perjantai 30. elokuuta 2024

Mitä voi tehdä jos mökillä vain tuulee

Tuulee. Tällä mökillä vain tuulee. Niin kovaa, että meinaa sielun puhaltaa ulos, kun astelee mökistä pihalle. Ainoastaan aamu seitsemältä saattaa näyttää hetken tyyneltä ja kenties illalla, kun on aika mennä yöpuulle. 

Koska pihalla ei voi olla päiväsaikaan, niin jotain on keksittävä. 

Aika-avaruuden tutkimusmatkailua

Ensin ohjelmassa on Landefestit, eli Hämeenkyrön elokuun juhlintaa. Olen tutkaillut internetin syövereitä ja merkannut itselleni navettokirppismainoksen, jossa lukee TÄMÄ TÄYTYY NÄHDÄ JA KUULLA. Että mentäiskö tuonne?

Mulla on vain tien nimi ja numero 1788. Ensin ajetaan Hämeenkyröön päin ja sitten etelään ja sitten käännytään jo siihen suuntaan mistä lähdettiin liikkeelle. Tie muuttuu kapeammaksi ja lopulta hiekkatieksi. Mietin useamman kerran, että onkohan mulla oikea osoite, mutta ajamme sitkeästi eteenpäin. 

Lopulta jossain ihmeen kaukana näemme hiekkatien varteen pysähtyneen auton. Pysähdymme siihen perään ja löydämme navetan. Sisällä on pitkän matkaa kirppiskamaa ja kun tulen yhden ulko-oven kohdalle, näen pihamaan toisella puolen aitan, jossa nainen viittoilee minulle. Soitannan ääntäkin sieltä kuuluu ja niin minä vinkkaan miehelle, että nyt löytyi itse bändikin eli Jouhikanteleen aika-avaruuden tutkimusmatkailijat :D

Tutkimusmatkailijoita on kaksi miestä, toinen vanhempi ja toinen nuorempi. Nuorimies oli aikoinaan pyytänyt vanhempaa miestä valmistamaan ja lähettämään hänelle jouhikanteleen Japaniin ja myöhemmin pyytänyt opettamaan sen soittamista. Täytyy sanoa, että on mukavaa soitantaa. Jouhikanteleen soitto on tarkoitettu tanssia varten, mutta aitan sisällä olevat mummelit ja muut (me mukaan luettuna) emme uskalla edessä olevalle räsymatolle tanssahtelemaan. 

Sauna-taivas-avaruuden pohtimista

Illalla lämmitetään rantasauna. Sen lauteilla voi ihailla järvimaisemaa lasiovesta ja ikkunasta. Mies kävi toissailtana saunasta kahdesti uimassa ja totesi, että vesi on jäätävää. En siis ajattelekaan meneväni uimaan, menen vain jäähdyttelemään ulos. 

Istun saunaterassin reunalla ja katselen kuinka edessäni järven toiselta puolen metsän yllä taivas yllättäen mustenee. Pilven pimeä keskikohta laajenee sivuille, se kasvaa, kuin pyörien itsensä ympäri, leviää ja lähestyy minua. Tunnen miten iso pisara kastelee varpaat, nousen ylös ja mietin, että ehkäpä uinkin tänään. Pilvet ovat jo yllä, ne satavat pulleita vesipisaroita, kastun pyyhkeineni hetkessä ja totean, että sauna on kuitenkin mukavampi paikka. Muistan samalla kuinka kerran Jurmalassa ollessani rannalla kuin tyhjästä syntyi mustan puhuva taivas, jonka pilvi valui päälleni. Se oli aika pelottavaa. Tämän iltainen tummansininen pilvipyörrekeräymä oli ainoastaan mielenkiintoinen. Ehkä pitkä ja kaunis kesä on tehnyt minulle terää, kun nyt vain ihmettelin pilvien muotoa, väriä ja kohti tulemista. 

Puiden latvoista repun syövereihin kaivautumista

Yhtenä päivänä sukellamme Seitsemisen kansallispuistoon. Kävelen aarniometsässä ja kuuntelen kuinka tuuli jossain kaukana ylhäällä osuu puihin ja muuttuu ääneksi. Käyn lähentelemässä isoa kaarnarunkoa ja mietin miten vanhoja puut täällä mahtavat olla. Kun runkoa pitkin kurkistaa taivaalle näkee kippuraisen oksiston, se kiertää ympäri mutkitellen, ihmettelen voiko kauniimpaa ollakaan. 

