Kuohuvaa ja valkosipulia

Tulin torstaina onnellisena kotiin jo reilusti ennen puolta päivää. Näyttö meni hyvin. Niin hienosti, että vajosin päiväuniin sohvalle. Yleensä torkahdan vain viideksitoista minuutiksi, mutta nyt annoin villien unien viedä mennessään ja heräsin tunnin päästä. Koska ei huvittanut tehdä mitään järkevää, niin lähdin ulos selvittämään päätäni, käveleskelin löysästi sinne tänne, ihailin omenapuun kukkia ja kuuntelin ensi kertaa tänä vuonna tervapääskyn laulua.

Lopulta siippakin irrotti otteensa tietokoneesta. Aika juoksi, niin kuin se joskus tekee ja lopulta tuloksena oli aivan hirmuinen nälkä. Kaikkia ohjeita vastaan minä tein niinkuin ei pitäisi. Avasin sipsipussin ja napostelin niitä ensihätään. Seuraavaksi tajuttiin, ettei oltu vielä juhlistettu mun ensimmäisten opintopisteiden saamista. Niinpä avattiin myös pieni kuohuva pullo ja skoolattiin. Sitten laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttiin ruuanlaittoon.

Mua alkoi siinä linssicurrya tehdessä naurattaa. Yleensä me kaksi ei mahduta samaan aikaan keittiöön (ruuanlaittomielessä), mutta nyt oli niin erikoiset yhdistelmät tiskipöydällä, ettei kumpikaan kommentoinut toisen tekemisiä. Välillä hörpittiin kuohuvaa, samalla pilkottiin sipulia, paprikaa ja valkosipulia ja lisäksi siinä sivussa napsittiin pikkulautasilta sipsejä. 

Tällaista ruoantekoa meillä ei ennen olekaan harrastettu. Ehkä pitäisi ;-)

Toukokuu - kuuletko hullun huutoni

Oi mikä ihana toukokuu. 

Se on hurahtanut nopeaan ja olen tuntenut saamattomuutta, kun aikani ei ole muka riittänyt kirjoittamiseen ja rentouttavaan näppäimistöllä revittelyyn. Olen vain ideoinut mainoksia (minä joka välttelen niitä tavallisesti, hehee), tehnyt nettisivuja, piirrellyt tietokoneella kuvia ja loihtinut animaatioita. 

Valon ja vihreän (käärijämäisen heräämisen) äärellä olen tarkastellut itseäni. Luulen, että olen tehnyt samaa juttua jo vuosikymmeniä, enkä näytä valaistuvan kuin hetkeksi, ehkä pariksi päiväksi maksimissaan :D 

Niinpä taas kerran olen kuukauden verran miettinyt ketä oikein pokkuroin. Muitako ja niiden odotuksia? Joo, kyllä. Muttei tuo ole mitään oman sisäisen "neiti-täydellisyys-ei-tee-virheitä" tyyppiin verrattuna. Ehkä egollani on kriisi tai sitten minulla egostani johtuva kriisi, sillä nyt on alkanut ottaa päähän "neiti-täydellisyyden" kuunteleminen ja varsinkin totteleminen. Luulisi, että tämän ikäisenä osaisin ottaa rennosti ja antaisin valohoitoa vähämerkityksellisille ei-kiireellisille asioille. Mutta ei, kumarran edelleen olkapäälläni kaulinta heiluttavaa Justiinaa enkä korvaani lotkauta toisella puolella olevalle Muumimammalle.

Ajattelin ensin, ettei asia koske opiskelujani, sillä nautin suunnattomasti kaikesta uuden oppimisesta ja kivojen asioiden tekemisestä. Tosiasiassa kuitenkin näen itsessäni epäreallistet merkit: en ole jättänyt edes vapaaehtoisia tehtäviä tekemättä ja oletan että pitäisi hallita täydellisesti ohjelmat, joita ei voi oppia kokonaan. Missäköhän määrin olen kadottanut todellisuuden tajun, kun yritän ansaitulla vapaa-ajallani kilpajuosta mahdottomuuden toiselle puolelle.

