Ensin minä ja sitten mieskin

Istun pikkuhuoneessa ja kesken opiskelun tajuan, että on hirrrveä nälkä!

- Pitäiskö syödä?
- Joo pitäis!
- Teet sä jotain?

- Luen!

Kävelen olkkariin ja seisahdun katsomaan kuinka mies on nenä kiinni läppärillä ja sen ympärys on levällään kirjoja. Tiedän, että kun kaveri on noin keskittynyt tekemiseensä, niin en saa houkuteltua sitä kanssani ruuan laittoon. Tosiasiassa ei muakaan nyt mitenkään kiinnosta. Ei ole kiinnostanut puoleen vuoteen (voiko tällaista tunnustaa). Muistelen että lähistölle on avattu pikaravintola ja kokeilen laiskana: Haluaisitko sä käydä hakemassa siitä uudesta ruokapaikasta meille jotain?

- Öööö
- Okei, jos mä haen, niin mitä sä haluat?
- Öööö
- Otatko samaa kuin mä?
-  Ö-Joo

Laitan ulkovaatteet päälle, kävelen pikku kivijalkaliikkeeseen ja suoraan tiskille. Saan ruokalistan eteeni ja sitä hetken tutkailtuani kysyn kassahenkilöltä: Saako teiltä ollenkaan kasvisruokaa? Nuori nainen vastaa, että kaikkia listalla olevia ruokia saa myös kasvisversioina ja minä sitten tilaan yhden tuollaisen ja toisen erilaisen, molemmat kasvisversiona ja ilman allergisoivaa selleriä. Kiitos.

Saan ruokakassin aika nopeasti käteeni ja kipitän kotiin. Siellä mies onkin jo kattanut pöydän ja ei kun syömään.

- Ostin erilaiset hampurilaiset, mutten muista miten ne eroaa. 

Haukkaan palan, pysähdyn kesken kaiken, pureskelen hämmentyneenä ja alan tutkailla tarkemmin käsissäni olevaa ruokaa.

- Onko sulla siinä lihaa?
- Joo ... on tässä.

- No voi perse. 

Nälkä on jo niin kova, että päätän unohtaa ruokavalioni ja tuhoan hampurilaisen. Se on iso ja tuhottoman rasvainen. Ugh! 

Vartin päästä se tulee ensimmäisen kerran: röyh. Puolen tunnin jälkeen lähtiessämme kävelylle se tulee toistamiseen: röyh. Kävelyn aikana: röyh, röyh, röyh... Kuulen kuinka mieheltäkin pääsee ja totean sille: Olikohan se sikaa, röh röyh röh röh ;-)

Elämässä pitää olla vähän rosoa

Täydellinen yö takana. Uskomaton auringonsäde makuuhuoneen katossa. Vieressä tuhisee onnellisen tuntuinen mies. Ja uusi kirkas päivä on edessäni.

"Ihanaa, tänään menen ulos ja nautin keväästä!" ajattelin, kun eilen heräsin täydelliseen auringonpaisteeseen. Oli etäpäivä, ja olin nukkunut yllättävän hyvin. (Nukun nykyään pää höyryten: yleensä havahdun aamuyöstä kummallisiin luuppi-uniin, joissa tuijottelen kuvankäsittelyohjelmaa ja mietin miten joku tyyppi saa erikoisefektejä painamalla aivan vääriä komentosarjoja.) 

Nousen ylös ja kohta mies tulee perässäni keittiöön. Se keittää puuroa ja minä teen meille aamujugurttihässäkät. Syödään aikatauluttomassa rauhassa ja mies toteaa, että hän lähtee linturetkelle. Sen lähtöä katsellessani suunnittelen päivääni: Kun sain eilen tehtyä englanninkielisen videonäytön, niin tänään voisin rustailla ruotsinkielisen tekstinäytön ja sen jälkeen lähden tosi pitkälle kävelyretkelle. Ah, kuuntelen lintujen kevätlaulua ja annan auringonsäteiden lämmittää ihoa! Jep, näin teen.

