keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Pelkkää herkuttelua

Lähdettiin Tampereelle. Muistelin, että viime kerralla kun kahdestaan oltiin täällä oli hyytävän kylmä ja niin on nytkin! Mietin yrittääkö kaupunki kertoa minulle jotain, mutta kuulema kotonakin puhaltaa jäätävä pohjoistuuli.

Jottei viima puistattaisi vain ulkosalla, käy hotellihuoneessakin ilmastointi niin että korvissa soi. Menen alas respaan kysymään voiko sitä säätää. "Ei voi, mutta pyydämme huoltomiestä käymään." Päätän luottaa ihmeeseen ja totean, että käymme sillä aikaa kaupungilla.

Pellas Café on täpösen täynnä, mutta ehkä juuri sen vuoksi lämmin. Pieni ikkunapöytä vapautuu sopivasti ja siinä on mukava katsella kuinka ratikat suihkivat oikealle ja vasemmalle (ehkä myös länteen ja itään). Joku kylmäverinen kävelee shortsit jalassa, mutta suurin osa on jo toppatakeissa ja huivit monta kierrosta kiedottuna korvia myöten. 

Ja kun usko sisäiseen lämpöön on palautunut lähdemme ulos kohti Tallipihaa. Alue näyttää mukavasti tulevalta kurpitsajuhlalta. Putiikkien edustoilla on kauniita asetelmia ja valonauhoja kieppuu siellä täällä. 

Ehkä oli järkevää käydä ensin kahvilla ja Brita-kakulla, sillä kun menemme Tallipihan suklaakauppaan meillä ei järki katoa heti ulko-ovella. Yllättäen mieli ei teekään suklaata. Sen sijaan näen yhden houkuttelevan salmiakkipussin. Ja siippakin ostaa vain kovia salmiakkikarkkeja. 

Pitäisiköhän olla huolissaan?

Illalla nälkä kuitenkin iskee. Tiedämme pari hyvää ruokapaikkaa ja menemme syömään erinomaiseksi todettuun Muusaan

Ah miten taivaallisen hyvää onkaan Kukkakaali Bang Bang! Niin, arvelen, että joku saattaa ihmetellä että "kukkakaalia?!?!" Mitä se nyt horisee? Mutta käypä kokeilemassa. Sitten tiedät, miksi niin kovasti haluaisin saada itselleni tuon reseptin. Paukuttelisin kotona aika monta kertaa talven aikana bang bang -henkseleitäni ja olisin onnellinen.

Masut täynnä päätämme vielä lähteä kävelylle rantaan. Katselemme kuinka Särkäniemen valot heijastuvat veden pintaan ja taustalla kuuluu kiljahteluja ja kirkaisuja.  

Ehkä melkein tekisi mieli mennä mukaan, mutta kylmyys ei houkuttele ollenkaan. Siksipä kävelemmekin Milavidan mäelle ja laskeudumme sieltä syksyn lehtiä kahisutellen alas. 

Aamulla huoneessa taas puhaltaa. Minunkin mieleni tekee vähän vinkua, mutta päätän mennä mieluummin aamiaiselle. Sen jälkeen lähdemme ulos. 

Koska Milavidassa on häänäyttely, annan siipalle armoa ja jätämme sen väliin ;-) 

Sen sijaan kävelemme Sara Hildénin taidemuseoon katsomaan Etelä-Korealaisen Lee Bulin näyttelyä. 

Lee Bul tekee kantaaottavia teoksia ja käsittelee niissä kauneutta, sen rappiota ja hajoamista. Hän kasvoi toisinajattelijoiden lapsena Korean poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten myrskyisinä vuosina ja tämä näkyy teoksissa. Olisi ollut kiva nähdä enemmän Bulin cybertaidetta, mutta näitä töitä näyttelyssä oli vähemmän.

