Helmikuussa koskettaa halaus

Helmikuun ystävät

Kuukauden ensimmäisenä päivänä sunnuntaina näen kuinka neljä ystävääni astelevat Hakasalmen huvilaan pukeutuneina niin, että vain nenä ja silmät näkyvät toppausten alta. Talvipäivä on kylmä, aurinkoinen ja viimainen. Tunnen neljät kylmät posket, kun halaan heitä. 

Kiertelemme katsomassa Stefan Bremerin Helsinki by Night -näyttelyä. Valokuvat vievät vanhoihin vuosikymmeniin, jossa musiikki sulautui suoraan vaatteisiin joita käytimme, sekä paikkoihin, joissa vietimme aikaa. Vaikka olen piirun verran nuorempi kuin valokuvien nuoret, niin kuitenkin paikat ja tunnelma kutittavat sisuksiani. Tuolla minäkin olin. Ei hitsit, muistatteko tuonkin ravintolan? Mikä se oli vaatekauppa, missä oli maailman kuivin asiakaspalvelu? Dekadenz! Hahaa, niinhän se olikin. Jos sieltä kysyi mitään, niin vastaus oli tasaisen tyly :D

Samalla kaikki eläimet

Eilen lauantaina lähdimme ystävien luokse. Ulkovaatteet pois, isäntäväen lämpimät halaukset ja heti perään kaksi koiraa, jotka eivät anna mahdollisuutta minkäänlaiseen ohittamiseen. Hännät heiluvat villisti, iloiset äännähdykset kiertyvät ympärilleni ja kun vihdoin laskeudun alas saan pusuja ja toiselta olkapäähalauksenkin ;-) Ja tietysti kun ilta pimenee ja on aika lähteä kotiin edessä on tuttu halaus ja koirien loppurapsutus. Toinen niistä ei enää jaksa kuin makoilla ja heilauttaa vähän häntäänsä, toinen sen sijaan kieppuu iloisesti ympärillä koko takapuoltaan vispaten.

Ja tietysti omat

Kun saavutaan kotiin, pötköttelee nuorimies sohvallamme. Niin kuin aina, ensimmäinen asia on pienen äidin halaus juuri kainalon alle mahtuneena ;-) Sitten rupattelu päivän asioista, pienet pelit ja lopulta niiden asioiden etsiminen, mitä hän tuli meiltä hakemaan sekä isoäidin ruokaostosten lataaminen reppuun. Kun kaikki on selvitelty ja hoideltu annamme halauksen ennen kuin hän jatkaa matkaansa. 

Ensiviikolla menen vanhempieni luokse. Olin miettinyt vuosia miksi heidän kanssaan ei halailla. Se ei vain ollut koskaan meillä tapana. Ehkä vuosikymmen sitten, vaiko paljon aikaisemmin, ajattelin muuttaa asiat päälaelleen. Jännitin etukäteen miten mahtavat suhtautua tällaiseen uuteen touhuun. Mutta sehän menikin aivan mallikkaasti. Isä aina naureskelee, mikä on hieno asia ja äitikin jo automaattisesti levittää kätensä :)

Siippaa lähestyn halailumielellä jo aamusta, jotta se tietää, että tässä minä olen ja minäkin, että se on läsnä. Ainahan on mahdollista lähennellä tällä tavalla muinakin päivän aikoina. Miksipä ei, kysyisin niiltä, jotka epäröivät tällaista toimintaa :D

Unohtuiko joku?

Ehkä vähiten jää unohduksiin oma itse. Tiedän, että kehoni on välillä kovilla kaiken tekemisen, turhanpäiväisen ja joskus aiheellisenkin stressaamisen vuoksi. Senpä vuoksi voisin ottaa itseäni välillä lempeästi olkapäistä kiinni tai silitellä hellästi olkavarttani todeten, että olet nainen tehnyt riittävästi, olet yrittänyt parhaimpasi ja voisit nyt vähän ladata akkujasi.

***

Tällä postauksellani osallistun Repolaisen kuukauden haasteeseen, jonka aiheena on Halaus. Käy lukemassa muidenkin vastauksia :)

Touhun keskellä 70-luvun paperinukkeja

Kaivoin äidin ja isän komerosta vanhoja maalauksiani viedäkseni ne pois. Siellä kaapin nurkassa oli myös pieni muovipussi, josta pursui epämääräisiä papereita. 

