Voisin keventää kesään

Mies laittaa kesäshortsit kävelylle. Sillä on kauniit jalat, mietin, ja vanhasta tottumuksesta kiskon pitkälahkeisia jalkaani. Puolisen tuntia sujuu mukavasti, maailma lepää kesäkuussa. Aurinko porottaa kuumasti kohti ja polttaa mustien housujeni pintaa. Minä sulan.

Katson miehen keltaisia housuja. Ne on hauskat. Miten tylyt ja tylsät mun housut on. Ja miten hiton kuumat. Kyllä mun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja sheivata sääret? Ihan oikeesti! Kyllä nyt täytyy siirtyä kesäaikaan. Hameeseen, muistatkos nainen miten kivalta tuntuu olla hameessa kesällä.

Tulen kotiin. Menen suihkuun. Ensin lämpimään, sitten astun sivuun vain nostaakseni lämpötilan hyytäväksi ja hivuttaudun lopuksi jäätävään syleilyyn. Uskomaton hekuma, joka syntyy tuosta lämpötilan nostosta saa mieleni kirkkaaksi, energian virtaamaan ja varpaat niin soikeaksi, että kaikki maailman murheet unohtuvat ja lähden myöhäiseen lounaan tekoon.

Yllättäen ruuan jälkeen ei iskekään kooma. Istahdan lauantain kunniaksi alas ja matkaan kotisohvallani Hercule Poirotin seurassa Nizzan ihaniin maisemiin. Kauniiseen isoon kivitaloon, tanssin pyörteeseen, iloiseen puheen sorinaan, juomalasien kilinään ja murhan selvittämiseen. Miten raikkaalta tuo vanhan ajan maailma näyttääkään. Ollapa joskus kuukausi kaupalla jossain tuollaisessa paikassa, antaa merituulen heiluttaa keveitä helmoja, olla osa kauniita ja rohkeita...

"Eikö täällä saa kahvia", kuuluu talosta vaimea huuto. Se saa minut nauramaan, sillä kahvia kuluu nykyään hirveä määrä ja lause lentää pitkin poikin kotia milloin kenenkin huudahtamana. Suljen murhatarinan, laitan kardemummaa kahvinpurujen päälle ja siirryn parvekkeelle pienen pyöreän metallipöydän ääreen.

Sade on lakannut. Ilma on raikas, vihreys kuin tuubista juuri puserrettu. Aurinko pilkistelee ensin vain varovasti. Koska olen herkkähipiäinen, haen pitkähihaisen päälleni. Sitten tuulet puhaltavat pilvet pois ja säteet kuumottavat. Kiskon neuleen päältäni. Juon toisen kahvikupillisen kuumaa ja tunnen kuinka mustat housuni alkavat taas sulaa päälleni.

Miten lyhyt muisti ihmisellä on, mietin. Pitikö mun ajaa suihkun jälkeen nämä sääret?

Tuoksuu... atshii... kesältä

Sain herätyksen sunnuntaina, kun näin tervapääskyt taivaalla. Ne ovat taas täällä. Ja se tarkoittaa minulle, että kesä on tullut!

Jotain erityistä tapahtuu sisälläni, kun näen nuo vauhdilla lentävät linnut ja kuulen suloisen kriik kriik -huudon. Se on jotain epätavallisen rakasta, aivan kuin olisin tullut kotiin - vaikka enhän minä minnekään ole siirtynyt, vaan nuo linnut. Sielulintuja, sanoo mieheni. En tiedä, mutta kyllä minä nyt tajusin, että olen aivan vaiheessa.

Ei kai se ihme ole, sillä omituinen symbioosi on ollut vallalla reilut kymmenen viikkoa. Elo on kaventunut pikkuhiljaa ja tiedän kohta olevani kuin kärpäsen surina, jollen ala ilmaantua muiden luokse.

No jotain sentään olen saanut aikaiseksi. Pääsiäisestä asti olen kävellyt viikottain sellaisia pidempiä irtiottoja, kolmesta neljään tuntiin kerrallaan. Tietysti mukana on teetä ja pientä suolaista, jotta voin nautiskella taukopaikassa hetkisen, mutta pääosin olen vain kävellyt metsässä tai luonnon siimeksessä.

