Omenapiirakan taikaa

Talo hiljeni miehistä,
olin lopettanut juuri ikuisen-maton etsintää (huomaatko, miten huonosti manifestoin itselleni mattoa)
ja mietin miksi roskis haisee, vaikka olin pessyt alakaapin eilen kiiltäväksi ja vienyt aamulla kompostin.

Ensiratkaisuksi sytytin kynttilän ja löyhyttelin sammuvaa tulitikkua - ihan niin kuin se ratkaisisi kaikki maailman hajuongelmat. Seuraavaksi menin parvekkeelle, toin valtavan omenakassin sisälle ja valikoin ystäväni äidin pihamaan omenoista kirpeimmän näköiset. Lohkoin valtavia omenoita isolla veitsellä, ronskisti, sillä olin juuri sellaisella tuulella.

Etsin äidin omenapiirakan ohjeen. Rikoin kananmunia ja vatkasin innolla sokereita sekaan. Kesken kaiken sipaisin radion päälle ja keittiön täytti nuoren Olivia Newton-Johnin ääni. Minä matkasin muistoissani Greasen maailmaan... miten kauan siitä olikaan, elokuvasta, johon isäni juuri ja juuri antoi luvan mennä.

Olivia pehmensi liikkeeni, se sulatti melkein voin lautasella. En voinut olla laulamatta mukana, vaikka se pilasi kodin äänimaailman.

Taikinan valmistuttua ladoin omenalohkot kauniisiin riveihin, suihkautin päälle reilusti kanelia ja laitoin pellin uuniin.

Jäin seisomaan keittiön ikkunanpieleen, aurinko paistoi ja piha näytti raikkaan kesäiseltä, vaikka pihlajan lehdissä olikin hiukan punaa. Sitten alkoi tippua valkoisia palloja taivaasta, rakeet hakkasivat ikkunalautaa, ne kimpoilivat asfaltilla ja minä tuijotin hämmentyneenä sinistä taivasta ja auringon paistetta rakeiden takana.

Siinä säätilaa ihmetellessäni kävin laittamassa juutuubista lisää Grease kamaa. Kesken mehevää vetoani Grease Lightning -biisistä soi uunin kello ja taivaallinen tuoksu tulvahti kotiin.


Nyt jälkeenpäin toivon vain ettei naapuritalon mies ollut parvekkeellaan tupakalla samanaikaisesti kun minä muistelin leffan muuveja ;-)

Kävelee - ei kävele - Ajattelee - on ajattelematon

Viisas ihminen tuntee itsensä, sanoi joku asiaa ymmärtänyt. Minä en kyllä tunne itseäni. Olen aivan omituinen.

Ei kävele
Muutuin kesälomaa ennen klonkuksi. Jos tämä on psykosomaattista niin loma auttaa, ajattelin. Mutta kattia kanssa. En päässyt kivulta kävelemään, olin liikkumaton ja mieleni muuttui mustaksi, oli kuin minut olisi tiputettu manalan syvimpään kuoppaan.

Kävelee vähän
Töihinpaluun ja puolentoistakuukauden jatkuvan säryn kunniaksi päätin käydä taikasormen luona. Kärsin pariin otteeseen naisen käsittelyä, mutta ilolla, sillä tuska hellitti hiukan ja pääsin kulkemaan jopa korttelin ympäri. Jottei uusi kiva alku olisi ollut liian helppoa, totesin että klenkkaaminen oli muuttanut kroppaa niin paljon, että sain alaselkään hermosäryn. Jos tää on psykosomaattista, tämä menee kohta varmaan ohi, ajattelin. Joo, arvaat miten menee ;-)

Takaperin
Eilen pyysin miestä kaveriksi kävelemään rinnallani oikeinpäin, kun minä kävelisin ylämäkeä takaperin (fyssarin suositus). No me vedeltiin ylämäkeä, kun kolme miestä ohitti meidät alas mennessään. Jokainen kääntyi kummeksuen katsomaan minua ja siinä sitten huikkailtiin:

Are you all right?
Jeah, I´m just fine.
OK :D

Etuperin
Muutaman ylämäkikävelyn jälkeen jatkettiin yhdessä oikeinpäin kävelyä...

Mun tekis mieli lähteä caminolle, sanoi mies.
Joo, se olis kivaa, vastasin.
Mitäs jos mentäis ensivuonna, huomasin päästäväni hetken kuluttua suustani.

Pitkää matkaa
Sitten jo alettiin suunnitella: milloin pitäisi lähteä, miten lomat riittäisivät, miten pomot suhtautuisivat asiaan. Ja melkein siinä samassa lyötiin asia keskenämme lukkoon.