Mättäät puiden alla ovat pehmeitä ja joustavia, sammal on tuoreen herneen vihreää ja sienet pieniä ja pullukoita. Tikka hakkaa lähistöllä puuta ja haukan ääni kuuluu edessäpäin. Seuraan miestä pitkospuita pitkin soiden ylitse, poimin välillä puolukoita ja mustikoita. Oikein hämmästyn miten herkullisia puolukat jo ovat, meheviä ja makeita. 

Haukkalammella on todettu myrkkykeisoa, joten emme hipelöi siellä sen enempää kasvillisuutta. Otamme sen sijaan esiin retkimuonan. Siippa avaa pussin ja kaataa sinne vettä. Sekoitamme molemmat tulevaa ateriaa huolellisesti ja suljen pussin, jotta ruoka valmistuu. Kun aika on, herkuttelen jo mielessäni lämpimällä aterialla. Lusikkaan kuitenkin tulee ensimmäiseksi sininen hapettumisen estopussi (unohdimme sitten poistaa sen ennen veden lisäämistä). Toteamme, että ruoka jää nyt syömättä. Katselemme toisiamme hetkisen ja sitten siippa alkaa kaivella reppuaan. Ja kuten aina, sieltähän löytyy mukaan reilusti jälkiruokaa. Ja niin nytkin mies kaivaa esiin kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksin (kyllähän sitä täytyy olla kuuden kilometrin retkellä lämmin ruoka, kaksi energiapatukkaa ja välipalakeksi, hehee). Että ei kun teekupposet valmiiksi ja patukat jakoon.

Kermavaahtoseinistä pehmeään maahan ihmettelyä

Aamulla taas mietimme mikä olisi viihdyttävämpää kuin järveltä puhuroiva tuuli. Olisiko Sammatti mitään? Ja sinne me menemme, pyörimme Pukstaavissa kirjojen maailmassa, kiertelemme kaupungilla ja lopulta päätämme lähteä katsomaan Pyhän Marian kirkkoa, sen kun pitäisi olla auki.

Perillä olen mykistynyt. 

Jo heti ulko-ovelta sisälle tultuani huomaan maalattian. On ihmeellistä kävellä paljaalla maalla kirkon sisällä. 

Ylhäällä on kaunis kaartuva maalattu puukatto. Seinät ovat valkoiseksi maalatut ja riippuen siitä mistä suunnasta seinää katsoo, se saattaa näyttää pehmeältä kermavaahdolta. 

Ikkunoista tulee uskomattoman kaunis valo sisään ja tunnelma on erityinen. 

Juttelemme paikallisen oppaan kanssa ja kuulemme, että attaritaulua vastapäätä olevan seinän yläosassa hirsien takana on salakäytävä, jonka seinissä on piirustuksia. 

Kysyn kirkon ulkopuolen kahden kulmauksen "kivikasoja" ja kuulen, että ne on rakennettu jälkeenpäin tukemaan pitkää seinää. 

Kirkossa pidetään kesäisin Sastamala Gregorianan loppuesitykset ja mietin, että olisipa hienoa tulla joskus kuuntelemaan konserttia. Täällä akustiikka on kuulema todella hieno, enkä yhtään epäile sitä. 

Viha-rakkaus-suhteen tutkiskelua

Viimeisinä päivinä menemme vielä lähimetsään. Ajatuksena on kerätä niitä herkullisia puolukoita, joista sain alkumaistiaisia. Mitä pidemmälle menemme metsään, sitä enemmän hyttyset ja kärpäset pyörivät ympärilläni. Ja mitä enemmän ärsyynnyn öttiäisistä sitä enemmän ne innostuvat minusta. 

Olemme jo matkalla takaisin autolle, kun vihdoin rauhoitun ja löydämme  paikan, jossa vinkuvat  luontokappaleet eivät häiritse oloani. Ihailen metsän läpi kulkevaa poronjäkälää, haluaisin kelluskella sen pyöreiden palleroiden päällä. 