Viime viikonloppuna poikkesin asfalttiteille. Hiukan hämmästyin ja mietin, että olenko ollut liian pitkään eristyksissä, kun jalankulkijat ovat muuttaneet muotoaan katumerkeissä ;-)

Mutta ei, vielä ollaan maan kamaralla, kukaan ei sohi minua valomiekalla tai ahdistele dystooppisessa maailmankaikkeudessa. Minä voin vielä kerätä ilman isoveljen valvovaa silmää voikukkia ja nokkosia, kunhan en poimi koronaa. Voin myös aivastella mielin määrin hihaani, sillä siitepölyallergia pysyy sitkeästi vain minussa ja minä pysyn kaukana muista ihmisistä.

Aivasteluni ei taida olla ainoa asia, miksi muiden kannattaa karttaa minua. Olen alkanut näyttää aika tapaukselta. Ripsiväriä olen käyttänyt ehkä neljästi ja huulipunaa kerran. Enää en itse pelästy, kun katsahdan peiliin. Silti mietin, että pitäisikö olla huolissaan...

Aurinkoiset päivät ja säännöllinen ulkoilu on varmasti vaikuttanut siihen, ettei mua enää ärsytä tämä omituinen elo samalla tavalla kuin vielä maalis-huhtikuussa. Kaikki kevään ja kesän suunnitelmat on murrettu muiden toimista, niin että olen joutunut antautumaan täysin. Ja kun nostin kädet pystyyn ja päätin vain hengittää syvään, alkoi helpottaa. (Hengitysharjoitukset saattoi myös auttaa siihen infernaaliseen hermosärkyynkin, joka piinasi minua vielä kuukausi sitten.)

Elämä on muuttunut sellaiseksi pienimuotoiseksi kuvioksi. Makkari-vessa-eteinen-ulos-sisään-keittiö-työhuone-keittiö-vessa-työhuone-keittiö-eteinen-ulos-sisään-olkkari-vessa-makkari.

Jos tätä jatkuu loppuvuoden, niin alan olla mestari ainakin napani ympäri pyörimisessä, säästämisessä, pukeutumisen tylsyydessä, haaveilemisessa ja pilvien tuijottelussa.

Kehittyykö ihminen? Ja mihin suuntaan?

Tästä on varmaan hyvä jatkaa, kun ei muutakaan voi ;-)

Pidetään lippu korkealla ♥♥♥

Jaksaa jaksaa

Ray Dalio on kuulema todennut: Jos et katso taaksepäin ja ajattele "Vau, miten tyhmä olinkaan vuosi sitten", et luultavasti ole oppinut paljonkaan viimeisen vuoden aikana.

Älä hylkää pirun hyvää asiaa
Jep, tiedän oppineeni viime vuonna. Ja tänä vuonnakin on tyhmyyskoe taas testattu.

Tajusin että korona meinasi viedä naista, mutta lopulta kiskaisin härkää sarvista. Ei kun naista kädestä, ja palasin perusjuurille. Olin kotona työskentelyn myötä jättänyt arkipäiviini kuuluneen kiitollisuudenpäiväkirjan kirjoittamisen viikoiksi - syytä en tiedä, mutta idea on mätä. Minä niin helposti hukkaan uskon ja luoton, jos en kirjoita hyviä asioita ylös. Olen testannut kirjoittamattomuutta muutaman kerran ja lopulta tajunnut pyörittäväni ajatuksissani vain huolia. Eli nostan kynän taas käteen ja rustailen hyviä asioita paperille.

Näe pidemmälle
Joillain ei nyt ole. Joillain se on nyt tauolla. Mutta minulla sen määrä ei lopu. Töiden nimittäin. Myönnän että tekee mieli välillä narista, muttei se ole kai sallittua. Lomaan on kolmisen kuukautta. Toivon, etten hajoa sitä ennen. Mutta minulla on. Sisäsiistiä ja vaaratonta. Sen voi kirjoittaa ylös, huomennakin.

Mene eteenpäin vai kasva pidemmäksi
Mulla ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen näin pitkiä hiuksia. Joskus nuorena oli sellainen kaunis siili, myöhemmin pitkät kiharat. Ja kun suhde oli karikolla, menin kampaajalle ja sanoin, että laitatko mut täysin uusiksi. Kampaaja teki parisen tuntia työtä ja taikoi minut. Sen seurauksena minä erosin ja annoin mahdollisuuden tälle nykyiselle.

Joskus pieni muutos on isoin mahdollinen eteenpäin vievä voima. Sen taikurikampaajan leikkaamalla mallilla olen elellyt kuuden viikon kampaajavälein koronan tuloon asti. Nyt olen 10 viikkoa liian pitkä. Tuntuu omituiselta. Ne kasvaa vaikken tee mitään.

