perjantai 7. joulukuuta 2018

Mustan muistikirjan julkiset salaisuudet


Eräänä marraskuun päivänä Marika avasi oman muistikirjansa blogiin ja kysyi samalla: Onko sinulla muistikirjaa? No toki on, vastasin ääneen.

Olen kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa vuodesta 2006. Vuonna 2012 aloin pitää kirjaa siitä mitä olen lukenut, nähnyt tai postannut.

Reilut pari vuotta sitten aloin pitää bullet journalia, josta on tullut todella mukava matkakumppani. Koska muistikirjan sisällä on monta hyvää hetkeä ja tarinaa, niin jatkan ensi vuodenkin samoihin kansiin, niin pitkään kuin sivuja vain kirjassa riittää.

Tavallisin, ja itselleni ehkä avartavin, osuus mustassa kirjassani on kuukausiaukeama.

Normimenot merkitsen vasemmalle sivulle. Aukeaman oikealle sivulle kirjaan asiat, jota ovat tuoneet minulle energiaa tai vieneet sitä. Energiapankin tiliotteesta huomaan ilot ja riepomiset. Asioita jälkeenpäin silmäillessäni ymmärrän mitä pitäisi tehdä enemmän ja mikä tekee minulle hallaa.

Viime kuussa lisäsin "Viis veisaan" kohdan, koska huomasin, että asiat, joista en enää halua välittää, poistuivat melkeinpä pelkällä asian ylöskirjoittamisella.

To do -kohta ei kaipaa selvitystä. Tilaa on vähän, mutta se riittää minulle paremmin kuin hyvin. Ihan alimpana aukeamalla on ruksauslista, jonne merkitsen ne toistuvat asiat, joita haluan jostain kumman syystä seurata. Miracle morning on siellä ehkä turhaan, koska sen teen aina arkisin, mutta muut aiheet vaihtelevat kausittain.


Muut muistiinpanot on niitä, joihin palaan aina välillä.

Kurssimuistiinpanoja
Eräs aukeamista liittyy erityiseen lempiasiaani enneagrammiin, eli ikiaikaisiin persoonallisuustyyppeihin. Enneagrammi on mielestäni paras tapa kuvata meidän hyviä ominaisuuksiamme, kehittymistämme ihmisenä, stressikäyttäytymistämme ja vaistojamme. Itsetuntemus avasi silmäni siitä, millainen automaattiohjaus minulla on päällä, kun en ole läsnä. Nykyään näen helpommin miten hienoja ihmisiä me jokainen olemme, vaikka motiivimme ovat erilaiset ja käyttäydymme hyvin erilailla.

Innostavia ihmisiä tai ideoita
Iloitsen ihmisistä, joilta voin oppia jotain erityistä. Toisia kuuntelen vaikkapa radion kautta, toisia seurailen somemaailmassa. Osalta otan kopin yhdestä ideasta ja toisilta toisen opin.

Tämän vuoden alussa kuuntelin Mel Robbinsin ja Jordan Petersonin tarinointia. Olin silloin niin innoissani tyypeistä, että pulputin siipalle heistä monena päivänä. Mel Robbinsilta minulle on jäänyt elämään hänen käyttämänsä lähtölaskenta silloin, kun sisäinen ääneni sanoo, että minun pitäisi tehdä jotain, mutta minulla ei ole motivaatiota pisaraakaan.

Vaikka Peterson on saanut kovaakin kritiikkiä, niin minusta on hienoa, että joku opastaa nuoria(kin) ottamaan itseään niskasta kiinni, jos elämä on pelkkää vetelehtimistä. Mies on huumorintajuinen ja vakuuttava. Jos kaveri ärsyttää jotakuta, niin silloin voisi kuunnella Jordanin sanoja: On sinun vastuullasi tehdä niin kuin itsellesi on parasta. Jos et halua kuunnella jonkun puhetta - älä kuuntele ;-).

Omat tärkeät asiat
Äh, olen jo sen ikäinen, että kirjaan itselleni miten usein pitää käydä milläkin lääkärillä ja mitä he ovat sanoneet minut nähdessään ;-)

Joihinkin aukeamiin kertyy uusia ohjeita joita minulle määrätään. Aijai tätä ruostuvaa kehoa...

