perjantai 23. helmikuuta 2018

Kaikkensa antanut

Perjantai - työviikon päätteeksi

nukahdin sohvalle melkein heti kotiin tultuani
ajattelin ottaa vain pienet tirsat
sellaiset viisitoista minuuttia, joka oikeasti piristää ja virkistää.

Heräsin sitten tunnin kuluttua,
seuraavan kerran kymmenen minuutin päästä
edelleen tokkurassa ja pöpinä.
Apua, sanoin itselleni. Herää pahvi, kohotin ääntäni. Kohta nuorimies tulee kotiin, eikä sulla ole ruokaa talossa.

Niinpä avasin tietokoneen ja etsin kunnon herätys ja nivelenheiluttajamusiikkia.

Soul Train Linet toimii joka kerta :)


Kauppa hoidettu.
Ruoka hoidettu.
Herätty.

Nyt voi viikonloppu alkaa :)

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sisälläni asuvat possu ja sika

Kuulkaa, se on kevättä nyt ilmassa. Aamulla hiukan puoli kahdeksan jälkeen on jo valoisaa. Aivan hämmästyin, kun tällä viikolla aamulla kävelin töihin eikä ollut enää pelkkää pimeää. Kyllä, emme ole menossa kohti marraskuuta, olemme menossa kohti valoa ja kevättä!

Olen menossa myös kohti kilometrejä. Syy on selvä, olen alkanut tulla pehmeäksi, jollen suorastaan jo kohta pullukaksi. Kun katselin torstaina rautatientorin pieniä jääveistoksia, ihastuin samantien pieneen possuun. Löysin siis hetimmiten oman sisäisen olotilani, suloisen ja pehmeän. Mutta koska haluan nuo molemmat olotilat pitää vain mielessäni ja käytöstavoissani, niin minun oli helppoa hypätä pari asemaa aikaisemmin junasta ja kävellä puolisen tuntia kotia kohti. Kopioin idean mieheltäni. Katselin hänen touhuaan vuoden vai puolentoista verran. Mietin, että kai sitä voisi joskus kokeilla. Sitten päätin yhtenä marraskuun päivänä oikeasti kävellä osan työmatkastani junaistumisen sijaan. Testasin seuraavanakin päivänä. Pidin joulukuussa sairastelutaukoa, mutta tämän vuoden kävelyinto on ollut päällä. En tiedä onko tullut muita tuloksia kuin hiukan parempi mieli, mutta himo kävelyyn on kyllä syttynyt. Samoin on syttynyt kivistys vasempaan kankkuun joten pieni tuloslisäys on odotettavissa fyssarillekin ;-).

Kävelykuume on vallannut minut ennenkin, mutta nyt yritän selvästi tartuttaa sillä itseeni juoksukuumetta. Luettuani sen Aivovoimaa -kirjan, josta kohkasin aiemmin, olen vakuuttunut, että haluan juosta. Heh heh, olen kyllä juossut muutamana kesänä ja tulokset jäivät kehnoiksi. Näin ollen tiedän, että työnnän pääni aika syvälle monttuun, mutta yritän huijata mieltäni sillä, että keväthuuma ja yöjuoksu kuullostavat tosi kivoilta asioilta...

...mutta nyt vielä siis kävelen.

Eilen ohitseni suihkasi rouvashenkilö letkeästi potkukelkallaan. Ai että se näytti hauskalta. En muista milloin olen edelliskerran nähnyt potkukelkan Helsingissä. Samantien kyllä muistin kuinka itse olen sellaisella kiitänyt maalla hurjaa vauhtia alamäkeen. Rouva tuli ohitseni ja pian katosi näkyvistäni, mutta myöhemmin näin hänen parkkeerauksensa kaupan edustalla.

Mietin, että yhtähyvin tuon lukon olisi voinut jättää laittamatta, mutta kenties se hämää pelkällä olemassaolollaan ;-)

Ja kun nyt kerran etenen tässä ajatusvirrassani, niin mieleen tuli perjantain Sohvaperunat, jossa yrittivät syödä sokerimunkkeja nuolaisematta huuliaan. Mies ei tiennyt, ettei tuollaiseen pysty kukaan, väitti vaan kovasti kykenevänsä mihin vaan.

