keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Aamut ovat parhaita

En ole aikoihin nukkunut näin pitkään. Saatan havahtua kahdeksalta miehen herätykseen. Se on puolitoista tuntia myöhemmin kuin yleensä. Ehkä palaudun kevään opiskeluista tai kenties kehoni vain tietää, että kun ollaan vieraassa paikassa, niin ei ole syytä hötkyillä mihinkään. Vieras paikkamme on vuokramökki, yksi parhaimmista vuokraamistamme. Aavistelen, että syynä on omistajien oma vakituinen käyttö. Eikös parhaat paikat ole aina omassa käytössä :)

Hitaat aamut alkavat siis itsestään verkkaisesti. Teemme yhdessä ja yllättävän sulavasti aamiaisen, kannamme tarjottimen ulos pöydälle ja istumme ihmettelemään kesän kauneutta. Muutamat männyt ja koivut varjostavat mukavasti aamuauringon paistetta. Kahvi tuoksuu herkulliselta, ja kuten ulkona yleensä, kaikki muukin maistuu hyvältä.

Kun olen istuskellut tarpeeksi, otan filtin ja levitän sen isolle terassille. Teen siinä ensin aamujoogan, sitten pyörittelen kaikki niveleni itsensä ympäri monta kertaa sekä testailen tasapainoani seisoen yhdellä jalalla ja heilutellen kaikkia muita raajojani vähän sinne sun tänne. 

En ole tullut yhtään paremmaksi näiden muutamien päivien aikana. Tasapainoni on suorastaan surkea ;-) Mutta mitäs siitä, lopuksi voin palata makoilemaan filtille, katsella taivasta ja mäntyjen latvoja. Linnut laulavat, ehkä vieno tuulen henkäys käy, mutta muita ääniä ei kuulu. Ihmeellistä.

Reilusti ennen puolta päivää alkaa olla lämmin ja astelen miehen perässä rannalle. Kiristän juoksuvyön ja menen 24 asteiseen järveen. Ja vaikka kuka sanoisi mitä, niin minusta se tuntuu aluksi aivan hitonmoisen kylmältä. 

Kun lopulta pääsen vauhtiin, minä hipsuttelen vedessä ensin pitkälle tuohon suuntaan, lumpeen luokse. Sen päällä seisoo paikallaan upea sininen sudenkorento. Ihailen sitä hiljaa. Kierrän lehden ja jatkan matkaani toisaalle, niin pitkälle, että löydän uusia lumpeita ja niiden päällä istustelevia korentoja. 

Kuten eilen, niin tänäänkin kuikkapari tulee tutkimaan vedessä hiljaa eteneviä kahta otusta. Ne sukeltavat yllättävän lähelle, katsovat meitä aikansa ja sitten taas sukeltavat muualle. Joka päivä kuikat ovat tulleet lähemmäksi, tänään muutaman metrin päähän. Upeita olentoja.

Näiden ihanien aamujen jälkeen päivä lähtee käyntiin. Välillä ollaan paikallaan ja toisinaan lähdetään vain tullaksemme takaisin. Ymmärrän suomalaisten himon mökkeilyyn, vaikken koskaan sellaista omaa haluakaan. 

Minä jatkan nyt iltapäiväkirjan lukuhetkeen ja toivon, että sinun päivästäsi tulee yhtä kaunis kuin tämä kesäinen järvimaisema ♥

tiistai 28. toukokuuta 2024

Kesän herkut on nyt käsillä

Kolme näyttöä kahden päivän aikana. Kiljahdan mielessäni Jees! kun viikko sitten tiistaina astun ulos isosta keltaisesta talosta. Olen juuri pari tuntia istunut ja selvitellyt mitä, miksi, kenelle ja miten olen aivoitellut markkinointikampanjani hyvinvointijuomalleni nimeltä Soul taikka miksi minun kirjani ja kirjankanteni ja muut julkaisutoiminnan some-elämykseni ansaitsisivat kurssin läpipääsyn.

Ulkona huokaisen syvään, astun autoon ja huristelen treffeille. Olemme tavanneet työkaverin kanssa nykyisin työpaikan sijaan Lottamuseolla. Ei me koskaan ehditä museota kiertää, sillä kahvion leipomukset  on herkullisia ja niitä syödään aina siihen asti, että paikka sulkee ovensa.  

Tänään testaamme ensin kuumaa ulkoterassia. Siinä kahvi ei jäähdy ollenkaan, muttei onneksi pullakaan kypsene korpuksi ;-) Santsikupin menemme juomaan puiden varjoon, siinä onkin ihanaa olla ja nauttia syreenin tuoksusta. 