Noh, ensiviikon jälkeen tähän kaikkeen tulee paussi. Minulla alkaa ansaittu kesäloma. Olen suunnitellut (hehee, ei kai neiti-täydellisyys voi muuta tehdäkään) ensimmäisten viikkojen ohjelmaksi omaan napaan katselua. Jospa löytäisin jostain syvältä todellisen itseni. Sen pehmeämmän ja lempeän tyypin, joka ei hätäile turhia, antaa asioiden olla asioita ja taputtaa itseään hyväksyvästi olkapäälle. 

Mutta sitä ennen... mun pitäisi tehdä vielä yksi ideointi-tehtävä valmiiksi. Mistä löytäisin maailman parhaimman idean ja mitenköhän toteuttaisin sen niin, että vastuuopettaja vapisee innostuksesta ja sen silmät aukeavat hämmästyksestä isommaksi kuin lohikäärmeen kita ;-)

Kuuletko huutoni: Loma! Loma! Missä viivyt! 

Tai vaihtoehtoisen huutoni: Annetaan ilmaiseksi täydellinen valmentaja-ego. Se opastaa sinut maksimitulokseen jokaisessa elämäsi osa-alueessa! Ei palautusoikeutta!

ps. Suomi soi -ohjelmassa oli aivan mahtava Olavi Uusivirran versio Losing My Religion biisistä.

Olavi Uusivirta: Sokkotanssi

Iloiset kevään top vitoset

Erehdyn laskemaan viikkoja. Niitä on neljä. Miten voi olla vain neljä viikkoa kesän alkuun? Ihan sitä tässä ihmettelen. Ja samalla ajattelen, että huhtikuu on ollut aika mahtava. Monta mukavaa asiaa on tapahtunut.

Keikat

Olen Putroni kuunnellut totesin itselleni kauan sitten. Mutta joskus tässä vuoden sisällä kuulin biisin Kakarat ja se jäi pysyvästi korvamadoksi. Kappaleen nostalgiavibat osuu suoraan sisuksiin. Se muistuttaa omista nuoruusreissuista molempiin paikkoihin, Turkuun ja Ruotsiin, ja tietysti ne tunnetilat, jossa laulussa lauletaan. Itse keikka sai täydet 5 tähteä. Samuli Putro on mainio esiintyjä, sitä on suorastaan hauska katsoa, vaikka kaverini vieressä naureskelivat: että keski-ikäisen miehen aatoksia tässä pitää nyt tunnistella itsessään. Ehkä minusta mukavinta juuri olikin, että naisena sain kuunnella niiden salaista sisäistä puhetta, hehee.

Kävin myös Arpan keikalla. Häntäkin olen aiemmin nähnyt livenä. Bändin meno on jotenkin hervottoman ihanaa. Pidän sanoituksista ja bändin livesoitosta. Arppaa kuunnellessa tulen aina hyvälle tuulelle. Tällekin keilalle täydet 5 tähteä. Siitäkin huolimatta täydet pisteet, että väistelin humalaisia isoja köriläitä ja siirryin useamman tyypin takaa sivummalle, jotta näin kännykän näytön ja sen hipelöinnin sijaan varsinaista bändiä. 

Ystävät

Keikkakavereiden lisäksi olen nähnyt ystäviäni. Mikään ei tee niin hyvää, kuin katsoa itsensä ulkopuolelle ja kysellä ystävien kuulumisia. On ollut mukavaa kuunnella heidän hyvistä hetkistään ja keskustella myös matalistakin tunteista. Kiitos siis ystäville, jotka ovat pysyneet sitkeästi mukanani -minusta huolimatta :)

Luonto

Löin vetoa siipan kanssa parisen viikkoa sitten milloin pihan valtava lumikasa on sulanut pois. Mies veikkasi torstaita 27.4. ja minä 2.5. No kuulkaa, tuolla se lumikasa vielä on. Se on huventunut viikossa yhdeksänteen osaan, mutta vielä on lunta maassa. Olen siis selkeä voittaja. Nyt pitäisi muistaa, että mikä oli voittajan palkinto ;-) 

Kun tässä katson ikkunasta ulos näen pienen pienet vihreät lehdenalut koivuissa. Takametsässä kukkivat valkovuokot ja linnut, ne ovat aivan villeinä. Tuntuu upealta lähteä aamukävelylle ja haistella raikasta ilmaa. Taivaalla lentelee vieläkin isoja auroja ja mies on onnensa kukkuloilla ottaessaan lomapäiviä ja retkeillessään. Lammella kurnuttaa sammakot ja eilen näin keltavuokkoja.

