihalla kaksi miestä on huudattanut lehtipuhaltimia koko päivän. Päätäni kipinöi ja särkee. Kun työhanskat tippuvat ja laitan työkoneen kiinni saan samantien vetää kengät jalkaan. Minä astun kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja ihmettelen mikä kumma ilmiö tuo on. Kävelen vanhempien luokse, autan varaamaan heille influenssarokotukset ja pian näen tyytyväiset ilmeet molempien kasvoilla. 

Kotimatkalla mietin kuinka itse selviän vanhana asioitteni hoitamisesta. Toivottavasti silloin riittää, että sanelen kännykälleni kaikki toiveeni ja kuin alladinin taikalamppu se toteuttaa ne mukisematta. En ole taikalamppu, kaukana siitä, mutta isä ja äiti tulee taas mieleen ja muistan heidän ilmeensä. Hyvä fiilis leviää kroppaani ja huomaan, ettei päätäni enää kivistä.

Marraskuun kolmas

Olen ollut vähän hämmentynyt, kun lempi-ihmiskoeohjelmani BB venyy tänä vuonna marraskuun loppuun. Suunnittelin viettää televisiotonta marraskuuta, mutta ei, en voi, koska haluan nähdä koko kauden. 

Halu ja todellisuus kiskoo kuin terrierit sidostesukkaa (muistatko tätä mainosta), joten joudun tekemään sopimuksen itseni kanssa: vuorokauteeni voi kuulua yksi BB:n tuijotteluhetki.

Tänään siis tuijottelen isoveljeä tunnin ja sen jälkeen siivoan kaapistani kesävaatteet ylähyllyn laatikkoon. Homma hoituu hetkessä ja päätän samalla valita itselleni pikkujouluvaatteet. Minä nimittäin ilmoittauduin juhliin heti kun se oli mahdollista. Nyt seurailen huvittuneena itseäni, sillä tiedän, ettei mene kauaa kun alan vitkutella ja viime metreillä suorastaan jarrutella. Juhlissa on kuitenkin mahdollisuus päästä tanssilattialle heilumaan kahden vuoden tauon jälkeen. Luulen, että parketin vetovoima voittaa kaikki mieleni esteet ;-) 

Marraskuun neljäs

työporukan mietteitä paluusta toimistolle

Työpäivä alkaa paskasti ja jatkuu samalla hajulla ja tunnelmalla lounaaseen asti. Ruokailun lomassa tunnepurkaus lipsahtaa suustani ja siippa joutuu sijaiskärsijäksi. Pyydän anteeksi mieheltä ja kun palaan töihin on pakko miettiä miten saan fiiliksen tasaantumaan. Laitan juutuubista rentouttavaa taustamusiikkia, ja kun iltapäivällä on videopalaveri, jossa näen työkavereitani, tunnelmani on jo paljon parempi. 

Illan pelastaa ystävä, jonka kanssa käymme syömässä ja rupattelemassa elämän eri kulmista. Hänen tekee mieli tehdä ostoksia. Minulla taas ei ole mitään tarpeita, koska olen tottunut olemaan läpi korona-ajan mustassa bambuasussani ;-)

Koska minusta on kiva kierrellä ja löytää hänelle jotain kivaa, lähdemme kaupoille. Ja kuinkas sitten käykään. Etsimme ystävälle jotain kaunista, oranssia ja piristävää, ja minä hipelöin ohimennen vaaleanpunaista neuletakkia. Ystäväni sovittelee vaatteita, mutta vain minun pehmeä neuletakkini siirtyy kassalle. Seuraavat liikkeet toimivat vähän samaan tyyliin, en etsi mitään ja löydän neulemekon. Kenkäkaupassa ystävä sovittelee yksiä kenkiä ja katselee toisia. Yhtäkkiä hän ottaa puhelun, kysyy äidiltään tykkääkö tämä konjakin värisistä ja varmistaa oikean koon, ja ostaa äidille kengät. Todella tehokasta ajattelen siinä vieressä seisoessani. Seuraavassa kenkäkaupassa minä ostan itselleni kerrassaan täydelliset talvikengät. 

En ymmärrä mitä oikein tapahtuu, mutta kenties tässä on kyse siitä, että joskus ilmaan heitetyt ajatukset menevät sekaisin. Se joka haluaisi ostaa ei löydä itselleen mitään, ja se joka ei halunnut löytää vaikka mitä. 

Illalla myöhään mietin kuinka tärkeitä ystävät ovat. Ystävien kanssa voi puhua mistä vaan, heittää ilmaan ajatuksia, joita ei ehkä itse tiennytkään olevan sisällään. Kysyä mielipidettä ja kuunnella omituisiakin vastauksia. Olla raivorehellinen ja samalla vapaa kaikesta. Ja nauraa, nauraa paljon.

Kuun alku on heilunut oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas. 
Tuntuu hyvältä että edessä on viikonloppu :)