Otan läppärin esiin ja tutkin tehtävänantoa. Jaa, että tuollaista ja että ruotsiksi. Nopeasti voisi olettaa, että jos etunimi on mukavan ruotsalainen, niin kielenkannatkin olisi laulavan pyöreät, mutta tässä kehossa taidon laajentuminen ei ole toteutunut. Saan kuitenkin aika mukavasti kirjallisen tekstinäytön valmiiksi. No, voisin samalla pohtia mitä kerron suullisessa näytössä. Sen jälkeen: piruvie, mitäs jos hoidan koko homman työlistaltani. Kun olen viisi kertaa videoinut mehevän historiani på svenska (itkunauruhahhaa) kilahtaa kännykkä. Etsin puhelimen ja katson sitä hämmentyneenä. Mies ei kysykään lounasseuraa, viesti on jotain aivan muuta. Ja kello on vähän yli kolme! 

Järkyttävän monta tuntia läppärillä. Voi apua. Tajuan, että pahan nälkäkiukun välttääkseni nyt on syötävä. Eli ei kun keittiöön laittamaan sapuskaa. Kuten aina ruokataukoni venyessä liian pitäksi, niin nytkin suhteettoman iso annos laskeutuu nopeasti alas ja olen pakotettu istahtamaan sohvalle vähäksi aikaa. Siinä tönöttäessäni mies palautuu retkeltään ja me rupatellaan yhtä jos toista. Niin, ja minä retkottelen edelleen sohvalla.

Kuudelta kyselen varovasti, että voitaisko juoda iltapäiväkahvit, ne kun on unohtunut kokonaan. Sen jälkeen menee hetki, että huomaan olleeni sisällä koko päivän. Kysyn kiinnostaisiko miestä pieni kävely, mutta eihän tuota innosta.

Niinpä minä vaihdan ulkokengät jalkaan, pistän heijastimen nilkkaan ja mietin, että tällainen auringonlaskun jälkeinen auringonpaistekokemus onkin aivan uutta. Kaivan kännykän esiin ja etsin monen viikon takaisen levylautakunnan radiotallenteen. Nekin onneksi säilyvät, kun en opiskeluilta ehdi kuunnella ajallaan. Jalka nousee mukavasti varsinkin Marjo Leinosen Loose Hat -biisin soidessa. Pitänee etsiytyä naisen keikalle lähiaikoina :)

Aamulla heräsin taas ihan itsekseni seitsemältä (se eilinen kilahdus puhelimessa oli tiedote opettajan sairastumisesta ja että tänään on "vapaapäivä"). Katsoin ulos. Paksu pilvipeite. Sataa lunta! No josko tänään pääsisin valoisaan aikaan ulos. Saa nähdä ;-)

Marjo Leinonen & BubliCans: Loose Hat 

https://www.youtube.com/watch?v=LypON3PoM5E

Viimeaikojen top kolmoset

Kuvituskurssi

on nyt valmis! Jippii. Kun hetki sitten sain viimeisenkin lastenvaatekuosin tehtyä ja palautin portfolion tunsin itseni iloiseksi. Mikään ei piristä niin kuin asia, joka on aloitettu, tehty valmiiksi ja lopulta saatu pois käsistä ja mielestä. Rukkasin moneen otteeseen tehtäviä, mutta nyt voin siirtyä muihin hommiin. Eli ei kun lukemaan typografiatenttiin ja viilaamaan viimeisiä valokuvamuokkauksia.

Elokuvat

Talvilomalla ("hiihtoloma" on kuulema niin 80-lukua, ettei sitä termiä saa enää käyttää) kävin kolmesti leffassa. Tarkoitus oli nähdä Oscar-ehdokkaita, jotta saisin edes kalpean käsityksen mistä tämän vuoden gaalassa kohkataan. Ensimmäisenä listallani oli suorastaan herkullinen eteläkorealainen dekkari Decision to Leave. Elokuvan rytmi on mukava ja mielenkiintoinen ja sen läpi leijuva kaipuun tunne on hieno elementti. Missään vaiheessa en osannut ajatella miten tarina etenee saati miten se loppuu. Tällaiset elokuvat ovat ihanimpia. Täydet pisteet. Ohjaaja Chan-wook Park, pääosassa Park Hae-il ja Tang Wei.