Miniloma

Pääsiäisenä matkasin yli vuosikymmenen jälkeen Tallinnaan kahdeksi päiväksi. Sää oli lämpimin siihen mennessä kevättä. Majoituimme kauniiseen vanhaan hotelliin ja herätessäni katselin mahtavaa auringonnousua ikkunasta. Kävelimme kaksi päivää tutkien mitä kaikkea kaupunkiin on tullut sitten viime kerran ja kotiin päästyä pitikin nostaa jalat ylös ja levätä ;-). Voisin käydä useamminkin naapurimaassa, jos vain voisin välttää ne tylsät laivamatkat...

Höntsät

Imma Tataranni on pelastanut minut monesti huhtikuussa. Paahdettuani aivoni kuumaksi päivän aikana istahdin usein lattialle tai sohvalle ja laitoin tättärää Imman telkkariin seurakseni. Minua nauratti, kuinka hän nakkeli niskojaan, sanoa täräytti mitä halusi ja sivakoi menemään. Mikä ihana nainen. Olisinpa tuollainen... tai ehkä vähän olenkin, hehee. Nyt kun olet katsonut molemmat kaudet mietin pitääkö jaksot katsoa uudestaan, kun en keksi mitään yhtä viihdyttävää. Onko teillä hyviä vihjeitä?

Jos kaipaat ruutuaikaasi tuijoteltavaa, niin suosittelen Imma Tatarannia ja ehdottomasti kotimaista Kirjolla sarjaa ♥

Kirjamaailmani on ollut täynnä symboleja Helsingissä, typografiaaaaaa ja kevyttä hupia Richard Osmanin Hutiluodin seurassa. Jos olet lukenut Torstain murhakerhon ja pidit siitä, niin suosittelen myös Hutiluotia (Mies joka kuoli kahdesti ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin nämä kaksi).

No niin, nyt se on tämäkin kuukausi menossa umpeen. Eihän tässä muuta kuin, että eteenpäin vaan :D

ps. vappujuhlimista ajatellen

kuulin juuri, että alkoholia ei tulisi nauttia krapulaa edeltävänä iltana :D

Kamalaa - kevät on tullut ja minä olen kateissa

Kodin lattioilla juoksee villakoirakennelin isoimmat tyypit. Ikkunat hehkuvat juovikkaan harmaina auringonpaisteen osuessa niihin. Ja niin, lekasora on asettunut asumaan eteisen lattiamatolle. 

Onko joku tyhjentänyt meidän siivouskomeron?
Varastanut imurin?
Kolkannut siivoojan?

Ei. Komerossa näyttää olevan siistissä järjestyksessä siivouskamat. Siivoaja on vain unohtunut opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Imurin sijaan olen ottanut käsiini kasan videoklippejä ja sommitellut niistä eteenpäin kulkevia tarinoita. Pölyliinojen tilalla ovat fontit ja tekstit, jotka leijailevat klippien päälle milloin mistäkin suunnasta. Lekasoran rahinan peitän musiikkitiedostoilla miettien kuumeisesti mistä leikkaan sopivat pätkät 20 sekunnin videoon. 

Kodinhengetär on muotoutunut tietokoneen ruutua tuijottavaksi olioksi, joka haluaa intohimoisesti luoda sulkapallovideon, jossa jokainen liike on harkittu, kuvakulma oikea, siirtymät täydellisiä. 

Kevät saa useimmilla aikaan kodin/pesänlaittovimman. Tänä keväänä tauti ei ole iskenyt minuun. Sen sijaan minä, joka inhoan (toistan inhoan) mainoksia teen nyt sellaista kuin mikään maailmassa ei olisi tärkeämpää. 

Huomaan seisahtuvani kesken liikkeen katsomaan jos tv-ohjelmassa on uudenlainen fontti. Tai jos näen minkä tahansa mainospätkän. Mistä liike tulee ja minne se menee. Voi hyvä tavaton ;-)

Yhtenä päivänä tuijotan basilikapakkausta. "Oi miten ihana kani tähän on piirretty. Ja katso kuinka hauska QR-koodi! Mä haluan myös tehdä tuollaista!", huudahdan miehelle. 