Täytyy todeta, että ääniopastus pelasti näyttelykäyntini. En olisi saanut teoksista irti paljoakaan ilman lisäinfoa taiteilijasta tai mistä aiheista ja millä tavalla hän asioita käsittelee. 

Näsineula tönöttää aivan museon vieressä ja sinnehän on tietysti mentävä. Katselen alapuolelleni ja mietin, että on harmi, kun Sara Hildénin taidemuseon maat menevät huvipuiston käyttöön. Sitten nostan katseen ylemmäs, unohdan harmitukset ja jään ihailemaan maisemaa. Voi veljet, miten kaunis syksy täällä on. Vaikka on pilvistä ja kylmää, niin siltikin keltaiset ja vihreät puut näyttävät kuin paletin kirkkailta maaliläiskiltä. 

Näsineulan hissin musa- ja valoshow aiheutti meissä hilpeyttä ylöstullessa ja alas matkatessa villiinnymme jo yökerhomaiseen menoon. Suosittelen käymään, vaikka disco kestää vain muutaman sekunnin :D

Päivän aikana käymme kahdesti syömässä. Ensin lounaalla kasvisravintola Gopalissa. Erinomaista ruokaa, joka maksetaan painon mukaan. Minun annokseni maksoi 8e, mutta isokokoinen mies maksaa ruuasta varmaan enemmän kuin lounasedun verran. Tämän paikan laitan muistiin tulevia käyntejä varten. 

Illallisen syömme tutussa libanonilaisessa Zeytuun ravintolassa. Tännekin kannattaa varata pöytä, sillä paikka on pikkuruinen. Ruoka on maukasta ja ainakin minulle Meze-lautasen annos on tuhti kooltaan. Jos kaipaat ruuan kanssa viiniä, niin tämä paikka ei ole sinulle. 

Iltaviihteeksi menemme nauttimaan runoraadista Ravintola Kiveen. Muistatko sellaista tv-ohjelmaa kuin Runoraati? Vaikka tilaisuuden alkuun on vielä puoli tuntia, on talo niin täynnä, että saamme viimeiset kaksi tuolia itsellemme. En tiedä onko hyvä vai huono asia, että vakioraatilaiset ovat tänään poissa, mutta nopeasti totean, että sijaisena oleva filosofi Mikko Lahtinen on todella maino tyyppi. Jos ei muuta, niin yleissivistys laajenee häntä kuunnellessa :D

Mikäli runoraati kiinnostaa, niin niitä järjestetään kuukausittain Tampereella. Tilaisuudet on maksuttomia, eli astelet vain paikalle ja jos kurkkua kuivaa niin hae tiskiltä juotavaa. Saat kuunnella uusia ja vanhoja runoja, kertoa oman mielipiteesi niistä jos huvittaa ja jopa lopuksi jopa loistaa, jos tiedät kuka runon on kirjoittanut. Minä en tiennyt yhtään kuudesta runoilijasta, muttei se menoa haitannut. 

Päivällä kävinkin jo toteamassa hotellin respassa, että huoneessa on taas puhuri. Saimme toisen huoneen, jossa yö sujuu ilman ajatusta kaulaliinasta ja piposta ;-)

Seuraavana aamuna molemmat on kuitenkin tarpeen, sillä ulkona lämpötila on nollassa ja tuulee edelleen pohjoisesta. Eli kaikki vaatteet päälle ja ulos. 

Autotallissa suustani pääsee "Oooh!" Tuollainen karkki olisi varmasti kiva.

Mennään kuitenkin omaan autoon ja suhataan Pispalaan. On ihana kävellä mäkisiä katuja ylös ja alas, tällaista ei kotona ole lainkaan. Käymme kävelemässä myös Pispalan harjulla. 

Harjulla on paraatipaikalla kahvila, jonka erkkerissä on monelta vuodelta Paras Tamperelainen kahvila -tauluja. Katselen niitä miehen ollessa jonottamassa ja päätän kuitenkin maistaa munkkia, vaikken niistä pidäkään.