Toisena oli irlantilaiskylän tapahtumista kertova The Banshees of Inisherin.  Tarinan juoni vaikutti mielenkiintoiselta: Mies toteaa yllättäen ystävälleen, ettei enää koskaan halua keskustella tämän kanssa. Mutta, mutta... Ilmeiseti odotukseni olivat liian korkealla, koska ohjaaja McDonaghinn sekä pääosanesittäjien Collin Farrellin ja Brendan Gleesonin aiemmat elokuvat ovat olleet hyviä. Keskustelimme elokuvan jälkeen siitä miten vastaavat kokemukset tuntuisivat omissa nahoissamme, mutta koska sen syvempää keskustelua ei syntynyt eikä elokuva saanut aikaan yhtään syvää henkäystä niin tämä jäänee minulle yhden kerran elokuvaksi.

Viimeisin ja ehdottomasti sävähdyttävin elokuva oli Tár. Olin nähnyt varmaan viisi kertaa lyhyen mainospätkän, jossa Cate Blanchett puhkuu hiukan eläimellisesti juuri ennen konserttilavalle astumistaan. Pelkkä naisen näkeminen vakuutti minut ja niinpä suljin aina silmät ja korvat jos jossain alkoi tulla tietoa elokuvasta. Tár oli pitkä, mutta se ei päästänyt hetkeksikään otteestaan. Amerikkalaisen kapellimestarin elämä Berliinissä näyttää vakuuttavan kaikilla osa-alueillaan. Lopulta tilannekuvat murenevat päähenkilöllä ja laajentuvat katsojalla. Loppuratkaisu, ah se on todella herkullinen. Ohjaaja Tod Field, pääosassa Cate Blanchett, Nina Hoss ja Noémie Merlant.

Suositteluni Decision to Leave ja Tár elokuville :)

Tanssiminen

Jokainen maanantai minä lähden siipan kanssa tanssikurssille. Ensimmäiset neljä kertaa tulin kotiin väsyneenä ja itseni hukanneena. Miten ihmeessä en tajua ja osaa? Olenko kankeutunut kaikkoseksi ja menettänyt lantioni letkeän liikkeen? Kuka on sitonut nilkkoihini näkymättömät kuminauhat, jotka kiskovat eri suuntiin kuin opettaja ehdottaa? Sitten viidennellä kerralla tulimme iloisina kotiin. "Olipas kivaa", pääsi meidän molempien suusta. Siitä lähtien, vaikka musiikin tempo on liian nopea ja pyörähdykset akselin ympäri kahdesti saavat silmänikin pyörimään päässä, me molemmat olemme nauttineet uudesta harrastuksesta. 

Viimeaikoina eloani on yllättänyt myös valtavat mega-super-hyper-jätti-päärynät. Kolme päärynää painoi yli kilon. Yksi tällainen järkäle mahtui käteen, viereen juuri ja juuri sopi sellainen normikokoinen herkkupäärynä ;-)

Maaliskuun valo alkaa jo toimia. Kohta on kevät :D

Puolivälin kuolema

Jaahas, pääsin kuukauden minimalistihaasteessa päivään 16+ ja sitten loppui karsittavat. Kotia on tutkailtu joka kolkasta ja nurkasta ja omat kamat hipelöity. Puolison tavarathan jätetään rauhaan ja hänen läpikäytäväkseen :D

Päivä 12

Löysin pinon muovikortteja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin ja joista osa kasvoi melkein sammalta. Onneksi monet liikkeet ovat ottaneet muunlaiset kanta-asiakassysteemit käyttöön. Pidon päällimmäisessä kortissa oli kyllä tietoja etupuolella, mutta päätin olla mainostamatta firmaa tai itseäni ;-)

Päivät 13 ja 14

Sekalainen seurakunta purnukoita, kaulaliinoja, hattuja ja rukkaset. Tuhat kertaa paikattuja ja täydelleen räjähtäneitä villasukkia oli pari kappaletta. Alusvaatteita lähti päivänumeron verran. 