Onneksi pysyn hetken paikallani ja aloitan sen mitä olin tekemässä, eli leikkaan yrtin latvat kaupan ruukusta ja laitan ne vesimukiin. 

Katsos kaupan ruukkubasilikat ei kestä kuin hetken ja sitten ne nuupahtavat mustan ruskeiksi (ainakin minulla). 

Jotta niistä on mitään iloa, leikkaan  latvat ja laitan ne juurtumaan veteen. Parin viikon kuluttua basilikoissa on mahtavat juuret ja voin istuttaa ne multaan. Näistä kavereista saan monta upeaa vahvaa vartta, jotka kestävät monta monta monta aikaa, jollen ehdi syödä niitä kaikkia. 

Suosittelen kokeilemaan, jos ehdit omilta intohimon kohteiltasi :D

Ihanaa kevättä sinulle!

(ps. Just tajusin, tänään on hääpäivä. Kääk! Olen unohtanut sen kokonaan!! Nyt kyllä pitää palata todelliseen maailmaan ja loihtia jotain kivaa aamiaiseksi.)

Ensin minä ja sitten mieskin

Istun pikkuhuoneessa ja kesken opiskelun tajuan, että on hirrrveä nälkä!

- Pitäiskö syödä?
- Joo pitäis!
- Teet sä jotain?

- Luen!

Kävelen olkkariin ja seisahdun katsomaan kuinka mies on nenä kiinni läppärillä ja sen ympärys on levällään kirjoja. Tiedän, että kun kaveri on noin keskittynyt tekemiseensä, niin en saa houkuteltua sitä kanssani ruuan laittoon. Tosiasiassa ei muakaan nyt mitenkään kiinnosta. Ei ole kiinnostanut puoleen vuoteen (voiko tällaista tunnustaa). Muistelen että lähistölle on avattu pikaravintola ja kokeilen laiskana: Haluaisitko sä käydä hakemassa siitä uudesta ruokapaikasta meille jotain?

- Öööö
- Okei, jos mä haen, niin mitä sä haluat?
- Öööö
- Otatko samaa kuin mä?
-  Ö-Joo

Laitan ulkovaatteet päälle, kävelen pikku kivijalkaliikkeeseen ja suoraan tiskille. Saan ruokalistan eteeni ja sitä hetken tutkailtuani kysyn kassahenkilöltä: Saako teiltä ollenkaan kasvisruokaa? Nuori nainen vastaa, että kaikkia listalla olevia ruokia saa myös kasvisversioina ja minä sitten tilaan yhden tuollaisen ja toisen erilaisen, molemmat kasvisversiona ja ilman allergisoivaa selleriä. Kiitos.

Saan ruokakassin aika nopeasti käteeni ja kipitän kotiin. Siellä mies onkin jo kattanut pöydän ja ei kun syömään.

- Ostin erilaiset hampurilaiset, mutten muista miten ne eroaa. 

Haukkaan palan, pysähdyn kesken kaiken, pureskelen hämmentyneenä ja alan tutkailla tarkemmin käsissäni olevaa ruokaa.

- Onko sulla siinä lihaa?
- Joo ... on tässä.

- No voi perse. 

Nälkä on jo niin kova, että päätän unohtaa ruokavalioni ja tuhoan hampurilaisen. Se on iso ja tuhottoman rasvainen. Ugh! 

Vartin päästä se tulee ensimmäisen kerran: röyh. Puolen tunnin jälkeen lähtiessämme kävelylle se tulee toistamiseen: röyh. Kävelyn aikana: röyh, röyh, röyh... Kuulen kuinka mieheltäkin pääsee ja totean sille: Olikohan se sikaa, röh röyh röh röh ;-)

Elämässä pitää olla vähän rosoa

Täydellinen yö takana. Uskomaton auringonsäde makuuhuoneen katossa. Vieressä tuhisee onnellisen tuntuinen mies. Ja uusi kirkas päivä on edessäni.

