Miltä tuntuu kun tuntuu tältä

Heinäkuun helteet, ne ovat täällä.

Kun toiset harjoittelevat lomalla oloa, niin minä yritän palata työmoodiin. Ensimmäinen työviikko oli niin paha, että mieleni teki lähteä takaisin caminolle rauhoittumaan. Sain sentään pieniä helpotuksia vapaa-aikanani.

Tonttien tutkintaa

On sunnuntai ja tarjolla avoimia puutarhoja. Lähdemme Talin siirtolapuutarhaan katsastamaan minkälaisia unelmia sinne on luotu. Siippahan on kysellyt muutamaan otteeseen tässä vuosien aikana, että mitä mieltä olisin siirtolapuutarhasta. Olen tähän mennessä kieltäytynyt ajatuksesta, mutta saa nähdä käykö tänään kuten kävi työkaverille autokaupassa, jonne hän meni vain hakemaan lapsille ilmaiset jäätelöt.

Ensimmäiseen puutarhaan astuessani emäntä tulee vastaan ja pahoittelee, ettei ole ehtinyt siivota pihamaata kunnolla. Minä huokaisen helpotuksesta, sillä tämä rehevä ja jonkun mielestä ehkä villi puutarha on aivan uskomattoman ihana. Katselen ihmeissäni riippalehtikuusia, jotka ovat suloisia pikkuruudessaan. Valtavat omenapuut taas ovat siirtolapuutarhan alkuperäisiä puita ja niiden alle on aseteltu houkuttelevasti pieniä penkkejä ja tuoleja.

Oi miten haluaisinkaan tällaisen rehevän ja kasveja täynnä olevan puutarhan. Ei turhaa nurmea ajettavaksi. Vain kapeita polkuja, joita pitkin pääsee seuraavalle lepopaikalle ihailemaan alati kukkivia kasveja tai hakemaan hyötypuutarhaosasta jotain herkullista ruokapöytään. Älä vaan siivoa täällä turhaan, ajattelen mielessäni ja pyörin itseni ympäri toivoen, että saisin tämän kaiken itselleni.

Muutaman puutarhan jälkeen saavumme käsityöläisen kesäpesään. Pihamaa ei tarjoa reheviä piilopaikkoja, mutta kun emäntä esittelee meille leikkimökkiin rakentamaansa saunaa, alkaa siippa jo huokailla ja hyristä. Seuraavaksi saamme kurkata päärakennuksen sivuhuoneeseen. Kun nainen avaa oven, näen pitkän ja kapean tilan. Sivuikkunasta valo tekee varjoja valkoiselle puupaneelille ja kun katson alas, näen valkoisen lampaantaljan lattialla. Sen vieressä, aivan ikkunan alla on upean, herkullisen, ihanan, sanoisinko vielä taivaallisen romanttinen tassuamme. Että jos siippa huokaili pihasaunasta, niin minä jäisin mielelläni nyt kylpemään tähän paikkaan. 

Juttelemme pitkät pätkät emännän kanssa hänen ammatistaan ja suunnittelen lähteväni naisen verkoiluliikkeeseen katsomaan mitä taikoja hän siellä tekee.

Niin kuin viime yönä on sade piiskannut pioneista lehdet maahan, alkaa nytkin sataa. Kierrämme viimeisetkin puutarhat, mutta päällimmäiseksi jää mieleen nämä kaksi herkkua. Olen yrittänyt pitää sisälläni sanat siitä, että eikö olisikin ihanaa, jos omistaisimme oman siirtolapuutarhan. Mutta nyt lause lipsahtaa minusta ulos. Totean heti perään, että juuri sanomani on voimassa vain tämän sekunnin ja aika loppui nyt. Siippa varmasti arvasikin, että näin tässä käy. Saan intoutumisen hetken, jonka tapan samalla kertaa ;-)

Musiikin riemua

Viikko on kiirinyt jo perjantaihin. Luen aamulla Hesaria ja juttua nuoresta suomalaisbändistä, joka on juuri ollut keikalla Glastonburyn festareilla ja menossa pian Japaniin Fuji Rockin päälavalle esiintymään. Luen mielenkiinnolla artikkelia ja kun pääsen sen loppuun huudahdan miehelle toiseen huoneeseen: Tänään mennään Espan Lavan keikalle.

Ja niin illalla, kun onneksi ei sada, me seisomme Esplanadilla odottelemassa Us-bändin keikan alkua. Kun katson ympärilleni alan laskeskella, että yksi jos toinen taitaa olla bändin läheisiä tai ystäviä. Olen varma, että jokunen isovanhempikin on paikalla. 

Kun soitto alkaa en voi kuin hymyillä. Biisit ovat herkkua, nopeita ja lyhyitä, sellaista brittisaundia. Omien biisien lisäksi mukana on hauskoja covereita ja jokaisen kappaleen jälkeen kaverit kumartavat lantiosta asti, selkä suorana, syvään alas. Liike on tiukan tehokas: kiitos. Ja kuin Beatlesilla, kavereilla on samanlaiset lyhyet takit päällä. Tästä keikasta ei voi olla kuin hyvällä tuulella.

Jos satut olemaan loppukesällä Tampereen Pyynikin Festivaali-festareilla lauantaina 23.8., niin käy kuuntelemassa myös bändi Us. Suosittelen.

Uni ja todellisuus

Yön yli nukuttuamme katsomme säätiedotusta ja kun se näyttää hyvältä, laittaudumme autolla Tampereelle. Näin joskus alkuvuonna ilmoituksen Surrealismi-näyttelystä ja nyt kierrämme taidemuseon käytäviä. 

Saan yllättävän hyvin kiinni joistain tuoreista surrealismitaiteilijoista, mutta olisin halunnut kokea ja nähdä enemmän alkuaikojen huipputeoksia. Sellaista julkeaaa suurieleistä ilotulitusta. Mutta aina ei voi saada mahan täydeltä. 

Jätämme näyttelyn kellumaan omaan maailmaansa ja siirrymme todellisuuteen, eli Lukulaariin. Mies sukeltaa alakertaan kirjojen pariin ja minä tuijottelen seinällä olevia tauluja, jossa on kirjasuosituksia sekä henkilökunnalta että asiakkailta. 

Osan olen jo lukenutkin, mutta nyt lukulistalleni ehdottomasti siirtyy Silverin teos: "Miltä männystä tuntuu olla mänty". Ja jos olet lukenut aiempia postauksiani, niin ehkä arvaatkin, että suosittelen listalta luettavaksi Thoreaun teoksen "Kävelystä".

Koska helle on ujuttautunut kauppaan sisäänkin, minua alkaa kuumottaa ja päätän lähteä istumaan viereisen puiston penkille. On mukavaa istuskella tässä varjossa puiden alla. Katselen sähköpotkulaudoilla kiitäviä nuoria ja erityisen hitaasti eteneviä senioreja. 

Yllättävän lyhyen ajan kuluttua siippa näkyy tulevan ulos Lukulaarista, hän kuikuilee minua kaula pitkänä ja joudun heiluttelemaan kättäni yltiöromanttisesti. Tultuaan luokseni, siippa sanoo hiukan järkyttyneen tuntuisesti: "Mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Minun ei tehnyt mieli ostaa yhtään kirjaa." 

Katson häntä yhtä ihmeissäni. Pitänee nipistää itseä ja ehkä miestäkin. Jos vaikka tämä on miehen painajaisuni? Tai ehkä emme olekaan poistuneet vielä Tampereen taidemuseon näyttelystä?