Päivä 15 ja 16+

Päivän saldo oli parhaimmat päivänsä nähneet vaellussukat ja urheilupaidat. Talvitakkia en yrittänytkään mahduttaa kuvaan. Taidetarvikkeista keräsin minulle ylimääräiset hiusterät kierrätykseen, muut kuolleet musteet pistän roskikseen. Plussaldona yhdellä ikkunalaudallani odottaa kaksi amaryllistä intohimoista hortonomia, mutta jos en löydä sellaista helposti, niin komposti odottaa lähistöllä.

Täytyy kyllä todeta, että pidin enemmän konmarituksesta kuin kuukausihaasteesta. Olen ilmeisesti tyyppi, joka mieluummin tekee ison urakan kerralla kuin hivuttaa sitä päivittäin eteenpäin. Vuoden 2015 konmaritus oli minulle niin hieno kokemus, että sen jälkeen keittiööni ei ole tullut ruokien lisäksi uutta kuin surullisen kuuluisat mokkakupit. Olohuoneeseen on tullut vuosien aikana vain 4 kirjaa ja joitain vinyyleitä. Vaatekaappi on ainoita paikkoja joissa on ollut liikettä, mutta koska kesän jälkeen käyn vaatteet läpi ja nyt talvivaatteet, niin turhaa ehkä-joskus-saatan-pitää-tuota-vaatetta ei enää pyöri henkareissa tai hyllyillä. Eli tässä oli minun osaltani tämän haasteen vastaukset, pois lähti 139 tavaraa.

Siivouksen lopetus oli myös syvä huokaus. Opiskelu vie todella paljon aikaa ja ystävänpäivänä saamani viestit työkavereilta ja ystäviltä sai sydämeni kolkuttamaan. Olen ollut niin syvällä opiskeluissa, etten ole pitänyt keneenkään yhteyttä. Kyllä tuntuu kamalalta. Huomasin tietysti jos joku oli laittanut minulle viestiä, katsoin sen iloisena läpi ja mietin, että vastaan kohta kun olen saanut tämän tai tuon homman tehtyä... ja sitten unohdin koko asian. Tunnen itseni hirviöksi!

Tämä ei voi jatkua. Nyt täytyy ottaa järki käteen ja pitää vapaapäiviä viikossa kuten normaalielämässä kuuluu. En voi enää opiskella päivisin, iltaisin ja viikonloppuisinkin. Tästä lähtien yritän pyhittää toisen viikonlopun päivistä vain olemiselle. Toivottavasti harjoittelun jälkeen saan koko viikonlopun itselleni ja ystävilleni, johon mukaanluen myös teidät täällä blogimaailmassa.

Pitäkää itsestänne huolta ♥

Minimalismihaaste - ajattelua ja toimintaa

Ajattelin, että olisi aika tylsää ainoastaan listata asioita, joita siivoilen pois kuukauden aikana. Senpä vuoksi tässä postauksessa mietin myös miksi ihmeessä teen tätä.

Ensinnäkin haluan sanoa, etten ehdottele kenellekään minkäänlaista siivoilua, jollei se itsestä tunnu hyvältä idealta. Yleensä en itse ota keneltäkään neuvoja vastaan, joten en halua niitä itsekään kauheasti viljellä. Mutta minä kyllä haluan kokeilla erilaisia juttuja, varsinkin kun löydän idean joka resonoi sisälläni. Olen vuosikausia testaillut yhden jos toisen tyypin vinkkejä: "kun toimit näin, niin elämäsi muuttuu mahtavaksi". Mitä enemmän näitä tulee vastaan sitä vähemmän uskon minkäänlaiseen täydelliseen totuuteen. Että esimerkiksi minimalismi auttaisi elämässä tai jokin idea toimisi kaikille. Ei sellaista yhtä ideologiaa tai ideaa ole olemassa, joka pelastaisi meidät ikäviltä asioilta (minun mielestäni, joku toinen saa olla vapaasti eri mieltä). Ja vaikken usko mihinkään niin se ei estä minua innostumasta ja kokeilemasta, kuten nyt tätä kuukauden minimalistihaastetta.

