Enpä ole koskaan käynyt kulunutta vuotta lävitse valokuvien kautta, mutta kertahan se on ensimmäinenkin.
Luin aamulla Satun hienoa koostetta vuodesta 2025 ja mietin, että kun viime aikoina elo on ollut syvältä, niin olisiko sen verran virtaa, että katsoisin kännykän valokuvia lävitse.
Tässä pientä muisteloa vuodesta 2025 ja toivetta, että ensi vuosi menee paljon paremmin.
Tammikuussa
Palasin opintovapaalta töihin. Paluusta ei ole kuvia, sillä mikään ei toiminut.
Vapaa-ajalla kävin parissa näyttelyssä, kuten Ateneumissa tuijottamassa Josef Sattlerin Kirjanpainajaa. Toivoin osaavani tehdä yhtä hienoa kädenjälkeä, mutta todellisuudessa vain yritin selvitä tietoteknisistä ongelmista.
Helmikuussa
Lähipiiri omituisesti uskoi, että olen ympäröity taikapölyllä, jonka avulla tiedän kaiken. En löytänyt pölyä enkä taikasauvaa, vaan etsin yksin tietoa läppärin näytön kautta.
Kotona jatkoin valokuvanäyttelyissä käyntiä ja kirjojen lukemista.
Hiukan nauratti, kun haaveilin erityisesti kirjan Sorry I'm late, I didn't want to come lukemisesta. Odotinko potkua persuksiini, vai mistä mahtoi olla kyse ;-)
Maaliskuussa
Pyörähdin pariin otteeseen Aalto-yliopistolla. Ensiksi juhlistamassa valmistujaisia. Jippii!
Ja toisen kerran kuuntelemassa Esa Saarisen luentoa.
Nautin suunnattomasti molemmista tilaisuuksista.
Maaliskuussa pihamaalla alkoi kova mylläkkä. Salaojia kaiveltiin vähän sinne ja tänne. Koneet ja miehet porhalsivat pitkin poikin pihaa ja käytäviä. Välillä monttua oli kaiveltu oven edestä ja usein myös sen alapuolelta.
Aamulla en aina tiennyt mitä kautta pääsen kulkemaan kotipihalta pois ja iltapäivälläkin sain etsiä reittiä kotiin.
Pihamaalla ei ollut hetkeäkään tasaista taikka tylsää.
Huhtikuussa
Tietyt asiat nousevat aina silloin tällöin pintaan ja tämä on yksi niistä. Mietin miltä tuntuu mennä katsomaan näytelmää, jonka tarinassa on omaa historiaa. Miten voi tehdä kesäteatterin aiheesta, joka ei ole hauska? Sitä minä mietin.
Kävin Gumbostrandissa ihailemassa Kaj Bremerin valokuvaa Rhodesia. Olisin mielelläni istunut näiden kaunokaisten seurassa nauttimasta maukkaasta jäätelöstä. Mutta todennäköisesti olisin halunnut laukkakisan jälkeen palata takaisin omaan kotiini rauhoittumaan liiallisesta sosiaalisuudesta.
Kuukauden viimeisenä päivänä hilluin tietysti vapputansseissa, mutta ne kuvat täytyi kaikki sensuroida ;-)
Toukokuussa
Teimme vuoden parhaimman päätöksen ja lähdimme Espanjaan vaeltamaan Camino Ingleselle.
Madridin lentokenttä otti meidät tyylikkäästi vastaan. Siellä istuinpenkitkin on täynnä painavaa tekstiä.
Yöpymisen jälkeen lensimme Corunaan, josta etenimme taksilla Ferroliin. Sen jälkeen alkoikin varsinainen vaellusreissu.
Kirjoitin ensimmäisen kerran blogia vaelluksella, mikä ei ollut ihan vaivatonta kännykällä.
Jos matka kiinnostaa, niin palaa toukokuuhun ja saat pienet makupalat reissupäivistäni.
Kesäkuussa
Olin ennen reissua sitä mieltä, että tämä sai olla viimeinen caminoni. Mutta niinhän siinä taas kävi, että kun matka oli loppupuolella, kaikki se hyvä mitä matkalla koin alkoi vaikuttaa aivoissa. Seurauksena oli, että kaikki ennakkopäätökset peruttiin ja alettiin sönköttää jotain sellaista kuin "no ehkä sitten kun jään eläkkeelle ja vain jos kävellään taas se viiden viikon reitti".
Sitä se tekee, kun tapaa matkalla ihania ihmisiä, syö hyvää ruokaa ja on tyytyväinen päivästä toiseen vähiin tarpeisiinsa. Hyvä olo tulee joskus todella pienistä asioista.
Kotiuduttuamme kävimme Arabiassa purkutaidenäyttelyssä. Jos vuosien takaiset purkutaidetalot olivat mielenkiintosia, niin nyt vaeltelin hiukan pettyneenä käytävillä. Eihän tätä taloa edes pureta...