Ei vielä sataa metriäkään
Tänä aamuna tein tarvittavat kehonhuoltoaamuliikkeet, jotta pääsin lähtemään töihin. Kipu riipi selästä varpaisiin ja minä aloin miettiä, että millähän ilveellä mä kuvittelen käveleväni kilometritolkulla ensi keväänä. Vaikka viimeksi vaellus onnistui hyvin, niin olin kuitenkin lähtiessäni terve selästä ja jaloista. Palatessani en niinkään, heh heh.

Mietin hetken itseäni. Ja lopulta sanoin: Höh! Laskin mielessäni viiteen, työnsin epäröivät ajatukseni sivuun ja päätin olla huolehtimatta ennenkuin pomo on antanut suostumuksensa pitkään lomaan, olen tilannut liput Espanjaan ja olen matkalla lentokentälle.

Kyllä mä niin tykkään tästä kyltistä :)

Jos en huolestu turhaan nyt, niin kenties kaikki menee aivan mahdottoman hyvin :D

Pikkuisen hupia kuuppaan

Olen maksanut laskut.
Olen kävellyt kolme pientä kierrosta korttelin ympäri.
Olen löytänyt keinon helpottaa penikoita.
Olen katsellut punarinnan hyppelyä ja pienen kanin juoksua auton alta toiselle.
Olen laittanut viestiä enolle.
Olen suunnitellut tulevaisuuttani.
Olen nähnyt ystävän.
Olen tullut paremmalle tuulelle.
Olen laittanut papiljotit päähän.

Ja juuri nyt tunnen olevani onnellinen :D

Yöväenopistossa tapahtuu

"ilmoittautuminen Helsingin Yöväenopisto", kirjoitti kamuni hakukenttään :). Mietin, että mitähän siellä oikein tarjotaan yön sankareille? Olisiko jotain tällaista:

Luonto
Ulvo kuuta kanssani - Kokoontuminen täysikuun aikaan. Yhteinen äänenavaus ennen retkelle lähtöä luokassa L302b.
Valmistautuminen yö-luonnossa retkelle - Opetellaan kokoamaan säkkipimeässä huoneessa teltta. Mahdollisuus testata 1-6 hengen telttoja. Harjoitus kestää koko yön. Ohjaaja paikalla tarvittaessa. Yhteinen retki loka-marraskuussa.

Käsityöt
Hiljaisten virkkaajien yökurssi - Harmaa ja mustasävyiset langat ja ohjeet.
Viettelevät yöasut - Ompele itsellesi vetävä yöasu seuraavaa kertaa varten tai tuunaa päälläsi olevaa. Vältetään flanellikankaita.

Yhteiskunta ja historia
Pimeä historia - Diaesityksiä historian synkistä ja mustista vaiheista. Kurssilla ei tarvitse keskustella, mutta matalaääninen murahtelu on suotavaa esitysten aikana. Ohjaajalla aiheeseen sopiva yönkäheä ääni.

Ruoka
Ranskalaisen keittiön ruuanlaittokurssi yösyöpöille - Ruuanlaittoa alusta loppuun. Aterioiden valmistusaika vähintään kuusi tuntia, jonka jälkeen syömme yksin tai yhdessä antaumuksellisesti nauttien. Kurssille voi tuoda omat viinit. Kurssilta poistuttava viimeistään kello 8.
Uniongelmaisen pastankeittokurssi - Opetellaan laadukkaan pastan oikea keittotapa ja lopuksi syödään tehdyt annokset. Taattu nukahtaminen tunnin sisällä ateriasta.

Elokuvat
Nonstop Yökino: Lampaiden laskua Sveitsin alpeilla
Kohtaa pelkosi elokuvapiiri - Mitä et uskalla katsoa yksin, katso se kanssamme. Elokuvasaliin ovat tervetulleet myös vampyyrit ja muut yön oliot.

Liikunta
Venytellen aamuun - Lopeta turha sängyssä kieriskely. Keskellä yötä heräävien neljä viimeistä nukkumatonta tuntia erilaiseen käyttöön.

Tummat hetket
Veettää-nämä-yöt - Unettomien napinanurkka.
Sudenhetki - Tukiryhmä mustimmille ajatuksille ja tunteille.