Päivä 6

Kylpyhuoneen kaapista lähti kuolleita ja parhaat päivänsä nähneitä tuotteita (hygieniamuovipurnukathan voi laittaa muovikeräykseen). Mukana on deodorantti, jonka mainoksesta innostuin ylenmäärin. En tajua kuinka en muistanut kaupassa, etten tykkää hajustetuista voiteista tms. Miten ihmeessä en ajatellut asiaa? 

Käytin deodoranttia kahtena päivänä toimistolla ja tajusin ettei se toimi. Jos joskus haluan tuoksua niin käytän yhtä ja samaa parfyymia, mutta nyt nuuhkin käytävillä omituista hajua, ja se tuli minusta. Ei, minä palasin hetimmiten vanhaan hyväksi havaittuun tuoksuttomaan dödöön. Ärsyttää tällaiset aivopieruostokset. Lähes käyttämätön tuote menee roskiin.

Tällä viikolla mietin tosissani, että onkohan minulla haastekuukauden noin neljääsataa tavaraa, joista haluan luopua. Aika jännä seurata onko etukäteismietintäni oikeassa vai löytyykö kodin kätköistä paljon turhuuksia. Muistan hyvin kuinka vuonna 2015 vaatteistani jäi jäljelle vain murto-osa ja kirjoistakin lähti yli puolet kiertoon. Muutenkin koti kellareineen sai täyspuhdistuksen, joten saa nähdä miten hyvin olen noiden päivien jälkeen saanut kierrätettyä itselle tarpeettomia tavaroita.  

Päivä 7

Tussien testaus. Seitsemän sijaan kahdeksan tussia on kaput. En ole aivan varma pystyikö mangatusseihin ostamaan täytteen, mutta koska tusseja on edelleen paljon, niin päätän heittää toimimattomat pois. Kuvassa näkyy poisheitetyt reunimmaisena vasemmalla ja kaikki muut jäävät kotiin. Jotenkin tuntuu, että niitä on enemmän kuin riittävästi ;-)

Sen jälkeen kun olin ottanut tämän valokuvan löysin laatikostani vielä lisääkin tusseja. Jotenkin olivat jääneet sinne piirustusarkkien alle piiloon. Eli kyllä tätä lajia riittää tähän taloon :D

Päivä 8 ja 9

Kylppärissä uudelleen. Kaapista löytyi tyhjiä purnukoita, loppuun kulutettu puuteri, väärän värinen silmänalusvoide, työkaverilta sata vuotta sitten saatu kynsiviila, jossa palomiehen näköinen kaveri virnistelee. Hammashygieniatuotteet vaihdan tässä samalla kertaa.

Viikon kuluessa olen ollut aikataulullisesti tiukoilla. Opiskeluun olisi otettava aikaa iltaisinkin ja liikunta on jäänyt todella vähille. Aloin siis miettiä miksi ihmeessä innostuin viikko sitten tästä haasteesta. Eikö tässä olisi aivan tarpeeksi muutakin tehtävää. 

Syy johtunee viime vuodesta, jolloin olin aika syvällä ja loppuvuodesta huomasin miettiväni, että jos siivoaisin koko kotini, niin ehkä oma elämäni kirkastuisi siinä samalla. No näinhän ei ole, ei kodin siivous poista ongelmiani, asioita joiden kanssa painiskelen. Mutta oloani saattaa helpottaa tunneakselilla, kun silmissäni ei näy sellaisia rikkinäistä, tarpeettomia tai huolta vaativia tavaroita, joita en tarvitse tai halua.

Päivä 10 

Kaapista löytyi edelleen kyniä. Voi jestas miten paljon meillä onkaan kyniä! Löytyi myös kahdet ylimääräiset Fiskarsin sakset ja lintupikkujoululahjaksi saatu lintukynä. Öh, ehkä joku lapsi tykkäisi ja käyttäisi tuota mieluummin kuin minä. 