Eikä tunnu missään
Punnertanutkin olen. Monta kertaa päivässä. Ihan vaan sen vuoksi, ettei päänsärky helpota. Sitä se sähköpöydättömyys aiheuttaa - sähkötuoli varmaan auttaisi asiaan ;-)

näin mentiin 90-luvulla (U Can't Touch This)

Olen kokeillut myös TV:n jumppahetkiä. Areenan kotijumppaa hiphopin tahtiin. Se meni kuitenkin hihittelyksi, kun oletin pääseväni 90-luvun CityJam tuntien tunnelmaan.

Oletuksethan ei toimi. Eihän.

Meidän tunnilla oli silloin yksi ohjaaja. Se oli mieletön ja ihmeellinen. Se katseli musiikkivideot ja teki niiden mukaan koreografiat. Ja se huusi aina:
"Jaksaa Jaksaa!"
"Eikä tunnu missään!"

Samalla naisen jalka nousi ylemmäs, nopeammin ja kevyemmin kuin kenenkään. Ja me muut pinnistimme itsemme äärirajoille.

No jos ihan totta puhutaan, niin en enää pysyisi sen ohjaajan perässä. Sen sijaan palaan perusasioihin ja teen parit lisäpunnerrukset. Ja jos oikein innostun, niin pistän MC Hammerin uudestaan soimaan ja hillun kunnes nikamat pysäyttää liikkeen ;-)

Ja kuten huomaat, tässä ei ollut päätä eikä häntää. Mutta siitäkin huolimatta: Oikein hyvää sunnuntaita! Oikein hyvää :D

Koti numeroina

Marjaanan ja Helmin innoittamana päätin katsella miltä koti näyttää numeroina. Idea on ilmeisesti pyörinyt pitkään maailmalla ja kenties hyvinkin erilaisena, kuin mitä itse ajattelen.

Suomalaisessa kodissa on joidenkin tutkimusten mukaan noin 50 000 tavaraa. The Minimalists -kavereiden mukaan amerikkalaiskodissa taas noin 350 000 tavaraa. Keskimäärin. Jep jep, siinäpä onkin ajattelemisen aihetta kerrakseen :D

Ihan näin vaan hassuttelun merkeissä (mutta kuitenkin tosissaan) koti numeroina menee meillä näin:

0 magneettia jääkaapissa
1 punainen sohva
1 kannettava C-kasettisoitin

2 levysoitinta
2 isoa aarrekarttaa
2 hedelmäkulhoa

3 pöytää
3 torkkupeittoa, joista
yhtä käytän minä,
toista nuorimies vieraillessaan ja
kolmas toimii aamujooga/hengitysharjoitusalustana

4 patsasta; 3 egyptiläistä ja 1 kreikkalainen
4 matalaa kirjakaappia, joista 1 on kylläkin kirjakaruselli

5 tietokonetta (joista 2 etävierailijoita)
6 peiliä
7 tuolia
8 valokuvaa kehyksissä

9 elävää ja kovasta käsittelystä selviävää viherkasvia
11 basilikan taimea
11 optista vehjettä; 6 kameraa, 4 kiikaria, 1 kaukoputki

12 shamppanjalasia (0 pulloa shampanjaa, kuohuviiniä tai kuusenkerkkäkuohuvaa)
16 lasinalusta

33 lautapeliä tai peliä
118 maalausta (joista 112 on pinottuna kaappiin)
122 tussia ja värikynää
172 vinyyliä

kirjoja enemmän kuin vinyylejä
sitäkin enemmän pölyhiukkasia
valokuvat (mukaanlukien digitaaliset) kenties voittaa pölyhiukkasten määrän
ja toivottavasti niitäkin enemmän talosta löytyy rakkausatomeja

sillä kuten sanonta kuuluu
Love People and Use Things, because the opposite never works

* * *

Tässä kodissa asuu tällä hetkellä kaksi aikuista. He ovat hengitelleet samaa ilmaa (kauppa ja kävelylenkit mukaanluettuna) nyt 8 viikkoa.
"Ja tilanne näyttää jatkuvan ainakin kuutisentoistaviikkoa", totesi esimies torstaina.

Huh huh!
Ei kai tässä auta kuin ottaa päivä kerrallaan.

Skool sille!
Ai niin... se kuohuva onkin loppu ;-)

Kirjahyllyä ja upeita nilkkoja

Kirjahyllyhaaste sai minut nousemaan sohvalta ja laskeutumaan kirjahyllyn eteen. Tuntuuko yhtään tutulta?