Listat
Toiset tykkää listoista, minä vain muutamasta: mitä olen lukenut, nähnyt ja kokenut tai sitten erityiset kuten "nuorenmiehen muutto/hankintalista" (Eikös tällaisen listan pitäisi olla sen muuttajan eikä äidin muistikirjassa, heh heh.)



Kirjat ja niistä poimittuja

Onnellisuusprojekti: "Ei ole rakkautta, on vain rakkauden osoituksia."

The 5 sec rule: "It's OK to be scary. Being scared means you're about to do something really, really brave."

Timanttipesula: "Kolme ensimmäistä suupalaa ovat herkullisimmat. Tauko lykkää turtumista. Fiksu lykkää nopean nautinnon saadakseen isomman hyödyn myöhemmin. Fiksu ei jää roikkumaan asioihin, töihin, ihmisiin, jotka tuhoavat ilon jatkuessaan." "Antaminen palkitsee aivojasi. Se tekee sinusta onnellisemman. Antamalla voit kasvattaa euron satakertaiseksi. Antamisen ilo kasvaa vapaaehtoisuudesta. Antamisen pieni kipu muuttuu yhteiseksi iloksi."

Kirja Viis veisaamisen elämänmullistava taika tuntui mielestäni ensin jenkkihapatukselta, mutta tiivistettynä pariin sivuun se saikin minut innostumaan. Elämässä on asioita, joissa EnAioPyytääAnteeksi -menetelmä on erityisen vapauttavaa :).

Lomamuistot
Loma! Ah mikä ihana ajatus. Ennen säästin kuitteja ja lippuja albumien sivuille. Nyt se aika on ohi ja muistikirja täyttyy pikku nippelitiedoistakin.

Tässä viimekesäisen Tsekin matkan muistoja. Valokuva-albumi on vieläkin tekemättä, mutta muistikirja pelaa :).

Jos suunnittelet matkaa Tsekkeihin, niin suosittelen kovasti käymään Unescon maailmanperintökohteessa Cesky Krumlovissa.

* * *

Teinikalenteriin liimasin nuorena vain laulajien ja bändien kuvia. Taskukalentereita täytin aina vain kuukauden tai pari. Mutta bujon löydettyäni olen iloinnut muistikirjan pitämisestä.

Tämä musta kirja ei ole kuitenkaan elämäni. Se vain tallentaa asioita, joita en halua kantaa päässäni. Tai se on lähtölaukaus toiminnalle taikka rauhoittumiselle.

Niinpä tässä kuussa minä alan laskeutua hiljaa aloilleni.

Nyt on kuulkaas jo joulukuu ja lunta maassa :D

lauantai 1. joulukuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 28-30

Jaahas, nyt tämä leikki on loppu. Täytyy sanoa, että on ollut kivaa pitää pientä päiväkirjaa ja osallistua haasteeseen.

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas
Pidän bileet pesuaineen ja harjan kanssa vessassa. Biisit vaihtuvat toiseen ja minä ylhäältä alas, kulmasta kulmaan. Ja koska olen tehnyt mielestäni enemmän kuin yhteen päivään mahtuu, menen sohvalle ja laitan soimaan lempimusiikkiani. Herään puolen tunnin kuluttua kesken villien unien vain todetakseni, että taas on pukeuduttava ihmisten ilmoille, tavattava ystävät ja Tuomari Nurmio.

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs
Aamulla on todella liukasta.  Minä hipsin hiljaa, mutta mahdollisimman rennosti mäkeä alas. Sitten kuuluu tömähdys ja näen toisella puolella katua naisen kaatuneen selälleen. Katson pitääkö mennä apuun, mutta ihmisethän on sellaisia, että ne nousee jaloilleen alta aikayksikön ja on niin-kuin-ei-mitään (jos ei satu pahasti) ja näin käy nytkin.

Päivällä tuuli puhaltaa pyörän melkein ajotielle ja lennättää metrikaupalla kuivuneita lehtiä kuin parven kottaraisia. Kotimatkalla päätän jäädä illaksi sisälle, mutta otan oppia tuulenpuuskasta ja imaisen tornadon lailla pölyt pois talosta. Kuten tornadon niin minunkin innostukseni kestää vain kymmenisen minuuttia. Myönnän reilusti, etten ole mikään kodinhengetär, toiset osaa sen paljon paremmin ;-)

Marraskuun kolmaskymmenes
Joskus on tehtävä valintoja. Nyt teen sen mitä viime vuonna en tehnyt. En mene pikkujouluihin (toinen kerta elämässäni), sen sijaan laitan ruokaa miehen kanssa huomenna tuleville vieraille. Tietysti olisin halunnut viettää uusien ja vanhojen työkaverieni kanssa vapaailtaa, mutta tiedän, että jos juhlin tänään, niin mulle jää kaikki tekeminen huomiseksi ja väsyneenä olen ikävää seuraa vieraille.