Muiden luona kyläillessäni ihailen kauniisti sisustettuja ja tavaraa täynnäkin olevia koteja, niitä jotka näyttävät pehmeiltä ja lämpöisiltä. Tällaisiin paikkoihin olisi ihana käpertyä olemaan koko talvikausi, no miksei oleskelisi pidemmänkin aikaa. Olen joskus yrittänyt loihtia sellaista itselleni, mutta tulos on ollut omituinen, koska kuitenkin haluan vapaata tilaa aivan kaikkialle.

Minusta olisi ihaninta, jos kodissani olisi avaraa, ilmavaa ja myös tyhjiä hyllyjä. Ajattele, joku tykkää tyhjistä hyllyistä :D Olisin valmis luopumaan kodissani monesta tavarasta avaruuden vuoksi. Mutta asiaa parisen kertaa kokeiltuani huomasin, että puoliso täytti yllättävän nopeasti luomani väljän tai tyhjän tilan. Tämän vuoksi en edes yritä karsia omia tavaroitani minimiin. Luulen, että alkaisin kiukutella, kun kaikkialla tuntuisi olevan vain siipan tavaroita.

Päivä 11

Hmmm. Rannekorujen vieressä on rasia kaulakoruille, ja osa pitkien korujen kaulaketjuista ovat mustunut omituisesti. Keskustelin myyjän kanssa asiasta ja hän antoi minulle puhtaat uudet ketjut. Siispä laitan kaikki löytämäni mustuneet ketjut pois. En usko, että kukaan muukaan voi käyttää niitä, joten tylsää, mutta menevät roskikseen. Metallikeräykseenkö? 

Olisi hienoa, jos joku kemiaa tunteva kertoisi mikä koruaine reagoi happeen (vai mihin?) ja mustuttaa ketjut. Korujen myyjä ei osannut avata minulle tätä mysteeriä.

Mukana on yksi sydän-riipus, jota olen kenties säästellyt koruaskartelukäyttöön. Vien kierrätykseen jos se siellä löytää uuden omistajan. 

Hopeisista ketjuista luovun myös ja kahdesta kellosta. Minulla on vielä mietinnässä mikä olisi paras paikka myydä nuo hopeaketjut ja kellot. 

Vaikka tästä aamupäivästä, jolloin minun piti tehdä kuvitustyötä meni aika tähän postaukseen, niin olen siltikin iloinen, että olen mukana haasteessa. Aihe saa kyllä ajatukseni kääntymään olohuoneeseen, josta haluaisin isot ja painavat nojatuolit pois. Ja yhden hyllykön ja matonkin. Kääk, yritän lopettaa ajattelemisen tältä päivältä ja siirtyä lounaan jälkeen siihen mihin sunnuntai oli tarkoitus käyttää.

Tähän mennessä tavaraa on lähtenyt 67 kappaletta. Kierrätykseen menevät ovat omissa kasseissaan, roskat lajiteltuna parhaimman mukaan ja nuo pari korua ja kelloa pienessä rasiassa odottamassa mihin veisin ne.

Helmikuu ja turhien tavaroiden heivaaminen

Huomasin ilokseni, että pari bloggaajaa osallistuu The Minimalists -kavereiden minimalismihaasteseen. Olen kuunnellut miesten podcastia oman nuorenmiehen vinkistä vuodesta 2018 ja päätin itsekin osallistua kisaan. 

Minimalismihan ei ole pelkkää askeettisuutta. Tietysti on ihmisiä, jotka vie asiat äärirajoille, mutta ihan tavallinenkin ihminen voi tarkastella mitä kaikkea omistaa, mikä on todella tarpeellista. Minimalisteilla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita kuten muillakin. Heillä on tavaroita :D Tavaroita joita käytetään ja joilla on merkitystä. Haasteen tarkoitus on huomata ne tavarat, joita ei tarvitse enää ja samalla voi päästä niistä eroon myymällä, lahjoittamalla, antamalla hyväntekeväisyyteen tms. Minimalistien haaste on leikkimielinen peli jonkun kanssa, mutta minä ottelen tämän helmikuun itsekseni. Kisassa on mukana myös Tilda ja Jenni :)

Ideana on yhden kuukauden aikana poistaa kodistaan itselle (ei kumppanin tai lapsen) tarpeettomia tavaroita. Kuukauden ensimmäisenä päivänä 1 tavara, toisena päivänä 2 tavaraa jne. Vaikka olen jo kerran konmarittanut koko kotini, niin uskon, että tavaraa riittää, mutta katsotaan nyt, kuinka tässä käy. 

