perjantai 21. tammikuuta 2011

Ihmeellistä elämää ja hunajateetä

Onneksi ruoka ei ole ainoa iloni, sillä nyt se ei maistu laisinkaan. Olen siirtynyt toisenlaisiin nautintoihin, jotka eivät vaadi liikaa ponnisteluja.

Katsoin elokuvan Mami hoitaa (Keeping Mum) vuodelta 2006. Tämä tuli Liviltä, joten seuratkaa tiistai-iltoja, siellä saattaa olla helmiä tarjottavana =)

Helmi siellä ainakin nyt loisti:

Upeaa dialogia.
Hienot näyttelijät.
Sopivan mustaa huumoria.
Kaunista englantilaista maalaismaisemaa
lempeästä leffamusasta puhumattakaan.

Pienen kylän kirkkoherran perheeseen tulee taloudenhoitajaksi Grace, jonka elämässä 43 vuotta aiemmin aviomies ja rakastajatar olivat päätyneet matka-arkkuun. "Mitä muutakaan olisin voinut tehdä?" -kysyy Grace viattomana jäädessään kiinni.

Kirkkoherran perheessä elämä on laiffia. Pappismies itse on uppoutuneena saarnoihinsa. Tytär elää murrosiän ja nuorten miesten hekumassa. Herkkä poika joutuu kiusatuksi. Ja vaimo on tuskastunut tylsään elämäänsä ja testailee swingiä golfopettajan ohjaamana.

Gracen silmä on tarkka ja käsi täsmällinen. Hän parantelee ongelmakohtia niinkuin parhaimmaksi katsoo. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, onko se sopivaa saa jokainen itse päätellä ;-) 

Jos olisin liperihommista, niin lainaisin varmaan tuon elokuvan saarnaa/puhetta. Tekstin luomisen eteneminen, sen sanat ja itse esitys on hieno!

Kaunista ja elävöittävää elokuvaa on nautinnollista katsoa. Tähän palaan varmasti vielä useamminkin. Parasta lääkettä niin sairaille kuin terveillekin =)

Ps. tiesittekö, että Korkea veisu kertoo seksistä.
... ei tiennyt pastorikaan tätä ennen...
Näyttelijöiden herkullista listaa:
Kirkkoherra Goodfellow - Rowan Atkinson
Rouva Goodfellow - Kristin Scott Thomas
Grace - Maggie Smith 
Golfopettaja - Patrick Swayze







4 kommenttia:

  1. Loistava leffa!
    Niin myös tuo veisu ;)

    VastaaPoista
  2. Jukka; eikö ollutkin =) Jos olisin nähnyt vuokraamossa tuon leffan kannen, tuskin olisin siihen tarttunut.

    Hyvä siis, että televisio toi tämän kohdalleni. Tuli selvästi tarpeeseen ;-)

    VastaaPoista
  3. PS. tiesin sentään Korkean veisuun. On se sen verran läpinäkyvä :)

    Mutta pitääpäs katsella melkein tuo leffa, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä!
    Onpa näyttelijät. Kiinnostuin heti.

    VastaaPoista