1. Mikä/kuka olet? Odottamaton vieras
2. Kuvaile itseäsi: Tuijottava katse
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Määränpää tuntematon
4. Kuinka voit? Mabellen kahdet kasvot
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Väärän vänkyrä talo
6. Mihin haluaisit matkustaa: He tulivat Bagdadiin
7. Kuvaile parasta ystävääsi: Norsun muisti
8. Lempivärisi: Sininen juna
9. Millainen sää on nyt? Kohti nollapistettä
10. Paras vuorokaudenaika: Ikiyö
11. Jos olisit TV-sarja, niin minkä niminen? Neiti Pinkertonin salaisuus
12. Millainen on parisuhteesi: Rakkauskirjeiden salaisuus
13. Mitä pelkäät? Kohtalokas viikonloppu
14. Mitä toivot? Teetä kolmelle
15: Päivän mietelause: Eikä kukaan pelastunut
16: Miten haluaisit kuolla? Helmeilevä kuolema
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? Kaikki päättyy kuolemaan

Kohtalokas viikonloppuni on sisältänyt naurua ystävien kanssa parin tunnin videokahvittelun merkeissä, innostusta kirjan kirjoittamisesta, kävelyä keväisessä metsässä, syvää rakkautta puhelussa nuorenmiehen kanssa ja tajunnan räjäyttävää hermosärkyä niin, että jokainen kivuton hetki nyt on omituisen sumun peittämää kirkkautta.

Kaiken tämän jälkeen näin alla olevan videon ja mietin, miten hienoja juttuja syntyy, vaikka olemme eristyksissä ja erossa toisistamme. Kyllä on lohduttavaa ja sykähdyttävää olla elossa.



Vierivä kivi ei sammaloidu. Olemme yhtä kuitenkin ♥

Sekoitellen

Edellisestä kerrasta on tosi pitkä aika, mutta toissaviikolla suuntasin alkoholiliikkeeseen ja ostimme pienen pullon juomaa. Jotenkin silloin tuntui, että jotain kurkkua toisella tapaa lämmittävää olis kiva saada. (Ja onko tästä varoitettu uutisissa?!?)

Aurinkoisina päivinä
Etätyö ja kotoilu, ihmiset ja tämä härdelli, ja ehkä myrskyävät hormoonitkin nostattivat keskiviikkona minulle armottoman potutuksen, jollen nyt suoraan sanoisi v.tutuksen. Ehkäpä juuri sen vuoksi kiirastorstain iltana kaadoin skumppalaseihin kylmää The Original Irish Cream -tuotetta, heilautin sen kurkkuuni ja nuolaisin huuliani lopuksi. Siinä istuessani sohvalla alkoi selkäpiitä nousta tunne, se siirtyi niskan kautta leukaperiin ja huomasin paniikin iskevän. Se ei ollut lämpimän rennon illan tunnelma, vaan hermosärky nappasi otteeseensa oikein olan takaa. Tämä on kyllä jo liian paksua, mietin. Yritin olla rento, verrytellä, ajatella muuta, mutta lopuksi oli pakko siirtyä keittiön kulmakaapille ja napata lääke naamariin.

Meni hetki ja tajusin, että otin näköjään lääkkeen ja "lääkkeen" aika samoihin aikoihin sisuksiini. "Must on nyt sitten tullut sekakäyttäjä!", totesin sohvakaverilleni. Ei olis varmasti pitänyt sanoa, sillä kohta hermosäryn lisäksi kroppaa alkoi jomottaa muutenkin ... ja loppuilta ja yö kärvisteltiin.

Pilvisenä päivänä
Monen aurinkoisen päivän jälkeen heräsin harmaaseen aamuun. Ehkä juuri se sai minut miettimään, ettei meillä ole ollut mitään pääsiäismäistä. Tai, että oli kiirastorstai ja pitkä vapaa perjantai, mutta ei mitään sellaista keltaista. Katselin nahistuvia appelsiineja kulhossa ja muistin isoäidin kulhon, jossa oli aina omenaa, appelsiineja ja banaaneja ("koska joka päivä tulee syödä ainakin yksi hedelmä"). Omenoista mummo osasi leikata kuoren niin ohuelti pois, ettei hedelmää mennyt yhtään hukkaan. Ja kun appelsiini ei enää muuten houkutellut ulkomuodollaan, siitä puristettiin mehua. Niin päätin minäkin nyt tehdä. Kolmesta pienestä ahdistuneen näköisestä appelsiinista tuli lasilliset kahdelle.