Minä ajattelin myös välillä postata asioita, joista en luovu, jotta haasteesta tulee itselleni mielenkiintoisempi.

Päivä 1

Bujossani on ollut jo kuukausia mukana vanhan tietokoneen putsaus sekä siitä eroon pääseminen. 

No nyt vihdoin olen saanut kaikki koneella olevat valokuvani uudelle koneelle (hahaa, eihän se vienyt kuin vuoden) ja tietokone on puhdas minusta ja minä siitä. 

Täytyy todeta, että vanha koneeni oli aarteeni. Hankin sen vuonna 2010 ja ehkä viisi vuotta myöhemmin asennettiin siihen kiintolevy, jotta sain lisää tilaa. Kone oli siis todella hyvässä käytössä 12 vuotta. Ei paha :D 

Kiitos ystäväiseni hyvin palvelleista vuosista!

Päivä 2

Sitten korulippaan ääreen. Pois lähtee kaksi rannekorua, josta vaalean sain kaupanpäälle vaatekaupasta. Katselin myyjän tarjoamaa valikoimaa ja tiesin, etten halua mitään koruista, mutta jostain ihmeen syystä otin kuitenkin simpukkarannekorun. Kuvittelin ehkä käyttäväni sitä päivänä, jolloin leikin boheemia ja rentoa tyyppiä. Olen kenties ollut rennon boheemi, mutta koru on vain lojunut turhautuneena korulippaassa. 

Mustaa olen käyttänyt paljonkin, mutta koska se ei tunnu mukavalta ranteessa, niin sekin saa lähteä kierrätyskeskukseen.

Päivä 3

Lääkkeiden siivous. Vanhat lääkkeet viedään apteekkiin.

Päivä 4 

Palasin takaisin makuuhuoneeseen ja poistin kaksi vanhaa unimaskia. Sain uuden joululahjaksi, joten vanhat menee roskikseen. 

Laatikosta löysin kuulokkeet, jotka olen ostanut, kun Lidlin kuulokkeita julistettiin maasta taivaaseen täydellisinä hinta-laatusuhteeltaan. 

No, käytin kerran. Kännykän nappikuulokkeet on lenkillä mukavammat, kuin nämä kivan väriset mutta epäergonomiset vehkeet, joissa ei voinut säätää äänenvoimakkuutta.

Langattoman kajarin olen saanut lahjaksi. Ei ole tullut käytettyä, joten molemmat lähtee kierrätykseen.

Päivä 5

Samasta laatikosta löytyi vanhat aurinkolasit sekä silmälasit, jotka ei enää riitä teholta eikä innosta malliltaan. Silmälasit voi kierrättää viemällä ne optikkoliikkeeseen. Halvat aurinkolasit pitänee viedä kierrätykseen.

Silmälasikotelot tuli viime kerralla automaattisesti silmälasien mukana. En tajunnut sanoa liikkeessä, etten tarvitse niitä. Vien kaksi koteloa kierrätykseen, jos joku innostuu niistä ja yhden huonokuntoisen pistän roskikseen. 