Munkissa on tarpeeksi sokeria päällä. Niin paljon, että kukaan ei olisi pystynyt syömään sitä nuolematta välillä huuliaan. Ei ollut rasvainen, eikä tunkkainen, ei liian painava, eikä liian mitään. Kertakaikkiaan mainio munkki, jonka voimalla jaksan mennä hissillä Pispalan torniin. Hissi notkahtelee kummasti ylösmennessä ja seinässä on kyltti: Hississä ei saa hyppiä. Hyppiminen pysäyttää hissin. Mietin, että kyltti aiheuttaa itsessäni ennemminkin ajatuksen pomppimiseen kuin sen välttämiseen. Päätän kuitenkin olla järkevä ja käyttäydyn asiallisesti.

Kyllä nyt tuli pitkä postaus, mutta sellaista se välillä on...

torstai 12. lokakuuta 2023

Haastepaketin haastavat vastaukset

Satu on loihtinut kivan haastepaketin. Kysymyksiä on reilusti, joten vastauksiakin tulee paljon :D

1. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan, mihin ohjelmaan osallistuisit?

Jos leikitään, niin korkeintaan BigBrotheriin. Se on mielenkiintoinen ihmiskoe suljetussa tilassa olemisesta erilaisten ihmisten kanssa. Muistelen että aikoinaan Briteissä joku karkasi aidan yli, kun olo talossa alkoi ahdistaa. Minä tuskin pystyisin ylittämään minkäänlaista aitausta, vaan huutaisin äitiä apuun sunnuntain suorassa lähetyksessä.

2. Oudoin uni, jonka olet viime aikoina nähnyt?

Tapahtui tällä viikolla: Kuljin ison rahtimerilaivan eristyksissä olevan kannen vieritse ja näin siellä satamäärin huonompiosaisia ihmisiä. En voinut jäädä siihen ihmettelemään asiaa, koska minun piti mennä sisälle tiettyyn huoneeseen. Nousin portaita huoneen yläosaa kiertävään aitioon, istuin paikalleni ja jäin hiljaa odottamaan muiden kanssa. 

Itänaapurimaan johtaja P saapui paikalle. Hän seisahtui totisena alas keskilattialle ja katsoi ylös meihin orrella istujiin. Mies sanoi antavansa kaikille lahjan. Katsoin puupalikkaa joka heitettiin minulle. Otin lahjan kiinni vasemmalla kädelläni ja tajusin samalla, että siinä olleet kolme nestemäistä pisaraa olivat myrkyllistä liimaa. Hieroin kädestäni liimat takaisin palikkaan ja samalla, kun P ylimielisesti kurmuutti meitä puheellaan minä päätin heittää häntä palikalla. Osuin rintakehään. Koska P vain mulkaisi ja jatkoi puhettaan, otin mitä käteeni sain ja viskoin niillä miestä.

Seuraavaksi piti kulkea ulkokannen kautta toiseen tilaan. Huomasin, että kannella olevat ihmiset olivat saaneet ruokaa, mutta näyttivät voivan todella huonosti. Mietin oliko heidät myrkytetty. Jatkoin matkaani eteenpäin ja näin erään oven suussa P:n seisovan selin minuun. Tiesin ettei mies siedä, että häneen kosketaan. Menin P:n taakse ja tökin häntä aina kun siihen tuli mahdollisuus. 

Tässä vaiheessa heräsin kellon soittoon enkä tiedä mitä sitten tapahtui. Onkohan minulla isokin auktoriteettiongelma ;-) 

3. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Siipalla on jo aika hyvä tuntuma. Mutta, täytyy sanoa, että tunnen itse parhaiten aivoitukseni ja joskus haluaisin ottaa eron itsestäni. Esimerkiksi viime yönä, kun heräsin kolmen jälkeen miettimään asioita, joita en pystynyt ratkaisemaan pimeässä makuuhuoneessa. Ei huvittanut yhtään tuollainen touhuaminen.