Kuun loppupuolella enon keväinen soitto konkretisoitui.
Lähdimme kutsuvieraina Paimioon kesäteatteriin etupenkille katsomaan Leiri N:o 5 ensi-iltanäytöstä.
Olin arvellut, että esitys kävisi nahkoihini, mutten arvannut kuinka vahvasti. Yleisöä nauratti ja siinä minä muiden keskellä istuin jäykkänä miettien, että tuolla leirillä on ollut minun suomalainen isoäitini suomalaisten lastensa kanssa. Puolitoista vuotta piikkilangan takana vartioituna. Että tässä aiheessa ei ole mitään hauskaa.
Mutta se on kuitenkin tärkeää, että asioista puhutaan ääneen. Minun isoäitini puhui ääneen, hän ei jättänyt sanomatta mielipidettään eikä ollut hiljaa tapahtumista. Rohkea nainen. Sellainen minäkin haluaisin olla.
Heinäkuussa
Teos ehkä muistutti minua siitä, millaista on olla töissä silloin, kun muut ovat lähtiessään jättäneet asioitaan hoidettavaksi.
Ystävien kanssa palasimme Tampereelle Marita Liulian näyttelyyn. Ja vielä kerran tulimme lähistölle Sastamalaan kuuntelemaan barokkimusiikkia (odotin gregoriaanista laulua, mutta sain jotain aivan muuta ;-)).
Raumallekin ajeltiin ihailemaan upeaa Pyhän Ristin kirkkoa. Raumalla on mahtavia naispatsaita, joista yksi viihdytti minua erityisesti.
Päivä oli kuuma, mutta se ei ollut hyvä syy syödä vain jäätelöä. Siksipä kävimme erinomaisella lounaalla Wanhan Rauman Kellarissa. Lasku aiheutti meille kuitenkin suunnattomia vaikeuksia. Emme kerta kaikkiaan tajunneet mitä laskun alaosassa lukee.
Jos osaat tulkita sanoman, niin olisin iloinen suomennoksesta :)
Elokuussa
Tutkailimme Helsinkiä käyden mm. vaaleanpunaisessa Meringue-kahvilassa.
Sen kalustus oli, kuten varmaan arvaat, vaaleanpunainen.
Kuppikakkujen pinta, servietit, niinpä, vaaleanpunaiset.
Divaani, pikkuiset pyöreät pöydät, tuolitkin, herkän vaaleanpunaisia. Meillä oli hauskaa täällä. Ihana paikka.
Unikot heiluivat keveästi rannan läheisyyteen tehdyssä kukkaistutuksessa ja ihmiset nauttivat lämpimästä kesästä.
Elokussa lähdimme myös junareissulle Joensuuhun, jossa yövyimme tuttuun tapaan Hotelli Lietsussa. En ollut aiemmin vieraillut Botaniassa, mutta nytpä pääsin käymään. Varsinkin ulkopuutarha oli hieno valtavan kokoisine hiekkaveistoksineen. Aivan mahtava paikka, odotan jo innolla seuraavaa käyntikertaa.
Sukuloimme useamman päivän ja nautimme Pohjois-Karjalan käynnistämme.
Syyskuussa
Piristin mieltäni käyden Emilia Siscon keikalla. Tässä vaiheessa olin jo aika valmista kauraa työelämässä.
Lokakuussa
Oli pakko lähteä Turkuun, sillä siellä oli Addams Family tavattavissa teatterissa. Musikaalin jälkeen nähtiin ystäviä ja rupateltiin ravintolassa pitkän kaavan kautta. (Turussa on muuten aina ollut erinomaiset ruokapaikat.) Yömyöhällä ajeltiin takaisin kotiin.
Muuten olinkin jo aivan poikki. Yritin kuitenkin jaksaa ja venyttää lankaani. Kunnes taas sattui ja tapahtui. Nyt ei kuitenkaan töissä, vaan isä joutui sairaalaan. Tämä tapahtui samalla viikolla jolloin oli vanhempieni muutto väliaikaisasuntoon putki + sähkörempan vuoksi. Viikko menikin sitten huoliajatusten sekä huonekalujen siirtelemisten ja suojaamisten keskellä ollen.
Löysin yllättäen vanhan huoneeni kaapin ylähyllyltä hurjan kasan taulujani. Laitoin ne kassiin ja raahasin kotiin. Läpikäynti oli aika hauskaakin, sillä mukana oli kaikenlaisia kokeiluja.
Vein osan teoksista roskikseen ja loput kierrätyskeskukseen, josta ne kenties ovat siirtyneet jonkun toisen kotiin taikka sitten kaatikselle ;-)
Ihan kauheasti ihmettelen, miten tuo hyllyllinen on voinut olla koskematta kaikki nämä vuodet.