Kevyet keskusteluryhmät
Puhuvat koukut - Sinulle, jonka puolison unta häiritsee puhe ja puikkojen kilke.
Yö on parasta aikaa - Yökyöpeleiden parhaat keskustelut.
Valmiita fraaseja - Keksitään yhdessä lauseita aamun myöhästymisiin.
Syvä uni dekkaripiiri - Ryhmä kokoontuu divaanisaliin lukemaan ja keskustelemaan syyllisestä. Omat suklaat mukaan.
Remakat - Nauti hervottomista nauruhepuleista. Tule paikanpäälle mahdollisimman väsyneenä.
Yöherääjät - Piipahda pissalle tai juomaan samanhenkisten nestenurkkaukseen.
Viriilit seniorit - Mukavaa rupatteluseuraa. Tarjoamme teen, kahvin ja lehdet. Aamun sanomalehdet jaetaan kurssipaikalle jo kello 02.18.

Marraskuun avoimet ovet - Tiedät kyllä miksi.


Kursseille ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tule sellaisena kuin olet.

Ovet avoinna 20:00 - 08:00

ps. Uusia kurssitoiveita otetaan vastaan!

Viivoja hiekassa

Herääminen
Olen venytellyt huomeneen. Olen istahtanut kahdeksantoista portaan kuudennelletoista rappuselle. Se tuntuu täällä parhaimmalta paikalta nauttia aamiaista, olla korkealla ja kuitenkin suojassa.

Olen tuntenut miehen kyljen vierelläni. Jutellut hiljaa hänen kanssaan katsellen järvelle. Seuraten milloin tyyni vedenpinta alkaa väreillä. Miten tuulen suunta kääntyy idästä länteen ja kohta taas takaisin.

Eikä kellolla ole väliä. Se on sitä mitä se on. Ja minä olen juuri tässä juuri nyt.

Minä niin rakastan tällaisia aamuja.



Keskellä
Olen seurannut itseäni. Näen miten tappelen kuin raivohärkä kipua vastaan, mutta samalla jään kiinni siihen ja mielipahaan. Revin piraijan lailla rikki sen rakkauden jota minun juuri nyt pitäisi tuntea itseäni kohtaan. Ja täällä, täällä kaukana jossain, ymmärrän etten ole kartalla. Minun on löydettävä uusi reitti, uudet keinot olla, kun en kerran voi olla kuten ennen.

Välillä heitän filtin nurmelle. Katson Voi hyvin -lehdestä ihanan Kylli Kukkin joogaliikkeitä. Minä venyn ja muutun ja keinuttelen itseni pitkästä aikaa hyväntuuliseksi. Samalla katselen viuhuvaa taivasta, sen pilviä ja ylitse lentäviä sudenkorentoja.

Lopulta jään makaamaan paikoilleni ja seuraan perhosia, jotka vielä lentävät kukasta toiseen. Tässä lojuessani tiedän, että asiat ympärilläni ovat olleet yhtä kauniita, olenpa ajatellut mielessäni mitä tahansa, tai ollut millainen tahansa.

Kun ilta saa
Mökki on tyhjä ja minä olen yksin rannalla. Istun kuin pienenä tyttönä jalat harallaan ja pyyhin pehmeää hiekkaa kädelläni.

Sitten huomaan leikkiväni: käsi tekee viivaa ja pyyhkii kaiken pois. Syntyy uusia kuvioita, jotka katoavat muutamalla käden liikkeellä. Viivoja tulee ja samantien ne jo menevät matkoihinsa.

Jokaisen kuvan aikana yritän löytää uuden ajatuksen. Mitä voin tehdä? Mikä olisi toisenlainen ratkaisu? Ja pikkuhiljaa liikkeeni on rennompaa ja kevyempää.

Alkaa olla myöhä kun nostan katseeni järvelle. Siellä tuuli tekee samaa, se luo vedessä aaltoja jotka nousevat ja laskevat. Kuten myös kurjet, jotka taas kerran huutelevat vastarannalla. Ne tulevat, lentävät ylitseni ja katoavat takanani olevaan viljapeltoon.

Asiat muuttuvat joka hetki. Ehkä yritän taas mennä myötävirtaan, se voisi olla helpompaa ;-)

This is not a love song!

Inhoan tätä.
 Kuolevaa kehoa.
  Murehtivaa mieltä.
   Sydämetöntä itseäni.

Ja sinä viaton,
sinä yhtenä vahingollisena hetkenä
sanot väärän sanan. Ympärille sinkoavat palaset
terävät ja kulmikkaat.
Ne leikkaavat rikki ihosi pinnan
ja silpovat minut.

Alkuräjähdys.
Inhoan itseäni vielä enemmän.