Ja kuten tavallista, lopulta henkilökunta tulee hakemaan meidän kupit ja lautaset pois ja toteaa, että olemme sulkeneet hetki sitten :)

Seuraavana päivänä lähden Helsinkiin. Olemme tämän työkaverin kanssa tehneet taidenäyttelytreffejä Ateneumiin ja niin nytkin ensin kierrämme Eero Järnefeltin näyttelyn ja sen jälkeen istahdamme upeaan Cafe Höijeriin. Herkut ovat yhtä ihanan makuisia kuin mitä ovat näköisiä. Puheessa ei tule paljoakaan taukoa. Juttelemme nuorison häistä ja työpaikan kuvioista. Että tulenhan takaisin töihin ja miten nopeasti aika kuluukaan. 

Yön yli nukuttuani tiedän, että minun pitäisi tehdä vielä yksi muutos postikorttiprojektiini. Hoidan sen kuntoon ja laitan tietokoneen kiinni. 

Ja tähän päivään asti läppäri onkin ollut kiinni. 

Luulisi, että sitä saa kamalat vieroitusoireet tuollaisen tiukan kevätrutistuksen jälkeen. Mutta kaikkea muuta. Sen sijaan, että olisin säpsähdellyt ajatuksissani ja viritellyt mielessäni värejä, typografiaa, kuvankäsittelyä, mainoskuvioita, julisteita, videokäsikirjoituksia ja sen sellaista, minä olen 

  • maannut sohvalla ja katsellut kuinka ilta-aurinko värittää isojen koivujen lehtiä syvän vihreästä vaalean kirkkaisiin sävyihin
  • kuunnellut kuinka tuuli soi puissa ja miettinyt miten kauniilta se kuulostaakaan
  • haistellut kieloja metsässä, kerännyt niitä pienen kimpun ja tuonut keittiön pöydälleni
  • seurannut kuinka kanadanhanhinaaras istuu pesässä tiiviisti sillä aikaa kun uros lekottelee vapaudessa, nyt ne ovat kolmen pikku karvapallon ansioituneita vanhempia
  • antanut kasveille multaa ja vettä ja rakkauttakin
  • iloinnut jokaisesta tervapääskyn huudosta
  • lukenut kirjaa (ilman, että nukahdan kahden sivun jälkeen, muistamatta viimeisistä kappaleista mitään)
  • sukeltanut omenapuutarhaan ihailemaan kymmeniä ja kymmeniä omenapuita ja niiden upeaa kukintaa
  • yrittänyt tanssia sateessa, vaikkei sadetta oikein tullutkaan
  • ja vaikka mitä muuta

Tuntuu, että vajaan viikon mittainen eloni on kestänyt vähintään kolme viikkoa. 

Se on kesä ja ansaittu kesäloma nyt :D

tiistai 7. toukokuuta 2024

Kevään paras viikko

Kyllä en olisi uskonut, miten yksi viikko pelastaa koko kevään. Mutta näin on käynyt.

Ensin "vähän" kyynelehditään

Mies lähtee neljäksi päiväksi kirjoitusreissulle Örön saarelle. Olen iloinen hänen puolestaan ja opiskelen kaksi ensimmäistä päivää tiiviisti kotona. Perjantaina menen illalla petiin, otan kirjan käteeni ja alan houkutella unta. Richard Osmanin Viimeinen peto kuitenkin vie mennessään ja myöhemmin, kun tarinaan tulee surullinen kohtaus, minun näkökenttäni menee aivan sumeaksi ja lopulta vollottaen luen monta sivua. Mietin, ettei tällaista ole koskaan tapahtunut. Aamulla totean itselleni, että tietokone saa pysyä kiinni. Koko viikonlopun kävelen ulkona, kuuntelen hyväntuulisia podcasteja ja katselen elokuvia. Tajuan että tässä oli pari todella antoisaa päivää takana. Pitäisikö ottaa opiksi? 

Sitten istutaan puistonpenkillä

Maantaina käyn palauttamassa kameralainaamoon Gimbalin, jota minulla oli tarkoitus testata kahden viikon aikana. Testiä en koskaan ehtinyt tehdä, mutta lupaan itselleni, että tuollainen kannattaa hankkia omaksi, koska sillä tekisin parempia videoita. Jatkamme miehen kanssa matkaa Tuusulanjärven rannalle, kävelemme hiukan ja istahdamme katselemaan aaltojen liplatusta. Tunnen kuinka sisimmässäni jäätikkö sulaa.