Viimeiseksi illalla katsomme yhdessä leffan Salaisuuksien illallinen. Herkullinen elokuva ja mielenkiintoinen loppu. Suosittelen :)



Aivan mahdottoman hyvää joulukuun alkua sinulle! Ota rauhallisesti, jos olosi kaipaa rentoutumista. Anna mennä, jos kehossasi lepattaa villiintynyt fiilis.

Pidä huolta itsestäsi 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 22-27

Osaan laskea seitsemään, mutta tänään lasken vain kuuteen.

Marraskuun kahdeskymmenestoinen
Jotta en söisi sanojani, annoin ennen marraskuun alkua luvan itselleni, että kirjastosta tupsahtavat elokuvat saa katsoa television kautta. Näitä harhailuja on tapahtunut neljä kertaa tässä kuussa. Tänään kotiin tuli The Lady in the Van, joka on viihdyttävä tositapahtumiin perustuva elokuva. Pisteytin sen marraskuun leffoista jaetulle ykkössijalle elokuvan The Book of Henry kanssa.

Marraskuun kahdeskymmeneskolmas
Totean huokaisten, että loman jälkeinen työviikko nollaa nopeasti edesmenneet lepopäivät. Olen aivan puhki kuluneesta työviikosta ja makaan raatona illalla, kunnes siippa houkuttelee iltakävelylle. Kävelyn jälkeen makaan hiukan virkeämpänä raatona kotona.

Marraskuun kahdeskymmenesneljäs
Huomaan että Teeman elokuvafestivaali lähestyy. Katson ohjelmalistaa ja totean, että tallennan varmaankin kaikki 15 ohjelmaa ja nautin niistä joulukuun aikana.

Ensinnäkin olen innoissani, että Square on mukana ohjelmistossa, sillä missasin sen teatteriesityksenä. Kaksi kreikkalaista helmeäkin taitaa olla tulossa. Suosittelen klikkaamaan Teeman elokuvafestivaali-sivulle. Ainahan voi olla mahdollista, että jokin laadukas leffa saa sinut hurmioituneeseen tai hekumalliseen tilaan.

Marraskuun kahdeskymmenesviides
Seisoskelen tänään kirpputoripöydän takana ja seuraan kuinka ihmisiä tulee, menee, pysähtyy kohdalle, hipelöi tavaroita, juttelee hauskoja, kysyy hintoja huvikseen, tekee ostoksia tai jatkaa matkaansa. Tätä hommaa ei todellakaan kannata tehdä ansaintamielellä, näin totesin sen jälkeen, kun pienet lastenvaatteet loppuivat myyntivalteistani.

Parhaimpia asiakkaita minusta tänään ovat lapset, ne pikkuruiset, jotka kaivavat lelulaatikon aarteita. Yksi pikkukaveri seisoi varmaan puoli tuntia pidellen yksi kerrallaan palloja, autoja, ötököitä ja figuureja kädessään. Kun vanhemmat lopulta kysyivät, että mikäs valitaan, poika oli saanut tarpeekseen eikä halunnut mitään.

Mikä mahtava pikkumies, mitä sitä turhaa hankkii tuollaista kamaa, kun leikkihetken voi saada vain käymällä vieraan tädin laatikolla. Kyllähän minäkin rakastan hyviä lp-levyjä, mutten enää hanki niitä kuin todella suuressa himossa.

Marraskuun kahdeskymmeneskuudes
Seisahdun Antikvariaatti Sofian ikkunan eteen ja katselen tämän vuoden jouluikkunaa. Tuo lumiukko hoitaa hyvin tehtävänsä ja saa minut hymyilemään.