Purskahdin nauruun, kun näin Kari Tapion vain pikku pöksyt, sukat ja kengät jalassaan. Kaveri ei ilmeisesti ollut lempityyppejäni 70-luvulla, sillä sitä eikä sen päivävaatteita oltu leikattu irti sivusta. 

Miksi ihmeessä tämä kaveri oli jäänyt komeroon? Sitä minä ihmettelin. 

Karin seurana pussin pohjalla oli kaksi hehkeää mimmiä, Marianne Åström ja Barbara Karsten. Enhän minä heitä tunnistanut, mutta olin viisaasti kirjoittanut nimet paperin takapuolelle. (Tiesin jo varmaan silloin, että muistissani saattaa olla tulevaisuudessa isoja aukkoja.) Minulla ei siis ole mitään muistikuvaa naisista, mutta selvittelin, että olivat vuoden 1977 missikisojen perintöprinsessoja. 

Jotenkin minusta tuntuu, etten ollut aivan paperinukketyyppiä. Sillä 70-luvulla löysin Shokki-lehdet, jotka veivät pimeän ja jännityksen puolelle. Lisäksi 70-luvun lopulla maailmaani tupsahti pellemiljoonat ja sexpistolsit ja sen sellaiset ;-)

Isän ja äidin komeron tyhjennyksen jälkeen olen siivoillut omia nurkkiani. Pistin roskikseen kuivuneet tussit ja paperinkeräykseen vanhentuneita papereita. Katselin sillä silmällä myös yhtä mappia, jossa oli postikortteja nuorelta puolisoltani ja yhtä nuorilta ystäviltäni. Kortteja oli ihana lukea ja tulin niistä erityisen iloiseksi. En raaskinut heittää yhtäkään pois, niin suloisia ne olivat. Ehkä kaapissani voi olla yksi mappi ihanille postikorteille :)

Sarjakuvien suhteen olen ollut kahden vaiheilla. Vienkö ne jonnekin divariin vai vieläkö haluan säilytellä näitä? Tällaiset tunne puolen asiat on vaikeimpia siivottavia. Ei näistä muille paljoa iloa ole, mutta etsinkö itsekään näistä enää piirustusideoita taikka kuvakulmia. Onko aika ajanut nostalgiasta ohitse? Siinäpä pähkinä purtavaksi.

Mutta paperinuket lähtevät pois. En muista leikkineeni niillä, enkä varmasti leiki nytkään. Ehkä Tapio, Marianne ja Barbara haluaisivat, että heidät muistetaan muuten kuin alusvaatteisillaan :)

* * *

Tämä siivousintoiluni osallistuu Repolaisen tammikuun haasteeseen, jonka aiheena on Touhu. 

Valoisia päiviä kohti

Vuosi vaihtui jo, mutta eihän tässä mitään kiirettä tarvitse pitää, eihän ;-)

Pihamaa on peittynyt ihanan tasaiseen valkoiseen. Keho vielä hiukan väsähtänyt, mutta mieli alkaa olla valmis siirtymään uusiin tuuliin.

En ajatellut katsella menneeseen sen enempää kuin tutkailla

• minkä haluan jättää pois elämästäni
• mistä pidin todella paljon ja haluan jatkaa
• ja kenties missä haluaisin päästä eteenpäin tai mitä uutta haluaisin kokeilla.

Ihan ensimmäiseksi ajattelin levätä, sillä vihdoin minullakin alkoi loma :) Nyt otan rauhallisesti, kuuntelen piristävää musiikkia, katselen kenties pari hyvää elokuvaa ja hiippailen hiljaa ulkosalla, jotta paranen tästä taudista lopullisesti.  

Sitä ennen, haluan kiittää sinua, joka olet vieraillut luonani, kirjoittanut blogiasi, kommentoinut taikka ihan muuten vaan ollut mukana ja valostuttanut päivääni. Suurkiitos sinulle ♥

Odotan kovasti uudelta vuodelta jotain hienoa ja ihmeellistä sekä itselleni että sinulle. Olkoon se erityisen hyvää ja sydäntä lämmittävää.

Skool meille ♥