Etäilyn satoa aattona

Ahkeran aattoaamun opiskelun jälkeen mies toteaa, että kohta pitää lähteä. Havahdun todellisuuteen. En tiedä miten tänä vuonna vappu tuleekin minulle isompana yllätyksenä kuin ensilumi autoilijoille. Laitan siis mekon päälle ja tennarit jalkaan. Lähdemme vapputansseihin ystävien kanssa ja se on tämän kevään parasta lääkettä. Vähän foxtrottia ja tangoa, iskelmähytkyntää, discoa, jiveä omalla tyylillä ja yhteiskaraokelaulantaa niin kovalla volyymilla, että uskon huomenna olevani äänetön. Olen iloinen, että tilasin liput ajoissa ja olen täällä sosiaalistumassa.

Lämpimin vappupäivä ikinä?

Mahtavaa herätä vappupäivään, vaikka eilis illan tanssiminen ja monen tunnin seisominen kiskoo hermoja jalkapohjissani. Istun lattialla yrittäen avata jumejani ja ulisen suden lailla, kun mies puupulikalla yrittää hieroa sieltä mistä pyydän. Lopulta kuitenkin nousen ylös, laitan sinisen peruukin päähän, serpentiinit kaulaan ja lähdemme kaupungille kävelemään kohti Kaivopuistoa. Auringon paahteessa meihin iskee jäätelön himo ja suuntaamme lähimpään kioskiin. Jono on uskomattoman pitkä, joten kävelemme seuraavalle kioskille, sieltä seuraavalle jonka jälkeisen kioskin edessä seisoo enää vain seitsemän tötterönhimoajaa ennen meitä. Kyllä on hyvää tämä kesän ensimmäinen jäätelö!

Näyttöpäivä

Torstaina lähden Kaapelitehtaan Valssaamoon näyttötilaisuuteen. Aurinko paistaa täydeltä terältä, on ihana sää. Alkukankeuden jälkeen rentoudun pulisemaan teosten vaiheista ja lopulta saan kehuja töistäni ja yleisesti taitotasostani. Olen kuulema kaikessa hyvä, ei notkahduksia millään osa-alueella. Huomaan näitä kuunnellessani, etten osaa ottaa kehuja vastaan. Pitänee opetella nostamaan oma tunnetila satasella ylös, kun joku kehuu, eikä olla rauhallinen viilipytty, joka ei tunne mitään. Mitä iloa muuten kehumisista on, minä itseltäni kysyn...

Punainen nenä päähän

Perjantain tiukan opiskeluaamupäivän jälkeen menen hierojalle. Käsittely tekee tosi kipeää, mutta toivon nyt kävelyn onnistuvan ilman hermokipua. Varmaan tuon hieronnan vuoksi unohdan, että illalla on RedNose Companyn Juoksuhaudantie-näytös. En jaksaisi millään lähteä, mutta vedän kuteet niskaan ja etsiydyn oikeaan osoitteeseen ja oikeaan istumapaikkaan.  Olen niitä harvoja kirjojen lukijoita, joka ei ole hotakaistaan lukenut. Esitys oli kuitenkin täydellinen. Minua hymyilyttää läpi esityksen. Suosittelen :)

Sunnuntai-aamuna annan vettä valkovuokoille. Keräsin ne vappupäivän iltana vaasiin ja ihailen niitä aina nähdessäni. Pihamaalla on vielä pikkuinen läntti lunta, tiedän että se sulaa pian. Niinhän minäkin sulin yhdessä viikossa :D Eikä se oikeasti vaatinut paljoa. Hiukan parempaa otetta tietokoneen kiinni laittamiseen, ystävien näkemistä, tanssia sekä hauskoja juttuja, jotka naurattavat.