Muutama kiva ilta oli kuukaudessa. Ehdin käydä, mm. Emma Salokoski Voices + A Spooky Men's Choralen keikalla. J. Karjalaisen keikalla toimi oikein mainiosti Luuranko rämisee -biisi.
Marraskuussa
Kroppani sanoi seis.
Fyssarin hoidoista ja ohjeista huolimatta tein jotain erityisen tyhmää tai väärin, ja sain itseni täysin jumiin.
Kävin joululahjaostoksilla ja jos olisin ollut oikein anteliaalla päällä, olisin ostanut itselleni parit korvakorut. Mutta koska pihiys iski minuun, niin en sitten ostanutkaan.
Paineiden vuoksi voisi kuvitella, että olisin halunnut ylärivin korvakorut, mutta oikeasti olin kiinnostunut vain alarivin kahdesta korvakoruparista.
Sillä todellisuudessa ajattelen, että vaikka kuinka potuttaisi, niin mun pää ei kestä pitkään sellaista. Lopulta musta valtaa koko kehon ja sitten olen lirissä. Mieluummin haluan mennä eteenpäin ja miettiä asioita, jotka tekevät hyvää. Niin, ja kyllähän minulle tekisi tosi hyvää sanoa ääneen se mitä mieltä oikeasti olen.
Joulukuussa
En ehtinyt laittaa villasukkia jalkaan ja lötkötellä kotona. En ehtinyt hakea joulukuustakaan kotiin, sillä yhtenä aamuna siippa oireilla. Pian hän olikin jo sairaalassa. Kun mies saatiin parin päivän päästä kotiin tuli yllätysviesti, että vanhempien remontti on valmistunut kuukautta ennen varsinaista h-hetkeä ja he pääsevät muuttamaan kotiin ennen joulua.
Muuttopäivän aluksi taisin olla ajatuksissani, sillä jätin sormeni auton oven väliin. Kynsi musteni samantien ja tutkin varovasti miten nivelelle mahtoi käydä. Kun arvelin nivelen olevan ehjänä, päätin purra hammasta ja hoitaa muuton loppuun asti.
Siinäpä sitä olikin tekemistä. Siippaa en halunnut päästää huimauksen takia vielä rappuskantoon, joten minä kannoin tavaroita rappusissa. Yritin samalla pitää vanhemmat rauhallisina ja saada kaiken mahdollisimman nopeasti ohitse. Pari päivää siinä meni, ennen kuin tavarat alkoivat olla paikoillaan. Isästä ei ollut apua. Äitini oli flunssassa. Vähän jo arvelin miten tässä mahtaa käydä...
En muista oliko se aaton aatto vai aattoaamu, kun koristelin kuusen, mutta koristeet oli puussa, kun jouluruoka oli pöydässä ja söimme meillä kaikki yhtenä perheenä.
Sitten sain sen pirun flunssan.
Onneksi nuorimies oli tehnyt meille joululahjaksi luumulikööriä. Sillä olen saattanut hiukan kostuttaa huuliani ja lämmittää kurkkua taudin pahimmissa kohdissa.
Kun oltiin keskenämme vielä pienempänä perheenä, meillä kasattiin ensin palapeliä, ja kun se valmistui miehet lähtivät kellariin. Toivat sieltä tullessaan pari boxia, jotka oli täynnä pieniä erivärisiä palikoita. Ne levitettiin lattialle ja alkoi osien lajittelu ja legojen kokoaminen.
Tarkoitus on kai myydä nuo vehkeet, joita on aika lailla. Mutta sitä ennen kaikki pitää kuulema koota, jotta näkee, että palat on tallella.
En ajatellut osallistua tähän touhuun ;-)
Minä olenkin sitten istunut tai pötkötellyt tässä vieressä.
Olen myös nuoren miehen houkuttelemana tutustunut uuteen urheilulajiin. Teemu, Legit, Setit - nyt osaan jutella dartsia ;-)
***
Yhteenvetona voisin sanoa, että parasta tässä vuodessa oli kaikki ihanat ystävät ja rakkaat.
Vaellus oli aivan mahtava juttu. Ja kaikenlaiset kulttuuripläjäykset ovat pelastaneet päiviä useimpina kuukausina. Kiitokset siis kesän ilmaiskeikoille ja museokortille.
Liian vähälle on jäänyt liikunta ja piirtäminen. Mutta kaikkea ei kai voi aina saada. Vai miten se nyt oli?
***
Minulla ei ole tälle vuodelle enää kuin yksi pikkuruinen toive ja se on tällainen:
No on pakko todeta, että olipa monipuolinen vuosi sinulla. On ollut mukavaa seurata mukana.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa vuotta sinulle ja perheellesi