tiistai 24. marraskuuta 2020

Marraskuun selätys - oma napa - hymy - miehet

Marraskuun  seitsemästoista

- Miks sä oot aina noin tyyni?
- Ai, mitä, häh?

Kiukuttelupäivä. Tänään siipalla on koko päivän sellaista duunia, että sen on parempi olla toisessa huoneessa sähköpöydän äärellä. Minä en tästä vielä hätkähdä, olenhan ollut monesti koko päivän olkkarin sohvalla hommissa. Mutta tänään jokin mättää, koko kroppa tuntuu taistelevan työasentoani vastaan. Alan narista mielessäni maailman kurjuutta. 

Kun työpäivä loppuu, otan lopputilin kaikesta ja pitelen käsiäni haaleassa tiskivedessä. En mene ulos kävelylle, mikä olisi hyvä idea, vaan jään odottamaan, että mies lopettaisi työt ja minä saisin seuraa. Kello tulee neljä. Kello tulee viisi. Puoli kuudelta ovi avautuu, mies menee keittiöön ja huikkaa samalla, että kuudelta alkaa yks webinaari, jonka hän haluaa katsoa. 

Paska, sanon mielessäni ja alan myrtyneellä naamalla heilua monitehotyyppinä ympäri keittiötä. Syömme hiljaisuuden vallitessa. Häntä se ei harmita, hän on rauhallinen, tyyni aina ja vetäytyvä luonnostaan. Minua kaikki harmittaa, paska se ja paska tää ja paska tuokin tyyppi tuossa toisella puolella pöytää. 

Kun mies kaataa kahvia kuppiin ja kysyy otanko keksin, katson sitä silmiin ja sitten mun viisari värähtää. Mä hymyilen väkisinkin. En tajua kuinka tässä käy aina näin, mutta jos vaan katson sitä silmiin, niin en voi kuin hymyillä. Eli siinä katosi sitten se paska olo. Taivaan tuuliin, ihan tuosta vaan. Sanon jotain hölmöä. Juomme kahvit loppuun. Mies menee webinaariinsa ja minä istun keittössä. Olisiko mun pitänyt mennä aikaisemmin kurkistamaan sen silmiin ja unohtaa samalla maailman turhimmat murheeni??? No, nyt on kaikki kuitenkin taas hyvin, joten siirryn kirjoittamaan. Ensin kurssitehtäviä ja sitten blogia. 

Marraskuun  kahdeksastoista

Sitkeää tietokoneilua koko päivän ja illalla puolentoista tunnin rutistus enneagrammia. No, kurssin vetäjä on niin ihana, että piristyn, vaikka ilta on jo pitkällä. Olemme tänään hyvien ihmissuhteiden ja rakastavan ystävällisyyden äärellä. 

Muistutan itselleni, että kannattaa olla hyvä ystävä itselleen. Kuunnella omia tarpeita ja olla rakastava itseään kohtaan. Parhaimmillani voisin rakastaa kaikkia huonoja puolianikin. Todellako? Sitä tyyppiä, joka eilen vingutti viulua mielessään pitkin päivää ja joka kiukutteli miehelle ihan turhasta? Toisaalta, olen oppinut vuosien varrella paljon ja muuttanut vanhoja huonoksi katsomiani tapojani paremmiksi. En kaikkia, mutta joitain minulle oleellisia. Joten miksikäs en voisi olla sujut itseni kanssa. Muillehan suon sen paljon helpommin. 

Palaamme kurssilla hymyyn. Että jos saat katsekontaktin johonkuhun ja hymyilet hänelle, hymy tarttuu häneen. Ja jos taas joku hymyilee sinulle epäaidosti, sinun hymyhermostosi peilaa toisen ilmettä ja tunnistat epäaitouden. 

Ja loppulauseeksi jätän mieleeni soimaan: Muista aina hymyillä lapselle.