4. Mikä on vahvin aistisi?

Hajuaisti niin hyvässä kuin pahassa. 

5. Jaa joltain matkalta jäänyt kiva muisto

Kesällä vaellettiin siipan kanssa useampi viikko Espanjassa. Herättiin yhdessä, käveltiin yhdessä, istuttiin mättäällä yhdessä. Vaikka puhuttiin kukista ja mehiläisistä, niin nuotiota ei tietenkään poltettu. Oli sen verran lämmintä :)

6. Pelkäätkö vanhenemista?

Ehkä kontrollin puute kehoon on pelkäämistä. Eli joo.

7. Onko sinulla jokin lista asioista, jotka haluat tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana?

Onhan mulla se musta-vihko, jossa pidän listaa asioista, jotka haluan hoitaa kuluvan kuukauden sisällä. 

Tänä vuonna lisäsin vihkooni sivun, jonne kirjoitin neljä asiaa, jotka olis kiva tehdä. Ei ne ole mitenkään loppuelämän saavutustoiveita, enkä tiedä toteutuuko ne millään lailla. Mutta ovatpahan kirjoitettuna muistiin, jos vaikka varhaisdemis iskisi.

8. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut elämäsi aikana?

Isoäitini sanat: Ikävä juttu, mutta samalla hauska!
Asiat voi nähdä monella eri tavalla. Jos jonnekin kumartaa niin samalla pyllistää toisaalle.
Toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

9. Mikä on eniten käyttämäsi emoji?

:D

10. Jos sinussa olisi varoituskyltti, mikä se olisi?

Tee U-käännös

11. Onko sinua koskaan kiusattu?

Aikuisena kolmikymppisenä olin kai liian nuori tai liian jotain, koska työpaikassani kaksi naista ottivat minut hampaisiinsa vuosiksi. Onneksi kaikki muut työkaverini olivat ihania, joten selvisin isommitta traumoitta.

12. Jos poliisi pidättäisi sinut, mitä läheisesi ajattelisivat ensimmäiseksi sinun tehneen?

No ne ajattelisi, että nyt on kyllä tapahtunut virhe. Poliisille, ei Birgitalle :D

13. Mitä olet oppinut muutoksesta elämässä?

Mistään ei kannata pitää liian kovaa kiinni, sillä kaikki muuttuu koko ajan. Myös minä. Jos pyristelen muutosta vastaan teen elämäni vain hankalammaksi.

14. Kahvi vai tee?

Aamuisin aina kahvi. 
Iltaisin aina tee. Noh tutustuttuani tee-hifistelijään, pitää kai sanoa, että iltaisin vain yrttiteetä, joka siis ei ole oikeaa teetä, vai miten se nyt on ;-)

15. Lempi aineesi koulussa? Inhokkisi.

Musiikkitunnit oli ihania, niiden voimalla menin läpi myös vähän tylsemmät aineet. 

16. Arvokkainta mitä omistat?

 Yhteys rakkaisiin ja ystäviin. Muistot. Valokuvat.

17. Jos deittailisit, mikä olisi sinulle asia, jonka takia et voisi ryhtyä toisen kanssa parisuhteeseen?

Liian vaikea kysymys.

18. Uskotko jumalaan?

Uskon hyvyyteen. 

19. Mikä tekee sinut iloiseksi?

Rakkaat
ystävät
luonto
taide
koti
sänky yöllä
sopivat vaatteet
uuden oppiminen
aamiainen aamulla
musiikki autolla ajaessa
aurinkolasit kirkkaalla säällä
vessa silloin kun hätä on suurin
tanssiminen kotona villasukat jalassa
blogikaverit, jotka keksii hyviä haasteita

20. Miten pääset eroon hikasta?

Otan lasin vettä ja juon sen tyhjäksi nielemällä monta pientä peräkkäistä nielaisua peräkkäin ilman että hengitän välissä. Toimii joka kerta.