Lopulta puolukkasatoa on tarpeeksi. Myös variksenmarjaa on toisessa ämpärissä.

Tämä reissu alkaa olla nyt taputeltu. Matka kotia kohti alkaa pian ja sitten onkin kohta syyskuu. 

Hups. Näin se aika menee.

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Kesätouhut - kiristää ja puristaa

Siirrän parvekkeen oven edestä verhon sivuun ja astun ulos. On upea raikas aamusää. Täydellinen, jos minulta kysytään (viisi vuotta sitten olisin sanonut, että jäätävän kylmää hrrrrr). Huomaan tyynyn näköisen miehen nousseen ylös, menen sen luokse ja kysyn olotilaa. Ja kun sen fiilis on hyvä, olen tyytyväinen. Korona näyttää menneen nopeaan ohitse ja voimme palata normaaliin. Mahtavaa.

Mietin miten ihana tämä kesä onkaan ollut. Olemme syöneet säännöllisesti parvekkeella, vähintään aamiaisen, mutta usein myös kaikki muut ateriat. Aina miehen sairasteluun saakka. Niinpä nyt taas kannan parvekkeelle aamupuurot ja muut. Maistelemme tuoremarjoja ja etsimme tervapääskyjä. Niiden äänet kuuluu vielä, mutta kavereita ei näy. Tiedän, että ne lähtevät kohta kotia kohti ja minun paras kesätunnelmani hiipuu. Eihän siinä mitään järkeä ole, että ihminen ajattelee yhden lintulajin perusteella milloin kesä on parhaimmillaan, mutta minullahan näitä omituisia ajatuksia riittää ;-)

Mies kaipaa liikettä ja teemme yllättävän pitkän aamulenkin. Iltapäivälläkin se haluaa, mutten viitsi vastustella ja jankuttaa jälkitaudeista. 

Siinä välissä availen naureskellen kesätouhuprojektini puristimia, eli nahkavöitä. (Oli pakko käyttää luovuutta, kun sopivia puristimia ei ollut.) Tuoli on näyttänyt viimeaikoina sekä hurjalta että aika seksyltä, hahaa. Toivon, että se piti nahka-asustaan, mutta myös tulevasta normiasustaan, jonka toivon pysyvän kuosissa tosi pitkään.

Olen tosi tyytyväinen että tuoli on hiottu, liimattu, paikkamaalattu ja istuintyynykin pääsee paikalleen. Nyt keittiön pöydän ääressä jokaikinen istuja voi olla taas rento. Mistä tulee mieleen, että se pöydän pinnan maalaus ei kai sitten ollutkaan pysyvää laatua. Arg, sanon, mutten jaksa mutista siitä sen enempää.

Illalla sanon myös köh köh. 

Aamulla. Niin. Aamulla totean, että olo on kuin alkutekijöissään olleella tuolilla. Tauti on nyt tarttunut minuunkin. Mietin missä kohtaa olen höllentänyt toimiani, jotta näin pääsi käymään. Samalla ärsyttää ihan sikana. Tällaista en ollut tilannut tähän kesään. Nythän pitäisi olla paras aika tehdä kaikkea kivaa ja hauskaa ja mukavaa ja mahtavaa ja mitä kaikkea sitä nyt voisikaan haluta. Mrrrrrr.

Haluan kuntoon! Heti! 

Kuka paikkaa ja kokoaa minut? Missä on nahkavyöt!?!


sunnuntai 4. elokuuta 2024

Kesätouhut - toiveikasta musacornerin tekoa

Joskus suustani lipsahtaa lause, joka resonoi samantien siippaan. Haavelen ääneen vuosia vanhan toiveeni saada vinyyleille ja levarille uusi paikka (parempi kuin jalkalistan tasolla lattialla, jossa en jaksa enää kökkiä). Mies siis innostuu ja alkaa heti etsiä ratkaisua. 

No minähän olen selvitellyt vuosikausia erilaisia vaihtoehtoja, joten yllätyn kun mies löytää Ikeasta hyllyn (Mitä! Voi hyvä tavaton!). Kaivan mittanauhan esiin ja pohdin voisiko tuo pikkuisen liian leveä hyllykkö sopia kapealle seinälle. No, ei, tai ehkä joo, no kai se voisi onnistua. Niin ja onhan tuo ihan kivan näköinen. Eli autolla valtavaan halliin, lounas ensin yläkerrasta alle ja jälkiruoaksi alakerran väliköstä 11 paketti mukaan. 