Marraskuun  yhdeksästoista

Lähden aamukävelylle poskella vielä tyynyn lämmin painauma. Ulkona on sysipimeää ja kulman takaa puhaltaa niin kova tuuli, että joudun pysähtymään paikoilleni. On jotenkin hienoa yrittää kävellä tuuliseinää vasten, mutta lopulta taivun ja koukkaan lyhyemmän reitin kautta kotiin.

Illalla menen ajoissa sänkyyn ja jatkan hömppälukemista. Kirja on niin hauska, että ohitan uniajan. Eli hauskat kirjat kannattaa kai aina lukea päiväsaikaan ;-)

Marraskuun  kahdeskymmenes

Lunta! 

Aivan mahtava herätä siihen, että maata peittää ohut lumipeite. 

Päivä menee kamalassa työrupeamassa. Hoidan yhden jos toisenkin homman satasen volyymilla ja tuollainen toiminta vie multa aina mehut kokonaan. Miksen voi olla muuten kuin täysillä tai vetelä? 

Työpäivän jälkeisellä pääntyhjennyskävelylläni katselen kuinka lapset laskevat pulkalla pikkuista mäkeä. Ja ihan hyvinhän se lasku sujuu. Missä ei ole enää lunta, siellä on nurmea, ja molemmissa kohdissa voi kiljahdella korkealta ja kovaa :)

Mun pitäisi vielä kirjoittaa pari draamakohtausta. En jaksa millään. Joten toivon, että huomenna minussa virtaisi monta ideaa ja saisin puristettua tekstiä. Maanantaina kaiken on oltava valmiina ja nyt ei kyllä yhtään tunnu siltä, että ehdin mukaan. 

Odotan siis enemmänkin Vain elämää ohjelmaa, jossa on Mariskan ilta. Ehkä siellä tulee tänään jännittäviä musakokemuksia :)

Marraskuun  kahdeskymmenesensimmäinen

Iltayhdeksältä soi puhelin. Siellä on nuorimies. Ei sillä mitään erityistä asiaa ole, kunhan muuten vaan soittelee. Kaiutin päällä rupattelemme kolmistaan, mietimme vähän yhtä asiaa ja sitten pohdimme toista. Välillä tarkistetaan tietokoneelta jotain juttua ja tarinoidaan taas lisää. Aika hurahtaa kuin siivillä ja yhtäkkiä huomaan haukottelevani äärimitallisia suullisia. Eikä ihme, sillä nukkuma-aikani on mennyt aikoja sitten. Vähän yhdentoista jälkeen sanomme heit ja mietin miten iloinen olen tuosta nuorestamiehestä. Se on yksi elämäni parhaista asioista ♥

tiistai 17. marraskuuta 2020

Marraskuun selätys - rakkaudellisia hetkiä

Marraskuun kolmastoista

Lomapäivä. Arvaa monelta herään. Klo 03:30. Pyörin sängyssä ja sitten nousen ylös. Aamiaisella päätämme tehdä tänään jotain erilaista, eli ensiksi elokuviin katsomaan Toven taiteilijaelämän vaiheita. Jos elokuvan hitauden ja kiihkeyden saisin nyt purkkiin, niin haistelisin sieltä intohimoa ja keveitä tanssiaskelia useasti. Leffa on hieno, vaikkakin yllättäen minulle hiukan liian pitkä. 

Lounaan jälkeen kaipaamme lisää kulttuuria. Kävelemme kohti egyptiläistynyttä Rexiä, mutta sen edessä on perjantaina klo 13 jono! Eli ei sinne. Kylmä tuuli puskee meidät nopeasti Ateneumiin. Edessämme on Magnus Enckellin taidetta aina synkän harmaasta kuoleman tunnelmasta hehkeään väri-iloitteluun. Mietin, että kenties Tom of Finland on aikoinaan hengittänyt syvään Enckellin taiteen voimasta. Niin paljon yhtäläisyyksiä näistä taiteilijoista löytyy.



Marraskuun neljästoista

Kummallinen lauantai. Pakerran oppimispäiväkirjan parissa, enkä oikeastaan tee mitään.