Marraskuun kahdeskymmenesseitsemäs
Aamut ovat nyt mahtavia. Tänään kuura peittää maata ja ilma on mukavan kirpeä. Katselen aamulla valmistuvaa rautatietorin luistelukenttää. Kohta se on valmis ja jäällä alkaa huiske ja piruetit. Kun käännyn toisesta kadunkulmauksesta, näen joulukuusen latvan ja siellä kimmeltävät valot. Kipuan kirkon edustalle ja katselen miten kaunis Helsinki on.


Kuukauden viimeisimmät kuusi päivää ovat olleet hiukan stressaavia, mutta ei kai kukaan olettanut, että tämä aika menee ihan tanssiaskelin.

Tästäkin huolimatta: Hyvää ötyä!

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 15-21

Marraskuun viidestoista
Luen Taina Latvalan Venetsialaiset. Mietin miten erilaista olisi, jos olisi sisaruksia. Ehkä olisin parempi kinaaja, tai osaisin painia ja pitäisin puoleni fyysisesti oikein kunnolla tai kenties minulla olisi syvempi ystävyyssuhde kuin kenenkään toisen ihmisen kanssa.

No toisaalta minulla on kaverina tuo mies, jonka kanssa koen kaikenlaisia juttuja. Tänään istumme iltapäivällä pitkään sohvalla. Mies lukee minulle näytelmää ja minä kommentoin ja mietin juonikuvioita. Samalla huomaan (Marjaanan tapaan) seinässä tuijottelevan nallekarhun. Onkohan sillä jotain mielipiteitä meidän jutuista? Ainakin se on jotenkin hämmentyneen näköinen.

Marraskuun kuudestoista
Herään ensin. Menen keittiöön ja laitan aamiaista. Minusta aamiaisen laittaminen on kivaa. Kun on vieraassa paikassa, niin pöytä näyttää aina erilaiselta.

Päivällä pistämme nastat kenkiin ja lähdemme luontoon. Kun maasto alkaa näyttää liian pahalta, minä totean, että tämä ei ole enää kivaa. Mies kehittelee päässään uuden reitin ja kohta tarvomme toiseen suuntaan. Kuten eilen, niin tänäänkin pienet suloiset lapintiaiset tulevat luoksemme ruokailemaan. Niiden paino on kevyt kämmenellä. Kuukkelin kynnet sen sijaan nappaavat tiukasti kiinni pikkurilliin.

Marraskuun seitsemästoista
Kävelemme aamupäivällä kahvitupaan, jossa emäntä rupattelee kanssamme. Kuulemme kuinka hän nuorena innostui kullankaivuusta ja myöhemmin perusti oman valtauksensa. Nainen kuuntelee välillä ulkona kuuluvia ääniä: " Ne on luvanneet 20m/s myrskytuulta maa-alueelle."

Me palaamme takaisin kylille ja katsomme hetken hiihtokilpailua. Kapealla ladulla hiihtää vierekkäin molempiin suuntiin menijät. Välillä joku huutaa tietä nopeammalle ja ladulla suihkii miehiä kolme rinnakkain. Tuuli on yltynyt ja minun on kylmä ytimiä myöten. Illalla olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse lähteä ulos. Humina mökin ulkopuolella on mahtava.

Marraskuun kahdeksastoista
Matkapäivät ovat mielestäni aina vähän väsyttäviä päiviä ja niin on tämäkin sunnuntai. Vaikka lentokoneessa istuminen ei tunnu minusta ihmisen paikalta, niin siltikin katselen ihmetellen kaunista auringonkajoa pilvien yllä.

Marraskuun yhdeksästoista
Takaisin ruodussa. Puran tavarani toivottavasti nyt viimeisen kerran. Hommia on kertynyt reilusti ja huomaan olevani töissä pidempään kuin kannattaisi. Tulen siis taas nälkäisenä kotiin. Laitan pakkasesta tulista ja tuhtia keittoa lämpiämään. Lusikoin sen napaani ja sitten puran postipaketin. Olen osunut onnettaren haaviin, sillä osallistuin Leenan Kaunein kirjankansi -arvontaan ja voitin Krista Launosen Ofelian surun. Silitän kaunista kirjaa ja laitan sen pakettiin itselleni jouluksi.