Katselin aamiaispöytää ja huomasin, ettei pääsiäisväritys niin kaukana meidän kodista olekaan. Vahingossa viikko sitten katkaisemani orvokin oksa on sopivasti vielä hengissä. Kananmunan keltuainenkin loisti hienosti kera taikajuoman.

Päätän samalla, että kun seuraavan kerran menen siihen liikkeeseen, niin ostan vain kuusenkerkkäkuohuvaa, se taitaa sopia sisuksilleni yhtä hyvin kuin vastapuristettu mummonmuistelujuoma, eikä kummastakaan saa mitään ikäviä sekakäyttövaikutuksia ;-)


* * *

ps. Jälkisanoiksi ihan muuta asiaa.
Jos tykkäät ekologisemmasta ruuasta, kauniista luonnosta, eläimistä ja mielesi tekee sukeltaa juuri nyt toisenlaiseen maailmaan, niin voisit katsoa dokumenttielokuvan nimeltä The Biggest Little Farm.

Siinäpä aivan mahtava leffa. Suosittelen. Viime vuonna tehty dokkari löytyy Areenasta nimellä Unelmien maatila.

Kera keksiystävien

Kannattaako pyykkäys laisinkaan
Toissapäivänä pesin poikkeuksellisesti työaikana pyykkiä: liinavaatteet mukaanlukien tempur-tyynyjen välityynyliinat. Muutaman tunnin päästä palasin kylppäriin, avasin luukun ja sain silmilleni aimo annoksen jotain pienen pientä kangasmuruhilettä. Voi myrkky! huudahdin. Samalla mietin, että miehen skypekaveri kenties kuuli manaukseni. Otin pyykit pois koneesta, ravistin ne saaden vessan valkoiseksi. Yskin ja köhin pölystä. Olin pilkuttanut samalla mustan kissanaistyöasuni pilalle. Imuroin vessan, putsasin pesukoneen ja menin parvekkeelle ravistelemaan itseni.

Äsken mies pesi mustat vaatteet. Arvaa mikä odotti kun otin ne koneesta pois. Se saamarin vanhan tyynyliinan pintapuru. Hengitin syvään, ravistelin vaatteet yksitellen ja köhäisin muutaman kerran oikein olan takaa. Toivottavasti tuo pesukone ei hajoa siihen shittipuruun.

Kun mies haluaa pikkusormen
Kaipaan kampaajaani, sitä rauhallista naista, joka taikoo minusta viiden viikon välein vuosia pois. Paitsi nyt ei taio, nyt odotellaan.  Mies sensijaan osti kotiparturin, siis vehkeen, ja varasi minut vehkeen käyttäjäksi. Nyt se latautuu, ei mies, vaan se kone. Minä yritän latautua mielessäni, sillä yhden kesäparturointikeikan jälkeen vannoin, etten ikinä-koskaan-never-ever tee vastaavaa touhua. Parturi on parturi, minä en. Saa nähdä kuka voittaa, kunhan vaan einstein -tyyli lähtee.

Anna kaikki anteeksi ja syö keksiä yhtenä suurena kaveriperheenä

Koska nyt ei enää nähdä livenä ketään, sovittiin ystävien kanssa iltapäiväkahvit videoyhteydellä. Ystäväni lähetti minulle keksiohjeen, jotta voimme makustella ja arvostella toistemme luomukset.

Niinpä menin keittiöön leipomaan. Otin kaikki ainekset esiin ja olin jo lähes täydessä tohinassa, kun mies seurasi innoissaan perääni: Kiva tehdä jotain yhdessä. Mä leivon tässä samalla meille kääretortun. Katsoin kaveria ja totesin mielessäni, että yksi uuni, kaksi eri paistolämpötilaa, kaksi höslää samassa neliössä, ei tule onnistumaan. Sen kääretorttu on kriittinen (oikeasti se on maailman paras kääretorttu), joten siirryin tähän koneelle kirjoittamaan, jotta hän saa loistaa.

No niin, nyt kääretorttukuningas levittää rennolla otteella hilloa, joten minä palaan keittiöön. Nähdään hetken kuluttua...

... ja sillä aikaa tapahtui...

että mies meni kylppäriin ja koneen surina alkoi
uunin kello kilahti ja vaimo poisti leipomukset uunista
talon täytti makoisa tuoksu
kaverin mies lähetti kuvan uunissa olevasta banaanikakusta
aurinko paistoi ulkona

paskat k o r o n a s t a, tänään teen vain kaikkea kivaa

Kyl tästä hyvä tulee ♥