Marraskuun viidestoista

Edestakaisin päivä. Aamupäivällä lähdetään kävelylle. Kierretään ison marketin ohitse ja mietitään, että tuonne voitaisiin mennä tänään syömään, kun viime kuukaudet on vedetty vain kotiruokaa. Teemme kävelykierroksen loppuun palaten kotiin.

Kotona kirjoitamme ruokaostoslistaa ja sitä laatiessa tulee niin kamala nälkä, että päätämme mennäkin heti ensimmäiseksi syömään, ja vasta sen jälkeen ostamaan ruuat ensiviikoksi. Ja niin me onnellisena saavumme ravintolan eteen vain nähdäksemme, että olemme tuntia liian aikaisessa. Valitsemme lennossa suunnitelma B:n, eli ensin ruokaostoksille ja sitten kotiin tekemään pikaisesti valmistuvaa sapuskaa. Eli ostokset kärryyn ja nopeinta tietä kotiin.

Eteisessä olemme näännyksissä. "Mitäs jos kuitenkin mentäis sinne raflaan?", pääsee jommankumman tai ehkä molempien suusta. Harkittu silmiin katsominen, nyökkäys ja suunnitelma C käyttöön. Puramme ruuat kasseista kaappeihin ja lähdemme jo kolmannen kerran marketin kupeeseen.

Ja kuten ehkä saatat arvata, on kello jo sen verran, että aika moni muukin on miettinyt tuovansa perheensä viikonloppulounaalle samaan ravintolaan. Kun näemme täydet pöydät ja pari ihmistä jonossa edessämme, kysymme nuorelta naiselta, että saakohan täältä ruokaa mukaan. Ja kyllähän se onnistuu. Eli teemme tilauksen ja jäämme odottamaan, mahat kovasti muristen ruokaa, jonka kannamme kotiin, ja josta vihdoin nautimme oman tutun keittiöpöydän ääressä.

Marraskuun kuudestoista

Taas tervehdyttämisreissulla kaupungissa. Tuulee julmetun kylmästi ja maski tuntuu jopa kivalta asialta, kun se lämmittää kasvoja. 

Paluumatkalla huomaan, että Stoccaa vastapäätä on tullut upea joulukauppa. Menen sinne sisään. Ihailen herrrkullisia joulukalentereita. Hipelöin puuvillahanskoineni stressipalloa, mutten raaski puristella sitä kovin paljoa, sillä se on liian hellyyttävä. Hengittelen värikkäitä pöytiä ja vältän halaamasta hauskaa tyynyä. Täällä olisi monta kivaa lahjaa, olisi itselle, mutta enemmän toisille ♥

Kotimatkalla kuuntelen Samuli Putron uutta kappaletta Sydän hakkaa ahneesti. Mietin sitä katsetta, josta Putro laulaa. Ihokarvani nousevat, ja minä hengästyn tämän kappaleen äärellä. Se on ihana. Ihana! 

Illalla on taas draamaa. Luemme toistemme tekstejä. Näen monta erilaista ääntä ja kuulen omanikin. Olen mielestäni tylsä, mutta kai oma itse on yleensäkin tylsempi kuin muut.




 

perjantai 13. marraskuuta 2020

Marraskuun selätys - valkosuklaata ja videoita

Marraskuun seitsemäs

Uutelassa tuulee, mutta aurinko paistaa ihanasti. Seuraamme pitkään joutsenia. Uhittelevatko ne? Ei, taitavat paremminkin tanssia toistensa kanssa. Näetkö mun kaulan, näetkö kuinka laitan sen näin mutkalle? Jos vähän pörhistelen sulkiani, niin pörhisteletkö sä mulle takaisin? 

Joku on jo laittanut linturuokinnan käyntiin. Aterialla käy kuusitiaisia ja närhiä. Aurinkolahden kahvila näyttää myös houkuttelevalta. Hiekkarannalla näkyy muutama kävelijä. 

Kun rannat on koluttu menemme kauppaan hankkimaan callunoita. No arvaa vaan onko niitä enää jäljellä? Löydän kolme kohtalaista ruukkua. Kyllä noilla ainakin alkuun pääsee...