Marraskuun kahdeskymmenes
Kierrätys on hyväksi. Nuorukainen on järjestänyt itselleen ruokapöydän, jonka haemme illalla kaupungilta. Aivan priimakuntoinen täyspuinen pieni pöytä löytää ilmaiseksi uuden kodin. Antajan ilo on todellakin saajan ilo. Kun pöytä on paikallaan pääsemme testaamaan sitä talon isännän kokkaamalla ruualla. Tunnen itseni superonnelliseksi äidiksi. Kyllä minulla on hieno nuorimies :D

Marraskuun kahdeskymmenesensimmäinen
Olen soitellut puheluita. Toiset tykkää soitella, mutta minä en oikein hanskaa tätä juttua. Ensin hoidin vakuutusasioita ja soittamalla sain hiukan säästöjä itselleni. Toinen puhelu on tärkeämpi, se on äidille. Tämä puhelu päättyy molempien iloiseen ääneen. Joitain asioita voi opetella tähänkin ikään :)



Kulunut marraskuun kolmas viikko on mennyt lomaillessa ja ahertaessa. Tiedän, että haluaisin hoitaa joululahjat kuntoon tässä kuussa. Parasta olisi, jos voisin antaa kaikille kokemuksen hauskoista lapintiaisista kädellä, kaulaliinalla, olkapäällä tai pään päällä, mutta arvatenkin joudun tyytymään johonkin tavanomaisempaan. 

Ensiviikolla siis suuntaan erityisesti valikoituun kulttuuriin panostavaan liikkeeseen (tai pariin). 

Koettakaa jaksaa. Tätä kuukautta on enää vähän jäljellä ja kuukauden päästä päivä alkaa pidentyä 


maanantai 19. marraskuuta 2018

Elävänä elokuvan tunnelmassa

Oltiin ostettu liput iltatapahtumaan muutama päivä sitten. Silloin idea tuntui mahtavalta, mutta kuten yleensä, niin illalla kun kello lähestyy yhdeksää ja minun pitäisi lähteä, alan jarrutella umpimielisesti.

Mietin päässäni:
siellä on niin kamalan pimeää
meidän pitäisi kiivetä se hirveän pitkä rinne ylös
siinä tulee varmasti kuuma, onko sitten kivaa olla hikisenä ravintolassa
jäätä ja liukasta, kyllähän sitä vielä ylös menee, mutta alas...
ja hitto vie - voihan täällä olla susia!

Sanon sanat "susi - raatelukuolema" jopa ääneen ja kantapääni jarruttaa jäljen lattiaan ;-).

Mies katsoo minua levollisesti. Se on tottunut tällaiseen. Ja lopulta, kun en voi päästää miestä yksin kipuamaan tunturille, pimeässä, ilman turvaa, minä laitan naskalit kenkien pohjiin ja lähden taistoon arvaamatonta maailmaa vastaan.

Kylä on tyhjän oloinen. Se jää taakse, kuten iso ajotiekin, meidän kääntyessä autiolle sivutielle. Minä otan hanskat pois ja tapailen miehen kättä. Kuin käärme kiemurtelemme tietä pitkin eteenpäin, ja aina tasaisin välein mustaa maata valaisee pieni katulamppu. Tuulenvire nousee ja se rikkoo pilviä taivaalla. Näyttää kirkastuvan. Monen mutkan jälkeen katuvalot loppuvat ja me askellamme taskulampun valossa perille.

Ulko-oven edustalla ihmiset ovat tupakalla pikkutakeissaan. Me otamme raudat pois kengistä ja astumme sisään ravintolaan. Kukaan ei kysy lippujamme, mutta mies ottaa takkimme, nuori nainen ohjaa meidät pieneen ikkunapöytään ja tuo meille juotavaa.

Tila on kaunis ja paikka rinteen reunalla täydellinen. Valtava takka lämmittää ilmaa. Viereisen pöydän äänet nousevat ja jonkun pää notkahtelee väsymyksestä. On jotenkin odottava hetki. Me nojaamme lähemmäs toisiamme ja juttelemme hiljaa ja ihailemme ikkunasta näkyvää maisemaa. Alhaalla olevan tunturikylän valot loistavat kauniisti. Siellä täällä kiemurtelee ajoteitä, mutta autoja ei ole liikkeellä.