"Ihanaa, tänään menen ulos ja nautin keväästä!" ajattelin, kun eilen heräsin täydelliseen auringonpaisteeseen. Oli etäpäivä, ja olin nukkunut yllättävän hyvin. (Nukun nykyään pää höyryten: yleensä havahdun aamuyöstä kummallisiin luuppi-uniin, joissa tuijottelen kuvankäsittelyohjelmaa ja mietin miten joku tyyppi saa erikoisefektejä painamalla aivan vääriä komentosarjoja.) 

Nousen ylös ja kohta mies tulee perässäni keittiöön. Se keittää puuroa ja minä teen meille aamujugurttihässäkät. Syödään aikatauluttomassa rauhassa ja mies toteaa, että hän lähtee linturetkelle. Sen lähtöä katsellessani suunnittelen päivääni: Kun sain eilen tehtyä englanninkielisen videonäytön, niin tänään voisin rustailla ruotsinkielisen tekstinäytön ja sen jälkeen lähden tosi pitkälle kävelyretkelle. Ah, kuuntelen lintujen kevätlaulua ja annan auringonsäteiden lämmittää ihoa! Jep, näin teen.

Otan läppärin esiin ja tutkin tehtävänantoa. Jaa, että tuollaista ja että ruotsiksi. Nopeasti voisi olettaa, että jos etunimi on mukavan ruotsalainen, niin kielenkannatkin olisi laulavan pyöreät, mutta tässä kehossa taidon laajentuminen ei ole toteutunut. Saan kuitenkin aika mukavasti kirjallisen tekstinäytön valmiiksi. No, voisin samalla pohtia mitä kerron suullisessa näytössä. Sen jälkeen: piruvie, mitäs jos hoidan koko homman työlistaltani. Kun olen viisi kertaa videoinut mehevän historiani på svenska (itkunauruhahhaa) kilahtaa kännykkä. Etsin puhelimen ja katson sitä hämmentyneenä. Mies ei kysykään lounasseuraa, viesti on jotain aivan muuta. Ja kello on vähän yli kolme! 

Järkyttävän monta tuntia läppärillä. Voi apua. Tajuan, että pahan nälkäkiukun välttääkseni nyt on syötävä. Eli ei kun keittiöön laittamaan sapuskaa. Kuten aina ruokataukoni venyessä liian pitäksi, niin nytkin suhteettoman iso annos laskeutuu nopeasti alas ja olen pakotettu istahtamaan sohvalle vähäksi aikaa. Siinä tönöttäessäni mies palautuu retkeltään ja me rupatellaan yhtä jos toista. Niin, ja minä retkottelen edelleen sohvalla.

Kuudelta kyselen varovasti, että voitaisko juoda iltapäiväkahvit, ne kun on unohtunut kokonaan. Sen jälkeen menee hetki, että huomaan olleeni sisällä koko päivän. Kysyn kiinnostaisiko miestä pieni kävely, mutta eihän tuota innosta.

Niinpä minä vaihdan ulkokengät jalkaan, pistän heijastimen nilkkaan ja mietin, että tällainen auringonlaskun jälkeinen auringonpaistekokemus onkin aivan uutta. Kaivan kännykän esiin ja etsin monen viikon takaisen levylautakunnan radiotallenteen. Nekin onneksi säilyvät, kun en opiskeluilta ehdi kuunnella ajallaan. Jalka nousee mukavasti varsinkin Marjo Leinosen Loose Hat -biisin soidessa. Pitänee etsiytyä naisen keikalle lähiaikoina :)

Aamulla heräsin taas ihan itsekseni seitsemältä (se eilinen kilahdus puhelimessa oli tiedote opettajan sairastumisesta ja että tänään on "vapaapäivä"). Katsoin ulos. Paksu pilvipeite. Sataa lunta! No josko tänään pääsisin valoisaan aikaan ulos. Saa nähdä ;-)

Marjo Leinonen & BubliCans: Loose Hat 

https://www.youtube.com/watch?v=LypON3PoM5E

Viimeaikojen top kolmoset

Kuvituskurssi

on nyt valmis! Jippii. Kun hetki sitten sain viimeisenkin lastenvaatekuosin tehtyä ja palautin portfolion tunsin itseni iloiseksi. Mikään ei piristä niin kuin asia, joka on aloitettu, tehty valmiiksi ja lopulta saatu pois käsistä ja mielestä. Rukkasin moneen otteeseen tehtäviä, mutta nyt voin siirtyä muihin hommiin. Eli ei kun lukemaan typografiatenttiin ja viilaamaan viimeisiä valokuvamuokkauksia.