Marraskuun kahdeksas

Vihdoinkin saan avattua parvekkeen oven ja päätän aloittaa valoshown. Siirtelen pelargonioita paikasta toiseen. Säästänkö näitä? Säästän tuon. Ei kun en säästäkään. Pistänkö kompostiin vai vienkö kellariin? Ei ne kellarissa kuitenkaan selviä. Pistän siis kompostiin. Ja kukat leikkaan ensin maljakkoon. 

Pelargoniat veks ja callunat tilalle yhteen isoon ruukkuun. Ja paljon valoja. Reilusti. Koko korttelin riemuksi. Mutta kuinkas käykään, valoja on aivan liian vähän tarpeisiini. Pitänee mennä kauppaan lisäostoksille. Yhdestä pitkästä ruukusta teen "kiviminipuutarhan", mutta mitä mitä? Kiviäkin tuntuu olevan meidän talossa liian vähän. Tähän parvekkeen laittoon menee tuhottoman paljon aivokapasiteettia. Eihän tämä koskaan ole ollut näin vaikeaa!

Kun saan itseni tasapainoon puutteitteni suhteen, palaan sisälle. Intoudumme imuroimaan ja laittamaan aiempien laiskottelujen jäljiltä kodin pikkuasioita kuntoon. Yläfemmat sille!


Marraskuun yhdeksäs 

Maanantai. 

Töitä, lääkäri, töitä. 
Hetken huilahdus. 
Illalla draaman kirjoituskurssi. 

Dialogi ei ole Puhetta. Repliikki on teko. Alateksti: repliikillä on muu sisältö kuin vain sanan mukainen. Jos ei ole alatekstiä, voi kysyä, tarvitaanko sitä. Eri henkilöt puhuvat eri tavalla, roolinimet voisi siis kyetä ottamaan pois kässäristä. Apua!

Kurssin jälkeen jaksan juuri ja juuri lähteä iltakävelylle. Kun seuraavana aamuna herään, tajuan nukkuneeni koko yön kuin tukki. Sitä ei tapahdu usein. Olen kai antanut maanantaina kaikkeni.


Marraskuun kymmenes

Fyssarilla töiden jälkeen. Perse on järkyttävän kipeä käsittelystä. Hermot kiskovat niin, että tekee mieli kiljua. 

Illalla kuuntelen Viivi Pentikäisen todella hienoa esitystä enneagrammista ja eri persoonallisuustyyppien vahvuuksista. En vaan pysty istumaan, ja siksi kävelen ja touhuan hiljaa jotain, yrittäen samalla keskittyä luentoon. Muttei sekään tunnu hyvältä. Sitten haen keskeneräisen luonnoksen, asettaudun jonkinmoiseen asentoon sohvalle ja alan viimeistellä piirustusta. Olo helpottuu hetkeksi kun joudun keskittymään sekä viivan suuntaan että luentoon. 

Illan loppurentoutukseksi katson Rillit huurussa, sillä pieni nauru tekee hyvää ennen sänkyyn hautautumista. 

Marraskuun yhdestoista

6:30 herätys, samantien vaatteet päälle ja ulos. Mahtava aamukävely. Ja kun työt alkaa, alkaa myös sataa. Olen palaverissa jos toisessa, kuuntelen työpsykologin sanoja siitä miten etätöissä voisi pärjätä paremmin. 

Pidä taukoja, ota yhteyttä, sosiaalinen luottamus, käytä videota, palaudu pitkin päivää. 
Ja ehkä se tärkein muistutus: palautuminen ei ala ennen kuin mieliala on myönteinen. 
Pomo kysyy, miten se suhtautuu valkosuklaan runsaaseen kulutukseen? 
Psykologi sanoo, että jos valkosuklaa saa myönteisen mielialan, niin sittenhän se toimii. Mutta kohtuus kaikessa. 
- No siinä se sitten tuli ;-) 

Illalla on pakko päästä ulos, vaikka kaupunki on musta. Yllättäen enää ei sadakaan, sää on hapekas ja lopulta melkein tunti hurahtaa jutellessa päivän antia. Tai paremminkin sitä, miten en osaa lopettaa dialogia, jossa kaksi naista kohtaa, toinen haluaa toisen lähtevän matkalle, toinen ei halua lähteä. Toivon, etten pähkäile asiaa yöllä, vaan vetäisisin ensiyönäkin kunnon unet. 