Aika kuluu. Nainen saapuu lavalle kvartetin kanssa. Hän tervehtii meitä ja sanoo: "Olkaa kuin kotonanne, voitte jutella tai tehdä mitä vaan." Kvartetti soittaa kauniisti ja laulu solisee mukana. Minä istun ja kuuntelen. Katselen ihmisiä ympärilläni, mutta maisema pimeässä ulkona vetää minua puoleensa. Kuu pilkistää esiin pilven takaa, kuin tervehtien, mutta katoaa samantien.

Joku taputtaa innokkaasti. Toinen keskustelee kovempaan ääneen bisneksistä. Minä yritän kuunnella kappaleiden sanoja, mutta hukkaan ne. Huomaan etsiväni kuuta taivaalta, muttei sitä näy. Uppoan pieniin valonvälkkeisiin kaukana kylässä ja kellun kuin toiseen todellisuuteen.

Otan kulauksen lasistani ja sitä laskiessani takaisin pöydälle katsahdan miehen lasiin. Sen pohjalla näkyy kirjaimia. Tuijotan niitä ihmeissäni ja lopulta otan kameran esiin. Mies kääntyy puoleeni, näyttää huvittuneelta ja kysyy: "Onko sulla tylsää?"

"Ei", naurahdan. "Mutta minulla on tunne kuin olisin elokuvassa Lost in Translation", minä kuiskaan. "Ajattele, täällä korkealla ravintolassa, kaupungin valot kaukana tuolla, keltaisena ja punaisena. Joku laulaa pitkässä kauniissa asussa, nämä ihmiset tässä ympärillä, en ole lainkaan niiden kanssa samassa moodissa, vaan kuin omassa maailmassa unen ja valveen rajalla, ja ... sitten tämä lasin pohja... katso miten ihmeellisen kaunis. Tämä on jotenkin epätodellista..."

Poistumme aikanamme paikalta. Taskulamppu näyttää meille reittiä, mutta kohta mies sammuttaa sen. "Katso, tuolla on Orion", hän näyttää minulle. Alhaalla kimmeltää tähtien kaltainen kylä ja sitten kuin tyhjästä tulee esiin käsittämättömän hieno ja iso ruosteenpunainen kuu.

En enää tiedä mihin pitäisi katsoa, alas jalkoihin, taskulampun valokiilaan, taivaalle tähtiin vai tuohon mahtavaan ruskean punaiseen kuuhun. Jatkamme iloisin mielin alaspäin. Nastat tarttuvat mukavasti jäähän ja meistä kuuluu hauska rapina kävellessä. Muistelemme mihin suutaan pitää kääntyä risteyksissä. Nauramme minun puheilleni, joilla yritin selvitä, kun joku tuntematon kysyi mielipidettäni illasta, ja ähkien sain sanottua jotain kaunista kvartetista. Mutka toisensa perään laskeudumme alas ja lopulta tulemme pirteinä ja huvittuneina takaisin tunturikylään.

voi olla ettet tajunnut tätä juttua, ei se mitään,
en minäkään oikein tajunnut,
mutta hienoa se oli kuitenkin :)
En ollut koskaan kadonnut elävässä elämässä elokuvaan, mutta nyt sekin on koettu, kun katosin Tokion tunnelmaan Saariselän tunturissa. Luulen, että tämän retken muistan hyvin pitkään :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 8-14

Hitonmoista menoa...

Marraskuun kahdeksas
Päivä sujahtaa kuin pulu pullan perään. Käsiä särkee. Ehkä syynä on uusi työpöytä, liian painavat ovet, joita olen yrittänyt kiskoa auki viime päivinä tai viikonlopun kantamiset. En muista syödä välipalaa, ja kun koukkaan ruokakaupan kautta kotiin, ostan kaikkea mitä ei pitäisi. Kevennän kassia palauttamalla kirjastokirjan, mutta tasapainotan tilanteen heti ottamalla uuden kirjan lainaan. Samalla mietin miten mahtava asia on tämä meidän kirjastojärjestelmämme.

Illalla lyömme korttia kaksin. Toivon, että meidän iltapeliperinne jatkuu hamaan tappiin :)

Marraskuun yhdeksäs
Herään jo kolmannen yön jälkeen päänsärkyyn. Teen aamulla pienen kiertokävelyn ja ihastelen kaupungin valoja. Iltapäivällä tarjoan eilen ostamiani konvehteja ja katson kuinka työkavereiden suu napsaa.