Tästä on selvästikin suunta vain ylöspäin. Kohta alkaa kesälomakin :D

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Mä en ole mikään kone

Haluaisin laittaa kultaiset kiiltävät housut jalkaan
nakata hartiat irtonaiseksi
tanssia itseni sekaisin
päästää kaikki ajatukset irti
ja vaan olla

kuukausi takana on ollut hurja
en tiedä haluanko ajatella sitä
suljen jo silmäni tietyiltä henkilöiltä
joita vielä nähtävä on
enkä jaksaisi tehdä asioita
joita pitäisi kuitenkin

päätän: viisveisaan niistä
siis vahvasti ehkä
ehkä tunnollisena en kuitenkaan
olen sisuuntunut, mutta siis sisuton sittenkin

aamulla mies tulee unisena keittiöön
nousen tuolilta
menen nenä kiinni siihen
laitan kädet kämmeniä vasten
nostan niitä ylös vähän sinne ja tänne
ja hyristelen ensin hiljaa ja kohta
vähän kovempaakin

se miettii kuumeisesti mikä kappale on menossa
ja löytää kuin löytääkin letkeän hauen
nousen paremmalle tasolle
löydän entisen itseni

hitot, että haluaisin vain hetkutella elämääni näin
unohtaa kaiken ahkeran ahertamisen
haluan löytää kirjoittamisen äänen
rennon naisen
ilon ja kesän

päätän heilua vielä vähän lisää
saatana sentään mikä kuukausi.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Kyllä kuninkaallisetkin osaa

Herra S vetää maanantaina ensimmäisen vuoden opiskelijoille Photoshop-tuntia ja harjoituttaa kuvanmuokkauksen saloja: mitä henkilövalokuvalle tehdään, jos kuva tulisi muotilehden kanteen. Vierailen tuossa luokassa, koska haluan tulostaa tekemäni matkailuaikakausilehden, ja minua hymyilyttää. Muistan miltä tuntui tehdä näitä harjoituksia, kardashian-työkalun tekniikka tuli nopeasti yhdessä päivässä haltuun. Ei mennyt kauaa, kun oivalsin, että ammattilaiset osaavat muokata silmiemme eteen minun sarjamurhaajapassikuvastani muotimaailman kaunottaren.

Lauantaina teen itse konkreettisia ja aitoja livetaikoja. Pesen valkoiset vaatteet. Pyöräytän pesukoneessa myös keittiön tuolien istuinpäälliset, ei muuten, mutta haluan, että ne olisivat enemmän vaaleat kuin marraskuun näköiset. Mietin, että aivan kuten kuninkaallisten valokuvia vähän modataan, niin minäkin kotonani vähän vain manipuloin olemassa olevaa ;-)

Kun tänään herään uuteen aamuun on maa aivan valkoinen. Paksulla hiekalla peitetyt asfaltit ovat muuttuneet parastakin valkopesua kirkkaammaksi lumipeitteeksi. Kevättä kauan aikaa toivoneena katson epätoivoisena ulos. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Lopulta totean aikuismaisesti (mitä en ole), että minähän en nyt piittaa, en sitten ollenkaan. Kevät tulee kuitenkin, minä vain mielessäni käsittelen vähän tätä ikkunanäkymää ja tilalla on vihreä nurmi ja hiirenkorvilla olevat puiden oksat :D

Tätäkin piirustustani on nyt manipuloitu


Ehkä uskot mitä näet 
tai 
näet mitä uskot ;-)

lauantai 2. maaliskuuta 2024

Karkuun millä keinolla tahansa

Karkauspäivä pari päivää sitten. Katselen aamulla sumuista maisemaa. On jo vähän valoisampaa kuin kuukausi sitten, mutta hämärää kuitenkin. Haluaisin ottaa hatkat. Irrottautua kaikesta. Liidellä hetken aurinkoisissa tunnelmissa ja ehkä pulahdella lämpimiin järvivesiin. Mutta, mutta, minä olen soveliaasti paikallani koko päivän, istun Teams-luennolla ja sitkeästi tietokoneen äärellä. 

Illalla mies karkaa ystävien kanssa konserttiin, minä olen edelleen paikallani. Mietin, että jotain pitäisi kai tehdä. Että tekisikö näyttelyyn teoksia, vai mitähän ihmettä.

Avaan läppärin uudelleen. Ja painankin illustratorin sijaan juutuubin kuvaketta. Etsin jotain. Jotain erilaista... Klikkaan mitä-en-yhtään-osannut-aavistaa yhden naisen reelsin. Tyyppi on mukaansa tempaava. Ihan tavallinen nainen. Se jumppaa kotonaan, ihan rennosti lököhousut välillä putoamaisillaan ja pusero römpsöttäen. Katselen kuvaa kuin nainen tekisi jotain mahdottoman ihanaa. Seuraan hetken ja toisenkin, että mikäs tyyppi tämä on ja kuinka se muokkautuu mitä kummallisempaan asentoon.