Marraskuun kahdestoista

Vihdoin on torstai. Olen melkein maaliviivalla lekurijuoksuissani. Tämän päivän käynti poikii vielä uuden, (huh huh, varaan sen ehkä vasta parin viikon päähän). Mutta kyllä nyt onneksi näyttää siltä, että voin olla aika leppoisasti joulukuun. 

Nautin täysillä työkavereistani. Olen voinut auttaa niitä aika paljon tässä viimeaikoina ja jotenkin auttamisesta tulee hyvä fiilis. Se työpsykologi on oikeassa siinä, että etäpalavereissa kannattaa pitää video päällä. On paljon mukavampi nähdä kaverit, kuin vain kuulla ääni.

Iltapäivällä töiden jälkeen istun lattialla ja katson eilisillan bigbrother -lähetyksen. Hihittelen Vintage Tube Piirtää -tehtävälle, jossa asukkaat esittävät Kylli-tätiä. Aivan mahtavia vetoja! 

Hihitys katkeaa kesken kaiken, kun muistan, että olen kuulema ollut pikkutyttönä Kylli-tädin piirustuskurssilla. 

Minun täytyy olla jo tosi vanha! Ai kamalaa :D

Kylli-täti piirtää sadun Teppo ja pyrstötähti

lauantai 7. marraskuuta 2020

Marraskuun selätys - mitä oikein tapahtuu

Milloin lienee, onko siitä pari vuotta, kun intouduin SusuPetalin innoittamana pitämään marraskuun selätys -postauksia. Tämä vuosi ei jää välistä, sillä jostain on pidettävä kiinni tänä kummallisena koronavuotena ;-)

Marraskuun ensimmäinen

Olen viettänyt pitkän viikonlopun Lohjan metsissä ja olo on todella rentoutunut. Tänään käyn koskettamassa yli 300 vuotta vanhaa kaveria. Se on Paavolan Tammi, jonka oksilla kasvaa vihreää sammalta ja jonka runko on niin leveä (reilut 470 cm), ettei minusta riittäisi peittämään sen ympäryksestä puoliakaan, vaikka kuinka halaillessani harottaisin sormiani. 

Mahtava päivä istua laavulla, katsella järven aaltoja, kuunnella tikan nakutusta, silitellä siirtolohkaretta. Sanoin sille pari asiaakin, kun kerran yllytettiin :)

Marraskuun toinen

Työpäivän jälkeen olen pöllähtänyt kuin sentrifuugissa pyörisin ja pysäytysnappula olisi jumissa. Näin pitkään se rentoutunut viikonloppu sitten jaksoikin kantaa. Illalla yritän miettiä minkälaisen abstraktin teatterikohtauksen keksisin. Päähenkilöni Risto yrittää keittää aamupuuroa, mutta mikään ei mene niin kuin pitäisi ja lisäksi Riston vuorosanat ovat vain laulun sanoja. Huh hei, enpä haluaisi olla Riston pöksyissä huomenaamuna ;-)

Marraskuun kolmas

Vedän maskin kasvoille ja lähden kaupungille. Sairaanhoitaja sanoo: nyt voisit ottaa maskin pois, niin saadaan tehtyä nämä testit. Pistän maskin roskikseen pyynnöstä. Kohta hän antaa minulle uuden ja pyytää odottamaan käytävällä. Vartin päästä saan laittaa toisenkin maskin roskikseen, koska tekstit jatkuvat. Sitten kaivan kolmannen esiin, laitan sen kasvoilleni ja lähden junaan matkaamaan kohti kotia. 