Kotona kasataan hyllykkö. Ihan kivan näköinen. Tuupataan vinyylitaso metrin verran sivummalle. Siirretään vahvistimet ja muut vermeet toiselta tasolta pois. Laitetaan uusi tulokas paikalleen ja todetaan, että Joo-o. Asennan vahvistimet, kaiuttimet, vinyylit ja muut paikalleen ja sitten iskee totuus eteen: No ei tosiaankaan!

Siirretään kamat takaisin paikalleen ja mietitään, että Ikeassahan oli tästä mallista matalampikin versio. Kävisköhän se? Ja niin seuraavana päivänä ajetaan takaisin kauppaan lounaalle ja sen jälkeen välikköön 11 hakemaan matalampi hyllykkö. Kotona kasataan se jo tottunein ottein ja modataan hiukan korkeamman version yhdellä hyllyllä.

Joo, kyllä tämä on hyvä! 

Siirretään vahvistimet, kaiuttimet, levysoittimet ja levyt paikalleen. Ja arvaat varmaan. Kun kaikki tavarat on paikallaan, tulos näyttää aivan kamalta. Sanon voimakkaan HITON ja siirrän hiki pinnassa ja todella rivakasti kaiken takaisin vanhoille sijoilleen. Kokeilemme hyllykköä toiselle seinälle, muttei se sielläkään tuota iloa, kaikkea muuta. Argh!

Ikean ostosparatiisihan on siitä kätevä, että sinne voi palauttaa itselleen sopimattomat ostokset, mutta vain alkuperäisessä pakkauksessa tai koottuna. Koska olin etukäteen innostunut matalasta versiosta, olin heivannut pakkaukset pahvinkeräykseen. Joten nyt kokoamme toistamiseen korkeamman hyllyn ja käymme palauttamassa sen ja matalan version. 

Höh!

Mutta. Ei tässä vielä luovuteta. Ikean vieressähän näyttää olevan kierrätyskeskus ja meillä on mukana unelmien hyllykön tarkat mitat. Keskuksesta löytyy aika kiva systeemi, mutta koska se ei ole täydellinen, niin se saa jäädä paikalleen. Lopulta kierrämme parin päivän aikana kaikki lähistöllä olevat Kierrätyskeskukset sekä SPR:n Kontit. Kilometrejä kuluu, silmiäkin jo vähän kirveltää, mutta "sitä oikeata" ei löydy näin.

Menemme takaisin nettiin. Torissa näyttäisi olevan yksi sopiva kohtuu hinnalla. Niin, onko tämä nyt meidän? Mitä jos hyllykkö on vähän korkea, mutta leveys on täydellinen? Se on kuitenkin kevyen näköinen, minähän en halunnut mustaa möhkälettä. Seuraan muutaman päivän myyntivaihtoehtoja, mutta lopulta päätämme ottaa härkää sarvista, ei kun itseämme niskasta ja soitamme myyjälle ja lähdemme kaupantekoon. 

Kotona kasaamme hyllyä aika rauhallisin tunnelmin. Tuunaamme levysoittimelle välitason, maalailemme kiinnikkeet ja ruuvit ilmeeseen sopivaksi. Minä virittelen taas kerran mieli toivoa täynnä piuhoja ja systeemejä. Otamme valtavan loikan taaksepäin asennusten jälkeen ja voitko uskoa miten iloisia olemme. Täydellinen hylly :D

Vieläkin näiden kaikkien päivien jälkeen tulen hyvälle tuulelle, kun näen uuden musiikkipisteen, jota hellittelemme nimellä musacorner. Nyt musiikkia tulee soitettua lähes päivittäin. Kaiuttimille minun täytyy kehitellä vielä uudet paikat, mutta siihen asti elämässäni on uusi sivu kääntynyt. Enää en köki lattian rajassa vinkkelissä, vaan ainoastaan hiukan nojaan etukenoon ja valitsen kaapin sisältä juuri sen levyn, jonka haluan.

Kauan eläköön musiikki ja musacorner ♥