Seuraavaksi ihmettelen itseäni. Haen kuin taiottuna sisäkengät kaapista jalkaan, vaihdan pari joustavaa vermettä päälleni ja droppaan videon telkkariin. Teen piristävän yksin-kodissa-jumpan ja mietin, että jospas rupeaisinkin kunnon vanhanaikaiseksi kotijumppariksi. Ehkäpä tästä tulee maaliskuun piristysruiskeeni :D

En päässyt kovin pitkälle työpisteeltä, mutta jonnekin kuitenkin ;-)

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Minä luistelen jääpiikeillä ja haaveilen ranskalaisista kaduista

Kun avaa ikkunan, voi aavistella kevään hiipivän. Se ilmenee aamuisin sirkutuksella, pikkulinnut tietävät, tikkakin nakuttelee villinä kerrostalon räystäspeltiä. Yhtä paljon kun marraskuun alussa odotan talvea ja lunta, niin tässä vaiheessa odotan uuden ajan tuloa, mullan tuoksua ja keveitä vaatteita. 

Tänään päätän yhdistää huvin ja työn, menen pitkälle kävelylenkille ja lopulta suuntaan isompaan kauppaan sisään. Taivastelen mielessäni ave mariaa, kun nastakengilläni liu'un bambina jäällä, luistelen levenevällä ja holtittomalla rock'n'roll haara-asennolla kohti penkkiä ja vihdoin saan otteen siitä. Otan repusta tennarit esiin ja laitan nastakengät reppuun. Ja kun lähden kaupasta kotiinpäin sama homma päinvastoin, tennarit piiloon ja nastakengät tuulikaapissa jalkaan. Tekisi mieli huutaa tässä vaiheessa: Haluan kevään! Tähän ja heti! Mutta kuten arvaat, en kehtaa.

Matkalla näen kuinka mummo seisoa tönöttää aurausauton tekemän penkan takana. Kysyn ohikulkiessani tarvitseeko se apua ja kohta ollaan käsikkäin varmistelemassa, että mummo pääsee tasaiselle maalle jatkamaan matkaansa. 

Kotona avaan Gertrud Steinin Pariisi Ranska -kirjan ja sukellan taianomaiseen tekstiin. Vartalo sulautuu sohvan pintaan, hengitys syvenee ja kohta huomaan kuinka hyvä tuuli leviää kehoon. Miten hauskasti Stein kertookaan Pariisista ja ranskalaisista. Ja miten hienosti hän kirjoittaa omalla tavallaan ja suomentaja yhtyy ideaan. Pilkkuja ei ole siellä missä pitäisi, kysymysmerkkikin jää unhoon ja lauseet kulkevat peräkkäin kuin ajatusvirta, jota kukaan ei katkaise. Ai että minä pidän tästä tekstistä ja haluan lisää. Yleensä tuntisin raukean unen lipuvan sohvalla lukemisesta, mutta nyt piristyn. Minä niin haluaisin keväiseen Pariisiin, siellä voisin astella rennosti tennareillani. Minä muistan ja tunnen kehossani kaupungin, vaikken mielikuvia osaakaan luodakaan. Minun pääni kertoo sanoin minkälainen oli se upea loft-asunto, jossa sain asua modernin taiteen ympäröimänä. Ah, niitä katuja ja portaita, ja se pieni teatteri, jonne en uskaltanut mennä sisään houkutteluista huolimatta ja mitä harmittelen ehkä vieläkin. Kaikki se taide ja tunnelma sekä sunnuntairetki puistoon, jonne piti matkata pitkästi paikallisten asuinalueiden lävitse. 

Keitän iltapäiväkahvit ja jatkan tunnelmointia. Katson tallenteena ranskalaista Agentit -sarjaa. Tämä hervoton sarja on katsottavissa YleAreenalta ja suosittelen sitä kaikille, jotka pitävät elokuvista ja näyttelijöistä. Sarja kannattaa ehdottomasti katsoa ensimmäisen kauden alusta asti. Siinä on erinomainen juonikuvio, henkilöhahmot ovat täydelliset ja tapahtumat etenevät nopeasti ja säihkyen. 

Kun illalla päätän katsoa tulleet sähköpostit läpi näen matkatoimiston "lähtisitkö romanttiselle kaupunkilomalle" -mainoksen. Huomaan ottavani toisen ikkunan auki, haen koti-ulkomailta-sivuston ja haaveillen surffailen odottaen salaa, että se täydellinen kaupunki-loma-loft-asunto olisi kuin olisikin vielä tarjolla...

Tulispa kevät.

Tulispa jo kevät!!