Herb Ritts - Salon taidemuseo

Kummalliset värähtelytaajuudet

Liian lähellä
Poistun lomamökiltä jo toisena päivänä kymmeniä kilometrejä länteen. Siellä seison keikkalavan edessä innostuneiden filippiiniläisten kyljessä. Seuraan ensimmäisestä biisistä alkaen hämmentyneenä Alanis Morissetten keikkaa. En tiedä mitä oikein tapahtuu, mutta koen erilailla kuin nuoret vieressäni. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin, että pitäisi ottaa etäisyyttä ja poistua kauemmas eturivistä mistä näkee kaiken. Mutten lähde. Katselen koko kehollaan esiintyvän naisen menoa ja mietin miksi se näyttää minulle rankalta ja raskaalta. Siirtyykö hänen tunteensa minuun, vai luenko kehonkieltä aivan väärin. Nainen hymyilee aidosti yleisölle kiittäessään kappaleen jälkeen, mutta toisinaan hän taipuu kaksin kerroin ja näyttää jyrän alle jääneeltä. Ehkä olen väärällä taajuudella, ehkä olen väärässä moodissa. Yöllä paluumatkalla namit sujahtavat suuhun kimpoilevien sanojen väliin. Ulkona eivät onneksi hirvet kimpoile tielle, mutta valkoinen vanha volvo ohittaa meidät talla pohjassa renkaat kirskuen. Jossain kaukana auton perävalot katoavat yllättäen vasemmalle sivutielle. Ruuponperä. Siellä asuu yön kiitäjiä.

Takavasemmalle
On ensimmäinen kerta etten mene mökkilomalla saunaan. Kroppani pitää kesän lämmöstä ja saunastakin, mutta nyt kun ystävät laittavat lähes päivittäin tulen pesään minä katoan paikalta. Sisällä talon keittiössä on ruuanlaiton jälkeen reilut +50 astetta, muualla talossa ehkä +40. Ulkoilma on +30 asteinen ja järvivesikin +28 ja yhdet lämmittävät saunaa. Musta on tullut nössö näiden saunasissien keskellä :D

Luopiot
Mennään pesäpallomatsiin. Niitä on kiva käydä katsomassa maaseutumatkoilla. Istahtaa puupenkille, juoda kahvia ja syödä sen kanssa jäätelöä tai vastapaistettua pullaa. Samalla voi seurata paikallisten penkkiurheilijamiesten tiukkaa analyysia kentän tapahtumista. On hauskaa vertailla pitäjän selostajaa edelliseen kuulemaansa ja tietenkin valita oma suosikkijoukkue, jota kannustaa täysin rinnoin. Mikään sokerikuorrutettu munkki ei kuitenkaan helpota tänään teurastuksen katsomista. Kun peli on puolivälissä ja lukemat on 22 - 0 tuntuu, ettei meidän kannustus vierasjoukkueelle ole tarpeeksi tehokasta. Pettureina poistumme paikalta tässä vaiheessa. Sori.

Värisevä alahuuli
Ennen mökille menoa olin toivonut pääseväni maistamaan maailman parasta raparperipiirakkaa. Ilmoitin ainutkertaisesta mahdollisuudesta ajoissa ja mainitsin asiasta vielä auton startatessa pihalta. Lopulta käynti kuivui kokoon aikatauluongelmien (lue miesten pitkän lounaskahvittelun) vuoksi. Arvaa harmittiko.

Kotimatkalla kuljettaja muistaa hiljaisen naisen vieressään. Hän kääntyy Hämeenkyröön, jossa tie mutkittelee ohitse peltojen, ylittää sillan, kääntyy sinne ja tänne ja lopulta tulee perille Maisemakahvilaan. Puutalo on iso ja kaunis. Pihalla on taideteoksia, mutten malta jäädä ihailemaan niitä. Päästessäni tiskille näen vitriinissä ja pöydällä olevan tarjolla ainoastaan mustikkapiirakkaa. Aivoissani kiirii: No niin! Hetken järkytyksen jälkeen suustani pääsee vaimeasti: "Onkos teillä enää sitä kuuluisaa raparperipiirakkaa?" Rouva Pylsy taitaa nähdä sisäisen pikkutyttöni, sen jolta viikko sitten vietiin herkkulautanen nenän edestä. En tiedä mistä hän taikoo meille gluteiinitonta piirakkaa, mutta sellaista jostain sivuhuoneen tiskin alta löytyy. Pylsyn raparperipiirakka on taivaallisen hyvää. Paljon parempaa kuin minun tekemäni.

Ei tässä sitten muuta. Loppu hyvin. Kaikki hyvin :D