Illalla on mahtava sää ulkona.

Marraskuun neljäs

Aamulla lääkäriin ja illalla taas draamaa. Nyt mietin kohtausta, jossa nainen kertoo miehelleen (uskonlahkon johtaja) tapailleensa vanhaa rippipappiaan. Nainen "voittaa" tilanteen, jos hän saa miehensä hyväksymään sen, että hän voi tapailla ja keskustella liberaalin papin kanssa. Mies taas "voittaa", jos hän ei näytä mustasukkaisuuttaan ja saa vaimon jättämään tulevat tapaamiset. Kumman olisit kirjoittanut voittamaan?

Marraskuun viides

Tänään pohditaan mikä menee pieleen. Ja mitä tämä nainen oikein syö. Miksi rauta ei pysy sisuksissa tai miten paljon kasvis-kalaruokailijan pitää saada proteiinia. Tajuan, että olen tehnyt muutoksia, jotka eivät ole olleet ihanteellisia hyvinvoinnilleni. Mutta onneksi maailmassa on asiantuntijoita, jotka tökkivät minua otsaan silloin, kun en itse ymmärrä ;-). No, eiköhän tämäkin asia tästä taas paremmaksi muutu. 

Marraskuun kuudes

Se on kuulkaas ruotsalaisuuden päivä ja onneksi viikon viimeinen arkipäivä. 

Olen katsellut kolmisen viikkoa parvekettani. Siellä pelargoniat kukkii vielä täysillä, enkä ole saanut valoja viriteltyä, vaikka olisin halunnut. En ole tämän vuoden ensimmäinen parvekkeen valaisija näillä main. Monessa kodissa viritelmät näyttävät minulle pitkää nenää. 

Sitten katson kitaraa, voi sinua raukkaa. En ole ehtinyt koskea sinuun tällä viikolla laisinkaan. Ja kun näen yöpöydän vieressä luonnoslehtiön, tunnen piston sydämessäni. Siirryn keittiöön, kuorin appelsiinin ja puraisen sitä. Ulko-ovi aukeaa ja taloon tupsahtaa perheen nuorin. Valo syttyy päässäni ja kaikki kuvitellutkin huolet kaikkoavat mielestä. Eiköhän unohdeta kaikki turha ja vaan vietetä iltaa rupatellen, pelaillen ja pitkään valvoen. 

Ensimmäiset arkipäivät ovat hurahtaneet valtavalla nopeudella. Jännittävä joulunaika lähestyy ja ensimmäiset joulukortit on jo hankittu. Niin, että ihan hyvinhän tässä menee :D

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Relammin top 4

Jumankauta, tuntuu siltä kuin joku olisi pyyhkinyt pölyt korvien välistä ja pessyt koirankakat kantapäistä. Ja miten tähän on päästy? No minäpäs kerron.

1.  Skool yhdessäololle

Nuorimies viihdytti perjantailla käynnillään. Ilta kulki kuin siivillä, kun pelasimme monta hauskaa peliä keittiön pöydän äärellä tai notkuimme olkkarin pehmeissä tuoleissa. Kävimme isovanhempien pihamaallakin ja se taisi piristää kaikkien mieltä oikein olan takaa. Seuraavana päivänä ulko-ovi kävi yllättäen ja nuorimies toi ohimennessään juuri leipomiaan herkullisia karpalosämpylöitä. Kyllä siinä helähti sydämessä aika tavalla :)

2. Skool kirjailijoille ja piirtämiselle

Mies on katsellut netissä kirjamessujen kirjailijahaastatteluja. Minä kuuntelen vieressä ja kiitän ja kumarran niitä kaikkia, jotka ovat taikoneet tänä aikana meille mahdollisuuden näin helpolta tuntuvaan järjestelyyn. Sohvan toisessa nurkassa nojaillessani olen pitänyt luonnosvihkoa sylissä ja vedellyt kynällä viivoja paperille. Mietin miksen tee tätä useammin, sillä kun tuntikausia katsoo kynän edellistä vetoa ja tekee siihen viereen toista samansuuntaista, ei kehossa voi tapahtua muuta kuin sykkeen laskua. Aivot narikkaan ja kädet liikkeelle, siitä voisi tulla uusi mantrani.