Töistä suuntaan suoraan Yrjönkadun uimahalliin. Pehmeä höyrysauna ja lempeä vesi, kaunis ympäristö ja tyytyväiset ihmiset saavat kolotukseni kaikkoamaan. Juuri tässä ilmapiirissä tajusin kerran kadottaneeni ikävät ajatukset vanhenevasta kehostani. Täällä tajusin myös, että kaikki naiset ovat kaikkina aikoina kauniita. Skool sille :D

Marraskuun kymmenes
Vietän päivää itsekseni. Kuuntelen juutuubista  Esa Saarisen Rakkaudellisesti - 5/8 Filosofia ja systeemiajattelu -luentoa. Koska luento on aika pitkä, keitän välillä paahdettua kurpitsakeittoa ja jatkan taas Saarisella. Olen lukenut tänään kaksi kirjaa loppuun, ensin hauskan dekkarin Nokisen tomumajan arvoitus ja hyvän JUU EIn. Illalla mennään vielä The Holyn levyjulkkareihin ja sen jälkeen kävelemme hiljaisessa kaupungissa, sillä sää on kaunis ja iltakävely tekee aina hyvää.

Marraskuun yhdestoista
Tänään herätään kahvinjuontipäivään. Keitän aamukahvit sankarille ja aamiaista syödessämme katsomme kuinka lippu liehuu salossa. Olin ollut siinä uskossa, että isänpäivänä on aina liputettu, mutta ehkä niin on tehty vain meidän pihamaallamme. Seuraavat kahvit keitän isäni luona ja kolmannet kahvit taas meillä. Kun päivä on hengailtu viemme pojan kotiinsa ja lähdemme viikonlopun viimeiseen ohjelmaan, eli katsomaan ja kuuntelemaan Dr. Jordan Petersonia. Ilmeisesti kaikki tuli sanottua ja vatsani on terästä, sillä yön nukun kuin tukki.

Marraskuun kahdestoista
On maanantai. Herään, joogaan, kirjoitan, syön aamiaista, lähden töihin.

Kuulen, että muutan taas huomenna. Niinpä työpäivän lopuksi minä pakkaan takaisin punaisiin muuttolaatikoihin ne vähäiset tavarat, jotka olin ottanut esille. Lisäksi laitan sähköpostiin viestin (kuva)

No enhän laittanut ;-)

Lähden kotiin ja aloitan erilaisen pakkaamisen. Huomenna olen jossain muualla. Ihanaa!

Marraskuun kolmastoista
Olen ollut metallihäkkyrän sisässä ja tupsahtanut Lappiin. Täällä oli vielä alkukuusta lunta maassa, mutta tänään sataa vettä ja maa on paljas tai jäinen. Minua ei haittaa. Jos on märkää, olen sisällä. Jos on kylmää, puen lisää päälle, laitan tulen takkaan tai menen saunaan.

Marraskuun neljästoista
Olen nukkunut melkein yhdeksän tuntia ja kun herään on aamu täydellinen. Aurinko kurkistelee matalalla ja ulkona on pakkasta. Nousemme liukastellen Kaunispäälle. Siellä tuulee niin, että meinaa viedä järjen päästä, mutta kaunista on. Alastulo on vielä vaikeampaa, joten perillä etsiydymme jokamiehenvarusteliikkeeseen ja juttelemme "jalkaraudoista" - eikun matkailusta, Kreikan ihanista saarista, ulkomaalaisista turisteista ja meistä suomalaisistakin. Vajaan tunnin rupattelun lopuksi sovin lähettäväni myyjälle vinkkejä mahdollista Tsekin matkaa varten. No, koska tästä kaupasta ei löytynyt sitä mitä etsimme, menemme toiseen liikkeeseen. Siellä on yhtä mahtava myyjä ja saamme oikein mainiot naskalit kenkiemme pohjiin ja turvaksi jäisessä maastossa kulkemiseen.

Kyllä täällä Saariselällä on kuulkaas aivan mahdottoman ihania ihmisiä.