Elokuvat

Talvilomalla ("hiihtoloma" on kuulema niin 80-lukua, ettei sitä termiä saa enää käyttää) kävin kolmesti leffassa. Tarkoitus oli nähdä Oscar-ehdokkaita, jotta saisin edes kalpean käsityksen mistä tämän vuoden gaalassa kohkataan. Ensimmäisenä listallani oli suorastaan herkullinen eteläkorealainen dekkari Decision to Leave. Elokuvan rytmi on mukava ja mielenkiintoinen ja sen läpi leijuva kaipuun tunne on hieno elementti. Missään vaiheessa en osannut ajatella miten tarina etenee saati miten se loppuu. Tällaiset elokuvat ovat ihanimpia. Täydet pisteet. Ohjaaja Chan-wook Park, pääosassa Park Hae-il ja Tang Wei.

Toisena oli irlantilaiskylän tapahtumista kertova The Banshees of Inisherin.  Tarinan juoni vaikutti mielenkiintoiselta: Mies toteaa yllättäen ystävälleen, ettei enää koskaan halua keskustella tämän kanssa. Mutta, mutta... Ilmeiseti odotukseni olivat liian korkealla, koska ohjaaja McDonaghinn sekä pääosanesittäjien Collin Farrellin ja Brendan Gleesonin aiemmat elokuvat ovat olleet hyviä. Keskustelimme elokuvan jälkeen siitä miten vastaavat kokemukset tuntuisivat omissa nahoissamme, mutta koska sen syvempää keskustelua ei syntynyt eikä elokuva saanut aikaan yhtään syvää henkäystä niin tämä jäänee minulle yhden kerran elokuvaksi.

Viimeisin ja ehdottomasti sävähdyttävin elokuva oli Tár. Olin nähnyt varmaan viisi kertaa lyhyen mainospätkän, jossa Cate Blanchett puhkuu hiukan eläimellisesti juuri ennen konserttilavalle astumistaan. Pelkkä naisen näkeminen vakuutti minut ja niinpä suljin aina silmät ja korvat jos jossain alkoi tulla tietoa elokuvasta. Tár oli pitkä, mutta se ei päästänyt hetkeksikään otteestaan. Amerikkalaisen kapellimestarin elämä Berliinissä näyttää vakuuttavan kaikilla osa-alueillaan. Lopulta tilannekuvat murenevat päähenkilöllä ja laajentuvat katsojalla. Loppuratkaisu, ah se on todella herkullinen. Ohjaaja Tod Field, pääosassa Cate Blanchett, Nina Hoss ja Noémie Merlant.

Suositteluni Decision to Leave ja Tár elokuville :)

Tanssiminen

Jokainen maanantai minä lähden siipan kanssa tanssikurssille. Ensimmäiset neljä kertaa tulin kotiin väsyneenä ja itseni hukanneena. Miten ihmeessä en tajua ja osaa? Olenko kankeutunut kaikkoseksi ja menettänyt lantioni letkeän liikkeen? Kuka on sitonut nilkkoihini näkymättömät kuminauhat, jotka kiskovat eri suuntiin kuin opettaja ehdottaa? Sitten viidennellä kerralla tulimme iloisina kotiin. "Olipas kivaa", pääsi meidän molempien suusta. Siitä lähtien, vaikka musiikin tempo on liian nopea ja pyörähdykset akselin ympäri kahdesti saavat silmänikin pyörimään päässä, me molemmat olemme nauttineet uudesta harrastuksesta. 

Viimeaikoina eloani on yllättänyt myös valtavat mega-super-hyper-jätti-päärynät. Kolme päärynää painoi yli kilon. Yksi tällainen järkäle mahtui käteen, viereen juuri ja juuri sopi sellainen normikokoinen herkkupäärynä ;-)

Maaliskuun valo alkaa jo toimia. Kohta on kevät :D