sunnuntai 4. elokuuta 2024

Kesätouhut - toiveikasta musacornerin tekoa

Joskus suustani lipsahtaa lause, joka resonoi samantien siippaan. Haavelen ääneen vuosia vanhan toiveeni saada vinyyleille ja levarille uusi paikka (parempi kuin jalkalistan tasolla lattialla, jossa en jaksa enää kökkiä). Mies siis innostuu ja alkaa heti etsiä ratkaisua. 

No minähän olen selvitellyt vuosikausia erilaisia vaihtoehtoja, joten yllätyn kun mies löytää Ikeasta hyllyn (Mitä! Voi hyvä tavaton!). Kaivan mittanauhan esiin ja pohdin voisiko tuo pikkuisen liian leveä hyllykkö sopia kapealle seinälle. No, ei, tai ehkä joo, no kai se voisi onnistua. Niin ja onhan tuo ihan kivan näköinen. Eli autolla valtavaan halliin, lounas ensin yläkerrasta alle ja jälkiruoaksi alakerran väliköstä 11 paketti mukaan. 

Kotona kasataan hyllykkö. Ihan kivan näköinen. Tuupataan vinyylitaso metrin verran sivummalle. Siirretään vahvistimet ja muut vermeet toiselta tasolta pois. Laitetaan uusi tulokas paikalleen ja todetaan, että Joo-o. Asennan vahvistimet, kaiuttimet, vinyylit ja muut paikalleen ja sitten iskee totuus eteen: No ei tosiaankaan!

Siirretään kamat takaisin paikalleen ja mietitään, että Ikeassahan oli tästä mallista matalampikin versio. Kävisköhän se? Ja niin seuraavana päivänä ajetaan takaisin kauppaan lounaalle ja sen jälkeen välikköön 11 hakemaan matalampi hyllykkö. Kotona kasataan se jo tottunein ottein ja modataan hiukan korkeamman version yhdellä hyllyllä.

Joo, kyllä tämä on hyvä! 

Siirretään vahvistimet, kaiuttimet, levysoittimet ja levyt paikalleen. Ja arvaat varmaan. Kun kaikki tavarat on paikallaan, tulos näyttää aivan kamalta. Sanon voimakkaan HITON ja siirrän hiki pinnassa ja todella rivakasti kaiken takaisin vanhoille sijoilleen. Kokeilemme hyllykköä toiselle seinälle, muttei se sielläkään tuota iloa, kaikkea muuta. Argh!

Ikean ostosparatiisihan on siitä kätevä, että sinne voi palauttaa itselleen sopimattomat ostokset, mutta vain alkuperäisessä pakkauksessa tai koottuna. Koska olin etukäteen innostunut matalasta versiosta, olin heivannut pakkaukset pahvinkeräykseen. Joten nyt kokoamme toistamiseen korkeamman hyllyn ja käymme palauttamassa sen ja matalan version. 

Höh!

Mutta. Ei tässä vielä luovuteta. Ikean vieressähän näyttää olevan kierrätyskeskus ja meillä on mukana unelmien hyllykön tarkat mitat. Keskuksesta löytyy aika kiva systeemi, mutta koska se ei ole täydellinen, niin se saa jäädä paikalleen. Lopulta kierrämme parin päivän aikana kaikki lähistöllä olevat Kierrätyskeskukset sekä SPR:n Kontit. Kilometrejä kuluu, silmiäkin jo vähän kirveltää, mutta "sitä oikeata" ei löydy näin.

Menemme takaisin nettiin. Torissa näyttäisi olevan yksi sopiva kohtuu hinnalla. Niin, onko tämä nyt meidän? Mitä jos hyllykkö on vähän korkea, mutta leveys on täydellinen? Se on kuitenkin kevyen näköinen, minähän en halunnut mustaa möhkälettä. Seuraan muutaman päivän myyntivaihtoehtoja, mutta lopulta päätämme ottaa härkää sarvista, ei kun itseämme niskasta ja soitamme myyjälle ja lähdemme kaupantekoon. 

Kotona kasaamme hyllyä aika rauhallisin tunnelmin. Tuunaamme levysoittimelle välitason, maalailemme kiinnikkeet ja ruuvit ilmeeseen sopivaksi. Minä virittelen taas kerran mieli toivoa täynnä piuhoja ja systeemejä. Otamme valtavan loikan taaksepäin asennusten jälkeen ja voitko uskoa miten iloisia olemme. Täydellinen hylly :D

Vieläkin näiden kaikkien päivien jälkeen tulen hyvälle tuulelle, kun näen uuden musiikkipisteen, jota hellittelemme nimellä musacorner. Nyt musiikkia tulee soitettua lähes päivittäin. Kaiuttimille minun täytyy kehitellä vielä uudet paikat, mutta siihen asti elämässäni on uusi sivu kääntynyt. Enää en köki lattian rajassa vinkkelissä, vaan ainoastaan hiukan nojaan etukenoon ja valitsen kaapin sisältä juuri sen levyn, jonka haluan.

Kauan eläköön musiikki ja musacorner ♥



8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Marika, vuosien toive toteutuikin yllättävän nopeasti, vaikka sai monta kertaa kasata, purkaa, irroittaa ja kiinnittää :) Mutta oivallinen lopputuloksesta tuli tosiaankin :D

      Poista
  2. Tähän voisi todeta sen vanhan sanonnan, että yrittänyttä ei laiteta. :-) Aikamoisen sinnikkäitä olitte (mä olisin antanut periksi jo paljon aiemmin), ja onneksi sinnikkyys palkittiin! T. nimin. olisipa vielä oikeita levyjä ja soitin... kaikki meni jo kauan aikaa sitten, koska "nykyaika"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, mäkin olisin antanut ehkä periksi, mutta siipalla on yllättävän pitkä pinna ja sitkeyttäkin riittää :) Vaikka systeemistä saa kännykänkin kautta musaa, niin levyjen soittamisessa on mulle jotain erityisen rakasta. Ymmärrän hyvin, että suurin osa on heivannut levysoittimet pois. Jos niitä ei käytä, niin miksi antaisi tilan niille :)

      Ihanaa että tulit käymään <3

      Poista
  3. Hieno musacorneri! Hyvää kannattaa etsiä ja löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kyllä kannatti jutella siipalle aamumietteitään. Ajattelin alkaa koluta miehen levyjä oikein ajan kanssa, tiedä mitä kaikkea ilmeellistä sieltä löytyy :)

      Iloista elokuun jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Onnea tyylikkäästä musacornerista!

    VastaaPoista