Marraskuun toinen viikko on sujahtanut kamalalla tohinalla. Menoa ja tekemistä on ollut niin paljon, että lepo on nyt todella tarpeen. Loman ja itseni kunniaksi lupaan olla nyt rakkaudellinen :)

Kokonaisuutena sanoisin marraskuun toisesta viikosta itselleni, että: GOOD JOB.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Marraskuun selätys - päivät 1-7

Näin SusuPetalin mainion marraskuun selätys haastevastauksen eilen. Haasteen on aloittanut Lepis vuonna 2007. Ajatelkaa miten pitkän ajan haaste on elänyt :)

Tartun ideaan, koska uskon selviäväni tästä kuukaudesta helpommin kuin ikinä. Hehheh, voi olla, että kuvittelen itsestäni liikoja...

Marraskuun ensimmäinen
Pääsen katsomaan nuorenmiehen uutta kotia. Mittanauha heiluu ja ensimmäiset itsepäällystetyt tuolit kannetaan asuntoon. Isäntä oli asentanut kirkkaat kattovalot, joten pimeydessä marraskuuta ei tarvitse aloittaa. Männyt seisovat jykevästi henkisenä tukena ikkunan takana ja minä killotan tuolilla tutkimassa, että täällähän on valmiina u-kiskot verhoja varten.

Marraskuun toinen
Katson työhuoneen seinällä olevaa taulua ja mietin, että noilla kavereilla oli paljon rankempaa tuo töissä olo. Minä saan tehdä siistiä sisätyötä ja lounaskin tarjotaan lautasella ja vielä lämpimänä. Aika luksusta, sanoisin.

Marraskuun kolmas
Menee ihan vaan kirjoja lukiessa ja kotona edestakaisin pörrätessä. Taidan olla vähän laiska ja saamaton tänään, mutta ketäs se haittaa...

Marraskuun neljäs
Minulla on mitä-sattui-osumaan-päälle-vaatteet, kun lähden aamupäivällä kukkasen kanssa matkaan. Availen ovia, kannan tavaraa, suljen ovia, milloin auton, milloin talon. Syön päivän aikana vain yhden lämpimän aterian Ikean ruokalassa ja sitä mutustellessani totean, että pihvi on supermaukasta (vetoan hurjaan nälkään ja ehkä  laadukkaaseen maustamiseen). Iltamyöhällä palaan takaisin kotiin, huomaan vetimet, joissa olen kulkenut ympäri kaupunkia. Minä viis veisaan asiasta, sillä päivä on jo mennyt, eikä kukaan ilmeisesti menettänyt näkökykyään takiani. Tänä iltana uni tulee nopeaan.

Marraskuun viides
Töissä riittää tekemistä ja tekemisen lomassa muutan kerrosta ja huonetta. Hengitän syvään. Ajattelen, että tämä kaikki on vain väliaikaista (niinkuin onkin - kaksi viikkoa ja taas uusi muutto). Lopulta huomaan tehneeni työt, tiputan hanskat käsistäni ja lähden kotia kohti.

Marraskuun kuudes
Tajuan ettei kotona ole ruokaa. Tajuan myös olevani stressaantunut. Päätän ymmärtää tunteitani, mutta lopettaa tyhmät oireet samantien: kiroilun (oioi) ja pahanpuhumisen (yök, jäk). Ne ei ole tehneet mulle aiemminkaan hyvää, joten jos vaan tunnustan uuden elämänvaiheen olevan tosi nyt, kuuntelen itseäni kun surettaa tai kuohuttaa, niin eiköhän tämä tästä hellitä.


Marraskuun seitsemäs
Istahdan vihreään elokuvasaliin. Ihmettelen hetken miksi elokuvan äänentoisto on täysillä. Pyytäisin korvalääkäreitä suosittelemaan elokuvateattereille oikeaa (lue: alhaisempaa) desibelirajaa, jotta me leffahullut säästymme kuulovaurioilta, mutta elokuvateatterissa ei saa ottaa kännykkää esiin ja häiritä muita soittelemalla ympäri korvalääkäriasemia.

Öh, narisenko taas ;-)

No, avaan käsilaukun vetoketjun reteästi, otan sieltä korvatulpat ja tungen ne korviini.


Kuukauden ensimmäisten päivien aikana saattoi paistaa aurinko. Jos näin oli, olin silloin sisällä. Arkipäivisin pistäessäni pääni ulos sää oli mielestäni aina tihkusateinen. Ratkaisin ongelman vetämällä hupun päähän. Televisiottomuus ei ole ollut ongelma, olen jopa vähän yllättynyt tästä.

Ei paha alku, sanoisin :)