Mielessäni asuva ähäkutti-sika päätti samantien laittaa miehen testiin. Ensiviikolla ostan sille ison sokerimunkin ja videoin voittoni. Olen varma, että se lipsuu jo ensimmäisen suupalan jälkeen :).

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Täydellinen nainen - vai käsilaukku

Hah! Siis tiedäthän sen hetken, kun olet varma, että olet oikeassa. Äiti, jonka kokemus elämästä peittoaa nuoren tietämyksen.

Vetelin eilen oikein antaumuksella omaa virttäni. Taistelin, kunnes aivoni vihdoin kuulivat, ilmeisesti jo pariin kertaan toistetut lauseet: "Tämä ei nyt toimi tällä tavalla. Mä hoidan asian kuntoon ihan itse."

Heh! Olen opettanut jotain tärkeää jälkeläiselleni. Äiti voidaan saada hiljaiseksi ja ymmärtämään, että jokainen ottaa vastuun omista asioistaan.

Jippii! Hyvä minä!
-vaikka tekihän se vähän kipeää mun egolle ;-)

* * *

Tänä aamuna ajattelin rauhoitella yliaktiivista mieltäni lukemalla pitkästä aikaa postauksia. Näin monen tehneen vanhan käsilaukku -haasteen ja päätin antaa pääkuupalleni todellista pohdittavaa: Onko laukkuni sisältö muuttunut vuosien saatossa?

Pystyn nykyään käyttämään pientä ja kevyttä olkalaukkua. Kädessä kannettava on edelleen paras vaihtoehto, mutta tämä pieni laukku ei vedä hermoja pinkeäksi olallakaan.

Laukun myyjä kertoi innoissaan, että yritys nimesi jokaisen laukku-gorillan Kiplingin työntekijän mukaan. Minä siis kannan mukanani Pauline nimistä pikku-gorillaa :)

Kun vertasin laukun sisältöä vuoden 2012 kuvaan, niin huomasin olevani todella tylsä tyyppi. Ihan samat kamat pyörii...

sisältö vuonna 2018




Kävin läpi mikä eroaa, josko mikään:

Lompakko on pienempi
musiikki on siirtynyt mp3 soittimesta kännykkään
leffaliputkin on olleet pitkään puhelimessa
ikänäköisen lukulasit on oltava aina mukana
särky- ja allergialääkkeille on oma pieni rasia
viikko sitten ostin nälkäisen naisen avuksi pähkinäpussin pyörimään laukkuun
ja joskus aiemmin muistilappukotelon

eikä mitään muuta uutta auringon alla
hämmästyttävää

Nyt laukusta on poistettu
  • muistilaput, joita en osannut hyödyntää. Yritin nimittäin pistää päivän kolme tärkeintä tehtävää muistilapulle ja hoitaa ne kerralla kuntoon. En muistanut muistilappuja enkä ehkä hoitanut asioitakaan ;-)
  • Rainbowin pähkinäsekoitus lähti kompostiin. Hankin ne äkkinäisen nälän estämiseksi kotimatkalle. No pussissa oli mauttomien pähkinöiden seassa jotain todella kovaa. Ei se kivi ollut, mutta ei paljoa puuttunut ettei hammas lohjennut. Shittiä möivät...
  • Lisäksi siivosin lompakosta kuitit pois ja mietin, että HAMin näyttelystä pitäisi tehdä postaus :)
sisältö vuonna 2012
Nyt on siis tämän naisen pääkoppa siivottu turhista luuloista ja käsilaukkukin käyty läpi. Eihän sitä viikonlopusta voi enempää odottaa.

Oikein mainiota alkavaa viikkoa sinulle :)

lauantai 3. helmikuuta 2018

Kolme huonoa - tai jotain

On vähän puristanut päästä. Niinpä SusuPetalin (ja ilmeisesti muidenkin) blogissa ollut "Kolme huonoa" tarttui minuun kuin purukumi kengän pohjaan.