3. Skool uutispaastolle

Tajusin eilen illalla, etten ole nähnyt viikonlopun aikana uutisia, nettiuutisotsikoita, huhuja, kireitä kommentteja tms. Jos olenkin avannut television, olen valinnut sieltä vain höntsäviihdykettä, musiikkiohjelmia tai vastaavaa. Täytyy todeta, että uutis/älämölöpaasto on tosi mukavaa. Kannattaako tästä olotilasta päästää irti?

4. Skool mutustelulle

Ja sitten jotain suloisen rentouttavaa. Tutkimusten mukaan alla olevan videon katsominen (tai ehkä mussutuksen kuunteleminen) laskee stressitilaa jopa 17 prosentilla. Olipa tämä totta tai ei, niin kyllähän tuota kaveria on hauska katsella jonkin aikaa :D

Ottakaa iisisti kamut ♥

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Kun illat pimenevät ja hyytävä torvi soittaa ahavoituneella äänellä selkäsi takana

Orkidea on alkanut taas kukkia. Tästä ihmeestä havahtuneena päätin satsata muihinkin kasveihin ja ostin kaksi kasvilamppua. Sellaiset säädettävät teleskooppitikut, joiden päässä on valkoinen kartiolakki. Sen alta valo loistaa kauniisti. Jotain hehkeäähän täytyy kehitellä, kun pimeys valtaa alan ja vampyyrit iskevät. 

Iltalukemisena nimittäin istahdan terapeutin huoneen nurkkaan ja seuraan kuinka hänen nykyaikaisella vastaanotollaan käyvät vanhat ystäväni Tri Jekyll, Frankenstein, vampyyri Carmilla ja Dorian Gray. Liekö joku heistä listinyt terapeutin? Tai mahtavatko tulla yhtään paremmiksi versioiksi itsestään? 

Kenties hekumoin noiden ongelmista, jottei tarvitse tuijottaa omiin. Tai ehkä vain kaipaan jotain raikasta tuulahdusta tähän tunkkaiseen koronavuoteen. 

Tunnen nimittäin, että pimeys on iskenyt suoneen, kupannut minut lähes verettömäksi.

Veren voi tietysti pistää virtaamaan juutuubaamalla 1920 ja 1930 -lukujen halloween-kappaleita. Noita puhaltimia kuuntelemalla alkaa väkisinkin nilkan hermosto väpättää ja tuntea himoa johonkin toisenlaiseen eloon. Voisiko vampyyri Lestat tulla hakemaan tanssiin?

Totean useasti itselleni, että kyllä tämä tästä Birgitta. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Ja sitten tänään näin alla olevan tekstin ja melkein pissasin housuun ;-)

torstai 8. lokakuuta 2020

Granaattiomenat jalkojeni juurella

Minusta tuntuu omituiselta. Kuin olisin lukittuna sisälle ja elämä tapahtuisi jossain muualla, ikkunan takana, lasin tuollapuolen.

Tiedätkö tämän tunteen? Sellaisen epätodellisen, jossa itse vain haahuilee, saa asioista kiinni ja touhuaakin, mutta kuitenkin on upoksissa tai tainnoksissa.

Mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?
Voinko jättäytyä taka-alalle?
Eikö saisi mennä talviunille ja palata asiaan ensi kesänä?

Olen tuijotellut monesti Lady Gagan videota. Tunnen joka kerta suunnatonta myötätuntoa tyynyyn päätä hakkaavaan kaveriin ja mielenkiintoa omituiseen ympäristöön, joka tavallaan tuntuu tutulta (oi niitä aikoja kun pääsi matkaamaan mystisiin paikkoihin). 

Ja kuten huomaat, mulla ei ole mitään sanottavaa. Annan Lady G:n kertoa kaiken oleellisen puolestani. Tässä on hieno tarinan kaari ♥