Tässä on siis jo kaksi kertaa tapahtunut niin, etten ole tajunnut kaupassa sanoa mitä en halua mukaani. Yritän ottaa opikseni :D

Jos innostuit kisasta, niin alla on lyhyt video Joshuan ja Ryanin haasteesta. Jos asia ei voisi vähempää kiinnostaa, niin sekin on ok ;-) Kaikesta ei tarvitse innostua :D

How to Play the 30-Day Minimalism Game

Eilen, tänään ja huomenna

Tammikuu vierähtää hurjaa vauhtia. Istun pitkästä aikaa koneella niin, ettei pääni ole kovilla, yritä sisäistää jokaista sanaa tai sovelluksen ominaisuutta. Olen poikkeuksellisesti myös tuijotellut aikakausilehtiä. En niinkään lukemisen ilosta, vaan tajutakseni miten niistä tehdään houkuttelevan näköisiä. Mikä vetoaa erilaisiin lukijoihin tai sopii eri aihealueisiin. 

Tutkailin jopa lintuihmisten pikkujouluissa viime viikonloppuna emännän saksalaisia lehtiä, josko siellä olisi toisenlaisia ideoita kuin meidän glorioissa ja trendeissä. Taitot näytti samanlaisilta, mutta löysin herkullisen kuvan tee -asetelmasta. Ai miten ihanaa olisi kesällä tuoda parvekkeelle nuo mukit ja teepannu, istua rauhassa paikoillaan, kuunnella puiden lehtien kahinaa ja katsella auringon laskua. Mutta taidanpa jättää väliin, nyt ei ole aikaa maalailla mukeja ja pannuja ;-)

Voi Hyvin -lehti taas sai aikaan hilpeän tunnelman. Lehden loppupuolelle oli piirretty taivaankaaret ja kuviot sekä laadittu mittava ennustuspaketti. Minähän en näistä mitään tiedä, mutta lukaisen kerran pari vuodessa kun kohdalle sattuu. 

Uskomatonkin voi joskus innostua ja niin kävi tällä kertaa. Markku Mannisen ennusteita lukiessani gospel-tunnelma valtasi minut. Teki mieleni huutaa "Kiitos!" joka väliin ja taputtaa rytmikkäästi ja keinua puolelta toiselle. 

Vuosi 2023 Leijona

Lyijy muuttuu kullaksi alkuvuodesta. (Kiitos!) Puuduttava seitsenvuotiskriisi päättyy alkukeväällä (Kiitos!), ja innostava ja maailmoja avaava puhuri pullistaa leijonien purjeita heti vuoden alusta toukokuulle. (Kiitos! Tätä onkin odotettu hartaasti!) Varsinkin elokuun alkupuolella syntyneet vapautuvat rajoituksista ja pidäkkeistä. (Kyllä kai vapautumista pidäkkeistä riittää heinäkuisillekin?) Vaikka loppuvuosi on tasaisempi, se tuo esille leijonan halun ja tarpeen  ottaa riskejä ja vapauksia työssä ja tunneasioissa. (Kiitos! Minäkin haluan huutaa tästä lähtien Pikku Myyn tapaan: minä teen mitä itse haluan!") Leijona on parhaimmillaan elämänpiirinsä ilontuoja ja väriläiskä, jollaisille on näinä aikoina tarvetta. Ajan henki on ollut leijonia vastaan parin vuoden ajan (Todellakin!), ja nyt olo on kuin varsalla, joka pääsee kevätlaitumelle. (Niiiin ooooon!)

Ihanaa, enempää en kaipaakaan kuin varsamaisesta koikkelehtimisesta kevätlaitumilla. Eli ei kun odottelemaan kevään tuloa ja miettimään mitä hyvää se tuo tullessaan :)

Tehtävä: huone "noin" läpileikkauksella

Sitä ennen kuitenkin tehdään paljon erilaisia juttuja. Graafisen suunnittelun ohessa opiskelen myös kuvitusta. Kuvia on syntynyt aika tavalla. Osa on kauheaa shittiä, mutta muutama kohtalainenkin on. Ja kun joka päivä pitäisi tehdä yksi luonnospiirustus, niin aihioita taitaa tulla lähikuukausina aika tavalla. Mietin pitäisikö kehitellä jokin instatili tälle projektille...

Ihanaa viikonloppua sinulle! Nauti sinäkin kevätlaitumen odottamisesta, mä luulen, että tuo seitsenvuotiskriisi on todellisuudessa päättynyt kaikilla. Ainakin toivon, että suunta on sinnepäin ♥