1. kolme huonoa asiaa päivässäni (eilisen päivän elämää)
  • kotimatkalla huomasin, että tarkoituksella valittu paksu sukka puristi varpaat liian tiukkaan ja yksi kynsi nirhasi viereistä varvasta verille.
  • otin kesken matkan sukan pois jalasta ja kohta sen suojaamattomuus aiheutti, että kengän takana oleva paska sauma raapi nilkkaan uutta reikää.
  • ennen kotia mummo roistautti autollaan loskat päälleni nilkoista napaan asti. Minä siis seisoin suojatien kohdalla puolentoistametrin päässä ajotiestä. (Näin kuinka tien toisella puolella kävelevä mies luki huuliltani ruman sanan -tiedän että sillä on tosi huono kuulo, mutta luulen että se myös kuuli kiroiluni.)
  • neljäs on lisättävä, ruokakaupassa, mahani sanoi yllättäen mmmöööyr ja mun oli hiihdettävä pikapikaa vessaan. Siis ihan täydellinen tyhjennys, kesken kauppareissun, eikä kotona enää mitään oireilua, vaikka mitäs sitä oireilemaan, kun koko nainen on jo tyhjä ylhäältä alas.
2. kolme huonoa asiaa minussa
  • en ole täydellinen -en ymmärrä miksen voi olla - olen välillä täysi paska
  • kiukuttelin miehelle, olen sika -se on niin hyvä tyyppi, ettei sille pitäisi kiukutella aggressiivisesti
  • ärsytän itse itseäni 
3. kolme huonoa asiaa elämässäni
  • ei niitä oikeasti ole, mutta nyt on vaan 
  • ottanut aivoon oma itse ja media ja ihmisten tekemiset tai tekemättä jättämiset
  • olen vaan hiton turhautunut vähän niinkuin kaikkeen
4. kolme huonoa asiaa viimeksi kuluneen vuoden aikana
  • omat sairaudet
  • omat vaivat
  • ystävien sairaudet, en haluaisi kenellekään sairauksia, en osaa suhtauta niihin järkevästi, ne pelottaa mua
5. kolme huonoa asiaa blogissani
  • sanoja tulee liian harvakseen
  • ulkoasu on aina sama
  • valokuvaus on ollut jäissä, joten kuvapankki alkaa olla tyhjä

No sä tiedät, ettei tämä ole koko totuus. Mulla on suurin osa asioista tosi hyvin. On koti, on ruokaa, on työpaikka, on vaatetta lämmikkeeksi, on vanhemmat ja ystävät. Joo, ja sitten mulla on mut...

Eilisen päivän tila muuttui onneksi illalla. Pesin itseni ja liudan pyykkiä, no oli ihan pakko pestä ne kurat pois, heh heh. En siirtänyt omaa kiukkuani enää keneenkään - mahtavaa! Nuorimies tuli pitkästä aikaa kotiin ja meillä oli oikein hauskaa yhdessä. Huomasin, miten paljon piristyin siitä, että perhe on kasassa ja teemme asioita yhdessä. Olen todellakin ollut aivan liikaa oman pienen pääni kanssa kahden kesken ;-)

Eiköhän se taas tästä.

Parempia hetkiä meille kaikille toivottaen 

torstai 1. helmikuuta 2018

Tuprutuksen keskellä


Oli valkoinen aamu matkalla töihin. Tuiskutti niin vietävästi, että alkoi ihan naurattaa. Vaikka pakenin hupun sisään, niin lopulta oli peitettävä loputkin kasvoista molemmilla rukkasilla. Vain pieni rako jäi silmille, josko jotain tärkeää pitäisi nähdä.

Kotimatkalla mietin, että taidan ajaa junalla perille asti ja jätän kävelyosuuden tekemättä, sen verran kovasti tuuli riepotteli minua kaupungilla. Mutta sitten alkoi jalkapohjissa kutkutella ja jäin kotia edeltävällä asemalla pois. Suurin osa jalkakäytävistä oli auraamatta, toisille oli kylläkin aurattu ajotien lumet. Mutta mukavaa oli, kun ei ollut mihinkään kiire.

Jos huomenna tuiskuaa, niin työpaikalle pääsy voi olla jännittävää. Taidan herätä aikaisemmin ja lähteä kiitellen kohti VR:n junaa. Kiitos että olette liikenteessä huomenna, sillä muuten saisin kävellä 14 kilometriä töihin. Tällä tuiskulla matkaan menisi ehkä kolmisen tuntia yhteen suuntaan, hih.

Sen olen huomannut, että autoilijat on todella ystävällisiä näillä lumikeleillä. Niillä on jalkajarru herkässä ja näkymättömälle suojatielle pääsee "vihreällä aallolla" :)